PIkkujoulut

Tänään on työpaikan pikkujoulut!

Mutta mitenkäs minä sitten tässä omiani tarinoin? Aivan, väliin jäivät pikkujoulut. Ei oikein nuokaan kissanristiäiset kiinnosta, kun minunkaltaiselle siellä ei ole mitään kiinnostavaa. Muiden toilailut pikku pierussa eivät kiinnosta pätkääkään ja muukin ohjelma oli jonninjoutavan oloista (joku teatteriesitys - kiveäkin kiinnostaa). Syöminkiähän siellä olisi ollut tarjolla mutta pelkkä ruoka ei vielä ole tarpeeksi painava syy.

Pitkään kuitenkin mietin ennen viimeistä ilmoittautumispäivää, että lähdenkö vaiko en. Kun on uusi työpaikka, niin tuolla oppisi tuntemaan henkilöitä. Ja toisaalta sama toisinpäin eli kun ei oikein tunne ketään, niin ei huvita lähteä sinne itsekseen pönöttämään. Ennen kuin tein päätöksen lähtemisestä, niin tuo asia pyöri mielessä ja vaivasi minua pitkään. Osaltaan myös sen takia jätin lähtemättä. Kun olin tehnyt päätöksen, että en lähde, kaikki tuo turha tuskailu asian tiimoilta jäi pois. Jos puolestaan olisin mennyt sinne, niin luultavasti olisin tuskaillut asian kanssa koko tämän välisen ajan. Joten miksi kiusata itseään tuollaisella turhanpäiväisellä asialla, parempi olla omissa oloissaan mieli rauhassa kuin kaukana epämukavuusalueella.

Ilotonta

Kerrankin pääsin pukille!

En tiedä edes miten oli mahdollista, että eteeni oli sattunut sellainen tummahipiäinen kaunotar. Enpä olisi uskonut, että aloitan jäätelön maistelun suoraan suklaasta ja jätän vaniljan väliin. Huvitti vain aika paljon, kun hän muistutti kovasti Halle Berryä. Pitkät tummat hiukset ja ruskeat silmät, niin eipä sellaisesta voi pitää silmiään erossa.

Kun hän tuli sohvalla istumaan kosketusetäisyydelle minusta, niin en malttanut pitää näppejäni irti vaan kellistin hänet lähes välittömästi alleni ja keskityin siihen rintavarustukseen. Aah ja vielä kerran OohAah mitkä rinnat sillä naisella oli. Hänellä oli päällään sellainen oikein runsaan avokaulainen vaalea paita. Paita oli kivan löysä ja antoi oikein sopivasti myöten, joten ne himoittavat kirsikkapullat pystyi kaivamaan esille sieltä paidanrakosesta ja varsinkin kun tällä perverssillä ei vielä ollut rintaliivejä päällään. Siinäpä niitä oli kiva nuoleskella ja puristella ja taisipa nainenkin olla tilanteesta kiihottuneena. Tai näin ainakin nännien asennosta päättelin.

Nopeasti housut lensivät molemmilta lattialle ja lopulta pääsin tekemään sitä mistä olen haaveillut jo aivan liian pitkään. Mutta sitten se klassinen mutta... Tunnen hänen lantionsa omaani vasten mutta en tunne ulokkeellani yhtään mitään. Tiedän, että se on hänen sisällään mutta en tunne mitään. En yhtään mitään! Liikuttelen typertyneenä itseäni nopeammin ja nainen näyttää vain nauttivan enemmän ja enemmän ilman, että tietää mitä minä koen sisälläni. Lopulta nainen saa Oon ja minä lysähdän hänen viereen pää pyörällä. Ei helvetin helvetti...

Katkerana heräten pimeään ja sateiseen aamuun. Ei onnistu oikeassa elämässä, niin miksi se sujuisi sitten unissakaan...

Sponsorointia

Muistuipa sellainen aihe mieleen, jota pyörittelin päässä jossain vaiheessa. Yksi tissieläinbloggaaja oli saanut kumitehtailijalta propagandasponsorointilahjana kumisia tiivisteitä (käytetään lihan piilotuksessa) sekä suklaata. Minä niin mieleni pahoitin tuosta suklaasta. Toiset ne vain saa namia tuosta vain ja muuta tilpehööriä siinä sivussa ja toiset on sitten kuivin suin. Hmph!

No joo, mietinpähän vain, että eipä taida tämä minun blogi olla mikään houkuttelevin vaihtoehto sponsoroijille. Lukijoita ehkä se muutama, harvakseltaan uusia kirjoituksia ja niidenkin sisältö napinaa, niin ei ole houkutteleva kohde. En edes keksi minkälaisten tuotteiden propagandaa minä voisin levittää. Rätit ja meikit on naisten heiniä, muusiikkia tai kirjallisuutta kuluu vähän ja nekin ovat melko kapelta alalta ja mitkään teknisten laitteiden arvostelut ei oikein nappaa. Ympäri nettiä kun löytyy pilvin pimein vekotinsivustoja, joissa on testaukset tehdään perinpohjaisesti. Ainut kategoria mikä tulee mieleen on ehkä jokin yksinäisyyteen liittyvä asia/juttu. Eikä sekään kuulosta mitenkään kiinnostavalta asialta, joten siihenpä jää tämäkin aihe.

Loppuun vielä vähän miettimisen aihetta. Yhtenä iltana katselin ulkosalla ollessa, kuinka matalalla olleet pilvet liikkuivat nopeasti. Maan pinnalla ei tuullut ollenkaan ja muutenkin oli hiljaista, niin laittoi vain miettimään, että miksi pilvistä ei lähde minkäänlaista ääntä, kun ne kulkevat taivaalla.

Unia ja ohjelmia

Tässä menneellä viikolla olen muutamana yönä nähnyt unia, jotka ovat jääneet mieleen vielä heräämisenkin jälkeen. En muista milloin viimeksi on näin käynyt, että useamman yön unet ovat muistuneet vielä aamulla, mutta pitkä aika siitä on.

Viime yönä näin unta, että minulla oli päällä joku valkoinen asu. Kovasti se muistutti M62:sta talviasentoon käännettynä. Lisäksi minulla oli vielä selässä sellainen musta keikkakassi. Näillä varusteilla varustettuna olin kuntoilulenkillä jossain lumisessa metsikössä. Ilmeisesti oli kevättalvi, kun lunta oli vähän ja aurinko paistoi siniseltä taivaalta.

Yhtenä yönä puolestaan näin unta, josta ei kovin hyvin jäänyt muistikuvia mutta kuitenkin sen verran muistan, että minulla oli jousipyssy, jolla ammuskelin nuolia muiden ihmisten perään. Kolmannessa unessa taas pyöri tämä kouluaikainen ihastus. Siinä hänellä oli miehenään joku kaljupäinen kaljamaha, joka oli minusta erittäin ärsyttävä juntti.

Tiedä sitten miksi tuollaisia unia on taas tullut nähtyä. Ehkä tuon nuolien ampumisen selittää se, että Arrowista alkoi uusi kausi, josta on tullut katsottua pari jaksoa. Tulipahan muuten mieleen tuosta äskeisestä yksi työpaikalla käyty keskustelu. Kuuntelin sivukorvalla, kun maatiaiskissa ja kihertäjä keskustelivat katsomistaan tv-sarjoista. Kihertäjä on minua huomattavasti vanhempi ja maatiaiskissakin ehkä sen viitisen vuotta mutta tuntui vain sille, että minun tv-sarjamakuni on ihan eri planeetalta verrattuna näihin kahteen.

Sitä ja tätä

Mikähän siinä on, että juuri maanantaiaamuisin kaikki töhöt tuntuvat lähtevän liikenteeseen. Piti eilen ajella autolla töiden takia ja jälleen sattui taas kohdalle se rampilta-körökörö-lörötellen-ja-moottoritiellä-kaasu-pohjassa -idiootti. Ja tällä kertaa oli vielä akka ratissa! Toisaalta, välillä sitä voi kokea liikenteessä myös sitä parasta iloa eli vahingoniloa. Kun olin palaamassa takaisin työpaikalle, niin minut ohitti joku Audi-peelo urku auki ajaen. Vähän matkan päässä tästä ohituspaikasta oli edessä peltipoliisi ja tämän mulkvistin kohdalla räpsähti keltainen salamavalo. Kyllä nauratti makeasti ja teki mieli taputtaa käsiä ja tuulettaa.

Blogillakin oli syntymäpäivä - kuukausi sitten. Muistin sen paria viikkoa ennen tuota päivää mutta eihän sitä enää kohdalla muistanut. Noh, eipä tuossa nyt kovin suurta vahinkoa tapahtunut, kuukausi sinne tai tänne. Viisi vuotta jo mutistu kaikenlaista ja edelleen samoja asioita kitistään. Eipä ole siis kovin kummoista kehitystä tapahtunut tänä aikana.

Pimeässä

Perjainta piti töiden jälkeen lähteä viettämään viikonloppua kotonakotona vanhempien luona, koska oli asioita hoidettavana. Olisihan se pitänyt suosiolla arvata, että kun edellisenä päivänä (to:na) varoiteltiin myräkästä, niin sähkökatkoja olisi luultavasti tiedossa. Ja kuinka ollakaan, kello puoli kuuden aikaan pimeys saapui. Tai ei oikea pimeys, kun ulkona oli vielä valoisaa, mutta sähkökynttilöistä sammui tuli. Ja pimeys kesti. Muutamaan kertaan yrittivät laittaa sähköjä päälle mutta eipä onnistunut. Otin sattumalta työpuhelimeni matkaan ja sillä tuli kurkittua sähköyhtiön häiriökartalta tilannetietoja (hei, jotain hyötyä siitä kalikasta!) ja eipä se kovin ilahduttavalta näyttänyt, kun kartalla oli joka paikassa punaisenaan sähköttömiä paikkoja. Ihan hetkeen ne sähköt tuskin tulisivat tuollaisessa tilanteessa, joten siinäpä se meni sitten loppuilta pimeässä möllöttäessä. Samapa tuo oli jo kömpiä ennen yhdeksään sänkyyn nukkummaan, kun ei ollut mitään tekemistä. Tai vaikka olisikin ollut, niin ei siinä otsalampun himmeässä valossa olisi kuitenkaan saanut mitään aikaan.

Siinä unen tuloa odotellessa sitä tuli ajateltua tätäkin tilannetta ja verrattua sitä entisaikaan. Ennen Wanhaan isovanhempien nuoruudessa se on ollut normaalia, että illat on eletty pimeässä päreen valossa puhdetöitä puuhastellen. Nykyaikana taas kun kaikki toimii sähköllä, niin eipä sitä oikein pysty mitään tekemään... Ellei nyt sitten halua vuolla puukolla intistä tuttuja leiridildoja kynttilän valossa. Juuei, lautapelejä olisi ollut kotona kaappi täynnä mutta eipä niitäkään ole itsekseen oikein innostavaa pelata.

Toisaalta tuollaisissa tilanteissa minulle tulee mieleen aina yksi asia mitä voisi tehdä, mutta eipä sekään ole minulle vaihtoehto. Jos olisi parisuhteessa, niin sähkökatkon aikaan voisi ihan hyvin keskittyä sängyllä pimeässä makoillessa toisen hiplaamiseen, kun mitään muita häiriötekijöitä ei olisi ympärillä. Ensin voisi näykkäistä kaulasta ja niskasta, sen jälkeen vaikka vähän rintojen vaivausta ja puristelua, nännien pyörittelemistä ja vääntämistä yms. asioita, joista allekirjoittanut voi vain haaveilla.

No mutta kuitenkin, seuraavan aamun valjetessa oli sentään sähköt jo tulleet takaisin, niin ei onneksi tarvinnut enää tunnelmoida kynttilän valossa aamupaskaa pönttöön. Mitään puita ei kaatunut tai muutakaan vahinkoa ollut tapahtunut vaikka illan aikana tuuli ajoittain kovastikin, joten melko vähäisillä ongelmilla tuostakin myrskystä selvittiin.

Pankin tiskillä

Eipä ole ollut mitään niin ihmeellistä tekemistä, niin olen juoksuttanut hieman pankkeja (vai pikemminkin minä juossut pankeissa?) asuntolaina-asioissa. Vaikka sitä taloa ei ole vielä(kään) näkyvissä, niin ajattelin jo paneutua hieman nyt etukäteen tähän asiaan. Eipähän tarvitse sitten paniikissa ryntäillä sinne ja tänne, jos se ostettava talo löytyy (joskus sadan vuoden päästä) ja tietääpähän tarjousta jättäessään, että sieltä pankista saa sitä lainaa.

En vielä tehnyt kovin kattavaa kilpailutuskierrosta. Osalle pankeista olisi pitänyt laittaa nettihakemukseen ostettavan kiinteistön tiedot, joita minulla ei vielä tietenkään ole tiedossa, niin nämä jätin suosiolla väliin. Mitään kovin suuria eroja saamissani lainatarjouksissa ei ollut. Lainojen marginaalit vaihtelivat karvan alle yhdestä prosentista lähemmäs puoltatoista, nosto- ja kuukausittaiset lainanhoitokulut olivat myös melko tasoissa. Kun tuo arvioitu lainasumma oli vielä kohtalaisen pieni, niin loppujen lopuksi lainan kokonaiskulutkin jäivät kaikissa vaihtoehdoissa parin tonnin sisään toisistaan. Tonni pari, onhan se tietysti rahaa sekin, jolla teksisi vaikka mitä, mutta kun vertaa sitä siihen kokonaissummaan, niin pieneltä se sitten näyttää. Noiden lukujen perusteella lainatarjoukset pystyi kuitenkin vielä laittamaan helposti järjestykseen.

Enemmänkin mietittävää tuli sitten muiden "lisukkeiden" osalta. Jos ottaisin lainan jostain muusta kuin tämänhetkisestä tilipankista, niin kaikki asiointi pitäisi siirtää sinne uuteen pankkiin ja samalla kaikki asiat pitäisi tarkastella läpi. Yhdessä paikassa ei saanut juuri mistään mitään alennusta, toisessa pankissa palvelumaksuista saisi hieman alennuksia avainasiakkuudella ja kolmannessa paikassa omistajajäsenyys/bonusjärjestelyillä saisi vielä enemmän alennusta. Otapa näistä sitten vähä-älyisenä äkkiä selkoa, että mikä vaihtoehdoista tulisi kokonaisratkaisuna minulle kaikkein edullisimmaksi.

Toisaalta myös pankissa asioidessaan tuli tehtyä huomaamattaan vertailua palvelun osalta. Muutamassa pankissa palvelu oli sellaista asiallisen neutraalia. Yhdessä paikassa taas tuntui, että pankkivirkailija oli jotenkin kulahtaneen oloinen ja töihinsä leipiintynyt. Ei se oikein minussa suuria pankinvaihtohaluja herättänyt, kun tuntui siinä tuolissa istuessa, että se virkailija puhui enemmän sille tietokoneen näytölleen kuin minulle. Ja toisessa paikassa taas tuntui, että virkailija oli vähän... hmmm... kieli ruskeana asiakasta miellyttävä, jotta saisi pankkiinsa uuden asiakkaan. Kieltämättä täytyy kyllä sanoa, että palvelullakin on hieman jonkinlaista vaikutusta tuohon vertailuun. Aina tietyn pankin tarjousta tutkiessa tuli mietittyä, että haluaisinko asioida pankissa, jossa saa tuollaista palvelua.

Eipä tähän loppuun voi muuta sanoa kuin, että työstä se käy tämäkin pankkien ja lainojen vertailu.

Nainen ratissa

Tässä uudessa työpaikassa olen joutunut matkustelemaan enemmän eli käymään asiakkaan luona. Matkat hoituu autolla ja siinä ajaessa on aina saanut ihmetellä monestikin muiden toilailuja. Ajomatka asiakkaan luo kulkee osan matkaa moottoritien kautta ja välillä olisi tehnyt mieli läpsiä poskille muita tiellä ajavia.

Otetaan esimerkiksi moottoritielle tulo. Useasti, kun olen ollut ajamassa ramppia alas liittyäkseni moottoritielle, edessäni on ajanut joku pallinaama, joka ei yleensä ole osannut painaa jalallaan tarpeeksi sitä oikeanpuoleista pedaalia. Siinähän sitten yrität sujahtaa moottoritien liikennevirtaan tämän pässin takana alle kahdeksaakymppiä köröttelemällä. Hyvin onnistuu! "Parannettu" versio tästä pällistä on sellainen, että kun on päässyt moottoritielle ja yritän ohittaa tätä hitaasti ajavaa idioottia, niin sittenhän siitä kusisesta kotterosta löytyy se ylimääräinen vaihde ja jästin kinneri kiihtyy jo ylinopeuden puolelle. Yritäpä siinä mennä ohi tästä saatanan tampiosta! Painaisi perkeleen lussumuna sen kaasun pohjaan jo siinä rampilla, niin ei tarvitsisi arpoa autoaan niiden muiden vauhdilla ohi ajavien sekaan.

Monesti näyttää myös se moottoritieltä lähteminen olevan vaikeaa. Liittymä pois tieltä on edessä vasta puolen kilometrin päässä tai kauempanakin, kun edellä oleva auto ryhtyy hidastamaan vauhtiaan. Niin sitä minä vain ihmettelen, että eivätkö nämä pösilöt tiedä/tajua sitä, että muiden autoilijoiden kannalta sitä vauhtia on parempi hidastaa vasta sitten, kun se oma pirssi on liikautettu sinne erkanevan kaistan puolelle. Sitä varten se kaista on niin pitkä, että siinä saa vauhdin hidastumaan eikä tarvitse painella jarrua jo siinä moottoritien puolella. Ei ihmekään, että tiellä syntyy sitä haitariliikettä, kun mäntit eivät osaa painaa kaasua/jarruttaa oikeaan aikaan.

Kolmas poskille läpsittävä tapaus on se tyypillisin eli persiissä roikkuja. Useasti näkee peruutuspeilistä, kun takana ajava auto saavuttaa autoni ja jää sitten siihen takapuskuriin roikkumaan mutta ei lähde kuitenkaan ohittmaan vaikka siinä vieressä olisi ihan ohituskaista. Yksi em. tapaus sattui kesällä. Ajoin moottoritiellä rajoituksen mukaan, kun siihen peräpeiliin ilmestyi roikkumaan auto, joka ei kuitenkaan lähtenyt minua ohittamaan. Koska olin jo lähellä liittymää, josta poistuisin tieltä, niin ajattelin hieman testata. Nostin jalan pois kaasulta, jolloin tietysti vauhtini alkoi hidastua. Ja mitä tekee tämä takana tullut auto: ei mitään ja antaa tulla vain lähemmäksi eikä tee elettäkään ohittaakseen! Lopulta siinä rampin kohdalla minulla oli vauhtia enää vain kahdeksankymppiä, kun löin vilkun päälle ja poistuin moottoritieltä. Katsoin tätä perässä ajanutta autoa, niin tämä jatkoi matkaansa eteenpäin. Kun tarkemmin katsoin kuljettaa, niin olipa yllätys... Akka ratissa! Ovatko naiset liikenteessä niin perässä kulkevia lampaita, että eivät osaa tehdä päätöksiä kesken ajon. Jos ajaisin autoni metsähallituksen puolelle, niin tulisikohan perässä ajanut naiskuski samaa polkua pitkin?

Joskus näille perseessä roikkuville kuulapäille pitäisi demonstroida pesäpallomailan kanssa, että mitä se turvaväli oikein tarkoittaa. Seisottaisiin peräkkäin ja minä kääntyisin ja heilauttaisin pesäpallomailalla ympärilleni niin paljon kuin lähtee. Jos maila kopsahtaisi nuppiin, se olisi henkilökohtainen voivoi. Jos taas ei, niin turvaväli olisi kunnossa. Ihan sama se on senkin auton kanssa, nämä vitun idiootit vain ei näytä sitä tajuavan, että äkkijarrutustilanteessa nämä omasta mielestään täydellisesti ajavat mulkerokuskit eivät ehdi tehdä yhtään mitään, kun ovat jo toisen takakontin sisällä.

Luonnossa

Tänään kävin liikkumassa luonnossa ja kyllä kannatti. Aurinkoinen lämmin keli, aivan tyyntä ja taivaalla ei pilven pilveä. Joka paikassa oli vielä mukavan vihreää mutta ennen kaikkea se hiljaisuus. Ei kuulunut autojen ääniä, ei kuulunut ihmisten ääniä, tuuli ei suhissut puissa ja ei edes kuulunut lintujenkaan ääniä. Olisi tehnyt mieli jäädä lötköttelemään pitemmäksikin aikaa auringossa lämmenneen kallion päälle kuuntelemaan hiljaisuutta ja imemään lämpöä mutta aikataulullisista syistä en voinut.

Jämähtää

Avaudutaanpas jälleen kerran jonninjoutavalla lätinällä, kun ei ole mitään asiaa.

Nykyään tympii katsoa uutisia. Kun jonkun aihepiirin uutista pukkaa kerran tuutista ulos, niin sitähän sitten tulee ulos viikkotolkulla. Nyt on tapetilla nämä pakolaisasiat ja Suomi kusessa -tyyliset uutiset, ja näitä ennen puolestaan tuli vähän väliä Ukrainan kriisiä. Noihin hallituksen leikkauslistoihin olisi voinut jotakin VIHA!puhetta kommenttia heittää mutta ei jaksa. Kaikki menee päin persettä kuitenkin niin yhtä tyhjän kanssa.

Talojen katsominenkaan ei ole edennyt yhtään mihinkään. Näyttää vähän sille, että viimeisen parin viikon aikana myyntiin on tullut huomattavasti vähemmän kohteita mitä alkukesästä. Kesällä uusia kohteita tuli montakin päivässä, nyt tahti on hyytynyt sellaiseksi, että hyvä jos tulee yksi tai kaksi ilmoitusta nettiin päivän parin sisään. Mutta hidasta näyttää olevan noidenkin talojen myynti. Mitä nyt huvikseni viime kesänä (siis v. 2014) katselin talojen myynti-ilmoituksia, niin osa kohteista on vieläkin myynnissä. Välittäjät näyttää vain vaihtuvan mutta siltikään ei mene kaupaksi. Voi olla melko tuskaista omistaa tuollainen talo, jos siitä olisi päästävä eroon äkkiä esim. työn perässä muuttamisen takia.

Katsoin tässä yhtenä päivänä huvikseni yhtä kunnon porholinnaa ja mietin, että millaista olisi asua sellaisessa talossa itsekseen. Hinta alkoi numerolla kuusi, neliöitä löytyi yli 200, talo oli järven rannalla ja pihanurmikkokin oli sitä kokoluokkaa, että niitossa olisi jo melkein tarvittu kukkapenkkitraktoria. Jos ei myyntihinta vielä nikottanut, niin ylläpitokuluja tarkastellessa kävi viimeistään ilmi, että poikamiehen kukkaron pohjalla pitäisi olla myös jotain muutakin kuin nöyhtää ja se nuhjaantunut kortsu. Kun normaalisti sähkölämmitteisissä taloissa sähköenergian kulutus on luokkaa 20 MWh/vuosi, niin tässä se oli lähemmäs 40 ja vuotuinen kiinteistöverokin huiteli tuhannen euron paikkeilla. Ei tarvitsisi varmaan tekemisen puutetta valitella tuollaisessa talossa. Koko talon siivouksessa vierähtäisi pari päivää, samoin nurmikon ajossa. Ja jos noilta jäisi aikaa, niin loppuaika pitäisi hakata halkoja, jotta sähkölaskua saisi piennennettyä puulämmityksen avulla.

Tähän väliin puujalka:

Mitä yhteistä on insinöörillä ja vatupassilla?
Kumpikin huomaa virheen, mutta ei osaa itse korjata sitä.

Vähän tuolta vatupassilta nyt tuntuu... Yksinäisyydelle ja parisuhteettomuudelle en saa tehtyä yhtään mitään. Tämäkin asia on pyörinyt viime aikoina aivan liian paljon mielessä. Lähipiirissä on kai tapahtumassa jonkinlaista pariutumista ja työpaikallakin on jo ollut puhetta pikkujouluista, joka on tietenkin avec-tapahtuma. Sinnepä on sitten hyvä lähteä itsekseen, kun ei vielä oikein tunne ketään tuolta työpaikalta... No, kai se on toisaalta vain hyvä merkki, kun ei tarvitse muita asioita märehtiä (esim. kyrsiintyä töistä) ja joutaa näin jonninjoutavaa asiaa vatvomaan mielessään.