Tuijottaen

Vietin itsenäisyspäivän takia pitkää viikonloppua kotona vanhempien luona. Parina aamuna, kun pakkasta oli helve... paljon, niin samalla on tietysti ollut taivaskin pilvetön. Aamulla siis olin hakemassa sanomalehteä laatikolta, niin samalla tuli jämähdettyä katselemaan tähtiä. Kaupungissa tähtiä ei taida nähdä juuri milloinkaan valosaasteen takia mutta valottomalla maaseudulla ne näkee hyvin mikäli vain pilviä ei ole taivaalla. Tiedä sitten mikä niissä pienissä valopisteissä on mutta aina niitä nähdessään niitä jää katselemaan paikoilleen.

Joskus pimeys on ollut niin... ööö... pimeää/mustaa(?), että linnunradan himmeimmätkin tähdet ovat näkyneet selvästi. Nyt ilmeisesti tuo aamun läheisyys vaikutti niin, että taivaalla näkyi vain ne "perustähdet". Silloin, kun tuo linnunrata on ollut näkyvissä, niin se saa töllistelemään taivaalle vieläkin kauemmin. Tuollaisena ajankohtana olisi hauska tiirata tähtiä kaukoputkella ja erityisesti myös kuuta, jos sellainen olisi näkyvissä.

Niin ja satuinhan minä myös näkemään pienen tähdenlennon. Taivaalla näkyi hyvin hyvin lyhyen aikaa pieni ja lyhyt valoviiru, kun jotain kärvähti ilmakehässä.

Hiljainen helmikuu

Viime kuu oli bloggauksen osalta aika hiljainen ja luultavasti myös tästäkin tulee sellainen. Aika menee aatellessa ja päivä päätä käännellessä vaikka mitään ei tekisikään. Välillää kyrsii enemmän ja välillä vähemmän.

Eilen aamulla töihin lähtiessä sattui olemaan pilvetön taivas, niin näkyi tähtitaivas. Tuolla tähtitaivaalla on aina minua kohtaan sellainen rauhoittava vaikutus. Kaikki turha häviää mielestä siksi aikaa, kun töllistelee niskat kenossa taivaan valopisteitä. Jotenkin ne omat murheet tuntuu aina tuollaisen tiirailutuokion jälkeen hieman pienemmiltä.

Pari viikkoa sitten oli vapaa-ajalla ollut työpaikan talvitempauspäivä. Sinne sai ottaa mukaan puolisoita ja jotkut olivat näin tehneet. Siellä paikan päällä muiden jutustelua seuratessa sitä sai taas miettiä, että miten ne muut oikein pariutuu. Jos olisi pitänyt pelkkien naamojen perusteella vetää lankoja parien väleille, niin olisi melko varmasti mennyt metsään. Kai niillä muilla on vain housuissaan sellaisia magneetteja, jotka vetävät toisiaan puoleensa, ja jollaista minulla ei ole.

Huvitti tänään taas netistä uutisia lukiessa. Joku oli tehnyt Helsinkiläisestä kalakaupasta valituksen, kun tiskillä oleva kala oli sätkinyt. Jos vähääkään on käsitellyt kaloja, niin tietää varsin hyvin, että ne saattavat vielä sätkiä pitkäänkin sen jälkeen, kun ne on otettu hengiltä. Joskus, kun olen fileroinut kalaa, niin se on ollut veikeän näköistä, kun vielä sekin file on hieman kipristellyt siinä leikkuulaudalla. Mutta ymmärtäähän sen toisaalta, jos jotain kehä kolmosen sisäpuolella asuvaa rassukkaa järkyttää se sätkivä kala. Näitä tapauksia varten on myynnissä ne eltaantuneelta maistuvat kalapuikot, jotka eivät enää sätki pannulla.

Tammikuussa ja vähän myös helmikuussakin oli nukkumisen kanssa niin ja näin. Monesti saatoin herätä jo kahden aikaan yöllä ja en enää saanut unta sen jälkeen. Kumma kyllä, jaksoin päivän ihan hyvin huolimatta noinkin aikaisesta heräämisestä mutta illalla oli vaikeampaa. Saatoin nukahtaa jo ennen kahdeksaa istualleen ja sänkyyn oli jo pakko kömpiä ennen yhdeksän. Nythän tuo nukuttaa jo hieman pitempään, enkä ole enää heräillyt yöllä. Lieneekö ollut sitten jotain työperäistä stressiä. Tuolloin tuskailin töissä parin projektin kanssa mutta nyt on taas hieman leppoisampaa, kun on saanut taputeltua hommia kasaan.

Työasioista mieleen tuli tämä. Monesti tuntuu tältä, kun töissä pitäisi soittaa puhelu:

Problem solved!

Jännän äärellä

Viimeisen kuukauden tai parin aikana avaruusrintamalla on ollut aika monta mielenkiintoista uutista tai tapahtumaa. ISON-komeetta pyyhkäisi maapallon ja auringon ohi, kiinalaisten luotain laskeutui viime viikonloppuna kuun pinnalle, Hubblen teleskooppi havannoi Jupiterin Europa-kuussa olevan suihkulähteitä, Marsissa on mahdollisesti virtaavaa vettä ja lisäksi tuonne planeetalle on ollut puheissa tehdä miehitetty avaruuslento joskus tulevaisuudessa. Niin ja saattaahan se maailmankaikkeus joskus romahtaa valonnopeudella kasaan... Tai sitten ei.

Onhan nuo huomattavasti mielenkiintoisempia aiheita kuin vaikkapa tällä viikolla uutisissa olleet... Hmm... Mitähän siellä on ylipäätään edes ollut... Tässä sen näkee. Viimeisen viikon ajalta ei juurikaan muistu mieleen yhtään mitään uutista Suomesta tai maailmalta, joka oikeasti olisi jäänyt mieleen sen mielenkiintoisuuden takia. Suurin osa on tainnut olla sitä perusmössöä mihin ei kiinnitä juurikaan mitään huomiota. Tai niin, tuli minulle nyt mieleen, että olihan sitä jotain juttua tästä autoverotuksen uudistamisesta. Tuokin uutinen ehkä jäi parhaiten mieleen sen takia, että asiassa on kyseessä satelliittipaikannuspohjaisesta verotuksesta ja yksityisyyden suojasta. Eli teknistä asiaa ja varsinkin tuo yksityisyyden suoja on lähellä minun sydäntä. Näin sivuhuomautuksena mainitsen, että ainakin omasta mielestäni tuollainen paikannukseen perustuva verotus alkaa mennä jo liian pitkälle ja kohti valvonta- ja kyyläysyhteiskuntaa, josta ei hyvä heilu. Mutta niin, kaikenkaikkiaan nuo avaruusjutut kutittelevat sopivasti mielikuvitusta ja jäävät siksi paremmin mieleen. Tässä jää ihan sellainen odottava tunnelma, että mitäköhän jännää uutista sieltä seuraavaksi pukkaa esille...

Olemme huippuhyviä

Eilen ilmestyneestä jutusta...

Tutkijoiden uusimman arvion mukaan Maata kiertää noin 29 000 yli kymmenen senttimetrin kokoista avaruusromua. Pienempiä romunpalasia planeettamme kiertoradalla on yli 170 miljoonaa kappaletta.

Olipa se sitten maalla, merellä tai ilmassa, niin ihminen se osaa paskata elinympäristönsä varmasti ja tehokkaasti. Ja tässä tapauksessa ollaan menty jo avaruuteen asti.

Elämää ulkoavaruudessa

Niinpä niin...

Kummallisia unia

Tänä aamuna ei taas nukuttanut. Heräsin jo neljältä. Menin nukkumaan illalla tavallista unirytmiäni puoli tuntia myöhemmin mutta en sitten nukkunut sitä puolta tuntia normaalista heräämisajasta pitempään. Ja tuo klo 04:00 ei tosiaankaan ole normaali heräämisaika minulla vaikka aamuvirkku olenkin. Herätessä tuntui, että peiton alla on hieman kuuma vaikka illalla nukkumaan mennessä tuntui sille, että pitäisi vaihtaa paksumpi peitto, jota käytän talvisin. Jotenkin en kuitenkaan osaa nukahtaa uudelleen vaikka heräisin aikaisin. Ehkä syynä on se, että heti herättyäni ajatukset alkavat pyöriä päässä ja ne vie sitten mahdollisuuden nukahtamiselta. Ja tuo vähän itseäkin ärsyttää juuri silloin herätessä, kun tietää ettei siinä enää nukahda kun ajatukset alkavat juosta.

Näin myös pitkästä aikaa kummallisia unia, jotka ihme kyllä vielä muistan. Yleensä en muista niitä kovin pitkään. Saatan vielä muistaa ne herättyäni mutta sitten ne latkivat mielestä. Yhdessä vaiheessa untani olin olevinaan työpaikallani vaikka se ei kylläkään varsinaisesti ollut se työpaikka missä nyt olen, se vain tuntui sille, että olin työpaikallani. Siellä minua ärsytti jokin asia, en muista mikä, ja menin tutkimaan yhtä työpöytää, joka kuului olevinaan työkaverilleni (oikeassa elämässä tämä henkilö oli minuna vuotta vanhempi punaniskaidiootti, joka kävi samaa yläastetta mitä minäkin). Tutkin siinä pöydällä olleita papereita ja huomasin, että tämä henkilö oli hakenut/etsinyt asuntoa. Papereissa oli karttoja, jotka tunnistin nykyisen asuinkaupunkini vanhoiksi kartoiksi (mutta jotka eivät oikeasti muistuttaneet ollenkaan tämän kaupungin karttoja). Se kohta tuosta unesta päättyi siihen.

Tähän väliin täytyy todeta, että kummallista miten unissa jotkut asiat tuntuvat itsestä niin "todelliselle" mutta kuitenkin eivät sitä ole. Kuten tuo työpaikka ja kaupungin kartat.

Näin myös toisenlaista unta tuon työpaikkaunen jälkeen. Tällä kertaa olinkin sitten ihan muissa maisemissa eli avaruudessa. Tästä en enää alkua muista mutta lopusta jotakin. Keskellä pimeää avaruutta oli käynnissä valtava taistelu kahden "ryhmittymän" välillä, jos niin voisi sanoa. Taistelun toisella puolella oli aluksia, jotka olivat paljon isompia, parempia ja tulivoimaisempia mitä sillä puolella missä itse olin. Näin tämän näkymän sillä tavalla, että en itse ollut varsinaisesti missään aluksessa mutta katselin tilannetta kauempaa. Näin siis jotekin yleiskuvana tämän taistelun laajuudeen. Tässäkin tuli niin todentuntuinen tunne, että kuuluin taistelun toiseen osapuoleen mutta en itse ollut osallisena siinä. Tunsin kuitenkin sitä samaa epätoivoa mitä nyt taistelun toinen osapuoli voi tuntea, kun tietää, että edessä on (melkein ylivoimainen) vihollinen. Mutta takaisin taisteluun... Ympärillä näkyi kymmeniä ellei jopa satoja aluksia, jotka olivat toistensa kimpussa. Taistelualue oli sekainen ja kaoottinen, jossa alukset eivät olleet missään muodostelmissa vaan olivat sikinsokin ja ajoivat toisiaan takaa. Välillä näkyi kun oman puolen alus räjähti tulipallona, välillä vastapuolen isompi alus sai osuman kylkeensä, josta alkoi nousta tulta ja alus alkoi "tippua" pois. Niin, tippua minne? Avaruudessa kun se tippumissuunta on vähän mysteeri aina. :) Mutta kuitekin tällainen näky minulla oli edessä. Jossain vaiheessa aloin itsekin tippua alaspäin (siltä minusta tuntui) kohti paikkaa, jossa näkyi "ritinää". Ritinänässä näkyi harvakseltaan sinisenvioletin pisteitä, vähän niin kuin television lumisade mutta hyvin paljon harvempana. Tipuin tämän ritinän kautta jonnekin ja tajusin tämän ritinän olevan jonkinlainen, miten sitä voisi parhaiten kuvaillakaan, madonreikä, teleportti tai kuitenkin tällainen, jonka kautta avaruudessa siirtyy hetkessä paikasta toiseen. Siinä silmänräpäyksessä kun olin mennyt tämän ritinän läpi, tipuin jonkin planeetan ilmakehää kohti. Ylläni oli jonkunlainen avaruuspuku, minusta se näytti vähän samalle mitä Halo-tietokonepelin kuvissa olevalla henkilöllä (itse en kyllä ole pelannut tuota ko. peliä). Siinä planeettaa kohti tippuessani avaruuspukuni naamaosan suojaviisirit alkoivat sulkeutua ja peittää näkymäni... Ja tuohon kohtaan sitten lopulta heräsin.