Järkyttävä perjantai-ilta

Parisen tuntia sitten olin pudota melkein tuolilta: puhelin soi! Ja soittaja oli vielä nainen, joka halusi sopia tapaamisesta!

Mon Dieu sentään!

Kyllä, puhelin soi ja rikkoi hiljaisuuden ja kyllähän se vähän hätkäyttää sillä eipä minulle kukaan soittele perjantai-iltana puoli kahdeksan aikaan. Ja tosiaan siellä luurin toisessa päässä oli nainen. Ja kyllä, tapaamisesta sovittiin.

OMGOMGOMGmitämitämitä...

Nyt innokkaimmat voivat hillitä itseään ja rauhoittua hieman... Olen osallistumassa yhteen juttuun ja sitä varten piti sopia hiukan aikatauluista. Ei sen kummemmasta tuosta ollut kyse. Mutta siitäkin huolimatta tuo varmaan tulee aiheuttamaan minulle iltaisin nukahtamisvaikeuksia. Järkkyyhän tästä vähemmästäkin minun tuttu ja turvallisen tylsä elämä.

Jalkapeliä

Istuin samassa pöydässä naisen kanssa, jota en ollut nähnyt yli kymmeneen vuoteen. Istuin sivuittain häneen nähden ja sivelin omalla jalkapöydälläni hänen säärtänsä ja mainitsin hänelle, miten mukavan lämpimältä hänen jalkansa tuntui. Jalkapeli eteni hieman pitemmälle, kun siirryimme istumaan vastakkain. Laitoin oman vasemman jalan jalkapohjani hänen jalkapohjaansa vasten ja varpaamme lomittuivat täydellisesti toistensa lomaan aivan kuten sormet tekevät toista kädestä pitäessä. Se tuntui aivan mahdottoman hyvälle. Nainenkin näytti nauttivan tilanteesta sillä hänen poskilleen nousi puna, hän sulki silmänsä kiinni ja taivutti niskaansa taaksepäin...

Heräsin, avasin puhelimeni, nousin ja lähdin tympääntyneenä aamutoimille.

Juhlan paikka

Asiakapalvelu: *Hörppii kahvia ja tuijottelee ajatuksiin vaipuneena tietokoneen näyttöä*
Kirjoittaja: BÖÖÖ!
A: *Säikähtää ja on tikahtua kahviin*
A: *Köhköhköh!* Voi jumankauta!
K: Minä se tässä vähän säikyttelen sua. *tökkii sormella Asiakaspalvelua kylkeen*
A: Sinä! Voi helkkari! Oishan se pitäny arvata! *hymyilee ja nauraa*
A: Mutta, mutta... Mitä ihmettä sä täällä teet? Tuu nyt tänne, niin saa halata, kun sua näkee täällä niin harvoin.
K: Nojoo heti yks kimppuun käymässä.
K: Tulinpahan vain huvikseni käymään, kun ei ollu parempaakaan tekemistä.
A: Ja pah! Et sinä tänne ihan huvikseks oo lähteny. Aina sulla on ollu jotain asiaa, kun oot täällä toimistolla käyny.
K: No sinä se kyllä huomailet aina kaikki tuollaset asiat.
A: Niin. Mutta milläs asialla nyt liikuskelet täällä?
K: No luulis nyt sinunkin laittavan merkille, että tänään on vähän erikoisempi päivä.
A: Mitä? Mikäs päivä se muka tänään on?
K: No just joo! Etkö tosiaan muka muista?
A: No en!
K: Siinä meillä taas on yks hyvämuistinen. *virnuilee*
A: No haista sinä jo... Mutta mikä ihmeen päivä se muka tänään on? *kaivelee kalenteria esille*
K: Siinäpä sulle loppupäiväks vähän miettimisen aihetta.
K: Mutta mun pitää nyt käydä Ylläpitäjän luona, kun on sille vähän tekniikka-asian tynkää.
A: No mee sitten ja älä kerro mikä siinä tässä päivässä on muka niin erikoista... Senkin mulkku. *tuhahtaa ja kaivelee edelleen kalenteria*

Ylläpidon kopperossa.

K: No missäs nettipornosivuilla sitä nyt surffaillaan?
Ylläpitäjä: Moroooo... Kato kirjottajan retkuhan se siinä.
K: Sepä se.
Y: No ei oo sinua ihan viime aikona näkyny konttorilla.
K: Tais olla viimesimmästä kerrasta jo kolmisen kuukautta. Näyttää tuo aika menevän aika äkkiä.
Y: Niinhän se tekee.
K: Mutta hei, oliko sulla se uus kovalevy jo mistä laitoin postia viime viikolla?
Y: Joo ootapas vähän, tuossahan se pöydän nurkalla on.
Y: Olihan sulla siinä koneen sisällä ne tarvittavat piuhat jo valmiina?
K: Kyllä ne sieltä löyty, oli vain laitettu kaikki yhteen nippuun, niin ei meinannu ensin löytää niitä.
Y: No hyvä. Kai sinä muuten toit sitä kakkua?
K: Jep. Siellähän se odottaa jääkaapissa ja olit muuten oikeessa. Asiakaspalvelu on unohtanu ihan kokonaan tämän päivän.
Y: Sitä minä vähän aavistelinkin. Sillä on nyt ollu niin paljon tekemistä, niin tainnu unohtua jo tämmöset pikkujutut.
K: Niinpä. Mutta nyt mennään tuhoamaan se kakku. Laita kahvit pöytään, niin minä haen sen hajamielisen paikalle.

Asiakaspalvelun työpisteellä.

A: No voi helkkarin helkkari...
K: No vieläkös sitä tuskaillaan täällä?
A: Vielä! Kerro nyt mikä päivä se oli tänään muka.
K: Mennään kahville niin eiköhän se siellä muistu mieleen.
A: Ei kai se muuta auta. En minä kyllä nyt yhtään muista mikä se oli...
K: Eiköhän se kohta muistu mieleen.

Kahvitilassa.

Y: Saakos hajamieliselle olla vähän kahvia ja täytekakkua?
A: Mitämitämitä... Eikä! Voi ei... Mä unohdin tämän ihan kokonaan!
K: Ja tiedon valo toi valkeuden pimeyden keskelle...
A: Ääh! Miten sitä voi unohtaa tän asian ihan kokonaan.
A: Ja sinäkään mulkku et voinu yhtään aikasemmin mainita tästä!
Y: Noniin rauhotuhan ja ota toki hyvin kostutettua kakkua.
Y: Kyllä meillä oli tämä muistissa ja päätettiin Kirjottajan kanssa helpottaa vähän sinunkin hommia.
K: Sulla on puuhastelua riittäny.
A: No on joo, kun on lukijat taas innostunu pukkaamaan kommenttia blogiin urakalla, niin niitä on saanu pyöritellä.
K: Namnamnam... Erittäin hyvin kostutettua torttua... *iskee silmää Asiakaspalvelulle*
A: Senki pervo! *hymyilee*

Ylläpidon puhelimeen tulee tekstiviesti.

Y: Viestiä pukkaa, viestiä pukkaa.
Y: No katos katos...
A: Kukas siellä piippaili?
Y: Se oli Omistajalta. Käski jokaisen työntekijän raivata ens viikon perjantai-illan vapaaks. Sillon huvitellaan, syödään ja pidetään saunailta tämän päivän kunniaksi.
Y: Ja jos joku ei osallistu sinne, niin se on lopputili välittömästi.
K: No sehän on tiukkana! *naurahtaa*
A: No niinpä! *nauraa*

Tällä kyseisellä minuutilla juhlitaan blogin yksivuotispäivää työntekijöiden keskuudessa.

SATASET PAUKKUU!

(tämä oli samalla blogin 100. kirjoitus toim. huom.)

Nettitreffilöillä, osa 2

On taas raportoitavaa kerrankin. Kävin nimittäin viime viikolla nettitreffeillä, siis tietenkin netin kautta järkätyillä treffeillä... No niin, nyt ne OMG-ilmeet pois ja naamat peruslukemille, mitään ihmeellistä ei tapahtunut.

Kyseessähän oli tämä fire-and-forget -ilmoitus, josta homma lähti liikkeelle. Olin jo unohtanut tuon ilmoituksen hyvän aikaa sitten, kunnes eräänä viikonloppuna avasin sähköpostin ja silmät oli pudota näppäimistölle. Herra siunaa! Siellähän oli vastaus ilmoitukseen!

Parisen viikkoa oli lyhyttä ja hidasta viestien vaihtoa, jonka jälkeen sovimme tapaamisesta. Tapaaminen tuli ja meni, seuraavana päivänä sain sähköpostia, jonka sisällön jokainen voi varmaan arvata. Itseä olisi hieman kiinnostunut tutustua vastapuoleen enemmänkin, sillä ilmoitushan oli laadittu sellaiseksi, jolla etsittiin ei-niin-vakavamielistä seuraa. Todettakoon, että vastapuolta ei siis napannut, jos se jäi jollekin epäselväksi.

Olinko pettynyt saadessani kieltävän vastauksen... Ainahan sitä vähän mutta loppujen lopuksi itse asiassa hyvinkin vähän. Oikeastaan "jäin" hieman voiton puolelle tässä asiassa. En odottanut ilmoitukseeni yhtään vastausta, nyt sen sijaan pääsin ihan treffeille asti, joten siltä osin odotukset ylittyivät reilusti. Ja olen jo sen verran oppinut, että jos henkilökemiat ei kohtaa, niin ne ei sitten kohtaa ja mitäpä sitä suotta väkisin yrittämään.

Mutta oli tuossa tapauksessa eräs toinen asia, johon olin pettynyt ja joka masensi ja veti mieltä alas useamman päivän treffien jälkeen. Jälleen kerran sain taas osoituksen siitä, kuinka avuttomat ja paskat sosiaaliset taitoni ovat. Heti treffien alkumetreiltä lähtien tunsin olevani aivan avuton, hermostunut, sanat ja lauseet sekoilivat, en keksinyt oikein mitään järkevää puhuttavaa ja niin edelleen. Lyhyesti tiivistettynä: tapaaminen oli minulle täyttä tervanjuontia.

Yhdessä asiassa tosin sosiaalinen "vainuni" on kehittynyt erittäin hyväksi. Osaan sanoa, milloin en kuule enää vastapuolesta yhtään mitään, niin tälläkin kertaa. Heti treffien päätyttyä kun olimme sanoneet moikat ja lähteneet eri suuntiin, tiesin sillä sekunnilla, että en tule näkemään häntä enää uudestaan.

Yksi asia minua on jäänyt askarruttamaan tuosta tapauksesta. Olisin voinut luulla, että tuosta asiasta johtunut masennus ja mielialan lasku olisi ollut huomattavasti pitempi, ehkä viikon tai parikin. Nyt pääsin asian yli kuitenkin jo parissa kolmessa päivässä. Onko sillä sitten osaltaan merkitystä, että kun olen tiedostanut tämän ongelmani, niin se ei sitten enää jää niin vaivaamaan mieltä. Muutenkin parin viimeisen kuukauden ajan mieli on saavuttanut jonkinlaisen tasaisen "zen-tilan" eli se ei ole heilahdellut niin paljon mitä se vaikkapa alkuvuodesta teki.

Ehkäpä se sisäinen rauha saapuu joskus tähänkin mustaan mieleen...

Niin ja vielä vähän asian vierestä... Näin taas viime yönä pitkästä aikaa unta, jonka muistan ja se oli todella outo. Näin unessa itseni alasti (no oli minulla sentään housut jalassa) ulkopuolisen silmin nähtynä ja olin uskomattoman lihava. En sellaisella tavalla lihava, että läskit roikkuvat vaan niin, että olin "kiinteä" lihava. Vartaloni oli erittäin paksu mutta kuitenkin kiinteä ja se muistutti ehkä päärynää. Mikä lienee sitten tuon unen takana, sanoisinpa, että erittäin kummallista... O.o

Mopo karkasi käsistä

Tänään oli sen verran tarmoa käytössä, että siivosin ensin asunnon imurilla ja tämän jälkeen vielä moppasin lattiat. Tietokoneen pöytää siivotessa siivous lähti hieman sivuraiteille, kun pyyhin pölyjä rätillä.

Jaahas, onpa nuokin johdot pölyiset, niin pyyhitäänpä nekin. Ja tuollakin koneen takana on pölyä ja näytön takaosa ja jalustakin pölyssä. *johtoviidakon purkamista* No niin, kaikki johdot revitty irti ja putsattu, samoin näyttö ja kone. *laitteiden sommittelua takaisin pöydälle ja johdot uudelleen kiinni*

Alunperin ei ollut tarkoitus ihan nuin perusteellisesti suorittaa tuota siivousta mutta niin se mopo vain karkasi käsistä. Oikeastaan ihan hyvä vain, että karkasikin. Laittelin nuo laitteet vähän uuteen järjestykseen pöydälle ja johtoviidakonkin sain paketoitua pöydän alle paremmin piiloon. Aikaisemminen ne johdot lötköttivät pöydällä ja hankaloittivat siivousta, mutta nyt ne siististi niputettu pois näkyvistä. Ja kaiken lisäksi pöytätilakin kasvoi hieman uudelleenjärjestelyn myötä. Joku minua aina häiritsi tuossa tietokonepöydän aikaisemmassa järjestyksessä, mutta nyt se vaikuttaa paljon mieleisemmältä. Kerrankin voi olla tyytyväinen suoritukseensa ja on se vain mukavaa, kun saa asiat paremmin järjestykseen. :)

Jatkohajatelmia

Minun piti palata jo neljä kirjoitusta sitten aiheeseen mutta on jäänyt tekemättä. Luultavasti olen työntänyt aihetta alitajunnassa syrjään, koska koen aiheen käsittelyn hieman hankalaksi ja on kyllä ollut muitakin mielenkiinnon kohteita, jotka ovat vieneet huomiota pois tästä kirjoittamisesta.

Niin, mihinkäs sitä jäinkään... Pitää ihan tarkistaa mitä sitä on viimeksi kirjoitellut, kun on jo vähän hävinnyt ajatukset mielestä. Elikäs seuraavasta tekstipätkelmästä jatketaan ajatusta eteenpäin.

Kun muistelen ja mietin lapsuuttani, niin minulta ei ole oikeastaan koskaan kysytty sitä, miksi en ole halunnut tehdä jotakin. Eli minut ja minun ajatukset on kokonaan syrjäytetty ja kaiken lisäksi minua on syyllistetty käytökseni vuoksi.

Listataanpas minkälainen nyt olen...

1) hiljainen
2) en tuo itseäni esille
3) pidän erinäiset asiat omana tietonani enkä puhu niistä muille
4) en näytä muille tunteitani paitsi vihaa/suuttumusta, joskus saattaa iloisuuskin paistaa läpi mutta syitä siihen en paljasta muille
5) viihdyn omissa oloissani

Tuossa nyt oli vain pieni osa minua mutta täytyy muistaa 80/20-sääntö. Tuo sääntö lyhyesti selitettynä tarkoittaa, että pienellä osalla (20 %) voi olla vaikutuksia hyvin suureen osaan (80 %). Minunkin tapauksessa tuo näyttäisi pitävän paikkaansa eli nuilla on vaikutusta esim. ihmisten kanssakäymisessä ja sitä myöten sitten kerrannaisvaikutuksia tuleekin jo aika paljon. Tuo syyllistäminen saattaisi selittää osaltaan mikä minusta on tullut, jos miettii sitä tuohon listaukseen. Sillähän voisi olla hyvinkin tuonkaltaisia vaikutuksia ajan kuluessa.

Jos tässä on osasyy ellei jopa itse se varsinainen pääsyyllinenkin tähän ongelmaani, niin nyt kysymys kuuluukin sitten, että miten tätä tietoa voisi käyttää hyväkseen ongelman selättämisessä?

Kiirekiire

Mikähän siinä on, että työpaikalla tulee aina kiire kuun lopussa tai perjantaina? Tänään on kuun viimeinen päivä ja töissä oli taas pientä hässäkkää, kun asiakkaalle piti saada lähtemään tuotoksiaan. Ja kovin monesti muulloinkin on käynyt nuin eli kovin yleistä se tällä minun alalla on.

Joskus se ärsyttää minua, kun ei saa tehdä rauhassa hommiaan kunnolla loppuun asti ajatellen. Kuitenkin sitten myöhemmin joutuu paikkailemaan kiireessä tehtyjä virheitä ja unohdettuja asioita. Mistähän sattuisi löytämään sellaisen työpaikan, jossa asiat saisi tehdä omaan tahtiin rauhallisesti ja kunnolla? Taitaa olla sellainenkin työpaikka täyttä toiveajattelua näinä aikoina...

Lukemista

Kävin eilen pyörimässä kirjastossa. Koitin katsella, että löytyisikö sieltä tähän minun ongelmaan liittyviä kirjoja mutta vesiperä tuli vedettyä. Koska minua ei huvittanut lähteä takaisin tyhjin käsin, niin lainasin erään kirjan. Tuo kirja ilmestyi vuonna 2008 mutta koska uudet kirjat ovat aina heti lainassa ja varattuina sen puoli vuotta niin tuokin painui sitten ajan myötä unholaan kunnes nyt muistin sen.

Sivuja kirjassa oli melkein kolmesataa mutta niin vain sekin tuli luettua nyt yhden päivän aikana. Ja mikäpä sitä oli lukiessa, kun teksti oli helppolukuista, tarina mukaansatempaava ja vielä aika ajoin hyvin hauskasti kirjotettukin. Välillä nauratti niin, että varmaan naapuritkin ihmettelivät, että lieköhän se yksinäinen tullut hulluksi kun itsekseen hihittelee.

En muista milloin viimeksi olisin lukenut kertomakirjallisuutta mutta pitempi aika siitä jo on. Opiskeluaikoina tuli luettua paljonkin, kun kirjasto sattui olemaan ihan kivenheiton päässä asunnosta, niin siellä jaksoi käydä aina useastikin. Olinkin jo melkein unohtanut miten nuihin kirjoihin voi uppoutua, toisin kuin television kanssa. Tämä voi kuulostaa hölmölle mutta kirjaan verrattuna televisio tuntuu jotenkin passiiviselle. Kirjaa lukiessa jotenkin tuo oma mielikuvitus värittää tapahtumat paljon paremmin televisioon verrattuna. Hyvänä esimerkkinä voi pitää kirjaa "2001 avaruusseikkailu", joka lukukokemuksena on ollut yksi parhaiden joukosta. Myöhemmin tämä tuli televisiosta elokuvana, joka oli puolestaan yksi tylsimpiä ja suurimpia pettymyksiä. Melkein elokuvan alusta saakka mielessäni pyöri vain, että ei herran jestas mitä uskomatonta paskaa. Teki mieli jättää elokuvan katsominen kesken, mutta lopulta katsoin loppuun asti. Mahtoiko sitten tuota elokuvaa kohtaan olla liian suuret odotukset tuon kirjan takia ja sen takia se oli suuri pettymys, tiedä häntä. Pitäisi joskus tehdä niin, että katsoo ensin jonkun kirjaan pohjautuvan elokuvan ja vasta sen jälkeen lukee kirjan ja tekee loppupäätelmät molemmista.

Mutta joka tapauksessa, varmaan olisi hyvä käydä tuolla kirjastossa useamminkin niin tulisi samalla käytyä aina hieman ihmisten ilmoilla torveilemassa eikä tulisi liikuttua vain akselilla koti-työpaikka-kauppa.

Arkiaskareita

Tänään tuli tehtyä pakastin täyteen ruokaa. Ei se kovin iso se pakastin ole, joten se on aika äkkiä täytetty. Nyt voi taas olla hieman levollisemmin mielin. Jotenkin tyhjä pakastin saa minut levottomaksi. Kai se on siinä, että jos siellä ei ole mitään, niin sitten muuallakaan ei ole mitään syötävää ja sittenhän sitä nälässä ollaan. Omituista kyllä, tyhjä jääkaappi ei saa samanlaista tunnetta aikaan. En ota paniikkia vaikka kaapissa nököttäisi vain peruspakolliset sinappiketsuppivoimaito.

Tein myös yhtä syötävää hyvin yksinkertaisista aineksista. Tällä kertaa se onnistui lähes täydellisesti ja että se maistui hyvälle! Melkein teki mieli mussuttaa sitä suihinsa sen minkä ehtii mutta maltoin mieleni ja pistin sitä pakkaseen odottelemaan tulevaa.

Yksi kusee, kaksi kusee, kolme kusee

Kyllä meinasi taas tänään töissä nousta v-käyrä uusiin sfääreihin. Projektissa pitäisi tehdä mm. pienempiä ja suurempia muutoksia useisiin tiedostoihin (lähemmäs 50 kpl). Jos olisin saanut valita itse työssä käytettävän ohjelman, tiedostoista olisi varmasti käsitelty jo yli puolet. Mutta ei! Asiakas on vaatinut, että näitä tiedostoja pitää käpistellä juuri tällä toisella ohjelmalla, jonka käytettävyys on yhtä helvettiä verrattuna siihen ohjelmaan mitä itse olisin käyttänyt. Tänään sain muokattua tällä saatanallisella ohjelmalla vasta neljää tiedostoa! Eivätkä nekään ole vielä valmiita!

Tämän projektin kestoksi arvioitiin pari viikkoa, joista ensimmäinen viikko on jo takana. Olisihan sen melkein jo voinut arvata, että projektin vetäjän arvioima "parisen viikkoa" ei tosiaankaan tule pitämään paikkaansa! Se mikä tässä kanssa vituttaa on se, että minun pitää tehdä samalla asiakkaalle toinenkin projekti, joka on kanssa kestoltaan "pari viikkoa" ja tähän työhön on varattu aika niukasti tunteja. Ja tässäkin projektissa on varmasti odotettavissa samanlaista paskaa mitää ensimmäisess projektissa. Kaiken lisäksi tätä jälkimmäistä projektia pitäisi ryhtyä tekemään nyt kesken ensimmäisen projektin. Jotta kaikki ei suinkaan olisi helppoa, aivan nurkan takana on näiden kahden lisäksi jo kolmas projekti, mihin minua odotellaan. Tänään kävikin jo pari henkilöä kertomassa siitä aikatauluja ja yllättäen yksi tavoitepäivämäärä on lokakuun puolivälissä.

Loppuun voikin tehdä valistuneen arvauksen: Projektin 2 aikataulu kusee taatusti, jolloin myöskin projekti 1 viivästyy. Myöskin projektin 1 aikataulu kusee, onhan siitä jo varmat merkit nähty. Ja nämä kaikki kun kertaantuu ennen projektia 3 niin voi sitä riemun määrää...