21.6.2016

Juhannus tulossa

Kesäpäivän seisokkia pukkaa taas, kohta se on taas talvi ja pakkanen... Suurin ja järkyttävin minulle sattunut tapahtuma viimeisen parin viikon ajalta: Työpaikalla ruokatunnilla otin laatikosta haarukkaa. Sitä huolettomasti ottaessa (en juuri katsonut laatikkoon) pudotin sen melkein lattialle siitä syystä, että se oli erilainen mitä muut haarukat. Kotona minulla on aterimet Hackmanin Savoniaa ja samoin on myös työpaikalla (paitsi tuo yksi haarukka). Kun käsi/aivot on tottunut tietyn mallisiin esineisiin ja sitten sormiin kapsahtaa jokin totutusta poikkeava, niin sitä automaattisesti kavahtaa, että mikäs perkele se nyt kädessä on.

Työasioiden puolesta on taas pitkä ja veltto kikkeli (tai oikein pitkä ja terhakka, miten sen nyt ottaa) otsassa. Jotenkin taas niin tyypillistä, että kun loma-aika on lähestymässä, niin kaikki paskat pitäisi saada valmiiksi. Muutenkin on sapettanut yksi projekti. Sen piti olla taas niitä "kaikki-on-melkein-valmista-teet-vain-vähän-niin-sen-voi-laittaa-eteenpäin". No siinä jonkin aikaa sen kanssa painiessa kävi selväksi, että esityöt oli tehty päin persettä sen tarkempia ajattelematta ja kaiken sai tehdä lähes alusta. Lisäksi tuli muitakin mutkia matkaan tuovia asioita, joita piti selvitellä parin päivän edestä. Tämä paskahomma sitten vei aikaa toiselta projektilta, jonka kanssa on nyt lähes kusessa ennen lomia. Ja sama jatkuu lomien jälkeen, kun kaikki työt jatkuvat hässäkällä eteenpäin heti elokuussa.

Toisaalta tuo asia ketuttaa myös oman tyhmyyden/idiotismin takia. En osaa hahmottaa kunnolla työmääriä ja niihin kuluvaa aikaa (vaikka luulisi jo sellaisen onnistuvan näillä työvuosilla). Näin jälkikäteen ajateltuna tuo "lähes valmis" homma olisi pitänyt dumpata jo heti alussa mäkeen jonkin toisen niskoille eikä ottaa sitä ollenkaan kiviriipakseen. Siinä sen taas näki, että tyhmästä päästä kärsii koko ruumis.

7.6.2016

Uneton

Pari edellistä yötä ovat olleet hieman rasittavia. Viime yönä heräsin joskus kahden maissa itikoiden ininään enkä nukkunut enää sen jälkeen ollenkaan. Tuo itikoiden vininä on yksi kaikkein vittumaisimmista äänistä, kun yrittää nukkua. Tuota saatanan ininää kuullessa tekisi mieli aina repiä pelipöksyt silpuksi ja etsiä jostakin liekinheitin käsiin ja polttaa sillä kaikki helvetinvittusaatanankyrpäperkeleenverenimijäitikanlehmänpaskat! ÄRH!!

Itikkayötä edellisenä yönä näin puolestaan taas jotain ihme unta. Istuskelin jossain kunnes viereen tuli Sean Bean aukomaan päätään. Lopultahan se meni tappeluksi ja kohta molemmat putosimme jostain jyrkänteeltä alas. Minä heräsin siihen ja Sean Beanille kävi varmaan miten aina käykään. Siinäpä sitten taas makoiltiin sängyssä hereillä puoli kolmesta lähtien.

Viime viikonloppuna sain nukuttua yöt ilman heräämisiä mutta arkena tuntuu, että yöllä nukkuminen menee aivan perseelleen ja heräilen miten sattuu. Kello on hädin tuskin edes puolta kahdeksaa ja nyt jo nukahtaa tähän tietokoneen äärelle...

31.5.2016

Kysymys naisille

Nyt on pakko hieman kysyä naisilta, ei tätä muuten ymmärrä... Minkä ihmeen takia siihen pään päällä olevaan pehkoon pitää tunkea niin paljon lakkaa/kärytettä, että siitä puskasta lähtevä kitku lähes salpaa hengityksen?(!)

Tänään toimistolle tuli joku haahka toisen paikkakunnan toimistolta ja sen kyllä huomasi. Nainen istahti avokonttorissa tyhjillään olevaan työpisteeseen, joka on n. nelisen metrin päässä minun pöydästä. Vaikka Työpisteiden välillä on sermiä niin siitäkin huolimatta se uskomaton kärväntö leijaili minun työpisteelle ja kirjaimellisesti minä MAISTOIN sen paskan käryn suussani! Pitääkö minun nyt tehdä ehkä valitus työsuojeluvaltuutetulle hengitysilman pilaamisesta vai harkita käytetyn kaasunassen tilausta Varustelekasta, jotta huomennakin uskaltaisi mennä hengittelemään työpaikan ilmaa?

Mutta yksi asia minua ennen kaikkea kiinnostaa tässä: miten nämä naiset pystyvät käyttämään tuollaisia teollisuusluokan tukehduttimia ilman, että itse tukehtuvat niihin?

25.5.2016

Mehu loppu

Poikkeuksellisesti jouduin juoksentelemaan tänään kaupungilla töiden jälkeen, kun etsin hajoamaisillaan olevalle tavaralle korvaajaa. Ensimmäisessä liikkeessä ei ollut haluttua tavaraa varastossa mutta vastaavaa mutta luultavasti huonompilaatuista olisi ollut tarjolla. Vähän aikaa tuskailua ja pähkäilyä mutta päätin kokeilla vielä toisesta paikasta. Siellä sitten onnisti, kun haluttua tuotetta oli saatavilla, niin ei muuta kun kassan kautta ulos. Oli taas niin rasittava reissu, että en halua vähään aikaan mitään samanlaista härdelliä.

No mitäs ihmeellistä tuossa, voisi joku ajatella. Minulta tuo vei mehut hyvin vähiin. Ei niinkään fyysisesti mutta henkisesti. Kun sitä on tällainen kaavoihinsa kangistunut introvertti, niin kaikenlainen normaalista poikkeava vie energiat vähiin aika äkkiä. Tässä tapauksessa liikkeet, joissa kävin, olivat minulle ennestään tuntemattomia. Siihen vielä päälle uudet ihmiset, eri vaihtoehtojen vertailua, miettimistä ja tuskailua, niin alkaa olla jo tarpeeksi. Vaikka tuosta on kulunut aikaa jo useampi tunti, niin vieläkin tuntuu rasittavalle. Tekisi vain mieli koomata ja olla nollat taulussa, että saisi energiatasoja paremmin nousuun.

17.5.2016

Kuopan kaivuussa

Eilen työpaikalla satuin ruokatauolla lukaisemaan lauantain sanomalehteä, jossa oli juttua tästä Talvivaaraan liittyvästä oikeudenkäynnin päätöksestä. Ja eipä sitä voi taas muuta todeta kuin, että vitsi koko suomalainen oikeuslaitos ja virkamiesjärjestelmä.

Monta järveä pilattu käyttökelvottomaksi ja kaikenlaista paskaa päästetty luontoon tonnikaupalla. Lopputuloksena kolme henkilöä saa aivan naurettavan pienet haistapaskan sakot (vrt. ylinopeussakkojen suuruudet) ja mikä naurettavinta: aikoja sitten konkurssiin menneelle paskalle firmalle, josta ei saa irti enää pennin latia, tuomitaan sakkoja 300 k€ ja lisäksi määrätään maksamaan valtiolle rikoksen tuottamana taloudellisena hyötynä 3,5 M€! Ei vittu mitä touhua...

Katsoin myös eilen illalla mielenkiinnosta MOTin, jossa kerrottiin Kittilän ja Oriveden kaivoksista. Meinasi savu nousta korvista, kun katseli sitä kaivosyhtiöiden paskatouhua ja velttojen virkamiesten edesottamuksia. Suomessa näköjään saa tehdä ympäristön kustannuksella melkein mitä tahansa ja kukaan ei välitä mitään. Avin ja ely-keskuksen munattomat velttokullit heiluttelevat vain pulkannarujaan, kun ympäristöä paskataan sen minkä ehditään. Ehkä sanovat "Soo soo, ei näin saa tehdä" ja siihenpä se sitten jääkin ja kaivokset jatkavat vesistöjen pilaamista entiseen malliin vaikka millä poikkeusluvilla.

Aivan mahtavan hyvin olette hoitaneet tehtävänne, avi- ja ely-ihmiset!



Joskus taisin jostain lehdestä lukea, kun joku kaivosapina märisi, että "kun kaivosalalla on niin huono maine". Mistähän mahtaa johtua...? Jokainen laitos laskee enemmän tai vähemmän paskaa ympäristöönsä, niin ei siitä ainakaan kiitellä pitäisi. Tässä on minun mielipide näille apinoille koko kaivosalasta:

8.5.2016

Unia

Ooh ja aah tätä lämmintä keliä. Puuhastelin iltapäivän huonekasvien kanssa tuossa parvekkeella ja ihan kuumahan siinä meinasi tulla. Tuntuu, että viikon aikana luonto on vihertynyt nollasta lehteen. Ihmehän tuo olisi, jos ei luonto alkaisi herätä näin lämpimän viikon aikana.

Kuluneen viikon aikana olen nähnyt taas sellaisia unia. Yhtenä yönä unessa olivat minun lisäksi Daniel Graig ja Naomi Watts. Ei harmainta hajuakaan miksi juuri nämä kaksi näyttelijää olivat päätyneet uniini mutta siinä he olivat. Ja mitä he sitten tekivätkään... Molemmat olivat alasti ja Naomi istui Danielin ison aisan päälle. Siinä ylösalas-liikkeen lomassa näin, kun Naomilla oli niin uskomattoman märkä pipari, että se märkyys valui valtoimenaan hänen reisiään pitkin. Ja minä vain katselin siinä vieressä touhua silmät ymmyrkäisinä, kunnes uni katkesi ja taju palasi.

Toisena yönä olin unessa kahdestaan erään nuoren naisen kanssa. En tiedä tämän naisen oikeaa nimeä mutta hän oli eräänlainen "julkkis" ehkä n. 10 vuotta sitten. Noh, joka tapauksessa unessa tämä makoili sängyssä ilkosen alasti ja minä olin siinä hänen edessään. Nostin naisen jalkoja ylöspäin ja painoin ne hänen rintaansa vasten. Aloin kiusoitella häntä nuoleskelemalla ja puremalla häntä reisien takaosasta. Ja juuri, kun olin pääsemässä lipaisemaan hänen piparia, niin taas filmi katki ja ääretön frustraatio päällensä.

On se nyt kärpele sentään, kun jos vähänkään olen pääsemässä unessa pintaa syvemmälle, niin heti katkeaa uni! Muut kyllä bylsivät unissani miten tahtovat mutta minä jään (taas kerran) ilman.

1.5.2016

Vappuna 2016

Tänä vuonna vappu osui sunnuntaille, niin kosahti sitten sekin "ylimääräinen" vapaapäivä. Tämä vuosi on kyllä noiden vapaapäivien suhteen muutenkin huono, kun suurin osa kalenterin punaisista päivistä osuu viikonlopuille. Katselin huvikseni vanhoista teksteistä, että mitä olen aikaisempina vappuina tehnyt ja ei tämän vuoden vappu paljoa eronnut aikaisemmista. Kodin arkiaskareita, kuntoilua ja yleistä vetelehtimistä.

Tänä vappuna minulla
- ei ollut vappupalloa
- ei ollut vappupillua
- oli oikeanlaisia, reiällisiä vappumunkkeja (ns. tyttömunkkeja, toisin kuin vuonna 2013)

Oli taas sopivan lämmin päivä, mittari näyttää vieläkin viittätoista astetta lämmintä. Päivällä pyörälenkin jälkeen istahdin parvekkeelle hieman levähtääkseni ja banaania mussuttaakseni. Kun oli lämmintä ja väsytti hieman, niin tajuhan siinä lähti mutta mikäpäs siinä oli lämpimässä auringossa torkkuessa. Siinä mielessä mukavaa aikaa tämä kevät, kun alkaa olla lämmintä mutta itikat ja muut inisevät, surisevat ja pistelevät ötökät eivät ole vielä ilmestyneet riesaksi.

24.4.2016

Hiljainen huhtikuu

Jatkuu samassa sarjassa tämäkin kuukausi mitä edelliset. Arki löntystää omalla painollaan eteenpäin ja mitään ihmeellistä ei ole tapahtunut.

Talojen kaupittelu on taas kiihtynyt talven jälkeen. Tuntuu, että pelkästään nyt huhtikuussa taloja on tullut myyntiin enemmän kuin marras-maaliskuun aikana yhteensä. Ei sen puoleen, vaikka taloja näyttää tulevan myyntiin, niin yllättävän moni kohde ilmestyy uudestaan. Eli on jo ollut viime kesänä myynnissä, hävinnyt syksyllä myynnistä ja tekee nyt taas paluun.

Tässä joukossa näyttää olevan tyypillisesti taloja, jotka
- ovat ihan liian hintavia,
- sijaitsevat huonolla paikalla tai
- vaativat perusteellista remonttia
tai sitten edellisiä yhdistellen.

Nyt kevään aikana olen nähnyt vain kaksi paikkaa, joita katsoin hieman enemmän "sillä silmällä". Hinnat olivat kohdillaan, sijainnit sopivat ja talojen pohjaratkaisut eivät olleet pöllömmät. Ensimmäistä kohdetta olisin voinut uteliaisuudesta käydä katsomassa mutta se ehti hävitä pois markkoinoilta ennen kuin mitään yleistä näyttöä kerkesi olla. Ei tuo loppujen lopuksi jäänyt harmittamaan kovin paljoa, kun tämän paikan tontti oli hölmön mallinen (pitkä ja kapea), niin luultavasti homma olisi lopahtanut siihen minun osalta. Toisessa paikassa taas tontti olisi ollut ihan sopivan iso ja järkevän muotoinen, mutta kun tutkailin karttapaikalta ja ilmakuvista tarkemmin tonttia ja rajoja, niin huomasin, että tontin poikki (reunasta kylläkin) meni tie/kärrypolku toiselle tontille. Eipä sitten oikein sekään innostanut, kun tuollainenkin luultavasti tulisi rajoittamaan tontin käyttöä jossain vaiheessa.

Tällä vauhdilla luultavasti käyn katsomassa ensimmäisen kerran jotakin paikkaa ehkä ensi vuoden puolella ja ehkä jos tuulet puhaltavat oikeasta suunnasta, niin joku ostettava paikka sattuu kohdalle luultavasti viiden vuoden kuluttua.

7.4.2016

Noituutta

Minulla saattaa aina aamuisin herätessä soida joku musiikkikappale päässä. Tänään oli taas sellainen aamu ja kappaleena korvien välissä soi cHisun Tähdet. Hetken päästä aamupalaa tehdessä avasin radion ja mitäpä sieltä ensimmäisenä pukkaa ulos: cHisun Tähdet.... o_O

2.4.2016

Vuosi pulkassa

Kulunut viikko oli yhtä juoksemista töiden kanssa. Joka päivä jouduin käymään jossain palaverissa tai penkomassa asiakkaiden paikkoja. Sinällään ihan mukavaa vaihtelua tuo eri paikoissa käynti siihen normaaliin pöydän edessä pönöttämiseen mutta siinä mielessä huono, että omat työt seisoo kokonaan kyseisen päivän. Onneksi viikko oli vain nelipäiväinen, joten pääsi hieman helpommalla.

Eilen tuli myös ensimmäinen vuosi täyteen tässä työpaikassa. Eipä tästä ensimmäisestä vuodesta tule mieleen mitään sen kummempia. Alussa oli tietysti vähän veltompaa mutta nyt tekemistä on riittänyt. Jos vertaa entiseen paikkaan, niin täällä projektit ovat pienempiä ja lyhytkestoisempia. Ja yllättäen ehkä hieman vähempitöisiä. Tai ehkä pikemminkin on kyse kulttuurieroista. Aikaisemmissa töissä työkalut olivat mitä sattuu ja sellaista "byrokratiaa" oli paljon enemmän. Nyt työkalut on hieman paremmat (vaikka ei ne vieläkään täydelliset ole), ja tekeminenkin on jotenkin hieman "vapaampaa".

Lisäksi kaikenlaiset välikädet hävisivät välistä. Aiemmin oli huomattavasti enemmän muiden henkilöiden puheiden varassa, jolloin ei aina pystynyt olemaan ihan varma, että mitä se asiakas haluaa. Nyt kun on suoraan asiakkaiden kanssa tekemisisissä, niin projekteissa pysyy paljon paremmin kartalla ja samalla tietää vähän enemmän asioiden taustoja. Toisaalta tuon seurauksena tilalle on tullut sellaista asioista jahkaamista mutta enemmän se ehkä riippuu siitä, että asiakkaalla ei ole kaikki haluamiset ihan vielä selvillä.

Mutta jos varovaisesti arvioi kokonaisuutta, niin ehkä hieman parempaan mentiin työpaikan vaihdoksen myötä.