19.4.2015

Puhe-elin

Työpaikan vaihdoksen myötä tuli myös uusi työpuhelin. Tai ehkä pitäisi paremminkin puhua "puhelimesta". Tämä kalikka on siis "älypuhelimien" lahkoon kuuluvaa mallia ja onpahan ollut opetteleminen sen käyttämisessä. Kun on tottunut käyttämään näitä Wanhan Cunnon Ajan Puhelimia, niin oli melkoinen tyrmistys, kun otti tätä vekotinta käyttöön. Mitä toimintoja oli ennen pitänyt itsestäänselvyyksinä vanhoissa hyvissä puhelimissa, niin tästä rakkineesta ne kaikki loistivat poissaolollaan.

Jos haluaisi laittaa nopeasti puhelimensa äänettömälle, pelkälle värinähälytykselle tai piippaukselle, niin eipä onnistu profiilia vaihtamalla, koska sellaisia ei ole. Jostain helvetistä ensin pitäisi hiplata valikkoa esille, josta veivataan sitten ääniä kohdalleen.

Entäs sitten puhelinnumeroiden tallennus... Naputtelin yhden numeron ja painoin tallenna:
puhelin: "Määritä ensin tili"
UT: "Mikä prkleen tili?!" o_O
*ohjeiden kaivelua netistä*
ohjeen huomautus: "Puhelinnumeroita ei voi tallentaa SIM-kortille"
UT: "Siis mitä vattua?!!!"

Lopulta, kun otin sähköpostin käyttöön, niin helpoiten numerot sai lisättyä tekemällä kontaktit sähköpostiin, josta ne automaagisesti synkronoituivat puhelimeen. Mutta on se nyt jo SanonkoMikä, kun ei voi puhelimeen edes tallentaa numeroita ilman, että pitää joitain saamarin tilejä luoda.

Mitäs muuta... Ihmetyttää myös nämä palikassa valmiina olleet sovellukset. Heti aloitusnäytöltä löytyi kyllä kaiken maailman lärvikirjat, twitterit, yms. someyrjötykset ja nippu persreikälän sanomalehtien kuvakkeita mutta tärkeimmät puuttui. Vähän aikaa sai päätään raapia, että löysi ensin sen tärkeimmän eli mistä pääsee soittamaan. Onneksi sentään nämä aivan jonninjoutavat sovellukset sai poistettua kokonaan laitteesta ja aloitusnäyttöön sai veivata haluamansa aloitusnamiskuukkelit. Ja tässäkin oli tietysti se säännön vahvistava poikkeus eli jostain ärsyttävän kumman syystä kalenteria ei saanut lisättyä valikkoon.

No entäs laitteen fyysiset ominaisuudet. Entiseen verrattuna painaa kuin synti ja on aivan tajuttoman molon kokoinen. Ennen puhelinta saattoi kanniskella taskussaan mukana, jos lähti vaikka käymään jonkun luona juttusilla. Nyt kalikka jää pöydälle makaamaan, kun ei sitä taakkaa huvita ottaa kantaakseen. Eli se siitä nykyajan tavoitettavuudesta, minun tavoitettavuus siirtyi takaisin lankapuhelinten aikaan. Akkukesto on myös aivan pelleilyä. Tällä viikolla latasin lätyskän maanantaiaamuna ja jo torstaina sen sai lyödä laturin perään. Huomion arvoista oli, että en käyttänyt puhelinta juuri ollenkaan (tein sillä yhden puhelun ja säätelin lähinnä asetuksia), wlanit ja datayhteydet oli otettu pois päältä ja vekotin oli päällä vain työaikana. Tänä aikana siviilipuhelimen neljästä pykälästä hävisi vain yksi pykälä pois.

Laitteella kirjoitus on myös oman maininnan arvoinen. Näytöllä näkyvä qwerty-näppäimistö on aivan liian pieni, eikä se juuri suurene vaikka puhelinta pitäisi pystysuunnan sijaan vaakasuunnassa (asennon mukaan kääntyvä näppäimistö, o-Ooh, miten mullistavaa!). Ennakoivalla tekstinsyötöllä ei tee yhtään mitään, koska se ehdottaa aina vääriä sanoja ja lopulta kaiken joutuu kirjoittamaan alusta loppuun. Olisi laitteessa kai jonkinlainen "pyyhkäisynäppäimistö" (sormen vetely pitkin näppäimiä) mutta eipä ollut siitäkään apua minun nakkisormilla. Omalla puhelimella, jossa on vain 9 kirjoitusnäppäintä (+erikoismerkit) ja hyvä ennakoiva tekstinsyöttö, niin kirjoituksen nopeus on huomattavasti suurempi ja näppäinpainalluksista saa selkeän palautteen.

Eli mitä tästä laitteesta voisi sanoa yhteenvetona. Se ei ole hyvä puhelimena, kameran käytettävyys on jostain naurettavan ja ala-arvoisen väliltä verrattuna vaikka oikeisiin pokkareihin (tosin kyllä niistä otetuista kuvista tulee ihan katseltavia) ja "tietokoneena" vehje on täysi vitsi. Niin ja käynnistyy vielä kaiken lisäksi aivan liian hitaasti (oma puhelin ja tietokone ovat jo käynnistyneet siinä ajassa, kun tähän vasta syötetään pin-koodia).

Ja vielä kuvallinen yhteenveto nykyajan "puhelimista":



Meinasi vielä vallan unohtua. Kun oli ensimmäisen viikon vedellyt sormella tämän perkelelliseen laitteen hiplausnäyttöä välillä hipeltäen, välillä raivon vallassa, niin johan se melkein sormikin otti siitä itseensä. Hyvä ettei pitänyt käydä anomassa työterveydessä sairaslomaa rasitusvammojen takia! Jontkaan nämä nykyajan helvetilliset laitteet pitäisi nakata!

11.4.2015

Täällä taas

Muutosta ja parista ensimmäisestä työviikosta on selvitty hengissä ja nyt on taas arki palautunut hieman takaisin uomiinsa ja pääsee tännekin kirjoittelemaan jotakin. Muutto oli... noh, muutto. Se nyt meni ilman sen kummempia häslinkejä. Enemmän tuskailua toi se, kun sai etsiä jotakin tiettyä tavaraa kissojen ja koirien kanssa. Tuntui, että elämä on ihan sekaisin, kun mitään ei löydä mistään. En ole vielä edes purkanut kaikkia paketteja ja tiedä häntä tulenko edes purkamaan. Ei huvittaisi toista kertaa ryhtyä samanlaiseen purkamis- ja pakkausrumbaan, jos nyt jostain löydän sen ostettavan asunnon ja muutan tästä vuokraläävästä pois.

Ensimmäisellä viikolla töissä oli kaikenlaista hötkyämistä. Alussa kaikki oli hieman sekavaa, kun ei tiennyt mitä on missäkin ja kuka hoitaa mitäkin asioita. Loppuviikosta puolestaan hieman alkoi jo tympäistä, kun lähinnä koko viikko tuli tutustuttua kaikkiin yrityksen ohjeisiin ja kaikkeen sellaiseen diipadaapaan. Olisi tehnyt mieli tehdä jo oikeita kunnon töitä eikä tuollaista "leikkimistä". Toisella viikolla pääsin jo hieman "lähemmäksi" niitä oikeita töitä, kun piti tutustua uusiin asiakkaisiin ja heidän toimintaansa ja ohjeistuksiin. Mutta kai sitä tästä pääsee pikkuhiljaa niiden töiden kimppuun.

Työtietokonettakin sai säätää urakalla, jotta totutut jutut löytyivät taas omilta paikoiltaan. Yllättävän paljon sitä tulee säädettyä pikkuhiljaa konettaan töitä tehdessään. Sitten kun annetaan täysin pakasta nykäisty uusi kone, niin hieman on muistelemista, että mitä piti säätää mistäkin.

Niin ja siitä viimeisestä lomaviikosta. Loma ehti vasta tiistaihin asti kunnes projektiääliö soitti puhelimeeni. Tosin yritykseksi jäi sekin tavoittelu.

28.3.2015

Radiohiljaisuus

Huomenna muuttoauto kurvaa pihaan ja sitten alkaa se iloinen laatikoiden kantelu. Toivottavasti ei sada kovin paljoa vettä, mieluumminhan niitä kantaisi auringonpaisteessa mutta kun ei noita kelejä oikein voi valita. Osa tavaroista täytyy jättää vielä vanhaan asuntoon, kun uusi asunto on pieni vuokrayksiö, johon ei kaikki tavarat mahdu kunnolla. Eipähän noilla kyllä ole niin kiire, siirtääpähän loput tavarat sitten jonnekin varastoon, kun on saanut myytyä tämän vanhan asunnon ensin pois. Pää vain meinaa välillä mennä sekaisin, kun kaikki tavarat on pakattu laatikkoon ja jos jotain jo pakattua tavaraa tarvitsee, niin vähän aikaa saa kelata, että mihin laatikkoon sen laittoi. Näköjään jokaisen laatikon kylkeen pitäisi laittaa listaus sisällöstä eikä laittaa vain mitään teipinpalaa, jossa on ylimalkaisesti sanottu laatikon sisältö.

Nettiyhteyskin katkeaa nyt muuton myötä ja uuden yhteyden hankin kunhan kotiudun uudelle paikkakunnalle. Miten kauan siinä yhteyden saamisessa menee, niin sitä on hankala sanoa. Tuntuuhan se vähän orvolta, kun ei ole asunnolla nettiä käytössä mutta sille ei mahda mitään. Kyllä sitä pärjää jonkin aikaa ilmankin, pitää sillä välin käyttää pakollisten asioiden hoidossa työpaikan yhteyttä tai julkisia verkkoja. Mutta nyt allekirjoittanut poistuu verkosta ja palaa takaisin ennaltamääräämättömän pituisen ajan jälkeen.

19.3.2015

Laatikkoleikki

Laatikoiden kanssa on nyt saanut leikkiä ihan kylliksi. Olen vielä ollut tällä viikolla töissä ja iltaisin olen aina pakkaillut jotakin tavaraa laatikkoon. Ihan eniten laatikoita vie näköjään kaikenlaiset kirjat ja mapit. Niitä on jotenkin salakavalasti päässyt kertymään kirjahyllyyn ja kaappeihin pikkuhiljaa. Olen kyllä yrittänyt heittänyt menemään sellaista, millä en ole tehnyt vähään aikaan mitään mutta siitäkin huolimatta niitä riittää.

Vaatteiden kanssa on sen sijaan ollut helpompaa, sillä ne mahtuvat kahteen isoon laukkuun ja pienempään pahvilaatikkoon. Olen joskus katsellut juutuubista videobloggaajien tuotoksia ja niissä on joskus vilahtanut kuvaa vaatekomerosta/-huoneesta. Yhdelläkin vloggaajalla oli sellainen pieni vaatehuone, jossa oli monta tankometriä täynnä rätei ja lumpui. Minun silmiin se näytti kuin olisi katsellut jonkin vaatekaupan repertuaaria. Onneksi en ole mikään kovin innokas vaatteiden hamstraaja, sillä jos omistaisin noin paljon rättejä ja niiden kanssa tulisi muutto eteen, niin voisi pelipöksyt revetä (tosin siitä ei olisi varmaan isoa haittaa, kun uusia olisi tilalle).

Työpaikallakin on ollut surkuhupaisaa seurata, miten jotkut ovat ottaneet tiedon vastaan minun lähtemisestä... Tai jotkut ja jotkut. Tarkemmin sanottuna vain tämä projektiääliö. Kaikki muut kollegat ovat ymmärtäneet hyvin lähtöni syyt (virallinen syy: paikkakunnan vaihto) ja ovat suhtautuneet siihen asiallisesti/positiivisesti. Sen sijaan projektiääliön tuntuu olevan vaikea sulattaa poislähtöä ja on mutisten ihmetellyt, kun talosta lähtee pois osaavaa työvoimaa (sivuhuomautuksena sen verran, että en ole ainoa lähtijä viimeisen parin vuoden sisällä). Hmmm.... Mistähän mahtaisi johtua.

Kaiken lisäksi tämä nysvä yrittää vielä epätoivoisesti saada minua jotenkin nakitettua. Kävi eilen nakkaamassa paperinipun pöydälle saatesanoilla "tee nämä ennenkuin häippäset". No varmasti teen enää tässä vaiheessa. Ensi viikon pidän vielä jäljellä olevia lomapäiviä ja muita vapaita pois. Saapa nähdä sitten, että montako päivää menee ennenkuin soittavat työpaikalta perään. Veikkaisin, että menee tiistaille tai korkeintaan keskiviikkoon, kunnes yrittävät tavoitella. Voi olla tosin melko hiljaista se minun puhelimeen vastaaminen...

8.3.2015

Pullossa

Joskus marraskuussa tuli sovittua itsensä kanssa, että helmikuun loppuun mennessä leuanvetoja on mentävä 3x10. Viime viikollahan se oli tuo kuun loppu ja pitihän se "testata" taas kuntonsa. Ensimmäinen sarja meni niin kevyesti, että olisi jaksanut tehdä vaikka vähän enemmän kuin kymmenen. Parin minuutin tauon jälkeen nykäisin toisen kerran. Tällä kertaa joutui jo tekemään töitä, että sai hinattua itsensä ylös kymmenen kertaa. Tuon jälkeen oli jo hieman hengästynyt olo. Lepiä taas vähän ja viimeinen sarja meni näin:

Ensimmäinen


Toinen


Kolmas


Neljäs


Viides


Kuudes


Seitsemäs


Kahdeksas


Yhdeksäs


Kymmenes


Viimeiset oli kieltämättä aika tuskaisia mutta tavoite täyttyi nipinnapin. Ehkä seuraava tavoite voisi olla sellainen, että nuo sarjat menisivät ensimmäisen sarjan helppoudella eikä tarvitsisi käyttää viimeisiä voimiaan naaman vääntelyyn. Tuolle tavoitteelle ei nyt osaa aikataulua antaa mutta se ehkä menee jonnekin kesään. Vartalossakin on hieman havaittavissa pientä muutosta kuntoilun seurauksena. Käsivarret ovat edelleen melkolailla pakkasen raiskaamat pulkannarut mutta rintakehään on tullut jotain lihasta, enää se ei ole tasainen lättänä kuin mitä se joskus aikaisemmin oli. Mutta sellaiseen lihaksikas pullistus -olemukseen on kyllä hyvin pitkä matka, voi olla, että sellaisen saavuttamiseen menee vuosia ja sekin sillä reunaehdolla, että jaksaa kuntoilla säännöllisesti ja kehityspainotteisesti.

Eilen jouduin käymään kaupungilla toimittelemassa asioita. Kun olin saanut asiani toimitettua ja ajelin takaisin asunnolleni, niin tuli siinä matkan aikana sellainen olo, että kyllä sitä on aika pullossa elävä. Kun joutui pyörimään tuolla kaupungilla ihmisten seassa, niin kieltämättä kontrasti tähän minun tavalliseen arkielämääni tuntui melko räikeältä. Kun arkipäivät on töissä, illat möllöttää asunnollaan ja käy kerran viikossa kaupassa, niin ihmiskontaktien osalta tämä elämä on melko yksitoikkoista. Noh, ehkä se tuo eilinen oli taas hyvä muistutus siitä, että on kai se välillä hyvä käydä edes vähän jossain ihmisten ilmoilla.

4.3.2015

Virallista

Nyt se työpaikanvaihdos on sitten virallista. Viime viikolla allekirjoitin uuden työsopimuksen ja sanoin entisen irti. Uudessa hommassa pitäisi aloittaa huhtikuun alussa eli pitäisi vielä jaksaa reilu kolmisen viikkoa tätä nykyistä työtä. Saa nähdä miten tämä loppuaika sujuu. Töitä olisi vielä melko iso kasa jäljellä mutta motivaatio niiden hoitamiseen on karissut melko tehokkaasti. Mutta toisaalta, eipähän se ole enää minun ongelma miettiä, että kuka hoitaa minun hommat loppuun sitten kun nostan kytkintä.

Tässä on vähän ollut kaikenlaista muutakin hötkyämistä. Uuden asuinpaikan etsiminen on pitänyt aloittaa mutta se ei näyttäisi muodostavan mitään ylitsepääsemätöntä estettä, sillä yksi paikka olisi jo kiikarissa. Alussa olisi tarkoitus muuttaa (hieman pitkin hampain) vuokralle, kun näin äkkinäisellä aikataululla ei oikein taida löytyä mitään ostettavaa kämppää. Tai ainahan niitä asuntoja on myynnissä, mutta sen mieluisan löytyminen on ihan asia erikseen. Kun on asettunut uudelle/vanhalle paikkakunnalle paremmin ja aikaa on enemmän käytettävissä, niin sitten voi paremmin kartoitella asumismahdollisuuksia.

Pahvilaatikoitakin on pitänyt haalia ja pakata etukäteen pois sellaisia tavaroita, joita ei enää tarvitse ja siinä samalla olen tehnyt pientä inventaariolistaa kaikista tavaroista. Yllättävän paljon sitä näkyy löytyvän kaikkea pientä esinettä huushollista. Esim. tällä hetkellä pelkästään keittiöstä löytyviä esineitä on listauksen mukaan jo yli 160 kpl. Toisaalta jo ruokailuvälineistä tulee kyllä äkkiä lukuja, joten sinällään tuon luvun ymmärtää. Ja itse asiassa minulla on omasta mielestäni melko vähän keittiötavaroita. Jos vertaan kaappejani kotikotini vastaaviin, niin omani näyttävät puolityhjiltä, kun kotona suurin osa kaapeista on täyteen ammuttuja. Välillä sitä ei aina ymmärrä, että miksi niitä kaikenlaisia kattiloita, vuokia, kuppeja, laseja yms. pitää olla niin paljon. Itse tulen hyvin toimeen ihan muutamilla tavaroilla ja nytkin kaapeista käveli vastaan sellaisia tavaroita, jotka olen joskus saanut lahjaksi mutta ne olivat vielä avaamattomina pakkauksissaan.

Kuten aikaisemmin ounastelin, niin jonkinlaista muutosta mielialassa on alkanut tapahtua sitten viime kirjoituksen. Silloin olotilani oli melko "meh" mutta nyt suupielet ovat alkaneet kääntyä hieman ylöspäin. Töissäkin sen on huomannut yksinkertaisesta ajattelutavan muutoksesta. Kun joku työasia on sapettanut enemmän, niin kyrsimys on laantunut äkkiä sillä, kun mieleen on tullut vain lause "kohta tästä paskasta ei tarvitse välittää enää ollenkaan". Tässähän kohta alkaa odottaa kevättä jo ihan eri tavalla kuin aikaisemmin...

21.2.2015

Karvaturri

Viime viikonloppuna sain hieman taputella ja rapsutella yhtä koiraa. Näin ensimmäistä kertaa tuon koiran ja se oli ihan ystävällinen. Haisteli rauhassa eikä hyppinyt päälle ja kun sitä taputteli, niin näytti tykkäävän, kun halusi vielä lisää taputtelua lopetettuani läpyttelyn. Olen ennenkin törmännyt vastaavanlaisiin tapauksiin ja siinä mielessä nuo elukat ovat mukavia, että ne ovat niin mutkattomia ja eivät paljoa välitä, jos niitä taputtelee hieman sosiaalisesti tumpelompikin urpo.

Joskus ont tullut mietittyä, että minkähänlaista se elämä olisi, jos olisi joku eläin seuralaisena. Luultavasti se ei tuntuisi välillä niin yksinäiseltä mutta veikkaisin, että en kovin pitkään jaksaisi sitä irtokarvojen siivoamista, jatkuvaa ruokakupin täydentämistä ja paskojen siivousta. Olen kuitenkin sen verran laiska ja mukavuudenhaluinen, että lemmikki kuulostaisi ihan liian työläältä ja siksipä sellaisen hankintaa ei ole tarvinnut miettiä sen enempää.

Sain viikolla viestiä. Ilmeeni sisäistettyäni viestin asian:


Niin... Se olisi sitten ilmeisesti muutto edessä, sillä minulle tarjottiin tätä pierusaharasta-paikkaa. Ihmettelen kuitenkin omaa reaktiotani tähän "uutiseen". Etukäteen kuvittelin, että jos saisin tiedon valituksi tulemisesta, niin hyppisin hulluna tasajalkaa ja ulisisin kuin heikkopäinen. Jotenkin olen vain nyt niin väsynyt tästä kaikesta, että en jaksa kunnolla innostua tästäkään. Tulevalla viikolla kuitenkin pitäisi ensin vääntää nimiä papereihin, jotta homma olisi virallista. Ehkä se sitten... Tai ehkä ei...

Jipiii...

9.2.2015

Päivän paradoksi

Ihmisen muisti on erittäin hyvä - mutta harvinaisen lyhyt. Eilen illalla silmiini sattui eräs tekstipätkä. En vain enää muista, että missä näin sen, luinko netistä vai oliko se yhdessä sarjassa mitä katsoin illalla. No mutta kuitenkin...

Nainen luulee, että mies muuttuu.
Mies luulee, että nainen ei muutu.

7.2.2015

Haistattelu

Olen viime aikoina alkanut heräillä aamulla liian aikaisin. Saatan herätä tunnin tai pari normaalia aikaisemmin ja siinä herätessä on aina tuntunut, että on hieman liian kuuma. Parina yönä testasin asiaa nukkumalla ilman t-paitaa ja ehkä siitä oli vähän apua. Tuolloin en herännyt niin herkästi ja jos heräsin, niin nukahdin helposti uudestaan vähäksi aikaa. Ruuvasin eilen lämmitystä pienemmälle, jotta lämpötila makuuhuoneessa alenisi. Jos tuo lämpötila aleneisi sen verran, että nukkuessaan pysyisi paremmin horroksessa eikä heräisi niin helposti.

Työhaastattelukin oli ja meni. Koska haastattelupaikka oli toisella paikkakunnalla, niin piti matkustella pari tuntia suuntaansa. Ja koska olen hieman hermoheikko aikataulujen suhteen, niin lähdin liian aikaisin matkaan. Olin perillä n. 25 minuuttia ennen varsinaista sovittua haastatteluaikaa, niin piti keksiä jotakin väliaikatekemistä, jotta en olisi saapunut ihan liian etuajassa. Söinpähän sitten eväitä ja katselin samalla ympäristöä, joka oli jo hieman muuttunut sitten viime näkemän. Alueelle oli rakennettu taloja ja lisää näytti pukkaavaan siihen lähelle.

Tällä kertaa paikalla oli vain yksi haastattelija ja hän oli osaston johtaja. Haastattelu oli melko leppoisa ja kun kerta tämän avoinna olleen tehtävän sisältö olisi aika pitkälti samaa mitä olen nyt tehnyt, niin tuntui, että puhuin haastattelijan kanssa "samaa kieltä". Mitä olen ollut muutamassa aikaisemmissa haastatteluissa, joissa mukana on ollut joku henkilöstöpuolen edustaja (henkilöstöpäällikkö tmv.), niin näissä varsinkin näiden henkilöstöpuolen edustajien tekemät kysymykset ovat olleet vähän sieltä tännepäin haetun tehtävän suhteen, ainakin minun mielestä. Onpahan vain käynyt aina silloin mielessä, että tajuaakohan nämä tyypit ylipäätään mitään tästä alasta. Ihan parhaiten olen aina osannut vastailla silloin, kun kyselijä on itsekin tehnyt alan tehtäviä tai tietää ne erittäin hyvin. Näissä tapauksissa olen pystynyt kertoilemaan asioista niiden oikeilla nimillä ja vastapuolikin on ymmärtänyt sönkötykseni.

Kaiken kaikkiaan tuosta haastattelusta jäi ihan ok maku suuhun. Hommatkin olisi aika tuttuja ja luultavasti joillakin osa-alueilla työskentelyolosuhteisiin/-tapoihin tulisi aikaisempaan verrattuna parannusta. Nykyisessä paikassa muutama asia revityttää aina välillä pelihousuja kunnolla mutta tuolla ne olisivat hoidettu toisella tavalla. Mielenkiintoista olisi kyllä nähdä, miten homma toimisi tuolla. Sain vielä haastattelusta lähtiessä "kotitehtäviksi" täytellä joitain nettitestejä, jotka tein tänään ja olivat aikalailla samanlaisia mitä jouduin tekemään kerran aikaisemminkin. Joten eipä tässä ole taas muuta tekemistä kuin odotella jännäkakat housussa lopputulosta jonkin aikaa.

26.1.2015

Pieru Saharasta

Tänään aamulla hieman hätkähdin, kun tarkastelin henkilökohtaista sähköpostiani. Saharaan kadonnut pieru otti minuun yhteyttä ja tiedusteli, että olenko vielä kiinnostunut paikasta. Heillä oli kuulemma ollut projektikiireitä yms. erinäisiä syitä, joiden takia rekrytointi oli "hieman" venähtänyt. Eipä minulla ollut mitään vastaansanottavaakaan, joten vastasin myöntävästi. Haastattelu olisi ensi viikon loppupuolella, joten tässä on taas riittämiin aikaa hermoilla ja panikoida tätä haastattelua.