Näytetään tekstit, joissa on tunniste työ. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste työ. Näytä kaikki tekstit

13.3.2024

21 vuotta

Tasan vuosi sitten tullut viimeksi kirjotettua jotain, niin päivitetään tännekin jotain. Melko hiljaisena pysynyt blogi, kun vanhojen tekstien lukeminen saa vain pahalle mielelle ja elämäkin on ollut viime vuodet sellaista itseään toistavaa tasapaksua mössöä (käy töissä, hajoa töissä, mene kotiin, ole kotona nollat taulussa).

Olen kahdessa viimeisimmässä kirjoituksessa maininnut joku aika sitten tapahtuneesta muutoksesta. Siitäkin on kohta jo kaksi vuotta aikaa. Muutos oli se, että sain vihdoin ja viimein vaihdettua sitä työpaikkaa. En tiedä mentiikö sitten ojasta allikkoon, kun vaihdoin vain työnantajaa mutta käytännössä hommat pysyi samoina. Työkalut pysyi edelleen yhtä hyvinä (lue: huonoina, ihan samoja ohjelmia käytössä) mitä edellisessäkin paikassa, niin siinä ei tapahtunut mitään edistystä.

Sen sijaan henkilöstössä ja työskentely-ympäristössä tapahtui muutoksia. Nykyisessä paikassa lähimmät esihenkilöt on suunnilleen samaa ikäluokkaa, kun edellisessä paikassa ne olivat huomattavasti vanhempaa. Ja ehkä se näkyi myös sellaisena pysähtyneisyyden aikana. Työ-ympäristössä tapahtui se suurin muutos. Toimisto on melko uudessa rakennuksessa ja kaikki on sellaista uutta ja nykyaikaista. Yllättävän suuri vaikutus tuollakin on viihtyvyyteen siellä työpaikalla. Jos paikat roikkuu sieltä ja täältä ja näyttää vähän kusenpolttamilta, niin ei se kovin paljoa innosta. Ja vaikka tuollakin on avokonttoria, niin jotenkin se on silti rauhallisempi paikka entiseen verrattuna. Ehkä sisustuksella on osansa asiaan. Tai sillä, että ihmiset ovat hiljaisempia.

Palkkaan tuli myös korotusta, ja sainpa viime vuonna pitkästä aikaa bonuksia. Kertoo jotain entisten työpaikkojen paskuuksista, jos aikaisemmissa paikoissa on saanut kerran tai kaksi bonuksia ja täällä saa heti ensimmäisenä vuonna ja sekin on isompi mitä näissä muissa paikoissa. Ja vielä se huomioiden, että en ollut edes täyttä vuotta ja maksoivat siinä suhteessa.

Tiedä sitten miten pitkään tuolla viihtyy. Joissakin projekteissa on ollut taas sen luokan sekoilua, että hohhoi. Saa nähdä, jos joka projekti on samanlaista touhua, niin ei ehkä hommat innosta enään niin paljoa. Toisaalta kun ennen olin tavan pallinaama työntekijä, niin täällä on joutunut projekteissa hieman vastuullisempiin tehtäviin. Onko se sitten hyvä asia vai ei, aika sen näyttää. Mutta pientä henkilökohtaista  kehitystähän se on omalle kohdalle. Kaiken kaikkiaan ollaan vielä plussan puolella työpaikan vaihdon suhteen.

5.1.2021

Tilinpäätös 2020

Mennyt vuosi... Eipä tuosta nyt kovin ihmeitä sanottavia jäänyt.

Töiden kannalta ei ehkä ollut niin kettumainen mitä 2019 oli. Ennen kesälomia oli ihan riittävästi tekemistä eikä tullut kovin pahasti hajottua hommiinsa. Kesälomien jälkeen syksyllä oli hieman hiljaisempaa aikaa, kun piti jo esimieheltäkin uusia töitä kysellä ja niitä vähäisiä hommia sai tehdä hitaahkosti, jotta ei olisi jäänyt luppoaikaa niin paljon tapettavaksi. Vuoden viimeisellä kuulla alkoi taas hommia vyöryä niin, että joutui jo hieman rehkimään, että hommat sai tehtyä loppuun ennen joululomaa. Alkuovuoden tahdit näyttää jatkuvan samaa vauhtia eli aika tiivistahtinen alkuvuosi olisi tiedossa ja sykkimistä riittää taas ennen kesälomia. Monestiko sitten ehtii hajota tässä puolen vuoden aikana...

Työnhaun kannalta ei ollut hääppöinen vuosi. Kaksi haastattelua oli kevätpuolella mutta ei niistäkään mitään tullut. Toinen oli etähaastattelu ja työpaikka olisi ollut sellaisessa paikassa, että työmatka olisi pitentynyt aivan liian paljon. Eikä toisaalta muutenkaan oikein innostanut koko homma. En olisi osallistunut tuon paikan hakemiseen mutta rekrytointihenkilö otti yhteyttä, niin lähinnä sen takia tuli osallistuttua. Toinen paikka oli taas sellainen, että hain itse sinne, kun koin sen kiinnostavaksi. Luonnollisesti pettymys oli suurempi, kun en paikkaa saanut, mutta jälkeenpäin mietittynä ehkä niin oli parempi. Kuulin nimittäin vähän kokemuksia tuosta paikasta myös toista kautta, niin ei ne oikein positiivisia olleet.

Iituv asetti blogissaan tälle vuodelle vaatebudjetikseen tonnin. Viime vuonna minulla ei juuri ollut vaatehankintoja. Joululahjaksi sain perusvaatteita (joille ei välttämättä olisi ollut tarvetta) ja ainoa tekemäni vaateostos koko vuonna oli uudet farkut (hintaa n. 50 €). Nuo jouduin ostamaan sen takia, koska entiset kulahti puhki. Tälle vuodelle voisi vaatebudjetiksi haarukoida vaikka 10 €. Tuo raha saattaisi mennä sukkiin, riippuu vain ihan siitä, että miten entisiä menee puhki vuoden aikana.

Naisrintamalla meni totuttuun tapaan. Koko vuonna ei ollut fyysisiä kontakteja ollenkaan ja eikä oikeastaan mitään muitakaan uusia naiskontakteja, ei töissä eikä vapaa-ajalla. Tällekin vuodelle voisi tuolle rintamalle tehdä sen perus nollabudjetin.

30.9.2020

Apina auton ratissa

Työmatkoilla autoa ajaessa laittaa merkille kaikenlaisia asioita. Kun joku asia tapahtuu tarpeeksi monta kertaa, niin se jää pakosta mieleen. Liikenteessä minua yksi ärsyttävä seikka on perseessä kiinni roikkujat. Siis tämä joukko idiootteja, jotka eivät tajua fysiikan laeista, auton nopeuksista ja jarrutusmatkan pituuden suhteesta yhtään mitään. Tuollainen yksi vatipää jäi mieleen erityisesti, koska hän ajoi pakettiautoa, jossa oli yrityksen logo ja nimi. Monesti tämä kyseinen tuppikulli roikkui melkein perseessä kiinni ja aina kun tuli vähän suoraa, niin pakko oli päästä ohi ylinopeudella.

Tässä syksyllä olin käymässä asiakkaan työmaalla, jonne asiakas oli tilannut yhtä hommaa varten työporukkaa. Kulkiessani kollegan kanssa työmaalla, satuin huomaamaan, että siihen työmaan viereen oli pysäköity tämän kyseisen perseessä roikkujan firman pakettiauto. Kun pääsimme sinne kohteeseen, niin siellä odottikin tästä edellä mainitusta firmasta pari paviaania muistuttavaa työmiestä.

LÄPS! *sisäinen naamapalmu*

Siinäpä kävi ilmi, että meidän piti ohjeistaa näitä paviaaneja tässä hommassa alkuun. Ja ei se näiden "mestarien" touhu kyllä oikein miltään kovin vakuuttavalta vaikuttanut. Ensin näytimme suunnitelmista, että tuohon ja tuohon kohtaan pitäisi saada tuollainen, etäisyydet ja mitat näkyy tuossa ja ne on otettu tuolta ja tuolta. Tämän jälkeen toinen näistä tunareista ryhtyi mittailemaan ja heti toista paikkaa mitatessa tämä laittoi mittanauhan niin perseelleen, että pieleen olisi mennyt mikäli ei kollegan kanssa olisi vähän vihjattu asiasta. Minä lähdin hoitamaan muita asioita ja kollega jäi vahtimaan tuota touhua. Jälkeenpäin juttelin hänen kanssaan ja hänkin oli pannut merkille, että aika tumpeloa porukkaa oli nämä työpaviaanit, kun ei edes yksinkertainen paikan mittaus tahtonut onnistua.

En kyllä pysty varmaksi sanomaan, oliko näistä kyseisistä työmiehistä toinen se, joka roikkui autollaan perseessä kiinni vai ehkä joku muu. Tosin tietäen mitä tekevät työksensä, niin tuskin siellä on mitään kovin suuria ruudinkeksijöitä töissä. Samaa sarjaa varmaan muutkin työntekijät. Näin jälkeenpäin ajatellen en kyllä enää ihmettele yhtään, että mitä näiden autolla perseessä kiinni roikkuvien päässä liikkuu. Yksinkertaisesti: ei mitään. Jos kengännumero on suurempi kuin älykkyysosamäärä, niin ihmekös tuo, jos liikenteessä käyttäydytään miten käyttäydytään.

19.4.2020

Eristyksissä

Tässä on nyt parisen viikko harjoiteltu etätöiden tekemistä tämän pandemian takia. Työt sujuvat melko normaaliin tapaan kotonakin. Työpöytä ja tuoli ovat hyvät ja työpaikalta tuli rahaattua toinen näyttö ja muuta apuhärpäkettä, niin sinällään nykyinen työpiste ei juuri eroa toimiston vastaavasta. Jos jotain negatiivistä pitää etsiä, niin yksi asia voisi olla hitaampi verkkoyhteys ja toinen vaikka se, että nyt joutuu huomattavasti enemmän kirjautumaan salasanoilla eri paikkoihin. Asiakkaan verkkoonkaan ei myöskään pääse mutta tuolle on normaalistikin niin vähän käyttöä, että eipä tuon yhteyden puuttuminen ole töitä haitannut.

Huomattavasti positiivisempaa on se, että kaikenlainen matkustaminen/liikkuminen paikasta toiseen on jäänyt minimiin. Ei tarvitse varoa idiootteja liikenteessä ja rahaa säästyy, kun autolla ei tarvitse ajella juuri ollenkaan. Aikaakin säästyy huomattavasti liikkumisen vähyyden takia. Aamulla saa puuhata hitaammin ja sellaisiakin asioita mitä ei "tavallisena" työaamuna tekisi ja silti ehtii töihin ihan hyvin. Vastaavasti sitten iltapäivällä on jo heti kotona, kun lyö kannettavan läpän kiinni.

Mukavuutta etätöissä lisää se, että saa olla miten huvittaa eli voi olla pieruverkkarit ja kulahtanein paita päällä ja reikäisimmät sukat jalassa ja kukaan ei tule niistä valittamaan. Ja voi tonkia nenäänsä rauhassa tai rapsutella vaikka palleja, jos siltä tuntuu. Eikä pidä tietenkään unohtaa sitä, että nyt töihin pystyy keskittymään paljon paremmin, kun ei tarvitse istua siellä avokonttorihelvetissä. Vaikka ne kanssakäymiset kollegojen kanssa on tippunut lähes nollaan etätöissä, niin ei ole yhtään ikävä avokonttorin mölinää. Ihan paras olisi, jos saisi pistää sähköpostin, puhelimen ja skypet yms. yhteydenpitohärpättimet kiinni, niin häiriöitä ei olisi juuri lainkaan. Näissä oloissa häiriöksi tuskin voi laskea sitä, että ikkunasta näkee ulkona pomppivan rusakon tai puissa hyppiviä lintuja. Toimistolla kun ei omalta työpisteeltään näe edes ulkona olevaa maailmaa, jos ei nouse ylös ja siirry johonkin ikkunan ääreen seisomaan. Sellaista se on siellä sermihelvetissä olla.

Joku aika sitten sattui lehdestä silmään jonkun toimittajan kolumni missä oli kirjoitettu koronaan liittyvistä asioista. Yhdessä kohtaa oli kirjoitettu suurin piirtein näin:

Vaikka olisi sosiaalisia verkostoja puhelimen päässä, kuinka kauan ihminen pystyy olemaan täysin ilman fyysisiä kontakteja?

Jos ei selviä vähintään yli kymmentä vuotta ilman fyysistä kontaktia, niin on aika säälittävä vätyskä.

13.3.2020

Perjantai

Ensi viikolla asiakkaan luona on hektinen viikko erilaisten systeemien testailujen takia. Aikaa varautua noihin testailuihin on ollut jo vaikka kuinka kauan, oman osuuteni sain sitä varten pakettiin jo tammikuussa. Kun kävin eilen asiakkaan luona ja siellä alkoi tulla asiasta erilaisia kysymyksiä, niin kävipähän jo tuolloin mielessä, että näinköhän ovat taas jättäneet valmistautumisen viime tippaan. Keskusteltiin asioita ja kysyin yhdestä asiasta, että ovatko huomioineet tämän seikan.

No ei.

Siitäpä sitten alkoi asiakas etsiä puhelinta käteensä ja ryhtyi hoitamaan asiaa. Tänäänkin vielä sähköpostilla tuli pariin otteeseen erinäisiä listoja tarkistettavaksi, että onko muutokset oikein. Pääsin lähtemään tänään töistä jo hyvin aikaisin, kun olin tehnyt viikolla pitempiä päiviä ja yksi päivistä venyi vieläkin pitempään. Kotimatkalla työpuhelin värisi taskussa mutta "en kuullut soittoa". Kotona ollessa puhelimeen tuli uutta soittoa ja sen jälkeen oli vielä tekstiviestiäkin pukannut. Noh, eipä kiinnostanut hoitaa enää työasioita viikonloppuna, niin sielläpähän olkoot.

Onneksi tuli lähdettyä aikaisemmin, sillä jotenkin nämä perjantai-iltapäivät tuntuu olevan tällaisia ihme häsläysaikoja. Yritetään saada paskaa jotenkin pakettiin vaikka se jo tursuaa yli laitojen. Jos olisin tehnyt normaalia työaikaa ja en olisi lähtenyt aikaisemmin, niin luultavasti olisi venynyt tämäkin päivä huomattavasti pitemmäksi. Niin tyypillisiä tällaiset perjantai-iltapäivät.

On näköjään aivan sama miten aikaisin saat itse hommasi tehtyä pakettiin ja laitettua eteenpäin mutta kuitenkin sitten muiden takia joutuu sykkimään, kun nämä eivät hoida asioitaan tarpeeksi ajoissa kuntoon. Mutta paskan väliä, siinäpähän se asiakas maksaa tunneista, jos ensi viikolla seistä törötetään nollat taulussa ja odotellaan jonkin asian valmistumista.

31.8.2019

Onko työelämä oikeasti näin umpisurkeaa?

Viime viikolla Kauppalehdessä oli kolumni, jonka otsikossa kysyttiin, että onko työelämä oikeasti näin umpisurkeaa? Kolumnissa viitattiin liikenne- ja viestintäministerin ehdotukseen työajan lyhentämisestä ja siihen miten Työterveyslaitoksen mukaan työoloissa on menty eteenpäin.

Työhyvinvointi on yrityksille kilpailuvaltti. Sitä mitataan säännöllisesti ja kehitetään jatkuvasti. Hyvä maine työnantajana on keskeinen keino, kun kilpaillaan osaavasta työvoimasta. Kaikkea ei saa rahalla.

Työelämän kurjuus on tutkimuksen valossa enemmän myytti kuin todellisuutta.

Pomot ovat kiinnostuneita henkilöstön hyvinvoinnista, päätöksenteko on oikeudenmukaista, esimiehet ja työyhteisö antavat tukea, ja työ­paikoilla koetaan usein työn imua. Kehityskeskusteluitakin käydään usean kerran vuodessa.

Kun tuollaista tekstiä lukee ja vertaa omiin kokemuksiin työelämästä, niin sitä miettii, että missä maailmassa ja työpaikoilla tuollaista on. Jos takertuu tuohon lainauksen viimeisen lauseen asioihin, niin kovin kaukaiselta kuulostaa. Pomot ei tuolla työpaikalla hyvinvoinnista juuri välitä. Tai välittävät sen verran, että lain pykälät täytetään työsuojelumielessä ja siihenpä se jää. Esimies nyt päivittäin ohikulkiessaan saattaa jotain kysyä mutta välillä suoranaisesti vituttaa keskustella tämän henkilön kanssa. Välttämättä omaa asiaa ei ehdi edes kertoa puoliväliinkään, kun tämä rupeaa puhumaan päälle. Eipä tuollainen käytös juuri innosta sitten kertomaan enempää asioitaan ja jos minulta jotain kysytään, niin vastaukset pysyy lyhyinä. Esimiehen pomo (ja samalla toimiston päällikkö) taas on vähän väliä jossain reissussa ja häntä harvoin näkee tuolla toimistolla. Tuonkaan henkilön kanssa on niin vähän kanssakäymistä, että en edes muista milloin viimeksi olisin puhunut hänen kanssaan.

Päätöksentekokaan ei ainakaan minun silmiin näytä kovin oikeudenmukaiselta. Toimipaikan henkilöstöltä ei oikeastaan kysellä mitään, kun toimistoon ja sen työskentelyolosuhteisiin liittyviin asioihin tulee muutoksia. Vaikka ylempää yrityksestä tulee aina vuosittain käskyä kehityskeskusteluista, niin nekin jäävät pitämättä, jos et ole aktiivisesti nykimässä hihasta. Ja vaikka keskustelut kävisi, niin se aivan yksi lysti mitä siellä läpistään, koska niiden perusteella ei tapahdu yhtään mitään. Asiat jää vain paperille pyörimään ja siinäpä se. Tuossa päätöksenteossa/kehityskekesusteluissa on myös yksi "huvittava" yksityiskohta. Kehityskeskusteluissa pitäisi listata aina vuodelle muutamia tavoitteita. Minä ainakin kuvittelisin niin, että minä päätän noista tavoitteista ja mitä niihin kirjataan. Noh, eipä toimitakaan niin vaan käytännössä toimistopäällikkö sanelee ne tavoitteet, jotka nekin on yhtä täyttä paskaa sananhelinää. On jäänyt vain pyörimään mieleen, että onko tuossa sellainen takana, että toimistopäällikölle on annettu ylemmältä taholta jotkin tavoitteet ja ne sitten vain nakitetaan alaspäin. Jos ne täyttyy, niin tämä pomo saa bonukset ja työntekijät sitten ehkä jotain haistapaskan pikkurippeitä.

Mitä tulee esimiehen ja työyhteisön antamaan tukeen, niin se on yhtän tyhjän kanssa. Esimieheltä jos käy kysymässä jotakin asiaa (esim. pyytää projektiin lisää miehitystä), niin vastaus on, että katsotaan myöhemmin. Ja tuo "katsotaan myöhemmin" käytännössä tarkoittaa "ei koskaan". Jos taas erehtyy kävelemään toiselle osastolle kysymään jotain asiaa, johon ei voi antaa yksinkertaista kyllä/ei-vastausta tai sitä vastausta ei löydä nopeasti jostain opuksesta, niin ensimmäisenä suunnilleen vastataan, että ei ehdi kun on niin kiirettä. Oman osaston väeltä sentään nyt voi vielä saada apua tarvittaessa.

Alkukeväästä tapahtui pientä yrityskauppaa, jonka seurauksena toimistolle tuli lisää väkeä. Lievästi huvittuneena on saanut seurata tuota touhua. Heti kun tuo yrityskauppa julkaistiin, niin kuulemma sieltä toimistolta, josta väki siirtyi tähän toimistoon, oli lähtenyt yksi jamppa litomaan. Kun uusi väki sitten muutti toimistolle, niin yksi heppu katsoi paikkaa tasan yhden aamun, pakkasi kamansa autoon ja lähti toisen paikkakunnan toimistolle. Ja sattuipa vielä lomien aikaan niin, että keväällä toimistolle rekrytoitu henkilö lähti toisen työnantajan palvelukseen. Hmmm... Mikähän mahtaa olla vikana, kun ovi on käynyt tiheämmin suunnan ollessa poispäin.

Ei sen puoleen, olen jo itsekin tullut siihen pisteeseen (oikeastaan jo viime syksystä lähtien), että en jaksa enää tätä paskaa. Kävin alkukesästä yhdessä paikassa työhaastattelussa, jossa hommat olisivat olleet samanlaisia mutta onneksi en kuitenkaan tullut valituksi. Kun mietti tarkemmin niitä haastattelussa käytyjä asioita ja omia kokemuksia tältä alalta, niin ei tarvitse olla kovin kummoinen meedio päätelläkseen, että samanlaista paskaa se olisi ollut sielläkin. Vielä kun keksisi, että minkälaisiin hommiin sitä lähtisi. Se kyllä on varmaa, että uuden työn on oltava ihan erilaista mitä nyt teen.

28.6.2018

Eipäs juupas

Sai viikolla taas töissä pyöritellä päätään ja ihmetellä asiakkaan touhua. Aikaisemmin keväällä pidin pientä palaveria asiakkaan edustajan kanssa ja kysyin siinä, että voitaisiinko yhtä juttua tehdä hieman paremmin, kun se on hieman sekava ja vaikeaselkoinen. Tähän tuli vain kommenttia, että ei lähdetä uusimaan vaan mennään edelleen tällä vanhalla.

Välihuomautuksena sanottakoon, että en edes tiedä miten pitkään ovat tehneet tämän asian sillä omalla tyylillään. Sen voin kuitenkin sanoa, että se ei ole ollut mikään kaikkein selvin tyyli. Asiakokonaisuudesta ei ole ottanut kunnolla selkoa ja jos on pitänyt jonkin yksityiskohdan toimintaa tarkastella tarkemmin, niin eipä ole onnistunut ilman, että olisi pitänyt kaivella laitteiden asennus- ja käyttöohjeita esille.

Kun on ollut alalla riittävän pitkään, niin selkeistä ja toimivista asioista on tullut minulle selvä näkemys. Ja kun vuosien ajan on joutunut tuijottamaan suoraan sanottuna paskasti tehtyjä asioita, niin tuollaisia puoliveltolla kyrvällä kokoonhuidottuja asioita ei jaksa katsoa enää yhtään. Puhumattakaan siitä, että jos niistä tekeleistään pitäisi ottaa jonkinlaista vastuuta.

Pari päivää tuon tapaamisen jälkeen mietin, että vitut asiakkaan mielipiteestä ja teen kuten itse haluan. Puuhastelin aiheen parissa muutamia työpäiviä ja hommasta tuli huomattavasti selkeämpi. Tällä viikolla asiakas oli sitten saanut jostain kautta kätösiinsä minun tuotoksen ja oli kuulemma ollut hyvä suoritus. Oli kuulemma tämän asian selkeyttäminen ollut heillä pitkään asialistalla.

En tiedä keneltä tarkalleen tuo palaute oli tullut (oliko kyseinen asiakkaan edustaja, jonka kanssa pidin palaveria vai joku muu) mutta ei helvetti noista ota Erkkikään selkoa. Ensin ei pitäisi tehdä mutta sitten kuitenkin pitäisi. Kai tämän voi loppujen lopuksi ajatella niin, että vaikka en noudattanut asiakaan ohjetta ("hyihyi, uhmasit sanomisiani") mutta kuitenkin tuli positiivista palautetta ("olipas tämä selkeästi tehty"), niin ei mennyt hyvin eikä huonosti eli keskiarvon mukaan normaalisti.

Onneksi alkaa kesäloma, niin ei tarvitse kuukauteen koskea noihin työasioihin pitkällä tikullakaan.

28.1.2018

Yksinkertaista kiitos

Viikolla töissä yksi työntekijä tuli kysymään vinkkejä yhteen asiaan. Asiakas oli pyytänyt tätä työntekijää tekemään yhden dokumentin, jota asiakas tarvitsee omassa työssään. Tuo dokumentti olisi ollut sellainen paikannuskaavion/kartan tyyppinen, jonka avulla asiat löytäisi maastosta paremmin. Näin äkkiä ajaltetuna tuo dokumentti olisi siis ollut varsin yksinkertainen: taustalla jonkinlainen kartta alueesta ja sitten vähän tekstiä kohteiden lähettyville.

Aluksi tällä työntekijällä oli yksi ehdotus dokumentin laadinnasta. Kun mietin asiaa vähän pitemmälle ja keskustelin asiasta enemmän, niin kävi selväksi, että eihän se ollutkaan niin yksinkertainen asia kuin alussa ajatteli. Tarvittavien tekstien lisääminen olemassa olevaan karttaan kun olisi sössinyt muita systeemejä ja tähän vielä päälle se, että kuka sitä karttaa lopulta tulee aina päivittämään ja missä tehdään.

Välillä se vain yksinkertaisesti vituttaa olla tällä alalla töissä. Tuntuu, että mitään yksinkertaiseltakaan kuulostavaa asiaa ei pysty tekemään täysin valmiiksi asti ilman, että jotakin helvetin perkelettä pitää kääntää, vääntää ja säätää. Näissä hommissa pitäisi olla joku kaikenkattava Jeesus™-tietokanta, johon kaikki paska tallennettaisiin ja kaikki leivottaisiin sieltä ulos. Ei ole nimittäin ensimmäinen kerta, kun jotakin paskatietoja hakataan uudelleen järjestelmästä toiseen ja sitten jossain välissä ihmetellään, että missä kohdassa meni hommat vituiksi. Mutta eipä tuollaisia järjestelmiä kukaan tee, kun ketään ei kiinnosta mitenkä asiat voisi tehdä järkevästi. Aina kyllä osataan kitistä, jos tunteja on mennyt työhön liian paljon mutta kun vitun vatipäät eivät tajua yhtään, että minkälaista paskaa se on tehdä töitä paskoja työkaluja käyttäen ja yrittää seuloa järkyttävän suuresta paskaläjästä tiedonmurusia oman työn lähtötiedoiksi.

Loppuun voisi todeta jälleen sen yhden tosiasian, että kaikki on paskaa paitsi kusi.

4.7.2017

Tissit kirjoituksen lopussa!

Menin tänään aamulla hieman aikaisemmin töihin, jotta saisin tehdä rauhassa asioita valmiiksi ennen lomille lähtöä. Yleensä aloitan työt vilkaisemalla sähköposteja ja niin tein tänäänkin. Joukossa oli muutamia posteja, jotka olivat tulleet eilen sen jälkeen, kun olin lähtenyt töistä. Niissä oli muutamia minulle osoitettuja kysymyksiä mutta päätin olla vielä vastaamatta niihin. Yleensä siinä on käynyt sillä tavalla, että jos olen vastaillut heti ensitöikseni aamulla niihin posteihin, niin melkeinpä heti sieltä on alkanut tulla lisää postia (lue: selvitettävää ja kaikkea muuta paskaa). Tein siis kuitenkin pari tuntia omassa rauhassa näitä hommiani ja päätin vasta sitten vastailla näihin posteihin. Ja kuinka ollakaan: kävi juuri niin kuin olin ajatellutkin. Puoli tuntia vastauksesta alkoi postilaatikkoon änkäytyä lisää postia.

Ei siinä mitään, jos viestit olisivat hyvin muotoiltuja ja sisältäisivät kerralla kaiken olennaisen. Mutta kun ei... Tänäänkin sai läpsiä kädellä otsaansa kun luki niitä viestejä. Välillä ei tiennyt, että mitä se viestin lähettäjä on ajanut takaa, kun postissa on suunnilleen ensin jotain tajunnanvirtaa ja lopussa kahden tai kolmen sanan kötöstelmä (ei edes oikea lause) ja kysymysmerkki perässä (tyyliin: mikä laite rikki?). Yritäpä siinä sitten arvailla, että mitä tuollaiseen pitäisi vastata.

Tämänkaltaista paskapostin vaihtoa sitten oli edestakaisin parin tunnin ajan, jolloin mikään muu asia ei edennyt yhtään minnekään, kun vitutuspäissään yritti lukea ja vastailla näihin sähköposteihin. Kyllä se on oikea helvetin keksintö tuokin sähköposti (työkäyttöä ajatellen). Tekisi mieli heittää koko sähköposti helvettiin, jotta saisi tehdä omia hommiaan rauhassa.

Mutta se työasioista. Tässäpä hieman vuoden alkupuoliskon Tinder-räpläyksen perusteella tehtyjä huomioita...

Useammallakin naisella on ollut etunimenä Heini. Se olisi hauskaa, jos minulla olisi naisystävä ja hänellä olisi vielä tuo etunimi, noin niinkuin työpaikkakeskusteluja ajatellen.

- Mitäpäs teit kesälomallasi?
- Seivästin Heiniä.


Aika monella näkyy olevan profiilikuvissaan jonkinlainen karvaturrikka. Ja kovin usein se karvaturrikka ei näytä kovin innostuneelta siinä kuvassa. Tai sitten siitä kuvan tilanteesta tällaisen kieroutuneen ajatusmaailman omaava henkilö saa revittyä puujalkahuumoria, vähän tähän tapaan...



Ja näitähän sitten riittäisi vaikka koko loppuvuoden kirjoituksiin tahdilla kuva/kirjoitus.

Miehen silmä luonnollisesti tarttuu myös alla näkyviin kuviin. Sinällään kiinnostava kuvakulma, jotenkin tulee tuosta kärpäslätkät mieleen...

4.6.2017

Kesäkuun alku

Se on sitten taas kesäkuu, ei kyllä vain ihan sille tunnu. Eilen aamulla herätessäni katsoin lämpömittaria, niin lämpöasteita näytti olevan vähän reilu yksi. On se nyt kärpele, kun kesäkuu on ja pipo päässä pitää vielä ulkona olla. Eilen vielä tuuli kohtalaisen kovasti luoteesta/pohjoisesta, niin ulos sai pukeutua kuin talvella konsanaan. Eipä kyllä käynyt kateeksi yhtään koulun päättäjäisiä ja valmistujaisjuhlia pitäneitä, on nimittäin saattanut liinavaatteissa ja nappaskengissä olla hieman kylmä viettää juhlia.

Tiedä sitten johtuuko se tästä kylmästä keväästä vai mistä, kun ei taas yhtään mikään nappaa. Tai sitten vain töistä. Työt on olleet taas sellaisia, että pitäisi revetä joka suuntaan ja mitään ei pysty tekemään rauhassa loppuun asti. Homma on mennyt siihen pisteeseen, että teen vain suunnilleen sen minkä satun sillä hetkellä muistamaan ja jos jotain unohtuu niin olkoot. Näyttäähän nuo hommat menevän jotenkin eteenpäin ilman sen suurempia rypistyksiä vaikka ei reagoisi edes kaikkiin kysymyksiin yms. asioihin.

Työpäivän ja pakollisten arkiaskareiden jälkeen saatan lössähtää koneen ääreen ja istua siinä kuin tatti loppuillan tuijottaen juutuubista jotakin jonninjoutavaa jonnevideota tai sitten tv-sarjaa. Viikonloppuisin on myös mehutaso ollut aika minimissä ja monesti on käynyt niin, että kun yöllä ei ole saanut kunnolla nukuttua, niin sitten päivälle tulee otettua torkkuja. Tänäänkin tuli torkuttua kahteen otteeseen. Saisi tulla jo se heinäkuu ja kesäloma, niin voisi velttoilla kuukauden ihan rauhassa.

25.3.2017

Maaliskuun lyhyet

Ei ole ollut tännekään oikein mitään kirjoittamisen aihetta. Oikeastaan tämä koko maaliskuu on hieman mennyt töiden ja arjen jyrätessä. Töissä on kiireinen aika käsillä ja päivät ovat venyneet normaalia pitemmiksi, tekemistä olisi vähän lliankin kanssa ja sama tahti jatkuu jonnekin kesäkuulle asti. Ei ehkä ihan näin pahana mutta kuitenkin. Kesäloman jälkeen luultavasti hieman helpottaa mutta saa nähdä mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Muuten ei ole juurikaan mitään ihmeellistä tapahtunut.

Tinderiä (tai sen korviketta) olen räpläillyt aina iltaisin ja selaillut eri kaupunkien naamoja. Kun silmien edestä vilistää monia naamoja, niin välillä huomio kiinnittyy erilaisiin asioihin. Yksi sellainen on ollut naisten kulmakarvat. Kovin monella ei näytä olevan luonnollisen näköisiä karvarantuja silmiensä päällä vaan kaikki on enemmän tai vähemmän meikattuja. Osa on osannut tehdä sen ihan ok tavalla mutta yllättävän moni taas ei. Pahimmalta näyttävät ovat olleet melkein kuin levellä tussilla olisi piirretty, ei ihan tähän tapaan mutta lähes...

Että lienee sekin naamansa maalaaminen ihan oma taiteenlajinsa, jotkut osaa, jotkut ei.

10.8.2016

Takaisin töissä

Ensimmäinen loman jälkeinen työviikko alkaa kohta olla jo loppupuolella. Ja kyllähän se oli ankeaa taas palata työpöydän ääreen. Viimeisenä lomasunnuntaina olo oli jotenkin kuin pienellä koululaisella ennen koulun alkua. Luultavasti loma oli ainakin siinä mielessä onnistunut, kun ensimmäisenä aamuna työpaikalle ryömiessä työpaikan hälytinjärjestelmän koodi oli unohtunut aivan totaalisesti pois mielestä. Kyllähän sitä jotakin työasioita kävi mielessä loman aikana mutta kaikki pienet asiat (kuten tuo koodi) olivat painuneet unohduksiin. Äkkiä sitä kuitenkin taas laitostui työpöytänsä ääreen ja homma alkoi rullata, kun se lomiksi jäänyt työpino odotti tekijää.

Lomaa olisi voinut ihan hyvin jatkaa vaikka pari kuukautta putkeen. Kun pitää taas päivät käydä töissä, niin illalle jää vähemmän aikaa käytettäväksi. Se lomanaikainen ohjelmointihommakin ei ole edennyt taas yhtään minnekään ja luultavasti sekin painuu ajan myötä unholaan. Siinä mielessä tuo on ärsyttävää, että olen hyvä aloittamaan asioita ja minulla olisi paljon kaikenlaisia ideoita ja ajatuksia, joita eteenpäin viemällä saattaisi työasiatkin luonnistua paljon nykyistä helpommin. Se asioiden loppuun asti vieminen sen sijaan ontuu pahasti ja tuntuu, että kaikki jää vain kesken. Milloin syynä on ajanpuute tai yksinkertaisesti joku homma kosahtaa johonkin ongelmaan, jota en saa ratkaistua. Minulla pitäisi olla joku koodariapina-armeija käytössäni, jolla voisin teetättää asiat. Tiedän mitä haluan ja miten asioiden pitäisi toimia mutta kuten sanottua, se toteutus jää aina puolitiehen.

2.4.2016

Vuosi pulkassa

Kulunut viikko oli yhtä juoksemista töiden kanssa. Joka päivä jouduin käymään jossain palaverissa tai penkomassa asiakkaiden paikkoja. Sinällään ihan mukavaa vaihtelua tuo eri paikoissa käynti siihen normaaliin pöydän edessä pönöttämiseen mutta siinä mielessä huono, että omat työt seisoo kokonaan kyseisen päivän. Onneksi viikko oli vain nelipäiväinen, joten pääsi hieman helpommalla.

Eilen tuli myös ensimmäinen vuosi täyteen tässä työpaikassa. Eipä tästä ensimmäisestä vuodesta tule mieleen mitään sen kummempia. Alussa oli tietysti vähän veltompaa mutta nyt tekemistä on riittänyt. Jos vertaa entiseen paikkaan, niin täällä projektit ovat pienempiä ja lyhytkestoisempia. Ja yllättäen ehkä hieman vähempitöisiä. Tai ehkä pikemminkin on kyse kulttuurieroista. Aikaisemmissa töissä työkalut olivat mitä sattuu ja sellaista "byrokratiaa" oli paljon enemmän. Nyt työkalut on hieman paremmat (vaikka ei ne vieläkään täydelliset ole), ja tekeminenkin on jotenkin hieman "vapaampaa".

Lisäksi kaikenlaiset välikädet hävisivät välistä. Aiemmin oli huomattavasti enemmän muiden henkilöiden puheiden varassa, jolloin ei aina pystynyt olemaan ihan varma, että mitä se asiakas haluaa. Nyt kun on suoraan asiakkaiden kanssa tekemisisissä, niin projekteissa pysyy paljon paremmin kartalla ja samalla tietää vähän enemmän asioiden taustoja. Toisaalta tuon seurauksena tilalle on tullut sellaista asioista jahkaamista mutta enemmän se ehkä riippuu siitä, että asiakkaalla ei ole kaikki haluamiset ihan vielä selvillä.

Mutta jos varovaisesti arvioi kokonaisuutta, niin ehkä hieman parempaan mentiin työpaikan vaihdoksen myötä.

4.3.2016

Hiljainen helmikuu

Viime kuu oli bloggauksen osalta aika hiljainen ja luultavasti myös tästäkin tulee sellainen. Aika menee aatellessa ja päivä päätä käännellessä vaikka mitään ei tekisikään. Välillää kyrsii enemmän ja välillä vähemmän.

Eilen aamulla töihin lähtiessä sattui olemaan pilvetön taivas, niin näkyi tähtitaivas. Tuolla tähtitaivaalla on aina minua kohtaan sellainen rauhoittava vaikutus. Kaikki turha häviää mielestä siksi aikaa, kun töllistelee niskat kenossa taivaan valopisteitä. Jotenkin ne omat murheet tuntuu aina tuollaisen tiirailutuokion jälkeen hieman pienemmiltä.

Pari viikkoa sitten oli vapaa-ajalla ollut työpaikan talvitempauspäivä. Sinne sai ottaa mukaan puolisoita ja jotkut olivat näin tehneet. Siellä paikan päällä muiden jutustelua seuratessa sitä sai taas miettiä, että miten ne muut oikein pariutuu. Jos olisi pitänyt pelkkien naamojen perusteella vetää lankoja parien väleille, niin olisi melko varmasti mennyt metsään. Kai niillä muilla on vain housuissaan sellaisia magneetteja, jotka vetävät toisiaan puoleensa, ja jollaista minulla ei ole.

Huvitti tänään taas netistä uutisia lukiessa. Joku oli tehnyt Helsinkiläisestä kalakaupasta valituksen, kun tiskillä oleva kala oli sätkinyt. Jos vähääkään on käsitellyt kaloja, niin tietää varsin hyvin, että ne saattavat vielä sätkiä pitkäänkin sen jälkeen, kun ne on otettu hengiltä. Joskus, kun olen fileroinut kalaa, niin se on ollut veikeän näköistä, kun vielä sekin file on hieman kipristellyt siinä leikkuulaudalla. Mutta ymmärtäähän sen toisaalta, jos jotain kehä kolmosen sisäpuolella asuvaa rassukkaa järkyttää se sätkivä kala. Näitä tapauksia varten on myynnissä ne eltaantuneelta maistuvat kalapuikot, jotka eivät enää sätki pannulla.

Tammikuussa ja vähän myös helmikuussakin oli nukkumisen kanssa niin ja näin. Monesti saatoin herätä jo kahden aikaan yöllä ja en enää saanut unta sen jälkeen. Kumma kyllä, jaksoin päivän ihan hyvin huolimatta noinkin aikaisesta heräämisestä mutta illalla oli vaikeampaa. Saatoin nukahtaa jo ennen kahdeksaa istualleen ja sänkyyn oli jo pakko kömpiä ennen yhdeksän. Nythän tuo nukuttaa jo hieman pitempään, enkä ole enää heräillyt yöllä. Lieneekö ollut sitten jotain työperäistä stressiä. Tuolloin tuskailin töissä parin projektin kanssa mutta nyt on taas hieman leppoisampaa, kun on saanut taputeltua hommia kasaan.

Työasioista mieleen tuli tämä. Monesti tuntuu tältä, kun töissä pitäisi soittaa puhelu:

Problem solved!

6.7.2015

Hups hups

On hieman taas edellisestä postauksesta kulunut aikaa, näköjään kolme viikkoa sitten tullut viimeksi kirjoiteltua. Ei sen puoleen, eipä ole oikein ollut mitään raportoimisen aihettakaan. Elämä on mennä jolkottanut omalla painollaan eteenpäin ilman rypistelyjä.

Kelit eivät ole kovin kummoisia olleet mutta eipä tuolla niin väliä ole, kun koko kesä menee töissä. Kesälomat paloivat iloisesti työpaikan vaihdon yhteydessä ja ehkä liukumatunneilla saan otettua pari päivää vapaaksi. Vähän kahtalaisella mielellä nyt työpaikalla. Paikka on hiljentynyt melkein kokonaan, kun melkein kaikki henkilöstöstä on häipynyt lomille, joten sen puoleen ihan hyvä tehdä töitä, kun hälinää ei ole. Toisaalta taas tuo itsekseen työskentely uutena työntekijänä on hanurista, kun vähän väliä olisi jotain kysyttävää, mutta ei ole ketään jolta kysyä apua.

Kesäkuun puolella oli myös työpaikan saunailta, tavallaan sellainen kesän avajaistapahtuma ennen juhannusta ja lomia. Oikeastaan menin sinne sillä mielellä, että saan ruokaa (ei tarvitse itse vääntää töiden jälkeen) ja vähän näkee uusia naamoja toisilta osastoilta ja näyttää itsekin naamaansa, kun ei kovin paljon vielä ole ollut tekemisissä muiden kanssa. Melko pitkälti meni samalla kaavalla kuin joskus vuosia sitten ollut saunailta, nyt ei ehkä loppuillasta niin paljoa häirinnyt se oma hiljaisuus ja "ulkopuolelle jäänti". Kai siihen on vain jo tottunut, niin ei välitä enää koko asiasta, että jutteleeko kenenkään kanssa vai ei.

Sen työpuhelimen... korjaan... perkeleen taskutietokoneen kanssa on mennyt taas välillä käämit. Yhtenä päivänä puhelin ilmaisi, että päivityksiä saatavilla. Niitähän se sitten latasi ja asensi pari tuntia ja kun lopulta tämä oli ohi, niin saatanan päivitykset olivat tunkeneet takaisin niitä paskoja ohjelmia, joilla en tee yhtään mitään. Vitutuspäissä sitten taas niitä poistelemaan. Puhelin... eikun kelen taskukone kyseli tämän episodin jälkeen, että suosittelisitko tätä laitetta muille. No mitäs luulisit?! Purin raivoni vapaamuotoisessa tekstissä ja lähetin valmistajalle. Olisi ollut mielenkiintoista nähdä sen henkilön ilme, joka näitä palautteita lukee.

Asuinpaikka vieläkin hakusessa. Välittäjien kirjoittamia ilmoituksiakin lukee jo tietynlaisten "suodattimien" läpi. Tai en minä edes nykyään lue enää niitä tekstejä, koska niissäkin on niin paljon pajunköyttä. Lähinnä kiinnitän huomiota sijaintiin ja pohjapiirustukseen sekä katselen kuvat läpi ja ehkä vilkaisen kustannuspuolta. Kaikenlaisia "kukkasia" niissä esittelyteksteissä onkin. Ilmaus "reilun puolen tunnin päässä kaupungista" tarkoittaakin oikeasti lähemmäs tuntia (nähtävästi kiinteistönvälittäjillä on käytössään nopeammat autot). "Iso tontti" puolestaan tarkoittaa sellaista 50 x 50 m länttiä, joka minun mittapuulla on sen kaupungissa nähdyn pientalohelvetin peruskulmakivi. Joku koko ikänsä 30 neliön kerrostaloyksiössä asunut kaupunkilainen ituhippi voisi ehkä tuota isonakin pitää mutta minä en. "Tyylikkäästi remontoitu" puolestaan on ilmaisu paskanruskeanvärisille seinille ja niille ihme aakkosille ja sanoille, joita on pitänyt ripustella seinille. Kyllä sitä tietää istuvansa WC:ssä paskalla ilman, että siinä seinälle ne kirjaimet Wee ja Cee ovat. Tai miltäs kuulostaisi sellainen makuuhuone, jonka seinälle on maalattu (kyllä, siis MAALATTU!) asunnon omistajien etunimet. Ainahan sitä uutta maalia saa kaupasta, mutta mitä järkeä siinä olisi ostaa sellainen talo, joka on ihan vastikään remontoitu ja sisustettu, mutta jonka saisi taas pistää heti uudestaan remonttiin edellisten omistajien huonon sisustusmaun takia. Asuinpaikan etsintä siis jatkuu...

23.10.2014

Unta urakalla

Työpaikalla eilen yrpi taas niin vietävästi. Teki mieli hieman "paiskia töitä" Fingerporin tapaan. Siinä turhautuneena on tullut välillä mietittyä, että mitäköhän kollegat mahtaisivat sanoa, jos huoneestani lentäisi pari mappia käytävän seinään. Saattaisivat luultavasti yllättyä, kun muuten olen niin rauhallinen ja hiljainen. Noh, ehkäpä joku päivä päästän höyryjä ulos...

Töistä puheenollen, oli sähköpostiin tullut Oikotieltä joku viesti, jossa oli linkki uratestiin. Teinpähän huvikseni ja tällaista tuli ulos:

Uratestin pikatulokset: TOP 3 ammattiasi

Näiden kolmen ammattinimikkeen edustajissa on eniten sinun kaltaisiasi henkilöitä.

1. Koneenkäyttäjä
2. Taksinkuljettaja
3. Postinkantaja


Postinkantajan työ saattaisi minusta olla melko puuduttavaa. Taksinkuljettajana oloa luultavasti inhoaisin siksi, koska siinä joutuu olemaan tekemisissä muiden ihmisten kanssa. Sen sijaan koneenkäyttäjäksi minusta saattaisi olla. Tykkään, jos saan ajella erilaisilla pärpättimillä. Tosin ajokin pitää olla jollain tapaa työkonemainen. Esim. pelkkä tavallinen auto ei vielä oikein kovin suuria intohimoja minussa herätä, kun taas esim. traktoria saatan ajaa mielelläni. Kerran olen saanut kokeilla sellaista mini-/kukkapenkkikaivuria muutaman kuopaisun verran. Arvaapa kahdesti oliko suu muikeana sen jälkeen. 8)

Toissa yö/aamu oli hieman poikkeuksellinen. Näin peräti kolmea erilaista unta. Yhdessä unessa koira yritti hyökätä päälleni, toisessa unessa olin eräässä tietokonepelissä (sota- sellaisessa) sisällä ja yritin piileskellä puskassa ja samalla ammuskella sieltä vihollisia. Kolmannessa unessa puolestaan olin työhaastattelussa, joka sekin tuntui menevän heti kättelyssä aivan keturalleen. Erikoista tästä tekee sen, että näin nämä kaikki unet puolentoista tunnin sisällä. Heräsin aika aamulla vessatarpeille ja painun sen jälkeen takaisin sänkyyn. Nukahdin ja nukuin sen puolitoista tuntia ja sinä aikana näin kaikki nuo unet. Normaalisti hyvä, että muistan yhtään unistani mutta nyt niitä tuli urakalla putkeen ihan kolme kappaletta. Eikun hei... Näinhän minä vielä neljättäkin unta! Palloilin jonkin kaupungin (en tunnistanut paikkaa) jossain torilla ja yritin löytää jotakin kojua, jossa olisivat myyneet työtakkeja. Samalla kaupunkireissulla näin myös roskakorin, joka oli tungettu täyteen karkkipusseja. Otin muutaman pussin matkaani ja lähdin etsimään paikkaa minne olisin voinut maksaa ottamistani nameista...

Eli ööh... Tosi kummallisia nämä unet. Pitäisiköhän tässä olla hieman huolissaan omasta pääkopastaan...? 8|

29.9.2014

Syyskuun lyhyet

Katselin eilen illalla seinällä olevaa vuosikalenteria ja tajusin, että vuodesta on takana jo kolme neljäsosaa eli taloustermejä käyttäen kolmas kvartaali on päätöksessään. Jotenkin nämä pari viimeiset kuukautta, ja erityisesti tämä syyskuu, ovat olleet... Hmm... En keksi tähän oikein oikeaa sanaa... Ei ehkä masentavia mutta ei ankeitakaan, paremminkin ehkä puuduttavia. Tuntuu, että arki on mennyt massiivisen katujyrän tavoin eteenpäin ja itse on koittanut jotenkin roikkua siinä kelkassa mukana.

Töissä puolestaan tuntuu, että en saa mitään aikaiseksi vaikka tehtävää olisi taas vähän liiankin kanssa. Ja tätä luultavasti jatkuu jonnekin ensi kevään tietämille asti eikä tähän ole näkyvissä mitään helpotusta. Tuli tuosta helpotuksesta mieleen, että siitäkään ennen kesälomia lähetetystä työhakemuksesta ei kuulunut jälkeenpäin yhtään mitään. Hävisi kuin pieru Saharaan. Mutta toisaalta en kyllä ihmettelekään. Kun kyseessä oli saman toimialan yritys ja jos siellä meno on samanlaista paskaa, että välillä juostaan kieli vyön alla ja välillä sitten taas odotellaan kengän kuvaa perseeseen, niin se rekrytointipolitiikkakin on sitten mitä on. Jälkeenpäin ajatellen, kun muistelen puhelinsoiton kautta saatuja tietoja, niin arvelen, että heille oli tuloillaan ilmeisesti joku isompi projekti mutta sitten varmaan taisi hommat kusta, kun ei enää oltu kiinnostuneita hakijoista. Mutta paskanko väliä enää tuollakaan, olipahan viimeinen hakemus, jonka pistän siihen yritykseen. Pitäkööt tunkkinsa.

Näin viime yönä vaihteeksi kummallisen "painajaisen". Unessa olin nukkumassa ja heräsin (kuulostaa niin kovin Inceptionilta). Katsoin sängyn vieressä yöpöydällä olevaa kelloa ja hätkähdin, kun se näytti jo melkein puoli kymmentä aamulla. Siinä välittämästi alkoi nostaa ketutus ja kiire päätään, kun olin nukkunut liian pitkään. Heräsin sitten oikeasti tämän unen aiheuttamaan olotilaan ja katsoin kelloa. Huokasin helpotuksesta, kun se näytti viittä, enkä ollutkaan nukkunut pommiin.

Lopuksi todettakoon, että yksinäisyyskin on rassannut mieltä parin viimeisen viikon aikana. Tässä meni pitempikin pätkä ilman, että asia olisi käynyt mielessä. Epäilen, että tuolla masentavan jyräävällä arjella on osuutta asiaan ja sen takia kaipailen ihmistä vierelle. Mutta ehkäpä se menee taas ajan kanssa ohi ja sillä välin täytyy tyytyä vain rutistelemaan tyynyä.

20.8.2014

Jotain sentään onnistuu

Toissa kerran kirjoituksessa minun käämejä korvensi se, kun ohjelman tekeminen ei oikein sujunut. Nyt kävi sitten ihan toisella lailla. Viime viikolla ärsyynnyin töissä - kuinkas muutenkaan - yhteen juttuun. Minun piti yhdistellä suuri määrä yksittäisiä tiedostoja isompiin kokonaisuuksiin ja ohjelma, jota käytin oli aivan äärimmäisen hermoja raastava siihen hommaan. Paina nappia, paina nappia, paina nappia, paina nappia, valitse sitä ja tätä, kirjoita tähän kohtaan ja paina nappia vielä pari kertaa. Ja kaiken kaikkiaan oli siis kyse melko yksinkertaisesta asiasta. Tästä turhautuneena aloin miettiä ohjelman runkoa ja aika äkkiä se oli mielessä valmis. Koska työt eivät napanneet, niin koodailin huvikseni sitä työajalla (nyt kaikki hys hys, ethän kerro tästä työnantajalle, että en tehnyt työaikana "oikeita" töitä). Viimeistelin ohjelmani viikonloppuna kuntoon ja nyt ei tarvitse menettää hermojaan enää noiden tiedostoyhdistelyjen takia. Käyttöliittymässä on kaksi tekstilaatikkoa lähtöasetuksia varten (niissäkin valmiiksi jo default-arvot), yksi tietoruudukko tiedostojen tiputtamiseksi ohjelmaan sekä tasan kaksi nappia. Toimintaperiaate on yksinkertainen: raahataan tiedostot ruudukoon, painetaan nappia ja automaattinen tietojen käsittely eli ATK hoitaa homman loppuun. Ei enää turhia nappisulkeisia × n määrä vaan helppoutta ja yksinkertaisuutta.

Juuri tällaisten hyvin pienten pikku apuohjelmien tekeminen on parasta. Ja vielä jos tästä on ihan oikeanoikeasti apua töissä, niin vielä parempi. Säästäpähän edes vähän niitä hermojaan siellä töissä ja kuten se sanontakin sanoo: hullu paljon töitä tekee, viisas pääsee vähämmällä.

Lopuksi pieni sananen lukijoille. Viime aikoina on tuntunut, että kirjoitusmotivaatio on ollut hakusessa. Tai ehkä pikemminkin aiheet, josta voisi kirjoittaa. Eli nyt saa esittää lukijatoiveita kirjoitusten aiheista, ettei ihan kaikki kirjoitukset olisi aina vain työjupinaa tai ohjelmointia. Aiheita voi ehdottaa kommenttilootaan tai myöskin sähköpostin kautta.

14.6.2014

Taantuma

Eipä ole ollut taas mitään kirjoittelemisen aihetta lähes kahteen viikkoon. Perusarki on mennä lössöttänyt eteenpäin omalla painollaan.

Töissä on pari viimeistä viikkoa mennyt seisokki otsassa. Olen joutunut paikkailemaan eräässä projektissa, jonka varsinaiseen kokoonpanoon en edes kuulu, yhden toisen työntekijän aikaansaannoksia ja voi hyvän tähden minkälaista se jälki on ollut! Jäljistä päätellen välillä töitä on tehty juosten kusten eli on ruikittu vähän sinne ja tänne ja välillä taas ei ole ajateltu ollenkaan eli ihan selkeitä virheitä ja puutteita aikaansaannoksissa. Muutamaan otteeseen olisi jo tehnyt mieli käydä heittämässä koko paska paperisilppurista läpi ja lyödä hanskat tiskiin mutta hammasta purren ja kiukkua niellen on vain täytynyt jatkaa tekemistä.

Välillä sitä miettii siinä työpöytänsä ääressä, että miten hyvin joissakin projekteissa on saatu sössittyä lähes kaikki enemmän tai vähemmän pieleen. Nytkin tuossa projektissa miehitys on aivan pielessä (suurin osa tekijöistä kokemattomia) ja henkilöitä on liian vähän. Siitä seuraa se, että aikataulut ovat alkaneet jäädä jälkeen ja on tullut taas kiirekiirehelevatankovakiire -efekti, josta on puolestaan taas seurannut se, että työn laatuun ei ole ehditty panostaa ja virheitä on alkanut löytyä sieltä ja täältä. Mutta en ota stressiä tuosta projektista, koska en ole siinä missään vastuussa, taputelkoot hommat kasaan miten pystyvät. Eli töissä aivan normipäiviä nollamotivaatiotasolla työskennellen.

Juhannuksen jälkeisellä viikolla muuten päättyy hakuaika sinne yhteen työpaikkaan. Soittelin sinnekin ja eipä tuolta nyt mitään ihmeellistä tullut ilmi, kun työt olisivat hyvin pitkälti tätä samaa mitä nytkin. Tässä viikonlopun aikana olen ährännyt hakemusta kasaan ja laitan se sitten eteenpäin, onpahan sitten taas yritetty. On vain tässä käynyt mielessä sellainen ajatus, että mitäs sitten, jos en saa edes tätä paikkaa, johon minulla on sentään monta vuotta kokemusta. Voi luultavasti pälli levitä aika pahasti...

Jotenkin on ollut nämä viimeiset pari viikkoa sellaista vetelää odottelua. Arki-iltoina ei ole oikein tullut tehtyä mitään järjellistä, mitä nyt välillä kuntoilua ja tv-sarjojen katselua. Johtuneeko sitten tuosta kesäloman läheisyydestä, vähän sellainen outo odotteleva fiilis on ollut ilmassa. Pitäisi jaksaa vielä jotenkin nämä pari viikkoa ja sitten saisi taas hengähtää kuukauden. Mutta sitä odotellessa...

2.6.2014

Ajan käyttöä

Viime kirjoituksen kommentit laittoivat ajatusrattaan liikkeelle. Ajatus lähti liikkeelle lähinnä siitä, kun oli puhetta laskujen maksuista ja siitä, miten jotkut pysyvät vuodesta toiseen huonossa työpaikassa.

Aloitetaan vaikka siitä työsuhteen perustasta eli työsopimuksesta. Siinä allekirjoittanut sitoutuu tekemään töitä työnantajalle ja työnantaja vastaavasti sitoutuu maksamaan palkkaa korvaukseksi työpanoksesta ja menetetystä ajasta.

Kun tarkemmin miettii tuota työsopimusta, niin loppujen lopuksi sillä on hyvinkin paljon ohjaavaa ja rajoittavaa vaikutusta työntekijän elämään ja ajankäyttöön. Äkkiä voisi kuvitella, että "Hei, se on vain 7,5 h, minkä teet töitä päivässä!", mutta ei se asia ole ihan noin. Loma-/vapaapäivien paikkoja ei voi valita mielensä mukaan vuoden aikana (toiveitahan voi aina esittää), nukkumaan on mentävä tiettynä aikana, jos mielii herätä virkeänä aamulla töihin ja kaikkea muuta sellaista ajankäyttöä rajoittavaa. Ja kun vielä tarkemmin miettii arkipäivän anatomiaa, niin päivästä kuluu aikaa muuhunkin toimeen, joka liittyy vahvasti työntekoon. Osa ajasta kuluu työmatkaan, osa ruokatuntiin ja osa vielä seuraavan työpäivän valmisteluun (eväiden teko, paidan silitykset, yms.).

Laskin, että vuonna 2014 minulla on työpäiviä yhteensä 251. Näistähän 25 päivää on lomaa (arkilauantait jätetty pois laskuista), joten varsinaisia päiviä, jolloin pitää olla työpaikalla, on kaikkiaan 226 kpl. Näistä kun laskee, niin prosentteina työpaikalla vietettyjen päivien osuus on 62 %.

Laskeskelin huvikseni myös miten minulla arkipäivä jakautuu ajankäytön suhteen. Tulen toimeen n. 7 h yöunilla ja aamu- ja iltatoimiin sekä ruokailuun (iltapäivä) minulla menee yhteensä pari tuntia. Olen siinä mielessä hyvässä asemassa, että työmatkoihin kuluu päivässä vain yhteensä puoli tuntia. Muut "työsidonnaiset" tunnit ovat itse työnteko (7,5 h) ja ruokailu työpaikalla, sekä (vaikkakin kotona vietetyt mutta työn takia pakolliset) valmistautuminen seuraavaan työpäivään. Kaikkinensa näitä työsidonnaisia tunteja tulee yhteensä n. 9 h. Loppu on sitten vapaa-aikaa, jolloin voi vaikka venytellä pippeliä tai tehdä jotakin muuta yhtä kehittävää.

Ja vielä havainnollistavaa piirakkaa edellisistä luvuista:



Eli, työpaikalla pitää pyllerehtiä kaksi kolmasosaa vuoden päivistä ja näistäkin päivistä vapaa-ajan ja työajan suhde on enemmän työajan puolella. Ja suhde voisi olla vieläkin huonompi, mikäli asuisin jossakin helvetissä, jossa työmatkaan voisi kulua tunti suuntaansa. Lyhykäisyydessään voisi todeta, että töissä käyvän ihmisen ajankäytön sanelee hyvin pitkälti työ.

Ja entäs sitten vielä nämä työnarkomaanit, jotka jäävät tekemään vielä pitempää työpäivää tai tekevät töitä työmatkoillaan (ja vielä korvauksetta). Minua kyrsii monesti jo pelkkä tuo perustyöpäivä, saati sitten jos pitäisi tehdä pitempää päivää. Olen sen verran jyrkkä tuon oman vapaa-aikani suhteen, että minulla rukkaset tipahtaa lattialle melko lailla heti, kun kelloon on tullut työtunnit täyteen.

Kun tuo työ vie tällä hetkellä melko suuren osan elämästäni, niin mieluusti se työ saisi olla sellaista, että sitä tehdessä ei tarvitsisi olla pitkä ...rpä otsassa, lyhyempikin riittäisi.

Niin ja muuten kun tuli selvitettyä tuo työpäivien määrä, niin tässä yksi osasyy miksi syön työpaikalla omia eväitä enkä käytä lounasseteliä:

226 × 6,10 € = 1378,6 €

Yksinäinen saa ostettua tuolla rahalla kaupasta melko ison ruokasäkin.