Identifioidun...

Kun on lukenut nettilehtien sivuilta viikon aikana juttuja, niin pakostakin on tullut mieleen ajatus, että hieman on ihmeelliseksi mennyt nykyajan koululaiset....

 

Alkaa olla jo lievästi pellemaailman makua, jos pitää maukua kuin joku kissa oppitunnilla. Minun lapsuudessani jos olisi koulussa tuollaista tehnyt, niin luultavasti olisivat toivottaneet tervetulleeksi alla olevan kuvan paikassa.

Kyllä sitä saattaa olla lievästi ihmeissään, jos tämä nykyajan sekosukupolvi joskus työelämään pääsee.

Kun möngin tänään aamulla talosta pihalla, niin pihamaalla oli rusakko. Lähdin uteliaana seuraamaan sitä ja pitkäkorva hypähti vähän kauemmaksi. Otin muutamia juoksuaskelia sitä kohti, niin tämä vähän matkaa hyppeli eteenpäin ja jäi tyhmänä paikalleen toljottamaan. Kuljin elukan perässä rivakasti kävellen, niin pitkäkorva palloili ja säntäili sivulta toiselle ja edestakaisin. Yleensähän jos tapaa pihallaan jonkun luonnoneläimen, niin ne kyllä lähtevät heti hippulat vinkuen suorinta tietä karkuun jonnekin puskaan tai metsikköön. Tämä yksilö tuntui olevan niin urvelo, että sen olisi melkein saanut juosten kiinni, jos olisin vähän vauhdikkaammin juossut sen perässä.

Tuo tämänaamuinen episodi sai sitten miettimään jahtaamista. En ole kolmijalkaisena oikein milloinkaan ollut kiinnostunut "jahtaamaan" naisia (ei sen puoleen ole kiinnostanut kolmijalkaiset tai mitkään muut pronominihirviöt). Joskus nuorempana sitä vielä oli vähän kiinnostusta vastakkaista sukupuolta kohtaan mutta eipä juuri enää. Tuokin rusakon jahtaaminen oli huomattavasti hauskempaa kuin naisten. Siinä on jotakin niin alkukantaista, kun saa jahdata jotakin pakenevaa...

Mutta hetkinen... Identifioidunko minä nyt sitten joksikin ajokoiraksi, kun tekee mieli juosta jänisten perässä?

VUHVUHVUH!!!

Vai olenko ehkä sittenkin jokin rankaisija? Kun joskus lehtien nettisivuilla näkee tuon itäisen persläpimaan kusipäisen johtajan kuvan, niin minulle tulee aina sellaiset

että jos se pöhönaamainen kalju kusipaskatappi tulisi kadulla vastaan, niin paloittelisin sen persreijän siltä seisomalta kirveellä kilon palasiksi!

21 vuotta

Tasan vuosi sitten tullut viimeksi kirjotettua jotain, niin päivitetään tännekin jotain. Melko hiljaisena pysynyt blogi, kun vanhojen tekstien lukeminen saa vain pahalle mielelle ja elämäkin on ollut viime vuodet sellaista itseään toistavaa tasapaksua mössöä (käy töissä, hajoa töissä, mene kotiin, ole kotona nollat taulussa).

Olen kahdessa viimeisimmässä kirjoituksessa maininnut joku aika sitten tapahtuneesta muutoksesta. Siitäkin on kohta jo kaksi vuotta aikaa. Muutos oli se, että sain vihdoin ja viimein vaihdettua sitä työpaikkaa. En tiedä mentiikö sitten ojasta allikkoon, kun vaihdoin vain työnantajaa mutta käytännössä hommat pysyi samoina. Työkalut pysyi edelleen yhtä hyvinä (lue: huonoina, ihan samoja ohjelmia käytössä) mitä edellisessäkin paikassa, niin siinä ei tapahtunut mitään edistystä.

Sen sijaan henkilöstössä ja työskentely-ympäristössä tapahtui muutoksia. Nykyisessä paikassa lähimmät esihenkilöt on suunnilleen samaa ikäluokkaa, kun edellisessä paikassa ne olivat huomattavasti vanhempaa. Ja ehkä se näkyi myös sellaisena pysähtyneisyyden aikana. Työ-ympäristössä tapahtui se suurin muutos. Toimisto on melko uudessa rakennuksessa ja kaikki on sellaista uutta ja nykyaikaista. Yllättävän suuri vaikutus tuollakin on viihtyvyyteen siellä työpaikalla. Jos paikat roikkuu sieltä ja täältä ja näyttää vähän kusenpolttamilta, niin ei se kovin paljoa innosta. Ja vaikka tuollakin on avokonttoria, niin jotenkin se on silti rauhallisempi paikka entiseen verrattuna. Ehkä sisustuksella on osansa asiaan. Tai sillä, että ihmiset ovat hiljaisempia.

Palkkaan tuli myös korotusta, ja sainpa viime vuonna pitkästä aikaa bonuksia. Kertoo jotain entisten työpaikkojen paskuuksista, jos aikaisemmissa paikoissa on saanut kerran tai kaksi bonuksia ja täällä saa heti ensimmäisenä vuonna ja sekin on isompi mitä näissä muissa paikoissa. Ja vielä se huomioiden, että en ollut edes täyttä vuotta ja maksoivat siinä suhteessa.

Tiedä sitten miten pitkään tuolla viihtyy. Joissakin projekteissa on ollut taas sen luokan sekoilua, että hohhoi. Saa nähdä, jos joka projekti on samanlaista touhua, niin ei ehkä hommat innosta enään niin paljoa. Toisaalta kun ennen olin tavan pallinaama työntekijä, niin täällä on joutunut projekteissa hieman vastuullisempiin tehtäviin. Onko se sitten hyvä asia vai ei, aika sen näyttää. Mutta pientä henkilökohtaista  kehitystähän se on omalle kohdalle. Kaiken kaikkiaan ollaan vielä plussan puolella työpaikan vaihdon suhteen.

My Day

Eipä ole juuri tapahtunut mitään ihmeitä. Harmaa arki rullaa tasaisesti eteenpäin, teki jotain, yritti tehdä jotain tai oli tekemättä yhtään mitään. Olen huvikseni suorittanut yhtä netissä tehtävää ohjelmointikurssia mutta sekin on hidasta hommaa. Kun osaa jo jonkin verran ohjelmoida, niin uuden opettelu näyttää sujuvan aika helposti. Tosin tuo kurssi on sellainen aloittelijoille suunnattu, niin minulle se on ehkä jo liian helppoa. Eniten tuota kurssia hidastaa se, että kurssimateriaalia ei ole julkaistu kokonaan. Nyt siis joutuu odottelemaan sitä, että loput materiaalit ja harjoitukset ilmestyvät joskus verkkoon.

Olenpahan sitten koittanut ohjelmoida omia juttuja mutta tahtoo olla niidenkin kanssa takkuista. Yleensä se menee niin, että ensin protoillaan jotakin ideaa/komponenttia. Seuraavaksi sitä proton koodia naputellaan sellaiseen järjelliseen muotoon, että sitä on helpompi käyttää ja ylläpitää. Kun tuota koodia/komponenttia ryhtyy jatkokäyttämään, niin monesti huomaa, että ei se olekaan järkevästi tehty tai siinä on jotakin ärsyttävää vaikka muuten se ehkä toimisi oikein. Sitten ketutuspäissään aloitetaan kolmannen kerran kirjoittamaan koodia uudestaan ja kohta koko paska on taas niin solmussa, että loppuu se innostus siihen ohjelmointiin taas vähäksi aikaa. Ja juuri noin on käynyt nyt yhden asian kanssa.

Olen myös katsellut JuuTuubista sellaista aloittelijaohjelmoijille suunnattua livelähtetyssarjan tallenteita. Siis sellaisia missä heppu käy asioita läpi ja kirjoittaa samalla koodia. Noissakin ärsyttää se, että joku asia saadaan näyttämään niin helpolta ja yksinkertaiselta muutamien koodirivien kirjoittelulla. Onhan se jokin perusasia yksinkertaista, mutta kun tähän ryhtyy lisäämään kaikkea tarpeellista (esim. poikkeuksien käsittelyä, käyttäjän syöttämien tietojen tarkastamista jne.), niin kohta siinä edessä on taas sellainen kasa koodiripulia, että ei sitä jaksa kukaan täysjärkinen. Vai onko se vika vain minussa, että yritän tavoitella täydellistä koodia, joka koittaa ottaa huomioon kaiken mahdollisen.

On tullut laitettua työpuhelimeen tämä TikTok-sovellus ja sitä tulee plärättyä tylsyyksissään monesti. Eilen illalla lääpin taas näyttöä ja katselin niitä ihmisten apinointeja, kun eteen tuli sellainen live. Se on siis kuin suora TV-lähetys paitsi, että siinä voi kommentoida sen liven pitäjän kanssa. Siinä joku typykkä askarteli puotinsa takahuoneessa käsitöitä myyntiin. Töllistelin sitä liveä pitemmän aikaa (se kun on niin hypnotisoivaa katsella, kun joku tekee jotain) ja siinä kävi ilmi, että tämä nuorehko typykkä on samasta maakunnasta kuin minä mutta eri paikkakunnalta. Katselin myöhemmin netistä lisää tietoa tästä puodista ja ihan se oli sellainen oikea pieni käsintehtyjä töitä myyvä puoti. Mitä nyt ymmärsin puheista, niin ilmeisesti tämäkin homma oli lähtenyt liikkeelle hyvin pienimuotoisesti siten, että ensin oli tehty itselle, sitten oli myyty jonkin nettisivuston kautta ja nyt oli ihan oikea kivijalka- ja nettikauppa pystyssä. Hattua pitää kyllä nostaa tuollaiselle, että lähtee tekemään tuollaista pienimuotoista yrittämistä. Minulla tuollainen olisi huomattavasti suuremman kynnyksen takana vaikka olisi jotain mitä lähteä myymään/tekemään.

Tilinpäätös 2020

Mennyt vuosi... Eipä tuosta nyt kovin ihmeitä sanottavia jäänyt.

Töiden kannalta ei ehkä ollut niin kettumainen mitä 2019 oli. Ennen kesälomia oli ihan riittävästi tekemistä eikä tullut kovin pahasti hajottua hommiinsa. Kesälomien jälkeen syksyllä oli hieman hiljaisempaa aikaa, kun piti jo esimieheltäkin uusia töitä kysellä ja niitä vähäisiä hommia sai tehdä hitaahkosti, jotta ei olisi jäänyt luppoaikaa niin paljon tapettavaksi. Vuoden viimeisellä kuulla alkoi taas hommia vyöryä niin, että joutui jo hieman rehkimään, että hommat sai tehtyä loppuun ennen joululomaa. Alkuovuoden tahdit näyttää jatkuvan samaa vauhtia eli aika tiivistahtinen alkuvuosi olisi tiedossa ja sykkimistä riittää taas ennen kesälomia. Monestiko sitten ehtii hajota tässä puolen vuoden aikana...

Työnhaun kannalta ei ollut hääppöinen vuosi. Kaksi haastattelua oli kevätpuolella mutta ei niistäkään mitään tullut. Toinen oli etähaastattelu ja työpaikka olisi ollut sellaisessa paikassa, että työmatka olisi pitentynyt aivan liian paljon. Eikä toisaalta muutenkaan oikein innostanut koko homma. En olisi osallistunut tuon paikan hakemiseen mutta rekrytointihenkilö otti yhteyttä, niin lähinnä sen takia tuli osallistuttua. Toinen paikka oli taas sellainen, että hain itse sinne, kun koin sen kiinnostavaksi. Luonnollisesti pettymys oli suurempi, kun en paikkaa saanut, mutta jälkeenpäin mietittynä ehkä niin oli parempi. Kuulin nimittäin vähän kokemuksia tuosta paikasta myös toista kautta, niin ei ne oikein positiivisia olleet.

Iituv asetti blogissaan tälle vuodelle vaatebudjetikseen tonnin. Viime vuonna minulla ei juuri ollut vaatehankintoja. Joululahjaksi sain perusvaatteita (joille ei välttämättä olisi ollut tarvetta) ja ainoa tekemäni vaateostos koko vuonna oli uudet farkut (hintaa n. 50 €). Nuo jouduin ostamaan sen takia, koska entiset kulahti puhki. Tälle vuodelle voisi vaatebudjetiksi haarukoida vaikka 10 €. Tuo raha saattaisi mennä sukkiin, riippuu vain ihan siitä, että miten entisiä menee puhki vuoden aikana.

Naisrintamalla meni totuttuun tapaan. Koko vuonna ei ollut fyysisiä kontakteja ollenkaan ja eikä oikeastaan mitään muitakaan uusia naiskontakteja, ei töissä eikä vapaa-ajalla. Tällekin vuodelle voisi tuolle rintamalle tehdä sen perus nollabudjetin.

Eristyksissä

Tässä on nyt parisen viikko harjoiteltu etätöiden tekemistä tämän pandemian takia. Työt sujuvat melko normaaliin tapaan kotonakin. Työpöytä ja tuoli ovat hyvät ja työpaikalta tuli rahaattua toinen näyttö ja muuta apuhärpäkettä, niin sinällään nykyinen työpiste ei juuri eroa toimiston vastaavasta. Jos jotain negatiivistä pitää etsiä, niin yksi asia voisi olla hitaampi verkkoyhteys ja toinen vaikka se, että nyt joutuu huomattavasti enemmän kirjautumaan salasanoilla eri paikkoihin. Asiakkaan verkkoonkaan ei myöskään pääse mutta tuolle on normaalistikin niin vähän käyttöä, että eipä tuon yhteyden puuttuminen ole töitä haitannut.

Huomattavasti positiivisempaa on se, että kaikenlainen matkustaminen/liikkuminen paikasta toiseen on jäänyt minimiin. Ei tarvitse varoa idiootteja liikenteessä ja rahaa säästyy, kun autolla ei tarvitse ajella juuri ollenkaan. Aikaakin säästyy huomattavasti liikkumisen vähyyden takia. Aamulla saa puuhata hitaammin ja sellaisiakin asioita mitä ei "tavallisena" työaamuna tekisi ja silti ehtii töihin ihan hyvin. Vastaavasti sitten iltapäivällä on jo heti kotona, kun lyö kannettavan läpän kiinni.

Mukavuutta etätöissä lisää se, että saa olla miten huvittaa eli voi olla pieruverkkarit ja kulahtanein paita päällä ja reikäisimmät sukat jalassa ja kukaan ei tule niistä valittamaan. Ja voi tonkia nenäänsä rauhassa tai rapsutella vaikka palleja, jos siltä tuntuu. Eikä pidä tietenkään unohtaa sitä, että nyt töihin pystyy keskittymään paljon paremmin, kun ei tarvitse istua siellä avokonttorihelvetissä. Vaikka ne kanssakäymiset kollegojen kanssa on tippunut lähes nollaan etätöissä, niin ei ole yhtään ikävä avokonttorin mölinää. Ihan paras olisi, jos saisi pistää sähköpostin, puhelimen ja skypet yms. yhteydenpitohärpättimet kiinni, niin häiriöitä ei olisi juuri lainkaan. Näissä oloissa häiriöksi tuskin voi laskea sitä, että ikkunasta näkee ulkona pomppivan rusakon tai puissa hyppiviä lintuja. Toimistolla kun ei omalta työpisteeltään näe edes ulkona olevaa maailmaa, jos ei nouse ylös ja siirry johonkin ikkunan ääreen seisomaan. Sellaista se on siellä sermihelvetissä olla.

Joku aika sitten sattui lehdestä silmään jonkun toimittajan kolumni missä oli kirjoitettu koronaan liittyvistä asioista. Yhdessä kohtaa oli kirjoitettu suurin piirtein näin:

Vaikka olisi sosiaalisia verkostoja puhelimen päässä, kuinka kauan ihminen pystyy olemaan täysin ilman fyysisiä kontakteja?

Jos ei selviä vähintään yli kymmentä vuotta ilman fyysistä kontaktia, niin on aika säälittävä vätyskä.

Helppo olla menestyjä

Viime vuoden lopulla Kauppalehdessä oli artikkelisarja, johon oli listattu maakuntien menestyneimpiä yrityksiä. Jokaisesta maakunnasta oli listattu 40 parasta yritystä ja lisäksi viisi nopeinta kasvajaa sekä viisi tuloksentekijää. Jossain vaiheessa aloin kiinnittää huomiota enemmän noihin tuloksentekijöihin. Alla on kuvankaappaus, johon niputettu kaikki nuo tuloksentekijät.

Kun kuvaa tihrustaa, niin mikä yhteinen asia noita kaikkia maakuntia näyttää yhdistävän? Jos ei vielä tuosta avaudu, niin entäpäs seuraavasta?



No mitäpäs ne tuloksentekijät ovat muutakaan kuin nylkyrisähkö(nsiirto)yhtiöitä! Muutama huomio parin maakunnan osalta. Uusimaan kohdalla listan kärjessä ei näytä olevan yhtään sähköyhtiötä. Uusimaa eroaa muista maakunnista siinä mielessä, että siellä pitää moni pörssiyhtiö kirjojaan. Kauppalehden sivuilta kuitenkin löytyi nuo samat tiedot, niin pengoin hieman tarkemmin. Kun listan kärjestä poistaa kaikki ne yhtiöt ja konsernit, jotka on listattu Helsingin tai jossakin muussa maassa olevaan pörssiin, alkaa listalle löytyä aiheeseen sopivia nimiä...



Fingrid (kantaverkkoyhtiö), Helen, Caruna...

Keski-Suomea, Päijät- ja Kanta-Hämettä yhdistää niitäkin yksi yhteinen nimittäjä, joka ei tuossa listalla näy. Noilla alueilla suurimmaksi osaksi jakeluverkkoa hallinnoi Elenia, jonka päätoimipaikka löytyy Tampereelta. Yritin etsiä sijoitusta nettilistalta mutta sieltä ei löytynyt muuta kuin tuo Kanta-Hämeessä näkyvä Elenia Lämpö Oy, joka taitaa hoitaa kaukolämpöliiketoimintaa eikä sähkönsiirtoa, niin hankala mennä sanomaan tuosta mitään.

Julkisuudessa on ollut nyt viime aikoina juttua noista sähköyhtiöiden tuotoista. Sen kyllä ymmärtää mistä nämä repivät tuottonsa, kun katsoo siirtohinnastoja. Pengoin huvikseni sähkönsiirtoyhtiöiden sivuilta hinnastoja esille ja tein niistä alla olevan taulukon, johon otin sähköliittymien kuukausimaksut tyypilliselle omakotitaloasujalle, jolla pääsulake on kokoa 3x25 A. En tiedä mikä on yleisin siirtotuote omakotitaloasujilla, mutta voisin veikata, että se on kausisiirto tai yösiirto. Esim. vanhemmillani on käytössä kausisiirto.



Eipä tarvitse ihmetellä, että miksi Etelä-Savossa paras tuloksentekijä on Järvi-Suomen Energia. Perkele kun se kuukausimaksu on melkein 60 euroa! Kyllä sylettäisi erittäin paljon asua tuollaisen persreikäyhtiön jakelualueella. Ja ei nuo muutama muukaan kovin kauaksi jää.
- Kajave (= Loiste Energian siirtoyhtiö) n. 50 €/kk
- Pohjois-Karjalan Sähkö 44 €/kk
- Elenia 40 €/kk
- Savoin Voima 40 €/kk

Hyvähän se on noitakin korkeita kuukausimaksuja perustella sillä, että nyt rakennetaan säävarmaa verkkoa. Entäs sitten, kun säävarma verkko on rakennettu? Mitäpä luulette, laskeeko kuukausimaksut?

Tässä minun terveiset noille nylkyriyhtiöille.

Lakon iloja

Vaikka voisi kuvitella, että tuossa postin lakossa olisi jotain negatiivista, niin minä olen löytänyt siitä vain positiivista. Ensinnäkään ei ole tullut ollenkaan laskuja. Toisekseen monet lehdet ovat avanneet näköislehtensä luettavaksi ilmaiseksi, niin on pystynyt sitten lueskelemaan erilaisia lehtiä. Kun on katsellut noita lehtiä, niin jotenkin ne on sellaisia, että kyllähän niitä lukee, jos niitä on saatavilla mutta ei niitä muuten tulisi tilattua itselleen.

Omallakin työalalla ovat työehtosopimusneuvottelut olleet solmussa. Nyt ollaan jo siinä tilanteessa, että ylityökielto ja vapaa-ajalla matkustuskielto ovat päällä. Tässä sitä jo vähän innoissaan odotellaankin lakkoa alkavaksi hankoja ja pistimiä teroitellen, jotta kun pilliin puhalletaan, niin barrikadeilla ollaan valmiina.

LAKKO! LAKKO! LAKKO! LAKKO! LAKKO!

Lokakuun lyhyet

Se on kohta taas lokakuu loppu ja marraskuu aluillaan. Vähän tuntuu sille, että on mennyt taas koko syksy jotenkin yleisen ketutuksen ja kyrsimyksen merkeissä. Eniten sitä on ehkä kertynyt töiden takia mutta siviilipuolellakin jotkin asiat nyppivät. Suoraan sanottuna alkaa olla jo kosmisissa sfääreissä vitutus siitä, että en ole löytänyt sitä ostettavaa omakotitaloa ja en ole tyytyväinen näihin nykyisiin asuinoloihin.

Vähän kuulumisia taas työpaikaltakin. Pari kuukautta sitten jupisin työpaikan touhuista ja siitä, kun ovi on käynyt henkilöstön osalta ulospäin. Tuon jälkeen on taas tullut pari lähtijää lisää. Toinen lähti jo ja toinen lähtee pian. Enkä ole työpaikanvaihtoajatuksineni kanssa yksin tuolla. Eräs kollega tuli kysymään apua yhteen asiaan, johon en kuitenkaan osannut mitään apuja antaa. Tuo oli sellainen asia, jota joutuu tekemään useasti mutta nyt paska ohjelma teki aivan omiaan ja edes ohjelman ohjeestakaan ei ollut mitään apua. Vaikka teki kuten normaalisti on tehty, niin homma kusi allensa. Siinä kollegan kanssa asiaa ihmetellessä ja jutustellessa kävi ilmi, että onpa hänkin miettinyt jo viimeisen vuoden ajan vaihtoa pois näistä hommista.

Keksi tähänkään blogiinkaan enää mitään muuta kirjoittamisen aihetta kuin nämä toistuvat avautumiset näistä samoista paskoista asioista.

Kahvitilakeskusteluja

Hienostokissa kipsutteli ruokatauon aikaan työpaikan kahvitilaan.

HK: Moi.
UT: Moi.

Hienostokissa laittaa jotain mikroon lämpiämään. Kesäkuun alkupuolella on ollut työpaikan joku tyky-vaimikäliehelkkarin-"virkistäytymis"-iltapäivä, johon en osallistunut (liian pitkiä työpäiviä, yleinen vitutus).

Osallistuitko siihen iltapäivään?
En.

Hiljaisuutta rikkoo vain mikron hurina ja hetken päästä sen piippaus. Hienostokissa ottaa syöminkinsä mikrosta ja hipsii takaisin työpisteensä suuntaan.

Näin jälkikäteen ajateltuna olisihan sitä voinut tuossa tilanteessa sanoa jotain muutakin. Esimerkiksi vaikka kysyä, että osallistuiko hän itse tuohon iltapäivään ja ehkä siitä jotenkin eteenpäin riippuen vastauksesta.

Mutta minkäs teet, kun on pitkät piuhat.

Nahkaa

On tämäkin heinäkuu. Aamuisin lämmintä ollut vain 10 astetta. Yritä tässä päästä lomatunnelmaan, kun keli on kuin syksyllä. Hmph!

Koska lompakossani on aina niin paljon rahaa, ettei paskalle taivu, niin kukkaro on alkanut osoittaa lopun ajan merkkejä. Saumat alkavat ratkeilla ja kolikkotaskukin on niin heikossa hapessa, että kolikot saattavat mennä vuoren sisälle. Onhan tuolla kyllä jo ikääkin aika paljon, en edes muista milloinka olen tuon hankkinut. Luultavasti ehkä lähemmäs parikymmentä vuotta sitten. Olen jo hieman tuon johdosta silmäillyt verkkokaupoista, että minkälaisia vaihtoehtoja olisi tarjolla, jos tuo nykyinen ottaa ja hajoaa lopullisesti.

Yhdessä verkkokaupassa piti hieman hieraista silmiään, kun suodatin valintoja materiaalin mukaan.



Vegaanista nahkaa? Mitä hittoa se on? Vain yksi malli oli tuota "vegaanista" nahkaa ja yritin hieman kaivella lisää tietoa tuosta. Kävin lompakon valmistajankin sivuilla asti katsomassa mutta ei sielläkään mainittu sanallakaan, että mitä materiaalia tuo loppujen lopuksi oli. Mitä etsin hakukoneella lisää tietoja, niin tuokin vegaaninen nahka on yleensä keinonahkaa eli valmistettu muovista (eli öljystä). Onhan se toisaalta vegaanista (lue: eläinystävällistä) mutta silti mielestäni melkoista kusetusta.

Apea viikonloppu

Viime viikonloppu ja sitä seurannut viikon alku oli vähän alakuloista. Perjantaina ilmestyi The Big Bang Theoryn viimeisen kauden viimeinen jakso. Sarja oli kaiken kaikkiaan kaksitoista(!) kautta pitkä. Komediasarjana tuo on ollut erittäin onnistunut. Melkeinpä joka kerralla tuo on onnistunut jotenkin irrottamaan edes pienen naurunhörähdyksen. Kaksitoista vuotta on kyllä aika pitkä aika pitää tuollainen taso yllä mutta niin vain onnistui tuossa.

Maanantaina oli puolestaan Game of Thronesin vuoro päättyä. Tämä viimeinen kausi oli toisaalta hieman meh. Joissakin kohdissa tuntui, että oli menty siitä missä aita oli matalin ilman mitään logiikkaa. Kunhan oli vain tehty jotakin, joka näyttäisi mahtipontiselle mutta sisältö oli silkkoa. Viimeinen jakso nyt palautti hieman tasoa takaisin. Lopetus oli minun mielestä sellainen kuten sen pitääkin olla. Mitään ei oikeastaan jäänyt roikkumaan ilmaan ja asiat saivat järkevät/loogisen oloiset päätökset. Jos toisenlaista loppua olisi halunnut sarjalle, niin ainoa oikea tapa olisi ollut tähän tyyliin:



Kaikkein karvaimman uutisen luin launtaina: Sukulaissieluni Grumpy Cat oli heittänyt veivinsä kyseisellä viikolla. Eipä tuohon pystynyt muuta toteamaan kuin, että



Mitenkä sitä jaksaa taas raahustaa näiden kaikkien "menetyksien" jälkeen tässä ilottomassa arjessa...

Päiväretki

Tein vähän aikaa sitten sellaisen pienen päiväretken muiden henkilöiden kanssa. Retki oli sellainen aamupäivän mittainen reissu automatkan päässä sijaitsevalle luontokohteelle. Paikan päällä oli töllisteltävää ihan riittämiin, ajankohta ei vain ehkä ollut ihan se kaikkein paras. Jos tuolla kävisi siihen aikaan, kun maastosta on sulanut kaikki lumet ja olisi vähän lämpimämpää, sekä aikaa olisi varattuna kokonainen päivä, niin kohdetta voisi kierrellä paremmin ja katseltavaakin olisi luultavasti enemmän.

Reissu oli kuitenkin ihan kaikinpuolin onnistunut yhtä asiaa lukuunottamatta. Kun on tehnyt tuollaisen itselleen mieleisen matkan, jossa on kaikenlaista uutta katseltavaa ja koettavaa, niin matkan jälkeen kotona iskee sellainen tietynlainen masennus. Harmaa arki läpsii pitkin poskia, että lälläslää, täälläpä olet taas kotona homehtumassa vanhoissa ympyröissä arkiasioiden keskellä. Noh, onneksi tuo on ohimenevää mutta jäi vain hieman mietityttämään, että jos jo tuollainen lyhyempi muutamien tuntien reissu saa tuollaista aikaan, niin minkälainen se kotiinpaluu olisi sitten pitemmän, useita päiviä kestävän matkan jälkeen. Olisiko sitä masentunut yhtä monta päivää kuin matka kesti? Ei kyllä pahemmin matkustelu innosta, jos se matkailu tekee tuollaista. Vai pitäisikö se tehdä kerralla niin pitkäkestoinen matka, vaikka luokkaa kuukausi, että se matkalla olo alkaa tulla jo korvista ulos ja sitä jo oikein haluaisi takaisin kotiin eikä matkan jälkeistä masennusta näin tulisi. Otapa näistä oman mielen kiemuroista sitten selvää...

Ajat muuttuu, minä en

Eilen sattui ilmestymään Karvinen miinus Karvinen, joka kuvaa hyvin alkuvuotta.


Ehkä joidenkin muiden kohdalla ajat muuttuvat mutta minun kohdalla sama meno jatkuu (työt perseestä, päivät toistaa yhtä ja samaa, jne).

Toissa kirjoituksessa hekumoin, että kohta saa taas nauttia hammaslääkärin lämpimästä kumikäsineen kosketuksesta. Ja paskan marjat. Kävin tarkistuttamassa hampaat, niin edelliseen kertaan verrattuna kosketukset jäivät hyvin vähäisiksi. Guuglailin tuota hoitanutta henkilöä, niin oli valmistunut ilmeisesti vasta viime vuonna. Huomasi kyllä selvästi, että kokemusta ei paljoakaan ollut, kun otteet olivat aikaisempiin hampaan roplaajiin verrattuna hivelommat.

Viime aikoina on tuntunut, että tekisi mieli heittää tälläkin blogilla vesilintua. Ei keksi mitään kirjoitettavaa, koska arki on harmaata perusmössöä, josta ei juuri aiheita revitä ja tikustakaan ei jaksa asiaa vääntää.

Idiootit ympärilläni

Viikolla jouduin asioimaan pienen kauppakeskuksen postissa, joka oli sellaisessa kaupunginosassa, jolla on ollut alkuaikoina tietynlainen maine, ei mitenkään kovin positiivinen. Kävellessäni parkkipaikan läpi postiin siinä ehti nähdä kaikenlaista kulkijaa: kaulaan asti tatuoitua apinaa, huiveja pitäviä rättipäitä, köyhän näköisiä opiskelijoita, pussihousuihin pukeutuneita ihmisiä, vanhoja mummeroisia ja papparaisia. Jotenkin tuli siinä sellainen olo, että eipä tee mieli käydä tuolla toiste. En tiedä onko se sitäkin, että kun on tottunut asioimaan siinä yhdessä automarketissa, jossa suurin osa asiakkaita on samanlaista harmaata massaa mitä minäkin, niin sitten tuollainen laitakaupungilla oleva "eksoottinen" pikku kauppakeskus on hieman luotaantyöntävämpi.

Viikolla tuli mieleen myös nämä pari kuvaa...



Kun kuulin mitä yksi tyyppi oli mennyt tekemään, niin ei voinut kuin taas ihmetellä ja hämmästellä sitä idiotismin määrää. Jos tämä henkilö olisi "onnistunut" siinä mitä oli ajatellut tekevänsä, niin häneltä olisi hyvin suurella todennäköisyydellä (tai pikemminkin varmasti) lähtenyt henki. Onneksi olosuhteet eivät olleet siihen suotuisat, muuten olisi ollut tiedossa vahva ehdokas Darwin-palkinnon saajaksi. Sellainen asia mitä minä (ja varmasti moni muukin terveellä järjellä varustettu henkilö) en missään nimessä menisi tekemään missään olosuhteissa, niin tämä valo(ton)pää yrittää sitä jostain käsittämättömästä hetken mielijohteesta. Kyllähän tuossa vuosien mittaan tuosta henkilöstä on tullut sellainen kuva, että ei ole ihan penaalin terävin kynä mutta tämä meni jo ihan uudelle tasolle. Edelleenkin tämä ihmisten idioottimaisuus jaksaa yllättää minut yhä uudelleen...

Se tunne

Se tunne, kun on perjantai-ilta, olet syönyt, olet lukenut uutiset, olet tarkistanut sähköpostit, olet surfannut ne tavalliset nettisivut läpi ja nyt huomaat istuvasi yksin tietokoneen ääressä ilman mitään tekemistä miettien, että helvettiäkö sitä tällä elämällään tekee.

Kulkusten kilinää

Kun tuo itsenäisyyspäivä sattui tänä vuonna olemaan torstaina, niin otin töistä perjantain vapaaksi. Käytin osan päivästä kaupoissa kiertelyyn, kun ajan kuluessa on kertynyt kaikkea tarvetta/ostettavaa, jota ei siitä tavallisesta arkiostospaikasta löydä.

Ensin kävin yhdessä kaupassa ja saaliina tyhjät kädet: yhtä tuotetta olisi ollut ja ihan tarjouksessa mutta oli hieman vääränlaista, joten hyllyyn jäi. Tämän kaupan vieressä oli toinen kauppa, jossa oli tarkoitus käydä (ohikulkumatkalla kun olin), mutta jäipä käymättä, kun kauppa oli vielä kiinni. Hieman omaa tyhmyyttä, kun ei tullut tarkistettua aukioloaikoja, mutta on se nyt kerpele, jos kauppa aukeaa arkena vasta yhdeksän jälkeen! Pitäkööt tunkkinsa, hankin tavaran muualta.

Tyhjin käsin menin tuon jälkeen sinne arkiostospaikkaan eli paikalliseen automarkettiin. Siinä normaalien arkiostosten rinnalla tuli katseltua muille hieman joululahjoja mutta katselun asteelle jäi sekin. Minulla oli tarkoituksena ostaa yhdelle perheenjäsenelle joululahjaksi paita. Ihan sellainen perusmallinen yksivärinen pitkähihainen, jossa ei ole mitään ylimääräisiä logoja tai sellaista, ja jota voi käyttää arkipaitana. Eli ei siis mitään kauluspaitaa tai mitään hienompaa.

Isolla vaateosastolla pyöriessä ja paitaa etsiessä tuli vain sellainen epäuskoinen olo. Yhtään tuollaista paitaa en löytänyt tai sitten olivat piilottaneet ne erittäin hyvin jonnekin piiloon. Paidat olivat joko kauluspaitoja tai sellaisia vähän hienompia/kalliimpia, joita ei nyt arkivaatteeksi ajattele, tai sitten oli yksittäisiä paitoja mutta nekin oli pilattu turaamalla paitaan joku kuvio. Jäipä siis ostamatta.

Katselin vaateosastoa myös vähän myös omia tarpeita ajatellen. Kauluspaidat olivat kaikki perseenvärisiä (kuka vähänkään järkevä MIES haluaa vaaleanpunaista paitaa, oli siellä myös muunkin, lähinnä ripulin värisiä), t-paidoissa typeriä tekstejä/kuvioita ja talvikäsineet olivat luokaa pierunkuori. Nykyiset talvisormikkaat alkavat olla jo vähän siinä iässä, että parin vuoden päästä joutuu ehkä ostamaan uudet. Mitä kokeilin yksiä nahkarukkasia, niin olivathan ne lämpimät mutta miten kauan ne olisi lämpimät. Täyte tuntui juuri sellaiselle, että se ehkä pysyy pörröisenä ja lämpimänä yhden talven mutta sen jälkeen fyllinki on niin lytyssä, että se ei eristä lämpöä ollenkaan. Jotenkin tuntuu, että tuokin kauppa on mennyt piloille jo aikaa sitten vaateosaston suhteen. Ei siellä myydä kuin jotain geneeristä muotipaskaa, joka ei sovellu oikein kenellekään ja jota tällainen tavallinen ihminen ei ainakaan osta. Tai sitten minulla on vain niin erilainen maku muuhun ostavaan joukkoon verrattuna, että minun on hankittava vaatteet ja pukineet jostain muualta. Tai sitten nykyajan muoti on vain yksinkertaisesti niin perseestä.

Kuten voi sanoa samaa myös nykyajan tuotemuotoilusta. Posti toi mukanaan mainosläpykän, jossa mainostettiin alla näkyvää mäenlaskuvälinettä.



Heti ensimmäiseksi piti ihan hieraista silmiään, että myydäänkö oikeasti tuollaista vekotinta. Luultavasti tuon tuotteen muotoilua on tehnyt nainen, sillä yksikään normaalilla talonpoikaisjärjellä varustettu mies ei tuollaista tekisi. Tai jos se on ollut mies, niin luultavasti kyseessä on ollut sadisti. Minä ainakaan en tuollaisella muovihilavitkuttimella lähtisi laskemaan yhtään mäkeä. Arvaako joku syyn? Jos tuolla laskee mäkeä ja tapahtuu äkkipysähdys, niin mitäpä luulette, mikä osuu ensimmäisenä tuohon keskellä tököttävään kahvaan? Kirjoituksen otsikko antaa vinkkiä...

Suosi suomalaista, syrji ulkomaista

Tänään ulkona ollessa tuli mietittyä, että mitä kaikkea marjoja sitä tulikaan syötyä luonnosta/suoraan puskista kesän aikana. Loppujen lopuksi niitä tuli yllättävän monta. Tässäpä listaa:

- mansikka
- metsämansikka
- mustikka
- vadelma
- puolukka
- punaherukka
- mustaherukka
- valkoherukka
- tyrni
- mesimarja
- karviainen (violetti ja vihreä lajike)
- karpalo

Puolet noista on ihan villejä luonnonmarjoja ja osa puutarhassa kasvatettuja. Mansikoita tuli kerättyä paikalliselta mansikkatilalta ja saattoipa "muutama" mansikka eksyä suoraan puskasta suuhunkin (hyshys... älkää kertoko mansikkatilan isännälle). Mesimarja oli ehkä harvinaisin tapaus. En ole tainnut ennen törmätä siihen luonnossa mutta kesällä metsässä kulkiessa semmoisia sattui löytymään. Tai olen ehkä saattanut joskus törmätä tuohon mutta luultavasti siitä on niin kauan aikaa, että ei enää muista. Maultaan se oli minun suussa hyvin mieto. Ei siitä oikein kunnolla tahtonut makua irrota, kun yksittäinen marja oli niin pieni. Tiedä sitten miltä maistuisi, jos saisi pistää kourallisen suuhunsa.

Tuoreenahan nuo kaikki marjat ovat hyviä. Makuina eniten tykkään ehkä makeasta mansikasta ja ehkä yllättävästi puolukasta. Puolukka ei ole mitenkään makea, joten sitä pystyy syömään paljonkin ilman, että tulee öklöttävä olo tai naama on irvistyksessä marjan happamuuden takia. Kesällä satuin kerran sellaiseen paikkaan missä puolukkaa oli runsaasti, niin sitähän tuli vedettyä napaansa useita kourallisia marjoja. Vadelmakin on makoisaltava maistuva marja mutta niitä on vain niin harmillisen hidasta kerätä. Jokaisen marjan saa nyplätä puskasta irti, niin näitä ei oikein raaski syödä kourakaupalla. Parempi on laittaa ne työllä ja vaivalle kerätyt marjat pakkaseen ja syödä niitä talven aikana pikkuhiljaa pois.

Yksi tuttu marja jäi pois tuolta listalta. Vanhemmat ovat yleensä käyneet keräämässä lakkoja (itse en ole innostunut siitä suolla rämpimisestä), niin niitä on aina saanut hieman syödä maistiaisina. Tämä kesä oli hieman poikkeuksellinen, sillä näillä lähiseuduilla ei lakkoja ollut juuri yhtään, joten eipä tullut sitten sellaisia syötyjä.

Elämme 2000-lukua, mutta siltikin vielä teemme samaa mitä metsästäjä-keräilijät (kymmeniä) tuhansia vuosia sitten eli kyykimme marjapuskassa perse pystyssä. Metsässä ollessa tuolta ajatukselta ei voinut välttyä ja olisi hauska tietää mitä tuon ajan ihmiset ovat ajatelleet syödessään luonnonantimia suoraan puskasta.

Syksy saapuu

Nämä pari viimeistä päivää ovat tuntuneet taas niin kovin merkityksettömiltä. Aamulla töihin, päivä töissä merkityksetöntä nysväystä, iltapäivällä kotiin ja ilta taas jotain nysväystä. Tänään erityisesti tuo tuonne jotenkin iski päin pläsiä, kun matkasin töistä kotiin nollat taulussa. Työmatka oli niin ihmeellisen hiljainen, kun normaalisti saa äristä muille. Siinä ehti sitten taas ajatella kaikenlaista, kun ei tarvinnut varoa muita liikenteessä kulkijoita.

Tuo tekemäni työkin on myös niin yksinäisen touhua. Vaikka toimistolla pyörii väkeä ympärillä ja pulisevat keskenään, niin minulle ei juuri puhuta/minä en puhu muille, jos ei ole mitään työasiaan liittyvää. Tällä viikolla olen puhunut päivittäin ehkä vain muutamia lauseita ja tervehtinyt ohikulkijaa. Jos merkkaisin kalenteriin, että olen käymässä asiakkaan luona, niin voisin yhtä hyvin pitää vaikka rokulipäivän. Jos asiakas ei ota yhteyttä, niin vielä vähemmän kukaan toimistolta soittelee perään tai lähettelee sähköpostia.

Syksykin näyttää saapuvan, kun puista lehdet alkavat kellastua ja tippua hiljalleen maahan. Törmäsin taas netissä ohjelmointiaiheiseen (pitkään) kuvaan...



Minun kohdalla tuo pitää monessakin kohdassa kutinsa. Mitä eroavaisuuksia tulee, niin en komentele Linuxia ja viisaudestakaan en nyt niin tiedä. Välillä sitä tuntee ohjelmoidessa itsensä niin tyhmäksi. En pysty antamaan helmiä tai rubiineja ja tuosta päästäänkiin aasinsiltaa pitkin tuohon eri kielien puhumiseen. Ymmärrän ainakin viittä tai kuutta kieltä, sujuvasti käytän ehkä kolmea. Leluilla kyllä en enää leiki.

Lääh puuh

Lomalaisena on nyt passannut olla kelien puolesta. Viime kesänä loma meni lähinnä sateita pitäessä, nyt ätistään sitten helteessä.

Tänään tein jotain poikkeuksellista: kävin uimassa! Olihan tuo jo korkea aika heittää talviturkki, kun viime uintikerta on tainnut olla kesällä 2016. Pintavesi oli melko lämmintä, hieman syvemmällä oli jo viilempää mutta ei kuitenkaan kylmää. Lopulta tuo uiminen ei kyllä virkistänyt oloa oikein mitenkään. Kun uinnin jälkeen nousi vedestä ylös, kuivatteli ja laittoi vaatteet päälle, niin olo oli taas yhtä kuuma mitä ennen uintia. Vedessä lilluessa oli ihan sopiva olo mutta kun ei siellä jorpakossakaan voi oikein koko päiväänsä kykkiä.

Näiden lämpimien ilmojen aikana olen myös huomannut sen, että jos on vaikka puuhaillut aamupäivällä jotain ulkona ja tulee sitten sisälle ja erehtyy menemään pitkälleen, niin aika äkkiä huomaa olevansa unessa. Nytkin kävi näin tuon uintireissun jälkeen, kun nukahdin puoleksi tunniksi. Kymmenen minuutin mittaiset nokoset tuntuisivat sopivan minulle kaikkein parhaiten, sillä olo on sen jälkeen vähän virkistyneempi. Tuo puoli tuntia on jo hieman liikaa, koska sen jälkeen olo on hieman "naama norsunvitulla" -tuntuinen eli pöhnäinen ja vähän ärsyyntynytkin olo.

Vihreä toukokuu

Pari viikkoa sitten olin kummissani, kun piti shortseja laittaa jalkaan toukokuun alkupuoliskolla. Tänäkin viikonloppuna on saanut muistutella itseään, että nyt on vasta toukokuu. Luonnosta katsomalla sitä ei ihan kyllä heti arvaisi, pikemminkin voisi kuvitella, että on jo kesäkuu pitkällä. Puiden lehdet ovat jo täysikasvuiset, kukkapenkit kukkii, kuusien vuosikasvaimet ovat venähtäneet jo useamman sentin mittaisiksi ja omenapuutkin kukkivat. Tuskin on milloinkaan (minun muistin mukaan) omenapuut kukkineet kotona (näillä korkeuksilla) niin aikaisin mitä nyt.

Toukokuussa tilille tupsahti myös paljon ÄIJJJÄ!-pisteitä. Olen huoltanut veneen perämoottoria, tehnyt puutarhatuolista hajonneen laudan tilalle uuden (ei siis ollut pelkkä laudan sahaus katki, piti lisäksi tehdä sellainen upotusliitos) ja korjannut rikki menneen ruohonleikkurin runkoa. Leikkuria korjatessa sain nauttia myös painepesupornosta. Pesin vuosien saatossa paskaantuneen leikkurin rungon painepesurilla, niin jopa paljastui puhdasta ja iloisen väristä pintaa lian alta. Ooh ja Aah sitä nautinnon määrää...

Niin ja purinhan minä yhtenä viikonloppuna partakoneenkin palasiksi. Kone piti kummallista ääntä (ja oli muutenkin perusteellisen puhdistuksen tarpeessa), joten purin sen niin pieniin osiin kuin vain sain ja puhdistelin kaikki osaset. Pistin osaset kasaan ja kone rupesi surisemaan hieman paremman kuuloisella äänellä. Ei ihan sellainen täysin kunnossa olevan kuuloinen mutta parempi mitä aikaisemmin. Laskeskelin, että tuo kone on ollut minulla käytössä parikymmentä vuotta. Akkuja olen vaihtanut siihen muutamia kertoja mutta muuten on vekotin jaksanut suristella partakarvoja lyhyemmiksi. Eihän se enää aja naamaa yhtä vauvanpersesiloiseksi mitä se uutena ajoi mutta onhan tuo välttänyt. Ei sitä jaksa ostaa uutta partakonetta joka kahdenkymmenen vuodein välein.

Jos noiden yllämainittujen asioiden takia olisi käynyt kyselemässä huoltoliikkeistä, niin tässä olisi saanut ostaa uuden ruohonleikkurin, puutarhakalusteet, partakoneen ja perämoottorinkin huollosta olisi saanut maksaa pitkälti toistasataa euroa. Nyt sen sijaan luonto ja kukkaro kiittävät, kun itse korjailee ja huoltaa vekottimia ja ei tarvinnut kuluttaa luonnonvaroja uusien (paskasti tehtyjen) tuotteiden valmistamiseen.