Se tunne

Se tunne, kun on perjantai-ilta, olet syönyt, olet lukenut uutiset, olet tarkistanut sähköpostit, olet surfannut ne tavalliset nettisivut läpi ja nyt huomaat istuvasi yksin tietokoneen ääressä ilman mitään tekemistä miettien, että helvettiäkö sitä tällä elämällään tekee.

Elämäsimulaattori

Tänä vuonna ensimmäinen kvartaali on mennyt blogin suhteen aika vaisusti. Ehkä kirjoitus tai pari kuukauteen ja nekin olleet lyhyitä tynkiä. Toisaalta se kyllä kertoo tästä minunkin elämästä jotain. Lyhyesti kuvailtuna se on ollut sellaista tasaisen harmaata ja tylsää päivien toistaessa tiettyä kaavaa viikosta toiseen. Juuri mitään ihmeellistä tai uutta ei ole tapahtunut, perusmössöä päivästä toiseen. Se on itse asiassa ollut niin kaavamaista, että päivärutiineista saisi koodattua helposti elämäsimulaattorin. Tuossa olisi jo runko hahmoteltu, ei tarvitsisi tehdä muuta kuin koodata nuo pikkufunktiot päivittäisistä eri rutiineista. Sen jälkeen tuo olisi valmis voisi antaa koodin hoidella arjen ja itse voisi koomata.



Mikäköhän siinä on, että tinderiä selaillessa jotkin kuvat jäävät paremmin mieleen kuin toiset? Se on hieman huvittavaa, kun yksi profiili tuli vastaan kolmesti mutta en muistanut nähneeni aiemmin tätä naamaa, joka tulee vastaan siinä ensimmäisessä kuvassa. Vasta kun tutkin profiilia tarkemmin ja katsoin kuvat läpi ja näin siellä yhden tietyn kuvan, niin silloin vasta muistui mieleen, että olenhan minä jo tämän aiemmin nähnyt.

Ilmeisesti se on niin, että jos kasvot eivät ole todella persoonalliset ja puoleensavetävät, niin ei ne jää yhtään mieleen. Kun on selannut satoja lärvien kuvia, niin aivojen kapasiteetti loppuu ja turhat tapaukset unohdetaan heti, kun ruksia on painettu. Ehkä tuosta voisi antaa sellaisen vinkin, että siihen ensimmäisenä näkyvään kuvaan kannattaa panostaa. Ei mikään liian läheltä kuvattu kuva, jossa näkyy karvat sieraimista mutta ei sellainenkaan, josta ei erota kasvoja. Ehkä sellainen puolivartalo jostain luonnollisesta tilanteesta jää paremmin mieleen kuin joku geneerinen peilin edessä otettu duckface perseposetus. Tuossa alla on muuten kuva siitä yhdestä profiilista, josta naamakuva ei jäänyt mutta tuo mönkijäkuva jäi mieleen.

Katselua/kuuntelua

Kun on ollut vaihteeksi taas tylsää eikä ole ollut mitään erikoista tekemistä, niin olen lueskellut netissä olevia foorumeja/keskustelupalstoja. Tai ehkä jos pakitetaan hieman takaisin, niin olisihan sitä kaikkea järkevämpääkin tekemistä ollut mutta eipä ole innostus riittänyt aina alkua pitemmälle. Jos joku on tökkinyt alussa, niin homma on flopsahtanut heti siihen paikkaan. Mutta siis takaisin näihin keskustelupalstojen seurailuun. Minun kohdalla se on vain jäänyt siihen lukemiseen. Vaikka joskus (hyvin harvoin) olisi aiheeseen ollut jotain kommentoitavaa, niin olen jättänyt vähäsanaisen arkkuni avaamatta.

Normaalisti homma kosahtaa siihen, että pitäisi rekisteröityä ja kirjautua sisälle. Nykyään ei voi mihinkään kirjoitella yhtään mitään ilman mitään perkeleen rekisteröitymistä. Loppuu kärsivällisyys hyvin äkkiä, kun joka paikkaan pitää keksiä nimimerkkisalasanakomboa. Jos puolestaan on jonnekin foorumille joskus erehdyksissään rekisteröitynyt, niin sekin kummasti latistaa kirjoitushaluja, kun pitäisi kirjautua sisälle. Siinä vaiheessa sitä miettii, että onko se asian kommentoiminen sittenkään niin tärkeää, että jaksaisi kirjautua sisään. Ehkä hieman laiskuudestakin on kyse mutta suurin syy lienee luultavasti se, että se oma kommentti tuntuu turhalle, jolla ei ole mitään väliä kenellekään. Tässä maailmassa kun sitä kaikkea turhaa länkytystä tuntuu riittävän ihan muidenkin toimesta, niin itse ei jaksa siihen enää osallistua.

Sama homma se on noidenkin työpaikan ja muiden vastaavien tilanteiden kahvipöytä- yms. keskustelujen kanssa. Niissä nyt ei ole mitään "sisäänkirjautumisia" hankaloittamassa elämää mutta sen tekee pitkät piuhat. Kun oman mielipiteen muodostamiseen menee aikaa hieman enemmän, niin normaalisti se keskustelu on jo kerennyt saada uusia uria, jolloin kommentin "heittäminen" ilmoille tuntuu turhalle. Ja näin kun käy tarpeeksi monta kertaa, niin sitä tuntee itsensä tuppisuuksi ja luultavasti myös muutkin ovat samaa mieltä minusta.

Perkele näitä ainaisia otsikoita

Jossakin on varmaan taas mennyt huonompaan suuntaan.

Ennen: Töissä viikko vitutusta, perjantaina paremmalla mielellä, kun viikonloppu edessä. Viikonloppuna mukavalla mielellä tehden jotakin.

Nyt: Töissä viikko vitutusta, perjantaina vitutusta, kun viikonloppu edessä. Viikonloppuna paskalla mielellä hajoten omaan elämäänsä.

Eilen oli taas sellainen henkisesti oikein paska päivä. Ei ollut juurikaan mitään tekemistä ja en tiedä oliko sillä mitään vaikutusta, kun olin joulun aikaan viikon kotonakotona ja nyt olen taas itsekseni. Ei sen puoleen, ei vanhempien luonakaan se elo ole mitään kovin sosiaalista. Onhan sillä varmaan kuitenkin jotakin vaikutusta olla kokonaan ihan yksin verrattuna siihen, että saman katon alla on edes joku.

Tänään aamupäivä oli ihan ok, kun oli tekemistä. Keskipäivän jälkeen tekemistä ei ollut ja siitä se alamäki taas lähti. Iltapäivällä yksi puhelu ja sen jälkeen taas kyrpiintyneenä ja vihaisena. Nyt siis sellainen olo, että tekisi mieli pistää pajavasaralla ja lekalla jotakin tasaiseksi.

Laittoipahan tuokin puhelu mietityttämään, että mitenkä perseellään sitä asiat voi ihmisellä (lue: minulla) olla, että ei ole yhtään ketään, kenenkä kanssa voisi halutessaan puhua edes vähän luottamuksellisesti. Itse itselleni vastaten, luultavasti erittäin päin persettä, kun ainoa "luottokaveri" on tämä blogi, jonne voi avautua asioistaan.

Vuosi pakettiin

Kohta alkaa taas vuosi olla taputeltuna pakettiin, enää ensi viikko ja vajaa puoli viikkoa toista. Ja huomenna näyttää olevan vielä talvipäivän seisokki eli vähän jotain lohtua siitä, että vuoden pimein aika on kohta ohi. Perjantaina oli töissä kurkussa sellainen tunne, että nuha on tulossa ja eilen se sitten tulikin. Viimeiset kaksi päivää on taas saanut niistää päätä tyhjäksi aivan koko aika. Nenäkin on jo mennyt ruvelle aikaa sitten tästä jatkuvasta töristämisestä. Ärsyttää olla näin työnantajaystävällinen, että sairastun viikonlopuksikin. Kuumetta ei ole ollut, joten kai se on vielä käytävä tekemässä pari päivää töitä. Sitten voikin jäädä pois vähän pitemmäksi aikaa ja palata takaisin vasta ensi vuoden puolella.

Melko aneeminen tämä loppuvuosi... Tai tarkemmin mietittynä koko vuosi. Mitään suurta ja mullistavaa ei tapahtunut, sitä samaa tylsää harmaata arkea viikosta toiseen. Aneemiselle vuodelle aneeminen lopetus. Niin ja koska nuha, niin tässäpä suunnilleen kaikki mitä viikonloppuna olen saanut aikaan:

Näihin sanoihin loppuu tämä vuosi ja langoille palataan ensi vuonna, jos jotain raportoimisen aihetta on.

Känäkänäkänä

Jotenkin tässä on viime aikoina tuntunut sille, että olen viikonpäivissä ihan sekaisin. Viime viikolla luulin jatkuvasti olevani jo torstaissa/perjantaissa, kun tällä viikolla puolestaan on tuntunut sille, että olen juuttunut alkuviikkoon. Lieneekö sitten jotain syytä olevan sillä, että viime aikoina tämä elämä on jotenkin tuntunut polkevan paikallaan. Arkea/työtä ja viikonloppu, arkea/työtä ja viikonloppu, arkea/työtä ja viikonloppu, arkea/työtä ja viikonloppu... Tästä on tullut sellainen kierre, että mikään ei kiinnosta/innosta ja sitä kautta tylsyys alkaa tökkiä kepillä kylkeen. Ja kun on tarpeeksi tympiintynyt tylsyyteen, niin pinna alkaa kiristyä vähän joka asiassa hyvinkin vähästä.

Olenpahan huvikseni nauhoittanut muutamia viimeisimpiä puheluitani. Ihan vain siksi, että kuulisin minkälaiselta minun ääni kuulostaa. Ja kyllähän se melko perseeltä kuulostaa, näin niin kuin suoraan sanottuna. Tietysti kun sitä omaa ääntään ei kuule "oikeasti" kuten muut kuulevat, niin omaan korvaan se voi kuulostaa vieraalle ja omituiselle. Minulla on jotenkin ärsyttävän känättävä ääni, riippuen vähän tietysti millä tyylillä puhuu mutta äänessäni on joitakin sellaisia piirteitä, joista en tykkää ollenkaan.

Pitäisi nauhoitella enemmän puhumisiaan esim. työpaikalla, niin saisi enemmän ääninäytteitä äänestään. Sitä kautta voisi sitten hieman kartoittaa paremmin, että miten puhua vähemmän ärsyttävämmin ja miten käyttää ääntään "oikeammin" tai vakuuttavammin. Kun tässä kirjoittaessa kuuntelen musiikkia, niin tulipahan tässä vain mieleen, että mitenkäköhän muuten laulajat osaavat laulaa oikealla äänellä, kun eivät "kuule" omaa ääntänsä? Mutta joka tapauksessa, täytyisi opetella puhumaan ja käyttämään ääntään paremmin, niin ehkä siitä voisi olla joskus hyötyä.

Samalla kaavalla

Ei ole tullut kirjoiteltua mitään lähes kahteen viikkoon, kun ei ole tapahtunut mitään erikoista ja ei ole jaksanut vääntää tikustakaan asiaa. Päivät ovat menneet melko pitkälti seuraavalla kaavalla: Päivä töissä, kuntoilua tai lepoa, syönti, uutisten lukua, koodausta, sekalaisten videoiden katselemista juutuubista tai jonkun TV-sarjan jakson tapittamista, iltatoimet ja nukkumaan. Suurin ja maata järisyttävin poikkeama tässä parin viikon aikana on ollut se, että KALSARIkausi alkoi pakkasten tultua. Saa/pitää vetää taas aamulla jalkaansa ne kulahtaneet ja puhkipiereksityt pöksyt, Jipiii...

Tylsyys

Tänään luonani kävi piipahtamassa toinen vanha tuttuni, tylsyys. Tikkuisesti käynnistyneen aamun ja normityöpäivän jälkeen asunnolle palattuani tylsyys iski aika lailla välittömästi. Pesin yhden koneellisen pyykkiä ja taittelin kuivamassa olleet takaisin kaappiin, jonka jälkeen söin lautasellisen hernekeittoa (oi sitä makujen sinfoniaa). Seuraavaksi selasin uutisotsikot läpi, jonka jälkeen pyörittelin vähän peukaloita miettiessä sopivaa tekemistä. Olisi ollut katsottavana joku elokuva tai yhtä TV-sarjaa. Kumpikaan ei oikein napannut, niin katselin hieman olisiko ohjelmointipuolella mitään innostavaa tekemistä. Yksi juttu oli mitä mietiskelin jo päivällä töissä mutta lopulta sekään ei oikein napannut.

Ohjelmoinnista puheenollen, viikonloppuna ohjelmoin ties monennenko kerran yhden hommelin uuteen ympäristöön. Minulla oli jo ihan osittain toimiva systeemi valmiina, joka toimi perusytimeltään halutusti. Sen sijaan jälleen kerran kompastuskivenä tuli vastaan käyttöliittymän tekeminen ja yhdistäminen tähän malliin. Melkein projektissa kuin projektissa kaikki kaatuu aina tuohon samaan vitutusta tuottavaan vaiheeseen. Ja yhteen toiseenkin eli tietojen säilyttämiseen/varastointiin. Kun amatööriohjelmoijana en osaa/tiedä riittävästi tekniikoista, niin kaikki pitäisi opetella kantapään kautta kokeilemalla ja netistä ohjeita/vinkkejä etsimällä. Lopulta hommat kaatuu siihen yleiseen vitutukseen ja lyön rukkaset naulaan.

Tuosta se oikeastaan sai taas alkunsa koko uudelleenohjelmointihomma. Kun olen puuhastellut jonkin verran Excelillä, niin aloin sitten tarkemmin miettiä, että löytyykö sieltä tarvittavat palikat tuon ketutusta aiheuttaneen ohjelman toteuttamiseen. Ja kyllähän ne lopulta kaikki siellä olivat, vähän sivujen latausta netistä, tietojen parsimista niiltä sivuilta ja lopulta tietojen kirjoitus taulukkoon. Koodasin hommaa työpäivän verran ja sitten minulla olikin käytössä juuri sitä mitä olinkin halunnut. Eniten tuosta hommasta jäi kaivelemaan vain se, että miksen minä idiootti tajunnut tehdä sitä Excelillä jo aikaisemmin. Nyt ei tarvinnut uhrata pätkääkään aikaa turhaan koodaamiseen mm. tietojen säilyttäminen ja tulosten esittäminen (nyt tiedot pysyvät nätisti taulukoissa) sekä käyttöliittymän tekeminen ja sen asetuksien tallentaminen (nyt vain yksi nappi taulukossa). Lisäboonuksena entiseen verrattuna sain vielä yhden oivalluksen, jonka ansiosta sain vähennettyä turhia vaiheita tietojen käsittelykoodissa. Ja mikä parasta, koodi pysyy samassa matkassa tietoja sisältävän taulukon kanssa ja sitä voi tarvittaessa korjailla helposti ilman, että ohjelmasta tarvitsisi nussia uusiksi minkään valtakunnan asennuspakettia.

Näköjään taas vanha konsti oli parempi kuin pussillinen uusia. Täytyykin tulevaisuudessa aina ensin miettiä tarkasti, että voiko homman tehdä taulukkolaskentaohjelmalla ja jos voi, niin heittää "oikeat" ohjelmointikielet hevonvittuun ja tekee asiat helposti ja yksinkertaisesti.

Noh, näköjään tuli taas kirjoitettua ihan jostain muusta kuin mitä alku antoi ymmärtää mutta olkoon. Tulipahan väistettyä hieman tylsyyttä tätä kirjoitellessa.

Lipsuu

Vanha tuttavani yksinäisyys pistäytyi taas kylässä ja kävi läpsimässä poskille. Tämä viikko ja erityisesti tämä loppupuoli on jotenkin ollut rassaava. Töissä päivät ovat olleet sitä samaa mutta nyt on illallakin alkanut tympäistä urakalla. Iltaisin ei ole ollut nyt pahemmin mitään järkevää tekemistä/puuhailua, joka pitäisi ajatukset muualla, niin tämä yksinäinen olotila nostaa sitten päätään. Normaalisti tulee käytyä joka ilta suihkussa mutta eilen illalla oli jo niin vetämätön olo, että jäi suihkukin välistä. Katselin vain illalla tylsyyttä poistaakseni tuubista sekalaisia videoita kunnes kello alkoi olla nukkumaanmenoajankohdassa. Kävin pesemässä vain hampaat ja kömmin sitten peiton alle nukkumaan. Viime aikoina tuo peiton alle kömpiminen on ollut se päivän kohokohta. Saa käpertyä peiton alle lämpimään ja lopulta nukkumatti vie tajun ja mieli saa levätä eikä tarvitse ajatella ikäviä.

Seinillä on korvat, osa 3

Länsi- ja myöskään itärintamalta ei ole mitään uutta. Illalla piti käydä parvekkeella laittelemassa tavaroita vähän paremmin, ettei yltynyt tuuli olisi riepotellut niitä. Avatessani parvekkeen oven, naapurin parvekkeelta kuului se sama tuttu puhelimeen pälätys (kysymys: kuka järkevä ihminen pälättää puhelimeensa parvekkeella iltakymmenen aikaan, kun ulkona tuulee ja lämmintä on vain kymmenisen astetta?).

Sänkyyn kömpiessä puolestaan panomiehen luukusta kuului vaimeaa puhensorinaa ja muita keittiöääniä. Mietin, että niinköhän taas jossain vaiheessa iltaa kuuluu hellyyden ja rakkauden osoituksen ääniä. Yön sain nukuttua hyvin, kun taas aamulla tai aamuyöstä (mikä mahtaa olla oikea sanavalinta, kun kello on 4:30), hätkähdin hereille. Lieneekö syynä ollut sitten se, että uni oli tuossa vaiheessa kevyttä, vai että aivot olivat ohjelmoituneet jo illalla siihen ajatukseen, että jossain vaiheessa naapurista kuuluu meteliä mutta kuitenkin. Heräsin siis siihen, kun panoluukussa taas nainen huohottaa työntöjen tahdissa. Homma tuntui olevan jo loppusuoralla, kun äänet vaimenivat melko pian pois.

Ei sitä oikein juuri mitään raportoitavaa tässä länsi- ja itärintamankaan välissä ole tapahtunut. Työpaikalla työt ovat edelleen perseestä ja jos jokin asia ei sitä ole, niin aivan varmasti se on kohta menossa päin sitä. Siviliielämän puolella kuntoilu sujuu ilman ongelmia ja iltojen puuduttavaa tylsyyttä ja yksinäisyyttä voi kiertää katsomalla sarjoja.

Taidanpa painua tästä lenkille, kun ei ole taas enää parempaakaan tekemistä.

Kysymyksiä

Mitä tehdä, kun pyörästä loppuvat vaihteet kesken?

Mitä tehdä, kun pyörälenkillä menee vähemmän aikaa kuin mitä netissä oleva karttapalvelu näytti?

Mitä tehdä, kun pyörälenkki ei tunnu ollenkaan jaloissa?

Tuollaisia ongelmia tällä kertaa. Viime aikoina olen huomannut, että minuun iskee tylsyys neljän seinän sisällä herkemmin mitä aikaisemmin. Siksipä olenkin aina tylsyyden poistamiseksi lähtenyt käymään pyöräilemässä. Toissa ja viime viikolla tuli käytyä harrastamassa liikuntaa joka toinen päivä muutamia poikkeuspäiviä lukuunottamatta. Ja näyttää sille, että sama tahti jatkuu vielä juhannukseenkiin asti.

Päiväkohtaista tahtia tuskin kannattaa tuosta enää nostaa lenkkiin/päivä. Johonkin väliin pitäisi varmaan palautuksellekin jättää aikaa. Mutta ilmeisesti noita lenkkejä pitäisi pitentää, sillä ne eivät oikein käy enää kunnon päälle. Kierros on kestänyt yleensä puoli tuntia - kolme varttia, riippuen hieman mitä reittiä pitkin on ajanut, joten senkin puolesta pitemmät kiemurat kaupungilla olisivat paikallaan. Toivottavasti vain perse kestäisi ne, sillä satula ei ole paras mahdollinen pitkille matkoille.

Pitäisi myös hieman kartoittaa uusia reittejä. Nyt minulla on muutama hyvä reitti, mutta ne alkavat olla hieman lyhyitä ja ei niitä huvita veivata edestakaisin montaa kertaa päivässä. Reitti saisi olla mielellään sellainen, että liikennevaloja ja risteyksiä autoteiden kanssa olisi mahdollisimman vähän (ne mölöpertit autoilijat nääs), tien pinta olisi suhteellisen hyvässä kunnossa ja reitillä saisi koko aika polkea omaa tahtia ilman, että tarvitsisi pysähdellä ja hiljennellä useasti. Mutta tuossapahan sitä on ilta-ajalle tekemistä, kun tutkii ensin karttoja ja sen jälkeen käy ajelemassa.

Tylsyys

On taas poikkeuksellisen tylsää, jopa minun mittapuulla. Ei ole oikein yhtään mitään mielekästä tekemistä. Asunto kyllä pitäisi siivota jossain vaiheessa mutta se touhu ei huvita nyt yhtään. Pitänee varmaan lähteä ajelemaan pyörällä pitkin teitä, että olisi edes jotakin järkevämpää tekemistä kuin näytön tuijottaminen nollat taulussa. Sadekin lakkasi sopivasti ja aurinko paistaa, niin aina parempi, ei tarvitse vesisateessa vingertää. Ja jos hyvä tuuri käy, niin satulassa ollessa voisi bongata taas tissejä. Lämpötila on kyllä ehkä hieman viileä, joten se voi haitata bongauksia. Mutta lenkille siis...

Tekemisen puutetta

Kuluneen viikon torstai-iltana tein eräänlaisen "kärsivällisyysharjoityksen". Jos sitä nyt siksi voi kutsua... Yhdessä astiassa on jo pitemmän aikaa pyörinyt multaa, jonka joukossa oli pieniä kiviä. Nämä kivet olisi hyvä olla erillään tuosta mullasta, jotta multaa ja näitä kiviä voisi käyttää paremmin uudelleen.

Oli siis torstai-ilta, ei kuitenkaan synkkä tai myrskyinen. Kello oli yhdeksän ja olin jo suorittanut kaikki normaalit iltatoimet ja mietin mitä tehdä. Tietokonetta ei huvittanut enää avata, postinkaan mukana ei ollut tullut mitään mainoksia tai lehtiä, joita olisi voinut selailla. Katsoin sitten tätä multa-astiaa ja nostin sen pöydälle. Otin sen rinnalle toisen tyhjän astian ja kävin hakemassa komerosta pinsetit. Puolen tunnin kuluttua kivet ja multa olivat erillään. Jokainen voi päätellä tai arvata itse, miten tämä tapahtui.

Minullako iltaisin tylsää? Ei suinkaan...

Pysähtyneisyyden aika

Mekaniikan 1. peruslaki sanoo seuraavaa:

Kappale jatkaa tasaista suoraviivaista liikettä vakionopeudella tai pysyy levossa, jos siihen ei vaikuta ulkoisia voimia tai vaikuttavien ulkoisten voimien summa on nolla.

Mekaniikan 2. peruslaki on kaavana seuraavanlainen:

F = ma

Eli voima on massa kertaa kiihtyvyys. Suomennetuna tuo laki tarkoittaa sitä, että kappaleeseen, jonka massa on m, vaikuttava jatkuva voima F antaa kappaleelle kiihtyvyyden a.

Ei taas kirjoitus suju ollenkaan, kuten ei oikein mikään muukaan. Tämä on taas näitä aikoja, kun kaikki innostus asioihin on hävinnyt jonnekin. Töissä on jaksanut tehdä töitään ihan kunnolla, kun on kerrankin jotakin mielenkiintoista tekemistä. Vastaavasti taas asunnolla mikään ei nappaa. Työpäivän jälkeen rutiinit asunnolla on seuraavanlaiset: syöminen, uutisten lukua netistä, surffailua muutamilla vakiosivuilla netissä, ehkä jonkun ohjelman katsominen, ehkä vähän kuntoilua jos jaksaa/innostaa, suihkuun, lehtien ja mainosten selailua jos niitä on tullut, lopulta nukkumaan.

Se rupeaa jo itseäänkin potuttamaan kunnolla, kun ei saa edes minkäänlaista pientä muutosta aikaiseksi elämässään, ei edes näihin idioottimaisen kangistuneihin arkirutiineihinsa. Perseestä tämä kevät, kun kaikki tuntuu heräävän talven horroksestaan mutta minulla sama paska jatkuu vain talvesta kevääseen, keväästä kesään, kesästä syksyyn, syksystä talveen.

Mistä minä saisin sellaisen pienen voimatuuppauksen, joka antaisi minulle vähän kiihtyvyyttä ja laittaisi edes vähän liikkeelle.... Jos tuota tuuppausta ei tule mistään, niin tämä m-massainen kappale pysyy paikalleen lössähtäneenä ja mätänee niille sijoilleen. Aivan kuten mekaniikan peruslaitkin sen toteavat.

Laskentaa

On taas tylsää, ei ole oikein mitään kehittävää/järkevää tekemistä... Seikkailin huvikseni äsken lärvikirjassa ja satuin siinä tarkastelemaan kaverilistaa. Tuo lärvikirjahan ehdottelee niitä "ihmisiä, joita saatat tuntea", eli varmaankin niitä kaverien kavereita tarjoaa siihen. Kun ei ollut muutakaan tekemistä niin silmäilin listan läpi. Ja kun edelleenkiin se tylsyys ei ollut kadonnut minnekään niin kopioin ne nimet siitä sivulta tekstieditoriin ja poistin kaikki turhanpäiväiset tekstit ja tyhjät rivit. Lopulta siirsin siistityn nimilistan Exceliin ja poistin vielä kaikki ei-ihmiset listalta. Sain tulokseksi 243 nimeä. Listalla oli muutamia nimiä, joista joskus olen kuullut mutta yhtäkään ihmistä tuosta 243 joukosta en tunne.

Pakkasta pakkasta

Meinaa nämä pakkaset kuivettaa aika paljon ihoa. Koko ajan saisi olla rasvaamassa käsiä ja muita paikkoja, kun iholle tuntuu maistuvan tuo voide. Eilenkin illalla suihkussa käynnin jälkeen rasvasin kädet mutta vähän ajan päästä sai olla levittämässä lisää. Melkein voi jopa kuulla äänen "SLUUUUURRRPSSS", kun voide imeytyy ihon läpi...

Ja vielä jostain tutkimuksesta...

Edinburg Napier -yliopiston psykologit ovat julkaisseet tutkimustuloksia, joiden mukaan ihmisten stressitaso nousee suurella todennäköisyydellä Facebook-sivustoa käyttäessä, mitä enemmän heillä on sivustolla kavereita. Tutkimustuloksien perusteella Facebookin aiheuttamat negatiiviset vaikutukset jopa ylittävät positiivisen puolet eli pitää yhteyttä kavereihin ja perheeseen.

Jotain hyötyä näköjään tästäkin yksinäisyydestä. Ei tarvitse stressata turhaan lärvikirjan takia kun ei siellä niitä "ystäviä" juuri ole.

Meinaa olla hieman tylsää jopa minunkin mittapuulla. Viimeiset kaksi viikkoa on mennyt niin tavallisissa touhuissa kun olla jo voi. Aamulla töihin, päivä nysväystä, iltapäivällä kotiin, syöntiä ja uutisten lukua, ilta jotakin nysväystä, nukkumaan, do loop until death_occurs = true... Noh, ehkäpä ensi viikko tuo hieman vaihtelua, sillä joudun koko viikoksi toiselle paikkakunnalle.

Diipadaapaa

Kirjoittelenpahan nyt taas kun näkyy tuota juttua riittävän. Aikaisemmassa kirjoitelmassani mainitsin miten tuo siivous ei ole oikein innostanut viime aikoina. Samaa voisi sanoa suihkusta käynnistä. En tiedä mikä siinä on mutta jotenkin tuo suihkussa käyntikin on alkanut tökkiä viime aikoina. Joka ilta sitä tulee kuitenkin käytyä mutta mieli hangoittelee aina vähän vastaan. Lieneekö nuo sitten jotakin masennuksen oireita kun tuntuu ettei mikään enää pahemmin kiinnosta/innosta. Kaikki on sitä samaa paskaa, jota se on ollut enemmän ja vähemmän viimeiset kymmenen vuotta. Yksinäistä, tylsää jne.

Tuntuu, että hyvin harvat asiat enää nykyään saavat minulle hymyn huulille tai nauramaan. Eräs tällainen harvinainen asia on yksi komediasarja, jota olen katsonut. Ei sekään koko aika ole mitään vitsitykitystä, joka saisi minut iloiseksi mutta kuitenkin saa minut vähän paremmalle mielelle ja naurahtamaan aina silloin tällöin.

Ai niin... Taisinkin kirjoitella aikaisemmin siitä kun kävin lääkärissä ja sen jälkeen minun piti varata aika toiselle lääkärille. Sain varattua tuon ajan vasta toissa viikolla. Eihän tuossa ajanvarauksessa näyttänyt menevän kuin reilu kuukausi. Ja varmaan sitäkään ei olisi tapahtunut ellei olisi tullut mahdollisuutta mitä nyt tuli... Toisaalta tuo lääkärille meno on vähän mietittänyt... Onko siitä mitään hyötyä ja selviääkö ylipäätään tämä minun ongelma. Tammikuun loppupuolta siis odotellessa...

Maanantai

Tänään on taas jotenkin innostus nollassa. Mitään ei jaksa tehdä ja mikään ei innosta. Viikonloppuna jaksoin ihme kyllä siivota koko asunnon. Jotenkin tuo siivoaminen on vain mennyt velttoiluksi tämän syksyn aikana. Aikaisemmin jaksoin siivota asunnon suunnilleen kerran viikossa. Nyt tahti on luokkaa kerran kahdessa viikossa, jos aina sitäkään. Yleensä yksinäisen "lemmikit" eli villakoirat tulevat pyörimään nurkkiin ennen kuin saan kaivettua imurin esille. Itse asiassa tuo imurin kaivaminen esille ei kummoisia ponnistuksia vaadi mutta paljon enemmän työtä tuottaa se tahtotilan löytäminen siivoamiseen... Ei sen puoleen, en taida olla ainut, jolla tuo siivoaminen jää. Tuli vilkaistua viikonloppuna Suomi24-keskustelupalstan yksinäisten osioita ja siellä oli ketju siivouksesta, jossa myös muut yksinäiset kirjoittivat, etteivät jaksa siivota kovin ahkerasti.

Kohta vuorossa sitten pyykkien ripustelua kuivumaan, voi tätä maanantai-illan jännittävyyttä!