My Day

Eipä ole juuri tapahtunut mitään ihmeitä. Harmaa arki rullaa tasaisesti eteenpäin, teki jotain, yritti tehdä jotain tai oli tekemättä yhtään mitään. Olen huvikseni suorittanut yhtä netissä tehtävää ohjelmointikurssia mutta sekin on hidasta hommaa. Kun osaa jo jonkin verran ohjelmoida, niin uuden opettelu näyttää sujuvan aika helposti. Tosin tuo kurssi on sellainen aloittelijoille suunnattu, niin minulle se on ehkä jo liian helppoa. Eniten tuota kurssia hidastaa se, että kurssimateriaalia ei ole julkaistu kokonaan. Nyt siis joutuu odottelemaan sitä, että loput materiaalit ja harjoitukset ilmestyvät joskus verkkoon.

Olenpahan sitten koittanut ohjelmoida omia juttuja mutta tahtoo olla niidenkin kanssa takkuista. Yleensä se menee niin, että ensin protoillaan jotakin ideaa/komponenttia. Seuraavaksi sitä proton koodia naputellaan sellaiseen järjelliseen muotoon, että sitä on helpompi käyttää ja ylläpitää. Kun tuota koodia/komponenttia ryhtyy jatkokäyttämään, niin monesti huomaa, että ei se olekaan järkevästi tehty tai siinä on jotakin ärsyttävää vaikka muuten se ehkä toimisi oikein. Sitten ketutuspäissään aloitetaan kolmannen kerran kirjoittamaan koodia uudestaan ja kohta koko paska on taas niin solmussa, että loppuu se innostus siihen ohjelmointiin taas vähäksi aikaa. Ja juuri noin on käynyt nyt yhden asian kanssa.

Olen myös katsellut JuuTuubista sellaista aloittelijaohjelmoijille suunnattua livelähtetyssarjan tallenteita. Siis sellaisia missä heppu käy asioita läpi ja kirjoittaa samalla koodia. Noissakin ärsyttää se, että joku asia saadaan näyttämään niin helpolta ja yksinkertaiselta muutamien koodirivien kirjoittelulla. Onhan se jokin perusasia yksinkertaista, mutta kun tähän ryhtyy lisäämään kaikkea tarpeellista (esim. poikkeuksien käsittelyä, käyttäjän syöttämien tietojen tarkastamista jne.), niin kohta siinä edessä on taas sellainen kasa koodiripulia, että ei sitä jaksa kukaan täysjärkinen. Vai onko se vika vain minussa, että yritän tavoitella täydellistä koodia, joka koittaa ottaa huomioon kaiken mahdollisen.

On tullut laitettua työpuhelimeen tämä TikTok-sovellus ja sitä tulee plärättyä tylsyyksissään monesti. Eilen illalla lääpin taas näyttöä ja katselin niitä ihmisten apinointeja, kun eteen tuli sellainen live. Se on siis kuin suora TV-lähetys paitsi, että siinä voi kommentoida sen liven pitäjän kanssa. Siinä joku typykkä askarteli puotinsa takahuoneessa käsitöitä myyntiin. Töllistelin sitä liveä pitemmän aikaa (se kun on niin hypnotisoivaa katsella, kun joku tekee jotain) ja siinä kävi ilmi, että tämä nuorehko typykkä on samasta maakunnasta kuin minä mutta eri paikkakunnalta. Katselin myöhemmin netistä lisää tietoa tästä puodista ja ihan se oli sellainen oikea pieni käsintehtyjä töitä myyvä puoti. Mitä nyt ymmärsin puheista, niin ilmeisesti tämäkin homma oli lähtenyt liikkeelle hyvin pienimuotoisesti siten, että ensin oli tehty itselle, sitten oli myyty jonkin nettisivuston kautta ja nyt oli ihan oikea kivijalka- ja nettikauppa pystyssä. Hattua pitää kyllä nostaa tuollaiselle, että lähtee tekemään tuollaista pienimuotoista yrittämistä. Minulla tuollainen olisi huomattavasti suuremman kynnyksen takana vaikka olisi jotain mitä lähteä myymään/tekemään.

Toivoton

Laitoin viime viikonloppuna menemään työhakemusta yhteen paikkaan. Haettu tehtävä oli kokonaan oman koulutusalani ulkopuolelta. Lähinnä laitoin hakemuksen menemään sen takia, kun ko. hommat ovat tulleet osin tutuksi harrastuksen kautta, jota on tullut tehtyä jo useampia vuosia. Eipä tuo nyt ollut kovin yllättävää, kun viikolla sähköpostiin kolahti viesti sanoilla "Kiitos hakemuksestasi mutta emme valitettavasti...".

Vaikka kirjoittelin hakemusta ja työnäytettä koko viikonlopun ajan ihan turhaan, niin se nyt ei niin paljoa harmita (onpanhan nyt taas valmiimpaa hakemuspohjaa, jos joskus hakee uudestaan kyseisiä hommia). Eniten tässä masentaa se, että koko aika toivo jostain paremmasta työpaikasta alkaa hiipua ihan olemattomiin. Tässä asuinkaupungissa ei ole omalta koulutusalalta sellaista työtä näkyvissä, joka minua kiinnostaisi. Kun on jo vuosia seurannut työpaikkailmoituksia, niin aina ne tietyt paikat tulevat haettavaksi, jos ei nyt vuosittain, niin suunnilleen parin kolmen vuoden välein. Ja kun tietää suunnilleen mitä ne touhut on, niin en ihmettelekään, kun haut on päällä vähän väliä.

Alan vaihtokaan ei taida kovin helposti käydä. Tuo harrastushomman laajentaminen työksi voi olla tuskaista, kun ensin pitäisi saada oikeaa kunnon työkokemusta alalta, jotta työnantajia kiinnostaisi aidosti. Vähän tuon tyylistä viestiä oli siinä saamassani vastauksessa, että hommaa kokemusta, niin sitten voidaan katsoa uudestaan.

Tilinpäätös 2020

Mennyt vuosi... Eipä tuosta nyt kovin ihmeitä sanottavia jäänyt.

Töiden kannalta ei ehkä ollut niin kettumainen mitä 2019 oli. Ennen kesälomia oli ihan riittävästi tekemistä eikä tullut kovin pahasti hajottua hommiinsa. Kesälomien jälkeen syksyllä oli hieman hiljaisempaa aikaa, kun piti jo esimieheltäkin uusia töitä kysellä ja niitä vähäisiä hommia sai tehdä hitaahkosti, jotta ei olisi jäänyt luppoaikaa niin paljon tapettavaksi. Vuoden viimeisellä kuulla alkoi taas hommia vyöryä niin, että joutui jo hieman rehkimään, että hommat sai tehtyä loppuun ennen joululomaa. Alkuovuoden tahdit näyttää jatkuvan samaa vauhtia eli aika tiivistahtinen alkuvuosi olisi tiedossa ja sykkimistä riittää taas ennen kesälomia. Monestiko sitten ehtii hajota tässä puolen vuoden aikana...

Työnhaun kannalta ei ollut hääppöinen vuosi. Kaksi haastattelua oli kevätpuolella mutta ei niistäkään mitään tullut. Toinen oli etähaastattelu ja työpaikka olisi ollut sellaisessa paikassa, että työmatka olisi pitentynyt aivan liian paljon. Eikä toisaalta muutenkaan oikein innostanut koko homma. En olisi osallistunut tuon paikan hakemiseen mutta rekrytointihenkilö otti yhteyttä, niin lähinnä sen takia tuli osallistuttua. Toinen paikka oli taas sellainen, että hain itse sinne, kun koin sen kiinnostavaksi. Luonnollisesti pettymys oli suurempi, kun en paikkaa saanut, mutta jälkeenpäin mietittynä ehkä niin oli parempi. Kuulin nimittäin vähän kokemuksia tuosta paikasta myös toista kautta, niin ei ne oikein positiivisia olleet.

Iituv asetti blogissaan tälle vuodelle vaatebudjetikseen tonnin. Viime vuonna minulla ei juuri ollut vaatehankintoja. Joululahjaksi sain perusvaatteita (joille ei välttämättä olisi ollut tarvetta) ja ainoa tekemäni vaateostos koko vuonna oli uudet farkut (hintaa n. 50 €). Nuo jouduin ostamaan sen takia, koska entiset kulahti puhki. Tälle vuodelle voisi vaatebudjetiksi haarukoida vaikka 10 €. Tuo raha saattaisi mennä sukkiin, riippuu vain ihan siitä, että miten entisiä menee puhki vuoden aikana.

Naisrintamalla meni totuttuun tapaan. Koko vuonna ei ollut fyysisiä kontakteja ollenkaan ja eikä oikeastaan mitään muitakaan uusia naiskontakteja, ei töissä eikä vapaa-ajalla. Tällekin vuodelle voisi tuolle rintamalle tehdä sen perus nollabudjetin.

Marraskuun lyhyet

Ei tässä taas muutakaan ole kuin vitutuksen purkamista. En suosittele lukemaan tätä pitemmälle.

Viikonloppu mennyt lähinnä vitutuksen merkeissä. Koko viikko tuli nukuttua erittäin huonosti, kun heräsin melkein jokaisena yönä aamuyöstä. Olen nyt koittanut myös vähän ohjelmointiakin harrastaa mutta sellaista saatanan takkuamista sekin. Reilu kuukausi tai pari sitten sain yhden projektin valmiiksi (tai ei valmiiksi, pikemminkin sain sen toimimaan tyydyttävällä tavalla) ja se jälkeen meni motivaatio ohjelmointiin. Nyt olen parina viikonloppuna koittanut kaivaa jostain motivaatiota toisen hommaan käynnistelemiseksi ja vähän sitä olenkin löytänyt. Lopulta tuostakin on tullut vain vitutusta. Nyt tänä viikonloppuna en käytännössä saanut yhtään mitään aikaan. Pari kolme tuntia olen istunut aina koneen edesssä mutta sekin lähinnä sellaista paskan paturointia, kun mietin, että mikä olisi järkevin tapa tehdä asioita. Lopulta olen ajatuksissani ihan solmussa ja en ole kirjoittanut yhtäkään riviä koodia, kun vitutuskäyrä on noussut eksponentiaalisesti ja olen lätkinyt koneen kiinni.

Töistä ei mitään uutta. Samaa paskaa sielläkin mitä ennen. Viikolla ilmestyi yksi työpaikkailmoitus nettiin, jota lueskelin tarkemmin. Lopulta päädyin siihen lopputulokseen, että helvettiäkö minäkään tuollaiseen persreikäfirmaan haen, kun ilmoituksen teksti oli kirjoitettu niin ympäripyöreästi, että ei siitä ottanut erkkikään selvää, että minkä tasoisesta tehtävästä oli kyse (duunari-/toimihenkilötaso). Jos ei osata ede siihen ilmoitukseen kirjata/avata selvästi niitä työtehtäviä, niin laittaa vain ajattelemaan, että minkälaista se touhu siellä yrityksessä sitten on oikeasti. Toisekseen tuokin firma on saanut viime aikoina julkisuudessa tavallisilta ihmisiltä paskaa niskaansa ja ihan aiheestakin, niin ei oikein senkään takia innosta koko paikka.

Mitäs muuta vielä... Niin, internetinkin tai lähinnä somen ja keskustelupalstat saisi räjäyttää helvettiin. Kyllä sitä aina välillä yllättyy, että miten vitun idioottia tampioita se tämäkin maa päällään kantaa. Eksyin kerran yhdellä keskustelupalstalla minua kiinnostavaan aiheeseen. Keskustelu liittyi yhteen fysikaaliseen asiaan, josta monesti näkee kirjoitettavan päin persettä (puhutaan asiasta A vaikka oikeasti on kyseessä asiasta B). En malttanut olla pitämättä näppejä erossa ja mainitsin, että asia on oikeasti näin ja laitoin vielä faktaa tiskiin. No eikö sieltä joku vatuloija sitten vastaa, että minä olen ajatellut, että se asia tuntuu olevan silleen ja tälleen ja tälleen niinku mutulla heittäen. Vittu vaikka esittää valkoisella olevaa mustaa faktaa, niin joku saatanan idiootti tulee vielä vänkäämään vastaan omilla mutu-tuntemuksillaan! Tämänkaltaiset kokemukset laittaa vain aina miettimään, että näitä idiootteja pitäisi saada kusetettua mahdollisimman paljon eri tilanteissa (tyyliin rahat pois tyhmiltä tai muuta vastaavaa).

Apina auton ratissa

Työmatkoilla autoa ajaessa laittaa merkille kaikenlaisia asioita. Kun joku asia tapahtuu tarpeeksi monta kertaa, niin se jää pakosta mieleen. Liikenteessä minua yksi ärsyttävä seikka on perseessä kiinni roikkujat. Siis tämä joukko idiootteja, jotka eivät tajua fysiikan laeista, auton nopeuksista ja jarrutusmatkan pituuden suhteesta yhtään mitään. Tuollainen yksi vatipää jäi mieleen erityisesti, koska hän ajoi pakettiautoa, jossa oli yrityksen logo ja nimi. Monesti tämä kyseinen tuppikulli roikkui melkein perseessä kiinni ja aina kun tuli vähän suoraa, niin pakko oli päästä ohi ylinopeudella.

Tässä syksyllä olin käymässä asiakkaan työmaalla, jonne asiakas oli tilannut yhtä hommaa varten työporukkaa. Kulkiessani kollegan kanssa työmaalla, satuin huomaamaan, että siihen työmaan viereen oli pysäköity tämän kyseisen perseessä roikkujan firman pakettiauto. Kun pääsimme sinne kohteeseen, niin siellä odottikin tästä edellä mainitusta firmasta pari paviaania muistuttavaa työmiestä.

LÄPS! *sisäinen naamapalmu*

Siinäpä kävi ilmi, että meidän piti ohjeistaa näitä paviaaneja tässä hommassa alkuun. Ja ei se näiden "mestarien" touhu kyllä oikein miltään kovin vakuuttavalta vaikuttanut. Ensin näytimme suunnitelmista, että tuohon ja tuohon kohtaan pitäisi saada tuollainen, etäisyydet ja mitat näkyy tuossa ja ne on otettu tuolta ja tuolta. Tämän jälkeen toinen näistä tunareista ryhtyi mittailemaan ja heti toista paikkaa mitatessa tämä laittoi mittanauhan niin perseelleen, että pieleen olisi mennyt mikäli ei kollegan kanssa olisi vähän vihjattu asiasta. Minä lähdin hoitamaan muita asioita ja kollega jäi vahtimaan tuota touhua. Jälkeenpäin juttelin hänen kanssaan ja hänkin oli pannut merkille, että aika tumpeloa porukkaa oli nämä työpaviaanit, kun ei edes yksinkertainen paikan mittaus tahtonut onnistua.

En kyllä pysty varmaksi sanomaan, oliko näistä kyseisistä työmiehistä toinen se, joka roikkui autollaan perseessä kiinni vai ehkä joku muu. Tosin tietäen mitä tekevät työksensä, niin tuskin siellä on mitään kovin suuria ruudinkeksijöitä töissä. Samaa sarjaa varmaan muutkin työntekijät. Näin jälkeenpäin ajatellen en kyllä enää ihmettele yhtään, että mitä näiden autolla perseessä kiinni roikkuvien päässä liikkuu. Yksinkertaisesti: ei mitään. Jos kengännumero on suurempi kuin älykkyysosamäärä, niin ihmekös tuo, jos liikenteessä käyttäydytään miten käyttäydytään.

Hitaasti

Kesälomaa viettäessä räpläsin puhelinta ja katselin sovelluspaikasta, että mitä korvikkeita olisi Tinderille. Muiden käyttäjien arvioita sovelluksista lukiessa ei kyllä oikein mikään innostanut. Suurin osa tuntui olevan joko bugisia tai täynnä kusetusta, joissa vain tuputetaan maksullisia ominaisuuksia ja yritetään saada tekemään ostos bottiprofiileilla tai muilla tavoilla. Törmäsin sitten sen nimiseen sovellukseen kuin Slowly. Tämä ei nyt oikeastaan ollut sellainen perinteinen deittisovellus vaan tavallaan sellainen kirjekaveri-tyyppinen homma. Muista yhteydenpito-ohjelmista tämä poikkesi sillä tavalla, että kun viestin lähetti, niin se saavutti toisen vasta jonkin ajan kuluttua. Riippuen oliko kirjekaveri viereisessä maassa vai toisella puolen maapalloa, niin viesti meni perille tunnissa tai sitten puolessa vuorokaudessa.

Päätin sitten kokeilla tuota aluksi näytti ihan kiinnostavalle. Ensin profiilin pystyi listaamaan osaamansa kielet, kertomaan jotain vapaavalintaista ja ruksimaan listalta omia kiinnostuksen kohteita. Sitten ruksittiin vain, että uusia kavereita ollaan vailla ja yhteyttä saa ottaa. Alussa tuli muutamia sellaisia Ö-luokan vastauksia. Joku oli kirjottanut viestinsä espanjaksi vaikka en sellaista kieltä ollut maininnut profiilissiani. Noh, tämä sai sitten viestin takaisin ihan suomen kielellä. Muutamien vastaanotettujen viestien jälkeen säädin asetuksista vähän sallittujen yhteydenottajien ikärajoja ja maita paremmiksi ja valitsin vielä sukupuoleksi pelkät naiset (pillunkiilto silmissä tietenkin).

Tuon jälkeen tuli hieman parempia yhteydenottoja mutta melko pian sai huomata, että aika paskaa tämäkin on. Vaikka itse olisit kirjoitellut hieman pitempää vastausta takaisin ja tehnyt kysymyksiä mielenkiinnon osoittamiseksi/jutun jatkumiseksi, niin silti takaisin saattoi tulla takaisin vain muutaman lauseiden mittaisia viestejä. Eipä se enää oikein minulla innostus riittänyt tuollaisten jälkeen kovin pitkään. Kaiken lisäksi viestintää hankaloitti se, että käytössä oli kummallekin vieras kieli eikä äidinkieli. Ainakin minulle se on puuduttavaa kirjoittaa jotakin, kun ensiksi joutuu pohtimaan ajatukset suoriksi omalla kielellä ja sitten mulkkaamaan ne vielä englanniksi, niin aika puullehan se alkaa maistua varsinkin, jos et vielä osaa kunnolla kääntää ajatusta ymmärrettävästi tai järkevän oloisesti. Pitäisi kai jo uskoa tällä pään seinään hakkaamisella, että ei näistä helvetin tekstimerkkiseikkailuista (tai mistään muustakaan) tule enää yhtään mitään tällä iällä.

Taas vaihteeksi on sellainen olo, että eniten vituttaa kaikki. Tämän perkeleen bloggerinkin on pitänyt uudistua, niin kaikki on taas täyttä paskaa. Eipä tuo ole ensimmäinen kerta, kun nettisivua uudistetaan, niin paskempaan suuntaan se aina menee. Haistakaa nettisivujen uudistajat pitkä paska, vetäkää vittu päähän ja viheltäkää!!!



ÄRH!!!

Arkistoitu

Sattuipa maantaina silmään oheinen uutinen:

Maailman suurin avoimen lähdekoodin ohjelmistoja tarjoava verkkopalvelu GitHub siirsi 21 teratavun verran ohjelmistoja ikiroutaan.

GitHubin säilömät tiedostot on tarkoitus avata 1000 vuoden päästä. Silloin elävät ihmiset pääsevät käsiksi 2000-luvun alun dataan.

Githubhan on sellainen paikka missä voi säilöä ohjelmakoodiaan ja pitää sitä muiden nähtävillä, se on eräänlainen versionhallintasysteemi. Alla jutusta kuva kokonaisuudessaa.



Ilmeeni, kun myöhemmin Github-koodiarkistoani räpeltäessäni huomaan, että profiiliini on ilmestynyt oheinen pimpelipom ja tajuan, että koodiripulini on arkistoitu seuraavaksi tuhanneksi vuodeksi huippuvuorille.



Noh, saapahan tuhannen vuoden päästä ihmiset (tai mitkä humanoidit tätä maapalloa silloin asustaakaan) nauraa ja ihmetellä, että mitähän hittoa se tämäkin on oikein yrittänyt. Ja jos minusta ei jää muuta perintöä, niin onpahan hengen tuotteita arkistoitu jonnekin (toivottavasti) pysyvämpään paikkaan.

Työhaastattelukysymyksiä, osa 2

Kirjoitin joskus työhaastatteluaiheisen kirjoituksen, joka on tilastojen mukaan ollut useimmiten hakukonekyselyn tuloksissa mukana. Kirjoitetaan nyt sitten hieman samasta aiheesta lisää.

Kauppalehden sivuilla oli kesäkuun puolivälissä juttu työhaastattelukysymyksistä, joka puolestaan pohjautui jonkin henkilön kirjoittamaan Linkedininä-artikkeliin. Koska nyt ajat ovat mitä ovat, niin se saattaa tuoda oman lisänsä näihin työhaastattelukysymyksiin. Vastaillaan nyt huvin ja harjoittelun vuoksi näihin kysymyksiin, jotka oli esitetty tuolla linkitetyssä jutussa...

1. Mitä olet oppinut itsestäsi pandemian aikana?

Ehkä sen, että pystyn sopeutumaan monenlaisiin tilanteisiin ja pysyn tyynenä ja rauhallisena myös tällaisissa tavallisuudesta poikkeavissa tilanteissa.

2. Pystytkö tekemään työsi kotoa käsin?

Pystyn työskentelmään kotoa käsin hyvin. Työpiste on ergonominen ja ympärillä ei ole työtä haittaavia häiriötekijöitä. Kun vain nettiyhteys ja siten etäyhteys toimistolle toimii, niin työnteon kanssa ei ole ongelmia. Ja vaikka nettiyhteys pätkisikin, niin olen järjestänyt työni ja siinä tarvitsemani asiat niin, että pystyn työskentelemään vaikka offline-tilassa.

3. Oletko halukas työskentelemään myös toimistossa?

Voin työskennellä myös toimistossa. Jotkin työhön liittyvät asiat pystyy tekemään helpommin toimistolta käsin kuin etätöinä.

4. Miten olet kuluttanut aikaasi pandemian aikana?

Olen pyrkinyt pitämään arkirutiinit normaaleina tai säätänyt niitä tilanteisiin sopiviksi. Ehkä on tullut ulkoiltua tavallista enemmän, kun työmatkoihin käytetty aika on jäänyt muuhun käyttöön.

Ja sitten ne rehelliset vastaukset näihin kysymyksiin...

1. Mitä olet oppinut itsestäsi pandemian aikana?

En yhtään mitään. Tiedän jo mikä minä olen eikä pandemiat siihen ole vaikuttanut yhtään mitään.

2. Pystytkö tekemään työsi kotoa käsin?

Joo joo. Hommat hoituu paremmin kotoa kuin toimistolta.

3. Oletko halukas työskentelemään myös toimistossa?

No en tosiaankaan halua takaisin sinne apinatarhaan, pitäkää tunkkinne! Kiinnosta enää paskaakaan työskentely siellä mölyapinoiden keskellä ja kaiken lisäksi olla idioottien armoilla aamu- ja iltapäiväliikenteessä.

4. Miten olet kuluttanut aikaasi pandemian aikana?

Sitä samaa paskaa tullut tehtyä mitä tähänkin asti. Tämä karanteenielämä on ihan sitä minun normaalia elämää.

Nahkahousut

Olen tainnut muistaakseni joskus aikaisemmissa kirjoituksissani mainita, että tällä omalla alallani ei juurikaan naisia työskentele. Ala on hyvin miesvoittoista ja karvanaama, kaljamaha tai pälvikalju on huomattavasti tutumman näköinen kuin pari tissejä. Välihuomautuksena sanottakoon, että persvakomiehiä en ole juurikaan tainnut nähdä tällä alalla.

Menneellä viikolla jouduin töiden takia ajelemaan autolla asiakkaan luona ja palatessani sieltä, ajoi moottoritiellä minusta ohi moottoripyörä. Moottoripyörää ajoi kaiketi mies ja hänen takanaan kyydissä oli nainen. Naisella liehui sellainen saparoletti kypärän alta ja hän oli pukeutunut nahkahousuihin. Sellaisiin oikein tyköistuviin kiiltäviin housuihin, jotka mukavasti paljastivat pakaroiden pyöreyden, kun nainen kökötti siinä kyydissä. Piti hieman kiihdyttää oman auton vauhtia, että "maisemista" pystyi nauttimaan hetkisen.

Liekö sitten nuo nahkaan verhoillut pyöreät pakarat yhdessä tämän etätyöskentelyn aiheuttaman muiden ihmisten näkemättömyyden kanssa, kun seuraavana yönä näin jotakin seksiwau!-unta. En kyllä aamulla muistanut unesta yhtään mitään, sen vain, että sellaista näin, kun oli aamuseisokkikin jäänyt päälle. Sinälläänhän tämä koronatilanteen päättyminen saattaisi olla sinkulle oiva paikka, kun ihmiset ovat olleet eristyksissä, niin kiimaisia naisia saattaisi olla liikkeellä enemmänkin mikäli vain eksyisi oikeille paikoille. Mutta tuskinpa tulee tuotakaan tilannetta hyödynnettyä, elämä alkaa olla jo niin urautunutta, että tuosta olisi ihan liian paljon vaivaa.

Eristyksissä

Tässä on nyt parisen viikko harjoiteltu etätöiden tekemistä tämän pandemian takia. Työt sujuvat melko normaaliin tapaan kotonakin. Työpöytä ja tuoli ovat hyvät ja työpaikalta tuli rahaattua toinen näyttö ja muuta apuhärpäkettä, niin sinällään nykyinen työpiste ei juuri eroa toimiston vastaavasta. Jos jotain negatiivistä pitää etsiä, niin yksi asia voisi olla hitaampi verkkoyhteys ja toinen vaikka se, että nyt joutuu huomattavasti enemmän kirjautumaan salasanoilla eri paikkoihin. Asiakkaan verkkoonkaan ei myöskään pääse mutta tuolle on normaalistikin niin vähän käyttöä, että eipä tuon yhteyden puuttuminen ole töitä haitannut.

Huomattavasti positiivisempaa on se, että kaikenlainen matkustaminen/liikkuminen paikasta toiseen on jäänyt minimiin. Ei tarvitse varoa idiootteja liikenteessä ja rahaa säästyy, kun autolla ei tarvitse ajella juuri ollenkaan. Aikaakin säästyy huomattavasti liikkumisen vähyyden takia. Aamulla saa puuhata hitaammin ja sellaisiakin asioita mitä ei "tavallisena" työaamuna tekisi ja silti ehtii töihin ihan hyvin. Vastaavasti sitten iltapäivällä on jo heti kotona, kun lyö kannettavan läpän kiinni.

Mukavuutta etätöissä lisää se, että saa olla miten huvittaa eli voi olla pieruverkkarit ja kulahtanein paita päällä ja reikäisimmät sukat jalassa ja kukaan ei tule niistä valittamaan. Ja voi tonkia nenäänsä rauhassa tai rapsutella vaikka palleja, jos siltä tuntuu. Eikä pidä tietenkään unohtaa sitä, että nyt töihin pystyy keskittymään paljon paremmin, kun ei tarvitse istua siellä avokonttorihelvetissä. Vaikka ne kanssakäymiset kollegojen kanssa on tippunut lähes nollaan etätöissä, niin ei ole yhtään ikävä avokonttorin mölinää. Ihan paras olisi, jos saisi pistää sähköpostin, puhelimen ja skypet yms. yhteydenpitohärpättimet kiinni, niin häiriöitä ei olisi juuri lainkaan. Näissä oloissa häiriöksi tuskin voi laskea sitä, että ikkunasta näkee ulkona pomppivan rusakon tai puissa hyppiviä lintuja. Toimistolla kun ei omalta työpisteeltään näe edes ulkona olevaa maailmaa, jos ei nouse ylös ja siirry johonkin ikkunan ääreen seisomaan. Sellaista se on siellä sermihelvetissä olla.

Joku aika sitten sattui lehdestä silmään jonkun toimittajan kolumni missä oli kirjoitettu koronaan liittyvistä asioista. Yhdessä kohtaa oli kirjoitettu suurin piirtein näin:

Vaikka olisi sosiaalisia verkostoja puhelimen päässä, kuinka kauan ihminen pystyy olemaan täysin ilman fyysisiä kontakteja?

Jos ei selviä vähintään yli kymmentä vuotta ilman fyysistä kontaktia, niin on aika säälittävä vätyskä.