Näytetään tekstit, joissa on tunniste uutiskatsaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste uutiskatsaus. Näytä kaikki tekstit

31.12.2025

2025 wrapped

Joulukuun puolivälissä oli Ilta-Sanomissa kirjoitus otsikolla "Miksi suomalaiset eivät uskalla kuluttaa?". Kun sattuu nyt vuosi olemaan lopuillaan, niin tehdään yhteenvetoa kuluneesta vuodesta ja samalla kommentoidaan tuota uutista.

Kirjanpidostani näin, että kuluneena vuonna menot olivat huomattavasti suuremmat mitä aikaisempina vuosina. Tuohonkin löytyy selvät syyt. Vuoden aikana jouduin tekemään useita ostoksia, joilla korvattiin tai korjattiin joku hajonnut tai rikki mennyt asia. Näihin upposi useampi tuhat euroa rahaa ja kohteet vaihtelivat laidasta laitaan: auton korjaukset, huonekalut, kodinkoneet ja muu kodin tekniikka näin päällimmäisenä. Lisäksi jouduin päivittämään silmälasit muuttuneen näön takia. Ja ei ole halpaa olla puolisokea Suomessa, sillä niihinkin laseihin sai uppoamaan useamman satalappusen.

Silmälaseista puheenollen, kyllä on Suomessakin kunnon kusetushinnat ja -markkinat silmälaseja myyvissä liikkeissä. Vähän väliä mainostavat laseja puolella hintaa tai osta-kahdet-maksa-edullisemmat -tyylisillä tarjouksilla. Nuokin "tarjoukset" on yhtä tyhjän kanssa, kun itselläkin lasit olivat olevinaan puoleen hintaan mutta silti maksoivat saatanasti vaikka olivat ihan pelkät yksiteholasit. Aloin jo katsella laseja ulkomaisista nettikaupoista mutta en vielä uskaltanut tilata. Yhdestä nettikaupasta olisin saanut aivan samat kehykset ja niihin linssit suunnilleen puolella siitä hinnasta mitä nyt maksoin paikallisesta liikkeestä ostettuna. Jossain sitä ilmaa tuntuu kummasti olevan noissa, kun liikkeillä on vara antaa noita 50 % "alennuksia" ja liikkeetkin on vielä kaupungin parhaimmilla paikoilla (lue: kalliit liiketilojen vuokrat). Sattuipa myös netissä yksi video tulemaan vastaan, jossa henkilö kertoi käyneensä etelä-euroopassa lomamatkalla ollessaan jossain paikallisessa kivijalkaliikkeessä katsomassa silmälasien hintoja, niin hänenkin sieltä tilaamat lasit oli puolet siitä hinnasta mitä vastaavat Suomessa.

Suurin osa menoista kohdistui siis kaikkeen pakolliseen elämiseen liittyviin kustannuksiin. Puhtaasti huvitukseen eli harrastuksiin kului rahaa n. 180 € ja karkkiin n. 32 €. Muita huomionarvoisia nostoja kirjanpidosta: kenkiin meni reilu 5 € (uudet kengännauhat) ja vaatteisiin n. 22 €.

Palataanpa sitten tuohon alussa mainittuun IS:n juttuun. Kirjoituksessa politiikot arvelevat syiksi mm. suomalaisten odottavaisuutta ja säästäväisyyttä, Ukrainan sodan loppumisen odottelua, huonompien aikojen odottelua, jne. Kuten minunkin talouden kirjanpidosta voisi päätellä, niin en kuluta juuri mitään mihinkään ylimäääräiseen. Ja syy siihen on se, että minua ei yksinkertaisesti kiinnosta kuluttaa rahojani kaikkeen turhaan, ylihintaiseen ja heikkolaatuiseen paskaan. Se ostetaan mikä tarvitaan (pitkin hampain) ja muuten ollaan ilman. Harrastuksiinkin keksisin heti kaikkea tavaraa mitä voisi hankkia mutta nämäkin on sellaisia ei-välttämättömyyksiä. Saattaisi kohottaa harrastuksen mielekkyyttä mutta ilman niitäkin tulee toimeen ihan hyvin.

Hyvänä esimerkkinä nuokin ylihintaiset silmälasit ja kengät, joihin jouduin ostamaan uudet nauhat. Kengistä sen verran, että ostin ne tammikuussa 2023 eli eivät ole kovin vanhat, maksoivat silloin 120 € pienen alennuksen kanssa. Ostin nuokin kengät sen takia, koska edellisistä vastaavista hajosi pohjat. Nämä edelliset kengät olivat tosi hyvät. En edes muista milloinka ne ostettiin, luultavasti joskus 90-luvulla, kun olin vielä alaikäinen. Nuo kengät olivat kestäneet käyttöä ihan hyvin siis varmaan lähemmäs parikymmentä vuotta ilman mitään ongelmia, vaikka ne olivat käytössä aina joka talvi. Ei nyt ihan jokapäiväisessä käytössä mutta arkikäyttöä kuitenkin.

Entäs nämä nykyiset kengät sitten? Ne on sellaiset kumiteräiset talvikengät, joissa on korkea varsi ja siinä varren yläosassa on sellainen pieni sormilenkki, josta voisi pitää kiinni, kun kenkiä vetää jalkaan. Ensimmäisellä kerralla näitä kenkiä jalkaan laittaessa tein juurikin näin, että otin lenkistä kiinni ja siitä vetämällä hieman avitin kengän menemistä jalkaan. Mutta mitäs tapahtui? Saatanan lenkki ratkesi ompeleistaan, niin olipa sitten siitäkin niin helvetisti hyötyä.

Toinen vitutus näiden kenkien kohdalla tapahtui vajaan vuoden päästä ostosta. Yhtenä päivänä kenkiä jalkaan laittaessa huomasin, että näyttääpäs nämä nyt oudoilta, niin tarkemmin toista kenkää tarkastellessa huomasin, että yhdestä kohtaa oli saumojen ompeleet ratkenneet niin, että sisävuori vähän pilkisti näkyville. Noh, eipä muuta kuin kyseinen kenkä mukana takaisin kauppaan ja valittamaan kengästä. Vielä sentään suostuivat ottamaan korjattavaksi nuo vaikka pässi myyjä koitti mussuttaa jotain, että nauhat oli vedetty liian tiukalle, niin sen takia on revennyt sauma.

Kolmas vitutuksen aihe noissa kengissä oli nuo nauhat. Ne olivat yksinkertaisesti niin paskat, että ne kuluivat puhki kahden talven jälkeen ja nyt piti sitten ostaa uudet. Ei ole vielä tullut vastaan yhtä paskoja kenkiä, missä nauhat menee vaihtokuntoon kahden kauden jälkeen mutta nytpähän on sellainenkin koettu. Kengät oli Kamik-merkkiset ja on kyllä laadultaan olleet niin paskat, että en tule toiste tuon merkkisiä kenkiä ostamaan. Ja ei kannata sinunkaan, armas lukijani.

Esim. Scandinavian Outdoorin sivuilla kyseisestä tuotemerkistä on mainittu näin: 

Kamik, Kanadasta
Arktisten seutujen asiantuntija

1890-luvulla perustettu Kamik on saanut nimensä Kanadan inuiittien termistä paikallisille talvisaappaille.

“Kanada-bootsit”

Kamikin tunnetuin tuotetyyppi on ns. Kanada-bootsit, jotka on luotu pitämään jalat kuivina ja lämpiminä vaihtelevissa olosuhteissa. Niissä on kuminen alaosa, joka suojaa jalat vedeltä ja loskalta, ja nahkainen yläosa. Eri versiot sopivat eri käyttöön: kevyemmät ja taipuisammat sopivat kävelyyn nollakelissä ja pakkasella, kaikkein raskaimmat ovat kotonaan moottorikelkan kyydissä tai käytössä, jossa joudutaan muuten istumaan tai seisomaan paljon paikallaan.
Kaupunkiin, tuntureille ja metsiin, vastuullisesti

Pakkanen puree Pohjolan talvessa, ja Kamik-kengät vastaavat haasteeseen. Kamikin huopamaiset sisäkengät tehdään 100% kierrätetyistä juomapulloista. Kaikki tuotannossa syntyvä ylijäämäkumi kierrätetään - vuositasolla kierrätettävä kumi riittää peräti 180 000 kumisaapasparin tekemiseen. Samalla linjalla mennään myös huovan kanssa: vuosittainen huovan kierrätysmäärä pyörii 45 000 kilon tienoilla. Jokainen Kamik-tehdas pyörii uusiutuvalla energialla. Valmistaja on sitotunut ESG-periaatteisiin (ympäristöön, talouteen, ja sosiaaliseen vastuuseen pohjautuva johtamismalli).

Tuotannossa käytetty vesi kierrätetään 90%:sti. Pakkausmateriaalit valmistetaan kierrätetyistä ja kierrätettävistä materiaaleista - pelkästään tämä säästää 132 henkilöauton CO2-päästöjen verran joka vuosi. Joissain kengissä käytetty Heat-MX-eristekuitu valmistetaan kierrätetystä polyesteristä. Kamik ei käytä PFC-yhdisteitä. Rise-niminen materiaali (aiemmin tunnettu nimellä Bloom) sisältää merilevää ja biopohjaisia lisäaineita.

Kamik-kenkien nahkaosat valmistetaan LWG:n eli Leather Working Groupin “kulta”-tasolle ratifioimista parkitsemoista peräisin olevasta nahasta.

Scandinavian Outdoor ja Kamik

Kamikin suosikkimallit muodostavat tärkeän osan Scandinavian Outdoorin talvikenkävalikoimaa. Tilaa omasi heti kotimaisesta erikoisliikkeestä, toimitukset tarvittaessa vaikka kotiovellesi!

Ihan yleisesti tiedoksi, että ei nuo kengät mistään Kanadasta tule, ihan rehellistä Kiinassa valmistettua paskaa ne ovat. Huvittavaa, kun kaupat ovat viime aikoina itkeneet siitä, kun ihmiset tilaavat Temusta paskaa. Samaa ripulia ne näyttää siellä kivijalkakaupoissakin myyvän, tosin paljon kalliimmalla vain. En kyllä yhtään ihmettele, jos ihmiset tilaa sieltä Temusta tai vastaavasta ne tavaransa. Tosin onko siinä mitään järkeä, niin luultavasti ei. Saman heikkolaatuisen Kiinan paskan sieltä luultavasti saa. Nykyään alkanut vituttaa sekin kaupassa käydessä, kun katsoo jonkin tuotteen valmistusmaata, niin yleensä se on niiden vinosilmäriisineekerien maa. Vaatteissa yleensä valmistusmaana on jokin muu kaukoidän maa, ehkä Vietnam, Pakistan, Torakka-Turkki tai joku muu vastaava Persläpistan. Jos Kiina tekisi ryssät ja hyökkäisi jonnekin Taiwaniin, niin hyvä olisi boikotoida Kiinaa. Valtaosa tavarasta tuodaan sieltä, niin saattaisi jossain lähi-Prismassa, Mätänetissä, tai Piliteemassa jotkin osastot kumista tyhjyyttään, jos pitäisi jättää tuolta maasta tulevat tavarat pois valikoimista.

Niin, vielä sellainen tilastollinen yksityiskohta, että näinhän minä tänä vuonna yhdet paljaat (tissieläimen?) tissitkin. Mieluumin olisin kyllä jättänyt näkemättä, eivät olleet mikään silmiä hivelevä näky. 🤮 Oli työpaikan illanvietto ja se sattui olemaan paikallisessa kylpylä-/saunapaikassa, jossa oli samaan muutakin porukkaa paikalla. Saunat oli kaikkien käytössä ja yhteen sellaiseen tuli joku neljän hengen porukka, missä oli muutamia naisia ja yksi mies. Satuin istumaan lauteilla sellaisella paikalla, jonka ohi kaikki saunaan tulijat ja menivät kulkevat. Kun tämä porukka oli lähdössä, niin siinä hämärässä saunassa huomasin, että yhdellä naisella oli päällä vain alaosa uimapuvusta. Koska oli hämärää, olen puolisokea ilman laseja ja nainen vilahti siitä nopeasti ohi, niin eipä siitä paljoa erottanut. Ilmeisesti se ohi vilahtanut oli pitkähiuksinen nainen, malliltaan näytti olevan yläpäästä leveämpi ihrapötkylä ketunnenäpatalapuilla. Jäi vähän sitten sellainen epävarma olo, että näikö minä tosiaan naisen. Päällimmäiseksi jäi vain ihmettely, että miksi pitää kulkea tuollaisessa asussa yleisessä saunassa.

5.9.2024

Identifioidun...

Kun on lukenut nettilehtien sivuilta viikon aikana juttuja, niin pakostakin on tullut mieleen ajatus, että hieman on ihmeelliseksi mennyt nykyajan koululaiset....

 

Alkaa olla jo lievästi pellemaailman makua, jos pitää maukua kuin joku kissa oppitunnilla. Minun lapsuudessani jos olisi koulussa tuollaista tehnyt, niin luultavasti olisivat toivottaneet tervetulleeksi alla olevan kuvan paikassa.

Kyllä sitä saattaa olla lievästi ihmeissään, jos tämä nykyajan sekosukupolvi joskus työelämään pääsee.

Kun möngin tänään aamulla talosta pihalla, niin pihamaalla oli rusakko. Lähdin uteliaana seuraamaan sitä ja pitkäkorva hypähti vähän kauemmaksi. Otin muutamia juoksuaskelia sitä kohti, niin tämä vähän matkaa hyppeli eteenpäin ja jäi tyhmänä paikalleen toljottamaan. Kuljin elukan perässä rivakasti kävellen, niin pitkäkorva palloili ja säntäili sivulta toiselle ja edestakaisin. Yleensähän jos tapaa pihallaan jonkun luonnoneläimen, niin ne kyllä lähtevät heti hippulat vinkuen suorinta tietä karkuun jonnekin puskaan tai metsikköön. Tämä yksilö tuntui olevan niin urvelo, että sen olisi melkein saanut juosten kiinni, jos olisin vähän vauhdikkaammin juossut sen perässä.

Tuo tämänaamuinen episodi sai sitten miettimään jahtaamista. En ole kolmijalkaisena oikein milloinkaan ollut kiinnostunut "jahtaamaan" naisia (ei sen puoleen ole kiinnostanut kolmijalkaiset tai mitkään muut pronominihirviöt). Joskus nuorempana sitä vielä oli vähän kiinnostusta vastakkaista sukupuolta kohtaan mutta eipä juuri enää. Tuokin rusakon jahtaaminen oli huomattavasti hauskempaa kuin naisten. Siinä on jotakin niin alkukantaista, kun saa jahdata jotakin pakenevaa...

Mutta hetkinen... Identifioidunko minä nyt sitten joksikin ajokoiraksi, kun tekee mieli juosta jänisten perässä?

VUHVUHVUH!!!

Vai olenko ehkä sittenkin jokin rankaisija? Kun joskus lehtien nettisivuilla näkee tuon itäisen persläpimaan kusipäisen johtajan kuvan, niin minulle tulee aina sellaiset

että jos se pöhönaamainen kalju kusipaskatappi tulisi kadulla vastaan, niin paloittelisin sen persreijän siltä seisomalta kirveellä kilon palasiksi!

24.7.2020

Arkistoitu

Sattuipa maantaina silmään oheinen uutinen:

Maailman suurin avoimen lähdekoodin ohjelmistoja tarjoava verkkopalvelu GitHub siirsi 21 teratavun verran ohjelmistoja ikiroutaan.

GitHubin säilömät tiedostot on tarkoitus avata 1000 vuoden päästä. Silloin elävät ihmiset pääsevät käsiksi 2000-luvun alun dataan.

Githubhan on sellainen paikka missä voi säilöä ohjelmakoodiaan ja pitää sitä muiden nähtävillä, se on eräänlainen versionhallintasysteemi. Alla jutusta kuva kokonaisuudessaa.



Ilmeeni, kun myöhemmin Github-koodiarkistoani räpeltäessäni huomaan, että profiiliini on ilmestynyt oheinen pimpelipom ja tajuan, että koodiripulini on arkistoitu seuraavaksi tuhanneksi vuodeksi huippuvuorille.



Noh, saapahan tuhannen vuoden päästä ihmiset (tai mitkä humanoidit tätä maapalloa silloin asustaakaan) nauraa ja ihmetellä, että mitähän hittoa se tämäkin on oikein yrittänyt. Ja jos minusta ei jää muuta perintöä, niin onpahan hengen tuotteita arkistoitu jonnekin (toivottavasti) pysyvämpään paikkaan.

30.6.2020

Työhaastattelukysymyksiä, osa 2

Kirjoitin joskus työhaastatteluaiheisen kirjoituksen, joka on tilastojen mukaan ollut useimmiten hakukonekyselyn tuloksissa mukana. Kirjoitetaan nyt sitten hieman samasta aiheesta lisää.

Kauppalehden sivuilla oli kesäkuun puolivälissä juttu työhaastattelukysymyksistä, joka puolestaan pohjautui jonkin henkilön kirjoittamaan Linkedininä-artikkeliin. Koska nyt ajat ovat mitä ovat, niin se saattaa tuoda oman lisänsä näihin työhaastattelukysymyksiin. Vastaillaan nyt huvin ja harjoittelun vuoksi näihin kysymyksiin, jotka oli esitetty tuolla linkitetyssä jutussa...

1. Mitä olet oppinut itsestäsi pandemian aikana?

Ehkä sen, että pystyn sopeutumaan monenlaisiin tilanteisiin ja pysyn tyynenä ja rauhallisena myös tällaisissa tavallisuudesta poikkeavissa tilanteissa.

2. Pystytkö tekemään työsi kotoa käsin?

Pystyn työskentelmään kotoa käsin hyvin. Työpiste on ergonominen ja ympärillä ei ole työtä haittaavia häiriötekijöitä. Kun vain nettiyhteys ja siten etäyhteys toimistolle toimii, niin työnteon kanssa ei ole ongelmia. Ja vaikka nettiyhteys pätkisikin, niin olen järjestänyt työni ja siinä tarvitsemani asiat niin, että pystyn työskentelemään vaikka offline-tilassa.

3. Oletko halukas työskentelemään myös toimistossa?

Voin työskennellä myös toimistossa. Jotkin työhön liittyvät asiat pystyy tekemään helpommin toimistolta käsin kuin etätöinä.

4. Miten olet kuluttanut aikaasi pandemian aikana?

Olen pyrkinyt pitämään arkirutiinit normaaleina tai säätänyt niitä tilanteisiin sopiviksi. Ehkä on tullut ulkoiltua tavallista enemmän, kun työmatkoihin käytetty aika on jäänyt muuhun käyttöön.

Ja sitten ne rehelliset vastaukset näihin kysymyksiin...

1. Mitä olet oppinut itsestäsi pandemian aikana?

En yhtään mitään. Tiedän jo mikä minä olen eikä pandemiat siihen ole vaikuttanut yhtään mitään.

2. Pystytkö tekemään työsi kotoa käsin?

Joo joo. Hommat hoituu paremmin kotoa kuin toimistolta.

3. Oletko halukas työskentelemään myös toimistossa?

No en tosiaankaan halua takaisin sinne apinatarhaan, pitäkää tunkkinne! Kiinnosta enää paskaakaan työskentely siellä mölyapinoiden keskellä ja kaiken lisäksi olla idioottien armoilla aamu- ja iltapäiväliikenteessä.

4. Miten olet kuluttanut aikaasi pandemian aikana?

Sitä samaa paskaa tullut tehtyä mitä tähänkin asti. Tämä karanteenielämä on ihan sitä minun normaalia elämää.



31.8.2019

Onko työelämä oikeasti näin umpisurkeaa?

Viime viikolla Kauppalehdessä oli kolumni, jonka otsikossa kysyttiin, että onko työelämä oikeasti näin umpisurkeaa? Kolumnissa viitattiin liikenne- ja viestintäministerin ehdotukseen työajan lyhentämisestä ja siihen miten Työterveyslaitoksen mukaan työoloissa on menty eteenpäin.

Työhyvinvointi on yrityksille kilpailuvaltti. Sitä mitataan säännöllisesti ja kehitetään jatkuvasti. Hyvä maine työnantajana on keskeinen keino, kun kilpaillaan osaavasta työvoimasta. Kaikkea ei saa rahalla.

Työelämän kurjuus on tutkimuksen valossa enemmän myytti kuin todellisuutta.

Pomot ovat kiinnostuneita henkilöstön hyvinvoinnista, päätöksenteko on oikeudenmukaista, esimiehet ja työyhteisö antavat tukea, ja työ­paikoilla koetaan usein työn imua. Kehityskeskusteluitakin käydään usean kerran vuodessa.

Kun tuollaista tekstiä lukee ja vertaa omiin kokemuksiin työelämästä, niin sitä miettii, että missä maailmassa ja työpaikoilla tuollaista on. Jos takertuu tuohon lainauksen viimeisen lauseen asioihin, niin kovin kaukaiselta kuulostaa. Pomot ei tuolla työpaikalla hyvinvoinnista juuri välitä. Tai välittävät sen verran, että lain pykälät täytetään työsuojelumielessä ja siihenpä se jää. Esimies nyt päivittäin ohikulkiessaan saattaa jotain kysyä mutta välillä suoranaisesti vituttaa keskustella tämän henkilön kanssa. Välttämättä omaa asiaa ei ehdi edes kertoa puoliväliinkään, kun tämä rupeaa puhumaan päälle. Eipä tuollainen käytös juuri innosta sitten kertomaan enempää asioitaan ja jos minulta jotain kysytään, niin vastaukset pysyy lyhyinä. Esimiehen pomo (ja samalla toimiston päällikkö) taas on vähän väliä jossain reissussa ja häntä harvoin näkee tuolla toimistolla. Tuonkaan henkilön kanssa on niin vähän kanssakäymistä, että en edes muista milloin viimeksi olisin puhunut hänen kanssaan.

Päätöksentekokaan ei ainakaan minun silmiin näytä kovin oikeudenmukaiselta. Toimipaikan henkilöstöltä ei oikeastaan kysellä mitään, kun toimistoon ja sen työskentelyolosuhteisiin liittyviin asioihin tulee muutoksia. Vaikka ylempää yrityksestä tulee aina vuosittain käskyä kehityskeskusteluista, niin nekin jäävät pitämättä, jos et ole aktiivisesti nykimässä hihasta. Ja vaikka keskustelut kävisi, niin se aivan yksi lysti mitä siellä läpistään, koska niiden perusteella ei tapahdu yhtään mitään. Asiat jää vain paperille pyörimään ja siinäpä se. Tuossa päätöksenteossa/kehityskekesusteluissa on myös yksi "huvittava" yksityiskohta. Kehityskeskusteluissa pitäisi listata aina vuodelle muutamia tavoitteita. Minä ainakin kuvittelisin niin, että minä päätän noista tavoitteista ja mitä niihin kirjataan. Noh, eipä toimitakaan niin vaan käytännössä toimistopäällikkö sanelee ne tavoitteet, jotka nekin on yhtä täyttä paskaa sananhelinää. On jäänyt vain pyörimään mieleen, että onko tuossa sellainen takana, että toimistopäällikölle on annettu ylemmältä taholta jotkin tavoitteet ja ne sitten vain nakitetaan alaspäin. Jos ne täyttyy, niin tämä pomo saa bonukset ja työntekijät sitten ehkä jotain haistapaskan pikkurippeitä.

Mitä tulee esimiehen ja työyhteisön antamaan tukeen, niin se on yhtän tyhjän kanssa. Esimieheltä jos käy kysymässä jotakin asiaa (esim. pyytää projektiin lisää miehitystä), niin vastaus on, että katsotaan myöhemmin. Ja tuo "katsotaan myöhemmin" käytännössä tarkoittaa "ei koskaan". Jos taas erehtyy kävelemään toiselle osastolle kysymään jotain asiaa, johon ei voi antaa yksinkertaista kyllä/ei-vastausta tai sitä vastausta ei löydä nopeasti jostain opuksesta, niin ensimmäisenä suunnilleen vastataan, että ei ehdi kun on niin kiirettä. Oman osaston väeltä sentään nyt voi vielä saada apua tarvittaessa.

Alkukeväästä tapahtui pientä yrityskauppaa, jonka seurauksena toimistolle tuli lisää väkeä. Lievästi huvittuneena on saanut seurata tuota touhua. Heti kun tuo yrityskauppa julkaistiin, niin kuulemma sieltä toimistolta, josta väki siirtyi tähän toimistoon, oli lähtenyt yksi jamppa litomaan. Kun uusi väki sitten muutti toimistolle, niin yksi heppu katsoi paikkaa tasan yhden aamun, pakkasi kamansa autoon ja lähti toisen paikkakunnan toimistolle. Ja sattuipa vielä lomien aikaan niin, että keväällä toimistolle rekrytoitu henkilö lähti toisen työnantajan palvelukseen. Hmmm... Mikähän mahtaa olla vikana, kun ovi on käynyt tiheämmin suunnan ollessa poispäin.

Ei sen puoleen, olen jo itsekin tullut siihen pisteeseen (oikeastaan jo viime syksystä lähtien), että en jaksa enää tätä paskaa. Kävin alkukesästä yhdessä paikassa työhaastattelussa, jossa hommat olisivat olleet samanlaisia mutta onneksi en kuitenkaan tullut valituksi. Kun mietti tarkemmin niitä haastattelussa käytyjä asioita ja omia kokemuksia tältä alalta, niin ei tarvitse olla kovin kummoinen meedio päätelläkseen, että samanlaista paskaa se olisi ollut sielläkin. Vielä kun keksisi, että minkälaisiin hommiin sitä lähtisi. Se kyllä on varmaa, että uuden työn on oltava ihan erilaista mitä nyt teen.

12.5.2019

Potkulaudalla

Näin netissä viikolla sähköpotkulaudoista uutisen, jossa pisti silmiin seuraava katkelma:


(kuvankaappaus otettu täältä)

Tuosta näkee taas kerran hyvin miten siellä Helsi... perslävessä asuvat nuoret, urbaanit, ei-lahjakkaat ihmiset ovat vieraantuneet maaseudun elämästä. Jos tietäisi edes hiukan, että missä kunnossa tiet ovat oikeasti maaseudulla, niin tuskin tuollaisia kommentteja päästelisi.

Ensinnäkin suurimmaksi osaksi tiet ovat sorateitä. Tai yleensä ainakin näin keväisin saatanan mutateitä, riippuen hieman sateisuudesta. Niillähän se on hyvä ajaa tuollasilla pienirenkaisella kökkeröillä, kun välillä ei meinaa edes autollakaan päästä kunnolla eteenpäin ilman, että auto uppoaa paskaan. Jos tie sattuukin sitten olemaan asfaltoitu, niin ne on päästetty niin huonoon kuntoon, että tien pinta on pahimmillaan täynnä helvetin teräväreunaisia kuoppia tai pinta on halkeillut pitkiä matkoja. Noihin rakoihin se on iloista ajaa polkupyörälläkin ja ottaa iloiset ilmalennot tangon yli tai sitten iskeä vain klassisesti munat tankoon (ei tosin ole vielä onneksi minulle noin käynyt).

Edellä mainitut tiet ovat yleensä nelinumeroisia yhdysteitä. Ja tuskin kukaan täysin sielun ja ruumin voimissa oleva lähtee jollain pellepotkulaudalla vilkasliikenteisille seututeille (kolminumeroiset tiet). Ainakin näillä korkeuksille tuollaisten teiden reunat ovat yleensä niin kapeita, että kahden renkaan kulkuvälineellä on liikuttava ajokaistalla mikäli asfaltilla haluaa ajaa. Saattaisi sekin olla näkemisen arvoinen asia, että miten sähköpotkulaudalla menijä selviäisi siitä, kun vierestä pyyhältää ohi rekka kahdeksaa kymppiä.

Puhumattakaan vielä siitä, että ne matkat maaseudulla paikasta A paikkaan B on yleensä aika pitkiä. Haluaisinpa nähdä miten lausunnon päästänyt henkilö ajaisi potkulaudalla sen 20 km työmatkan. Saattaisi siinä olla jännän äärellä, että riittääkö vekottimessa akku perille asti vai joutuuko heittämään paskan ojan pohjalle ja kävelemään loppumatkan. Tuolle poliisin liikennepäällikölle pitäisi kyllä myöntää tuon lausunnon perusteella "Viikon idiootein lausunto" -palkinto.

13.1.2019

Tilinpäätös 2018

Viime vuodesta nyt ei kovin paljoa jäänyt käteen. Lueskelin vuoden aikana blogiin tehdyt merkinnät ja eipä niidenkään perusteella ihmeellisiä tapahtunut. Samaa mutinaa ja jupinaa töistä, arjesta ja sen sellaisesta sekalaisesta. Naisrintamalla ei nyt oikestaan tapahtunut yhtään mitään. Vähän aikaa vaihtelin sähköpostia harvakseltaan yhden kanssa, mutta kuten niin monesti aikaisemminkin on käynyt, niin tämäkin tyrehtyi lopulta. Oikeassa elämässä ei-sukua olevien naisten kanssa ei tullut juuri puhuttua ollenkaan. Työpaikalla oli vain vähän keskustelua mutta nekin olivat käytännössä vain työasioihin liittyviä.

Kosketuksen suhteen vuosi meni aiempien vuosien tapaan eli sitä ei ollut. Sen suhteen onkin tapahtumassa muutosta, sillä varasin vuoden alussa ajan hammashoitoon. Kun käy siellä, niin voipahan taas kaiholla muistella sitä lämpöistä kumikäsineen kosketusta.

Tulevalle vuodelle ei ole odotettavissa mitään maata mullistavaa. Töiden suhteen ehkä jotain muutosta voi olla tapahtumassa mutta tässä vaiheessa todennäköisyys tuon toteutumisesta on niin häviävän pieni, että eipä siitä kannata kertoa. Muuten mennään samalla tylsällä kaavalla kuten tähänkin asti.

Sattuipa tänään silmään uutisvirrasta oheinen juttu



Minun reaktio juttuun:

22.11.2018

Musta perjantai

Joka paikassa on taas hössötetty, kun kaupoissa pukkaa tarjouksia. Kaupathan nyt koittavat kusta asiakkaita silmään sen minkä ehtivät ja onpa nyt viime päivinä ollut jotain uutisia, että ensin nostetaan hintoja hiljaa ylös ja sitten huomenna voi elvistellä isolla alennusprosentilla. Tänään oli tullut sähköpostiin alla näkyvä mainos, jossa kusetus on viety ihan uusiin ulottuvuuksiin.



Tainnut tulla ehkä vain näppäilyvirhe... Mutta olipa alennuksia tai ei, niin minä jatkan samalla linjalla kuin ennenkin: ostan vain tarpeelliset ja muuta ei sitten osteta. Katsoin huvikseni kirjanpidosta mitä olen tänä vuonna ostellut, niin oikeastaan mitään tarpeentonta ei ole tullut ostettua. Tai no karkkiin oli mennyt alle kymppi ja harrastuksiin joku satanen mutta voiko noitakaan harrastuskulujakaan lukea tarpeettomiksi, kun siitä on kuitenkin sellaista arkihyötyä. Voisihan sitä lakata harrastamasta mutta ei taida tuo olla sellainen säästökohde, että siitä kannattaisi säästää.

Ja sitten sinällään mielenkiintoista knoppitietoa tuolta kirjanpidosta. Olen käyttänyt rahaa vaatteiden ostoon viimeksi vuonna 2014, jolloin piti ostaa housut juhlia varten. Vuonna 2017 ostin pari t-paitaa mutta en oikeastaan maksanut niistä mitään, kun sain maksettua ne alennuskupongilla. Jos saa vähän sukkia ja t-paitaa aina joululahjaksi, niin noilla on pärjännyt pitkälle. Noissa vaatteissa on kyllä joskus pieniä ärsyttävyyksiä. Joskus joku mukavalta tuntuva ja sopivan kokoinen vaate hajoaa nopeasti ja sellainen vähän kutistunut tai muuten ärsyttävä vaate sitten kestää ja kestää vaikka kuinka pitkään vaikka sen toivoisi hajoavan. Ei sellaista ehjää vaatetta oikein poiskaan huvittaisi heittää, niin se on vain sitten kulutettava sitä tehokkaamin päällään, jotta siitä pääsisi eroon.

24.9.2018

Lokakuun lyhyet

Viime viikolla Kauppalehdessä oli juttua Yhdysvaltojen ja Kiinan välisestä kauppasodasta ja sen vaikutuksista. Juttua varten oli haastateltu Etlan toimitusjohtajaa, joka kommentoi Trumpin tekemisiä näin:



Ottamatta mitenkään kantaa noihin Trumpetin töräytyksiin, niin hieman tuli eissaakeli-olo tuosta viimeisestä lauseesta. Onko tosiaan niin, että jos nykypäivänä joku tekee sen mitä lupaa, niin se on kiusallista? Toisaalta en kyllä yhtään ihmettele, minkä takia Trumpista tuli presidentti. Ehkä ihmiset olivat kyllästyneet niin paljon tavallisiin poliitikoihin (lue: paskanpuhujiin), että oli muutoksen aika. Minuakin on hieman alkanut jo ketuttamaan tämä nykymeno Suomessa, ja kun ensi keväänä on tulossa vielä nuo eduskuntavaalit, niin mielessä on käynyt, että voisi käydä vittuillessaan antamassa protestiäänen sellaiselle ehdokkaalle/puolueelle, joka aiheuttaa persekipua näissä nykypuolueissa. Aika kuitenkin näyttää, että teenkö tuota vai jääkö vain öyhötykseksi.

Viikonlopun Sunnuntaisuomalaisessa oli juttu "leipäprofessorista". Alla pätkelmä professorin sanoista:



Kun olen toisinaan lueskellut noita kaupoissa myytävien leipäpussien tuoteselosteita, niin hieman on samanlaisia tuntemuksia tullut. Yksi ainesosa, mikä noissa tuoteselosteissa on minua eniten ihmetyttänyt, on siirappi. Siis siirappi! Mitä hittoa se tekee leivässä? Ei ole nimittäin ollut yksi tai kaksi leipäpussia mistä siirappia on löytynyt. Minulle on jäänyt sellainen mielikuva, että helpoiten siirappia löytyy noista valkoisista höttöleivistä. Oma veikkaukseni on, että siirappia tungetaan siihen höttömöttöön sen takia, että ihmisille tulee leipää syödessä makeampi maku suuhun ja saadaan ostamaan lisää samaa paskaa. Kun on joskus maistanut sellaista leipää ja katsonut sen rakennetta, niin ei ole kovin kaukana pullasta. Vähän lisää sokeria ja ripaus kardemummaa, niin menisi aivan täysin pullasta. Ei tarvitse kovinkaan ihmetellä jos ihmiset lihovat, kun sokeria/siirappia tungetaan noinkin arkipäiväiseen elintarvikkeeseen kuin leipä.

2.9.2018

Sijoitusvihjeet

Kauppalehdessä on palsta, jossa kolme sijoittajaa antavat sijoitusvihjeitä siitä, että kannattaako jotakin osaketta ostaa/myydä/tehdä jotakin muuta. Perjantain lehdessä oli taas ne tyyppilliset vinkit. Yksi antoi suositukseksi myy, toinen pidä ja kolmas osta. Eipä noista oikein kovin kunnolla kannata vinkkejä ottaa, vähän sellainen hupipalsta koko sijoitusvihjeet. Noista perjantain vinkeistä sitä hupiakin ihan oikeasti löytyi (ei ollut tuo osta/pidä/myy -juttu).



Oikeastaan tuosta löytyy se syy miksi en ole lähtenyt omakotitaloa rakentamaan, kun sellaista ostettavaa ei ole vieläkään löytynyt.

26.4.2018

Poliitikon ulinaa

On taas hieman huvittanut uutisia lukiessa. Ohessa pätkelmää Kalevan sivuilta:



Nyt ollaan niin tuohtuneita, niin tuohtuneita, kun yksi kansanedustaja otti ja loikkasi toiseen puolueeseen. Tässä tapauksessa varmaan kannattaa virkistää muistia ja muistella mitä tapahtui viime kesänä. Mitäs silloin oikein tapahtuikaan... Niin, taisi tapahtua sellainen suuremman luokan loikkaus missä eräs ryhmä perusti tämän HK:n ruokamakkara-puolueen, kun kaikki ei mennytkään oman pillin mukaan.

Tällaisen käytöksen on välttämätöntä muuttua tai politiikan ja koko eduskunnan arvovalta romahtaa kansalaisten silmissä

Ai romahtaa? Se on jo romahtanut aikapäiviä sitten minun silmissä. Sellaista länkytystä koko politiikka. Hallituksessa olevat puolueet ovat niin itseään täynnä ja oppositio räksyttää kaikesta. Jos osat vaalien jälkeen vaihtuvat, niin sama meno jatkuu. Mitään muuta kuin mäki täynnä hyvin palkattuja pellejä, jotka ajavat vain omia etujaan ja samalla kurjistavat kansalaisten asioita.

Kun vappu lähestyy sopivasti, niin tässäpä hieman miettimisen aihetta simapäissään oleville (en keksinyt itse, törmäsin tähän netissä):

Tämän lauseen jokaisen sanan viimeinen kirjain on n-kirjain.

19.3.2018

Fingerpori-otsikot

Onkohan Ilta-Fingerin toimittaja siirtynyt Tiede-lehden toimitukseen...?

19.11.2017

Marraskuun sekalaiset

Maanantaina, vai oliko se nyt tiistaina, oli yhdellä uutissivustolla linkki videoon. Tuon pätkän oli kai kasannut joukko ihmisiä, joiden mielestä tekoälyn kehitteleminen ei ole mikään hyvä juttu.


Videon katsomisen jälkeen tuli sellainen iljettävä "hyi saatana" -tyyppinen olo, sillä tarvittava tekniikka tuohon on jo olemassa ja tuo voisi olla hyvinkin mahdollista. Pitääkö tässä tosiaan oikeasti ryhtyä miettimään sitä vaihtoehtoa, että tekee John Connorit ja katoaa huis helvettiin verkon ja kaiken tekniikan ulottuvilta? Vieläkin puistattaa tuollaiset skenaariot...

Viikolla jouduin olemaan taas useana päivänä tien päällä, niin siinä ajellessa mietti, että mitkähän ihmeen hullut päivät siellä liikenteessä oikein oli? Moottoritiellä kun ajoi (ja ei edes ollut varsinainen ruuhka-aika), niin molemmin puolin tietä oli tie täynnä autoja ohituskaistoja myöten. Kummallista kyllä, en ole aikaisemmin nähnyt nuin hullua liikennemäärää tuolla tiellä ruuhka-aikojen ulkopuolella.



Tänään taas luin alla olevan uutista:



Kuolikohan se peura nyt ihan varmasti, ettei vain olisi jäänyt kitumaan... *sarkastinen*

21.10.2017

Komerosta ulos

Alkuviikosta sattui silmään juttu, jonka mukaan suomalaisia turhauttaa säilytystilojen puute.



Vaikka tuon kyselyn on tehnyt säilytysjärjestelmiä tekevä yritys ja kyselyn tarkoitusperiä voi aina arvailla, niin sinällään nuo tulokset eivät ole yllättäviä. Olen napissut aiheesta näköjään aika tarkkaan vuosi sitten ja sama linja jatkui hieman, kun kävin katselemassa taloa. Sama aihe tuli myös tänään vastaan, kun katselin yhtä myynnissä olevaa taloa. Suhteellisen uusi talo mutta ei minkään valtakunnan varastotilaa. Makuuhuoneessa ja kodinhoitohuoneessa muutamia kaappeja ja siinäpä se. Välillä sitä ihmetyttää, että minkälaisia idiootteja nämä taloja rakentavat ihmiset ovat, kun eivät osaa ottaa huomioon noin yksinkertaista asiaa ja sitten pukkaa frustraatiota, kun rojua on pitkin huushollia. Ei ummarra...

1.10.2017

Harmaata

Satuin viikolla lukaisemaan juttua talojen suosituimmista väreistä.



Kuten jutusta näkee, niin suosituin ilmoitettu väri oli harmaa, sitten tuli punainen ja ruskea. Noista väreistä en kyllä yhtään ymmärrä ensimmäistä ja kolmatta. Muutenkin harmaa on niin ankean näköinen, niin kuka sellaisella haluaisi talonsa maalata? Nähtävästi näköjään kuitenkin yllättävän moni. Ruskeaakaan en oikein ymmärrä, tosin tietysti riippuu minkä sävyinen se ruskea on. Jos se on sellainen hyvin vaalea, niin ehkä se voikin käydä. Mutta joku paskanruskea tai sellainen tumma ei oikein minun silmään istu. Minusta se ruskea kävisi enemmän sellaisiin yksityiskohtiin, esim. nurkkapieli- ja ikkunanympäryslaudoituksiin. Punaista vastaan minulla ei ole sitten mitään sanomista. Se on sellainen sopiva väri rakennuksiin. Varsinkin kesällä se näyttää hyvältä vihreän luonnon rinnalla ja talvella se on omanlaisensa valopilkkku valkeiden hankien keskellä (jos niitä hankia yleensä tulee, ilmastonmuutos nääs).

Sellaista myös pohdiskelin, että kun Espanjassa päin rähisevät sen Katalonian itsenäistymisen kansanäänestyksen kanssa ja pamppu heiluu ja kumiluodit viuhuu, niin mikäköhän olisi sellainen asia, joka saisi niin ison ihmisjoukon mellakoimaan niin kovasti, että joukko jyräisi kaiken alleen ja mellakkapoliisitkin jäisivät toiseksi.

26.8.2017

Puhetta peräkammarista

Kun käyn aina katsomassa päivittäin Fingerporia mullikkalehden sivuilta, niin tällä viikolla siellä sivuston sivupalkista sattui silmään nämä jutut Finlaysonin kohua aiheuttaneesta kampanjasta. Olisiko se ollut keskiviikkona, kun näin ensimmäisen kerran uutisen tuosta asiasta. Lukaisin sen, kohautin olkiani ja jatkoin matkaani eteenpäin sen enempiä miettimättä. Perjantaina näin toisen uutisen ja sitä lukiessa rupesi vituttamaan.



On se nyt vittu, kun aletaan peräkammarin ihmisiä (lue: minua) syyttelemään syyttä suotta! Ja kun lähdetään puhumaan siitä tasa-arvosta, niin sekö se sitten on tasa-arvoa, että naisilla ei ole 6-12 kk:n mittaista pakollista ase-/siivilipalvelusta/vankeusrangaistusta ja miehillä on. Pitäköön jumalauta tuokin perkeleen Kurttila suunsa kiinni saatana niin kauan, kun tuo epäkohta ei poistu! Samasta työstä sama palkka!



Niin ja sehän tasa-arvo on täyttä paskaa, ei sellaista ole olemassakaan.

Jos joskus onnistun kellistämään tänne peräkammarin sänkyyn jonkun naisen, niin sängyssä ei ainakaan tule olemaan tuon juntti-firman lakanoita. Eikä kiimaisen seksin jälkeisen suihkun jäljiltä kuivata vartaloita apina-firman pyyhkeillä. ÄRH!

16.5.2017

Velttoa

Otsikko sanomalehden nettisivuilla:

"Kalifornianpyöriäinen uhkaa kuolla sukupuuttoon isovelton takia"

No hyvä, että on edes isoveltto. Minulla on vain pieniveltto.

Tänään oli iltapäivällä jo hieman lämpimämpää. Työpäivä meni ylitöiden puolelle ja muutenkin töissä sai sinkoilla sinne ja tänne. Päivän päätyttyä asunnolle tullessa olisi tehnyt vain mieli heittäytyä pitkäkseen nurmikolle ja maata siinä sikiöasennossa. Tuon ilmojen lämpenemisen huomaa hyvin juuri tuosta, että väsyneenä ulkona ollessa tekisi mieli aina vain kellahtaa niille sijoilleen keräämään sitä auringon lämpöä itseensä.

23.4.2017

Älykoti

Satuin eksymään kauppalehden nettisivuilla viime viikolla ilmestyneeseen juttuun, jossa haastateltu henkilö kertoi mielipiteensä älykodista. Alla kuvankaappaus jutusta.


On muuten harvinaisen viisas mies kuten myös juttua kommentoinut lukija. Olen kyllä hyvin samaa mieltä tuosta älykodista. Miksi ihmeessä kotinsa pitäisi ehdoin tahdoin varustaa sellaisilla laitteilla, joiden kanssa menee hermot? Onhan tuo huomattu jo aikaisemmin, että jos laittetta kuvaavan sanan eteen on liitetty sana "äly", niin se on lähes varma merkki siitä, että säätämistä ja vitutusta on tiedossa. Onhan näistä nähty maailmalla jo esimerkkejä... Palovaroitin, jonka piipittämistä ei saa lopetettua, vedenkeitin, jonka säätämiseen menee puoli päivää (+ valot, jotka sammuvat päivittäessään firmwareaan)...

Mikään "äly"puhelimeen asennettava sovellus ei kyllä hakkaa milloinkaan yksinkertaisuudessaan ja helppokäyttöisyydessään esim. seinään asennettua katkaisijaa. Niks, laite päälle, naks, laite pois päältä vs. *missä se puhelin on*, plärää valikoita ja käynnistä sovellus, käynnistä laite, *ei onnistu, koska ei yhteyttä laitteseen*, säädä asetuksia ja yritä uudestaan. Loppuun vielä yksi tätä nykyajan pelleilyä ilmentävä kuva.





12.3.2017

Tinder

Viime aikoina olen taas ollut enemmän ärtynyt. En nyt osaa eritellä sen tarkemmin syytä mutta luultavasti siinä on takana turhautumista töissä, mielenkiintoisen tekemisen puute, yksinäisyys, jne. Nyt viikonloppuna tilanne on mennyt siihen pisteeseen, että jo pelkkä tietokoneenkin aukaisu on alkanut ärsyttää. Ja kun tietokoneen on saanut auki ja päätyy erinäisten uutissivustojen linkkejä pitkin lukemaan jonkun EK:n mullisaukon haistapaskan-lausuntoja, niin jopa alkaa taas vähempikin vituttamaan entistä enemmän.

kuvankaappaus pönde-lehden nettisivuilta

Tekisi jo mieli potkaista sillä teräskärjellä varustetulla työkengällä näitä EK:n pallinaamoja nilkoille, niin oppisivat ehkä olemaan päästämättä ilmoille näitä aivottomia persehokemiaan.

Noh, mutta otsikon asiaan... Torstai-illasta turhautuneena asensin siihen idioottityöpuhelimeeni Tinderin korvikkeen, kun ei tälle paska-alustalla varustetulle puhelimelle saa mitään oikeita ja "virallisia" ohjelmia, jotka muilta käyttöjärjestelmäalustoilta löytyvät (tappakaa jo tämä win-luurialusta, pliiiis). Tein lärvikirjaan tuota varten feikkiprofiilin (tähänkin pitänyt sotkea tuo syöpä), laitoin asetukset kuntoon ja aloin katsella tarjontaa. Mitä nyt pari päivää tuota tuli selattua, niin hohhoi mitä tuubaa koko touhu. Homma alkoi maistua puulle tietyssä mielessä jo melko nopeasti. Siinä mielessä tuo oli mielenkiintoinen, että jos vaikka olisi tulisi joku tuttu naama vastaan (kyylä kun olen) mutta ei sitä ohjelmaa jaksa kovin kauan katsella. Profiileista harvemmin löytyi mitään sanallisia kuvailuja, niin melko äkkiä homma meni siihen, että suunnilleen kaikki kuvat vedeltiin vasemmalle/tarjottiin punaista rastia, jos naama ei miellyttänyt tarpeeksi (ja sellaisiahan riitti).

Lopuksi tuon kokemuksen voisi lyhyesti tiivistää seuraavasti: Tinder = samaa nettideittailupaskaa mitä kaikki muukin hieman uusilla höysteillä.

17.5.2016

Kuopan kaivuussa

Eilen työpaikalla satuin ruokatauolla lukaisemaan lauantain sanomalehteä, jossa oli juttua tästä Talvivaaraan liittyvästä oikeudenkäynnin päätöksestä. Ja eipä sitä voi taas muuta todeta kuin, että vitsi koko suomalainen oikeuslaitos ja virkamiesjärjestelmä.

Monta järveä pilattu käyttökelvottomaksi ja kaikenlaista paskaa päästetty luontoon tonnikaupalla. Lopputuloksena kolme henkilöä saa aivan naurettavan pienet haistapaskan sakot (vrt. ylinopeussakkojen suuruudet) ja mikä naurettavinta: aikoja sitten konkurssiin menneelle paskalle firmalle, josta ei saa irti enää pennin latia, tuomitaan sakkoja 300 k€ ja lisäksi määrätään maksamaan valtiolle rikoksen tuottamana taloudellisena hyötynä 3,5 M€! Ei vittu mitä touhua...

Katsoin myös eilen illalla mielenkiinnosta MOTin, jossa kerrottiin Kittilän ja Oriveden kaivoksista. Meinasi savu nousta korvista, kun katseli sitä kaivosyhtiöiden paskatouhua ja velttojen virkamiesten edesottamuksia. Suomessa näköjään saa tehdä ympäristön kustannuksella melkein mitä tahansa ja kukaan ei välitä mitään. Avin ja ely-keskuksen munattomat velttokullit heiluttelevat vain pulkannarujaan, kun ympäristöä paskataan sen minkä ehditään. Ehkä sanovat "Soo soo, ei näin saa tehdä" ja siihenpä se sitten jääkin ja kaivokset jatkavat vesistöjen pilaamista entiseen malliin vaikka millä poikkeusluvilla.

Aivan mahtavan hyvin olette hoitaneet tehtävänne, avi- ja ely-ihmiset!



Joskus taisin jostain lehdestä lukea, kun joku kaivosapina märisi, että "kun kaivosalalla on niin huono maine". Mistähän mahtaa johtua...? Jokainen laitos laskee enemmän tai vähemmän paskaa ympäristöönsä, niin ei siitä ainakaan kiitellä pitäisi. Tässä on minun mielipide näille apinoille koko kaivosalasta: