Pesin nyt viikonloppuna talvitamineita pois, kun enää ei ole pahemmin ollut niille tarvetta. Mennyt talvi oli kyllä käytetyn vaatetuksen nimissä melko poikkeuksellinen. Talven kylmyydestä kertoo jotain se, että paksulla toppatakilla oli kaikkein vähiten käyttökertoja tämän talven aikana kuin mitä aikaisempina talvina. Nyt pidin sitä vain tammikuun kovimmilla pakkasilla ja taisi sille olla muistaakseni vähän käyttöä myös marras-/joulukuussa. Muina aikoina pärjäsinkin sitten hyvin kevyemmän takin ja fleecen yhdistelmällä.
Mikähän tähän minun makuaistiini on nyt tullut... Tämän viikonlopun aikana on alkanut muutamien ruokien syöminen tökkiä erittäin pahasti vastaan. Tänään esim. sellaisen pienen salaattilautasellisen syöminen kesti 20 minuuttia, kun rouskutin sitä pitkin hampain alas. Samoin on alkanut tökkiä myös leivän (erityisesti ruis-), maidon ja kaurapuuron kohdalla. Ihmetyttää, kun ennen noiden kanssa ei ole ollut mitään ongelmia. Sen kun on vain heittänyt ääntä kohti, niin sinne ovat uponneet. Hedelmien ja marjojen kohdalla ei ole vielä vastaavaa sattunut ja makaronilaatikkoakin söin tänään mielelläni. Vai onkohan tässä ehkä joidenkin ruoka-aineiden kohdalla tullut ylitettyä nyt joku neljännesvuosikiintiö, jonka täytyttyä näiden ruokien syöminen käy mahdottomaksi.
30.3.2014
25.3.2014
Pitkä kevät
Sama vanha virsi taas kerran. Lyhyesti kuudella sanalla (ja yhdellä pilkulla) ilmaistuna: työt perseestä, haettavia työpaikkoja ei ole.
Koko alkuvuosi on ollut sellaista rämpimistä töiden suhteen. Välillä on kyrsinyt vähemmän, välillä enemmän. Eli joka tapauksessa eipä ole tainnut sellaista päivää olla, jolloin ei olisi jonkinasteista ketutusta ollut ilmassa. En tiedä mikä siinä on mutta hommat ovat tuntuneet menevän aina vain sekavampaan suuntaan. Siis sellaiseen, että missään ei ole selkeää alkua eikä selkeää loppua. Aiemmin asiat menivät vielä suurinpiirtein seuraavalla tavalla:
- Joudumme tekemään tällaisen systeemin. Tässä on lähtötiedot.
- Selvä.
Nykyään touhu on ajautunut seuraavanlaiseksi:
- Teepäs tuosta asiasta tuo dokumentti.
- Ööh...? Mihinkäs kokonaisuuten tämä kuuluu? Ja onkos tähän lähtötietoja?
- Kysy henkilöltä X (tai vaihtoehtoisesti)
- Minä laitan tulemaan sähköpostiketjun aiheesta, sieltä löytyy juttua.
- Öööh... Selvä.
Ja sitten yritetään kaivaa jostain hevonkuusen perseestä niitä tarvittavia tietoja lukemalla jotakin kuukauden ajalta käytyä haistapaskan sähköpostikeskustelua, jossa yksi tiedonmuru on siellä ja toinen täällä. Toinen hyväkäs on myös nämä aikataulut. Päätöksien kanssa vatuloidaan ja niitä venytetään ja vanutetaan mahdollisimman pitkään ja tietenkään töitä ei vielä saa aloittaa ennen päätöstä vaikka on selvästi nähtävissä, että työ joudutaan tekemään. Sitten kun se päätös lopulta tulee, niin hupsista keikkaa, kun kalenterista on hävinnyt kuukausi tehokasta työaikaa ja sitten on niin kiirekiireperkeleenkovakiire.
Katsoin tallentamistani työpaikkailmoituksista, että tammikuusta tähän päivään saakka minun koulutusalan työpaikkoja on opiskelukaupungissani ollut auki viitisen kappaletta. Yksi niistä oli määräaikainen, kahdessa oli vaatimus esimieskokemuksta, neljäs olisi käytännössä ollut reissutyötä ja viidennessä yritys ja työpaikkailmoitus oli vähän hämäränoloinen + työ sellaista, josta ei kokemusta. Että niistäpä olisi ollut sitten hyvä valita. Laskeskelin huvikseni ilmoitusten määrät viime vuodelta samalta aikaväliltä (4 kk). Tuolloin paikkoja oli ollut avoinna viitisentoista kappaletta eli kolminkertainen määrä. Suurin osa noistakin oli kaikenlaisia päällikköhakuja tai sitten niitä, joihin minulla ei ole kokemusta. Tosin olihan siellä viime vuoden ensimmäisellä puoliskolla ne kaksi paikkaa, joihin pääsin ihan haastatteluun asti mutta reisillehän se meni niidenkin osalta.
Jos noiden avoimien paikkojen osalta sama hiljainen tahti jatkuu loppuvuoden, niin eipä tässä pahemmin hurraamista ole. Välillä sitä on miettinyt, että koulusta valmistumisen jälkeen olisi näköjään pitänyt lähteä ihan erilaiseen yritykseen töihin, jotta nyt olisi paremmat mahdollisuudet eri työpaikkoihin. Mutta silloisella nollatyökokemuksella ja alasta kovin paljoa tietämättä oli mentävä vain kiltisti töihin johonkin paikkaan, jotta ei tarvitsisi tyhjänpanttina olla.
Niin ja sellainen iloinen asia, että työpaikallamme on taas käynnistetty YT-neuvottelut. Sen tiedän varmaksi, että yksi henkilö saa näillä näkymin kenkää ja lomautuksiakin on luultavasti tulossa. Minun osalta suurimmat hommat alkavat loppua tuossa kesäkuun paikkeilla ja jatkosta ei ole tietoa, niin siinäpähän on arpomista, että tuleeko tuolloin lomalappu käteen vai ei.
Katsoin kalenterista, että jos pidän kesälomani joskus heinäkuussa, niin sinne on aikaa vielä tuskaisan pitkä kolme kuukautta ja jotenkin sinne asti pitäisi raahustaa.
Koko alkuvuosi on ollut sellaista rämpimistä töiden suhteen. Välillä on kyrsinyt vähemmän, välillä enemmän. Eli joka tapauksessa eipä ole tainnut sellaista päivää olla, jolloin ei olisi jonkinasteista ketutusta ollut ilmassa. En tiedä mikä siinä on mutta hommat ovat tuntuneet menevän aina vain sekavampaan suuntaan. Siis sellaiseen, että missään ei ole selkeää alkua eikä selkeää loppua. Aiemmin asiat menivät vielä suurinpiirtein seuraavalla tavalla:
- Joudumme tekemään tällaisen systeemin. Tässä on lähtötiedot.
- Selvä.
Nykyään touhu on ajautunut seuraavanlaiseksi:
- Teepäs tuosta asiasta tuo dokumentti.
- Ööh...? Mihinkäs kokonaisuuten tämä kuuluu? Ja onkos tähän lähtötietoja?
- Kysy henkilöltä X (tai vaihtoehtoisesti)
- Minä laitan tulemaan sähköpostiketjun aiheesta, sieltä löytyy juttua.
- Öööh... Selvä.
Ja sitten yritetään kaivaa jostain hevonkuusen perseestä niitä tarvittavia tietoja lukemalla jotakin kuukauden ajalta käytyä haistapaskan sähköpostikeskustelua, jossa yksi tiedonmuru on siellä ja toinen täällä. Toinen hyväkäs on myös nämä aikataulut. Päätöksien kanssa vatuloidaan ja niitä venytetään ja vanutetaan mahdollisimman pitkään ja tietenkään töitä ei vielä saa aloittaa ennen päätöstä vaikka on selvästi nähtävissä, että työ joudutaan tekemään. Sitten kun se päätös lopulta tulee, niin hupsista keikkaa, kun kalenterista on hävinnyt kuukausi tehokasta työaikaa ja sitten on niin kiirekiireperkeleenkovakiire.
Katsoin tallentamistani työpaikkailmoituksista, että tammikuusta tähän päivään saakka minun koulutusalan työpaikkoja on opiskelukaupungissani ollut auki viitisen kappaletta. Yksi niistä oli määräaikainen, kahdessa oli vaatimus esimieskokemuksta, neljäs olisi käytännössä ollut reissutyötä ja viidennessä yritys ja työpaikkailmoitus oli vähän hämäränoloinen + työ sellaista, josta ei kokemusta. Että niistäpä olisi ollut sitten hyvä valita. Laskeskelin huvikseni ilmoitusten määrät viime vuodelta samalta aikaväliltä (4 kk). Tuolloin paikkoja oli ollut avoinna viitisentoista kappaletta eli kolminkertainen määrä. Suurin osa noistakin oli kaikenlaisia päällikköhakuja tai sitten niitä, joihin minulla ei ole kokemusta. Tosin olihan siellä viime vuoden ensimmäisellä puoliskolla ne kaksi paikkaa, joihin pääsin ihan haastatteluun asti mutta reisillehän se meni niidenkin osalta.
Jos noiden avoimien paikkojen osalta sama hiljainen tahti jatkuu loppuvuoden, niin eipä tässä pahemmin hurraamista ole. Välillä sitä on miettinyt, että koulusta valmistumisen jälkeen olisi näköjään pitänyt lähteä ihan erilaiseen yritykseen töihin, jotta nyt olisi paremmat mahdollisuudet eri työpaikkoihin. Mutta silloisella nollatyökokemuksella ja alasta kovin paljoa tietämättä oli mentävä vain kiltisti töihin johonkin paikkaan, jotta ei tarvitsisi tyhjänpanttina olla.
Niin ja sellainen iloinen asia, että työpaikallamme on taas käynnistetty YT-neuvottelut. Sen tiedän varmaksi, että yksi henkilö saa näillä näkymin kenkää ja lomautuksiakin on luultavasti tulossa. Minun osalta suurimmat hommat alkavat loppua tuossa kesäkuun paikkeilla ja jatkosta ei ole tietoa, niin siinäpähän on arpomista, että tuleeko tuolloin lomalappu käteen vai ei.
Katsoin kalenterista, että jos pidän kesälomani joskus heinäkuussa, niin sinne on aikaa vielä tuskaisan pitkä kolme kuukautta ja jotenkin sinne asti pitäisi raahustaa.
17.3.2014
Avara luonto esittää
Eilen juoksulenkkeilemässä ollessani näin kaksi sorsaa (uros ja naaras) uiskentelemassa järveen laskevan ojan suulla. Juoksireitti kulki siitä lintujen ohi ja niiden touhuja pystyi seuraamaan pitemmän matkan päästä, kun välissä ei ollut näköesteitä. Ajattelin jo mielessäni, että ovatpa hieman poikkeavalla paikalla, sillä tuon järven rannalla sorsat oleilevat normaalisti ihan toisessa paikassa. Aavistelin, että kohta tapahtuu jotakin, kun sorsat alkoivat nyökytellä päitään ylös alas tyyliin
- Nytkö?
- Nyt
- Nytkö?
- Nyt
- JokoNyt?
- NytNyt
Vähän aikaa nyökyteltyään toinen sorsa istahti toisen selkään ja hukutti toista painaen tätä pinnan alle. Kamalan julma tämä luonto!
No joo... Onpahan taas ensi kesän sorsanpoikastuotanto turvattu. Ja onhan niiden pienten poikasten seikkailuja kevyen liikenteen väylällä hauska katsella aina ohi kulkiessaan.
Tuo avara luonto esittää -episodi laittoi taas ajattelemaan omaa tilannetta. Kun on tämä kevätaika aluillaan, niin olen lueskellut, että muissa ihmisissä se saa aikaan jonkinlaista pariutumisen tai jonkin sen kaltaisen tarvetta. Minun kohdalla luontoäiti on tainnut sen sijaan unohtaa "keitosta" jonkun ainesosan, kun minulle ei tuollaisia tuntemuksia oikeastaan juuri synny. Nuorempana niitä taisi vähän olla mutta vuosien myötä ovat nekin vähät kaikonneet.
Mietin myös vähän sellaista, että minkähänlaiselta se tuntuisi itsestä, jos joku naispuoleinen ihminen ilmaisisi halunsa viettää kanssani aikaa yhdessä. Tuntuisiko se mukavalta, aiheuttaisiko se minussa jonkinlaisen pakoreaktion vai olisiko se minulle ihan yhdentekevää? Hankala sanoa, kun asiasta ei ole ennestään mitään kokemusta. Veikkaisin kuitenkin, että ehkä jossain määrin noita kaikkia tuntemuksia saattaisi esiintyä, Mutta missä suhteissa, sitä en osaa arvioida.
- Nytkö?
- Nyt
- Nytkö?
- Nyt
- JokoNyt?
- NytNyt
Vähän aikaa nyökyteltyään toinen sorsa istahti toisen selkään ja hukutti toista painaen tätä pinnan alle. Kamalan julma tämä luonto!
No joo... Onpahan taas ensi kesän sorsanpoikastuotanto turvattu. Ja onhan niiden pienten poikasten seikkailuja kevyen liikenteen väylällä hauska katsella aina ohi kulkiessaan.
Tuo avara luonto esittää -episodi laittoi taas ajattelemaan omaa tilannetta. Kun on tämä kevätaika aluillaan, niin olen lueskellut, että muissa ihmisissä se saa aikaan jonkinlaista pariutumisen tai jonkin sen kaltaisen tarvetta. Minun kohdalla luontoäiti on tainnut sen sijaan unohtaa "keitosta" jonkun ainesosan, kun minulle ei tuollaisia tuntemuksia oikeastaan juuri synny. Nuorempana niitä taisi vähän olla mutta vuosien myötä ovat nekin vähät kaikonneet.
Mietin myös vähän sellaista, että minkähänlaiselta se tuntuisi itsestä, jos joku naispuoleinen ihminen ilmaisisi halunsa viettää kanssani aikaa yhdessä. Tuntuisiko se mukavalta, aiheuttaisiko se minussa jonkinlaisen pakoreaktion vai olisiko se minulle ihan yhdentekevää? Hankala sanoa, kun asiasta ei ole ennestään mitään kokemusta. Veikkaisin kuitenkin, että ehkä jossain määrin noita kaikkia tuntemuksia saattaisi esiintyä, Mutta missä suhteissa, sitä en osaa arvioida.
11.3.2014
Tilavuusmittoja
Leivoin lauantaina huvikseni leipää, kun ei ollut parempaakaan tekemistä ja halusin tuoretta leipää. Siinä leipiä pellille asetellessa muotoilin ja taputtelin niitä hieman parempaan muotoon. Leipiä kouriessa mietiskelin, että mitenkäs tämä käsituntuma tuntuu jotenkin niin kumman tutulta. Kädenlämpöinen, pyöreähkö, mukavan kimmoisa, täyttää kouran sopivasti... Vähän aikaa pähkäiltyäni mieleen tuli se yksi ilta 10+ vuotta sitten...
TISSIT!
Sehän se siis oli mutta vielä muistui kuitenkin mieleen. Jäänyt "jälki" hyvin käden muistiin. Uteliaisuudesta kaivoin mittanauhan esille ja mittailin leivän strategiset mitat. Alkoi nimittäin hieman kiinnostamaan, että minkä kuppikoon rinta vastaisi tuota leipää. Tänään töissä kahvitunnilla laskeskelin tilavuutta ja tein laskennan takia olettamuksen, että leipä oli puolipallon muotoinen. Ehkä se olisi ollut enemmän ellipsoidi mutta, kun ei tullut mitattua tarkasti jokaista mittaa, niin menin eteenpäin näillä olettamuksilla. Tilavuudeksi taulukkolaskin antoi arvon ~9 dl.
Tuon kokoinen leipä oli minunkin kouraan jo melko iso, sormia sai venyttää äärimmilleen. Mittailin tassuani hieman viivottimella ja uusien laskelmien perusteella minun kouraan sopiva puolipallo olisi tilavuudeltaan ehkä n. 7 dl. Kun tuo tilavuus nyt ei vielä kertonut kuppikoosta mitään, niin netissä seikkaillessa hakukone löysi artikkelin rintavarustuksen kannattimien mittauksesta ja mitoista. Lopulta siitä kuppikoon määrittämisestä ei tullut kuitenkaan yhtikäs mitään, kun siihen koon määrittämiseen olisi tarvittu rintakehän ympärys.
Sinällään ihan mielenkiintoista oli lukea tuota artikkelia. Eipä olisi arvannut, että jonkin noin pienen vaatekappaleen mitoittaminen ja tekeminen on aika monimutkaista. Ja vielä sekin, että rintojen koko ja muoto saattaa vaihdella senkin mukaan, että mikä kuukautiskierron aika sattuu olemaan. Saattaisihan se aamulla vaatekaapin edessä kyrsiä, kun pitäisi miettiä, että mikähän se oikea koko tänään on. Kerrankin voi olla tyytyväinen siihen, että on mies ja omaa kehon, joka pysyy melko staattisesti muodossaan eikä muuttele kokoaan itsekseen (pl. tietysti se puolijoukkueteltan keskisalko, joka silloin tällöin pystytetään).
TISSIT!
Sehän se siis oli mutta vielä muistui kuitenkin mieleen. Jäänyt "jälki" hyvin käden muistiin. Uteliaisuudesta kaivoin mittanauhan esille ja mittailin leivän strategiset mitat. Alkoi nimittäin hieman kiinnostamaan, että minkä kuppikoon rinta vastaisi tuota leipää. Tänään töissä kahvitunnilla laskeskelin tilavuutta ja tein laskennan takia olettamuksen, että leipä oli puolipallon muotoinen. Ehkä se olisi ollut enemmän ellipsoidi mutta, kun ei tullut mitattua tarkasti jokaista mittaa, niin menin eteenpäin näillä olettamuksilla. Tilavuudeksi taulukkolaskin antoi arvon ~9 dl.
Tuon kokoinen leipä oli minunkin kouraan jo melko iso, sormia sai venyttää äärimmilleen. Mittailin tassuani hieman viivottimella ja uusien laskelmien perusteella minun kouraan sopiva puolipallo olisi tilavuudeltaan ehkä n. 7 dl. Kun tuo tilavuus nyt ei vielä kertonut kuppikoosta mitään, niin netissä seikkaillessa hakukone löysi artikkelin rintavarustuksen kannattimien mittauksesta ja mitoista. Lopulta siitä kuppikoon määrittämisestä ei tullut kuitenkaan yhtikäs mitään, kun siihen koon määrittämiseen olisi tarvittu rintakehän ympärys.
Sinällään ihan mielenkiintoista oli lukea tuota artikkelia. Eipä olisi arvannut, että jonkin noin pienen vaatekappaleen mitoittaminen ja tekeminen on aika monimutkaista. Ja vielä sekin, että rintojen koko ja muoto saattaa vaihdella senkin mukaan, että mikä kuukautiskierron aika sattuu olemaan. Saattaisihan se aamulla vaatekaapin edessä kyrsiä, kun pitäisi miettiä, että mikähän se oikea koko tänään on. Kerrankin voi olla tyytyväinen siihen, että on mies ja omaa kehon, joka pysyy melko staattisesti muodossaan eikä muuttele kokoaan itsekseen (pl. tietysti se puolijoukkueteltan keskisalko, joka silloin tällöin pystytetään).
2.3.2014
Viikonloppu pelastettu
Ei ole tullut taas vähän aikaan kirjoitettua mitään, kun ei ole ollut tähdellistä asiaa ja mielikin on harhaillut koko viikon ajan yksinomaan vain siinä yhdessä tietyssä asiassa. Siis ohjelmoinnissa, vai mitä muuta perverssiä oikein kuvittelit... Sain viime viikolla eteeni pienen ohjelmointitehtävän ja kötöstelin sen maanantaina valmiiksi. Suoritukseksi riitti tosi puolivillainen toteutus, koska tehtävän tarkoituksena oli antaa lähinnä vain antaa esimakua haastavammista ohjelmointiprobleemista, joita on käsitelty muualla. Tuo tehtävä oli siis sellainen, että jos siinä käytetyn tekoälyn olisi halunnut saada toimimaan "oikealla" tavalla, niin siinä olisi riittänyt pohdittavaa pitemmäksi aikaa.
Olin lueskellut aikaisemmin eräästä materiaalinivaskasta juuri tuon kyseisen tyyppisen ongelman ratkaisemisesta. Tehtävänanto oli kyllä naamioitu siinä mielessä ovelasti, että jos en olisi lukenut tuota materiaalia aiemmin, niin tuskin olisin tiennyt miten tehtävä olisi pitänyt ratkaista "oikeasti". Mutta kun kerta olin aiemmin nähnyt ratkaisutavan tuon tyyppisen ongelmaan, niin en voinut vastustaa kiusausta. Tuo tehtävä oli ratkaistava oikealla tavalla eikä millään puolivillaisella näpertelyllä!
Ongelma riivasi mieltä niin paljon, että asiaa tuli mietittyä viikolla töissäkin sen verran, että saattoipa siinä sivussa mennä joku tunti vähän hukkaan virallisten töiden osalta. Iltaisin pohdiskelin ja koitin vääntää tuskassa koodia, kun netistäkään ei löytynyt suoraan mitään vastaavanlaisia toteutuksia. Nyt viikonloppuna sain sitten keskittyä ongelman ratkaisuun urakalla ja lopulta koko homma onnistui monen tuskailun jälkeen. Jos vertasi sitä ensimmäistä ratkaisua tähän varsinaiseen ratkaisuun, niin eroa tekoälyjen välillä oli kuin yöllä ja päivällä, varsinainen ratkaisu peittosi mennen tullen puolitekeleen. Minua aivan nauratti ja taisinpa vähän hymyillä kuin Hangon Keksi, kun näin tekoälyn toiminnassaan.
On tämäkin ohjelmointi hieman itsensä kiduttajan touhua. Kun tietää, että ongelmaan on ratkaisu mutta kun sitä toteutusta ei saa kaikesta yrityksestä huolimatta toimimaan oikealla tavalla, niin sitä tuntee itsensä kovin tyhmäksi ja tahtoo siinä turhautuneisuuskin nostaa päätään aika paljon. Toisaalta sitten kun se ongelma ratkeaa sillä, että kommentoi jonkin yksittäisen koodirivin pois sotkemasta ja homma lopulta toimii, niin voi sitä henkistä orgasmia sen jälkeen. Tuolla tavalla se meni nytkin mutta tulipahan opittua taas jotakin uutta ja hauskaa. :)
Niin loppuun vielä sellaista, että
SATASET PAUKKUU!
(mittariin pyörähti tämän kirjoituksen myötä luku 300)
Olin lueskellut aikaisemmin eräästä materiaalinivaskasta juuri tuon kyseisen tyyppisen ongelman ratkaisemisesta. Tehtävänanto oli kyllä naamioitu siinä mielessä ovelasti, että jos en olisi lukenut tuota materiaalia aiemmin, niin tuskin olisin tiennyt miten tehtävä olisi pitänyt ratkaista "oikeasti". Mutta kun kerta olin aiemmin nähnyt ratkaisutavan tuon tyyppisen ongelmaan, niin en voinut vastustaa kiusausta. Tuo tehtävä oli ratkaistava oikealla tavalla eikä millään puolivillaisella näpertelyllä!
Ongelma riivasi mieltä niin paljon, että asiaa tuli mietittyä viikolla töissäkin sen verran, että saattoipa siinä sivussa mennä joku tunti vähän hukkaan virallisten töiden osalta. Iltaisin pohdiskelin ja koitin vääntää tuskassa koodia, kun netistäkään ei löytynyt suoraan mitään vastaavanlaisia toteutuksia. Nyt viikonloppuna sain sitten keskittyä ongelman ratkaisuun urakalla ja lopulta koko homma onnistui monen tuskailun jälkeen. Jos vertasi sitä ensimmäistä ratkaisua tähän varsinaiseen ratkaisuun, niin eroa tekoälyjen välillä oli kuin yöllä ja päivällä, varsinainen ratkaisu peittosi mennen tullen puolitekeleen. Minua aivan nauratti ja taisinpa vähän hymyillä kuin Hangon Keksi, kun näin tekoälyn toiminnassaan.
On tämäkin ohjelmointi hieman itsensä kiduttajan touhua. Kun tietää, että ongelmaan on ratkaisu mutta kun sitä toteutusta ei saa kaikesta yrityksestä huolimatta toimimaan oikealla tavalla, niin sitä tuntee itsensä kovin tyhmäksi ja tahtoo siinä turhautuneisuuskin nostaa päätään aika paljon. Toisaalta sitten kun se ongelma ratkeaa sillä, että kommentoi jonkin yksittäisen koodirivin pois sotkemasta ja homma lopulta toimii, niin voi sitä henkistä orgasmia sen jälkeen. Tuolla tavalla se meni nytkin mutta tulipahan opittua taas jotakin uutta ja hauskaa. :)
Niin loppuun vielä sellaista, että
SATASET PAUKKUU!
(mittariin pyörähti tämän kirjoituksen myötä luku 300)
23.2.2014
Tyhjänpäiväistä lätinää
Tällä viikolla olen enimmäkseen päivisin käynyt töissä (kyrsiintymässä) ja iltaisin katsellut sarjoja tai yrittänyt ohjelmoida. Olen myös hieman taas aloitellut kuntoilua varovaisesti viime viikkoisen taudin jäljiltä. Nyt viikonloppuna puolestaan kävin vanhempien luona. Siellä ollessa kiinnitin huomiota yhteen seikkaan. Nimittäin aina tuolla vanhempien luona käydessä minuun iskee aina jokin ihme halu syödä kaikkea herkkuja tai ylipäätään mutustella jotakin. Kun olen omissa oloissani täällä asunnollani, niin silloin minuun ei juuri milloinkaan iske tuollainen himotus. Molemmissa paikoissa syöntiajat on säännölliset ja samaan aikaan, syömäni ruokamääräkin noudattelee samoja ratoja ja herkkuja ja sellaista on tarjolla molemmissa paikoissa. Että jos joku viisaampi psykopaa... psykologi voisi selittää, että mistä tämä tällainen käytös johtuu?
Vai onkohan siinä ehkä sitten takana jonkinlainen tekemisen puute? Omassa kopissa ollessani notkun tietokoneella aika paljon (lue: lähes koko ajan). Vanhempien luona puolestaan tietokoneella tulee vietettyä aikaa huomattavan paljon vähemmän (koska olan yli kyylääjät ja kaikki hauska/mielenkiintoinen omalla koneella) ja eipä siellä ole kovin ihmeitä tekemistä ainakaan näin talviaikaan. Että kun omalla asunnolla huomion vie tietokone, niin lieneekö tuo syöminen sitten jonkinlainen korviketoiminto tuolla vanhempien luona, mene ja tiedä. Siinä mielessä tämä omissa oloissa oleminen on parempi, kun paino pysyy huomattavasti helpommin kurissa, kuin jos viettäisin aikaa enemmän vanhempien luona. Se tuli ainakin jouluna huomattua vähän liiankin hyvin.
Vai onkohan siinä ehkä sitten takana jonkinlainen tekemisen puute? Omassa kopissa ollessani notkun tietokoneella aika paljon (lue: lähes koko ajan). Vanhempien luona puolestaan tietokoneella tulee vietettyä aikaa huomattavan paljon vähemmän (koska olan yli kyylääjät ja kaikki hauska/mielenkiintoinen omalla koneella) ja eipä siellä ole kovin ihmeitä tekemistä ainakaan näin talviaikaan. Että kun omalla asunnolla huomion vie tietokone, niin lieneekö tuo syöminen sitten jonkinlainen korviketoiminto tuolla vanhempien luona, mene ja tiedä. Siinä mielessä tämä omissa oloissa oleminen on parempi, kun paino pysyy huomattavasti helpommin kurissa, kuin jos viettäisin aikaa enemmän vanhempien luona. Se tuli ainakin jouluna huomattua vähän liiankin hyvin.
13.2.2014
Välivapaapäivä
Niinhän siinä kävi, että tuo viikonloppuna alkanut epämääräinen olo sitten ärtyi kuumeeksi asti. Tiistaina oli iltapäivällä jo niin veltto olo, että lähdin aikaisemmin töistä pois. Kuumemittari näytti kämpillä jonkun verran kuumetta, joten "sain" hyvän syyn olla lähtemättä keskiviikkona töihin. Keskiviikko meni sitten makoillessa, velttoillessa ja räkätautia potiessa. Kuumetta ei kuitenkaan enää ollut, niin jaksoin tehdä vähän pikkuhommia aikani kuluksi. Saatin loppuun asti asiapapereiden uudelleenmapituksen, jonka olin aloitellut pari viikkoa aiemmin ja ohjelmoin myös vielä aikaisempaan Excel-vekottimeen pientä lisäjuttua, joka on pyörinyt mielessä.
Ja tulipahan eilen myös sitten täytettyä uudenvuoden lupaus nro 3) eli tuona päivänä ei tullut puhuttua yhtään sanaa kenellekään. Pari sähköpostia laitoin mutta niitä ei lasketa puhumiseksi. Vuodesta ei kerennyt kulua kuin 43 päivää, niin lupauksista vaikein on täytetty. Ne pari muuta onkin sitten niin helppoja, että niiden onnistumisesta en ota stressiä vaikka vuotta on jäljellä vielä yli kymmenen kuukautta.
Niin ja kokeilinhan minä vielä huvikseni yhden kuvankäsittelyohjelman toimintoja. Kun sellaista aina välillä tarvitsee töissä ja vapaa-aikana, niin olen vähän kerrassaan kokeillut ohjelman eri toimintoja. Alla eilisen tuotokset, josta voi päätellä, että räkätauti on hieman pehmentänyt aivotoimintoja.
Kaikkinensa tuo eilinen oli ihan mukava päivä vaikka kipeänä olinkin. Toi sopivasti taukoa keskelle viikkoa ja ei tarvinnut kyrsiintyä töissä.
Ja tulipahan eilen myös sitten täytettyä uudenvuoden lupaus nro 3) eli tuona päivänä ei tullut puhuttua yhtään sanaa kenellekään. Pari sähköpostia laitoin mutta niitä ei lasketa puhumiseksi. Vuodesta ei kerennyt kulua kuin 43 päivää, niin lupauksista vaikein on täytetty. Ne pari muuta onkin sitten niin helppoja, että niiden onnistumisesta en ota stressiä vaikka vuotta on jäljellä vielä yli kymmenen kuukautta.
Niin ja kokeilinhan minä vielä huvikseni yhden kuvankäsittelyohjelman toimintoja. Kun sellaista aina välillä tarvitsee töissä ja vapaa-aikana, niin olen vähän kerrassaan kokeillut ohjelman eri toimintoja. Alla eilisen tuotokset, josta voi päätellä, että räkätauti on hieman pehmentänyt aivotoimintoja.
Kaikkinensa tuo eilinen oli ihan mukava päivä vaikka kipeänä olinkin. Toi sopivasti taukoa keskelle viikkoa ja ei tarvinnut kyrsiintyä töissä.
9.2.2014
*niist*
Olo ei ole mitenkään kehuttava. Perjantaina oli töissä jo vähän sellainen olo, että näinköhän tulen kipeäksi. Eilinenkin oli samankaltainen kuin perjantai, eli tiesi, että ei ole kipeä mutta kuitenkaan kaikki ei ole ihan niin kohdillaan. Kuitenkaan mitään sen kummempaa ei vielä ilmennyt mutta tänään sitten heräsin kipeän kurkun takia jo kolmelta ja nokkakin alkoi vuotaa. Lienee jotenkin hitaampi tämä tauti, kun normaalisti räkätauti iskee päälle heti illalla tai seuraavana päivänä siitä, kun oireet ovat ilmenneet. Nyt se on tullut hitaasti kitkuttaen ja jäytäen ja sen johdosta yöunetkin ovat jääneet viimeisten parin yön aikana ehkä siihen viiteen tuntiin per yö.
Koko viikonloppu on mennut vähän ketutuspäissä tuon oireilun takia. Kuntoilemiset jätin jo suosiolla pois mutta normiarkea on pitänyt siitäkin huolimatta pyörittää. Tänäänkin pyykkien laitto kuivaan, lakanoiden vaihto sänkyyn ja asunnon imuroiminen osittain ja sutaisten kesti varmaan sen kolmisen tuntia. Normaalisti nuo hommat tekisi kunnolla reilussa tunnissa mutta nyt ajoittainen motivaation puute ja yleinen kyrsiintyminen "vähän" venäytti puuhia.
Huomenna sitten taas hyvin levänneenä ja pirtsa-pirtsa-pirtsakkana töihin tekemään innolla niitä innostavan motivoivia työtehtäviä...
Viikolla huvitutti, kun lueskelin MansenPikkuIhqPunapään kirjoitusta risojen vaatteiden käytöstä. En ole näköjään ainoa, joka omistaa (ja pitää) vaatteita, jotka alkavat olla jo hieman ei-niin-hyvässä kunnossa. Kaapista löytyy mm. muutamat alushousut, jotka on reikien määrällä mitattuna tarkoitettu kolmijalkaisille otuksille, sekä pitkät kalsarit, joiden hankautuneista kohdista päivä paistaa läpi.
Koko viikonloppu on mennut vähän ketutuspäissä tuon oireilun takia. Kuntoilemiset jätin jo suosiolla pois mutta normiarkea on pitänyt siitäkin huolimatta pyörittää. Tänäänkin pyykkien laitto kuivaan, lakanoiden vaihto sänkyyn ja asunnon imuroiminen osittain ja sutaisten kesti varmaan sen kolmisen tuntia. Normaalisti nuo hommat tekisi kunnolla reilussa tunnissa mutta nyt ajoittainen motivaation puute ja yleinen kyrsiintyminen "vähän" venäytti puuhia.
Huomenna sitten taas hyvin levänneenä ja pirtsa-pirtsa-pirtsakkana töihin tekemään innolla niitä innostavan motivoivia työtehtäviä...
Viikolla huvitutti, kun lueskelin MansenPikkuIhqPunapään kirjoitusta risojen vaatteiden käytöstä. En ole näköjään ainoa, joka omistaa (ja pitää) vaatteita, jotka alkavat olla jo hieman ei-niin-hyvässä kunnossa. Kaapista löytyy mm. muutamat alushousut, jotka on reikien määrällä mitattuna tarkoitettu kolmijalkaisille otuksille, sekä pitkät kalsarit, joiden hankautuneista kohdista päivä paistaa läpi.
5.2.2014
Mitä et seuraa, sitä et tiedä
Vuonna 2012 seurasin rahavirtojani Excelin avulla. Silloin huomasin, että tuo ei ehkä ole se kaikkein paras tyyli kirjanpitoon, joten viime vuonna muutin kirjanpidon tietokantapohjaiseksi. Homma onnistui ja tietojen täytteleminen ja seuranta onnistui huomattavasti paremmin verrattuna entiseen. Kun mittarissa taas pyörähti vuosiluku toiseksi, niin tutkailin hieman taas kirjanpitoa vuositasolla. Tulojen ja menojen osalta, sekä mihin raha oli mennyt, seuranta oli varsin selkeä. Kuitenkin olin hieman tyrinyt tietokantaa tehdessä ja tietoja täytellessä sillä tavalla, etten ollut kirjannut tietoja tarpeeksi tarkasti ja näin yksittäisten tuotetietojen hintaseuranta ei onnistunut. Se hintojen muutosten seuranta olisi ollut hyödyllinen ominaisuus, kuten aikaisemmasta avautumisesta voi päätellä. Räpläsin taas tietokantaa uusiksi ja nyt onnistuu sitten sekin. Tosin sitten siitä alkaa vasta saada hyötyä kunhan kantaan on saanut sisään tarpeeksi pitkältä ajalta tietoa.
Seuraavassa vielä muutamia mielenkiintoisia lukuja, joita kannasta putkahti ulos. Viime vuonna olen kantanut kaupasta ulos ja syönyt mm.
- karkkia n. 5 kg
- erilaisia lihatuotteita n. 25 kg
- vihanneksia n. 57 kg
- hedelmiä n. 85 kg, joista banaaneja n. 50 kg
Niin ja se luvattu selfie eli itsekäs...
Seuraavassa vielä muutamia mielenkiintoisia lukuja, joita kannasta putkahti ulos. Viime vuonna olen kantanut kaupasta ulos ja syönyt mm.
- karkkia n. 5 kg
- erilaisia lihatuotteita n. 25 kg
- vihanneksia n. 57 kg
- hedelmiä n. 85 kg, joista banaaneja n. 50 kg
Niin ja se luvattu selfie eli itsekäs...
28.1.2014
Päätä kuuseen
Ei ole tullut kirjoitettua mitään nettideittailusta sitten viime huhtikuun, koska sillä rintamalla ei ole tapahtunut juuri mitään. Noh, nyt tammikuussa siihen tuli poikkeus. Yhdellä kertaa minua lähestyttiin viestillä ja toisella kerralla minä lähestyin viestillä.
Ensimmäisessä tapauksessa nainen lähestyi tyhjää (ei esittelytekstiä) profiiliani vain siksi, koska "synkkausprosentti" oli 100. Tai niin se ainakin hänelle oli näyttänyt, minulla oli ihan toinen lukema. Lähetetty viesti oli lyhyt ja en sen perusteella odottanut mitään ihmeellistä. Vastasin ja sain toisen hyvin lyhyen viestin takaisin, josta jo näki, että tästä ei tule nyt hevon *krhm*akaan. Laitoin vielä lyhyen lauseen vastaukseksi ja siihen loppui sekin viestintä.
Toisessa tapauksessa bongasin toisaalta netistä yhden ilmoituksen. Se oli sopivan lyhyt, ytimekäs ja kun satuin sopimaan vielä "haarukkaan", niin kirjoittelin viestiä. Tein vastauksen vähän samalla tyylillä kuin ilmoituskin oli tehty ja pistin sitten sen menemään. En kohdistanut mitään toiveita tuohon, koska monesti on saanut laittaa viestiä ilman, että vastausta on tullut takaisin. Puolen tunnin päästä viestini lähettämisestä lätkähti housuuni melkein puolen kilon savijötkäle, kun säikähdin sähköpostiohjelman kilauttamaa merkkiääntä vastaanotetun viestin merkiksi. Noh, vähän taas viestin vaihtoa ja kohta typykkä pyytää kuvaa. Laitan sellaisen menemään ja kohtapuoliin tuleekin se odotettu "kivakiittieikiitos"-tyylinen viesti ja tämäkin kosahtaa sitten siihen, joka nyt ei kyllä yhtään ihmetyttänyt. Yleensä kuvan lähettämisen jälkeen viestittely 100 % tapauksista on loppunut siihen paikkaan.
Siinäpä taas ne minun jännääkin jännemmät seikkailut nettideittailun ihmeellisessä maailmassa.
PS. Ensi kirjoituksessa julkaisen oman kuvani ihan puhtaasti testausmielessä. Testataan ja katsotaan miten monta lukijaa sillä saa karkotettua.
Ensimmäisessä tapauksessa nainen lähestyi tyhjää (ei esittelytekstiä) profiiliani vain siksi, koska "synkkausprosentti" oli 100. Tai niin se ainakin hänelle oli näyttänyt, minulla oli ihan toinen lukema. Lähetetty viesti oli lyhyt ja en sen perusteella odottanut mitään ihmeellistä. Vastasin ja sain toisen hyvin lyhyen viestin takaisin, josta jo näki, että tästä ei tule nyt hevon *krhm*akaan. Laitoin vielä lyhyen lauseen vastaukseksi ja siihen loppui sekin viestintä.
Toisessa tapauksessa bongasin toisaalta netistä yhden ilmoituksen. Se oli sopivan lyhyt, ytimekäs ja kun satuin sopimaan vielä "haarukkaan", niin kirjoittelin viestiä. Tein vastauksen vähän samalla tyylillä kuin ilmoituskin oli tehty ja pistin sitten sen menemään. En kohdistanut mitään toiveita tuohon, koska monesti on saanut laittaa viestiä ilman, että vastausta on tullut takaisin. Puolen tunnin päästä viestini lähettämisestä lätkähti housuuni melkein puolen kilon savijötkäle, kun säikähdin sähköpostiohjelman kilauttamaa merkkiääntä vastaanotetun viestin merkiksi. Noh, vähän taas viestin vaihtoa ja kohta typykkä pyytää kuvaa. Laitan sellaisen menemään ja kohtapuoliin tuleekin se odotettu "kivakiittieikiitos"-tyylinen viesti ja tämäkin kosahtaa sitten siihen, joka nyt ei kyllä yhtään ihmetyttänyt. Yleensä kuvan lähettämisen jälkeen viestittely 100 % tapauksista on loppunut siihen paikkaan.
Siinäpä taas ne minun jännääkin jännemmät seikkailut nettideittailun ihmeellisessä maailmassa.
PS. Ensi kirjoituksessa julkaisen oman kuvani ihan puhtaasti testausmielessä. Testataan ja katsotaan miten monta lukijaa sillä saa karkotettua.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Tekstit
