Ajatukset lomalla

Kun olin joulun jälkeen viikon vapaalla, niin ajatukset alkoivat pyöriä luonnollisesti muissakin kuin työasioissa. Viimeksi kesälomalla ajatukset pyörivät melko pitkälti ohjelmointiin liittyvissä asioissa, nyt ajatuksissä pyörivät raha ja pil... naiset.

Kun viime vuonna menopuoli oli melko pieni, niin sukankin varteen jäi enemmän talletettavaa. Tilillä pyörisi nyt noin tonni tai pari rahaa, jonka voisi laittaa kiinni sijoituksiin. Loman aikana tuli siis mietittyä, että mihinkä tuota rahaa voisi sijoittaa. Joitakin vaihtoehtoja olisi mutta osa niistä vaatisi paneutumista aiheeseen enemmänkin. Osakkeeet olisi yksi vaihtoehto. Näiden kanssa joutuisi tekemään enemmän tuota taustaselvittelyä, jotta ei aivan rupuyritykseen laittaisi rahaa kiinni. Osakkeista olisi mahdollista saada myös osinkoja silloin tällöin, mutta noin pienillä sijoitussummilla osingotkin olisivat pieniä (luokkaa kymppejä, jos sitäkään).

Toisena vaihtoehtona voisi olla jokin indeksirahasto, jossa on mahdollisimman pienet kulut. Tavallisissa pankeissa rahastoissa on ihan liian suuria kuluja, joten katse olisi käännettävä johonkin muuhun paikkaan, esim. Nordnet, Seligson ja mitä näitä nyt on. Yksi täysin kuluton rahasto löytyi ja pari muutakin pienikuluista. Näistä parista pitäisi selvitellä tarkemmin, että mitä ne ovat syöneet sisälleen. Ei oikein innosta ostaa sikaa säkissä ilman, että ymmärtää mihinkä on rahansa laittanut.

Eniten tässä mietityttää kuitenkin se, että mihin suuntaan tämä talous on menossa. Jos katsoo vaikka Helsingin pörssin 25 vaihdetuimman osakkeen indeksiä (kuva kauppalehden sivuilta), niin indeksi on tällä hetkellä korkeammalla kuin ennen vuoden 2008 romahdusta.



Tätä edellinen lasku näkyy myös vuodelta 2000. Jos katsoo noita huippujen välejä, niin ajallisesti niillä on eroa n. 8 vuotta. Jos laskee vaikka tuosta vuodesta 2008 seuraavat kahdeksan vuotta eteenpäin, niin päästään vuoteen 2016 eli näihin päiviin. Onko siis odotettavissa jonkinlainen taloudellinen tipahdus tässä vuoden tai parin sisään, sitä on kieltämättä hankala sanoa katsomalla peruutuspeiliin.

Toisaalta tuo sijoituksiin käytettävissä rahamäärä on sen verran pieni ja se on sellaistaa rahaa, että sijoituksen voisi tehdä fire-and-forget -tyyliin. Jos jonain vuonna tulee jonkinlainen pudotus, niin luultavasti kymmenen vuoden päästä siitä ollaan taas entisessä tilanteessa (ellei nyt ole käynyt mahdoton paska-tuulettimeen -tilanne). Raha saisi olla siis rauhassa kiinni jossain niin pitkään kuin sitä jaksaa pitää siellä.

Tietysti nämäkin rahat voisi tunkea siihen talorahastoon, jota on pikkuhiljaa kartutettu, mutta toisaalta olisi hyvä olla ylimääräistä jemmarahaa jossain, jos tiukka paikka tulee. Että tiedäpä tässä sitten mitä sitä tekee näiden rahojen kanssa.

Näin kulutan aikaa

Kun tuli oltua kuumeen takia pois töistä ja piti vain möllöttää sisätiloissa, niin siinä ehti taas mietiskellä kaikenlaista. Sen ainakin huomasi helposti, että sitä turhautuu hyvin äkkiä, jos ei ole mitään tekemistä. Tietokoneellakaan ei jaksa koko aika roikkua ja tv-sarjojen katselua putkeen ei jaksa myöskään kovin pitkään. Tuli vain mietittyä sellaista, että jos olisi taloudellisesti riippumaton ja ei näin ollen tarvitsisi käydä töissä, niin mitähän sitä puuhastelisi päivisin, jotta hulluus ei iskisi. Vai olisiko se järkevää kuitenkin säilyttää se työpaikka sellaisena harrastuspaikkana, jossa voisi käydä puuhastelemassa jotakin pientä, kun pitkästyisi kotonaan.

Tässä elämänvaiheessa, jos rahasta ei olisi kiinni, keksisin tekemistä useammallekin vuodelle. Talonrakennusprojektiin saisi kevyesti upotettua ainakin sen kolme vuotta tai enemmänkin. Ensimmäisen vuoden saisi varmasti tuhlattua siihen, että etsisi ensimmäiseksi sen itseään miellyttävän rakennuspaikan ja sen löydettyään tutkisi vuodenajan kulumista sillä paikalla. Toisen vuoden saisi menemään talon alkusuunnnittelussa ja myöhemmin niitä oikeita suunnittelijoita etsiessä ja näiden löydyttyä suunnittelua ohjeistaessa/ohjatessa. Kolmantena vuonna voisi rakentamista harjoitella vaikka ensin autokatoksen teolla ja neljäntenä vuonna rakentaisi sitä taloa. Ja tietysti itse tekisi suurimman osan niistä töistä mitä pystyy tekemään ja loppuihin töihin palkkaisi ammattimiehet. Pihatöissä saisi menemään sen viidennen kesän ja luultavasti siinä samalla tulisi myös rakennettua halkovajaa, grillikatosta ja sen sellaista pientä koppia.

Eli näyttäisi, että pelkästään tuollaisella talon rakennuksella saisi sitä aikaa kulutettua jo sen viisi vuotta. Sen jälkeen olisikin varmaan keksittävä jotakin muuta tekemistä. Kesäisin varmasti kaikenlaista pientä puuhaa keksisi helpostikin mutta talvet voisi olla hieman haasteellisia. Tietysti, jos siihen taloon tekisi jonkinlaisen pienen verstaan/työtilan, niin siellähän sitä voisi näperrellä kaikenlaista talven pimeinä tunteina. Tuskinpa siis tulisi töitä ikävä mutta kun realiteetit ovat sitä mitä ovat, niin eipä taida olla tuollainen elämä mahdollista. Huomenna se on taas maanantai ja pitää lähteä tekemään töitä niiden pennostensa eteen...

Jämähtää

Avaudutaanpas jälleen kerran jonninjoutavalla lätinällä, kun ei ole mitään asiaa.

Nykyään tympii katsoa uutisia. Kun jonkun aihepiirin uutista pukkaa kerran tuutista ulos, niin sitähän sitten tulee ulos viikkotolkulla. Nyt on tapetilla nämä pakolaisasiat ja Suomi kusessa -tyyliset uutiset, ja näitä ennen puolestaan tuli vähän väliä Ukrainan kriisiä. Noihin hallituksen leikkauslistoihin olisi voinut jotakin VIHA!puhetta kommenttia heittää mutta ei jaksa. Kaikki menee päin persettä kuitenkin niin yhtä tyhjän kanssa.

Talojen katsominenkaan ei ole edennyt yhtään mihinkään. Näyttää vähän sille, että viimeisen parin viikon aikana myyntiin on tullut huomattavasti vähemmän kohteita mitä alkukesästä. Kesällä uusia kohteita tuli montakin päivässä, nyt tahti on hyytynyt sellaiseksi, että hyvä jos tulee yksi tai kaksi ilmoitusta nettiin päivän parin sisään. Mutta hidasta näyttää olevan noidenkin talojen myynti. Mitä nyt huvikseni viime kesänä (siis v. 2014) katselin talojen myynti-ilmoituksia, niin osa kohteista on vieläkin myynnissä. Välittäjät näyttää vain vaihtuvan mutta siltikään ei mene kaupaksi. Voi olla melko tuskaista omistaa tuollainen talo, jos siitä olisi päästävä eroon äkkiä esim. työn perässä muuttamisen takia.

Katsoin tässä yhtenä päivänä huvikseni yhtä kunnon porholinnaa ja mietin, että millaista olisi asua sellaisessa talossa itsekseen. Hinta alkoi numerolla kuusi, neliöitä löytyi yli 200, talo oli järven rannalla ja pihanurmikkokin oli sitä kokoluokkaa, että niitossa olisi jo melkein tarvittu kukkapenkkitraktoria. Jos ei myyntihinta vielä nikottanut, niin ylläpitokuluja tarkastellessa kävi viimeistään ilmi, että poikamiehen kukkaron pohjalla pitäisi olla myös jotain muutakin kuin nöyhtää ja se nuhjaantunut kortsu. Kun normaalisti sähkölämmitteisissä taloissa sähköenergian kulutus on luokkaa 20 MWh/vuosi, niin tässä se oli lähemmäs 40 ja vuotuinen kiinteistöverokin huiteli tuhannen euron paikkeilla. Ei tarvitsisi varmaan tekemisen puutetta valitella tuollaisessa talossa. Koko talon siivouksessa vierähtäisi pari päivää, samoin nurmikon ajossa. Ja jos noilta jäisi aikaa, niin loppuaika pitäisi hakata halkoja, jotta sähkölaskua saisi piennennettyä puulämmityksen avulla.

Tähän väliin puujalka:

Mitä yhteistä on insinöörillä ja vatupassilla?
Kumpikin huomaa virheen, mutta ei osaa itse korjata sitä.

Vähän tuolta vatupassilta nyt tuntuu... Yksinäisyydelle ja parisuhteettomuudelle en saa tehtyä yhtään mitään. Tämäkin asia on pyörinyt viime aikoina aivan liian paljon mielessä. Lähipiirissä on kai tapahtumassa jonkinlaista pariutumista ja työpaikallakin on jo ollut puhetta pikkujouluista, joka on tietenkin avec-tapahtuma. Sinnepä on sitten hyvä lähteä itsekseen, kun ei vielä oikein tunne ketään tuolta työpaikalta... No, kai se on toisaalta vain hyvä merkki, kun ei tarvitse muita asioita märehtiä (esim. kyrsiintyä töistä) ja joutaa näin jonninjoutavaa asiaa vatvomaan mielessään.

ÄssKuuÄllää

SELECT sarakkeen_nimi FROM taulun_nimi;

Näin yksinkertaisella SQL-lauseella saadaan kaivettua tietoa (SQL-pohjaisen) tietokannan taulusta. Jos halutaan hieman kaventaa haettavien tietojen määrää, niin lisätään haku-/suodatusehtoja, vaikkapa näin:

SELECT rekisterinumero FROM autotiedot WHERE automerkki = 'Toyota';

Mutta sepä näistä tietokantahauista, palataan asiaan takaisin jäljempänä.

Viikonloppuna erinäisistä syistä johtuen pääsin/jouduin istumaan yhden serkkuni kalaveneessä. Tämä serkku on hieman sellaista leveilijätyyppiä, joka kehuskelee aina tekemisillään ja vimpaimillaan. Siinä veneessä istuessa tuli tuijotettua kalaikkunaa eli kaikuluotainta, jota tämä serkku tietenkin kehuskeli.

"Tämä kaiku näyttää kalat vedestä niin hyvin, että jos kaloja ei nouse ylös, niin siitä saa syyttää vain itseään. Nääs kun tämän kytkee tuon takilan kanssa yhteen, niin kuula ja uistin menee siellä kalojen syvyydessä automaattisesti. Niin ja täyttäähän tämä sen veroilmoituksenkin ja päläkäläpäläkälä..."

Markkinointipuhetta kuunnellessa mieleeni tuli sellaisia ajatuksia, joita en siinä tilanteessa tohtinut sanoa. Olisi saattanut serkulta vaikka mennä nuoli lyttyyn siitä. Tuli vain tuosta kaikuluotaimesta se mieleen, että joissakin asioissa nämä ihmisten käyttämät tekniikat on vielä melkoisen kehittymätöntä. Jos ajatellaan nyt vaikka tuota kaikuluotainta ja sen toimintaperiaatetta. Luotain lähettää anturin kautta veteen äänipulssin. Pulssi heijastuu vedessä olevista esteistä takaisin ja palaa takaisin anturin kautta luotaimelle, joka käsittelee signaalia ja piirtää sitten näytölle parhaassa tapauksessa banaanin, joka ilmentää vedessä olevaa kalaa. Eli siis lähetetään äänipulssi veteen ja yritetään tulkita/arvailla takaisin heijastuneesta äänestä, että mitäköhän siellä vedessä mahtaa olla piilossa.

Myöhemmin kalastuspäivän iltana sängyssä unentuloa odotellessa mietin kaikuluotausta tai ylipäätään sitä, että miten voimme havainnoida ympäristöämme. Viisaat sedät pystyvät esimerkiksi selvittämään jossain x^y valovuoden päässä olevan tähden alkuainekoostumuksen jonkin spektrin avulla mutta järvessä uiskentelevien kalojen tarkan määrän ja lajien määrittäminen ei olekaan enää niin helppo homma. En ole mikään alan asiantuntija mutta miksei joku viisas ole keksinyt sellaista atomitason SQL-kyselykieltä? Kyselenpähän tässä vain tyhmiä...

Jos oikein pieniä ajattelee, niin ympäröimämme maailma koostuu atomeista (jotka puolestaan koostuu vielä pienemmistä osasista), jotka ovat vuorovaikutuksessa toistensa kanssa. Tallaamme hiilestä, piistä, kalsiumista, magnesiumista yms. alkuaineista koostuvaa maapallon pintaa, hengitämme happea, typpeä ja ties mitä muita aineita sisältävää ilmaa jne. eli periaatteessa kaikki on jotenkin yhteydessä kaikkeen. Nyt tulee se kaikkein olennaisin kysymys: Miten ja millä keinoin atomeilta pitäisi kysyä, jotta saisimme atomit vastaamaan takaisin ja ilmoittamaan sijaintinsa sekä mitä naapureita niillä on? Ja tietysti tämän kyselyn pitäisi suoriutua sen verran nopeasti, jotta atomit eivät ehtisi vaihtaa (ainakaan kovin paljon) paikkaa kyselyn aikana.

Tuollaista systeemiä pohtiessa pitäisi pohtia myös muitakin asioita, esim. miten hakua rajataan. Rajataanko hakua esim. vaikka jonkin r-säteisen pallon sisälle jääviin atomeihin vai jollakin muulla tavalla. Tosin tässä saattaisi tulla vastaan luonnollinen rajaus eli avaruuden tyhjiö. Toisaalta ottaisiko tällaisesta atomitason kyselystä Erkkikään selvää. Luultavasti kyselyn antamat vastaukset pitäisi prosessoida jonkinlaiseen ymmärrettävään muotoon. Eli esim. tietynlaisesta atomijoukosta muodostuu tiettyä alkuainetta, tietyt alkuaineyhdistelmät muodostaisivat tiettyjä molekyylejä ja ketjua edelleen niin pitkälle, että päästään vaikkapa ihmisen ymmärtämälle esinetasolle.

Jos tämä kaikki höpinä olisi mahdollista, niin silloin saattaisin ehkä innostua suuresti atomitason kaikuluotaimesta, johon voisi syöttää seuraavanlaisen SQL-kyselyn:

SELECT
   kalan_laji,
   kalan_paino,
   kalan_pituus
FROM
   Paskolampi
WHERE
   kalan_laji = 'hauki'
   OR kalan_laji = 'ahven'
ORDER BY
   kalan_paino DESC;

Tässäkin kyselyssä olisi kyllä hieman pientä viilailtavaa sillä tuon nimisiä vesistöjä löytyy Suomesta yllättävän monta.

Probleema

Yksinkertaisilla aivoilla varustettu on taas ajatuksissaan solmussa eikä tiedä mitä pitäisi tehdä... Huomasin vähän aikaa sitten, että internetin ihmeelliseen maailmaan oli putkahtanut esille blogi. Blogia kirjoittava henkilö piti joskus aikaisemmin toista blogia mutta poisti/laittoi sen telakalle piiloon. Nyt tietenkin uteliaana otuksena kahlasin tämän uuden blogin läpi ja tyyli oli edelleenkiin samanlaista mitä aikaisemmessa blogissa. Tekstejä oli harvakseltaan mutta ne olivat asioita pohtivia ja ajatuksia herättäviä. Sellaista mukavaa luettavaa ja taso on aivan eri sfääreissä kuin sellaiset (blogilistaa mukaellen) "parikymppisen sinkkunaisen elämää pohtiva blogi sinkkuudesta, miehistä, muodista ja kaikesta muusta ihQuhömpästä! Daa!" -tyyliset viritelmät.

Blogin viimeisimmässä kirjoituksessa oli taas asiaa, joka hieman kosketti myös minuakin. Aloin jo rustata kommenttia kirjoituksen kommenttilaatikkoon mutta pipariksihan se meni, kun ajatukset levisivät varpusparven tavoin ympäärinsä. Minulla on ollut mielessä yksi (hyvin lyhyt) kirjoituksen aihe, joka sivusi tuota tekstiä, mutta jota en ole vielä saanut aikaiseksi raapustettua. Toisaalta sitten aloin miettiä, että kommentoinko tätä kirjoitusta ja jätän omani kirjoittamatta vai teenkö uuden tekstin, jossa kommentoin tätä toisen blogistin kirjoitusta ja lisään omat aiheet päälle. Luonnollisesti aivokapasiteettini ei kyennyt ratkaisemaan tämän kokoluokan ongelmaa ja nyt olenkin sitten hieman solmussa sen suhteen, että mitä teen.

Mutta taitaa olla viisainta mennä nyt nukkumaan, kun kellokin on sen verran ja miettiä myöhemmin mitä teen, vai teenkö mitään.

Frustraatioita

Tänään oli töissä sellainen päivä. Varsinkin iltapäivästä minkään asian tekeminen ei tahtonut sujua oikein mitenkään, kun veri oli paennut aivoista ihan jonnekin muualle.

Tuohon voisi osaltaan laskea syyksi sen, että viime päivinä olen joutunut olemaan enemmän tekemisissä Neiti HerkkuPepun kanssa. Ja välillä on myöskin pitänyt ohjeistaa tai käydä kyselemässä jotakin Rouva NamiPepulta. Kun siinä työasioiden lomassa tulee katseltua jotakin ihan muuta kuin työasioita, niin ei ihmekään, jos lahkeessa alkaa pullottamaan. Olisi mielenkiintoista nähdä heidän naamansa, jos he saisivat tietää miten siveettömiä ajatuksia minulla liikkuu mielessä heidän kanssa työskennellessään.

Jos ei töissä saa rauhaa sellaisilta ajatuksilta, niin ei sitä välttämättä saa asunnollakaan. Olen pannut merkille, että kun talon vieraspaikalla seisoo eräs tietty auto, niin voi olla lähes täysin varma, että naapurista kuuluu illalla erään fyysisen toiminnan johdosta syntyviä äännähdyksiä. Ja nyt se auto on ollut viimeisen parin illan aikana tuossa parkissa, saa nähdä tuleeko se myös tänä iltana siihen.

Alan olla kohta niin lähellä jonkinlaista katkeamispistettä, että on pakko ryhtyä tekemään jotakin. Ei tästä tule muuten yhtään mitään, kun kaikenlaiset turhautumat patoutuvat ja kasautuvat entistä suuremmaksi apinaksi selkään. Ja jos se selässä oleva apina pääsee lopulta riehaantumaan, niin tiedä sitten miten siinä lopulta käy.

Turhautuma

Iski taas tänään työpaikalla ajatuksellinen frustraatio. Sekin sai alkunsa, kun työhuoneessani tuli käymään tämä sileäihoinen naikkonen. Olkoot nyt nimeltään vaikka Rouva Namipeppu.

Olin pyytänyt aikaisemmin Namipeppua tarkistamaan aikaisemmin yhden asian ja nyt hän kävi kertomassa havaintonsa. Ja kuten yleensä ennenkin, vaikka tämänkin havainnon olisi voinut ilmoittaa yhdellä lauseella ("-Haluttua asiaa ei löytynyt. -Ok."), niin hän jäi kuitenkin sepustamaan tavalliseen tapaansa jotakin muuta. Hän istahti siihen pöydän kulmalle ja mussutti siinä jotakin miten jotkut toiset olivat tehneet yhden asian ihan eri tavalla, joka ei olisi hyvä jne jne. Nyökyttelin siinä päätäni ja ynähtelin väliin joojoota ja muuta hajanaisia sanoja, jotta näyttäisin kuuntelevani hänen puhettaan.

Ajatukseni olivat jälleen kerran taas jossain ihan muualla kuin tässä keskustelussa. Jos ensinnäkin lähdetään tuosta naisen nimestä eli Rouva Namipepusta, niin hän on tietenkin naimisissa (=rouva) ja toisekseen hänellä on pieni takapuoli, joka on erittäin hyvin muodostunut. Ja vielä kun hän käyttää farkkuja, jotka tuovat nämä muodot näkyviin, niin... Gräyh! No mutta joka tapauksessa, kun hän istui siinä pöydän kulmalla höpistessään joutavia, niin minun katseeni kierteli hänen säärissään, reisissään ja lantion alueella. Väkisinkin sitä tulee mieleen sitten kaikenlaisia ajatuksia. Tällä kertaa minun olisi tehnyt mieli laittaa huoneeni ovi kiinni ja sanoa Namipepulle, että "Nyt se suu kiinni ja selkä tuota ovea vasten!" ja samalla ahdistaa hänet ovea vasten lantiolla painaen liikkumattomaksi.

Tätä se puutteessa olo aiheuttaa ja sepä tämänkertaisesta turhautumasta.

Hyvin syöneenä

Uutissyötteestä pukkasi seuraavanlaista otsikkoa:

"Joka kahdeksas maailmassa kärsii aliravitsemuksesta."

Ensimmäinen ajatus, mikä minulle tuli tuosta mieleen, oli:

*itsekkäästi* "Hyvä etten minä ole yksi niistä."

Minullako välillä mulkun luonto? Ei suinkaan...

Kesäajatukset

Huomaa, että on taas kesä ja liikaa aikaa ajatella, kun olen lomalla. Kun työasiat eivät vaivaa mieltä niin paljon mitä ne ei-loma-aikana tekevät, niin mieleen tunkee sitten muita ajatuksia. Ja mitäpä ne sitten ovat näin kesäisin? No läheisyyteen, seksiin ja sellaiseen liittyviä tietenkin.

Monena aamuna peiton alla heräillessä on mielessä käynyt ajatus siinä, että minkälaista se olisi aloittaa aamu niin, että vierestä löytyisi typykkä, jota saisi hiljakseen hiplata peiton alla. Luonnollisestihan se sitten lyö "teltan pystyyn", kun tuollaisia vähänkään arvelluttavia ja henkisesti turmiollisia mietteitä ajattelee.

Onpahan nuokin s-fantasia-ajatukset hieman erikoisia. Monesti olen huomannut sellaisen asian, että kun elämä menee niitä tavallisia tylsiä raiteitaan eikä tapahdu mitään ihmeellistä, niin nuo fantasioinnitkin toistavat tylsää ja samaa kaavaa. Lopulta siinä käy niin, että tarpeeksi kauan mielessä pyörittyään niitä ei enää tule sitten ajateltua juuri lainkaan.

Toisaalta sitten jos sattuu tapaamaan vaikka jonkun hyvännäköisen misukan, niin heti mieleen alkaa tulla kaikenlaisia uusia pervoiluja. Esimerkkinä voisi mainita tämän työasioiden merkeissä tavatun - varatun ja perheellisen - naisen. Tietäisipä vain tuokin namiperse, miten perversseissä touhuissa hän mahtoi ollakaan minun ajatuksissa...

Epämääräistä höpinää, osa 2

Satuin lukemaan Himamirrin kirjoitusta, jossa hän kertoo saaneensa ihan perinteisen kirjeen juhannusheilalta. Tarina menee tiivistettynä näin: Mirri heilastelee juhannuksen aikaan miehen kanssa. Vähän myöhemmin Mirri dumppaa miehen mutta n. reilun viikon päästä heila lähettää kirjeen, jossa kertoo tuntemuksistaan naista kohtaan. Tarinassa oli myös muita käänteitä mutta en jauha niistä tässä.

Tuota kirjoitusta lukiessa ajatukseni pakostakin kääntyivät Operaatio Puujalassa tapaamaani naiseen, joka jäi ärsyttävästi pyörimään ajatuksiini. Kutsuttakoon selkeyden vuoksi jäljempänä tätä naista vaikka nimellä Päivänkakkara. Mieleeni tuli siis ajatus, että jos tuo juhannusheila oli lähettänyt kirjeen, niin miksen minä voisi lähettää sitten sähköpostiviestiä Päivänkakkaralle, jonka sähköpostiosoitteen olin löytänyt netistä.

Mieleni kehitteli heti muutamia tekosyitä, miksi en voisi lähettää sähköpostia. Sain syiksi mm. seuraavia asioita:
- onko sähköpostiosoite enää käytössä/voimassa
- tapaamisesta on kulunut jo useampi kuukausi, joten muistaako hän edes minua
- vaikuttaako se oudolta, että otan yhteyttä vasta näin pitkän ajan jälkeen (sitä varten pitäisi keksiä hyvä syy)
- en tiedä hänen parisuhdestatustaan
- en tiedä hänestä ylipäätään mitään muutakaan

Toisekseen minua mietityttää tuo sähköpostin käyttö. Jos näkisin hänet livenä, saattaisin mennä sanomaan hänelle sen asian, joka jäi kalvamaan mieltä, ja näkisin samantien hänen reaktionsa siihen. Mutta nyt jos teen sen sähköpostilla, reaktiot jää näkemättä ja tässä tapauksessa mielelläni näkisin sen. Niistä voisi nimittäin päätellä/nähdä, että miten asiassa voisi edetä vai jättääkö leikin sikseen.

Lisäksi tässä sähköpostiviestissä mietityttää se, miten viesti pitäisi oikein muotoilla. Pitäisikö viestiin sisällyttää joku kysymys tai sellainen viritelmä, että hänen pitäisi vastata siihen. Jos laitan viestiin vain sanottavani, niin epäilen, että vastaukseksi voi tulla vain "jep" (jos sitäkään)...

Tiedä häntä sitten mikä se tässä viisainta olisi. Kaikkein helpoin olisi tietysti olla tekemättä yhtään mitään, elämä jatkuisi sitä samaa ja tylsää rataa kuten ennenkin. Toisaalta sisälläni asuva pikkupiru käskee lähettämään sen viestin eräänlaisena rangaistuksena sekoittamaan Päivänkakkaran ajatuksia siitä hyvästä, että sekoitti itse olemassaolollaan minun ajatuksia. Ja vaikka lähettäisin tuon viestin, niin jatkuisihan se tuttu, turvallinen ja tylsä arki siitäkin huolimatta.

Rasti seinään

Tämän päivän johdosta pitää laittaa rasti seinään. Välihuomautuksena kuitenkin innokkaimille pervoilijoille, että kyse ei ole sellaisesta rastista, josta kirjoitin aikaisemmin ohimennen.

Olin aiemmin viikolla pyörittänyt päässä yhtä toista ajatusta ja nyt äsken ruokaa tehdessä oli ärsyttävän kommentin vuoro olla rattaiden välissä. Pohdinnat tahtoivat kuitenkin ajautua kohti tuota aikaisemmin viikolla mietittyä asiaa. Ja kuinka ollakaan, yhtäkkiä tajusin yhden asian ja tuosta aiemmin viikolla päässä pyörineestä harmaasta ja epämääräisestä ajatusmöykystä tuli kerralla kristallin kirkas.

Loppupäätelmä tuohon mieltä askarruttaneeseen asiaan oli loppujen lopuksi niin typerän yksinkertainen, että ei sitä voinut oikein uskoa. Mietin loppupäätelmän kannalta useampia eri tilanteita ja asioita mm. musiikin kuuntelua, ihmisten suhteita, työtäni, atomeja ja vastaavia, jotka eivät mitenkään edes liity toisiinsa. Mutta kun vedetään kaikki linjat suoriksi ja yksinkertaistetaan asioita, niin kaikkien näiden erilaisten asioiden taustalta voidaan löytää yksi yhteinen tekijä.

Tuota loppupäätelmää pitää kyllä miettiä lisää tarkemmin. Yleensä jostain uudesta ajatuksesta innostuu helposti mutta seuraavana päivänä tai viikon päästä se voikin kuulostaa jo ihan hölmölle. Sitä vain on kuitenkin vaikea olla virnuilematta, kun tuon loppupäätelmän takia näen maailman hieman erilaisin silmin mitä se oli vaikkapa eilen...

Muutenkin päivä on mennyt mukavasti. Vaikka heti aamulla oli pieni vastoinkäyminen, niin sillä ei kuitenkaan ollut loppujen lopuksi vaikutusta päivän kulkuun. Tai ehkä oikeastaan sillä oli vaikutusta ja mikä yllättävintä: positiiviseen suuntaan. Olin ajatellut ensin tehdä yhtä ruokalajia mutta vastoinkäymisen takia se vaihtuikin sitten toiseen. Ja kyllä kannatti! Melkein itku pääsi, kun sain tehtyä niin hyvää ja suussasulavaa ruokaa, että piti vielä oikein lautanenkin nuolla puhtaaksi. Ei se ruoanlaitto ihan näin Strömsötä ole minun keittiössä aikaisemmin ollut.

Tammikuussa ei ollut oikein mitään kirjoitettavaa, kun taas nyt päässä pyörii niin paljon erilaisia kirjoitettavia juttuja, että osa meinaa jo unohtua. Näin ne tilanteet vaihtelee...

Neljän vuoden lehdet

Siivosin viime viikonloppuna kirjahyllyäni lehdistä, joita oli kertynyt jo ihan kunnon pinkka. Pinon alimmainen lehti oli tammikuun alusta, vuodelta 2008. Tätä lehteä katsellessa ajatukset lähtivät taas kiertämään omia polkujaan. Väkisinkin sitä alkoi miettiä, että mitä kaikkea tuona neljän vuoden aikana on tapahtunut. Tai pikemminkin ei ole tapahtunut.

Tuolloin vuoden 2008 alussa elämäni oli pienessä muutosvaiheessa, ei nyt mitenkään kummoisessa mutta kuitenkin jonkinlaisessa. Tilanteessa, josta lähtien kaikki olisi voinut olla toisin. Lienee tuskin mitenkään kovin yllättävää etteivät asiat lähteneet mihinkään uuteen suuntaan. Muistelen, että jonkinlaista yritystä olisi ollut muuttaa tuota tilannetta mutta tässä samaisessa tuolissa sitä edelleenkin istutaan. Kaikki vain jämähti ja sementoitui paikoilleen, kun yritykset eivät tuottaneet mitään tulosta.

Ehkä lähdin yrittämään väärän asian muutosta. Olisi pitänyt ensin yrittää muuttaa tätä ongelmaa ja vasta sitten jotakin muuta. Tosin ymmärsin vasta joskus syksyllä 2010, että minulla on jonkinasteinen ongelma näiden sosiaalisten taitojen suhteen. Hyvä lähteä siis muuttamaan jotakin, josta ei vielä oikeastaan ole tietoinen.

Nakkasin lopulta tuon neljän vuoden lehtipinon paperinkeräyslaatikkoon. Yhtä hyvin olisin voinut laittaa sinne ne elämäni neljä vuotta, taisivat olla yhtä merkityksettömiä kuin ne lehdetkin.

Kiinnostaa, ei kiinnosta

Tyhjässä päässä on taas pyörinyt eräs ajatuksenpoikanen. Poikasen tasolle se on kyllä jäänytkin, kun en ole oikein osannut muovata ja jalostaa sitä eteenpäin. Ajatus sai alkunsa oikeastaan tuosta Operaatio Puujalasta.

Kuten olenkin jo aikaisemmin kirjoittellut, niin tuon operaation puitteissa olen joutunut tekemisiin uusien ihmisten kanssa. Muutama viikko kuukausi takaperin olin aikeissa kirjoittaa siitä, miten olen huomannut tuon operaation aikana, että toiset ihmiset kiinnostavat tai ovat enemmän kiinnostavampia kuin toiset. Tuo kirjoitus jäi kuitenkin alkutekijöihinsä, kun aiheesta ei sitten syntynyt muutamia lauseita enempää.

Ajatus jäi löyhästi pyörimään päähäni, kunnes se ajautui toisille raiteille. Tuota asiaa miettiessä mieleeni nousi kysymys, että miksi sitten eri ihmisten kohdalla kiinnostavuuskerroin on erilainen. Tähän saakka olen tunnistanut vasta kaksi erilaista syytä, tai ainakin nämä ovat olleet kaikkein helpoimmin huomattavissa.

Ensimmäinen kiinnostavuustekijä on puhtaasti fyysinen. Jos toisen ulkoisessa olemuksessa on jonkinlainen seikka mikä miellyttää edes jollakin tapaa silmääni, niin kiinnostavuuskerroin on tällöin positiivinen. Tästäkin asiasta voisi mainita huvittavan esimerkin, tarkemmin sanottuna se harvalukuinen naisten joukko työpaikalta.

Yhdellä heistä on takaapäin katsottuna erittäin hyvännäköinen takamus/lantio. Kuinka monesti silmäni ovatkaan nauliintuneet tuohon käytävällä kävelleeseen ja viekoittelevasti keinuneeseen takapuoleen, jota vielä joskus erittäin hyvin istuvat farkut ovat korostaneet. Toisella on taas mukavannäköiset sääret. En ole kyllä mikään säärifani mutta on ne sen oloiset, että olisi niitä mukava hiplailla, jos ne sohvalla istuessa sattuisivat sattuisivat syliini eksymään. Kolmannella naisella on toimiston isoimmat rinnat ja ne on oikeasti isot. Näiden kiinnostavuutta nyt tuskin tarvitsee mitenkään selitellä. Oih ja voi, kun saisi joskus painaa naamansa niiden rintojen väliin ja samalla vähän käsillään hyväillä, niin voi sitä onnen tunnetta mikä siitä tulisi. Entäs sitten tapaus numero 4? Tämä voi kuulostaa hieman huvittavalta mutta hänen kohdallaan kyse on ihosta, joka on poikkeuksellisen sileä. Nuo kolme ensin mainittua ovat kaikki nelosta nuorempia mutta siltikään heillä ei ole niin sileää ihoa mitä viimeksi mainitulla. Joskus hän käy aina kysymyssä minulta jotakin asiaa ja välillä hän jää siihen höpöttelemään asiaan kuuluvaa. Tällöin häneen puheensa tahtoo mennä minulta aina toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, kun huomioni on kiinnittynyt hänen ihoonsa ja siihen ajatukseen, että miltähän se mahtaisi tuntua, jos saisin kuljettaa sormenpäitäni hitaasti hänen sileää ihoaan pitkin. Mutta sepä näistä...

Toinen kiinnostavuustekijä on taas, ööh, henkilön kiinnostavuus. En osaa sitä nyt tarkkaan selittää mutta ehkäpä se on yksinkertaistettuna toisen luonteen ja käytöksen yhdessä muodostama persoonallisuus. Yleensä on melko mahdotonta sanoa etukäteen ihmisestä päältä päin, mikä on hänen kiinnostavuuskerroin persoonaalisuuden osalta. Tämän taitaa saada selville vain seurailemalla henkilöä ja olemalla tekemisissä hänen kanssaan.

Jos näitä eri kiinnostavuustekijöitä halutaan laittaa johonkin arvojärjestykseen, niin omasta mielestäni ensimmäisenä tulee persoonallinen ja vasta sitten fyysinen kiinnostavuus. Syykin nyt on yksinkertainen. Onhan se nyt huomattavasti mukavampaa olla luonteeltaan mukavan tyypin seurassa kuin jonkun isotissisen mutta mulkun luontoisen henkilön seurassa. Tai voihan niitä kyllä sellaisikin masokisteja olla olemassa, jotka pystyvät olemaan nuiden jälkimmäisten tapausten kanssa, mutta minä en siihen pysty. Tämä järjestys on hieman ongelmallinen, sillä fyysisen kiinnostavuuden näkee heti silmillään, kun taas persoonallinen kiinnostavuus tulee esille yleensä vasta myöhemmin. Ottaen vielä huomioon minun olemattomat sosiaalistumisen taidot, niin voihan se olla, että monta kiinnostavaa tapausta on saattanut mennä (ja varmaan vielä meneekin) ohi, kun en ole päässyt ns. pintaa syvemmälle.

(Voi LÄÄH miten pitkä teksti)

Kun huulet kohtasivat

Eräänä pimeänä iltana (ihan kuin niitä olisi valoisiakin tähän vuodenaikaan) tarkastelin paremman tekemisen puutteessa blogini tilastoja. Huomasin sieltä, että joku oli osunut blogiini hakusanoilla Julia Robertsin huulet. Tuo oli sen verran erikoinen haku, että olin hieman utelias ja katsoin itsekin mitä sieltä internetin ihmeellisestä maailmasta löytyy nuilla hakusanoilla.

Löysin itseni jostain kolmosen hömppäsivulta, johon oli mm. niputettu juttua huulien ja suun muodoista ja niihin liittyvistä luonteenpiirteistä (erittäin tieteellistä päätellä luonteenpiirteet huulien muodoista toim. huom.). Kun ei ole muutakaan tekemistä, niin tehdäänpä sitten tieteellinen analyysi suuni ja huulieni perusteella. Suuni ei näytä tässä naamassa mitenkään isolta, omasta mielestäni se näyttää keskimääräistä pienemmältä ja alahuuli on ylähuulta suurempi. Ja minkälainen sitten olen...

Pieni suu:

Henkilö, jolla on pieni suu, on kekseliäs ja mielikuvituksellinen. Hän on usein ujo, rauhallinen, arka ja vaatimaton. Kuitenkin pieni, täyteläinen ja tietyllä tavalla pehmeä suu voi kuvastaa aistillisuutta ja nautinnonhalua.
...
Ulkoneva alahuuli:

Ulkonevan alahuulen omaava henkilö on usein hyvin julma ja raaka. Hän ajaa vain omia etujaan ja tarkoitusperiään. Tämä henkilö on mitä suurin materialisti, joka hankkii haluamansa, vaikka siinä sivussa täytyisi sananmukaisesti murjoa muut kumoon.

Kekseliäs: Ehkä tai ehkä ei. En ole mikään ruudinkeksijä ja minun on hankala kehittää tyhjästä mitään ideoita. Yleensä ennemmin ajattelen, että miten jotakin voisi parantaa tai tehdä toisin. Työelämässä tämä on tullut huomattua monesti, yksityisellä puolella sen sijaan olen urautunut vähän liiankin pahasti.

Mielikuvituksellinen: Vähän joo. Välillä on ihan hyvä ajatella laatikon ulkopuolelta aivan mahdottomiakin ajatuksia, niin pysyy mieli virkeänä ja ehkäpä sitä voi syntyä uusia ajatuksiakin.

Ujo, rauhallinen, arka ja vaatimaton: Nuokin voisi tiiviistää yhteen sanaan eli introvertti tai sisäänpäin kääntynyt, sellainenhan minä pohjimmiltani olen. Vaatimaton, joissain asioissa kyllä ja joissain ei. Silloin kun ei, niin silloin vaatimattomuus on kaukana ja vain ja ainoastaan täydellisyys kelpaa.

Julma ja raaka: Käsi ylös nyt, jos olisit sellaista minusta arvannut, minulle tuo ei niin yllätyksenä tullut. En nyt ole tainnut koskaan tehdä varsinaisesti mitään brutaalia, ja nyt siis tarkoitan tekoja. Sanallisesti julmuutta on tullut kyllä päästettyä ilmoille muutamankin kerran. Omien ajatusten seasta taas löytyy välillä sellaista materiaalia, että sitä en tule kertomaan koskaan kenellekään tai minnekään, en edes tähän blogiin.

Materialisti: Tämäkin taas hieman kaksijakoinen asia. Tulen toimeen ihan hyvin vähällä tavaramäärällä ja koitan vältellä kaikenlaisen turhan tavaran ostoa. Nytkin, vaikka osaa komeroistani täyttää tyhjät pahvilaatikot, mielestäni minulla on turhaa tavaraa, josta tekisi mieli päästä eroon jotenkin. Osa on sellaista, että en tee niillä yhtään mitään (saatu jostain) ja jotkut taas sellaisia, joita olen joskus tarvinnut mutta en enää. Taloudestani myös puuttuu joitakin sellaisia esineitä mitä voisi kuvitella löytyvän melkein joka kotitaloudesta. Toisaalta taas niiden tavaroiden, joita tarvitsen, pitää olla hyviä ja käytännöllisiä. Keskinkertaiset, heikkolaatuiset ja epäkäytännölliset esineet ja asiat saavat sapen kiehumaan hyvin nopeasti.

Loppupäätelmät tuosta "tieteelisestä" huuli-/suu-analyysistä... Nojaa, ihan kohtalaisen hyvin tuosta jotakin suuntaviivoja voi saada mutta nuo ovat kyllä aika yleisluonteisia kuvauksia. Peukku ei nouse ylös eikä laske alas vaan jää sille välille.

Kuvitelmia

Olenpahan taas miettinyt seuraavanlaista... Minkä takia tai miksi pystyn kuvittelemaan jonkun toisen ihmisen helposti omaan elämääni erilaisiin tilanteisiin kun taas toista ihmistä en kirveelläkään? Siis lähinnä sillä tavalla, että pystyn helposti kuvittelemaan mielessäni tilanteita, joissa olemme. Muutamia "kuvitelmia" esimerkiksi mainiten: minä naputtelen jotakin tietokoneella kun toinen makaa takanani sängylläni kirjaa lukien, toinen on tiskaamassa astioita ja minä katselen vieressä, istumme saunan jälkeen parvekkeella pyyhkeisiin kääriytyneinä, ja kaikkea muita sellaisia hölmön normaaleja ja tavallistakin tavallisempia arkitilanteita.

Harvassa ovat nämä henkilöt, joista tuonkaltaisia mielikuvia pystyy kuvittelemaan helposti, niin ettei aivojen tarvitsisi tehdä töitä niiden eteen. Kyllä muitakin henkilöitä voi yrittää kuvitella tilanteisiin mutta jotenkin ne mielikuvat ovat luonnottoman tuntuisia. Nämä toiset taas tuntuvat niin luonnollisilta, että niissä tapahtumat lähtevät etenemään omalla painollaan, aivan kuin katselisi elokuvaa.

En nyt muista milloin aikaisemmin olisin tavannut tuollaisen henkilön, jota on "helppo ajatella", siitä on kuitenkin kulunut aikaa jo pitemmälti. Nämä ajatelmat taas tulivat mieleeni, kun törmäsin Operaatio Puujalassa tällaiseen henkilöön, joka on - yllätys yllätys - nainen. Kyseinen henkilö on operaattori, jonka kanssa olen ollut tekemisissä muutaman kerran. Ensimmäisen kerran minun piti tehdä hänen valvoessa eräs testi ja toisella kerralla sain hieman seurailla/tarkkailla häntä hänen paimentaessa OpSO-laumaa.

Ulkonäollisesti hän ei ole mitenkään erityinen, ei kedon kaunein kukkanen mutta ei sieltä rumimmastakaan päästä. Oikeastaan hän on aika tavallisen näköinen, voisipa käyttää ehkä luonnehdintaa naapurintyttömäinen. Hänen luonteestaan nyt en oikein pysty tarkasti vielä sanomaan mitään muutaman kerran perusteella mutta jotain kuitenkin.

Vähän samaan tapaan kuin aikaisemmin tehdessäni pika-analyysin, niin tässäkin tapauksessa ensivaikutelma muodostui äkkiä ensitapaamisen ensisekuntien ja -minuuttien perusteella. Minkälainen ensivaikutelma hänestä sitten jäi tuon perusteella? Lyhyesti ja ytimekkäästi yhdellä sanalla sanottuna: mukava.

Hänen seurassaan olo tuntui luontevan oloiselta ja jutustelukin sujui helposti. Testiäni tehdessä hän oli kannustava ja tsemppasi minua eteenpäin. Ja muutenkin hän oli tilanteen tasalla, tiesi mitä tehdään ja miten edetään, osasi ohjeistaa ja kyseli, jos en osannut sanoa jotakin. Langat siis olivat hyvin hänen hyppysissään.

Oikeastaan aika huvittavaa miten toisesta ihmisestä voi saada samanlaisessa tilanteessa aivan erilaisen kuvan. Nimittäin jouduin tekemään lähes yksi yhteen vastaavan testin tuon pika-analyysinaisen ohjauksessa ja silloinhan johtopäätös oli aivan jotakin muuta. Ja ei varmaan liene yllätys, että esimerkiksi tämän tapauksen kohdalla minun on vaikea tehdä näitä alussa mainittuja "kuvitelmia".

Työterveyspsykologin kanssa tuli puhuttua tuosta ensivaikutelmasta ja hän kertoi, että jonkun tutkimuksen mukaan ensivaikutelman tekemiseen menisi aikaa vain 0,7 sekuntia. Koitin etsiä hieman löytyisikö jostain tuollaisista tutkimuksista juttua mutta törmäsin yhteen blogikirjoitukseen, jossa oli seuraavanlaista tekstiä:

Mutta uusimpien tutkimusten mukaan ensivaikutelman tekemiseen ei tarvita kuin sekunnin 40:s osa. Huikean lyhyt aika! Eikä siinä vielä kaikki. Tutkimuksen mukaan tässä ajassa syntynyt ensivaikutelma on oikea yli 80% tapauksista!

Noh, tiedäpä häntä pystyykö sen tekemään 25 millisekunnissa mutta varmasti se on kuitenkin alle sekunnin luokkaa. Mutta mitäpä tästä voidaan loppupäätelmänä sanoa... Kannattaa panostaa ensivaikutelmaan, jos haluat jäädä kummittelemaan toisen ajatuksiin.

Hajatelmia

Palataanpas aiheeseen, jonka pintaa raapaisin hieman aikaisemmassa kirjoituksessa. Eli nyt epämääräisiä hajatelmia suhteestani vanhempiin.

Tuota aikaisempaa kirjoitusta kirjoittaessani olin hieman kyrsiintynyt toiseen vanhemmistani, tarkemmin sanottuna hänen käytökseensä. Ensin hieman taustaa mistä tuo minun ärsyyntyminen lähti... Tämä vanhempani olisi halunnut lähteä harrastamaan harrastustaan, jota myös minäkin harrastan, ja pyysi minua mukaansa, koska yksin se ei olisi onnistunut. Sillä hetkellä minua ei juuri se aktiviteetti kiinnostanut ja en halunnut lähteä, jonka takia hänkään ei sitten päässyt harrastuksensa pariin. Tästä vanhempi otti herneitä nenäänsä, juputti asiasta minulle ja lähti omiin oloihinsa.

Minä koin tuon tilanteen siten, että koska hän ei päässyt harrastamaan, niin minusta tehtiin syyllinen, koska en halunnut tehdä hänen tahtonsa mukaan. Tämä oli yksi syy miksi minua alkoi pänniä. Jonkin ajan kuluttua vanhempi taas oli niin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan ja oltiin taas niin normaalia. Tämä taas lisäsi entisestään minun ketutusta.

Jaa miksikö? No se on hieman hankala selittää mutta yritetään... Ensinnäkin olin jo siis valmiiksi ärsyyntynyt ja silloin lisä-ärsytykseen ei tarvita paljoa. Toisekseen, vanhempi itse suuttuessaan lähti omiin oloihinsa purkamaan suuttumustaan. Ja kun myöhemmin hän käyttäytyi kuin mitään ei olisikaan tapahtunut minun ollessa vielä suuttunut, koin että minun suuttumuksella ei ollut mitään merkitystä. Itse hän sai suuttua, mutta minun tunteeni ikäänkuin "sivuutettiin".

Kuulostaa hölmölle ja sekavalle? Ei se mitään, niin minustakin. En ole kovin ekspertti selittämään näitä asioita. Mutta kuitenkin... Tuonkaltaisia tilanteita on ollut paljon aikaisemminkin ("en halua tehdä jotakin", "jäkätijäkätijäkätijäkjäk, olet syyllinen"). Huomautettakkoon, että nuissa tilanteissa ei ole ollut kyse mistään siivoamisesta, roskien ulos viemisestä tai vastaavista kodin askareista.

Tulipahan näitä ajatuksia pyörittäessä mieleen pienten lasten kasvatukseen liittyvä vinkki vanhemmille. Vinkki kuuluu näin... Jos haluat lapsen tekevän jotakin ja hän kieltäytyy, kysy häneltä miksi hän kieltäytyy. Älä ala heti syyllistämään lasta siitä, ettei hän tehnyt jotakin mielesi mukaan. Ehkä lapsella on mielessään jotakin, joka arvelluttaa häntä ja hän vain tarvitsee vanhemmaltaan tukea.

Hmm... Oikestaan tuo on aika kuningasajatus itseni ymmärtämiseksi. Kun muistelen ja mietin lapsuuttani, niin minulta ei ole oikeastaan koskaan kysytty sitä, miksi en ole halunnut tehdä jotakin. Eli minut ja minun ajatukset on kokonaan syrjäytetty ja kaiken lisäksi minua on syyllistetty käytökseni vuoksi.

Tähän asiaan täytyy näköjään palata seuraavassa kirjoituksessa...

Nollat taulussa

Pelailin tuossa äsken pitkästä aikaa tietokoneella pasianssia. Siinä pelatessa ajatukset lähti sitten harhailemaan vähän sinne sun tänne. Toisaalta tuo on aika jännää, että samalla kun aivot koittavat miettiä siirtoja pasianssiin, niin samalla kuitenkin ajatuksissa pyörii kaikenlaisia muitakin ajatuksia. Eikä tuo ole ainoastaan tuon pasianssin ominaisuus. Monesti muulloinkin olen huomannut, että kun teen jotakin melko nollat taulussa -juttua, vaikkapa imuroinut asuntoa, niin juuri silloin ajatukset lähtevät aina lentoon ja yleensä silloin niitä ajatuksiaan ja mietteitään saa etenemään parhaiten. Niin kävi myös tänäänkin ja tällä kertaa mielessä pyöri ajatuksia vanhemmistani ja suhteestani heihin sekä tietysti tämä ongelmani. Näistä aiheista tulisi enemmänkin juttua mutta siitä taitaa tulla pituuden puolesta jo ihan oman postauksen aihe, joten palaan tuohon aiheeseen joskus tulevaisuudessa.

Villit ajatukset

Kesälomalla ollessaan on joutunut olemaan hieman ihmisten ilmoilla. Eräänä helteisen lämpimänä päivänä istuskellessani eräässä nimeltä mainitsemattomassa paikassa, suoraan edessäni seisoi nainen selkä minuun päin. Nainen oli iältään minua huomattavasti vanhempi mutta vartalosta ikää päättelemällä olisi varmasti arvaus heittänyt paljon. Vartalo oli hoikka ja tiimalasimallinen, pakarat olivat terhakan pyöreät, joita mustat housut vielä korostivat samalla kun housujen sauma upposi hieman pakaravakoon...

Nousin tuolista ylös ja astuin naisen taakse. Tartuin molemmin käsin häntä lanteista ja painoin lantioni hänen pakaroitaan vasten niin, että hän jäi minun ja kaiteen väliin eikä päässyt liikkumaan. Vasemmalla kädellä käänsin hänen kasvojaan leuasta niin, että hänen vasen korvansa oli minun huulieni kohdalla. "Nyt narttu levität haarojasi minulle" käskytin naisen korvaan samalla, kun oikea käteni etsiytyi naisen haaroille...

Onneksi sentään kukaan ei (vielä) voi lukea toisen ajatuksia. Eihän sitä koskaan tiedä miten perversseillä ajatuksilla varustettuja henkilöitä sitä voi takana oleskellakaan... ;)

Häiritsevät ajatukset

Eilen oli hieman tavallisesta poikkeava työpäivä, koska piti matkustella. Matkustelujen välissä oli muutama kokous ja lisäksi piti hoidella vielä erinäisiä sekalaisia asioita asiakkaan kanssa.

Jotenkin nämä tavallisesta arjesta poikkeavat päivät saavat minun ajatukset "ylikierroksille". Tämän huomaa varsin hyvin jo edellisinä päivinä, kun ajatukset pyörivät villisti jo tässä normista poikkeavassa päivässä. Nytkin edellisinä iltoina en nukahtanut normaalisti vaan pyörin sängyssä ajatellen kaikenlaista. Saman huomasin myös silloin, kun olin matkustamassa takaisin kotiin. Matkustaessa kun ei ole juuri mitään tekemistä, niin nytkin ajatukset pyöri taas villisti päivän tapahtumissa melkein koko matkan ajan.

Nämä ei-normipäivät meinaavat olla hieman rasittavia juuri nuiden villisti pyörivien ajatuksien takia. Sitä on varmaan jo niin tottunut tähän tylsään ja yksinkertaiseen elämäänsä, että jos siihen vähänkään tulee muutosta, niin tuntuu, että aivoilla on heti mopo keulimassa ja kaikki tuntuu kaaokselta. Ja tästä ajatuskaaoksesta on sitten seurauksena uupunut ja nuutunut olotila.

Tuosta eilisestä päivästä jäi myös yksi asia häiritsemään mieltäni. Sekalaisia asioita hoitaessa jouduin selittämään yhdelle naiselle jotakin työhön liittyvää asiaa. Siinä asiaa selittäessäni nainen istui vierelläni ja hän katsoi samalla minua ja kuten myös minä häntä. Ja tämä asia mikä jäi minua häiritsemään oli se, että tästä tapahtumasta (kun minä katson tätä naista silmiin) jäi ikään kuin valokuva aivoihini. Pystyn näkemään sen naisen katseen niin selvästi mielessäni, aivan kuin katsoisi jotakin valokuvaa. Miksi se sitten jäi nuin hyvin mieleeni, sitä en tiedä. Tämä kyseinen nainen kieltämättä oli siinä tilanteessa minun mielestä aika viehättävän näköinen ja sekin katse oli jotenkin naulitseva.

Outoa tuokin, miten äkkiä sitä arvioi ihmisen ulkonäön jo ihan heti ensi sekunneilla tavatessaan toisen. Kun tapasin tämä kyseisen naisen ensimmäisen kerran joskus viime vuoden puolella, niin ensimmäinen ajatus suunnilleen oli "onpas hyvän näköinen nainen". Toisena hyvänä esimerkkinä tästä on puolestaan tänään tapahtunut... Olin tulossa töistä ja vastaan tuli nainen ja tässä tilanteessa ensimmäinen mieleen tullut ajatus oli "tuopa ei ollut kovin puoleensa vetävän näköinen tapaus, ei vaikka oli hiuksetkin värjännyt". Mut joo, vaikka moni kakku päältä kaunis, niin silkkoa koko sisältö. Siis näinkin voi olla. Ei se ulkonäkö vielä paljasta itse siitä ihmisestä vielä kovinkaan paljoa.

Niin vielä jäi siitä eilisestä päivästä myös toinenkin asia häiritsemään mieltäni. Ollessani kokouksessa, jossa oli mukana myös tämä aikaisemmin mainittu nainen, panin merkille yhden asian. Siinä pöydän ääressä istuskellessa ja katsellessa milloin minnekin huomasin silmänurkastani, kun tämä nainen vilkuili minua muutaman kerran. Tuskinpa siinä nyt mitään sen kummempia, saahan sitä toisia katsoa kun teen sitä itsekin mutta jotenkin tuokin asia kiinnitti huomiotani. Lieneekö sitten jo havaittavissa ehkä lievää vainoharhaisuutta, kun panen merkille näinkin vähäpätöisiä asioita ja ne jäävät sitten ajatuksiin kummittelemaan...

A Bad Day

Kun tietäisi taas mistä laidasta aloittaa ajatuksien purku... Päässä pyörii kaikenlaisia ajatuksia mutta ne ovat aika sekaisin niin se lisää vaikeusastetta. Mutta yritetäänpäs...

Oikeastaan ajatukset lähtivät sekoilemaan yhden kirjoitukseni kommenttien pohjalta (eli sieltä löytyy myös syyllinen, joka sekoitti ajatukseni *murrr* ;). Olkoo tuo kirjoitus tapaus A. Aiheen alustukseksi kannattaa varmaan lukea tuo edellä mainitun lisäksi oheinen kirjoitus. Tämä olkoon tapaus B.

Ja ei kahta ilman kolmatta joten tässä vielä lisää eli samankaltainen tilanne menneeltä viikolta (tapaus C)... Eräänä iltana huomasin yhden asian, joka ei mielestäni ollut niin kuin sen olisi pitänyt olla. En ollut asiasta ihan täysin varma, kun en muistanut yhtä asiaa enää kunnolla. Päätin mennä kuitenkin nukkumaan, koska kello oli jo sen verran mutta tuo asia vaivasi edelleenkin mieltäni. Sängyssä maatessani päähäni tuli ajatus tarkistaa eräs asia. Nousin sängystä ylös ja kävin kurkistamassa yhteen paikkaan:

"Tämä asia ei ole täällä, joten sen täytyy olla varmaan sitten siellä?"

Katsoin sen jälkeen parvekkeelle ja siellähän se.

"Voi saatanansaatanansaatanan...." *loputonta kiroilua*

Tämä eräs asia oli jäänyt parvekkeelle melkein kahdeksi viikoksi ja minun olisi pitänyt ottaa se pois sieltä jo sinä päivänä kun laitoinkin sen sinne mutta minkäs teet, kun muisti on loistava mutta aivan helvetin lyhyt. Eli pulttia tuli otettua tuostakin asiasta. Ei ehkä kuitenkaan niin paljon mitä nuissa parissa aikasemmassa tapauksessa, koska oli ilta ja olin väsynyt. Kyrsi tuo unohdus kuitenkin vielä seuraavanakin aamuna.

Mitä olen miettinyt nuita omia tunteita viimeisien vuosien ajalta, niin ne ovat olleet aika "yksipuoleisia" tai miten sen voisi ilmaista... Tai pikemminkin se tunneskaala on ollut hyvin yksipuolinen. Suurin osa ajasta on ihan normaalia ja seesteistä mitä nyt varmaan voisi kuvitella suurimalla osalla ihmisistä olevan. Ei mitään vuoristoratoja ilosta suruun ja sieltä onnellisuuteen tai sen kaltaista. Jos taas miettii siten ääripäitä, niin en oikeastaan ole ollut onnellinen pitkään aikaan, myöskin iloisuus on harvoin käyvä vieras. Joskus kun se luonani käy, niin se on hyvin lyhytkestoinen. "Hempeilytunteet" puolestaan... Niin mitkä hempeilytunteet? Joskus olen ehkä tykännyt jostakin (jos puhutaan ihmisistä) mutta sekin on ollut lähinnä kaukoihastusta. Ja sitä R-kirjaimella alkaava tunnetta en ole koskaan kokenutkaan. Viha ja raivo ovat taas niitä, jotka käyvät useammin vierailulla. Vaikka ne eivät myöskään viivy normaalisti kuin hetken niin ne jättävät jälkeensä joskus päiviäkin kestävän ärtyneisyyden.

Mistä nuo viha ja raivo sitten kumpuavat? Jos mietin nuita alussa olleita tapauksia, tapaukset B ja C ovat aika selviä, sillä niissä olin vihainen itselleni. Tapauksessa B yritin tehdä asiaa, jonka normaalisti osaan tehdä omasta mielestäni aika hyvin. Muistan vielä varsin hyvin kun siinä tehdessäni mietin, että "kunhan pääsee näkemään lopputuloksen". Eli latasin itseeni ennakko-odotuksia ja kun homma menikin aivan täysin keturalleen, niin ei ihmekään, jos sulake paloi. Tapaus C taasen... Siinäkin voin syyttää vain itseäni unohduksesta.

Mutta tapaus A on hieman hankalampi. Siinä en ollut vihainen itselleni vaan esineelle, joka hajosi odottamatta. Ehkä se vain jotenkin petti odotukseni, en osaa sitä sen paremmin analysoida.

Ja väliin pätkä kommenttia tapauksesta A:

Ehkä tuo episodi todisti sen, että sinulla on paljon käsittelemätöntä vihaa siellä kuoren alla. Et ehkä oikein löydä sille sopivaa purkautumiskeinoa, ennenkuin jokin mielestäsi ns. "hyväksyttävän" asia tapahtuu
...
En nyt osaa oikein selittää selkeästi. Siis tarkoitan, että on sopivampaa osoittaa raivonsa ja turhautumansa jollekin muovinpalaselle, kuin vaikka oikealle ihmisille, varsinkin sille ihmiselle, jolle se oikeasti kuuluisi.

Voihan siellä kuoren alla olla jotakin raivoa, joka odottaa purkautumistaan. Olisi vain mukava tietää mistä se on sinne patoutunut. Onko se vain kasautunut pikku hiljaa vuosien varralle kaikista epäonnistumisista, pettymyksistä...? Ja miksipä sitä raivoaan ei voisi kohdistaa toiseen ihmiseen, jos siihen on hyvä syy? Siitähän se viha alkaa patoutua, jos kaiken pidättelee sisällään, ehkä minullekin on käynyt niin.

Silloin tällöin lehdistä saa aina lukea, kun joku väkivaltainen idiootti on hyökännyt ilman mitään syytä jonkun viattoman kimppuun. Yleensä minulla alkaa tuonkaltaista uutista lukiessa vähän keittää, sillä vihaan yli kaiken epäoikeudenmukaisuutta. Joskus on tullut sitten pyöriteltyä mielessä ajatusta mitä itse tekisin, jos joutuisin tuollaisen raukkamaisen teon kohteeksi. Riippuisi tietysti hyvin paljon tilanteesta mutta jos jotenkin pystyisin käymään tilanteessa toista vastaan niin luultavasti päästäisin kaiken pinnan alla piilevän patoutuneen raivoni täyteen valtaan, koska saisin kerrankin sille "hyväksyttävän" syyn... Kummallista miten tuollaisen tilanteen pelkkä kuvitteleminenkin alkaa kierrättää verta saati sitten jos oikeasti joutuisin sellaiseen. Mutta toivottavasti tuollaiseen tilanteeseen ei tarvitsisi koskaan joutua, niin itseni kuin vastapuolenkin kannalta...

Vaikka seuraava piirros kuvaa suomalaisten tunteita viime vuoden jääkiekon mömmöm-kisoissa Tanskalle kärsityn tappion jälkeen niin kyllä tuo välillä kuvaa hyvin myös minunkin päivittäisiä tuntemuksia...

Tuo kuva löytyy tuolta sivulta, jolta löytyy muitakin hauskoja kuvia pohjoismaalaisista ja muistakin kansoista, kannattaa käydä kuikkimassa.