Apinan raivolla

Viikonlopusta suurin osa ja eilinen ilta meni raivokkaasti koodatessa. Nyt en ohjelmoinut sitä ensimmäistä vaan toista ohjelmaa. Pakko oli saada tuotakin hommaa etenemään. Ja oikeastaan parempi oli tehdä nyt tätä toista ohjelmaa, sillä sitä tehdessä on oppinut paljon sellaisia perustavanlaatuisia juttuja tai lähinnä miten niitä asioita kannattaisi jäsennellä. Niistä tiedoista on sitten enemmän kuin hyötyä tuota ensimmäistä sovellusta sohlatessa kasaan.

Tämänkin välipalaprojektin kanssa kävi muuten sillä tavalla, että ensin koodasin kerran, toisella kerralla yritin korjailla ja parannella ja lopulta kolmannella kerralla kirjoitin kaiken tyhjästä uusiksi, jotta sain siistityn version, jota tarvitsee enää vain viilailla. Ilmeisesti näissä ohjelmointihommissa on havaittavissa jonkinlainen kolmen koodauskierroksen kirous ennen kuin jotakin kunnolla toimivaa tulee uunista ulos. Mutta siitäpähän ne aina kehittyvät. Siinä mielessä hauskaa tämä olio-ohjelmointi, että kun yhden palikan on saanut tehtyä tarpeeksi yleiskäyttöiseksi ja virheettömästi toimivaksi, niin sen jälkeen siihen ei paljon tarvitse koskea ja sitä voi käyttää hyväksi sitten monessa eri paikassa. Tällä hetkellä taidot tai ehkä katsantokanta on vielä sen verran vajavainen ettei tämänkaltaisten yleisten palikoiden luontia osaa vielä hahmottaa tarpeksi ja välillä tulee sitten tehtyä sama asia monessa eri paikassa. Nytkin sovellusta tehdessä huomasin pari kertaa, että muutaman asian olisi voinut järkeistää vähän paremmin. Jälkiviisaus näyttää olevan tässäkin aina sitä parasta viisautta, josta voi ottaa opikseen.

On tässä myös pitänyt hieman yrittää valmistautua siihen työhaastatteluun. Olen etsiskellyt netistä kaikenlaisia juttuja missä on kerrottu esimerkkejä työhaastatteluissa esitettävistä kysymyksistä. Noita kysymyksiä ja niihin vastauksia miettiessä on muistunut mieleen ne vuosien takaiset aikaisemmat työhaastattelukokemukset. Yleensä niistä tilanteista on jäänyt mieleen yleisesti sellainen ahdistava tai epämiellyttävä olotila. Ympärillä on ihan täysin vieraita ihmisiä, jotka kyselevät kaikenlaisia kysymyksiä, joihin pitäisi antaa järkeviä vastauksia ja yrittää kertoa itsestään jotakin. Inhottavia sellaiset ympäripyöreät jutut kuin "kerro itsestästi" ja muut vastaavat.

Olen tätä kirjoitusta kirjoittaessa kuunnellut musiikka ja AI PERHANA, että nämä kaiuttimet on hyvät! :) Vieläkin nousee hymy huulille tästä äänenlaadusta, kun vääntää nuppia vähän enemmän kaakkoon. Joskus tekisi mieli tyypittää kunnolla nämä pöntöt mutta ei ole oikein kehdannut, kun naapurista voi ruveta kuulumaan hellasäröä, joka ei ole varmaankaan kovin toivottavaa.

Aurinko paistaa

Tai ainakin paistoi päivemmällä, nyt on taas pimeää. Enpäs nyt muista milloin viimeksi on ollut yhtä aurinkoinen päivä kuin tänään, sen verran paljon on harmaita päiviä ollut. Mutta kohta se taas tulee kevät ja (toivottavasti) näitä aurinkoisiakin päiviä on taas enemmän. Huomaa, että aurinko alkaa taas lämmittää, kun ulko-oven edustalta on jo lumi hieman sulanut pois. Innosti tuo tämänpäiväinen paiste sen verran, että heti töistä tultuani vaihdoin vaatteet ja lähdin ulos kuntoilemaan. Reilu tunti meni kaikkinensa ulkoiluun ja sen jälkeen sitten hernekeittokin maistui ihan erilailla.

Niin... Ja kuten vahvasti arvelinkin, niin haastattelukutsuhan se napsahti sieltä yrityksestä. Haastattelu olisi ensi viikon lopulla, joten taas saa odotella melkein puolitoista viikkoa jännäkakka housussa.

Niin arkista, plääh

Eipä ole oikein viime aikoina tapahtunut mitään ihmeellistä mistä olisi voinut kirjoitella. Töissä menee sitä normaalia rataa eli enemmän tai vähemmän kyrsiintyneenä. Kuntoilu on sujunut ilman kummempia murheita, mitä nyt välillä on ollut joku paikka vähän aikaa jumissa. Ohjelmointi on edennyt omaa verkkaista tahtiaan, välillä aina törmäten ongelmiin, joita on sitten yritetty ratkoa tai kiertää. Sieltäkään yrityksestä, johon laitoin työhakemusta menemään, ei ole vielä kuulunut mitään, tosin hakuaika päättyi vasta viime viikolla, joten kohtapuoliin kai sieltä jotakin pitäisi kuulua mikäli on kuuluakseen.

Jotenkin on nyt niin levoton olo, johtunee varmaan aikaisemmin päivällä suoritetusta juoksulenkistä. Ei oikein tiedä miten päin tässä tuolissaan istuisi ja koko aika pitää vaihdella asentoa.

Ohjelmointia

Olen tässä viime aikoina ohjelmoinut, tai paremminkin voisi sanoa, että yrittänyt ohjelmoida yhtä ohjelmaa. Tai oikeastaan kahta. Tai ehkä kolmea... Hommat tahtoo aina levitä käsistä kuin Hujasen paska.

Ensimmäinen ohjelma, jota yritin saada valmiiksi, on eräänlainen ikuisuusprojekti. Ensimmäisen kerran koodasin sen useita vuosia sitten yhdellä ohjelmointikielellä, jota opiskelin aikaisemmin. Ohjelma oli yksinkertainen, sen tarkoituksen voisi tiivistää hyvin yhteen lyhyeen lauseeseen. Sain ohjelman toimimaan, mutta käyttöliittymä ja toteutus olivat jotenkin perseestä. Koska ohjelma kuitenkin toimi haluamallani tavalla, niin en jaksanut panostaa enää siihen ja mielenkiinto matkasi muihin kohteisiin.

Aikaa myöten opiskelin tuosta ohjelmointikielestä lisää ominaisuuksia ja törmäsin siellä sellaisiin juttuihin, joita olisi voinut käyttää tuossa ohjelman teossa. Päätinkin sitten uudestaan muokata koodia ja käyttöliittymää paremmaksi ja soveltaa opittuja juttuja käytäntöön. Koodi tulikin sitten kirjoitettua kokonaan uusiksi ja samoin käyttöliittymäkin vaihtui paremmaksi. Nyt kehitystyö meni kuitenkin hieman helpommin eteenpäin, sillä enää ei tarvinnut keksiä uudestaan sitä ohjelman varsinaista algoritmia. Tällä kertaa ohjelmasta tuli ihan käytettävä. Joitakin mielessä olleita pikkujuttuja jäi toteuttamatta, mutta koska ne olivat lähinnä lisämausteita, niin niiden poisjäämisestä ei syntynyt suurta itkua.

Käyttelin ohjelmaa tyytyväisenä jonkin aikaa kunnes yhtenä kertana huomasin, että ohjelma teki virheellisen toiminnon yhden tiedoston kohdalla. Kuitenkin aikaisemmin homma oli toiminut ihan kunnolla ja vaikka ajelin tuon jälkeen testejä uudestaan, niin en nähnyt enää tuota virhetoimintaa uudemman kerran. Jatkoin ohjelman käyttämistä ilman korjauksia (hankala se on jotakin asiaa korjata, jos syyllistä ei löydy) mutta tuo seikka jäi kuitenkin jäytämään jonnekin mielen syövereihin.

Kun aloin opiskella viime syksynä toista ohjelmointikieltä, niin tuo mieleen hautautunut asia pulpahti jälleen pinnalle. Ajattelin, että kun nyt on alkanut opiskella tätä kieltä, niin voisi harjoituksena koodata kolmannen kerran uudestaan tämän ohjelman. Jos siitä nyt tällä kertaa tulisi toimiva ja varma tekele... Tällä hetkellä ohjelmasta on kasassa tietoja analysoiva puolisko, enää puuttuu se osio, joka toteuttaa varsinaisen työn. Niin ja sitten vielä päälle se käyttöliittymä.

Tällä hetkellä eniten päänvaivaa tuottaa se, että minkälaisilla härpäkkeillä ohjelman käyttämät tiedot esitettäisiin käyttöliittymässä. Oli härpäke minkälainen tahansa, niin yleensä tiedon esittäminen siinä on vielä suhteellisen helppoa, kunhan tutustuu ensin härpäkkeen ominaisuuksiin. Mutta se onkin sitten eri asia, miten härpäkkeissä nähtävillä olevat käyttäjän muokkaamat tiedot saadaan vietyä takaisin varastoon talteen. Jos tyytyisi yksinkertaisiin asioihin, niin luultavasti homma olisi jo valmiina paketissa. Mutta kun töissä on tottunut käsittelemään erilaisilla ohjelmilla tietomassoja tehokkaasti, niin se nyt on vain yksinkertaisesti perseestä ja syvältä sieltä tehdä vain joku vähä-älyinen kuppainen lomake, jolla voi käsittellä vain muutamia tietoja kerralla. Näitä erilaisia käyttöliittymävaihtoehtoja testaillessa ja räplätessä on sitten tullut tehtyä monta erilaista testiohjelman pätkää ja siinä sivussa kokeiltu uusia taktiikoita toiseen ja kolmanteen ohjelmaa. Haittaa kuitenkin tuo työ tätä harrastustoimintaa sen verran, että taitaa valmistua tämä ohjelma vasta joskus keväällä...

PS.

Näkyi yhdellä deittipalstalla olevan yksi mielenkiintoinen ilmoitus. Tekisi mieli vastata siihen mutta saapahan nähdä tuleeko tehtyä mitään. Siitä on ihan liian paljon vaivaa keksiä sopivan mielenkiintoista vastausta, johon tuskin koskaan tulee saamaan vastakaikua.

Vahingon ilo, paras ilo, osa 2

Olin aamulla käymässä kaupassa ja kun olin siinä kassalla laittamassa tavaroita kassiin, niin kassalle tuli seuraava asiakas. Keski-ikäinen mies oli liikkeellä pienen tyttärensä kanssa ja työnteli tätä sellaisessa autohäkkyräostoskärryssä. Siitä kärrystä hän nosti hihnalle jonkin namipussin ja muutamia pulloja jotakin alkoholipitoista juomaa. Koska kello ei ollut vielä yhdeksää, niin kassatäti ei voinut myydä näitä pulloja tälle miehelle. Siitäkös miehen naama meni norsunvitulle ja jupisten hän maksoi namipussin, joka jäi ainoaksi ostokseksi. Siitä kassalta lähtiessään mies vielä jurputti ostokärryistä, kun ei nämäkään mene ikinä suoraan.

Siinä sivusta seuratessa naureskelin äänekkäästi hiljaa mielessäni. Ihan oikein tuollaisille mölöille! Muutaman kerran on vastaavanlaisia tilanteita tullut seurattua vierestä ja joka kerta olisi tehnyt mieli kysyä asiakkaalta, että vituttaako, kun jäi kaljat kassalle ja kettuilla vielä siihen vähän kaupanpäällisiksi.

Ai että miten pienistä asioista sitä voi repiä itselleen niin maukkaan ilon... MUHHAHHAA!

Odottavan aika

Miten tätä odottamista jaksaa?! Laitoin työhakemuksen menemään siihen yritykseen jo viime viikon alussa. Vastauksena tuli vain kuittaus, että hakemus vastaanotettu. Hakuaikaa näytti olevan kolmisen viikkoa, eli pitäisi vielä noin pari viikkoa kärvistellä tässä tietämättömyyden tilassa. Luulisi tuolta ainakin tulevan haastattelukutsu, jos ei muuta, sen verran sopiva kandidaatti kuitenkin olen tuohon hommaan.

Tiedä sitten miten pahasti hajoan, jos en saa pääse tuohon paikkaan töihin. En jaksaisi enää kovin kauaa enää työskennellä vapaaehtoisesti tässä nykyisessä työpaikassani. Urakehitys eikä sen puoleen ammatillinenkaan kehitys juuri näytä enää tuossa työpaikassa paranevan. Kerran kun olet jumiutunut tekemään niitä tiettyjä paskahommia, niin niistähän et pääse enää ollenkaan eroon. Kaiken lisäksi kuulin vielä tänään töissä, että tulemme lähes sataprosenttisella varmuudella tekemään LuonnonRaiskaajalle lähes samanlaisen projektin mitä teimme viime vuonna. Eli mitä siitäkin on odotettavissa? Vanhojen projektien perusteella tulevaisuus tuo tullessaan vitutusta, turhautumista, perse edellä puuhun kiipeämistä, vitutusta, kiirekiirevitunkovakiirettä, venyneitä työpäiviä. Niin ja mainitsinko vitutuksen? Plus kaikkea tätä tietysti vetää kaiken tietävä, taitava, osaava ja ilmiömäisen sensaatiomainen projektiääliö.

Mutta tällä välin sitä haastattelukutsua odottellessa täytyy vaikka hyppiä pitkin seiniä...

Matematiikkaa

Laskeskelinpa huvikseni tuossa miten paljon tulee nostettua painoja yhtä liikettä tehdessä. Suoritukseen kuuluu 15 toistoa 30 kg:n painolla. Tästä tulee yhteensä 450 kg. Tätä vielä väännetään kolme sarjaa eli yhteensä 1350 kg. Nyt en enää ihmettele, että minkä takia se veltostuttaa tuon liikesarjan jälkeen, kun kaikkinensa on tullut nostettua pienehkön henkilöauton massan verran painoja. Niin ja sitten vielä ne puolenkymmentä muuta liikettä... x3 iltana viikossa = veltto makaroni

Jokonyt

Meinasi perjantaina töissä revetä perse. Syynä ei kuitenkaan ollut mikään työhön liittyvä juttu. Aamulla työpaikkavahti nimittäin kilautti sähköpostiin ilmoituksen uudesta avoimesta työpaikasta. Lueskelin ilmoituksen läpi ja meinasi iskeä pieni hepulikohtaus. Työ olisi omaan alaan liittyvää mutta kuitenkin ihan eri hommaa mitä nyt teen. Ja lisäksi vielä tuo työpaikka olisi vanhalla opiskelupaikkakunnalla, jonne olen aina haaveillut pääseväni takaisin.

Iltapäivällä otin sitten luurin käteen ja soitin kysyäkseni tarkempia tietoja paikasta. Homma vaikutti ihan mielenkiintoiselta, joten tämä päivä on nyt sitten mennyt hakemusta ja CV:tä viilatessa. Ajatukset ovat pyörineet mielessä tuosta ilmoituksen lukemista lähtien vähän liiankin vauhdikkaasti. Mielessä on kerennyt jo pyöritellä kaikenlaista aina asunnonvaihtoon liittyvistä jutuista lähtien ja olo on kuin sillä kissalla, joka kiertää kuumaa puurokattilaa. Kerrankin olisi nyt edes pieni mahdollisuus saada muutosta tähän paskaan.

Henkilökohtainen tilinpäätös 2012

Tutkiskelin huvikseni vähän miten vuosi 2012 meni itseltä ja blogin osalta. Tässä joitakin tilastoja ja huomioita asiasta.

Mikäli noihin blogin tilastoihin on luottamista, niin kolme eniten näyttökertoja keränneitä kirjoituksia olivat seuraavat tekstipläjäykset (suluissa näyttökertojen määrä):

1. Neitsyys meni (70)
2. Winter is coming (29)
3. Työkoneiden arvonta (27)

Luultavasti tuon ykköstilan napanneen kirjoituksen selittää kirjoituksen otsikko, sillä näytti, että tuohon kirjoitukseen löydettiin monta kertaa hakukoneen kautta. Valitsin ihan tietoisesti kirjoituksen otsikoksi tuon, koska arvelin tuovan sen hakukoneen kautta näyttökertoja. Tältä osin valinta olikin onnistunut. Sääli vain ettei kirjoituksen sisältö luultavasti vastannut ollenkaan sitä mitä hakijat olivat etsineet. Voisi kuvitella, että vanhemmat kirjoitukset keräisivät enemmän näyttökertoja, mutta näin ei näyttänyt olevan. Ensimmäinen on julkaistu heinäkuussa, toinen syyskuussa ja kolmas tammikuussa, joten revipä näistä mitään ihmeellistä.

Vastaavasti kolme eniten kommentteja saaneita kirjoituksia olivat nämä (suluissa kommenttien määrä):

1. VMP (8)
2. Sitä ja tätä (8)
3. Mopo karkasi käsistä, osa 2 (4)

Nuo postaukset käsittelevät kaikki aiheiltaan erilaisia asioita, joten sen perusteella ei pysty sanomaan tai ennustamaan minkälainen kirjoitus keräisi eniten kommentteja. Menneen vuoden aikana julkaisin kirjoituksia kaikkinensa 86 kpl. Kirjoituksista 32 sai kommentteja 81 kpl eli tasaisesti jaettuna n. vajaa yksi kommentti/kirjoitus. Noista luvuista laskettuna n. 63 % kirjoituksista jäi ilman yhtään kommenttia. Ja kun huomioi, että tuosta kommenttimäärästä ehkä n. puolet on omia kommentteja, niin voidaan vetää johtopäätös, että tämä blogi ei ole kovin kommentteja keräävä. Ja miksi olisikaan, kun kirjoitukset ovat luonteeltaan melko paljon henkilökohtaista tilitystä, avautumista ja nillitystä, niin hankala sellaisia tekstejä on varmasti kommentoida.

Samankaltaista päätelmää voisi tehdä noista kirjoitusten yhteydessä käytetyistä tunnisteista (suluissa kirjoitusten määrä, joissa ko. tunniste esiintyy):

höpinä (53)
työpaikka (22)
kuntoilu (18)
arki (15)
työ (15)
jupina (10)
tyytyväinen (10)
yksinäisyys (9)
Operaatio Puujalka (8)
ärsyyntynyt (8)
ajatukset (7)
blogi (7)
seksittömyys (7)
vittuuntunut (5)
seksi (4)
uutiskatsaus (4)
idiootit (3)
kosketus (3)
sähköpostitutut (3)
tylsyys (3)
unet (3)
ongelma (2)
tyly (2)
avautuminen (1)
hiljaisuus (1)
nettideittailu (1)
tarpeettomuus (1)

Jos miettii noita tunnisteiden määriä eri kirjoituksissa ja miettii kulunutta vuotta, niin melko hyvin ne korreloi keskenään. Vuoden aikana ei tapahtunut juuri oikein mitään kummallista. Arki oli karua ja harmaata, työt ja työpaikan ihmiset ärsyttivät, aiheuttivat jupinaa ja vitutusta (ei ehkä niin paljon kuin olisi voinut kuvitella). Työpaikan ulkopuolella ei ollut juuri mitään muuta elämää, pientä muutosta tuohon ehkä toi keväällä aloitettu hieman vakavampi ja säännöllisempi kuntoilu, joka toi ajoittain tyytyväisyyden tunnetta.

Uusiin ihmisiin ei tullut juuri tutustuttua. Työn kautta muistaakseni tuli ehkä joku uusi naama nähtyä. Operaatio Puujalka puolestaan oli jo alkanut vuonna 2011, joten senkään merkeissä ei varsinaisesti tullut tavattua ketään ennestään tuntematonta henkilöä vuonna 2012. Muutenkin vuosi oli tyystin kosketukseton ja seksitön. Ehkä lähimmäksi seksiä pääsin, kun naapurin panoluukun seinän läpi kuului kiimaista vinkumista (josta tulikin mieleen, että eipä ole sieltäkään kuulunut nyt pitkään aikaan mitään ääntä).

Vuosi 2012 lyhyesti muutamalla sanalla kuvattuna: tylsä, yllätyksetön, emotionaalisesti jäinen.

Arkista

Pitkästä aikaa olin tänään tavallista masentuneempi. Asunto siivoamatta ja pölyä ja murusia pitkin lattioita, pöydillä lojui tavaraa, pyörästä kumi puhki, leipä lopussa, pyykkiä narulla viikkausta odottamassa, pari paitaa silittämättä, lakanat vaihdettava sänkyyn. Vähemmästäkin sitä masentuu, kun ajattelee tuollaista työmäärää, johon menee helposti se päivä.

Eipä se muu auttanut kuin heti aamusta ryhtyä leikkimään Leipuri Hiivaa ja tekemään ensimmäisenä leipää. Leivän kohotessa oli sopivasti aikaa, joten siinä välissä sain silitettyä paidat pois. Ja leivän paistuessa oli taas hieman aikaa, joten katsoin pois muutaman jakson sarjaa, jota olin tallentanut aikaisemmin viikkolla. Kello oli sitten leipien valmistumisen jälkeen sen verran, että oli aika keittää kaurapuuroa.

Kaurapuuron syönnin jälkeen tuskailin, että imuroisinko ensin asunnon vai korjaisinko pyörän kumin. Päädyin ensin kuitenkin viikkailemaan ne narulla kuivaneet pyykit, sillä ne piti saada pois imuroinnin tieltä ja kumikorjauksessa kuitenkin kädet menee paskaan, niin sama oli kaapittaa pyykit puhtailla käsillä. Tämän jälkeen päätin tarttua kumihommiin, koska siinä tulee lisää imuroitavaa sotkua, niin sama jättää imurointi jäljemmäksi. Eipä siinä sitten muuta kuin rengas irti pyörästä, kumi ulos renkaasta, paikattavan kohdan hakua vesiastian kanssa ja sen löydyttyä paikkaus. Paitsi, että kumiliima oli loppu, niin homma pysähtyi kuin seinään. Vähän aikaa vitutti mutta sitten muistin kaapissa olleen pikaliiman. Koitin liimata paikkarasiasta kaivettua paikkaa pikaliiman avulla tuubiin kiinni mutta eihän se tarttunut. Siinä vaiheessa vitutus iski jälleen ankarampana ja teki mieli heittää pitkäkseen lattialle sikiöasentoon makaamaan. Liimapurkin mukaan liiman olisi pitänyt liimata myös kumia mutta kissan viikset! Koitin miettiä, että mitäs sitten. Kaupat ei ole auki sunnuntaina ja tarvitsisin pyörää heti maanantaina, niin lisää tuskaa kiitos vain. Muistin sitten yhden pahvilaatikossa olleen vanhan räjähtäen paukahtaneen sisuskumin. Leikkasin siitä sopivankokoisen läntin, johon leivitin pikaliimaa ja painoin sen reijän päälle apinanraivokkaan puristuksen kera. Tällä kertaa paikka tuntui pysyvän. Pumppasin kumiin hieman ilmaa ja tarkistin vielä vesiastian kanssa, ettei reikä vuotanut. Kaikki näytti hyvälle, joten kumi takaisin renkaan sisään, renkaan täyttö ilmalla ja pyörylä takaisin kiinni pyörään.

Tämän episodin jälkeen aloin äkämyspäissäni raivata pöytiä (sitä ennen piti siis vielä siivota ne korjaustöiden sotkut). Keittiön pöydällä lojui mainoksia, lehtiä ja jonninjoutavia lappuja. Työpöydällä oli myös jonninjoutavia lappuja ynnä muita puoliksi töherrettyjä töhrypapereita, joihin olin aikaisemmin kirjoitellut olevinaan jotakin tärkeitä muistiinpanoja, joita ei pystynyt heittämään pois. Mikä minua itsessä ärsyttää on se, että kerään, säilön ja pistän talteen ihan liikaa sellaista joutavaa roskaa, jolla ei yleensä tee mitään. Kuten tavallista, siivousvimma meinasi karata taas vähän käsistä ja nytkin menin sorkkimaan yhtä keittiön kaappia, johon minun ei alunperin pitänytkään koskea. Tuolta kaapista sitten löytyi pari hyvää malliesimerkkiä tuosta minun säilömisvietistä. Kaapista löytyi pari sellaista pientä muovikantta, jotka muistelen laittaneeni joskus talteen saatteenaan ajatus, että joskus näille voi olla vielä tarvetta. Niin ja mistä nuo kannet olivat, kuka osaa arvata? Tyhjenneestä leivinjauhepurkista...

Pöytien ja ei-siivottavaksi ajateltujen keittiön kaapin, työpöydän laatikoston ja olohuoneen tv-tason laatikkojen siivoamisen jälkeen olikin sitten aika tarttua imurin varteen. Paitsi, että sitä ennen oli revittävä ne lakanat pois sängystä ja kiikutettava ne pyykkikoriin. Imurointia ja imuroinnin jälkeistä nysväystä kaikkinensa kolme varttia ja sitten vielä ne puhtaat lakanat sänkyyn. Kello oli tämän jälkeen taas sen verran, että oli ruoka-aika. Riisit kiehumaan, broilerin paistoa pannulla, ruoat naamariin ja lopuksi vielä päivän aikana syntyneiden keittiösotkujen tiskaus ja keittiön loppusiivous.

Nyt on taas asunto vähän siistimpi ja paikat ojennuksessa. Ei sentään enää masenna mutta ei pahemmin kyllä jaksa riemuitakkaan siitä, että kaikki hommat tuli tehtyä. Se hyvä puoli noissa vitutuspäissään tehdyissa siivouksissa on, että silloin saa lähtöpassit kaikki ne turhat rojut, joihin ei tulisi muuten normaalisti koskettua. Aina välillä tekisi niin mieli heittää kaikki tavarat pellolle tästä asunnosta ja jättää tänne vain se kaikkein vähäisin minimivarustus, jolla tulee toimeen. Saisi edes silloin huushollinsa pysymään paremmin järjestyksessä. Mutta kun on tällainen hamsteri ja ei osaa luopua mistään, niin siinähän sitten hajoilet aika ajoin.

Niin ja tuli vain päivällä imurin varressa mietittyä, että mitenkähän kauan tällaista paskaa jaksaa pyörittää itsekseen. Saati sitten, jos seurustelisi, niin miten sitten se aika riittäisi. Paitsi, että seurustellessa ja saman katon alla ollessa ei luultavasti tarvitsisi tehdä kaikkea tätä paskaa itsekseen vaan hommat voisi puolittaa.

Että eipä tässä muuta kuin sitten huomenna takaisin työpaikalle, ah niitä aina niin mukavia, töitä tekemään hyvin levänneenä.