Joululahjatoive

Hyvä joulupukki

Vaikka jouluaattoon on enää vain yksi yö niin toivottavasti tämä lahjatoive ei tule myöhässä... Toivoisin lahjaksi ratkaisua ongelmaani ja sitä ettei tästä yksinäisyydestä tarvitsisi kärsiä. Sellainen kaveri olisi kiva, jonka kanssa tulisin toimeen ja jonka kanssa voisi viettää aikaa ja jutustella niitä näitä. Kaikkein paras lahja olisi tietysti joku kumppani, jonka kanssa voisi jakaa elämänsä mutta luulen ettei sitä varmaan vielä kannata toivoa ennen kuin tämä yksi ongelma on saatu edes jollain tasolla hoidettua pois päiväjärjestyksestä... Tämmöistä toivetta minulla olisi...

Terkuin, Urpo Turpo

Haukotus

Eilen jouduin käymään eräässä kauppakeskuksessa. Joka kerta kun olen käynyt tuossa kauppakompleksissa niin olen ollut siellä ikäänkuin hukassa. Ei sillä, että olisin ollut siellä eksyksissä vaan jotenkin se ei tunnu ollenkaan minun paikalta enkä siellä jostain syystä viihdy. Tuntuu ettei siellä ole edes oikein sellaisia kauppoja, joissa voisin kierrellä. Suurin osa liikkeistä näyttää minun silmin olevan naisten rättiliikkeitä tai vastaavia paikkoja, joihin minulla ei ole mitään asiaa... Katsoinpa ihan huvikseni kauppakeskuksen nettisivuilta liikkeet ja sain vahvistusta tuntemuksilleni. Paikasta löytyy 8 kahvilaa tai ravintolaa, 4 kauneuteen liittyvää liikettä, lähemmäs parikymmentä (!) vaateliikettä (eikä oikeastaan yksikään niistä ollut tarkoitettu miehille) ja toistakymmentä sekalaista liikettä käsittäen kampaamoista lahjatavaraliikkeisiin. Eli ei ihmekään, jos minua ei huvita käydä siellä. Lisäksi se ihmisvilinä on hieman luotaantyöntävä ja varsinkin kun koko aika ympärillä pyörii lähinnä teinejä tai ei ainakaan kovin paljon yli parikymppistä porukkaa. Tuli vain sillon viimeksi tunne etten oikein kuulu ollenkaan joukkoon ja olen ihan väärässä paikassa...

Kohta varmaan pitäisi mennä taas nukkumaan. Sänkyyn lämpimän peiton alle kömpinen on aina mukavaa. Ehkä se on siksi mukavaa, koska minulla on paksu peitto, joka lämmittää mukavasti joka puolelta kun sen käärii ympärilleen. Missään muualla ei oikein tuota samaa tunnetta tule koettua. Toisilla se on varmaan vieläkin mukavampaa kun saavat olla rakkaimpiensa kanssa saman peiton alla... Tulipahan vain tuostakin mieleen eräs asia. En ole nimittäin nukkunut koskaan kenenkään vieressä. No varmaankin pienempänä tietysti on tullut joskus nukuttua vanhempien vieressä mutta noin niin kuin vanhemmalla iällä. Millaistahan sekin mahtaisi olla, jos joku olisi vierellä... Vaikeaa edes kuvitella itseään sellaiseen tilanteeseen...

Tasa-arvoa!

Sattuipa taas yhdestä lehdestä silmään juttu, jossa oli haastateltu jotakin Katulähetyksen työntekijää, joka kohtaa työssään niitä ihmisiä, joille elämä ei hymyile. Alla katkelma jutusta...

Kun Katulähetys aloitti toimintansa 65 vuotta sitten, sen asiakkaina oli vain miehiä.
– On huolestuttavaa, että nykyään neljäsosa asiakkaistamme on naisia. Kun olen heiltä kysynyt, ovatko he koskaan olleet isänsä sylissä ja onko heille kerrottu, että heitä rakastetaan, en ole tähän päivään myöntävää vastausta saanut.

Jotenkin tuo pätkä ärsytti minua paljon. Jutusta saa ihan sellaisen kuvan, että miesten ollessa kyseessä, asia on ok ja siinä ei ole mitään ihmeellistä. Mutta jos kyseessä onkin nainen, joka ei ole saanut rakkautta niin voi Hellanduudelis ja hyvät hykkyrät sentään miten järkyttävän huolestuttavaa se on!

Noh, ehkäpä tämä nykyajan suuntaus on sitä tasa-arvoa, jota naiset ovat aina niin halunneet. Onnea sen johdosta, että pääsette nauttimaan samoista asioista, jotka ovat olleet pelkästään miesten etuoikeuksia jo peräti 65 vuotta...

Diipadaapaa

Kirjoittelenpahan nyt taas kun näkyy tuota juttua riittävän. Aikaisemmassa kirjoitelmassani mainitsin miten tuo siivous ei ole oikein innostanut viime aikoina. Samaa voisi sanoa suihkusta käynnistä. En tiedä mikä siinä on mutta jotenkin tuo suihkussa käyntikin on alkanut tökkiä viime aikoina. Joka ilta sitä tulee kuitenkin käytyä mutta mieli hangoittelee aina vähän vastaan. Lieneekö nuo sitten jotakin masennuksen oireita kun tuntuu ettei mikään enää pahemmin kiinnosta/innosta. Kaikki on sitä samaa paskaa, jota se on ollut enemmän ja vähemmän viimeiset kymmenen vuotta. Yksinäistä, tylsää jne.

Tuntuu, että hyvin harvat asiat enää nykyään saavat minulle hymyn huulille tai nauramaan. Eräs tällainen harvinainen asia on yksi komediasarja, jota olen katsonut. Ei sekään koko aika ole mitään vitsitykitystä, joka saisi minut iloiseksi mutta kuitenkin saa minut vähän paremmalle mielelle ja naurahtamaan aina silloin tällöin.

Ai niin... Taisinkin kirjoitella aikaisemmin siitä kun kävin lääkärissä ja sen jälkeen minun piti varata aika toiselle lääkärille. Sain varattua tuon ajan vasta toissa viikolla. Eihän tuossa ajanvarauksessa näyttänyt menevän kuin reilu kuukausi. Ja varmaan sitäkään ei olisi tapahtunut ellei olisi tullut mahdollisuutta mitä nyt tuli... Toisaalta tuo lääkärille meno on vähän mietittänyt... Onko siitä mitään hyötyä ja selviääkö ylipäätään tämä minun ongelma. Tammikuun loppupuolta siis odotellessa...

Nettitreffilöillä

Selailin tuossa äsken nuita netissä olevia treffi-ilmoituksia tai seuranhakuprofiileita, miksi niitä nyt voisi sanoakaan. Niitäkään ei ole tullut pitkään aikaan kovin tarkasti seurattua. Jotenkin on innostus niitä kohtaan laskenut hyvin paljon, johtuen ehkä seuraavista syistä...

a) En osaa kirjoittaa niin kiinnostavaa ilmoitusta, johon saisin edes viittä vastausta. Minulla ei riitä pitkäjänteisyyttä ja mielikuvitusta tuohon ilmoituksen kirjoittamiseen. Varsinkin kun tiedän mikä minä olen, niin se tekee hankalammaksi kirjoittaa jotain tekopirtsakkaa kuvausta itsestä. Totuuttakaan on turha siihen laittaa, kun tietää ettei se anna mitenkään positiivistä kuvaa vastapuolelle.

b) Jos jotakin viestien vaihtoa syntyy jonkun kanssa, niin yleensä se loppuu hyvin nopeasti. Edelleen tässäkin on tuota mielikuvituksen puutetta. En osaa oikein nyhjätä juttua tyhjästä ja jos jotakin keksin, niin ei sillä parilla lauseella kovin pitkälle ratsasteta.

c) Muiden tekemät profiilit eivät nappaa. Suurimmassa osassa ilmoituksista henkilö kertoo olevansa huumorintajuinen, sosiaalinen ja kaikkea sitä normaalia profiilipaskaa, joka saa ilmoituksen laatijan "näyttämään" kiinnostavalta. Hyvin harva profiili/ilmoitus on sellainen, että se saisi minut kirjoittamaan jollekin. Suurimmasta osasta puuttuu se jokin, joka tekisi ilmoittajasta kiinnostavan.

d) Viimeisimpänä se tärkein eli tyhjän saa pyytämättäkin. Vuosien varrella nuista nettideittisivustoista on tullut kokemusta sen verran, että tiedän sen olevan täyttä ajanhukkaa. Ihan turha yrittää keksiä itsestään mitään mairittelevaa ilmoitusta kun vastauksia saa yhden käden sormilla laskettavan määrän... Vaikka niistä sormista olisi amputoitu puolet pois... Ja ihan sama pätee niihin kaikkiin lähetettyihin viesteihin.

Maanantai

Tänään on taas jotenkin innostus nollassa. Mitään ei jaksa tehdä ja mikään ei innosta. Viikonloppuna jaksoin ihme kyllä siivota koko asunnon. Jotenkin tuo siivoaminen on vain mennyt velttoiluksi tämän syksyn aikana. Aikaisemmin jaksoin siivota asunnon suunnilleen kerran viikossa. Nyt tahti on luokkaa kerran kahdessa viikossa, jos aina sitäkään. Yleensä yksinäisen "lemmikit" eli villakoirat tulevat pyörimään nurkkiin ennen kuin saan kaivettua imurin esille. Itse asiassa tuo imurin kaivaminen esille ei kummoisia ponnistuksia vaadi mutta paljon enemmän työtä tuottaa se tahtotilan löytäminen siivoamiseen... Ei sen puoleen, en taida olla ainut, jolla tuo siivoaminen jää. Tuli vilkaistua viikonloppuna Suomi24-keskustelupalstan yksinäisten osioita ja siellä oli ketju siivouksesta, jossa myös muut yksinäiset kirjoittivat, etteivät jaksa siivota kovin ahkerasti.

Kohta vuorossa sitten pyykkien ripustelua kuivumaan, voi tätä maanantai-illan jännittävyyttä!

Elämää ulkoavaruudessa

Niinpä niin...

Justjoo

Eksyin taas uutissivuilla ja siellä törmäsin seuraavanlaiseen uutiseen...

Internetissä vetkuilu ei muuta erakoksi, jos kyse on sosiaalisesta mediasta kuten Facebookista, sanoo Reutersin uutisoima tutkimus.

Facebookin kaltainen sosiaalinen media ei heikennä vaan vahvistaa tunnesiteitä ihmisiin, mutta eri tavalla eri ikäryhmille.

Tutkijat Texasin yliopistosta uskovat, että sosiaalinen media mahdollistaa uudenlaisia ystävyyden, intiimiyden ja yhteisöllisyyden ilmaisun muotoja, jotka vahvistavat ihmissuhteita.

Ei voisi enempää olla tutkimus väärässä! Minun tapauksessani kävi juuri päinvastoin... Liityin lärvikirjaan noin vuosi sitten ja lähinnä sekin tapahtui niiden muutamien sähköpostituttujen takia. Heti alussa huomasin, että yksi näistä, joiden kanssa olin vaihdellut sähköpostia jotakin parisen vuotta, ei vastaillut enää posteihini. Toisen kanssa taas meni kuten oli mennyt aikaisemminkin eli joskus tuli vastausta, joskus ei. Kolmannen kanssa olen vaihdellut viestejä vielä jotenkuten mutta tuntuu, että kohta sekin vähäinen yhteydenpito lopahtaa kokonaan. Eli muutos erakoksi alkoi sen jälkeen kun liityin tuonne lärvikirjaan, tunnesiteiden tai minkään muunkaan siteiden vahvistamisesta ei voi puhuakaan.

Uutiskatsausta

Sattui silmään uutista...

Suomalainen heittää syömäkelpoista ruokaa roskiin 20-30 kiloa vuodessa. Yksittäinen kotitalous haaskaa vuosittain 50-65 kiloa. Eniten pois heitetään vihanneksia ja kotiruokaa, kertoo tuore tutkimus, jonka on toteuttanut Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus (MTT).
...
Näitä tuotteita heitetään eniten roskiin:
Vihannekset, 19 prosenttia kokonaishävikistä
Kotiruoka, 18 prosenttia
Maitotuotteita, 17 prosenttia
Leipää ja muita viljatuotteita 13 prosenttia
Hedelmiä ja marjoja, 13 prosenttia
Lihaa, kalaa ja kananmunia 7 prosenttia
Valmisruokia 6 prosenttia
Säilykkeet ja naposteltavat 2,5 prosenttia

Omalla kohdalla en muista milloin viimeksi olisin laittanut roskiin jotakin syötävää. Minulla bioroskia kertyy lähinnä erilaisista kuorista (peruna, porkkana, hedelmät jne). Tavallistakin roskaa tulee hyvin vähän ja sekin on lähinnä pakkausmuovia ja sellaista. Yleensä roskia tarvitsee viedä ulos kerran parissa viikossa ja silloinkin vain se on sen takia ettei ne roskat alkaisi haista, ei niinkään roska-astian täyttymisen takia. Paperit ja pahvitölkit meneekin sitten niille tarkoitettuihin keräysastioihin.

Jos tilastojen perusteella minulla ei mene roskiin juuri mitään niin joku pistää sitten minunkin edestä sen 40 kiloa. Aika iso lukema...

Smooltoolkkia

Yhtenä päivänä eksyin työpaikalla kahvipöytään. Muuten ei tule tuota tehtyä mutta nyt oli tiedotustilaisuus niin tuli sitten istahdettua siihen pöydän ääreen. Siinä ennen tiedotusta viereiselle tuolille istui esimies, joka sitten kysyi miten eräs projektini on edennyt. Vastasin jotakin asiaan kuuluvaa mutta jälkeenpäin ajatellen olisin voinut puhua ihan puuta heinää tai keksiä ihan omiani. Sain nimittäin sellaisen kuvan esimiehen ruumiinkielestä, että häntä ei oikeasti kiinnostanut ollenkaan minun projektin eteneminen. Ei hän kyllä mitään myöskään kommentoinut sanomisiini mutta jotenkin minua häiritsi enemmän juuri se eleiden ja ilmeiden välittämä sanoma kuin puheen puute.

Olen aikaisemminkin pannut merkille tämän asian työpaikalla erilaisissa tilanteissa eri ihmisten kanssa toimiessa. Ja joka kerta kun olen huomannut ettei sanomisillani taida olla mitään väliä niin siinä tilanteessa minun olisi tehnyt mieli haistattaa ja lähteä kävelemään muualle. Näiden henkilöiden kanssa ei sitten tule keskusteltua oikeastaan mistään muusta kuin työasioista. Ja lähinnä vain silloin kun tarve niin vaatii. Hieman enemmän tulee sitten juteltua sellaisten henkilöiden kanssa, jotka ovat "aktiivisempia" kuuntelijoita. Tosin minun jutustelumäärä muihin verrattuna taitaa olla koko toimiston vähäisimpiä, että ei sen puoleen...

Työmatkalla

Viime viikolla olin työmatkalla ja jäi vähän sekavat tunnelmat koko matkasta. Jouduin yöpymään yön hotellissa, joka ei tosiaankaan ollut kovin viihtyisä. Hotelli vaikutti jotenkin nuhjuiselta ja ajastaan jälkeen jääneeltä. Käytäviltä huonettani etsiessä en voinut olla huomaamatta sitä, että yleisilme toi mieleen ruotsinlaivan ahtaat ja ankeat käytävät. Huonekaan ei ollut kovin hääppöinen ja se oli aika pieni koppi. Suihkussa/vessassa lattia oli jäätävän kylmä ja huoneen puolellakin sai vetää pitkähihaisen paidan päälle vaikka huoneen seinällä ollut lämpömittari väitti lämpötilan olevan yli 25 astetta. Taisi olla sekin vain siinä näön vuoksi eikä niinkään lämpötilan mittausta varten.

Sama linja jatkui myös television osalta, joka oli vanha ja pienehkö kuvaputkitelevisio. Kuvan laatu oli vähän suittuinen ja kaukosäätimen nappeja sai painaa sormenpäät valkoisena, jotta jotain tapahtui. Osa normaaleista kanavista ei edes näkynyt ja joiltakin kanavilta oli ääni häveyksissä.

Sänky oli samaa sarjaa muun tyylin ohella, sillä se oli keskeltä kuopalle painunut. Peitto sen sijaan teki ainoan poikkeuksen: sen alla oli erittäin lämmin ja mukava olla. Mutta eipä tuo lämmin peittokaan auttanut unen tuloon sillä huoneessa kuului häiritsevän kovana ilmastoinnin suhina. Tähän vielä lisättynä se seikka, että en osaa nukkua uudessa paikassa ensimmäisenä öinä niin lopputulemaksi unet jäivät lyhyeksi.

Perjantai

Viikonloppu on taas edessä... Jotenkin ei vain kyllä sille tunnu. Normaalisti työviikon jälkeen näin perjantai-iltaisin sitä on jotenkin paremmalla mielellä kun edessä on viikonloppu ja ei tarvitse tehdä mitään ihmeellistä. Nyt tavallaan tuntuu kuin työviikko ei olisi loppunutkaan ja se vain jatkuu. Johtuneeko tuo sitten siitä, että joudun maanantaina lähtemään työmatkalle ja ajatukset on jo siinä. Koitapa tässä sitten rentoutua viikonloppu...

Sekalaista viikon varrelta

Tuosta aikasemmin kirjoitetusta arvauksesta... Kävin viime viikolla tosiaan lääkärissä, tänään kävin siellä toisen kerran vähän pitemmällä visiitillä. Eihän sieltä nyt mitään diagnoosia vielä tullut, sen sijaan tuli lähetettä erikoislääkärille... Sillekin pitäisi varata itse aika mutta milloin sitten teen sen, niin se on asia erikseen, koska inhoan hyvin paljon puhelimella soittamista jonnekin tuntemattomaan paikkaan. Ja vielä kun siihen ajanvarausnumeroon soittamisesta nyhdetään se parikymmenttä senttiä minuutti niin se tekee luuriin tarttumisesta vieläkin vastenmielisempää... Taitaa olla tämän asian hoito hyvin pitkän ajan juttu...

Eilen illalla tuli poltettua pinna pienen asian takia... Ostin joku kuukausi sitten pienen tavaran, jota aioin käyttää yhdessä pienessä projektissa. Nämä minun projektit tuppaa olemaan aina hieman hitaasti eteneviä, niin myös tämäkin. Laitoin aikaisemmin tämän osasen parin muun tavaran kanssa sellaiseen muovirasiaan säilytykseen, jotta ne eivät pyörisi pitkin pöytiä. Eilen illalla ryhdyin taas hieman viemään projektiani eteenpäin ja otin nämä esineet tästä rasiasta pyöritelläkseni niitä hyppysissä. Rasiassa oli tämä osanen ja muovipussi, jossa oli vielä pienempiä osia. Ihmettelin vähän kun jotenkin muovipussi oli ikäänkuin liimautunut kiinni yhdestä kohdin vaikka nämä tavarat eivät olleet liimaa nähneetkään. Noh, jatkoin ja katselin tätä aikasemmin ostaamaani osaa ja pyörittelin sitä käsissäni kunnes siitä lähti irti palanen ja ilme oli taas tuttu O_o WTF. Ihmetellessäni ja tutkiessani rikkoutunutta osaa mieleeni pätkähti tuosta liimaantuneesta muovipussista, että erilaiset muovit voi sulattaa toisia muoveja ja tämän takia pussi oli hieman sulanut ja myöskin se toinen osa rikkoutui. Muovi sulattaa muovia... VOI JUMALAUTA!!! Yhdessä millisekunissa V-käyrä nousi uusiin sfääreihin ja tämä muovinen säilytysrasia lensi seinään. Istuin pöydän ääressä kirosanoja päästellen kunnes nousin ylös ja astelin rasian luo. Otin käsipainon ja murskasin tämän saatanan perkeleellisen muovirasian paskaksi ja heitin sen roskiin... Että voikin nuin pieni ja mitätön asia vituttaa paljon. Projekti ei tule etenemään enää minnekään sillä uutta samanlaista paskaosaa en ala ostamaan, joka pelkästään hajoaa siitä, että sitä säilyttää tietämättään vääränlaisessa rasiassa. Nykyään tuntuu, että markkinoille syydetään paskaa, joka hajoaa vähäisimmästäkin pikku tärinästä/käsittelystä/säilytyksestä...

Taas on sellainen olo, että mikään ei kiinnosta tippaakaan ja kaikki on samaa tylsää paskaa ja yksinoloa. Tästä joutaakin taas nukkumaan, jotta jaksaa taas herätä pirtsakkana ennen viittä...

PS. Olen katsellut vähän mitä kautta näille sivuille eksytään ja eniten tänne löydetään blogilistan kautta avainsanalla seksi. Jos satuit nyt tulemaan tänne sivulle juuri sitä kautta niin valitettavasti voin kertoa ettet tule sitä tästä blogista paljoa löytämään... Senkin perverssi.

Vanhojen tanssit

Sattuipa netistä sanomalehtien sivuja selatessa juttu lukiolaisten vanhojen tansseista tökkäämään silmään. Seuraavassa hieman pätkää siitä...

Pojat jaetaan jo yläkoulussa

Pojista on Vanhojen tansseissa kova kysyntä, ja tytöt ovat monilla paikkakunnilla valinneet partnerinsa jo yläkouluaikana. Jos partnerin hankinta tuntuu hankalalta, voi joltain jäädä koko kurssi välistä.

Kun muistelen omalta kohdaltani nuita vanhojen tansseja, tai tarkemmin sanottuna juuri tuota partnerin valintaa, niin kun olisikin tilanne ollut samanlainen kuten tuossa uutispätkässä. Luokallani oli tyttöjä poikia enemmän mutta poikien valinnasta ei tullut kinaa kenenkään kanssa. Luokan suosituimmat pojat ja tytöt nyt olivat tietysti valinneet toisensa aiemmin mutta loput pareista tansseja opettanut opettaja "pakkoparitti" tuntien alussa kun kukaan ei vapaaehtoisesti suostunut tekemään liikettä. En muutenkaan ollut kovin innostunut nuista tansseista ja viimeistään tuo opettajan käytös ja muu touhu sai minut tuntemaan, että kuulun hylkysakkiin. Onneksi tuo on kuitenkin jo takanapäin... Jos nyt olisin lukion tokalla ja edessä olisi vanhojen tanssit niin jättäisin riemumielin koko paskan väliin ja antaisin muiden tuskailla keskenään.

Arvaus

Seikkaillessani taas viime viikolla blogien maailmassa törmäsin yhteen blogiin, jonka kirjoittaja oli käynyt tekemässä erään testin ja oli postannut testitulokset blogiinsa. Kävin tekemässä itsekin kyseisen testin ja sen jälkeen on ollut vähän suunta hakusessa/hukassa. Normaalisti ohitan nämä netistä löytyvät testit ja niiden tarjoamat tulokset sen enempää ajattelematta mutta nyt kuitenkin joku laittoi pienen huomiovalon vilkkumaan. Ehkä se oli se, kun vertasin omia testituloksia tämän toisen bloginpitäjän tuloksiin. Tällä toisella arviot taisivat olla melkein kaikissa kohdissa luokkaa "moderate" eli ihan ok. Omalla kohdalla tulokset olivat taasen ihan eri luokkaa ollen useassa kohdassa tasolla "high" tai "very high". Tämä veti ilmettä hieman O_o WTF? ja ryhdyinkin sitten tutkimaan asiaa pintaa syvemmältä. Ilme vakavoitui vielä lisää kun tietoa alkoi löytyä ja vertasin sitä omaan elämääni. Viikonloppuna asiaa pyöriteltyäni enemmän päässä päätin varata ajan lääkärille. Huomenna pitäisi siis käydä lääkärisedän vastaanotolla purkamassa ajatuksiaan. Arvaukseni on tässä, 21 kirjainta pitkä sana: P*************SH****Ö. Saa nähdä osuuko arvaukseni oikeaan, pahoin pelkään, että se on hyvin lähellä...

Vaatteet on mun aatteet

Niin palatakseni siihen asiaan mihin törmäsin seikkaillessani blogeissa viime kirjoitusta kirjoitellessa... Jossain blogissa mieshenkilö mietiskeli kaverinsa puheiden perusteella ajatusta, jossa typykkä pukeutuu vaatteisiisi (siis miehen paitaan tai jotain vastaavaa). Kirjoittajasta ajatus tuntui mukavalta ja miellyttävältä.

Minä taas en voi ymmärtää ollenkaan tuota asiaa. Miksi hitossa naisen pitäisi mennä sinne miehen vaatekaapille ja pukeutua sen paitoihin?! Minusta tuo ajatus siitä, että nainen pukeutuisi minun vaatteisiin on jotenkin... jotenkin... Enpäs saa tähän taas oikeaa sanaa keksittyä mutta kuitenkin se ei minusta tunnu miellyttävältä tai mukavalta ajatukselta... Jotenkin nainen näyttäisi silloin minun silmissä dorkalta... Kertooko se taas toisaalta sitä, että minulla on dorkat vaatteet... Joopa joo, vähän karkaa mopo käsistä. :D

Muutenkin tuo asia tuntuu vähän idioottimaiselta kun sitä pyörittelee päässään enemmän... Jos nainen pukeutuu miehen vaatekappaleeseen niin jotenkin se on hyväksyttävämpää mutta annapa olla kun käännetään asia toisinpäin eli mies pukeutuu naisen hepeneisiin niin tuskinpa vaatteiden omistajalle tulee miellyttäviä ajatuksia päähän.

Miksi siis jotkut asiat ovat ok näin mutta toisinpäin ei? Otapa näistä selvää sitten...

Testiä

Oletko luoneeltasi sinkku vai sitoutuva?

Tulos: Sitoutumiskammoinen sinkku

Olet oman itsesi herra, mutta välität myös muista, parhaiten viihdyt omassa seurassasi. Haluat ehkä viettää elämäsi yksin, mutta toisaaltaan parisuhde voisi taata turvallisen kumppanin, et ole kuitenkaan villi sinkku. Parasta olisi sinkkukausi vakituisella sänkypartnerilla tai parisuhde kumppanin kanssa, joka ymmärtää itsenäisyytesi. Älä anna kenenkään kahlita sinua kuitenkaan! Et halua, että kukaan muu päättää asioistasi viimeisen päälle kuin sinä itse!

Näin sanoi joku naamakirjan testi. Vaikka nuo testit ovat tuollaisia hupijuttuja niin oikeastaan tuo pitää yllättävän hyvin paikkaansa. Loppuelämääni en kyllä haluaisi viettää yksin, olen saanut jo ihan tarpeekseni tästä yksinolosta vaikka viihdyn hyvin omissa oloissani. Viihdynkö sitten vähän liiankin hyvin kun en ole saanut muutosta aikaan tähän yksinäisyysasiaan? Varmaankin...

Minusta on turha puhuakaan villinä sinkkuna. Mitä sitten tuolla villillä nyt tarkoitetaankaan mutta en hurvittele tai elostele pitkin yökerhoja tai mitenkään muutenkaan. Pidän jotenkin tylsästä ja arkisesta elämästä, jossa asiat menevät samaa rataansa mutta kuitenkin välillä on hyvä olla edes jotakin vaihtelua...

Tuokin pitää paikkaansa, että haluan päättää omista asioistani viimeisen päälle. Jos annan päätöksen teon jollekin toiselle ja päätös ja sen seuraukset eivät ole minulle mieleisiä, niin tulen tästä erittäin ärtyneeksi ja v-käyrä nousee tämän päätöksen tehneen henkilön kohdalla korkealle. Ja kaiken lisäksi tästä jää omaan päähän pyörimään ajatus, että tuokin olisi pitänyt päättää itse. Vähän siis itseänikin soimaan. Siksipä kun tekee oman mielensä mukaan niin saa kakun mieleisekseen... tai sitten ei.

Jooh... Taas tuli eksyttyä jonnekin blogien syövereihin ja jäi tämä kirjoitus. Mutta löytyi sieltä kyllä taas yksi pieni kirjoittamisen aihe. Ensi kertaan siis...

Kosketuksesta

Joskus aikaa sitten jäi mieleen Neiti H:n kirjoitus miehen yksinäisyydestä. Pitemmän aikaa on ollut ajatuksissa kirjoittaa hieman tuosta asiasta joten tässäpä nyt kirjoitusta aiheesta (lainaukset siis tuolta Neiti H:n blogitekstistä).

Jos siis katsoisimme yksinäisen miehen elämään, niin paljonko siellä todella on kosketuksia, läheisyyden ilmaisemista.

Katsoessani elämääni en näe oikein yhtään kosketuksia enkä läheisyyden ilmaisemista. Jos laskuista jätetään pois kaikki kättelyt, sukulaisten tapaamisten yhteydessa tapahtuvat halaamiset ja tämän tyyliset kosketukset, niin mitään muuta ei jää jäljelle. Edellisen kerran kun olen saanut kosketella toista ihmistä läheisyyden merkeissä niin tästä taitaa olla aikaa jo kohta kahdeksan (8) vuotta (mikäli en mennyt laskuissa sekaisin). Voidaankin sanoa, että kosketusta ei ole ollenkaan. Piste.

Uskon myös, että etenkin miehillä tuo pitkään jatkunut yksinäisyys (sinkkuus) luo myös helposti tarpeettomuuden tunnetta. Siis elämässä voi kaikki asiat olla kunnossa, on työpaikka ja rahaa, mutta kukaan ei silti tunnu tarvitsen ”juuri minua”. Tarpeettomuuden tunne onkin yksi raskaimmista tunteista kantaa. Jos minua ei kaipaa kukaan, ei tarvitse… mitä merkitystä minulla sitten on?

Kuten olen jossain aikaisemmassa kirjoituksessani maininnut, niin olen ollut yksin koko koko ikäni eikä minulla ole mitään seurustelukokemuksia tai vastaavia. Sen ainoan kerran kun nainen on ollut kainalossani niin muistan vieläkin sen tunteen/ajatuksen, joka minulle tuli sinä hetkenä mieleen. Ajatus oli "tätä varten minä olen olemassa". Koin sen silloin mielessäni aika vahvasti, siksi kai se on jäänyt nuin hyvin mieleen.

Asunto on, rahaa on, työpaikka on. Tosin tuo viimeinen nyt ei ole enää niin varmalla pohjalla mitä se oli aikaisemmin. Työpaikalla on annettu potkuja ja lomautuslappuja sataa vasemmalle ja oikealle, itse olen kuitenkin vielä (onnekkaasti) välttynyt nuilta toimenpiteiltä... Ihmissuhteet, niitä ei ole. Ja se kyllä saa tuntemaan itsensä tarpeettomaksi. Päivisin ajan vie työt, iltaisin ei ole mitään. Tuntuu vain, että olen täällä maksamassa veroja ja tekemässä töitä, mitään muuta iloa minusta ei taida olla.

Nykyään kun on tuo naamakirja niin sieltä on tullut joskus katseltua peruskoulun aikaisia naamoja, joiden kanssa olin samalla luokalla. Huomaa tuo käyttämäni ilmaisu nuista ihmisistä, en sano heitä luokkakavereikseni. Siihenkin on jonkinlainen selitys mutta siitä taidan kirjoittaa joskus toisella kertaa etten eksy nyt aiheesta. Mutta asiaan... Naamakirjan profiilikuvissa monilla on näkynyt siinä pieni lapsi. Se saa jotenkin minut tuntemaan, että olen jämähtänyt paikalleni ja muut ovat juosseet karkuun elämässä hyvin paljon. Voisi varmaan sanoa, että heillä on jo reilusti yli kymmenen vuoden etumatka minuun nähden ja minä en ole saanut aikaan yhtään mitään.

Syy siihen miksi mies on haavoittuvaisempi on siis siinä, että yksinäisellä miehellä ei juurikaan ole mahdollisuuksia purkaa hellyydentarvettaan kehenkään ilman naista. Mies siis tarvitsee siihen naisen ja yleensä naisen, johon hänellä on intiimi suhde. Jos miehellä ei ole naista, niin silloin hän kyllä varmaankin on yksinäisempi kuin yksinäinen nainen. En usko, että tarpeemme juuri eroavat sukupuolesta riippumatta ja juuri siksi, se kylmä ja jokseenkin kova maskuliininen maailma eristää miehet helposti myös erittäin yksinäiseen maailmaan, jossa ei ole kosketuksia.

Mitäpä tuohon voisi enää sanoa... Nuiden sitaattien kirjoittaja on kyllä ymmärtänyt asian erittäin hyvin, tuskin olisin itsekään osannut kirjoittaa aiheesta näin valaisevasti vaikka olen itse aiheen "keskipisteessä"... Kunpa muutkin ymmärtäisivät asian yhtä hyvin... Ajatukset ovat jo taas ihan sekaisin. Ajatuksiin tulee jatkuvalla syötöllä pieniä asioita mistä pitäisi kirjoittaa mutta ne kerkeävät kadota mielestä juuri kun ovat sinne putkahtaneet. Noh, pitää muistella niitä sitten toisella kertaa. Taidan lopetella ja mennä nukkumaan, jotta jaksaa taas herätä kylmään huomiseen...

Päiväkirja

Sattuipa erästä mainosläpyskää lukiessa silmään eräs kirja, nimeltään Panopäiväkirja. Kannessa näytti lukevan vielä teksti "kirjaa ylös elämäsi panot". Tästä päättelin, että kyseessä taitaa olla päiväkirjatyylinen kirjanen, johon voi rustailla seksiseikkailuitaan. Ja netistä tutkailtuani tuota kirjaa päättelyni osui oikeaan.

Jo mainoksen nähdessäni hymähdin itsekseni. Jos minulle olisi tuo kirja niin se olisi täysin koskematon. Ei sillä etteikö siihen uskaltaisi kirjoittaa mutta kun minulla ei yksinkertaisesti olisi siihen mitään kirjoitettavaa... Niin... Näin on päässyt käymään, valitettavasti...

Jonkun kirjakaupan nettisivuilla oli kirjasta sanottu seuraavaa:

Yksin, kaksin vai ryhmässä? Kenen kanssa, ulkona vai sisällä? Kesto, asennot, mielentila, yleinen arvio? Kuka saa ja kenelle annetaan? Muistithan ehkäisyn? Historiaosuudessa luot katsauksen ensimmäisiin muistikuviisi erotiikan saralta sekä kartoitat tietysti myös sen ekan kerran tuntemukset. Samalla voit listata omat lempinimesi aktille ja siinä käytettäville elimille sekä erikoisimmat paikat, joissa olet vaakamamboa tanssahdellut.

Jotenkin minulle tuli heti mieleen, että aika amatöörien puuhastelua. Eihän tuollaisesta kirjasta saisi nopeasti ulos mitään tilastoja tai vastaavaa. Kertojen lukumäärät pitäisi laskea tukkimiehen kirjanpidolla, samoin eri panopaikat jne. Vähän tuohon tilastointiin liittyen... Etsiessäni hakukoneella tietoa tuosta kirjasta, sattui heti toisena hakutuloksena eräs blogimerkintä. Tämä henkilö oli jo vähän vienyt tuota päiväkirjan pitoa parempaan muotoon:

Jo vuosia sitten pohdin kuinka montaa on tullut päryytettyä ja aloin pitää pientä muistikirjaa. Myöhemmin siirsin kirjanpidon elektroniseen muotoon, simppeliksi Excel-taulukoksi. Sarakkeita on muun muassa vuosi, vuodenaika, maa, kaupunki, kansalaisuus, kaupalliset ehdot (maksullinen, maksuton, välimuoto), toteutetut temput (oraali, tavallinen yhdyntä, anaali jne), tapaamisen lukumäärä, suhteen muodostumistapa (yökerho, netti, liftari jne) ja myös ensimmäisen asennuksen paikka (kotona, hotellissa, autossa jne).

Tuollaisesta Excel-taulukosta alkaa jo saada vähän paremmin tietoa esille kuin paperille rustatuista merkinnöistä. Jos minä lähtisin tekemään jonkinlaista kirjanpitoa, niin minusta tuo Excel-taulukko ei olisi vieläkään sellaista mitä haluaisin. Minulle tuli mieleen jo heti kirjasen esittelyä lukiessa vaihtoehto, joka olisi minusta se kaikkein paras eli huolellisesti laadittu tietokanta. Sieltä saisi kyseltyä helposti kaikki kerrat ja tällaiset perus nippelinappelijutut. Mutta tietokannassa on se etu, että sieltä voisi saada vähän monimutkaisemmilla kyselyillä ulos paljon monipuolisempia tuloksia. Esimerkiksi voisi hakea kaikki ne tapaukset, joissa toinen osapuoli on tavattu yökerhossa ja kenen kanssa on oltu asennossa 69. Tuo nyt oli vielä yksinkertainen esimerkki mutta kaikkea tuollaista sieltä tietokannasta voisi saada paremmin ulos. Lisäksi kantaan voisi kirjoitella vaikka pienimuotoisia kuvauksia tapahtumista, joita sitten voisi myöhemmin etsiä erilaisten hakusanojen avulla.

Mutta eipä minun tarvitse päätäni vaivata tuollaisella kirjanpidolla. Veikkaan ettei sille ole tarvetta pitkään, hyvin pitkään aikaan jos ollenkaan...

Kylmää

Pitäisi mennä taas suihkuun mutta kun EI TAHO! Suihkussa käynnistä on tullut vähän vastenmielistä näin ilmojen kylmetessä. Tuntuu, että tuo pesuhuone kylmenee talvea kohti mentäessa ja aina suihkussa ollessa kylmyys tuntuu valtaavan koko kehon vaikka vesi olisi lämmintä. Kesällä tuota ongelmaa ei ole ja sitä ihan mielellään käykin suihkussa varsinkin helteisen päivän jälkeen. Tämä huoneiston lämmitysjärjestelmä vaikuttaa jotenkin typerältä, kun tuo pesuhuoneen lattialämmitys ohjautuu ilmeisesti tuon olohuoneen lattialämmityksen kautta. Tai niin minä ainakin luulen, mistään kun ei saa tietoa tuosta lämmitysjärjestelmästä. Jos pesuhuoneeseen säätää siedettävän lämpötilan niin, että kulkusten ei tarvitse kilistä sinisinä suihkussa niin olohuoneen puolella on jo sitten liian lämmin. Saatanan tunarisuunnittelija, joka tähän taloon on nämä lämmitysjärjestelmät suunnittelut!

Kysymysmerkit

Olenpahan vain pannut merkille, että ihmisten välisessä kanssakäymisessä yksittäisestä merkistä (tai niiden puutteesta) pystyy päättelemään aika paljon. Kyseessä on siis tuo otsikossa mainittu eli kysymysmerkki. Kun olen enemmän tällainen visuaalinen henkilö eli hahmotan, ymmärrän ja muistan asioita paremmin näkemällä niin varsinkin sähköisessä viestinnässä huomaan tuon kysymysmerkin helposti. Siis kun joskus harvoin satun saamaan joltain sähköpostia niin sieltä yleensä bongaan kysymykset helposti. Jotenkin koen nuo minulle esitetyt kysymykset siten, että vastapuoli on kiinnostunut ajatuksistani.

Jos miettii nuissa deittipalveluissa vaihdettuja viestejä sekä näitä muutamaa sähköpostituttua niin ei niitä kysymysmerkkejä kyllä kovin monesti pääse näkemään. Yleensä se on pätenyt hyvin varsinkin nuissa deittijutuissa, että jos niitä kysymysmerkkejä ei näy vastapuolen viesteissä, niin turha on odottaa kovin kummoista/pitkäaikaista viestien vaihtoa.

Ja yleensäkin nuiden sähköpostituttujen kanssa jos en itse ensin ole aktiivinen ja laita mitään viestiä niin ei ne muutkaan viestittele mitään. Muutaman kerran olen kokeillut mitä tapahtuu, jos en kirjoittele pitkään aikaan. Yhden kohdalla se menee niin, että ehkä parin kuukauden päästä tulee kysymys "mitä sulle kuuluu?" ja ei muuta. Toinen taas on sellainen, että hiljaista on, vaikka vuoden tai parikin putkeen.

Välillä olen miettinyt, että minkähän takia minä enää näihinkään pidän yhteyttä kun ei vastapuolella tunnu olevaan minkäänlaista mielenkiintoa yhteydenpitoon. Varmaankin luultavasti siksi, että jos katkaisen välit näihin niin eipä ole enää käytännössä minkäänlaista ajatustenvaihtoseuraa. Onhan minulla vielä vanhemmat ja yksi sisar mutta ei niidenkään kanssa voi ihan kaikesta keskustella.

Kirjoittamisen vaikeudesta

En ole ollut ikinä mikään kirjoittajatyyppi ja se on taas tullut huomattua tätä blogia kirjoittaessa. Muistelen, että peruskoulu- ja lukioaikaan kaikki ainekirjoitukset olivat tuskaa ja olisinko koskaan saanut niistä seiskalla parempaa alkavaa numeroa. Minulla saattoi hyvinkin mennä äikän kaksoistunti kynää pyöritellessä ja seiniä tuijottaessa ja katsellessa kun muut tuhertaa luokassa kynä sauhuten ja itsellä ei tullut mieleen mitään kirjoitettavaa.

Viime aikoina on tuntunut, että päässä ajatukset pyörivät ylikierroksilla heti herätessä ja sama jatkuu aina iltaan asti. Mutta kun istuu tietokoneen eteen ja koittaa kirjoittaa ne ajatukset jotenkin ymmärrettävään muotoon niin vaikeaa tekee. Nytkin on yksi teksti luonnoksena työn alla, piti ottaa pientä taukoa siihen juttuun kun tuntui ettei siihen saanut päätä eikä häntää.

Taitaa olla parasta pitää lauseet ja lyhyinä ja ytimekkäinä niin toivottavasti onnistuu... Toisaalta, antakaa minulle joku tuttu työkalu (olkoon se vaikka joku töissä käytettävä tietokoneohjelma, vasara tai muu sellainen) ja tehtävä, joka pitäisi hoitaa sillä työkalulla, niin silloin minulta ei kyllä mene sormi suuhun. Tällaiset kädentaitoja tai konemaista ajattelua vaativat tehtävät minulta kyllä onnistuvat helposti. Liekö tämä sitten miehisen putkiaivoajattelun tulosta vai mitä mutta näin se kuitenkin menee minun kohdalla...

Säätämistä

Piti säätää vielä vähän tätä blogin ulkoasua. Tekstit olivat vähän kapeahkolla alueella niin päätin leventää sitä, ettei sivu venyisi kovin pitkäksi pitkän tekstin takia... Jospa se nyt olisi ulkoasultaan vähän luettavampi...

Kuntoilua

Tuli käytyä lenkillä, kesto 45 min. Oli niin hyvä aurinkoinen keli ja kun ei pahemmin laiskotuttanut tai väsyttänyt niin päätin kuntoilla. Edellisestä lenkistä kerkesikin kulua jo pitemmän aikaa. Näin syksyisin ei usein huvita lähteä harmaalla ja märällä ilmalla minnekään niin tulee sitten vain nyhjötettyä neljän seinän sisällä.

Kummallisia unia

Tänä aamuna ei taas nukuttanut. Heräsin jo neljältä. Menin nukkumaan illalla tavallista unirytmiäni puoli tuntia myöhemmin mutta en sitten nukkunut sitä puolta tuntia normaalista heräämisajasta pitempään. Ja tuo klo 04:00 ei tosiaankaan ole normaali heräämisaika minulla vaikka aamuvirkku olenkin. Herätessä tuntui, että peiton alla on hieman kuuma vaikka illalla nukkumaan mennessä tuntui sille, että pitäisi vaihtaa paksumpi peitto, jota käytän talvisin. Jotenkin en kuitenkaan osaa nukahtaa uudelleen vaikka heräisin aikaisin. Ehkä syynä on se, että heti herättyäni ajatukset alkavat pyöriä päässä ja ne vie sitten mahdollisuuden nukahtamiselta. Ja tuo vähän itseäkin ärsyttää juuri silloin herätessä, kun tietää ettei siinä enää nukahda kun ajatukset alkavat juosta.

Näin myös pitkästä aikaa kummallisia unia, jotka ihme kyllä vielä muistan. Yleensä en muista niitä kovin pitkään. Saatan vielä muistaa ne herättyäni mutta sitten ne latkivat mielestä. Yhdessä vaiheessa untani olin olevinaan työpaikallani vaikka se ei kylläkään varsinaisesti ollut se työpaikka missä nyt olen, se vain tuntui sille, että olin työpaikallani. Siellä minua ärsytti jokin asia, en muista mikä, ja menin tutkimaan yhtä työpöytää, joka kuului olevinaan työkaverilleni (oikeassa elämässä tämä henkilö oli minuna vuotta vanhempi punaniskaidiootti, joka kävi samaa yläastetta mitä minäkin). Tutkin siinä pöydällä olleita papereita ja huomasin, että tämä henkilö oli hakenut/etsinyt asuntoa. Papereissa oli karttoja, jotka tunnistin nykyisen asuinkaupunkini vanhoiksi kartoiksi (mutta jotka eivät oikeasti muistuttaneet ollenkaan tämän kaupungin karttoja). Se kohta tuosta unesta päättyi siihen.

Tähän väliin täytyy todeta, että kummallista miten unissa jotkut asiat tuntuvat itsestä niin "todelliselle" mutta kuitenkin eivät sitä ole. Kuten tuo työpaikka ja kaupungin kartat.

Näin myös toisenlaista unta tuon työpaikkaunen jälkeen. Tällä kertaa olinkin sitten ihan muissa maisemissa eli avaruudessa. Tästä en enää alkua muista mutta lopusta jotakin. Keskellä pimeää avaruutta oli käynnissä valtava taistelu kahden "ryhmittymän" välillä, jos niin voisi sanoa. Taistelun toisella puolella oli aluksia, jotka olivat paljon isompia, parempia ja tulivoimaisempia mitä sillä puolella missä itse olin. Näin tämän näkymän sillä tavalla, että en itse ollut varsinaisesti missään aluksessa mutta katselin tilannetta kauempaa. Näin siis jotekin yleiskuvana tämän taistelun laajuudeen. Tässäkin tuli niin todentuntuinen tunne, että kuuluin taistelun toiseen osapuoleen mutta en itse ollut osallisena siinä. Tunsin kuitenkin sitä samaa epätoivoa mitä nyt taistelun toinen osapuoli voi tuntea, kun tietää, että edessä on (melkein ylivoimainen) vihollinen. Mutta takaisin taisteluun... Ympärillä näkyi kymmeniä ellei jopa satoja aluksia, jotka olivat toistensa kimpussa. Taistelualue oli sekainen ja kaoottinen, jossa alukset eivät olleet missään muodostelmissa vaan olivat sikinsokin ja ajoivat toisiaan takaa. Välillä näkyi kun oman puolen alus räjähti tulipallona, välillä vastapuolen isompi alus sai osuman kylkeensä, josta alkoi nousta tulta ja alus alkoi "tippua" pois. Niin, tippua minne? Avaruudessa kun se tippumissuunta on vähän mysteeri aina. :) Mutta kuitekin tällainen näky minulla oli edessä. Jossain vaiheessa aloin itsekin tippua alaspäin (siltä minusta tuntui) kohti paikkaa, jossa näkyi "ritinää". Ritinänässä näkyi harvakseltaan sinisenvioletin pisteitä, vähän niin kuin television lumisade mutta hyvin paljon harvempana. Tipuin tämän ritinän kautta jonnekin ja tajusin tämän ritinän olevan jonkinlainen, miten sitä voisi parhaiten kuvaillakaan, madonreikä, teleportti tai kuitenkin tällainen, jonka kautta avaruudessa siirtyy hetkessä paikasta toiseen. Siinä silmänräpäyksessä kun olin mennyt tämän ritinän läpi, tipuin jonkin planeetan ilmakehää kohti. Ylläni oli jonkunlainen avaruuspuku, minusta se näytti vähän samalle mitä Halo-tietokonepelin kuvissa olevalla henkilöllä (itse en kyllä ole pelannut tuota ko. peliä). Siinä planeettaa kohti tippuessani avaruuspukuni naamaosan suojaviisirit alkoivat sulkeutua ja peittää näkymäni... Ja tuohon kohtaan sitten lopulta heräsin.

Tarkoitus

Tämän blogin tarkoitus on tiivistetty tuonne Tietoja-sivulle.

Blogi toimii yksinäisen ihmisen ajatuksenpurkupaikkana kun ei sitä voi muualla tehdä...

Tuo teksti vaatisi hiukan hiomista mutta olkoot nyt nuin, en jaksa ajatella ja muotoilla sitä paremmin...

Olen aina ollut enemmän tai vähemmän yksinäinen, yleensä enemmän. "Oikeita" kavereita minulla ei ole ikinä oikein ollut. Peruskouluvuosina oli yksi, jonka kanssa tuli oltua. Ajat ja tilanteet kuitenkin muuttuvat vuosien mittaan ja näin tuokin kaveruus loppui peruskoulun viimeisinä vuosina. Yksi asia mikä taas ei ole muuttunut ja on pysynyt itsepintaisesti on juuri tuo yksinäisyys. Tällä hetkellä minulla on vain pari kaveria, jos niitä voi niiksi kutsua. Lähinnä he ovat vain sähköpostituttuja, joille tulee kirjoiteltua silloin tällöin.

Eli välillä kun tuntuu, että olisi jotakin sanottavaa niin ei ole oikein ketään, jolle jutella. Toimikoon tämä blogi siis jonkinlaisena päiväkirjana, jonne voi kirjoitella ja jäsennellä ajatuksiaan.

Alku

Onpahan oma säätäminen tässäkin, että saa blogin pystyyn. Tai no kyllähän tämän helposti saisi tehtyä, jos tyytyisi vain käyttämään nuita valmiita mallipohjia. Mutta kun ne ei tyydytä omaa mieltä niin pitää sitten sorkkia konepellin alta. Nyt tämä näyttää vähän enemmän "minulta". Olkoon siis tällainen...