Kävin taas kallonkutistajan juttusilla, edellisen kerran tuon lääkärin luona kävin joskus maaliskuussa. Tuntui, että tästä kerrasta ei jäänyt käteen yhtään mitään. Lääkäri suurin piirtein jankkasi lähes täysin samoja asioita mitä yhdellä toisella aikaisemmalla kerralla. Itseäni tämä hiukan syletti, sillä tuo kyseinen tunti ei ollut kovin halpa, niin sitä toivoisi, että asioita saisi menemään edes jotenkin vähän eteenpäin. Nyt tämä "jutustelutuokio" tuntui lähinnä hyödyttömältä uusinnalta. Ja toisekseen minua ärsyttää suunnattomasti, jos samaa asiaa pitää jankata moneen kertaan. Näköjään tuollaisia tapaamisia varten pitäisi tehdä aina agenda ja lähettää se vastapuolelle viikkoa ennen tapaamista, jossa sitten käytäisiin läpi vain paperille laitettuja asioita. Ei nuo asiat näköjään muuten etene, perkele! (Jotain opittu sentään työelämän puoleltakin vuosien varrelta...)
Olen käynyt myös toisenkin lääkärin juttusilla ja häneltä olen saanut edes jonkinlaisia hyvin pieniä vinkkejä arkeen vaikka ei nekään tätä ongelmaa ratkaise. Mutta kuitenkin, tietääpähän ettei enää toiste tarvitse tuon konitohtorin luona asioida, säästyypähän nekin rahat vaikka johonkin muuhun, jolla voi ilahduttaa mieltänsä.
Rupesinpahan huvikseni miettimään mitä tuollaisella rahalla voisi tehdä. Tuolla summalla voisi saada tekemistä pitemmäksikin aikaa, jos sitä ei laittaisi ihan vain "humputteluun". Voisi hankkia vaikka jonkun teknisen vimpaimen, käydä monta kertaa elokuvissa, kokeilla erilaisia liikuntamuotoja useamman kerran tai jotakin sellaista... Tuli myös mieleen, että jos "säästäisin" rahat kahdelta käyntikerralta ja kävisin maksullisen naisen luona hieman iloittelemassa, niin varmasti tuostakin olisi minulle paljon enemmän hyötyä kuin kahdesta kerrasta lääkärin luona samoja asioita jankaten.
22.6.2011
18.6.2011
Lärvikirjakommentointia
Eilen satuin lärvikirjassa huomaamaan yhden sähköpostitutun seinälleen kirjoittaman kommentin. Mieleeni tuli heti yksi juttu, jolla olisin voinut kommentoida tuota seinäkirjoitusta. Kommenttini olisi kyllä ollut erittäin tyly ja loukkaava, luultavasti joku herkempi nainen olisi pillahtanut siitä itkuun. Jätin sitten kirjoittamatta sen, mieli olisi kyllä kovasti tehnyt... Noin pari viikkoa sitten tylytin jo kerran kyseisen henkilön aikaisempaa seinäkirjoitusta. Tämä kommentti ei ollut aivan niin tyly kuin tuo edellä mainittu olisi ollut, mutta se kuitenkin poistettiin seinältä viikon siellä olon jälkeen.
14.6.2011
Kommenttien kommentoimista, osa 2
Rippu kommentoi aikaisemmin yhteen kirjoitukseeni näin...
Luin kerran erään artikkelin brändäyksestä, tarkemmin sanottuna itsensä brändäyksestä. Artikkeli keskittyi enemmän uravaihdoksen yhteydessä tapahtuvaan henkilön muutokseen/uudistamiseen mutta miksipä tuota ei voisi soveltaa myös muillakin elämän osa-alueilla. Ainakin se minulle tuli mieleen lukiessani tuota juttua. Mutta miten tuo juttu liittyy Ripun raapusteluun niin köpötellään sinne hieman kiertoteitä ja aasinsiltoja pitkin.
Kommentoinkin jo aikaisemmin toisessa kirjoituksessa, että jos ihmiset oppivat tuntemaan sinut hiljaisena, niin tätä he myöskin jatkossa soveltavat sinuun. Aivan kuten Rippukin oli jäänyt kuplan sisälle "loukkuun", niin vähän sama asia on käynyt minullekin. Sosiaalisissa tilanteissa saan olla omassa rauhassani ilman, että kukaan tulisi häiritsemään minua. Nykyisissä ympyröissä olen jäänyt tavallaan vangiksi tähän yksinäisyyden/hiljaisuuden loukkuun, mutta siihenkin voi tulla muutosta. Huomasin sen kun tässä puolisen vuotta sitten jouduin aloittelemaan töitä uudeen asiakkaan kanssa. Kun entiset "rasitteet" eivät paina takana, niin tällöin pystyn olemaan ehkä enemmän oma itseni. Tuon asiakkaan kanssa on tullut oltua hieman puheliaampi kuin esimerkiksi työpaikan muun väen kanssa.
Artikkelissakin kirjoitettiin, että kun on itse omaksunut uuden itsensä, niin uusien tuttavuuksien kanssa ei synny vaikeuksia. Suurempi työ itsensä lanseerauksessa tulee olemaan jo olemassa oleville ja sinut tunteville henkilöille. Jos nyt voisin lakaista kaikki entiset verkostot jonnekin maton alle ja voisi aloittaa aivan täysin puhtaalta pöydältä, niin uskoisin, että tässä ei olisi niin suuri työ.
Valitettavasti vain tässä maailmassa tuollaisen suursiivouksen teko ei ole mahdollista, sillä näin massiivisen puhdistusoperaation läpivientiin tarvittaisiin konekivääri, kasa ammuslaatikoita ja käsikranaatteja. Harmittavasti uusi aselakikin kerkesi astua eilen voimaan. >:>
Opiskeluaikainen koulupäiväni olisi hyvinkin voinut sisätää tasan kolme sanaa.
...
Se, että kenelläkään ei tuntunut olevan asiaa minulle, teki minusta kaikella tapaa turhan. Itse tiesin olevani tärkeä, mutta koska muut eivät sitä selvästikään huomanneet, oli se yhtäkuin olisin ollut turha. En koskettanut kenenkään päivän kulkua hyvässä tai pahassa. Muualla olin tavallista elämää elävä ihminen, mutta koulussa olin kuin kuplassa. Lopulta siitä tuli tehtävä, suojella sitä kuplaa. Kulkea läpi päivästä niin, että kenelläkään ei ollut oikeutta sitä rikkoa.
Luin kerran erään artikkelin brändäyksestä, tarkemmin sanottuna itsensä brändäyksestä. Artikkeli keskittyi enemmän uravaihdoksen yhteydessä tapahtuvaan henkilön muutokseen/uudistamiseen mutta miksipä tuota ei voisi soveltaa myös muillakin elämän osa-alueilla. Ainakin se minulle tuli mieleen lukiessani tuota juttua. Mutta miten tuo juttu liittyy Ripun raapusteluun niin köpötellään sinne hieman kiertoteitä ja aasinsiltoja pitkin.
Kommentoinkin jo aikaisemmin toisessa kirjoituksessa, että jos ihmiset oppivat tuntemaan sinut hiljaisena, niin tätä he myöskin jatkossa soveltavat sinuun. Aivan kuten Rippukin oli jäänyt kuplan sisälle "loukkuun", niin vähän sama asia on käynyt minullekin. Sosiaalisissa tilanteissa saan olla omassa rauhassani ilman, että kukaan tulisi häiritsemään minua. Nykyisissä ympyröissä olen jäänyt tavallaan vangiksi tähän yksinäisyyden/hiljaisuuden loukkuun, mutta siihenkin voi tulla muutosta. Huomasin sen kun tässä puolisen vuotta sitten jouduin aloittelemaan töitä uudeen asiakkaan kanssa. Kun entiset "rasitteet" eivät paina takana, niin tällöin pystyn olemaan ehkä enemmän oma itseni. Tuon asiakkaan kanssa on tullut oltua hieman puheliaampi kuin esimerkiksi työpaikan muun väen kanssa.
Artikkelissakin kirjoitettiin, että kun on itse omaksunut uuden itsensä, niin uusien tuttavuuksien kanssa ei synny vaikeuksia. Suurempi työ itsensä lanseerauksessa tulee olemaan jo olemassa oleville ja sinut tunteville henkilöille. Jos nyt voisin lakaista kaikki entiset verkostot jonnekin maton alle ja voisi aloittaa aivan täysin puhtaalta pöydältä, niin uskoisin, että tässä ei olisi niin suuri työ.
Valitettavasti vain tässä maailmassa tuollaisen suursiivouksen teko ei ole mahdollista, sillä näin massiivisen puhdistusoperaation läpivientiin tarvittaisiin konekivääri, kasa ammuslaatikoita ja käsikranaatteja. Harmittavasti uusi aselakikin kerkesi astua eilen voimaan. >:>
8.6.2011
Lääh ja toisenkin kerran Lääh
Lämmintä on... Mikäpäs siinä oleskellessa on. Siinä mielessä nämä lämpimät kelit ovat mukavia kun vaatetuksen kanssa ei tarvitse pähkäillä sen pahemmin. Loskakeleillä ja talvella joutuu aina hieman miettimään miten toppautua, että pysyy lämpimänä/kuivana. Kesä onkin sitten eri juttu. Asusteeksi riittää t-paita ja kelistä riippuen shortsit tai jotkut pitkälahkeiset housut.
Kävin ajelemassa äsken pyörällä. Matkan tarkoituksena oli tiedustella reitti yhteen paikkaan, jossa tulen parin viikon päästä käymään. Apropoo, aika kummallista miten tykkään juuri helteen aikana ajella pyörällä. Kuumalla kelillä tulee lähdettyä paljon helpommin liikkeelle verrattuna vaikkapa "normaaliin" (puolipilvistä, +20 °C) kesäkeliin. Luulisi asian olevan juuri päinvastoin mutta eipä olekaan.
Nolottaa hieman tunnustaa, mutta oli tuolla lenkillä toinenkin tarkoitus. Lämmintä kun oli, niin oli erittäin otollinen keli käydä tiirailemassa TISSEJÄ. Mikäs sen kivempaa kuin tutkailla, että miten ne niukkojen paitojen etuosat oikein pullottaa. Kyllähän se mieltä lämmittää mukavasti, kun näkee oikein sopivan kokoiset ja napakan terhakkaat rinnat. Niitä katselisi (ja vaikka hiplaisikin!) vähän pitempäänkin...
Kävin ajelemassa äsken pyörällä. Matkan tarkoituksena oli tiedustella reitti yhteen paikkaan, jossa tulen parin viikon päästä käymään. Apropoo, aika kummallista miten tykkään juuri helteen aikana ajella pyörällä. Kuumalla kelillä tulee lähdettyä paljon helpommin liikkeelle verrattuna vaikkapa "normaaliin" (puolipilvistä, +20 °C) kesäkeliin. Luulisi asian olevan juuri päinvastoin mutta eipä olekaan.
Nolottaa hieman tunnustaa, mutta oli tuolla lenkillä toinenkin tarkoitus. Lämmintä kun oli, niin oli erittäin otollinen keli käydä tiirailemassa TISSEJÄ. Mikäs sen kivempaa kuin tutkailla, että miten ne niukkojen paitojen etuosat oikein pullottaa. Kyllähän se mieltä lämmittää mukavasti, kun näkee oikein sopivan kokoiset ja napakan terhakkaat rinnat. Niitä katselisi (ja vaikka hiplaisikin!) vähän pitempäänkin...
Saunailta
Olin vähän aikaa sitten työpaikan saunaillassa. Ensin oli hieman järjestettyä toimintaa, sen jälkeen sauna, sitten syöntiä ja loppuilta kaljan kittausta ja paskanjauhamista.
Mikä sai lähtemään?
Suurin syy oli tuo ennen saunaa ollut aktiviteetti, se kiinnosti eniten. Toinen syy oli se, että siellä oli sauna ja syömistä. Yleensä nuo saunaillan pöperöt aina omat tekeleet voittaa. Jollekin toiselle syy lähteä saunailtaan voisi olla (ja varmaan useimmille olikin) tuo juomapuoli, kun taas minua se ei kiinnosta tippaakaan. Ja niin, ehkä se kolmas syy miksi lähdin oli se, että saipahan edes vähän vaihtelua näihin tylsiin iltoihin.
Miten ilta meni?
Oikeastaan ilta meni täysin etukäteisarveluni mukaan.
Järjestetty aktiviteetti oli hauskaa/mukavaa, jota voisi joskus toistekin kokeilla. Oli vain luonteeltaan sellaista ettei sitä pysty yksin tekemään vaan porukkaa pitäisi olla enemmän, joten tuskinpa tulee tuotakaan harrastettua sen enempää.
Saunasta löytyi ihan tarpeeksi lämpöä mikä on aina hyvä. Joskus on sattunut olemaan saunaillassa sellainenkin sauna, jossa lämmitys on jäänyt vähän "puolitiehen" ja pois on pitänyt lähteä ei sen takia, että olisi tullut kuuma, vaan siksi, että sauna oli liian kylmä.
Ruokakin oli erittäin syötävää ja sitä oli riittävästi, paljon parempaa mitä oma normi-illan normimakaronilaatikko.
Ja loppuilta? Myös tämä meni täysin arvailuni mukaan vaikka toivoinkin ettei se niin menisi. Eli suurimman osan illasta olinkin sitten melko hiljaa ja itsekseni ja seurasin vierestä, kun muut pälättivät ja kälättivät. Yhdessä vaiheessa iltaa tiedostin tämän asian, että tässä sitä taas hiljaa istutaan ja en osaa kenellekkään juttella. Tämä rupesi sitten vaivaamaan ja häiritsemään minua sen verran, että lähdinkin sitten jo muita aikaisemmin pois. Hittoako siellä itsekseen tuppisuuna istui, kun yhtä hyvin olisi voinut olla nukkumassa.
Mikä sai lähtemään?
Suurin syy oli tuo ennen saunaa ollut aktiviteetti, se kiinnosti eniten. Toinen syy oli se, että siellä oli sauna ja syömistä. Yleensä nuo saunaillan pöperöt aina omat tekeleet voittaa. Jollekin toiselle syy lähteä saunailtaan voisi olla (ja varmaan useimmille olikin) tuo juomapuoli, kun taas minua se ei kiinnosta tippaakaan. Ja niin, ehkä se kolmas syy miksi lähdin oli se, että saipahan edes vähän vaihtelua näihin tylsiin iltoihin.
Miten ilta meni?
Oikeastaan ilta meni täysin etukäteisarveluni mukaan.
Järjestetty aktiviteetti oli hauskaa/mukavaa, jota voisi joskus toistekin kokeilla. Oli vain luonteeltaan sellaista ettei sitä pysty yksin tekemään vaan porukkaa pitäisi olla enemmän, joten tuskinpa tulee tuotakaan harrastettua sen enempää.
Saunasta löytyi ihan tarpeeksi lämpöä mikä on aina hyvä. Joskus on sattunut olemaan saunaillassa sellainenkin sauna, jossa lämmitys on jäänyt vähän "puolitiehen" ja pois on pitänyt lähteä ei sen takia, että olisi tullut kuuma, vaan siksi, että sauna oli liian kylmä.
Ruokakin oli erittäin syötävää ja sitä oli riittävästi, paljon parempaa mitä oma normi-illan normimakaronilaatikko.
Ja loppuilta? Myös tämä meni täysin arvailuni mukaan vaikka toivoinkin ettei se niin menisi. Eli suurimman osan illasta olinkin sitten melko hiljaa ja itsekseni ja seurasin vierestä, kun muut pälättivät ja kälättivät. Yhdessä vaiheessa iltaa tiedostin tämän asian, että tässä sitä taas hiljaa istutaan ja en osaa kenellekkään juttella. Tämä rupesi sitten vaivaamaan ja häiritsemään minua sen verran, että lähdinkin sitten jo muita aikaisemmin pois. Hittoako siellä itsekseen tuppisuuna istui, kun yhtä hyvin olisi voinut olla nukkumassa.
6.6.2011
Kommenttien kommentoimista, osa 1
Aikaisempaan kirjoitukseen tuli muutama kommentti ja pitää tässä nyt hieman tuolta pohjalta raapustaa taas ajatuksiaan ulos...
Potero... Ja pah! Poterovaihe on jo ohitettu aikaa sitten. Poterosta on jo kehittynyt kunnon betonibunkkeri, jossa on pieni kurkistusreikä. Siitä reijästä tähystelen aina ulos, ja jos joku liikkuu bunkkerin lähellä, niin ensin pyyhkäistään napakka varoitussarja KvKK:lla. Tämän jälkeen vasta kysellään, jos enää ylipäätään on ketään, jolta kysellä. Mutta kuitenkin... Onkohan minussa havaittavissa hieman jakomielitautisuutta. Kun toisaalta olen tällainen erakko, joka haluaa pysytellä omissa oloissaan, mutta taas toinen puoli minusta haluaisi olla kaikkien tuntema hyvä tyyppi. Varjossa mutta kuitenkin ohjailemassa sätkynuken lankoja...
Minusta kyllä puhuminen ja kirjoittaminen ovat hieman eri asioita. Puhuminen ei ole minulle kovin helppoa. Tai siis kyllähän se puhuminen onnistuu mutta sen puheen sisällön tuottaminen onkin asia erikseen. Varsinkin työpaikalle olen usein huomannut, etten osaa oikein muotoilla sanojani oikein. Monesti saa selittää ja selittää etsien oikeita sanoja mutta siitäkin vielä huolimatta sanomani asia voidaan ymmärtää väärin. Näin on käynyt useammin kuin pari kertaa.
Ei sen puoleen, ei tämä kirjoittaminenkaan aina niin helppoa ole sellaiselle, joka kouluaikaan sai äidinkielen ainekirjoituksista tuskin koskaan seiskaa parempaa arvosanaksi. Päässä voi pyöriä joku ajatus, sitten sen yrittää kirjoittaa ylös ja kuitenkin sitä tuotosta lukiessaan tulee monesti ajatelluksi, että "en minä tätä näin halunnut, ajatuksissa se kuulosti paljon paremmalta". Pienenä paljastuksena... Tätäkin kirjoitusta on yritetty raapia kasaan monen illan aikana.
Minusta tuo kaatopaikka-nimitys kuvaa erittäin hyvin tätä blogia ja sen tarkoitusta. Näen sieluni silmillä miten kaatopaikalla roska-auto peruuttaa peruutusvaroittimen piipittäessä roskakummun päälle, avaa takaluukun ja purkaa sieltä jätteet jätekasaan, jonne ne lopulta hautautuvat. Ennen jätteiden hautautumista lokit voivat vielä käydä riepottelemassa jätteitä sinne tänne ja ruikkivat paskaa ympäriinsä, jos sopivaa syömistä ei löydy.
Ja mitä kukin asia tuossa näkemyksessäni tarkoittaa:
Jäteauto: minä
Jätteet: minun ajatukset
Jätekumpu: blogi
Lokit: blogin lukijat
Lokin ruikkimat paskat: lukijoiden kommentit
Ja tätä ei sitten tosiaankaan ole tarkoitettu vakavasti otettavaksi... ;)
Tässä viime aikoina olen vähän miettinyt erästä asiaa, joka liittyy tuohon erakkoluonteeseen... Olen hieman kyseenalaistanut tätä omaa ongelmaani. Olen miettinyt onko se ylipäätään edes oikea ongelma vai vain minun ominaisuus, joka näyttää ongelmalle, jos sen rinnalle laitetaan muita ihmisiä ja heidän sosiaaliset suhteensa. Vai olenko sittenkin vain luonteeltani hyvin erakkomainen, joka viihtyy erinomaisesti omissa oloissaan. Tätä seikkaa kyllä puoltaa se, että vaikka joskus tunnen itseni yksinäiseksi, niin en kuitenkaan ole milloinkaan hakenut tuohon tilanteeseen kovinkaan aktiivisesti muutosta. Tähänkin saakka olen tullut toimeen hyvin vähillä ihmissuhteilla ja nuo pahimmat yksinäisyyden ”puuskat” ovat olleet ohimeneviä. Ehkä olenkin vain ihminen, joka Gaussin kellokäyrällä sijaitsee aivan käyrän laitamilla, jolloin sieltä katsottuna kaikki muut ihmiset verkostoineen näyttävät paljon erilaisemmilta verrattuna omaan tilanteeseen. Ja tarvitseeko tuosta erakkoluonteesta ylipäätään päästä eroon?
Hmm... tähän väliin on nyt pakko tehdä hieman lyhyttä yhteenvetoa aikaisemmin tapahtuneesta
1) Olen havahtunut siihen, että minulla on jonkinlaisia vaikeuksia sosiaalisessa elämässä.
2) Olen yrittänyt ratkaista ongelmaa käymällä terveydenhuollon pakeilla.
3) Nyt kyseenalaistan sen, onko tämä ongelma edes ongelma.
Eli vielä lyhyemmin tiivistettynä
1) Havahtuminen
2) Korjaavat liikkeet
3) Kyseenalaistaminen
Mikähän mahtaisi olla seuraava vaihe tuossa listalla? Nyt kyllä tuli sellainen tunne, että tarvitsisi hieman lukea aiheeseen liittyvää kirjallisuutta, jotain itsetutkiskeluoppaita tai vastaavia.
Tuopoterosta bunkkerista ulostulo ei tapahdukaan ihan helpolla. Siihen varmaan tarvittaisiin pistooli otsalle, että lähtisin jonnekin ihmisten ilmoille. Tai jos nyt ei aivan pistoolia niin hinausauto kuitenkin, joka saa vedettyä minut perässään ulos. Itse täältä neljän seinän sisältä tuskin tulee lähdettyä milloinkaan.
Tämä oli kyllä niin hyvin sanottu, että tästä pitää myöntää Noomille Vuoden Kehäajattelija -palkinto. Onnea palkinnon saajalle!
UT, oletko nyt ihan tosissasi päättänyt hautautua sinne omaan poteroosi, ettet vaan vahingossakaan tulisi huomatuksi jonkun toimesta ;) Minua alkaa suuresti epäilyttämään halusi ylipäätään tutustua kehenkään.
Potero... Ja pah! Poterovaihe on jo ohitettu aikaa sitten. Poterosta on jo kehittynyt kunnon betonibunkkeri, jossa on pieni kurkistusreikä. Siitä reijästä tähystelen aina ulos, ja jos joku liikkuu bunkkerin lähellä, niin ensin pyyhkäistään napakka varoitussarja KvKK:lla. Tämän jälkeen vasta kysellään, jos enää ylipäätään on ketään, jolta kysellä. Mutta kuitenkin... Onkohan minussa havaittavissa hieman jakomielitautisuutta. Kun toisaalta olen tällainen erakko, joka haluaa pysytellä omissa oloissaan, mutta taas toinen puoli minusta haluaisi olla kaikkien tuntema hyvä tyyppi. Varjossa mutta kuitenkin ohjailemassa sätkynuken lankoja...
Osaat kyllä puhua, koska osaat sen taidon täälläkin.
Minusta kyllä puhuminen ja kirjoittaminen ovat hieman eri asioita. Puhuminen ei ole minulle kovin helppoa. Tai siis kyllähän se puhuminen onnistuu mutta sen puheen sisällön tuottaminen onkin asia erikseen. Varsinkin työpaikalle olen usein huomannut, etten osaa oikein muotoilla sanojani oikein. Monesti saa selittää ja selittää etsien oikeita sanoja mutta siitäkin vielä huolimatta sanomani asia voidaan ymmärtää väärin. Näin on käynyt useammin kuin pari kertaa.
Ei sen puoleen, ei tämä kirjoittaminenkaan aina niin helppoa ole sellaiselle, joka kouluaikaan sai äidinkielen ainekirjoituksista tuskin koskaan seiskaa parempaa arvosanaksi. Päässä voi pyöriä joku ajatus, sitten sen yrittää kirjoittaa ylös ja kuitenkin sitä tuotosta lukiessaan tulee monesti ajatelluksi, että "en minä tätä näin halunnut, ajatuksissa se kuulosti paljon paremmalta". Pienenä paljastuksena... Tätäkin kirjoitusta on yritetty raapia kasaan monen illan aikana.
Kaatopaikka on harhaanjohtava nimi tälle blogille. Ei tämä mitään kaatopaikka-kamaa ole.
Minusta tuo kaatopaikka-nimitys kuvaa erittäin hyvin tätä blogia ja sen tarkoitusta. Näen sieluni silmillä miten kaatopaikalla roska-auto peruuttaa peruutusvaroittimen piipittäessä roskakummun päälle, avaa takaluukun ja purkaa sieltä jätteet jätekasaan, jonne ne lopulta hautautuvat. Ennen jätteiden hautautumista lokit voivat vielä käydä riepottelemassa jätteitä sinne tänne ja ruikkivat paskaa ympäriinsä, jos sopivaa syömistä ei löydy.
Ja mitä kukin asia tuossa näkemyksessäni tarkoittaa:
Jäteauto: minä
Jätteet: minun ajatukset
Jätekumpu: blogi
Lokit: blogin lukijat
Lokin ruikkimat paskat: lukijoiden kommentit
Ja tätä ei sitten tosiaankaan ole tarkoitettu vakavasti otettavaksi... ;)
Sinua vaivaa erakkoluonne, josta on valitettavasti jossain määrin päästävä eroon, jos haluat naisen elämääsi. Muuten saat muuttaa tämän blogin nimeksi luolamies.
Tässä viime aikoina olen vähän miettinyt erästä asiaa, joka liittyy tuohon erakkoluonteeseen... Olen hieman kyseenalaistanut tätä omaa ongelmaani. Olen miettinyt onko se ylipäätään edes oikea ongelma vai vain minun ominaisuus, joka näyttää ongelmalle, jos sen rinnalle laitetaan muita ihmisiä ja heidän sosiaaliset suhteensa. Vai olenko sittenkin vain luonteeltani hyvin erakkomainen, joka viihtyy erinomaisesti omissa oloissaan. Tätä seikkaa kyllä puoltaa se, että vaikka joskus tunnen itseni yksinäiseksi, niin en kuitenkaan ole milloinkaan hakenut tuohon tilanteeseen kovinkaan aktiivisesti muutosta. Tähänkin saakka olen tullut toimeen hyvin vähillä ihmissuhteilla ja nuo pahimmat yksinäisyyden ”puuskat” ovat olleet ohimeneviä. Ehkä olenkin vain ihminen, joka Gaussin kellokäyrällä sijaitsee aivan käyrän laitamilla, jolloin sieltä katsottuna kaikki muut ihmiset verkostoineen näyttävät paljon erilaisemmilta verrattuna omaan tilanteeseen. Ja tarvitseeko tuosta erakkoluonteesta ylipäätään päästä eroon?
Hmm... tähän väliin on nyt pakko tehdä hieman lyhyttä yhteenvetoa aikaisemmin tapahtuneesta
1) Olen havahtunut siihen, että minulla on jonkinlaisia vaikeuksia sosiaalisessa elämässä.
2) Olen yrittänyt ratkaista ongelmaa käymällä terveydenhuollon pakeilla.
3) Nyt kyseenalaistan sen, onko tämä ongelma edes ongelma.
Eli vielä lyhyemmin tiivistettynä
1) Havahtuminen
2) Korjaavat liikkeet
3) Kyseenalaistaminen
Mikähän mahtaisi olla seuraava vaihe tuossa listalla? Nyt kyllä tuli sellainen tunne, että tarvitsisi hieman lukea aiheeseen liittyvää kirjallisuutta, jotain itsetutkiskeluoppaita tai vastaavia.
Anteeksi tylyyteni, mutta uskon sinun kestävän tämän. Tässä ei nyt pään silitys auta, vaan on otettava järeämmät keinot käyttöön, eli ns. pakotettava sinut sieltä poterosta ihmisten ilmoille:):):)
Tuo
Niin - ja salaatti ei maistu miltään, koska ei miltään maistuu salaatilta.
Tämä oli kyllä niin hyvin sanottu, että tästä pitää myöntää Noomille Vuoden Kehäajattelija -palkinto. Onnea palkinnon saajalle!
29.5.2011
Hampaiden kiristelyä
Huomasin tänään itsessäni taas tapahtuneen pientä muutosta. Hyvään vai huonoon suuntaan, se on jokaisen oma mielipide. Huomasin tuon pienen muutoksen varmaankin tämänpäiväisen pyörälenkin takia. Tämä pyörätie missä ajelin on aika suosittu ja vilkas, sillä siinä liikkuu paljon kävelijöitä, lenkkeilijöitä, pyöräilijöitä jne. Yhdellä suoran pätkällä näin jo matkan päähän, että edessä kolme henkilöä ajaa rinta rinnan pyörillä koko tien leveydeltä. Heti kun näin nuo tientukot, niin v-käyrä lähti nousemaan pikkuhiljaa ylöspäin. Luulisi olevan itsestään selvää, että vilkasliikenteisellä väylällä ajetaan PERÄKKÄIN eikä rinnakkain, niin että tukitaan koko perkelen kulkutie. Kun olin tarpeeksi lähellä joukkoa, niin rimputin äkäisesti soittokelloa... Taulapäät sentään osasivat väistää kiltisti ja ohi pääsin mutta silti. Idiootteja liikenteessä, osa 89437590.
Ja seuraavaksi eräs toinen tapahtuma työpaikalta tältä viikolta, joka edesauttoi tuota muutoksen havaitsemista... Tähän alustuksesi sanottakoon, että olen viimeiset puoli vuotta saanut tehdä yhtä projektia ihan itsekseen. Tätä ennen olen ollut erilaisissa projekteissa, joissa on ollut mukana enemmän tai vähemmän henkilöitä mutta tietyt henkilöt ovat muodostaneet aina näiden projektien ydinjoukon. Nyt jouduin väliaikaisesti ottamaan osaa vähäksi aikaa yhteen tälläiseen isomman porukan projektiin, tai tarkemmin sanottuna en ole vielä varsinaisesti siinä kiinni mutta tulen olemaan jossain vaiheessa. Noh, nyt kun minut on "kiinnitetty" tähän projektiin niin eikös se Herra Projektinvetäjä tullut jo pyytelemään apua. Kyllähän sitä näin avuliaana persoonana voi apua tarjota mutta tässä vaiheessa alkoi hieman kiehuttamaan, kun kuuli missä pitäisi avustaa. Tämä Suuri ja Mahtava Herra Projektinvetäjä ei osannut tulostaa osaa yhdestä tiedostosta, ja tämän tulostuksen hän tuli nakittamaan minulle.
Siis ei jumalauta! Tulostuksenhan pitäisi olla ihan perus ATK-osaamista! Mutta tässä nyt täytyy huomata, että kyseessä oli dokumentin osatulostus, ei kokonaan tulostus. Tämä vaativa tehtävä ylitti sitten Herra Projektinvetäjän osaamistaidot ja apua piti hakea minulta, jolta tulostuksen suorittamiseen meni aikaa noin minuutti (ja siitäkin suurin osa meni tiedoston etsimiseen)... Jälkeenpäin minua vain jäi mietityttämään, että miten ihmeessä tämä idiootti on kyennyt selviytymään tämänkaltaisista pienistä tehtävistä viimeiset puoli vuotta, kun ei ole päässyt nakittamaan tehtäviä minulle, koska en ole ollut samoissa projekteissa mukana. Ja toisekseen millä perusteilla näille vatipäille oikein maksetaan palkkaa, jos ei osata suoriutua edes näin yksinkertaisesta tehtävästä?! Idiootteja töissä, osa 9435830850.
Niin, mikä sitten on tuo pieni muutos, jonka huomaan tapahtuneen näiden tapahtumien aikaansaannoksena... Tunnun ärsyyntyvän paljon nopeammin, helpommin ja entistä pienemmistä asioista verrattuna aikaisempaan. Tästä lähtien pitää ottaa tavaksi sellainen, että tylyttää näitä idiootteja heti siinä tilanteessa, jottei tarvitse sitten jälkikäteen kiristellä hampaitaan. Ja vaikka tuolla tavalla varmaan saa helposti mulkun maineen, niin aivan sama, minua ei kiinnosta enää paskaakaan.
Ja seuraavaksi eräs toinen tapahtuma työpaikalta tältä viikolta, joka edesauttoi tuota muutoksen havaitsemista... Tähän alustuksesi sanottakoon, että olen viimeiset puoli vuotta saanut tehdä yhtä projektia ihan itsekseen. Tätä ennen olen ollut erilaisissa projekteissa, joissa on ollut mukana enemmän tai vähemmän henkilöitä mutta tietyt henkilöt ovat muodostaneet aina näiden projektien ydinjoukon. Nyt jouduin väliaikaisesti ottamaan osaa vähäksi aikaa yhteen tälläiseen isomman porukan projektiin, tai tarkemmin sanottuna en ole vielä varsinaisesti siinä kiinni mutta tulen olemaan jossain vaiheessa. Noh, nyt kun minut on "kiinnitetty" tähän projektiin niin eikös se Herra Projektinvetäjä tullut jo pyytelemään apua. Kyllähän sitä näin avuliaana persoonana voi apua tarjota mutta tässä vaiheessa alkoi hieman kiehuttamaan, kun kuuli missä pitäisi avustaa. Tämä Suuri ja Mahtava Herra Projektinvetäjä ei osannut tulostaa osaa yhdestä tiedostosta, ja tämän tulostuksen hän tuli nakittamaan minulle.
Siis ei jumalauta! Tulostuksenhan pitäisi olla ihan perus ATK-osaamista! Mutta tässä nyt täytyy huomata, että kyseessä oli dokumentin osatulostus, ei kokonaan tulostus. Tämä vaativa tehtävä ylitti sitten Herra Projektinvetäjän osaamistaidot ja apua piti hakea minulta, jolta tulostuksen suorittamiseen meni aikaa noin minuutti (ja siitäkin suurin osa meni tiedoston etsimiseen)... Jälkeenpäin minua vain jäi mietityttämään, että miten ihmeessä tämä idiootti on kyennyt selviytymään tämänkaltaisista pienistä tehtävistä viimeiset puoli vuotta, kun ei ole päässyt nakittamaan tehtäviä minulle, koska en ole ollut samoissa projekteissa mukana. Ja toisekseen millä perusteilla näille vatipäille oikein maksetaan palkkaa, jos ei osata suoriutua edes näin yksinkertaisesta tehtävästä?! Idiootteja töissä, osa 9435830850.
Niin, mikä sitten on tuo pieni muutos, jonka huomaan tapahtuneen näiden tapahtumien aikaansaannoksena... Tunnun ärsyyntyvän paljon nopeammin, helpommin ja entistä pienemmistä asioista verrattuna aikaisempaan. Tästä lähtien pitää ottaa tavaksi sellainen, että tylyttää näitä idiootteja heti siinä tilanteessa, jottei tarvitse sitten jälkikäteen kiristellä hampaitaan. Ja vaikka tuolla tavalla varmaan saa helposti mulkun maineen, niin aivan sama, minua ei kiinnosta enää paskaakaan.
25.5.2011
Sanoja
Tänään töistä tullessa panin merkille yhden jutun työpäivästä. Puhuin varmaan alle kymmenkunta sanaa koko työpäivän aikana. Nuokin puhutut sanat olivat lähinnä huomenen toivotuksia ja moikkailuja. Ei tuo sentään vielä ennätys ole. Kun olin ensimmäistä kesää tuossa työpaikassa niin parin päivän aikana puhuin yhteensä kolme sanaa. Kaikki sanat olivat tuolloin huomenen toivotuksia. Tuolloin se oli kyllä aika helppoa sillä lomakausi oli juuri menneillään ja toimistolla ei ollut väkeä juuri lainkaan, tänään siellä sentään pyöri väkeä ihan normaalisti. Täytyy ottaa tavoitteeksi sellainen, että on jonkun päivän ihan hiljaa eikä puhu sanakaan. Tavoite on aika kova mutta ei suinkaan täysin mahdoton. Tuon onnistuakseen muutamien henkilöiden pitäisi olla poissa tai sitten jotenkin heitä pitäisi vältellä vaikka menemällä pöydän alle piiloon jottei tarvitsisi moikkailla.
15.5.2011
Nyt huudetaan!
Satuin viikolla vilkaisemaan blogin tilastoja. Katsellessani hakusanoja, joilla blogiini on osuttu, sattui silmään yksi huvittava hakusanapari, joka oli "jääkiekko vähä-älyinen". En tiedä mitä hakija on tuolla haulla tarkoittanut ja koittanut sillä etsiä. Kiinnostavaa olisi kyllä tietää. Voisin kuvitella, että nuo hakusanat on kirjoittanut joku nuorehko naispuoleinen henkilö, joka on kyrsiintynyt mieheensä, joka katsoo televisiosta kaikki mm-kisojen pelit. Lieneekö etsinyt jotain tieteellistä julkaisua, jossa on tutkittu jääkiekon ja vähä-älyisyyden välistä korrelaatiota.
Niin, tänä iltanahan taisi olla ne jääkiekon MömMö-kisat. Eipä ne paljoa minua kiinnosta, ihan olen samaa mieltä hakusanojen kanssa, että jääkiekko on vähä-älyisten pelaama laji vähä-älyisten seurattavaksi. Saas nähdä minkälaista mölinää illalla kuuluu naapuriasunnoista, kun jo puolivälierien aikaan naapurista kuului jotakin epämääräistä älämölöä. Saati sitten tänään, kun kyseessä on finaali. Hyvin olen kuitenkin muuten pystynyt nuo kisat välttämään/välttelemään, sillä en edes tiedä missä maassa ne pidetään.
Työpaikallakin rupesi jossain vaiheessa jo ärsyttämään tuo jääkiekkotouhu. Jonkun huonosti mennee pelin jälkeen toimistolla oli aina yleisiä torikokouksia, jossa mussutettiin pelistä ja pelaajien toimista. Mikä mahtaisikaan olla mussutuksen määrä, jos Ruotsi veisi taas voiton. Minulle se olisi oikeastaan voitto: saisinpahan tyytyväisenä myhäillä muiden katkerille pettymyksille.
Joskus nuorempana minäkin seurasin aina nuita jääkiekkokisoja, mutta jossakin täysi-ikäisyyden tienoilla kiinnostus lajia kohtaan lopahti. Tai ei oikeastaan vain jääkiekon osalta vaan myös "moottori-" ja kaikkien muidenkin urheilulajien osalta. Ehkä ne kaikki kävivät omalta osiltaan tylsiksi ja puuduttaviksi seurattaviksi. Ketä kiinnostaa katsoa, kun autot ajavat rataa ympäri n kierrosta, hikinen juoksija juoksee rataa ympäri kieli vyön alla tai joku vähä-älyinen apina yrittää saada mustaa kumiplättyä "maaliksi" kutsuttuun paikkaan ja jos ei siinä onnistu ja tunteet kuumenevat, niin käy "vastustajan" kimppuun.
Tai ehkä kuitenkin todennäköisin syy kiinnostuksen loppumiselle oli se, että kasvoin aikuiseksi, jota ei lapsien leikit enää kiinnosta.
Niin, tänä iltanahan taisi olla ne jääkiekon MömMö-kisat. Eipä ne paljoa minua kiinnosta, ihan olen samaa mieltä hakusanojen kanssa, että jääkiekko on vähä-älyisten pelaama laji vähä-älyisten seurattavaksi. Saas nähdä minkälaista mölinää illalla kuuluu naapuriasunnoista, kun jo puolivälierien aikaan naapurista kuului jotakin epämääräistä älämölöä. Saati sitten tänään, kun kyseessä on finaali. Hyvin olen kuitenkin muuten pystynyt nuo kisat välttämään/välttelemään, sillä en edes tiedä missä maassa ne pidetään.
Työpaikallakin rupesi jossain vaiheessa jo ärsyttämään tuo jääkiekkotouhu. Jonkun huonosti mennee pelin jälkeen toimistolla oli aina yleisiä torikokouksia, jossa mussutettiin pelistä ja pelaajien toimista. Mikä mahtaisikaan olla mussutuksen määrä, jos Ruotsi veisi taas voiton. Minulle se olisi oikeastaan voitto: saisinpahan tyytyväisenä myhäillä muiden katkerille pettymyksille.
Joskus nuorempana minäkin seurasin aina nuita jääkiekkokisoja, mutta jossakin täysi-ikäisyyden tienoilla kiinnostus lajia kohtaan lopahti. Tai ei oikeastaan vain jääkiekon osalta vaan myös "moottori-" ja kaikkien muidenkin urheilulajien osalta. Ehkä ne kaikki kävivät omalta osiltaan tylsiksi ja puuduttaviksi seurattaviksi. Ketä kiinnostaa katsoa, kun autot ajavat rataa ympäri n kierrosta, hikinen juoksija juoksee rataa ympäri kieli vyön alla tai joku vähä-älyinen apina yrittää saada mustaa kumiplättyä "maaliksi" kutsuttuun paikkaan ja jos ei siinä onnistu ja tunteet kuumenevat, niin käy "vastustajan" kimppuun.
Tai ehkä kuitenkin todennäköisin syy kiinnostuksen loppumiselle oli se, että kasvoin aikuiseksi, jota ei lapsien leikit enää kiinnosta.
14.5.2011
Niitä näitä
Mitäs tänne... Tuli käytyä pyöräilemässä. Vaikka tällä kertaa oli tuulinen keli, niin se ei pahemmin haitannut ajoa. Tuuli taisi käydä sopivasti hieman selän takaa, joten se saattoi hieman myös avittaa vauhdinpitoa.
Viikolla avautui työpaikalla eräs tilanne, jota en malttanut jättää hyödyntämättä. Satuin ruokatauolla erään naisen kanssa samaan tilaan ja siinä tuli kysyttyä häneltä yhtä asiaa. Hän siihen jotakin vastasi, johon minä tylytin oman näkemykseni takaisin. Siitäkös se nainen alkoi mussuttaa ja nauraa ja oli jo aikeissa heittää käsissään olleen märän paperitollon minua päin...
Vielä selventävänä seikkana, että tuo minun asiaan heittämä kommentti oli ihan leikkimielistä kettuilua eikä siis mitenkään ilkeämielistä. Se vain on minusta niin mukavaa, kun saa toista hieman "kuumotettua" jollakin tavalla ja saa hieman tunteita/reaktioita esille. Täytyykin tästä lähtien aina kuumottaa tuota kyseistä naista, jos siihen vain on jonkinlainen tilaisuus tarjolla...
Viikolla avautui työpaikalla eräs tilanne, jota en malttanut jättää hyödyntämättä. Satuin ruokatauolla erään naisen kanssa samaan tilaan ja siinä tuli kysyttyä häneltä yhtä asiaa. Hän siihen jotakin vastasi, johon minä tylytin oman näkemykseni takaisin. Siitäkös se nainen alkoi mussuttaa ja nauraa ja oli jo aikeissa heittää käsissään olleen märän paperitollon minua päin...
Vielä selventävänä seikkana, että tuo minun asiaan heittämä kommentti oli ihan leikkimielistä kettuilua eikä siis mitenkään ilkeämielistä. Se vain on minusta niin mukavaa, kun saa toista hieman "kuumotettua" jollakin tavalla ja saa hieman tunteita/reaktioita esille. Täytyykin tästä lähtien aina kuumottaa tuota kyseistä naista, jos siihen vain on jonkinlainen tilaisuus tarjolla...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Tekstit
