Näytetään tekstit, joissa on tunniste avautuminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste avautuminen. Näytä kaikki tekstit

5.9.2024

Identifioidun...

Kun on lukenut nettilehtien sivuilta viikon aikana juttuja, niin pakostakin on tullut mieleen ajatus, että hieman on ihmeelliseksi mennyt nykyajan koululaiset....

 

Alkaa olla jo lievästi pellemaailman makua, jos pitää maukua kuin joku kissa oppitunnilla. Minun lapsuudessani jos olisi koulussa tuollaista tehnyt, niin luultavasti olisivat toivottaneet tervetulleeksi alla olevan kuvan paikassa.

Kyllä sitä saattaa olla lievästi ihmeissään, jos tämä nykyajan sekosukupolvi joskus työelämään pääsee.

Kun möngin tänään aamulla talosta pihalla, niin pihamaalla oli rusakko. Lähdin uteliaana seuraamaan sitä ja pitkäkorva hypähti vähän kauemmaksi. Otin muutamia juoksuaskelia sitä kohti, niin tämä vähän matkaa hyppeli eteenpäin ja jäi tyhmänä paikalleen toljottamaan. Kuljin elukan perässä rivakasti kävellen, niin pitkäkorva palloili ja säntäili sivulta toiselle ja edestakaisin. Yleensähän jos tapaa pihallaan jonkun luonnoneläimen, niin ne kyllä lähtevät heti hippulat vinkuen suorinta tietä karkuun jonnekin puskaan tai metsikköön. Tämä yksilö tuntui olevan niin urvelo, että sen olisi melkein saanut juosten kiinni, jos olisin vähän vauhdikkaammin juossut sen perässä.

Tuo tämänaamuinen episodi sai sitten miettimään jahtaamista. En ole kolmijalkaisena oikein milloinkaan ollut kiinnostunut "jahtaamaan" naisia (ei sen puoleen ole kiinnostanut kolmijalkaiset tai mitkään muut pronominihirviöt). Joskus nuorempana sitä vielä oli vähän kiinnostusta vastakkaista sukupuolta kohtaan mutta eipä juuri enää. Tuokin rusakon jahtaaminen oli huomattavasti hauskempaa kuin naisten. Siinä on jotakin niin alkukantaista, kun saa jahdata jotakin pakenevaa...

Mutta hetkinen... Identifioidunko minä nyt sitten joksikin ajokoiraksi, kun tekee mieli juosta jänisten perässä?

VUHVUHVUH!!!

Vai olenko ehkä sittenkin jokin rankaisija? Kun joskus lehtien nettisivuilla näkee tuon itäisen persläpimaan kusipäisen johtajan kuvan, niin minulle tulee aina sellaiset

että jos se pöhönaamainen kalju kusipaskatappi tulisi kadulla vastaan, niin paloittelisin sen persreijän siltä seisomalta kirveellä kilon palasiksi!

26.6.2021

Mitä v***ua nyt taas?

Tuli tuo otsikossa näkyvä "mietelause" taas mieleen vähän aikaa sitten, kun sai ihmetellä yhden rekrytoijan touhua. Sain LinkedPaskan kautta viestin yhden firman HR-henkilöltä. Viesti meni suunnilleen näin:

Heippa! Huomasin sinun mielenkiintoisen profiilin. ...Lässyti lässyti lää... Vieläkö etsit töitä?

Johon minä vastaan:

...Tilanteen selitystä... Eli kyllä olen avoinna uusille mahdollisuuksille.

HR-kana pyytää tässä vaiheessa yhteystietojani, koska haluaisi soitella, ja tiedustelee sopiva aikaa. Lähetän sähköpostilla yhteystietoni ja mainitsen, että yhteydenotto tällä tai ensi viikolla käy melko vapaasti, koska olen etätöissä ja ei ole sovittu mitään tapaamisia tai palavereita.

*heinäsirkkojen sirinää*

HR-jakkukalkkunasta ei kuulu yhtään mitään. Viikon päästä lähetän viestiä LinkedRoskan kautta ja tiedustelen mahtoiko sähköposti tulla perille. Ei ole kuulemma tullut. Tässä välissä pyytää taas yhteystietojani ja kyselee sopivaa aikaa. Nyt pistän samat litaniat takaisin LinkedVininä-viestinä.

*heinäsirkkojen sirinää*

Edelleenkään tähän päivään mennessä tuosta HR-vittunaamasta ei ole kuulunut yhtään mitään. Ihmetyttää, että miksi ihmeen Tinder-vitun-pelleilyksi tämä saatanan työnhaku nykyään on mennyt, kun yksi yhteydenoton sopiminen on jo tällaista saatanan paskaa?! Vai löysikö ämmä ehkä jo etsimänsä työntekijän ja ei enää kehdannut vastata, että eipä olekaan enää tarvetta? Minun puolesta ko. firma ja rekrytoija voivat pitää nyt ja tulevaisuudessa sen vitun tunkkinsa. Ei kiinnosta enää vittuakaan olla tekemisissä tuollaisten pelleilijöiden kanssa.

29.11.2020

Marraskuun lyhyet

Ei tässä taas muutakaan ole kuin vitutuksen purkamista. En suosittele lukemaan tätä pitemmälle.

Viikonloppu mennyt lähinnä vitutuksen merkeissä. Koko viikko tuli nukuttua erittäin huonosti, kun heräsin melkein jokaisena yönä aamuyöstä. Olen nyt koittanut myös vähän ohjelmointiakin harrastaa mutta sellaista saatanan takkuamista sekin. Reilu kuukausi tai pari sitten sain yhden projektin valmiiksi (tai ei valmiiksi, pikemminkin sain sen toimimaan tyydyttävällä tavalla) ja se jälkeen meni motivaatio ohjelmointiin. Nyt olen parina viikonloppuna koittanut kaivaa jostain motivaatiota toisen hommaan käynnistelemiseksi ja vähän sitä olenkin löytänyt. Lopulta tuostakin on tullut vain vitutusta. Nyt tänä viikonloppuna en käytännössä saanut yhtään mitään aikaan. Pari kolme tuntia olen istunut aina koneen edesssä mutta sekin lähinnä sellaista paskan paturointia, kun mietin, että mikä olisi järkevin tapa tehdä asioita. Lopulta olen ajatuksissani ihan solmussa ja en ole kirjoittanut yhtäkään riviä koodia, kun vitutuskäyrä on noussut eksponentiaalisesti ja olen lätkinyt koneen kiinni.

Töistä ei mitään uutta. Samaa paskaa sielläkin mitä ennen. Viikolla ilmestyi yksi työpaikkailmoitus nettiin, jota lueskelin tarkemmin. Lopulta päädyin siihen lopputulokseen, että helvettiäkö minäkään tuollaiseen persreikäfirmaan haen, kun ilmoituksen teksti oli kirjoitettu niin ympäripyöreästi, että ei siitä ottanut erkkikään selvää, että minkä tasoisesta tehtävästä oli kyse (duunari-/toimihenkilötaso). Jos ei osata ede siihen ilmoitukseen kirjata/avata selvästi niitä työtehtäviä, niin laittaa vain ajattelemaan, että minkälaista se touhu siellä yrityksessä sitten on oikeasti. Toisekseen tuokin firma on saanut viime aikoina julkisuudessa tavallisilta ihmisiltä paskaa niskaansa ja ihan aiheestakin, niin ei oikein senkään takia innosta koko paikka.

Mitäs muuta vielä... Niin, internetinkin tai lähinnä somen ja keskustelupalstat saisi räjäyttää helvettiin. Kyllä sitä aina välillä yllättyy, että miten vitun idioottia tampioita se tämäkin maa päällään kantaa. Eksyin kerran yhdellä keskustelupalstalla minua kiinnostavaan aiheeseen. Keskustelu liittyi yhteen fysikaaliseen asiaan, josta monesti näkee kirjoitettavan päin persettä (puhutaan asiasta A vaikka oikeasti on kyseessä asiasta B). En malttanut olla pitämättä näppejä erossa ja mainitsin, että asia on oikeasti näin ja laitoin vielä faktaa tiskiin. No eikö sieltä joku vatuloija sitten vastaa, että minä olen ajatellut, että se asia tuntuu olevan silleen ja tälleen ja tälleen niinku mutulla heittäen. Vittu vaikka esittää valkoisella olevaa mustaa faktaa, niin joku saatanan idiootti tulee vielä vänkäämään vastaan omilla mutu-tuntemuksillaan! Tämänkaltaiset kokemukset laittaa vain aina miettimään, että näitä idiootteja pitäisi saada kusetettua mahdollisimman paljon eri tilanteissa (tyyliin rahat pois tyhmiltä tai muuta vastaavaa).

29.9.2019

Suomalaisten erikoiskauppojen palveluasenne

Tässä vähän aikaa sitten olisin tarvinnut pieniä osasia. Sellaisia, joita ei saa tavallisesta kaupasta. Piti hakukoneella ryhtyä etsimään, että onko kaupungissani sellaista kauppaa, josta noita olisi saanut. Vuosia sitten eräs kauppa oli mutta se oli pistänyt lapun luukulle jo aikaa sitten. Yhden paikan sitten löysin, josta en ollut ikinä kuullutkaan. Kävin vilkaisemassa yrityksen nettisivuilla ja siellä oli oikein sanottu, että ota yhteyttä ja kysy saatavuutta sähköpostilla. No minä siihen, jotta sepäs kätevää, lähetetäänpä siis sähköpostia. Ja mielelläni sähköpostin kautta hoitaisinkin tuon, koska näillä osasilla oli erilaisia teknisiä ominaisuuksia ja niiden kyseleminen puhelimessa olisi ollut luultavasti hankalaa.

Noh, sähköposti liikkeelle ja vastausta odottelemaan. Ja odottelemaan... Ja odottelemaan... Jotenkin ei tullut taas yhtään yllätyksenä, että sitä vastausta ei ole tullut vielä tähänkään päivään mennessä. Eniten vituttaa tuollaisissa yrityksissä, että nettisivuilla oikein mainostetaan, että ota yhteyttä mutta sitten kun ottaa, niin vastaukseksi ei saa hevon vittuakaan. Jos tulisi vastaukseksi edes lyhyt "ei, meiltä ei ole saatavilla tuollaista", niin sekin olisi jo jotain. Mutta kun ei. EI VITTU YHTÄÄN MITÄÄN! Voisi kysyä, että mitä helvetin perkelettä varten siellä nettisivuilla lukee, että ota yhteyttä?! Vai onko se vain sitä varten, että jos joku tarpeeksi iso tilaus tulee, niin sitten ehkä voidaan vastata mutta muuten ei? Pitäkööt vitun tunkkinsa, toista kertaa en tuon liikkeen kanssa ole tekemisisissä.

Muutenkin ihmetyttää tuollaisten vähän tavallista poikkeavampia tuotteita kauppaavien yritysten toiminta. Minkäänlaista palvelua noista ei meinaa saada. Hyvänä esimerkkinä taas toimintaa viime keväältä. Tuli tarvetta sellaiselle n. euron maksavan osalle. Kävin kyselemässä sitä kolmesta eri liikkeestä mutta huonoin tuloksin. Tästä lannistuneena piti sitten asioidan eräässä neljännessä liikkeessä. Olin jättänyt tuon viimeiseksi vaihtoehdoksi ihan sen takia, kun aikaisempien kokemusten perusteella toiminta oli sellaista veltolla munalla hämmentelyä. Sinne oli ihan turha edes soittaa, kun puhelimeen ei sieltä vastattu (vaikka olisi yrittänyt useasti ja eri kellon aikoihin). Puhumattakaan siitä sähköpostiin vastaamisesta. Menin käymään paikan päällä ja liikkeessä oli aika hiljaista. Joku myyntimies palveli toisella puolella liikettä jotain henkilöä mutta osatiskillä ei näkynyt ketään. Puhelinkin siinä tiskillä soi pariin kertaan aika pitkäänkin mutta ketään ei tullut paikalle. Minäkin siinä odottelin useamman minuutin toisen asiakkaan kanssa, kunnes sieltä takahuoneesta löntysteli paikalle sellaisen velton olemuksen omaava vetelys. Asia hoitui ja osa lähti tilaukseen. Ottivat vielä puhelinnumeron ylös, jotta voivat laittaa tekstiviestin, sitten kun osa on saapunut.

No yllätys yllätys, eipä sitä tekstiviestiä milloinkaan saapunut. Sitten piti ottaa vittuuntuneena puhelin käteen ja soitella sinne liikkeeseen. Ties monennenko yrityksen jälkeen puhelimeen vastattiin ja kas kummaa: osa oli siellä hyllyssä ollut odottamassa. Kävin töiden jälkeen hakemassa osan ja liikkeessä taas sama yhtä iloinen palveluasenne: ketään ei näkyvissä ja puhelinkin soi iloisesti tiskillä. Olisi tehnyt mieli vastata siihen puhelimeen ja sanoa soittajalle, että ihan turhaan soitat, ei täällä ole ketään paikalla. Lopulta kuitenkin se veltto puotipoika tuli paikalle ja sain asian hoidettua. Siinä liikkeessä seisoskellessa ja odotellessa tuli mietittyä, että mitenkähän paljon sieltä pystyisi kantamaan kamaa ulos ilman maksamista ennen kuin joku puuttuisi asiaan. Luultavasti jonkin verran, jos sopivaan saumaan sattuisi.

Tosin poikkeuksiakin löytyy. Kerran jouduin etsimään tiivisteitä ja kävin yhdessä alan liikkeessä. Liikkeeseen astuttua ja tiskille saavuttuani paikalle saapui heti myyjä. Esitin asiani, jolloin myyjä tutki hieman katalogiaan ja kävi hakemassa hyllystä oikeanlaista tavaraa. Rahat tiskiin (tai pikemminkin muoviläpyskä vinkumaan) ja asiakas tyytyväisenä kaupasta ulos. Katsoin nyt ihan uteliasuudesta näiden kolmen yrityksen taloustietoja. Sinälläänhän noita ei voi varmaankaan verrata keskenään, kun kaikki myyvät ihan erilaisia tuotteita mutta kuitenkin jotakin suuntaviivoja noista saa. Ja ei ehkä tullut yllätyksenä nuokaan talousluvut. Ensin mainitulla yrityksellä liikevoittoprosentti on vaihdellut viimeisen neljän vuoden aikana välillä -25...+9 painon ollessa nollan tuntumassa. Toisella yrityksellä lukemat ovat olleet tasaista kahden kolmen prosentin luokkaa ja viimeisellä lukemat pyörineet välillä 16...26. Mikähän mahtaa olla syynä, että lukemat ovat tuollaiset?

Saisi jo tulla se seuraava kunnon paskamyrskylama ja kaataisi konkurssiin tuollaiset paskafirmat, joissa ei ole minkäänlaista palveluasennetta.

19.4.2015

Puhe-elin

Työpaikan vaihdoksen myötä tuli myös uusi työpuhelin. Tai ehkä pitäisi paremminkin puhua "puhelimesta". Tämä kalikka on siis "älypuhelimien" lahkoon kuuluvaa mallia ja onpahan ollut opetteleminen sen käyttämisessä. Kun on tottunut käyttämään näitä Wanhan Cunnon Ajan Puhelimia, niin oli melkoinen tyrmistys, kun otti tätä vekotinta käyttöön. Mitä toimintoja oli ennen pitänyt itsestäänselvyyksinä vanhoissa hyvissä puhelimissa, niin tästä rakkineesta ne kaikki loistivat poissaolollaan.

Jos haluaisi laittaa nopeasti puhelimensa äänettömälle, pelkälle värinähälytykselle tai piippaukselle, niin eipä onnistu profiilia vaihtamalla, koska sellaisia ei ole. Jostain helvetistä ensin pitäisi hiplata valikkoa esille, josta veivataan sitten ääniä kohdalleen.

Entäs sitten puhelinnumeroiden tallennus... Naputtelin yhden numeron ja painoin tallenna:
puhelin: "Määritä ensin tili"
UT: "Mikä prkleen tili?!" o_O
*ohjeiden kaivelua netistä*
ohjeen huomautus: "Puhelinnumeroita ei voi tallentaa SIM-kortille"
UT: "Siis mitä vattua?!!!"

Lopulta, kun otin sähköpostin käyttöön, niin helpoiten numerot sai lisättyä tekemällä kontaktit sähköpostiin, josta ne automaagisesti synkronoituivat puhelimeen. Mutta on se nyt jo SanonkoMikä, kun ei voi puhelimeen edes tallentaa numeroita ilman, että pitää joitain saamarin tilejä luoda.

Mitäs muuta... Ihmetyttää myös nämä palikassa valmiina olleet sovellukset. Heti aloitusnäytöltä löytyi kyllä kaiken maailman lärvikirjat, twitterit, yms. someyrjötykset ja nippu persreikälän sanomalehtien kuvakkeita mutta tärkeimmät puuttui. Vähän aikaa sai päätään raapia, että löysi ensin sen tärkeimmän eli mistä pääsee soittamaan. Onneksi sentään nämä aivan jonninjoutavat sovellukset sai poistettua kokonaan laitteesta ja aloitusnäyttöön sai veivata haluamansa aloitusnamiskuukkelit. Ja tässäkin oli tietysti se säännön vahvistava poikkeus eli jostain ärsyttävän kumman syystä kalenteria ei saanut lisättyä valikkoon.

No entäs laitteen fyysiset ominaisuudet. Entiseen verrattuna painaa kuin synti ja on aivan tajuttoman molon kokoinen. Ennen puhelinta saattoi kanniskella taskussaan mukana, jos lähti vaikka käymään jonkun luona juttusilla. Nyt kalikka jää pöydälle makaamaan, kun ei sitä taakkaa huvita ottaa kantaakseen. Eli se siitä nykyajan tavoitettavuudesta, minun tavoitettavuus siirtyi takaisin lankapuhelinten aikaan. Akkukesto on myös aivan pelleilyä. Tällä viikolla latasin lätyskän maanantaiaamuna ja jo torstaina sen sai lyödä laturin perään. Huomion arvoista oli, että en käyttänyt puhelinta juuri ollenkaan (tein sillä yhden puhelun ja säätelin lähinnä asetuksia), wlanit ja datayhteydet oli otettu pois päältä ja vekotin oli päällä vain työaikana. Tänä aikana siviilipuhelimen neljästä pykälästä hävisi vain yksi pykälä pois.

Laitteella kirjoitus on myös oman maininnan arvoinen. Näytöllä näkyvä qwerty-näppäimistö on aivan liian pieni, eikä se juuri suurene vaikka puhelinta pitäisi pystysuunnan sijaan vaakasuunnassa (asennon mukaan kääntyvä näppäimistö, o-Ooh, miten mullistavaa!). Ennakoivalla tekstinsyötöllä ei tee yhtään mitään, koska se ehdottaa aina vääriä sanoja ja lopulta kaiken joutuu kirjoittamaan alusta loppuun. Olisi laitteessa kai jonkinlainen "pyyhkäisynäppäimistö" (sormen vetely pitkin näppäimiä) mutta eipä ollut siitäkään apua minun nakkisormilla. Omalla puhelimella, jossa on vain 9 kirjoitusnäppäintä (+erikoismerkit) ja hyvä ennakoiva tekstinsyöttö, niin kirjoituksen nopeus on huomattavasti suurempi ja näppäinpainalluksista saa selkeän palautteen.

Eli mitä tästä laitteesta voisi sanoa yhteenvetona. Se ei ole hyvä puhelimena, kameran käytettävyys on jostain naurettavan ja ala-arvoisen väliltä verrattuna vaikka oikeisiin pokkareihin (tosin kyllä niistä otetuista kuvista tulee ihan katseltavia) ja "tietokoneena" vehje on täysi vitsi. Niin ja käynnistyy vielä kaiken lisäksi aivan liian hitaasti (oma puhelin ja tietokone ovat jo käynnistyneet siinä ajassa, kun tähän vasta syötetään pin-koodia).

Ja vielä kuvallinen yhteenveto nykyajan "puhelimista":



Meinasi vielä vallan unohtua. Kun oli ensimmäisen viikon vedellyt sormella tämän perkelelliseen laitteen hiplausnäyttöä välillä hipeltäen, välillä raivon vallassa, niin johan se melkein sormikin otti siitä itseensä. Hyvä ettei pitänyt käydä anomassa työterveydessä sairaslomaa rasitusvammojen takia! Jontkaan nämä nykyajan helvetilliset laitteet pitäisi nakata!

10.8.2013

Ensimmäinen takana

Ensimmäinen työviikko sitten loman jälkeen on pulkassa. Ja mitäpä siitä nyt kommentoisi? Sama tyyli jatkuu entisenä. Maanantaina heti ensimmäisen kahden(!) tunnin jälkeen oli v-käyrä taas niin tapissaan kuin vain pystyi olemaan. Kaksi vaivaista sähköpostia sai tuonkin aikaan. Ensimmäinen oli asiakkaalta ja viestin mukana tuli aikataulu erääseen projektiin. Joku valopää oli taas väsännyt aikataulun, jonka mukaan minun olisi pitänyt taikoa ensimmäisen loman jälkeisen viikon aikana suunnilleen kaikki mahdollinen valmiiksi. Tekisi mieli pieksää kaikkien tuollaisten idioottien pallinaama-aikataululaatijoiden päähän vähän pesäpallomailalla oppia siitä miten niitä aikatauluja oikein laaditaan. Se toinen sähköposti oli sitten työkaverilta, joka oli mennyt sössimään asioita loman aikana omin päin, kun ei ollut tiennyt miten olisi pitänyt tehdä. Siinä meni sitten sotkuja selvitellessä seuraava päivä. Olisi niin helppoa noudattaa neuvoa "jos et tiedä mitä teet, älä tee mitään", niin vahinkoja ei pääsisi syntymään. Mutta ei! Nuokin säheltäjäidiootit saisivat tunkea peukalot persiiseensä ja istua vielä käsiensä päälle, jotteivät soheltaisi enempää tuhoa aikaan. Loput viikosta menikin sitten ohimoita hieroessa.

24.4.2013

Tuskaa

Töiden osalta tämän viikon ensimmäinen puolikas on ollut melko tuskaisa ja takkuisa. Monesti olen jämähtänyt paikalleni ja jäänyt vain vitutuspäissään miettimään, että minkälaista paskaa sitä joutuukaan tekemään. Välillä olen saanut jotakin tehtyä eteenpäin mutta monesti työ on tyssännyt kaikenlaiseen yleiseen vitutukseen. Hyvänä esimerkkinä yhden asiakirjan laatiminen Wordillä. Sain edellisessä projektissa tehdyn tiedoston, jota pohjana käyttäen minun pitäisi tehdä uusi asiakirja. Ei voi kun ihmetellä, että minkälainen imbesilli idiootti ja täysin tekstinkäsittelyohjelmiston ominaisuuksista tietämätön palikka tuon aikaisemman tiedoston on tehnyt. Yksi monista vitutuksista on se, että tämä edellinen taliaivo ei ole osannut tehdä mm. yksinkertaista luetteloa. Tiedättehän,
  • sellaisen
  • yksinkertaisen
  • pallukoidun
  • luettelon.
Tämä vitun taikuri oli mennyt sitten tekemään sellaisen

  • perkeleen taulukon,
  • jossa jokainen pallurainen
  • on kukin eri rivillä
  • omissa soluissaan!

Yritäpä sitten tuollaiseen "luetteloon" lisätä uusia tai poistaa entisiä kohtia. Varmasti nopeammin saisi valmista, kun aloittaisi kaiken uudestaan aivan tyhjästä. Tällä tavalla saisi kerralla kaikki asiakirjan muotoilut kohdalleen eikä tarvitsisi kyrpiintyä jonkun osamaattoman taulapään sotkujen takia.

Asiasta toiseen... Soitin maanantaina tähän yritykseen, jossa on paikka avoinna ja kyselin vähän lisätietoja. Ja oikeastaan hyvä, että soitin, vaikka ei ne nuo ennestään tuntemattomille henkilöille soitetut puhelut ole mitään herkkua. Sain hieman lisäinformaatiota tehtävästä ja tätä hyväksi käyttäen sitten kirjoitin hakemusta. Jos en olisi soittanut, niin luultavasti hakemuksesta olisi tullut hieman erilainen ja ehkä vähän huonompi. Nyt sain ilmaistua itseäni paremmin hakemuksessa ja siitä tuli ns. "like a glove" tuota haettua tehtävää ajatellen.

Että eipä tässä muuta kuin odottelemaan taas hakuajan loppua ja mahdollista kutsua haastatteluun. Tällä kerralla kyllä en ole aivan varma tuleeko sitä kutsua. Mahdollisuudet on vähän fifty-sixty, koska minulla ei ole aikaisempaa työkokemusta tuollaisista tehtävistä. Mutta sillä välin kuitenkin tässä odotellessa sitä ehtii luultavasti taas hajota monta monituista kertaa näitä nykyhommia tehdessä...

9.6.2012

Kesäloman lähestyessä

Luvassa taas jupinaa ja mutinaa työpaikalta...

Kesäloma lähestyy viikko viikolta ja samalla työmäärä vain paisuu ja paisuu kuin pullataikina. Se on suorastaan surkuhupaisaa miten vähän tarvitaan siihen, että eteen tulee lisätöitä viikon edestä.

Maanantaina yhden homman projektipäällikkö (josta käytän tästä lähtien termiä projektiääliö) kävi sanomassa, että "katsottiin tuon yhden toisen kanssa, ettei hän kerkeä tekemään näitä ja näitä, niin sinä teet sen". Hieno homma... Tuohon työhön menisi ehkä pari päivää, jos lähtötiedot olisivat kunnossa. Mutta koska olen töissä tuolla työpaikalla, niin lähtötiedot eivät ole ikinä kunnossa, joten varsinaiseen työhön voi varata pari lisäpäivää niiden tietojen tonkimisen vuoksi.

Torstaiaamuna töihin tullessa huomasin pöydälläni projektiääliön jättämän tarralappusen, jossa teksti: "Lisää nämä kaksi tuohon kokonaisuuteen." Jepjep... Taas tiedossa vähintään pari päivää lisähommia, joista ei ole juuri mitään etukäteistietoja.

Muutama sanottu lause ja yhdellä lauseella varustettu muistilappu työpöydällä. Näin vähän tuolla työpaikalla tarvitaan siihen, että lisätöitä tulee viikon edestä. Kun ottaa huomioon, että olen nyt viime aikoina joutunut pomppimaan kahden projektin välillä, niin voi veikata, että nämä lisätyöt tehdään juosten kusten juuri ennen lomalle lähtöä.

Alan olla jo melko kypsyneen vittuuntunut tuonkin projektiääliön käytökseen, josta taas oiva malliesimerkki perjantailta. Sähköpostiini oli tullut torstai-iltapäivänä viiden jälkeen projektiääliöltä viesti, että pitäisi tehdä toiseen projektiin kiireen vilkkaa muutoksia heti perjantaiaamuna. No ei siinä mitään, aamulla tartuin toimeen ja ehdin tehdä asian kanssa töitä pari tuntia, kunnes projektiääliö purjehtii paikalle. Projektiääliö huomaa, että selaan vääriä papereita, koska sähköpostin mukana olleisiin lähtötietoihin ei oltu merkitty sitä, että asiakirjoissa oleva laite on vaihdettu toiseen. Hieno homma osa 2: olin siis tehnyt pari tuntia aivan turhaa työtä, koska lähtötiedot olivat päin persettä ja siitä unohdettiin mainita minulle.

Myöhemmin projektiääliö kävi sitten mainitsemassa, että "Voit halutessasi tehdä viikonloppuna ylitöitä, voin järjestää asiat niin, että korvaus tulee ylitöistä. Tässä asiassa on kyseessä nyt meidän maine." Ynähdin vanstaukseksi vain joojoota, mutta mielessä kävi vain, että en perkele jää viikonlopuksi tekemään mitään ylitöitä joidenkin mulkkujen asiakkaiden takia, jotka eivät osaa päättää mitä haluavat.

Sain sitten iltapäivästä asian jo sille mallille, että sitä olisi voinut laittaa eteenpäin. Lähdin sanomaan tästä projektiääliölle, mutta häntä ei näkynyt enää työpaikalla. Kysyin naapurikopista tästä ja vastaukseksi tuli, että projektiääliön oli pitänyt kuulemma jo lähteä pois töistä. Niin joo... Itse mulkerot lähtevät kesämökeilleen juopottelemaan jo hyvissä ajoin perjantai-iltapäivästä, kun toisten pitäisi muka jäädä viikonlopuksi ylitöihin jonkun muka niin tärkeän asian takia, että jos sitä ei hoida niin maine menee.

Viikko oli tuossa vaiheessa mennyt jo tunnin ylimääräisen puolelle, joten helvettiäkö sitten minäkään välittämään enää paskan vertaakaan koko asiasta. Rukkaset ja paperit tipahtivat lattialle ja lähdin viikonlopun viettoon.

9.12.2011

TGIF

Kuten otsikossakin lukee, niin onneksi on perjantai. Voi taas levätä ja olla erossa paskatöistä pari päivää. Tänään töissä oli taas niin takkuinen päivä, että teki mieli jo repiä pelihousuja ja tehdä vähän muutakin. Ensin piti hinkata eräällä paskalla ohjelmistolla pohjaa yhteen dokumenttiin. Kun olin saanut pohjan valmiiksi ja ryhdyin katsomaan miltä se varsinaisessa käytössä näyttää niin hupsistalallaa! Tekstit ja kaikki muu olivat päin persettä vaikka pohjassa ne olivat oikeilla paikoillaan. Teinpä sitten uuden pohjan, kun en saanut entistä toimimaan ja sama vika toistui siinäkin. Kolmannen epäonnistuneen kerran jälkeen oli jo sellainen olo, että jos minulla olisi ollut pistooli käden ulottuvilla niin tietokoneen näytöstä olisi mennyt läpi lippaallinen luoteja.

Minkä helvetin takia yritykset ostavat yhden paskan jättiohjelmiston, jolla sitten yritetään tehdä kaikki mahdollinen. Ja tosiaan paino sanalla yritetään. Kyllähän ne hommat lopulta hoituvat jotenkin mutta miten paljon siihen onkaan kulunut aikaa ja ennen kaikkea hermoja. Joskus kannattaisi varmaan miettiä sellaistakin vaihtoehtoa, että ostetaankin yhden ohjelman sijaan kaksi eri ohjelmaa, joilla työt sujuisivat nopeammin ja vähemmällä tuskailulla.

Kuluneella viikolla on jo tullut mietittyä ja ajateltua kerrankin jos toisenkin näitä työhommia. Parin viimeisen vuoden aikana töistä on kadonnut se tekemisen meininki, jota oli vielä pari vuotta sitten. Nyt kaikki on mennyt vain säätämiseksi ja erilaisten asioiden kanssa tappelemiseksi. Missään ei ole enää selkeää alkua ja loppua ja yhdestä projektista pompitaan toiseen, niin ettei mihinkään pysty keskittymään kunnolla.

Tekisi mieli vaihtaa työpaikkaa, tai on oikeastaan tehnyt mieli jo pari viimeistä vuotta. Siinä vain on oma ongelmansa, kun oman alan työpaikkoja ei juuri ole tarjolla näillä asuinseuduilla. Työvoimatoimiston sivuilta olen aina seuraillut sivusilmällä työpaikkatarjontaa ja suurin osa työpaikoista on ollut lähinnä pääkaupunkiseudulla tai jossakin päin Etelä-Suomea. Jos joku paikka on sattunut olemaan tässä minun asuinkaupungissa, niin tehtävät ovat olleet sellaisia, joihin minulla ei ole osaamista.

Niin, että jos sinä tätä tekstiä lukemaan erehtynyt satut olemaan työnantaja, joka valitat työvoimapulaa ja yrityksesi sattuu olemaan jossain kehä kolmosen sisällä tai lähettyvillä, niin haista paska. Mitäs perustit yrityksesi etelään, onko hankala saada työntekijöitä? Se nyt on vaan yrityskohtainen voivoi. Ennemmin kannattaa olla vaikka työttömänä täällä pohjoisessa kuin muuttaa etelän paskaloukkuun, jossa työmatkat ovat ruuhkilla kyllästettyjä ja asumisesta saa maksaa maltaita, puhumattakaan siitä (ihmis|idiootti)paljoudesta.

Eli mikä on loppupäätelmä tässäkin asiassa? Tulen varmaan mädäntymään tuossa työpaikassa seuraavat kymmenen vuotta paskalla palkalla ura- ja ammattitaitokehityksen kulmakertoimen pysyessä nollassa tai negatiivisenä. Ellei sitten tule taas sellaista lamaa, joka lopettaa kaikki hommat ja tuloksena on kengän kuva perseessä.

Sitä odotellessa...

15.7.2011

Idioottisaksalaiset lomailemassa

Monista paikoista on saanut lukea vähän aikaa sitten tapahtuneesta saksalaisten muodostaman joukon leiriytymisestä jonkun yksityishenkilön kesämökin pihaan. Joukko oli siis tupannut pihapiiriin ilman mitään lupia ja eivät olleet lähteneet paikalta edes mökin omistajan pyynnöistä huolimatta.

Kun luki tuota uutista, niin jo tuo pelkkä tapahtumista lukeminen sai minut näkemään punaista. Ja entäpäs poliisin toiminta (tai lähinnä heidän toimimattomuutensa)? "Ei ole resursseja ryhmän häätämiseen."

Jos itse olisin ollut kyseisen mökin omistaja vastaavassa tilanteessa ja nämä imbesillinatsipaskasaksalaiset olisivat vain möllöttäneet paikallaan, niin luultavasti minulla olisi palanut käämit todennäköisesti alle viidessä sekunnissa. Jos nämä idiootit eivät olisi tajunneet lähteä karjunnastani huolimatta litomaan muualle, olisi ensin muutama tyyppi kannettu niskaperseotteella suorin tein laiturilta järveen. Seuraavaksi vuorossa olisi ollut idioottien retkeilyvarusteiden tuhoamisen aloittaminen ja jos eivät olisi vieläkään ymmärtäneet yskää niin luultavasti se varastosta esille kaivettu kirves olisi lopulta saanut liikettä kinttuihin.

On se nyt perkele, että sieltä Keski-Euroopasta tullaan tänne Suomeen ja käyttäydytään kuin oltaisiin Euroopan omistajia! Jumankauta, jos heidän omassa maassaan joku suomalainen toimisi kyseisellä tavalla, niin kyllä siitä varmaan noottia tulisi, donnerwetter sentään! Muissa Euroopan maissa kun ei juuri näitä Suomen vastaavia jokamiehenoikeuksia ole, siellä maanomistajat määrittelevät mitä saa tehdä ja mitä ei.

Yleensäkin ärsyttää juuri tällaisissa tilanteissa suomalaisten munattomuus. Kun pitäisi lyödä sitä nyrkkiä pöytään ja karjua perkelettä, niin mitä tekee suomalainen: "Nojuu, antaahan nuihen sakemannien tuossa pihassa leiriytyä, lähtöövät sitten kun lähtöövät."

Ärh!

17.11.2010

Sekalaista viikon varrelta

Tuosta aikasemmin kirjoitetusta arvauksesta... Kävin viime viikolla tosiaan lääkärissä, tänään kävin siellä toisen kerran vähän pitemmällä visiitillä. Eihän sieltä nyt mitään diagnoosia vielä tullut, sen sijaan tuli lähetettä erikoislääkärille... Sillekin pitäisi varata itse aika mutta milloin sitten teen sen, niin se on asia erikseen, koska inhoan hyvin paljon puhelimella soittamista jonnekin tuntemattomaan paikkaan. Ja vielä kun siihen ajanvarausnumeroon soittamisesta nyhdetään se parikymmenttä senttiä minuutti niin se tekee luuriin tarttumisesta vieläkin vastenmielisempää... Taitaa olla tämän asian hoito hyvin pitkän ajan juttu...

Eilen illalla tuli poltettua pinna pienen asian takia... Ostin joku kuukausi sitten pienen tavaran, jota aioin käyttää yhdessä pienessä projektissa. Nämä minun projektit tuppaa olemaan aina hieman hitaasti eteneviä, niin myös tämäkin. Laitoin aikaisemmin tämän osasen parin muun tavaran kanssa sellaiseen muovirasiaan säilytykseen, jotta ne eivät pyörisi pitkin pöytiä. Eilen illalla ryhdyin taas hieman viemään projektiani eteenpäin ja otin nämä esineet tästä rasiasta pyöritelläkseni niitä hyppysissä. Rasiassa oli tämä osanen ja muovipussi, jossa oli vielä pienempiä osia. Ihmettelin vähän kun jotenkin muovipussi oli ikäänkuin liimautunut kiinni yhdestä kohdin vaikka nämä tavarat eivät olleet liimaa nähneetkään. Noh, jatkoin ja katselin tätä aikasemmin ostaamaani osaa ja pyörittelin sitä käsissäni kunnes siitä lähti irti palanen ja ilme oli taas tuttu O_o WTF. Ihmetellessäni ja tutkiessani rikkoutunutta osaa mieleeni pätkähti tuosta liimaantuneesta muovipussista, että erilaiset muovit voi sulattaa toisia muoveja ja tämän takia pussi oli hieman sulanut ja myöskin se toinen osa rikkoutui. Muovi sulattaa muovia... VOI JUMALAUTA!!! Yhdessä millisekunissa V-käyrä nousi uusiin sfääreihin ja tämä muovinen säilytysrasia lensi seinään. Istuin pöydän ääressä kirosanoja päästellen kunnes nousin ylös ja astelin rasian luo. Otin käsipainon ja murskasin tämän saatanan perkeleellisen muovirasian paskaksi ja heitin sen roskiin... Että voikin nuin pieni ja mitätön asia vituttaa paljon. Projekti ei tule etenemään enää minnekään sillä uutta samanlaista paskaosaa en ala ostamaan, joka pelkästään hajoaa siitä, että sitä säilyttää tietämättään vääränlaisessa rasiassa. Nykyään tuntuu, että markkinoille syydetään paskaa, joka hajoaa vähäisimmästäkin pikku tärinästä/käsittelystä/säilytyksestä...

Taas on sellainen olo, että mikään ei kiinnosta tippaakaan ja kaikki on samaa tylsää paskaa ja yksinoloa. Tästä joutaakin taas nukkumaan, jotta jaksaa taas herätä pirtsakkana ennen viittä...

PS. Olen katsellut vähän mitä kautta näille sivuille eksytään ja eniten tänne löydetään blogilistan kautta avainsanalla seksi. Jos satuit nyt tulemaan tänne sivulle juuri sitä kautta niin valitettavasti voin kertoa ettet tule sitä tästä blogista paljoa löytämään... Senkin perverssi.