Näytetään tekstit, joissa on tunniste työnhaku. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste työnhaku. Näytä kaikki tekstit

13.3.2024

21 vuotta

Tasan vuosi sitten tullut viimeksi kirjotettua jotain, niin päivitetään tännekin jotain. Melko hiljaisena pysynyt blogi, kun vanhojen tekstien lukeminen saa vain pahalle mielelle ja elämäkin on ollut viime vuodet sellaista itseään toistavaa tasapaksua mössöä (käy töissä, hajoa töissä, mene kotiin, ole kotona nollat taulussa).

Olen kahdessa viimeisimmässä kirjoituksessa maininnut joku aika sitten tapahtuneesta muutoksesta. Siitäkin on kohta jo kaksi vuotta aikaa. Muutos oli se, että sain vihdoin ja viimein vaihdettua sitä työpaikkaa. En tiedä mentiikö sitten ojasta allikkoon, kun vaihdoin vain työnantajaa mutta käytännössä hommat pysyi samoina. Työkalut pysyi edelleen yhtä hyvinä (lue: huonoina, ihan samoja ohjelmia käytössä) mitä edellisessäkin paikassa, niin siinä ei tapahtunut mitään edistystä.

Sen sijaan henkilöstössä ja työskentely-ympäristössä tapahtui muutoksia. Nykyisessä paikassa lähimmät esihenkilöt on suunnilleen samaa ikäluokkaa, kun edellisessä paikassa ne olivat huomattavasti vanhempaa. Ja ehkä se näkyi myös sellaisena pysähtyneisyyden aikana. Työ-ympäristössä tapahtui se suurin muutos. Toimisto on melko uudessa rakennuksessa ja kaikki on sellaista uutta ja nykyaikaista. Yllättävän suuri vaikutus tuollakin on viihtyvyyteen siellä työpaikalla. Jos paikat roikkuu sieltä ja täältä ja näyttää vähän kusenpolttamilta, niin ei se kovin paljoa innosta. Ja vaikka tuollakin on avokonttoria, niin jotenkin se on silti rauhallisempi paikka entiseen verrattuna. Ehkä sisustuksella on osansa asiaan. Tai sillä, että ihmiset ovat hiljaisempia.

Palkkaan tuli myös korotusta, ja sainpa viime vuonna pitkästä aikaa bonuksia. Kertoo jotain entisten työpaikkojen paskuuksista, jos aikaisemmissa paikoissa on saanut kerran tai kaksi bonuksia ja täällä saa heti ensimmäisenä vuonna ja sekin on isompi mitä näissä muissa paikoissa. Ja vielä se huomioiden, että en ollut edes täyttä vuotta ja maksoivat siinä suhteessa.

Tiedä sitten miten pitkään tuolla viihtyy. Joissakin projekteissa on ollut taas sen luokan sekoilua, että hohhoi. Saa nähdä, jos joka projekti on samanlaista touhua, niin ei ehkä hommat innosta enään niin paljoa. Toisaalta kun ennen olin tavan pallinaama työntekijä, niin täällä on joutunut projekteissa hieman vastuullisempiin tehtäviin. Onko se sitten hyvä asia vai ei, aika sen näyttää. Mutta pientä henkilökohtaista  kehitystähän se on omalle kohdalle. Kaiken kaikkiaan ollaan vielä plussan puolella työpaikan vaihdon suhteen.

31.12.2021

Tilinpäätös 2021

Vuosi sitten tammikuussa tein yhteenvetoa edellisestä vuodesta ja myös budjettia tulevalle vuodelle.

Vaatebudjetiksi laitoin 10 € ja lähinnä sekin sukkia varten. Uusia sukkia tulikin ostettua ja alennusten kanssa hintaa jäi alle 9 € eli tuolta osin pysyttiin sitten ihan budjetissa. Yllättäviä menoja syntyi siitä, että vanhat kumisaappaat pykivät puhki ja näiden tilalle oli saatava uudet. Noita ei ollut budjetoitu, joten budjetti meni aivan keturalleen, jos tuohon vaatebudjettiin lasketaan lisäksi myös kengät. Kokonaisuudessaan jäätiin kuitenkin hyvän matkaa alle 100 €, joten eipä tuo oma talous siihen kaatunut.

Olisin saattanut ostaa vielä college-housutkin vapaa-ajan käyttöön, koska yhdet alkaa puhjeta perseestä, mutta ostamatta jäi. Kaupassa oli tarjolla vain sellaisia malleja, jotka eivät kiinnostaneet yhtään. On se nyt kumma, kun ei löydä sellaisia ihan perusmallin housuja, joissa ei ole näkyvillä mitään isoja tekstejä tai ylimääräisiä hörhelöitä ja joissa ei ole lahkeessa niitä kuristavia resoreita. Mutta eipähän se ole minun tappio, jos tuotteet jää hyllyyn. Kauppa saa pitää minun puolesta tunkkinsa.

Työnhaun kannalta kulunut vuosi oli edellistäkin surkeampi. Maaliskuussa lähetin yhden hakemuksen ja siitäkin oli vastauksena se vakio "kiitos mutta ei kiitos". Vuoden aikana minua lähestyi Linkedinin kautta muutamia rekrytoijia. Näissäkin tapauksissa ensimmäisenä tuli mieleen, että onko näillä idioottirekrytoijilla edes minkään valtakunnan luetunymmärtämistä. Olen profiilissani kertonut selvästi missä paikkakunnalla ja minkälaisissa tehtävissä haluan työskennellä. Silti nämä idiootit kyselevät, että olisi tällainen tehtävä (joka ei kiinnosta paskaakaan) paikkakunnalla hevonkuusenperse, olisitko mahdollisesti kiinnostunut. Parille vastasin kohteliaasti, että ei kiinnosta. Yhdelle ei edes kiinnostanut vastata mitään, koska saamani viesti vilisti täynnä kirjoitusvirheitä.

Pidin kuluneen vuoden aikana kirjaa myös oman alan työpaikkailmoituksista tällä paikkakunnalla. Kaikkiaan ilmoituksia kertyi n. 120 kpl mutta tuossa pitää huomioida, että luvussa on myös useampaan kertaan ilmoitetut samat paikat. Oikea lukema luultavasti jää reilusti alle sadan. Paikoista reilusti yli 80 % on lähes tai täysin sitä samaa paskaa mitä nytkin teen, hieman ehkä eri twisteillä riippuen asiakkaista yms. mutta juuri sellaisia koiranvirkoja, jotka ei kiinnosta enää tippakaan. Jotenkin vähemmän yllättävästi juuri näitä paikkoja oli laitettu useammin uusintahakuun. Lopuista paikoista n. 5 % oli sellaista ehkä mielenkiintoista mutta nämä olivat reissuhommia, joissa pitäisi matkustella aika paljon. Perheettömällehän tuollaiset hommat kävisi oivallisesti mutta minua ei oikein innosta matkustaminen. Loput paikoista oli sitten sellaista sekalaista seurakuntaa, lähinnä myyntiin tai koulutukseen liittyvää tai sellaisia projekti-/tiimipäällikkö-tyyppisiä hommia missä pitäisi olla esimieskokemusta. Kaikkien näiden paikkojen joukossa oli ehkä vain yksi sellainen aidosti kiinnostavan oloinen paikka mutta eipä siihenkään olisi ollut mahdollisuuksia, kun tämäkin oli esimiestason tehtävä ja lisäksi oli vaatimuksena sellainen pätevyys, jota minulla ei ole. Tehtävässä olisi myös myöhemmin ollut jonkinlaista varallaoloa, niin eipä oikein tuokaan kovin suuresti innostanut.

Naisasiat menivät juuri kuten olinkin budjetoinut eli sillä rintamalla ei ollut minkäänlaista toimintaa.

Kosketuksen suhteen oli tänä vuonna hieman enemmän aktiviteettia. Minua hiplasi tänä vuonna sentään kuusi(!) eri (ei-sukulais)ihmistä. Tähänkin tosin löytyy looginen selitys. Kahdesti kävin hammaslääkärissä ja vuoden aikana jouduin käymään muutamaan kertaan eri lääkärien pakeilla erinäisen vaivan/kivun takia. Eli ei siis mitään normaalia ihmisten välistä iho vasten ihoa -hiplailua vaan ihan kumikäsinekosketusta. Lääkärissä käydessä se kosketus tuntui alussa aina jotenkin niin epämiellyttävälle ja hätkähdyttävälle, että ihme jos lääkäri ei huomannut sitä reaktiotani. Vaikka tiesin, että siellä joutuu kosketetuksi, niin silti reaktion voimakkuus hieman yllätti. Kai se vain johtuu yksinkertaisesti siitä, että on ollut niin kauan ilman kosketusta, että sitä pitää normaalina olotilana ja tuollainen kosketus onkin poikkeustila, jonka vuoksi hyppii sitten seinille.

Ensi vuodelle ei taida olla mitään ihmeellistä budjetoitavaa. Samaa paskaa sieltä on tulossa eri vuosinumerolla.

26.6.2021

Mitä v***ua nyt taas?

Tuli tuo otsikossa näkyvä "mietelause" taas mieleen vähän aikaa sitten, kun sai ihmetellä yhden rekrytoijan touhua. Sain LinkedPaskan kautta viestin yhden firman HR-henkilöltä. Viesti meni suunnilleen näin:

Heippa! Huomasin sinun mielenkiintoisen profiilin. ...Lässyti lässyti lää... Vieläkö etsit töitä?

Johon minä vastaan:

...Tilanteen selitystä... Eli kyllä olen avoinna uusille mahdollisuuksille.

HR-kana pyytää tässä vaiheessa yhteystietojani, koska haluaisi soitella, ja tiedustelee sopiva aikaa. Lähetän sähköpostilla yhteystietoni ja mainitsen, että yhteydenotto tällä tai ensi viikolla käy melko vapaasti, koska olen etätöissä ja ei ole sovittu mitään tapaamisia tai palavereita.

*heinäsirkkojen sirinää*

HR-jakkukalkkunasta ei kuulu yhtään mitään. Viikon päästä lähetän viestiä LinkedRoskan kautta ja tiedustelen mahtoiko sähköposti tulla perille. Ei ole kuulemma tullut. Tässä välissä pyytää taas yhteystietojani ja kyselee sopivaa aikaa. Nyt pistän samat litaniat takaisin LinkedVininä-viestinä.

*heinäsirkkojen sirinää*

Edelleenkään tähän päivään mennessä tuosta HR-vittunaamasta ei ole kuulunut yhtään mitään. Ihmetyttää, että miksi ihmeen Tinder-vitun-pelleilyksi tämä saatanan työnhaku nykyään on mennyt, kun yksi yhteydenoton sopiminen on jo tällaista saatanan paskaa?! Vai löysikö ämmä ehkä jo etsimänsä työntekijän ja ei enää kehdannut vastata, että eipä olekaan enää tarvetta? Minun puolesta ko. firma ja rekrytoija voivat pitää nyt ja tulevaisuudessa sen vitun tunkkinsa. Ei kiinnosta enää vittuakaan olla tekemisissä tuollaisten pelleilijöiden kanssa.

7.3.2021

Toivoton

Laitoin viime viikonloppuna menemään työhakemusta yhteen paikkaan. Haettu tehtävä oli kokonaan oman koulutusalani ulkopuolelta. Lähinnä laitoin hakemuksen menemään sen takia, kun ko. hommat ovat tulleet osin tutuksi harrastuksen kautta, jota on tullut tehtyä jo useampia vuosia. Eipä tuo nyt ollut kovin yllättävää, kun viikolla sähköpostiin kolahti viesti sanoilla "Kiitos hakemuksestasi mutta emme valitettavasti...".

Vaikka kirjoittelin hakemusta ja työnäytettä koko viikonlopun ajan ihan turhaan, niin se nyt ei niin paljoa harmita (onpanhan nyt taas valmiimpaa hakemuspohjaa, jos joskus hakee uudestaan kyseisiä hommia). Eniten tässä masentaa se, että koko aika toivo jostain paremmasta työpaikasta alkaa hiipua ihan olemattomiin. Tässä asuinkaupungissa ei ole omalta koulutusalalta sellaista työtä näkyvissä, joka minua kiinnostaisi. Kun on jo vuosia seurannut työpaikkailmoituksia, niin aina ne tietyt paikat tulevat haettavaksi, jos ei nyt vuosittain, niin suunnilleen parin kolmen vuoden välein. Ja kun tietää suunnilleen mitä ne touhut on, niin en ihmettelekään, kun haut on päällä vähän väliä.

Alan vaihtokaan ei taida kovin helposti käydä. Tuo harrastushomman laajentaminen työksi voi olla tuskaista, kun ensin pitäisi saada oikeaa kunnon työkokemusta alalta, jotta työnantajia kiinnostaisi aidosti. Vähän tuon tyylistä viestiä oli siinä saamassani vastauksessa, että hommaa kokemusta, niin sitten voidaan katsoa uudestaan.

5.1.2021

Tilinpäätös 2020

Mennyt vuosi... Eipä tuosta nyt kovin ihmeitä sanottavia jäänyt.

Töiden kannalta ei ehkä ollut niin kettumainen mitä 2019 oli. Ennen kesälomia oli ihan riittävästi tekemistä eikä tullut kovin pahasti hajottua hommiinsa. Kesälomien jälkeen syksyllä oli hieman hiljaisempaa aikaa, kun piti jo esimieheltäkin uusia töitä kysellä ja niitä vähäisiä hommia sai tehdä hitaahkosti, jotta ei olisi jäänyt luppoaikaa niin paljon tapettavaksi. Vuoden viimeisellä kuulla alkoi taas hommia vyöryä niin, että joutui jo hieman rehkimään, että hommat sai tehtyä loppuun ennen joululomaa. Alkuovuoden tahdit näyttää jatkuvan samaa vauhtia eli aika tiivistahtinen alkuvuosi olisi tiedossa ja sykkimistä riittää taas ennen kesälomia. Monestiko sitten ehtii hajota tässä puolen vuoden aikana...

Työnhaun kannalta ei ollut hääppöinen vuosi. Kaksi haastattelua oli kevätpuolella mutta ei niistäkään mitään tullut. Toinen oli etähaastattelu ja työpaikka olisi ollut sellaisessa paikassa, että työmatka olisi pitentynyt aivan liian paljon. Eikä toisaalta muutenkaan oikein innostanut koko homma. En olisi osallistunut tuon paikan hakemiseen mutta rekrytointihenkilö otti yhteyttä, niin lähinnä sen takia tuli osallistuttua. Toinen paikka oli taas sellainen, että hain itse sinne, kun koin sen kiinnostavaksi. Luonnollisesti pettymys oli suurempi, kun en paikkaa saanut, mutta jälkeenpäin mietittynä ehkä niin oli parempi. Kuulin nimittäin vähän kokemuksia tuosta paikasta myös toista kautta, niin ei ne oikein positiivisia olleet.

Iituv asetti blogissaan tälle vuodelle vaatebudjetikseen tonnin. Viime vuonna minulla ei juuri ollut vaatehankintoja. Joululahjaksi sain perusvaatteita (joille ei välttämättä olisi ollut tarvetta) ja ainoa tekemäni vaateostos koko vuonna oli uudet farkut (hintaa n. 50 €). Nuo jouduin ostamaan sen takia, koska entiset kulahti puhki. Tälle vuodelle voisi vaatebudjetiksi haarukoida vaikka 10 €. Tuo raha saattaisi mennä sukkiin, riippuu vain ihan siitä, että miten entisiä menee puhki vuoden aikana.

Naisrintamalla meni totuttuun tapaan. Koko vuonna ei ollut fyysisiä kontakteja ollenkaan ja eikä oikeastaan mitään muitakaan uusia naiskontakteja, ei töissä eikä vapaa-ajalla. Tällekin vuodelle voisi tuolle rintamalle tehdä sen perus nollabudjetin.

30.6.2020

Työhaastattelukysymyksiä, osa 2

Kirjoitin joskus työhaastatteluaiheisen kirjoituksen, joka on tilastojen mukaan ollut useimmiten hakukonekyselyn tuloksissa mukana. Kirjoitetaan nyt sitten hieman samasta aiheesta lisää.

Kauppalehden sivuilla oli kesäkuun puolivälissä juttu työhaastattelukysymyksistä, joka puolestaan pohjautui jonkin henkilön kirjoittamaan Linkedininä-artikkeliin. Koska nyt ajat ovat mitä ovat, niin se saattaa tuoda oman lisänsä näihin työhaastattelukysymyksiin. Vastaillaan nyt huvin ja harjoittelun vuoksi näihin kysymyksiin, jotka oli esitetty tuolla linkitetyssä jutussa...

1. Mitä olet oppinut itsestäsi pandemian aikana?

Ehkä sen, että pystyn sopeutumaan monenlaisiin tilanteisiin ja pysyn tyynenä ja rauhallisena myös tällaisissa tavallisuudesta poikkeavissa tilanteissa.

2. Pystytkö tekemään työsi kotoa käsin?

Pystyn työskentelmään kotoa käsin hyvin. Työpiste on ergonominen ja ympärillä ei ole työtä haittaavia häiriötekijöitä. Kun vain nettiyhteys ja siten etäyhteys toimistolle toimii, niin työnteon kanssa ei ole ongelmia. Ja vaikka nettiyhteys pätkisikin, niin olen järjestänyt työni ja siinä tarvitsemani asiat niin, että pystyn työskentelemään vaikka offline-tilassa.

3. Oletko halukas työskentelemään myös toimistossa?

Voin työskennellä myös toimistossa. Jotkin työhön liittyvät asiat pystyy tekemään helpommin toimistolta käsin kuin etätöinä.

4. Miten olet kuluttanut aikaasi pandemian aikana?

Olen pyrkinyt pitämään arkirutiinit normaaleina tai säätänyt niitä tilanteisiin sopiviksi. Ehkä on tullut ulkoiltua tavallista enemmän, kun työmatkoihin käytetty aika on jäänyt muuhun käyttöön.

Ja sitten ne rehelliset vastaukset näihin kysymyksiin...

1. Mitä olet oppinut itsestäsi pandemian aikana?

En yhtään mitään. Tiedän jo mikä minä olen eikä pandemiat siihen ole vaikuttanut yhtään mitään.

2. Pystytkö tekemään työsi kotoa käsin?

Joo joo. Hommat hoituu paremmin kotoa kuin toimistolta.

3. Oletko halukas työskentelemään myös toimistossa?

No en tosiaankaan halua takaisin sinne apinatarhaan, pitäkää tunkkinne! Kiinnosta enää paskaakaan työskentely siellä mölyapinoiden keskellä ja kaiken lisäksi olla idioottien armoilla aamu- ja iltapäiväliikenteessä.

4. Miten olet kuluttanut aikaasi pandemian aikana?

Sitä samaa paskaa tullut tehtyä mitä tähänkin asti. Tämä karanteenielämä on ihan sitä minun normaalia elämää.



31.8.2019

Onko työelämä oikeasti näin umpisurkeaa?

Viime viikolla Kauppalehdessä oli kolumni, jonka otsikossa kysyttiin, että onko työelämä oikeasti näin umpisurkeaa? Kolumnissa viitattiin liikenne- ja viestintäministerin ehdotukseen työajan lyhentämisestä ja siihen miten Työterveyslaitoksen mukaan työoloissa on menty eteenpäin.

Työhyvinvointi on yrityksille kilpailuvaltti. Sitä mitataan säännöllisesti ja kehitetään jatkuvasti. Hyvä maine työnantajana on keskeinen keino, kun kilpaillaan osaavasta työvoimasta. Kaikkea ei saa rahalla.

Työelämän kurjuus on tutkimuksen valossa enemmän myytti kuin todellisuutta.

Pomot ovat kiinnostuneita henkilöstön hyvinvoinnista, päätöksenteko on oikeudenmukaista, esimiehet ja työyhteisö antavat tukea, ja työ­paikoilla koetaan usein työn imua. Kehityskeskusteluitakin käydään usean kerran vuodessa.

Kun tuollaista tekstiä lukee ja vertaa omiin kokemuksiin työelämästä, niin sitä miettii, että missä maailmassa ja työpaikoilla tuollaista on. Jos takertuu tuohon lainauksen viimeisen lauseen asioihin, niin kovin kaukaiselta kuulostaa. Pomot ei tuolla työpaikalla hyvinvoinnista juuri välitä. Tai välittävät sen verran, että lain pykälät täytetään työsuojelumielessä ja siihenpä se jää. Esimies nyt päivittäin ohikulkiessaan saattaa jotain kysyä mutta välillä suoranaisesti vituttaa keskustella tämän henkilön kanssa. Välttämättä omaa asiaa ei ehdi edes kertoa puoliväliinkään, kun tämä rupeaa puhumaan päälle. Eipä tuollainen käytös juuri innosta sitten kertomaan enempää asioitaan ja jos minulta jotain kysytään, niin vastaukset pysyy lyhyinä. Esimiehen pomo (ja samalla toimiston päällikkö) taas on vähän väliä jossain reissussa ja häntä harvoin näkee tuolla toimistolla. Tuonkaan henkilön kanssa on niin vähän kanssakäymistä, että en edes muista milloin viimeksi olisin puhunut hänen kanssaan.

Päätöksentekokaan ei ainakaan minun silmiin näytä kovin oikeudenmukaiselta. Toimipaikan henkilöstöltä ei oikeastaan kysellä mitään, kun toimistoon ja sen työskentelyolosuhteisiin liittyviin asioihin tulee muutoksia. Vaikka ylempää yrityksestä tulee aina vuosittain käskyä kehityskeskusteluista, niin nekin jäävät pitämättä, jos et ole aktiivisesti nykimässä hihasta. Ja vaikka keskustelut kävisi, niin se aivan yksi lysti mitä siellä läpistään, koska niiden perusteella ei tapahdu yhtään mitään. Asiat jää vain paperille pyörimään ja siinäpä se. Tuossa päätöksenteossa/kehityskekesusteluissa on myös yksi "huvittava" yksityiskohta. Kehityskeskusteluissa pitäisi listata aina vuodelle muutamia tavoitteita. Minä ainakin kuvittelisin niin, että minä päätän noista tavoitteista ja mitä niihin kirjataan. Noh, eipä toimitakaan niin vaan käytännössä toimistopäällikkö sanelee ne tavoitteet, jotka nekin on yhtä täyttä paskaa sananhelinää. On jäänyt vain pyörimään mieleen, että onko tuossa sellainen takana, että toimistopäällikölle on annettu ylemmältä taholta jotkin tavoitteet ja ne sitten vain nakitetaan alaspäin. Jos ne täyttyy, niin tämä pomo saa bonukset ja työntekijät sitten ehkä jotain haistapaskan pikkurippeitä.

Mitä tulee esimiehen ja työyhteisön antamaan tukeen, niin se on yhtän tyhjän kanssa. Esimieheltä jos käy kysymässä jotakin asiaa (esim. pyytää projektiin lisää miehitystä), niin vastaus on, että katsotaan myöhemmin. Ja tuo "katsotaan myöhemmin" käytännössä tarkoittaa "ei koskaan". Jos taas erehtyy kävelemään toiselle osastolle kysymään jotain asiaa, johon ei voi antaa yksinkertaista kyllä/ei-vastausta tai sitä vastausta ei löydä nopeasti jostain opuksesta, niin ensimmäisenä suunnilleen vastataan, että ei ehdi kun on niin kiirettä. Oman osaston väeltä sentään nyt voi vielä saada apua tarvittaessa.

Alkukeväästä tapahtui pientä yrityskauppaa, jonka seurauksena toimistolle tuli lisää väkeä. Lievästi huvittuneena on saanut seurata tuota touhua. Heti kun tuo yrityskauppa julkaistiin, niin kuulemma sieltä toimistolta, josta väki siirtyi tähän toimistoon, oli lähtenyt yksi jamppa litomaan. Kun uusi väki sitten muutti toimistolle, niin yksi heppu katsoi paikkaa tasan yhden aamun, pakkasi kamansa autoon ja lähti toisen paikkakunnan toimistolle. Ja sattuipa vielä lomien aikaan niin, että keväällä toimistolle rekrytoitu henkilö lähti toisen työnantajan palvelukseen. Hmmm... Mikähän mahtaa olla vikana, kun ovi on käynyt tiheämmin suunnan ollessa poispäin.

Ei sen puoleen, olen jo itsekin tullut siihen pisteeseen (oikeastaan jo viime syksystä lähtien), että en jaksa enää tätä paskaa. Kävin alkukesästä yhdessä paikassa työhaastattelussa, jossa hommat olisivat olleet samanlaisia mutta onneksi en kuitenkaan tullut valituksi. Kun mietti tarkemmin niitä haastattelussa käytyjä asioita ja omia kokemuksia tältä alalta, niin ei tarvitse olla kovin kummoinen meedio päätelläkseen, että samanlaista paskaa se olisi ollut sielläkin. Vielä kun keksisi, että minkälaisiin hommiin sitä lähtisi. Se kyllä on varmaa, että uuden työn on oltava ihan erilaista mitä nyt teen.

12.11.2017

LinkedInin ehdotukset

Kävin tänään katsomassa LinkedIn-tiliäni, kun se välillä spämmäilee sähköpostiin aina jotakin jonninjoutavia horinoita. Sai taas jälleen kerran ihmetellä, että minkälaisia apinoita tuotakin järjestelmää on ollut tekemässä.


No shit vitun Sherlockit! Ehkäpä tuo taito on yleinen tämän alan ihmisillä, koska tekevät sitä työkseen. Täytyypä sitten tästä ryhtyä innolla "opiskelemaan" tuotakin taitoa, ehkä ne minunkin työnsaantimahdollisuudet siitä paranisivat!

15.6.2015

Myöhässä

Ei tässä voi taas muuta kuin ihmetellä. Ensin saa etsiä ja haeskella reilu pari vuotta uutta työpaikkaa eikä oikein mistään kuulu tai löydy mitään. Noh, nyt kun on sitten työpaikkaa vaihdettu, niin viimeisen kahden kuukauden aikana Linkedinin kautta on tiedusteltu kahteen eri paikkaan, että olisinko mahdollisesti kiinnostunut tällaisesta paikasta. Ja viime viikolla puolestaan joku rekrytointikonsultti oli kaivanut jostain työpuhelimeni numeron ja soitteli kysyäkseen kiinnostustani erästä tehtävää kohtaan. No ei sen puoleen, tuskin olisin ollut näistä paikoista kiinnostunut. Ammatillisessa mielessä ehkä, mutta muuten en, sillä työpaikat olisivat olleet Etelä-Suomessa. Paska kun tunnetusti valuu alaspäin, niin ei olisi huvittanut lähteä sinne suuntaan asumaan.

Mietitytti sitten, että mahtaisikohan naistenkin kanssa olla samanlaista. Että jos jollain ihmeen konstilla päätyisi parisuhteeseen, niin luultavasti sitten osakkeet nousisivat myös muitten tissieläinten silmissä ja piirakkaa ja kinkkua tunkisi tarjolle ovista ja ikkunoista. Pitäisi jostain löytää jonkinlainen escort-viritys, jolla ensin saisi huijattua ikään kuin olevansa parisuhteessa ja sen jälkeen, kun torttua alkaisi irrota, niin päästäisi escortin matkoihinsa... Että jooh, taas näitä hienoja toteuttamista vaille valmiita suunnitelmia...

4.3.2015

Virallista

Nyt se työpaikanvaihdos on sitten virallista. Viime viikolla allekirjoitin uuden työsopimuksen ja sanoin entisen irti. Uudessa hommassa pitäisi aloittaa huhtikuun alussa eli pitäisi vielä jaksaa reilu kolmisen viikkoa tätä nykyistä työtä. Saa nähdä miten tämä loppuaika sujuu. Töitä olisi vielä melko iso kasa jäljellä mutta motivaatio niiden hoitamiseen on karissut melko tehokkaasti. Mutta toisaalta, eipähän se ole enää minun ongelma miettiä, että kuka hoitaa minun hommat loppuun sitten kun nostan kytkintä.

Tässä on vähän ollut kaikenlaista muutakin hötkyämistä. Uuden asuinpaikan etsiminen on pitänyt aloittaa mutta se ei näyttäisi muodostavan mitään ylitsepääsemätöntä estettä, sillä yksi paikka olisi jo kiikarissa. Alussa olisi tarkoitus muuttaa (hieman pitkin hampain) vuokralle, kun näin äkkinäisellä aikataululla ei oikein taida löytyä mitään ostettavaa kämppää. Tai ainahan niitä asuntoja on myynnissä, mutta sen mieluisan löytyminen on ihan asia erikseen. Kun on asettunut uudelle/vanhalle paikkakunnalle paremmin ja aikaa on enemmän käytettävissä, niin sitten voi paremmin kartoitella asumismahdollisuuksia.

Pahvilaatikoitakin on pitänyt haalia ja pakata etukäteen pois sellaisia tavaroita, joita ei enää tarvitse ja siinä samalla olen tehnyt pientä inventaariolistaa kaikista tavaroista. Yllättävän paljon sitä näkyy löytyvän kaikkea pientä esinettä huushollista. Esim. tällä hetkellä pelkästään keittiöstä löytyviä esineitä on listauksen mukaan jo yli 160 kpl. Toisaalta jo ruokailuvälineistä tulee kyllä äkkiä lukuja, joten sinällään tuon luvun ymmärtää. Ja itse asiassa minulla on omasta mielestäni melko vähän keittiötavaroita. Jos vertaan kaappejani kotikotini vastaaviin, niin omani näyttävät puolityhjiltä, kun kotona suurin osa kaapeista on täyteen ammuttuja. Välillä sitä ei aina ymmärrä, että miksi niitä kaikenlaisia kattiloita, vuokia, kuppeja, laseja yms. pitää olla niin paljon. Itse tulen hyvin toimeen ihan muutamilla tavaroilla ja nytkin kaapeista käveli vastaan sellaisia tavaroita, jotka olen joskus saanut lahjaksi mutta ne olivat vielä avaamattomina pakkauksissaan.

Kuten aikaisemmin ounastelin, niin jonkinlaista muutosta mielialassa on alkanut tapahtua sitten viime kirjoituksen. Silloin olotilani oli melko "meh" mutta nyt suupielet ovat alkaneet kääntyä hieman ylöspäin. Töissäkin sen on huomannut yksinkertaisesta ajattelutavan muutoksesta. Kun joku työasia on sapettanut enemmän, niin kyrsimys on laantunut äkkiä sillä, kun mieleen on tullut vain lause "kohta tästä paskasta ei tarvitse välittää enää ollenkaan". Tässähän kohta alkaa odottaa kevättä jo ihan eri tavalla kuin aikaisemmin...

21.2.2015

Karvaturri

Viime viikonloppuna sain hieman taputella ja rapsutella yhtä koiraa. Näin ensimmäistä kertaa tuon koiran ja se oli ihan ystävällinen. Haisteli rauhassa eikä hyppinyt päälle ja kun sitä taputteli, niin näytti tykkäävän, kun halusi vielä lisää taputtelua lopetettuani läpyttelyn. Olen ennenkin törmännyt vastaavanlaisiin tapauksiin ja siinä mielessä nuo elukat ovat mukavia, että ne ovat niin mutkattomia ja eivät paljoa välitä, jos niitä taputtelee hieman sosiaalisesti tumpelompikin urpo.

Joskus ont tullut mietittyä, että minkähänlaista se elämä olisi, jos olisi joku eläin seuralaisena. Luultavasti se ei tuntuisi välillä niin yksinäiseltä mutta veikkaisin, että en kovin pitkään jaksaisi sitä irtokarvojen siivoamista, jatkuvaa ruokakupin täydentämistä ja paskojen siivousta. Olen kuitenkin sen verran laiska ja mukavuudenhaluinen, että lemmikki kuulostaisi ihan liian työläältä ja siksipä sellaisen hankintaa ei ole tarvinnut miettiä sen enempää.

Sain viikolla viestiä. Ilmeeni sisäistettyäni viestin asian:


Niin... Se olisi sitten ilmeisesti muutto edessä, sillä minulle tarjottiin tätä pierusaharasta-paikkaa. Ihmettelen kuitenkin omaa reaktiotani tähän "uutiseen". Etukäteen kuvittelin, että jos saisin tiedon valituksi tulemisesta, niin hyppisin hulluna tasajalkaa ja ulisisin kuin heikkopäinen. Jotenkin olen vain nyt niin väsynyt tästä kaikesta, että en jaksa kunnolla innostua tästäkään. Tulevalla viikolla kuitenkin pitäisi ensin vääntää nimiä papereihin, jotta homma olisi virallista. Ehkä se sitten... Tai ehkä ei...

Jipiii...

7.2.2015

Haistattelu

Olen viime aikoina alkanut heräillä aamulla liian aikaisin. Saatan herätä tunnin tai pari normaalia aikaisemmin ja siinä herätessä on aina tuntunut, että on hieman liian kuuma. Parina yönä testasin asiaa nukkumalla ilman t-paitaa ja ehkä siitä oli vähän apua. Tuolloin en herännyt niin herkästi ja jos heräsin, niin nukahdin helposti uudestaan vähäksi aikaa. Ruuvasin eilen lämmitystä pienemmälle, jotta lämpötila makuuhuoneessa alenisi. Jos tuo lämpötila aleneisi sen verran, että nukkuessaan pysyisi paremmin horroksessa eikä heräisi niin helposti.

Työhaastattelukin oli ja meni. Koska haastattelupaikka oli toisella paikkakunnalla, niin piti matkustella pari tuntia suuntaansa. Ja koska olen hieman hermoheikko aikataulujen suhteen, niin lähdin liian aikaisin matkaan. Olin perillä n. 25 minuuttia ennen varsinaista sovittua haastatteluaikaa, niin piti keksiä jotakin väliaikatekemistä, jotta en olisi saapunut ihan liian etuajassa. Söinpähän sitten eväitä ja katselin samalla ympäristöä, joka oli jo hieman muuttunut sitten viime näkemän. Alueelle oli rakennettu taloja ja lisää näytti pukkaavaan siihen lähelle.

Tällä kertaa paikalla oli vain yksi haastattelija ja hän oli osaston johtaja. Haastattelu oli melko leppoisa ja kun kerta tämän avoinna olleen tehtävän sisältö olisi aika pitkälti samaa mitä olen nyt tehnyt, niin tuntui, että puhuin haastattelijan kanssa "samaa kieltä". Mitä olen ollut muutamassa aikaisemmissa haastatteluissa, joissa mukana on ollut joku henkilöstöpuolen edustaja (henkilöstöpäällikkö tmv.), niin näissä varsinkin näiden henkilöstöpuolen edustajien tekemät kysymykset ovat olleet vähän sieltä tännepäin haetun tehtävän suhteen, ainakin minun mielestä. Onpahan vain käynyt aina silloin mielessä, että tajuaakohan nämä tyypit ylipäätään mitään tästä alasta. Ihan parhaiten olen aina osannut vastailla silloin, kun kyselijä on itsekin tehnyt alan tehtäviä tai tietää ne erittäin hyvin. Näissä tapauksissa olen pystynyt kertoilemaan asioista niiden oikeilla nimillä ja vastapuolikin on ymmärtänyt sönkötykseni.

Kaiken kaikkiaan tuosta haastattelusta jäi ihan ok maku suuhun. Hommatkin olisi aika tuttuja ja luultavasti joillakin osa-alueilla työskentelyolosuhteisiin/-tapoihin tulisi aikaisempaan verrattuna parannusta. Nykyisessä paikassa muutama asia revityttää aina välillä pelihousuja kunnolla mutta tuolla ne olisivat hoidettu toisella tavalla. Mielenkiintoista olisi kyllä nähdä, miten homma toimisi tuolla. Sain vielä haastattelusta lähtiessä "kotitehtäviksi" täytellä joitain nettitestejä, jotka tein tänään ja olivat aikalailla samanlaisia mitä jouduin tekemään kerran aikaisemminkin. Joten eipä tässä ole taas muuta tekemistä kuin odotella jännäkakat housussa lopputulosta jonkin aikaa.

26.1.2015

Pieru Saharasta

Tänään aamulla hieman hätkähdin, kun tarkastelin henkilökohtaista sähköpostiani. Saharaan kadonnut pieru otti minuun yhteyttä ja tiedusteli, että olenko vielä kiinnostunut paikasta. Heillä oli kuulemma ollut projektikiireitä yms. erinäisiä syitä, joiden takia rekrytointi oli "hieman" venähtänyt. Eipä minulla ollut mitään vastaansanottavaakaan, joten vastasin myöntävästi. Haastattelu olisi ensi viikon loppupuolella, joten tässä on taas riittämiin aikaa hermoilla ja panikoida tätä haastattelua.

29.9.2014

Syyskuun lyhyet

Katselin eilen illalla seinällä olevaa vuosikalenteria ja tajusin, että vuodesta on takana jo kolme neljäsosaa eli taloustermejä käyttäen kolmas kvartaali on päätöksessään. Jotenkin nämä pari viimeiset kuukautta, ja erityisesti tämä syyskuu, ovat olleet... Hmm... En keksi tähän oikein oikeaa sanaa... Ei ehkä masentavia mutta ei ankeitakaan, paremminkin ehkä puuduttavia. Tuntuu, että arki on mennyt massiivisen katujyrän tavoin eteenpäin ja itse on koittanut jotenkin roikkua siinä kelkassa mukana.

Töissä puolestaan tuntuu, että en saa mitään aikaiseksi vaikka tehtävää olisi taas vähän liiankin kanssa. Ja tätä luultavasti jatkuu jonnekin ensi kevään tietämille asti eikä tähän ole näkyvissä mitään helpotusta. Tuli tuosta helpotuksesta mieleen, että siitäkään ennen kesälomia lähetetystä työhakemuksesta ei kuulunut jälkeenpäin yhtään mitään. Hävisi kuin pieru Saharaan. Mutta toisaalta en kyllä ihmettelekään. Kun kyseessä oli saman toimialan yritys ja jos siellä meno on samanlaista paskaa, että välillä juostaan kieli vyön alla ja välillä sitten taas odotellaan kengän kuvaa perseeseen, niin se rekrytointipolitiikkakin on sitten mitä on. Jälkeenpäin ajatellen, kun muistelen puhelinsoiton kautta saatuja tietoja, niin arvelen, että heille oli tuloillaan ilmeisesti joku isompi projekti mutta sitten varmaan taisi hommat kusta, kun ei enää oltu kiinnostuneita hakijoista. Mutta paskanko väliä enää tuollakaan, olipahan viimeinen hakemus, jonka pistän siihen yritykseen. Pitäkööt tunkkinsa.

Näin viime yönä vaihteeksi kummallisen "painajaisen". Unessa olin nukkumassa ja heräsin (kuulostaa niin kovin Inceptionilta). Katsoin sängyn vieressä yöpöydällä olevaa kelloa ja hätkähdin, kun se näytti jo melkein puoli kymmentä aamulla. Siinä välittämästi alkoi nostaa ketutus ja kiire päätään, kun olin nukkunut liian pitkään. Heräsin sitten oikeasti tämän unen aiheuttamaan olotilaan ja katsoin kelloa. Huokasin helpotuksesta, kun se näytti viittä, enkä ollutkaan nukkunut pommiin.

Lopuksi todettakoon, että yksinäisyyskin on rassannut mieltä parin viimeisen viikon aikana. Tässä meni pitempikin pätkä ilman, että asia olisi käynyt mielessä. Epäilen, että tuolla masentavan jyräävällä arjella on osuutta asiaan ja sen takia kaipailen ihmistä vierelle. Mutta ehkäpä se menee taas ajan kanssa ohi ja sillä välin täytyy tyytyä vain rutistelemaan tyynyä.

14.6.2014

Taantuma

Eipä ole ollut taas mitään kirjoittelemisen aihetta lähes kahteen viikkoon. Perusarki on mennä lössöttänyt eteenpäin omalla painollaan.

Töissä on pari viimeistä viikkoa mennyt seisokki otsassa. Olen joutunut paikkailemaan eräässä projektissa, jonka varsinaiseen kokoonpanoon en edes kuulu, yhden toisen työntekijän aikaansaannoksia ja voi hyvän tähden minkälaista se jälki on ollut! Jäljistä päätellen välillä töitä on tehty juosten kusten eli on ruikittu vähän sinne ja tänne ja välillä taas ei ole ajateltu ollenkaan eli ihan selkeitä virheitä ja puutteita aikaansaannoksissa. Muutamaan otteeseen olisi jo tehnyt mieli käydä heittämässä koko paska paperisilppurista läpi ja lyödä hanskat tiskiin mutta hammasta purren ja kiukkua niellen on vain täytynyt jatkaa tekemistä.

Välillä sitä miettii siinä työpöytänsä ääressä, että miten hyvin joissakin projekteissa on saatu sössittyä lähes kaikki enemmän tai vähemmän pieleen. Nytkin tuossa projektissa miehitys on aivan pielessä (suurin osa tekijöistä kokemattomia) ja henkilöitä on liian vähän. Siitä seuraa se, että aikataulut ovat alkaneet jäädä jälkeen ja on tullut taas kiirekiirehelevatankovakiire -efekti, josta on puolestaan taas seurannut se, että työn laatuun ei ole ehditty panostaa ja virheitä on alkanut löytyä sieltä ja täältä. Mutta en ota stressiä tuosta projektista, koska en ole siinä missään vastuussa, taputelkoot hommat kasaan miten pystyvät. Eli töissä aivan normipäiviä nollamotivaatiotasolla työskennellen.

Juhannuksen jälkeisellä viikolla muuten päättyy hakuaika sinne yhteen työpaikkaan. Soittelin sinnekin ja eipä tuolta nyt mitään ihmeellistä tullut ilmi, kun työt olisivat hyvin pitkälti tätä samaa mitä nytkin. Tässä viikonlopun aikana olen ährännyt hakemusta kasaan ja laitan se sitten eteenpäin, onpahan sitten taas yritetty. On vain tässä käynyt mielessä sellainen ajatus, että mitäs sitten, jos en saa edes tätä paikkaa, johon minulla on sentään monta vuotta kokemusta. Voi luultavasti pälli levitä aika pahasti...

Jotenkin on ollut nämä viimeiset pari viikkoa sellaista vetelää odottelua. Arki-iltoina ei ole oikein tullut tehtyä mitään järjellistä, mitä nyt välillä kuntoilua ja tv-sarjojen katselua. Johtuneeko sitten tuosta kesäloman läheisyydestä, vähän sellainen outo odotteleva fiilis on ollut ilmassa. Pitäisi jaksaa vielä jotenkin nämä pari viikkoa ja sitten saisi taas hengähtää kuukauden. Mutta sitä odotellessa...

25.5.2014

Hakemuksia laitettu

Sain otettua itseäni sen verran niskasta kiinni nyt viikonloppuna, että sain tehtyä huikaisevat kaksi avointa hakemusta. Ensimmäinen lähti yhteen rekrytointifirmaan ja toinen lähti suoraan yritykseen, josta kirjoittelin jotakin aikaisemmin. Luultavasti yhtä tyhjän kanssa nuokin mutta onpahan taas yritetty. Kävi vielä niin, että unohdin ottaa työkoneelta perjantaina hakemustekstiä sisältäneen tiedoston matkaan, niin piti tänään sitten käydä tekemässä pyörälenkki työpaikan kautta. Melko hiostavaa toimintaa tässä kelissä vaikka yritin ajella mahdollisimman rauhallisesti. Tyhmästä/muistamattomasta päästä kärsi taas koko ruumis.

Perjantaina oli tullut hakuun yksi työpaikka. Hommat olisi ihan samoja mitä olen tehnyt nytkin ja toimiala myös. En tiedä sitten mitä teen tuon kanssa. Sen verran alan olla jo kuitenkin kyrsiintynyt näihin nykyhommiin, että voisi piruillessaan hakea tuota paikkaa. Sitä kautta olisi mahdollista saada muutosta paikkakuntaan, pientä vaihtelua asiakaskuntaan/työtehtäviin ja mahdollisesti ehkä myös palkkaankin. Samana kuitenkin mahdollisesti pysyisi nämä työn huonotkin puolet eli ainainen kiirekiirekovakiire, monta päällekkäistä projektia kerralla ja jos-ei-töitä-niin-kenkää-välittömästi. Lisäksi mahdollisia riskejä voisi olla uudet projektiääliöt ja mulkummat työkaverit. En tiedä, voisihan sitä tietysti laittaa hakemusta menemään ja jos kutsuvat haastatteluun, niin näkisipähän minkälaista touhu on siellä. Ja jos nähdyt/kuullut asiat ei miellytä, niin jättää leikin siihen.

Tehdäänpä pieni lomasääennusteveikkaus. Koska nyt toukokuussa on ollut ihan mukavia kelejä eli aurinkoista ja lämmintä, niin loma-aikaan eli heinäkuussa on tiedossa sateista ja kylmää. Näinhän tuo on aikaisemmin näyttänyt menevän. Ensi tiistaille ennusteet näyttivät lämpötilaksi vain paria kolmea astetta ja taisipa siellä olla räntätipan kuvakin joukossa. Jos jotain hyvää täytyy tuosta sanoa, niin onpahan ainakin sopiva juoksukeli, ei ole pelkoa ainakaan siitä, että pallit vaahtoutuisivat juostessa.

15.5.2014

Rassaavaa

Melko rassaavaa ollut taas viime aikoina tuon työnhaun suhteen. Olen yrittänyt kirjoitella "paperille" asioita itsestäni. Tavallaan eräänlaista esittelyä, jossa kerron kaiken osaamiseni ja sen mitä olen työelämässä tähän asti tehnyt ja minkälainen olen henkilönä. Ihan vain siksi teen tuota, että jos joskus taas eteen tulee sopiva työpaikkailmoitus, niin hakemukseen saa revittyä helpommin tekstit, kun ottaa ne tuosta esittelystä ja karsii hieman liikoja pois. Ja onpahan itselläkin pientä listaa siitä, että mitä kaikkea sitä on tullut tehtyä. Nytkin tuli mieleen muutamia asioita mitä ei ole tullut niin aktiivisesti mietittyä, kun noita hakukirjeitä on tehnyt.

Välillä kirjoitus sujuu ja välillä takkuaa pahasti. Kirjoittamisen helppous näyttää riippuvan paljon siitä mistä kirjoittaa. Esimerkiksi tietokoneenkäyttötaidoistaan ja siitä, mitä on töissä tehnyt, on paljon helpompi repiä tekstiä kuin aiheesta "millainen henkilö olen". Omalle itselleen on niin sokea, että omista ominaisuuksistaan on vaikea kirjoittaa. Mieluummin ulkoistaisin tuon osion jonkun toisen kirjoitettavaksi mutta eipä sellaista mahdollisuutta oikein ole. Onneksi on sentään se yksi analyysi tai miksi sitä voisikaan sanoa, jonka tein silloin viime syksynä sen yhden työnhaun kohdalla, niin voi sieltä joitakin vinkkejä ja lauseen aiheita ottaa.

Kävin myös pari viikkoa sitten koulutustilaisuudessa, jonka aiheena oli työnhaku. Luennolla käsiteltiin työnhakua, hakemuksen tekoa ja työhaastattelua. Ihan hyödyllinen oli tuokin luento. Siellä puhetta kuunnellessa tuli pariinkiin kertaan mieleen, että on sitä taas menty perse edellä puuhun joidenkin asioiden kohdalla. En ole oikein osannut ottaa joitakin tiettyjä näkökulmia huomioon hakemuksia tehdessä. Näköjään niihin hakemuksiin olisi panostettava ihan eri tavalla, nyt olen tehnyt niitä vähän puolihuolimattomasti veltolla munalla heilutellen.

Tuli myös sellainen mieleen siellä luennolla, että miten samankaltaisia asioita löytyy työnhausta ja nettideittailusta. Ensin pitäisi etsiä mielenkiintoinen vastapuoli ja toisekseen olisi hyvä saada jostain hieman lisää informaatiota vastapuolesta. Eihän sitä huvittaisi haukata hatullista paskaa, varsinkin jos sellainen olisi vältettävissä kysymällä lisätietoja joltakin, joka tietää asioista enemmän. Seuraavaksi pitäisi jotenkin herätellä vastapuolen mielenkiinto kirjallisia taitoja hyväksi käyttäen, jotta saisi kutsun tulla esittelemään itseään oikeasti. Jos kaikki sujuisi hyvin, niin ehkä jonkinlainen sopimus voitaisiin solmia osapuolien kesken. Ja kun tietää miten takkuista ainakin minun kohdalla tuo nettideittailu on ollut, niin en kyllä ihmettele yhtään, että miksi tämä uuden työpaikan hakukin on sellaista tervanjuontia.

Loppuun pientä ihmettelyä, että osaavatkohan nämäkään työpaikkailmoituksia tekevät rekrytointifirmatkaan ihan kunnolla hommiaan. Lueskelin äskettäin seuraavanlaista ilmoitusta:

Etsimme nyt asiakasyrityksellemme diipadaapaa kokoaikaiseen työsuhteeseen!
...hakemusjorinaa...
Työmäärä: Kokoaika
Kesto: pp.kk.2014 asti


Siis mitä tuo kokoaikainen ilmoituksen alussa tarkoittaa, jos työsuhteella on selvä loppumispäivä? Minusta tuo on ihan yksinkertaisesti vain määräaikainen tehtävä. Ja tuokin ilmoituksen kohta työmäärä: kokoaika. Tarkoittaako se sitä, että töitä paiskitaan kokoaikaisesti kellon ympäri 24/7? Sviddu nämäkin rekrytoimistot saisivat ensin ottaa käsitteistä selvää ja vasta sen jälkeen kirjoittaisivat työpaikkailmoituksia. Tuollainen ilmoitus antaa melko hyvän kuvan toimiston osaamisesta tai lähinnä sen puutteesta (varsinkin kun saman firman tekemät muutkin ilmoitukset sisälsivät vastaavia pökäleitä).

5.4.2014

Reality check

Viikolla oli nettiin ilmestynyt ilmoitus avoimesta työpaikasta. Paikan ilmoittanut yritys oli sellainen, joka olisi kiinnostanut minua kovasti. Olisin halunnut mennä sinne jo opiskeluaikoina harjoittelemaan kesäisin mutta hiljaista oli sen pääsyn kanssa silloin. No mutta kuitenkin, lueskelin nyt tuota ilmoitusta useampaan kertaan mutta sen perusteella en oikein osannut arvioida olisiko minulla realistisia mahdollisuuksia. Perjantaina töissä sain tarpeekseni vatvoilusta ja soitin kysyäkseni lisätietoja. Puhelun aikana minulle tuli kuitenkin hyvin äkkiä selväksi, että minulla ei ollut ollenkaan tehtävässä tarvittavaa kokemusta ja sitä myötä karisi sekin vähäinen innostus lattialle. Lisäksi sain vielä kuulla, että hakemuksia oli tullut jo hyvin ja joukossa tuntui olevan sellaisia henkilöitä, joilla oli tietämystä asioista.

Eipä tuossa taas mitään. Hyvä, että soitin ja sain selvyyden asiaan ja en uhrannut turhaan aikaa hakemuksien kirjoitteluun. Mutta kieltämättä oli taas karvas reality check ja bitch slap vasten kasvoja. Tällä minun nykyisellä työkokemuksella tulee olemaan melko tuskallista tämä toimialan vaihto. Näköjään jos ei omaa alalla tarvittavia taitoja/tietoja, niin on aivan sama onko ollut töissä sen kymmenen vuotta vai onko koulunpenkiltä tullut vastavalmistunut märkäkorva. Jos jollakin toisella hakijalla on haluttua kokemusta edes hitusenkaan verran ja itsellä ei mitään, niin lopputulos on jo selvä siinä vaiheessa.

Hyvä esimerkki tästäkin on se viime syksyinen työnhakuni. Katselin huvikseni joku aika sitten tämän yrityksen sivuilta henkilöiden nimiä ja huomasin uuden nimen joukossa. Hieman guuglettelua ja selvisi, että tämä ko. paikan saanut nuorehko henkilö oli suorittanut saman tutkinnon kuin minä viitisen vuotta minun valmistumisen jälkeen. Työkokemusta hänellä näytti olevan pari kolme vuotta kolmen eri työnantajan leivistä ja näistä vain vajaa vuoden oli ollut sellaisissa tehtävissä mistä tässä haetussa tehtävässä oli kyse.

Päällimmäisenä ajatuksena tästä kaikesta on jäänyt päähän pyörimään vain se, että a) millä helvetillä minä teen itsestäni sellaisen, jotta olen haluttava työnantajien silmissä ja b) mistä löydän sellaisen työpaikan, johon kelpaa minun kokemuksella varustettu henkilö mutta toimiala on eri kuin nykyisellä työnantajalla?