Normaalista poikkeavaa

Tänään lähdin töistä pois tavallista aikaisemmin, koska alkuviikosta pari päivää venähti normaalia pitemmäksi, niin tasasin nyt hieman tunteja. Asunnolle päästyä kello oli vielä sen verran vähän ettei ollut vielä ruoka-aika, joten oli hieman keksittävä muuta tekemistä. Ei ollut tarvetta pyykinpesulle ja imuroinnillekaan, niin en keksinyt sitten mitään muutakaan tekemistä kuin lähteä lenkille.

Tavallisesti olen käynyt köpöttelemässä teitä iltaisin. Nyt poikkeavaa oli se, että oli vielä valoisaa ja ei tarvinnut juosta hämärässä/pimeässä. Kaupunki näytti hieman erilaiselle lumisateisen harmaassa päivänvalossa kuin pimeällä. Matkalla maisemia katsellessa näkyi hieman jopa uusia maisemia. Eräskin matkan varrella oleva näkymä on kesällä lehtipuiden peitossa, mutta nyt kun lehdet ovat tippuneet pois, niin puiden takaa paljastui näkymä, jota ei ole tullut muuten huomattua.

Luntakin on tullut melkein koko päivän ja maa on ihan valkeana. Eipä tuo lumi lenkkeilyäkään pahemmin haitannut. Oikeastaan siitä oli hyötyä, kun se tuntui pehmentävän alustaa jalkojen alla. Hieman varovaisesti sai välillä kyllä mennä, kun joissain kohdin oli liukasta. Kerran meinasin vetää perseelleni kitkakertoimen mennessä nollaan kengän alla mutta sain pidettyä tasapainoni ja pysyin jaloillani.

Kaikkinensa kuitenkin ihan mukavaa vaihtelua toi tämä normaalista poikkeavaan aikaan tehty lenkki. Lenkin jälkeen jauhelihaperunamössökin maistui tavallista paremmalta ja ruisleipä maustekurkuilla ja juustolla päällystettynä tuntui pieneltä luksukselta. Nyt voikin sitten loppuillan keskittyä löhöilemään ja katselemaan vaikka elokuvia.

Turhautuma

Iski taas tänään työpaikalla ajatuksellinen frustraatio. Sekin sai alkunsa, kun työhuoneessani tuli käymään tämä sileäihoinen naikkonen. Olkoot nyt nimeltään vaikka Rouva Namipeppu.

Olin pyytänyt aikaisemmin Namipeppua tarkistamaan aikaisemmin yhden asian ja nyt hän kävi kertomassa havaintonsa. Ja kuten yleensä ennenkin, vaikka tämänkin havainnon olisi voinut ilmoittaa yhdellä lauseella ("-Haluttua asiaa ei löytynyt. -Ok."), niin hän jäi kuitenkin sepustamaan tavalliseen tapaansa jotakin muuta. Hän istahti siihen pöydän kulmalle ja mussutti siinä jotakin miten jotkut toiset olivat tehneet yhden asian ihan eri tavalla, joka ei olisi hyvä jne jne. Nyökyttelin siinä päätäni ja ynähtelin väliin joojoota ja muuta hajanaisia sanoja, jotta näyttäisin kuuntelevani hänen puhettaan.

Ajatukseni olivat jälleen kerran taas jossain ihan muualla kuin tässä keskustelussa. Jos ensinnäkin lähdetään tuosta naisen nimestä eli Rouva Namipepusta, niin hän on tietenkin naimisissa (=rouva) ja toisekseen hänellä on pieni takapuoli, joka on erittäin hyvin muodostunut. Ja vielä kun hän käyttää farkkuja, jotka tuovat nämä muodot näkyviin, niin... Gräyh! No mutta joka tapauksessa, kun hän istui siinä pöydän kulmalla höpistessään joutavia, niin minun katseeni kierteli hänen säärissään, reisissään ja lantion alueella. Väkisinkin sitä tulee mieleen sitten kaikenlaisia ajatuksia. Tällä kertaa minun olisi tehnyt mieli laittaa huoneeni ovi kiinni ja sanoa Namipepulle, että "Nyt se suu kiinni ja selkä tuota ovea vasten!" ja samalla ahdistaa hänet ovea vasten lantiolla painaen liikkumattomaksi.

Tätä se puutteessa olo aiheuttaa ja sepä tämänkertaisesta turhautumasta.

Lisäys

Pitääpäs lisätä vielä yksi juttu näiden aikaisempien lisäksi, joihin yksinäisenä törmää. Tämänkertainen lisäys on, että välillä sitä tarvitsisi nurkan takaa yllättäen ja pyytämättä tulleessa tilanteessa toisen käsiparin apua mutta luonnollisesti sitä ei kuitenkaan ole saatavilla. Valaiseva esimerkki tältä illalta...

Olin tullut juuri lenkiltä ja olin riisumassa vaatteita pois mennessäni suihkuun. Päälläni oli t-paita, joka tietenkin oli yltä päältä hikinen ja märkä. Paita kun oli vielä aika vartalon myötäinen, niin sehän tarttuu sitten märkänä mukavan tiukasti ihoon. Olin saanut vedettyä paitaa sen verran pois, että pääni oli vielä paidan sisällä ja kädet olivat osittain vedetty hihoista pois. Siihen asentoonhan se paita sitten jämähti ja ei meinannut liikahtaa eteen eikä taakse. Pää hikisen paidan sisällä jumissa eikä ketään auttamassa, niin vähemmästäkin sitä alkaa mielessä pyöriä kaikenlaista. Olisi siitä iltapäivälehdet saaneet revittyä koomisia otsikoita:

Yksinäisen karu loppu: Tukehtui hikiseen paitaansa!

Lopulta aikani heiluttua ja tapeltua sain revittyä paidan päältä mutta mitä lie paidalla ollut loppupeleissä mielessä, kun nuin ilkikurisesti hymyili...



Nimimerkillä,

Oman elämänsä Forrest Gump

Pidemmälle

Juoksu kulki taas hyvin tänään. Keväällä ajelin yhtä lenkkiä pyörällä ja silloin siihen meni aikaa ehkä vajaa puolisen tuntia. Ei siis kovin pitkä matka vielä ajella pyörällä. Eilen katselin kartasta hieman sillä silmällä tuota lenkkiä juoksumielessä, koska perjantaina köpöttelin nelisenkymmentä minuuttia ilman mitään vaikeuksia ja tuo matka oli vain pari kilometriä lyhyempi mitä tuo keväinen lenkura. Eipä se sitten muu auttanut, kun lähteä uteliaana kokeilamaan hieman jo hämärtyvään iltaan tuota lenkin juoksemista.

Aika alussa tuota lenkkiä pystyi näkemään ikäänkuin matkan loppupuoliskolle. Siinä sitten katselin sinne kauas ja ajattelin samalla, että tuonne astiko sitä pitäisi jaksaa juosta. Puolisen tuntia myöhemmin olin tuolla kyseisellä paikalla ja katselin takaisin alkupuoliskolle ja tällä kertaa mielessä kävi, että tuolta asti sitä kipitettiin tänne. Loppukin sujui helposti ja lähellä asuntoa piti vielä ottaa hieman pientä spurttiakin, kun oli jaloissa vielä menovettä jäljellä. Aikaa tuohon matkaan meni lopulta vajaa viisikymmentä minuuttia.

Nyt olo ei ole mitenkään väsynyt tai nuutunut. Joskus on tullut tehtyä sellaistakin kuntoilua, että suorituksen jälkeen olo on ollut aika naatti. Luultavasti nuita matkoja voisi pikkuhiljaa pidentää tai sitten vauhtiaan voisi vaihdella hieman juoksemalla välillä nopeammin ja välillä hitaammin, jotta tuo juokseminen alkaisi ottaa enemmän kunnon päälle.

Muutama sana

Taas muutama turhanpäiväinen sana yksinäisyydestä...

Tällä hetkellä koen, että yksinäisyydessä vaivaa vain pari asiaa. Ja nekin vain ehkä ajoittain tai sellaisina heikkoina hetkinä. Ensimmäinen on se, että ei ole juuri ketään kelle puhua silloin harvoin, kun sille olisi tarvetta. Toisaalta siihen kyllä auttaa tämä blogi, johon ajatuksiaan pystyy jäsentelemään. Toinen asia on kosketuksen puute. Sekin oikeastaan vaivaa vain silloin tällöin. Joskus saattaa tulla vain yhtäkkiä sellainen tunne, että tekisi mieli ottaa joku rutistusotteeseen tai ihan hiplata jotakin muuten vain.

Nyt tuossa juoksulenkin jälkeen suihkussa peseytyessä tunnustelin hartioitani ja ne tuntuivat olevan jotenkin hieman jumissa. Tai ei ehkä jumissa mutta kuitenkin hieronta saattaisi tehdä niille hyvää, kun taitavat hieman rasittua punttien nostelusta. Ei kyllä jaksaisi lähteä minnekään hierojalle, kun ei ne kuitenkaan niin jumissa ole ja minä vähän vierastan vieraita hiplareita. Se hyvä puoli siinä parisuhteessa olisi, että toisella voisi hieman hierotuttaa itseään ja jos toinen onnistuisi tekemään minut sillä tyytyväiseksi, niin minäkin voisin palkita toisen hieromalla hänet tyytyväiseksi omalla hieromasauvallani.

Hyvin syöneenä

Uutissyötteestä pukkasi seuraavanlaista otsikkoa:

"Joka kahdeksas maailmassa kärsii aliravitsemuksesta."

Ensimmäinen ajatus, mikä minulle tuli tuosta mieleen, oli:

*itsekkäästi* "Hyvä etten minä ole yksi niistä."

Minullako välillä mulkun luonto? Ei suinkaan...

Uusinta

On unohtunut näköjään kirjoittaa yli kuukausi sitten mainitusta saunaillasta mutta korjataanpa nyt se asia...

Eipä tuona iltana nyt mitään kummallista tapahtunut. Ilta meni hyvin pitkälti etukäteisarvelujeni mukaan. Ensin käytiin yhdessä paikassa hieman leikkimässä, jonka jälkeen menimme syömään. Ruokailun jälkeen lähdin hipsimään takaisin asunnolleni enkä jäänyt paikalle, sillä meininki vaikutti melko vaisulta ja muutenkin teki mieli omaan rauhaan ja nukkumaan, koska seuraava päivä oli työpäivä.

Nyt tuosta illasta jäi ehkä päällimmäiseksi sellainen masentava ajatus. Tälläkin kertaa aktiviteetti oli sellainen, jossa kisailtiin eli suoritusta pystyi mittaamaan. Mitä olen ollut mukana näissä virkistysiltapäivissä, niin kaikissa on tainnut olla jotakin tuollaista mitattavaa tekemistä. Ja joka ikinen kerta olen ollut lopputuloksissa listan viimeisillä sijoilla. Niin kävi myös siis tänäänkin. Tuokin oli nyt sellaista leikkimielistä juttua ja ei niitä vakavissaan pitäisi ottaa, mutta silti minua jäi kaivelemaan tämäkin viimeiseksi jäänti.

Kuten edellisessäkin saunaillassa, niin jälleen kerran huomasin olevani itsekseni vaikka ympärillä pyöri lähemmäs parikymmentä henkeä. Muut jutustelivat ja kommentoivat tätä kisailua siinä kisailun lomassa, minä lähinnä seurasin muiden tekemisiä. Ei sen puoleen, ei se yksinolo häirinnyt minua niin paljoa, mutta tuli vain kuitenkin huomattua tuo asia taas kerran.

Ja näköjään jälleen taas pieni juhlan paikka blogissa. Sataset paukkuu toisen kerran eli tämä oli järjestyksessään 200. kirjoitus.

Poispoispois

Olin eilen yhdessä tilaisuudessa, jossa paikalla oli myös Päivänkakkara. Tilaisuuden aikana katselin välillä aina Päivänkakkaraa, joka oli yhtä hemaisevan söpön näköinen kuin aikaisemminkin. Välillä mietin, että onkohan hän saanut/lukenut lähettämäni sähköpostin ja välillä puolestaan sitä, kehtaisinko mennä hänen luo juttusille ja miten ylipäätään tekisin sen ja mistä ihmeen tikusta sitä vääntäisi asiaa.

Tilaisuuden vedellessä viimeisiään ja ihmisten valuessa pois paikalta minulle tuli sellainen tunne, että pääsisipä täältä luikkimaan pois mahdollisimman huomaamattomasti. Varmaankin nuo kaikki päässä pyörineet ajatukset ja kysymykset saivat tuon tunteen lopulta aikaan ja lähdin sitten paikalta pois vähin äänin.

Kun olin tullut takaisin asunnolle, niin ajattelin taas hieman asiaa ja mitä tuli tehtyä. Siinä pois lähtiessä olisi ollut yksi mahdollisuus heittää hölmöllä avauksella muutama sana Päivänkakkaralle ja ehkä siitä jotenkin avata keskustelua. Mutta eihän se silloin paikanpäällä tullut ollenkaan mieleen. Jälkikäteen se on aina paljon helpompi miettiä mitä olisi voinut tehdä/sanoa.

Minun näköjään pitäisi tuollaisissa tilanteissa istua hetkeksi alas ja jotenkin nollata tilanne ja miettiä vähän vaihtoehtoja. Sellainenkin mielikuvaleikki saattaisi ehkä auttaa, että kuvittelen kahta vaihtehtoa. Toinen vaihtoehto voisi olla sellainen tilanne miten toimin normaalisti, eli koitan päästä tilanteesta pois vähin äänin ja miltä se sitten tuntuisi, kun tilanne olisi ohi. Se toinen vaihtoehto voisi sitten olla sellainen, jossa teen jotakin tavallista poikkeavaa (esim. olisin puhunut Päivänkakkaran kanssa) ja miltä sen tilanteen jälkeen tuntuisi. Vähän sitten miettiä noiden vaihtoehtojen lopputuloksia ja pienen plusmiinus-listailun jälkeen valita toinen vaihtoehto.

Mutta joka tapauksessa, ärsyttää omata näin hitaat aivot, jotka eivät osaa ajatella tarpeeksi nopeasti ja jotka menevät liian helposti sekaisin. :(

PS. Illalla mieli hieman apeana menin hakemaan keittiöstä piirakkapalasen, jotta saisi edes jostain hieman mielihyvää. Olisihan sen voinut arvata, että kaikki menee enempi vähempi keturalleen. Illan "kruunasi" tämä piirakanpala, jonka pintaan oli jo kertynyt hometta. Se siitä lohtupiirakasta...

Sitä ja tätä

Taas vaihteeksi parista asiasta märinää työpaikalta menneeltä viikolta...

Välillä mietityttää, että mitenkähän vaikeaa se on joillekin suunnitella etukäteen tekemisiään? Joudumme työssämme tekemään kaikenlaisia asioita. Osa on aika spesiaaleja juttuja, joita tulee harvoin vastaan, osa taas sellaisia vakiojuttuja, joista on varsin hyvin tiedossa ne kaikki asiat mitä homman valmiiksi saamiseen tarvitaan.

Perjantaina projektiääliö tulee luokseni ja alkaa voivotella sitä, että on unohtanut tehdä yhden aika vakiojutun, jonka johdosta kohta alkaa olla paskat housussa. Ja arvata saattoi, että kenen työpöydälle se tämäkin paska lopulta laskeutui tehtäväksi.

Jos tämä ***tun idiootti projektiääliö osaisi tehdä edes vaikka yksinkertaisen Excel-taulukon (jota hän tietenkin naputtelisi kaksisormijärjestelmällä kokonaisen työpäivän), johon olisi laitettu nämä kaikki tarvittavat työvaiheet allekain kunkin työn kohdalta, niin ehkä hän saattaisi tätä taulukkoa aina silloin tällöin vilkuilemalla pysyä kärryillä siitä, että mitkä kaikki työt ovat vielä tekemättä ja mitä kaikkea vielä tarvitaan tehdä. Varsinkin näiden vakiotöiden kohdalla tämä olisi kätevää, kun kerran taulukon tehtyään sitä voisi pienin muutoksin käyttää aina uudestaan samantyylisten tehtävien kohdalla.

Mutta ei! Samalla Perse Edellä Mäntyyn -tavalla hoidetaan töitä aivan kuten on tehty jo viimeiset lähes parikymmentä vuotta. Pitäisi joku kerta ihan vittuilumielessä käydä ostamassa kaupasta vaippapaketti ja jättää se projektiääliön työpöydälle kera lappusen, jossa teksti: "Ole hyvä! Sinulla tuntuu olevan usein tarvetta näille".

Ja se toinen juttu, josta pitää hieman avautua, on puhelinkäyttäytyminen. Yhtenä päivänä piti soitella asiakkaan edustajalle, heillä oli kuulemma jotakin epäselvyyttä erinäisissä asioissa. Soitin ja kysyin asiasta, linjan toisesta päästä kuuluu jotain epämääräistä mutinaa jostain ongelmasta. Välillä puheesta ei meinannut saada ollenkaan selvää (missä lie perseessään pyörittänyt sitä puhelintaan) ja välillä taas piti arvailla, että puhuukohan se minulle vai jollekin toiselle siellä toisessa päässä. No, jotakin sain selvää ja sanoin hoitavani asiaa eteenpäin.

Tein asian eteen tunnin töitä ja laitoin lisäselvityksiä eteenpäin sähköpostilla. Parin tunnin päästä tämä kyseinen mutisija soittaa ja kysyy, että näilläkö pitäisi pärjätä. Esitän hieman lisää kysymyksiä ja lopulta selviää, että olisi pitänyt vielä parin muunkin asian kohdalta tehdä tarkentavia selvityksiä. Ehkäpä tämäkin asia olisi tullut kerralla selväksi, jos SAATANAN TAULAPÄÄ PUHUISIT SIIHEN PUHELIMEEN SELVÄSTI JA ET MOLOTTAISI VÄLISSÄ MUILLE HENKILÖILLE! Seuraavalla kerralla jos tämä kyseinen idiootti molopää soittaa minulle, niin puhelun aikana saattaa esiintyä "teknisiä ongelmia ja pätkivyyttä", joiden johdosta sanoja jää välistä pois. Siinäpähän ottaakoon viestistä selvää.

Tulevaa työviikkoa innolla odottaen...

Hätshii... Eiku hölökyn kölökyn

Maanantaina töissä alkoi olla sellainen olo, joka aina tulee flunssan iskiessä. Väsytti, nenä alkoi vuotaa ja muutenkin oli hieman puhti poissa. Lähdin lopulta varttia aikaisemmin töistä pois, kun ei jaksanut enää keskittyä työasioihin, jotka muutenkin olivat jo tarpeeksi ärsyttäviä.

Yleensä noista oireista on seurannut se, että seuraavana päivänä on ollut kuumetta ja nenä (ja varmaan koko pääkoppa) on ollut täynnä räkää. Eipä tuo minua kyllä olisi loppujen lopuksi haitannut, jos olisi pitänyt jäädä seuraavana päivänä kotiin sairastamaan, ei sinne töihin tehnyt yhtään mieli. Illalla jätin suosiolla kuntoilun väliin vaikka olisi ollut treenipäivä.

Mutta nyt jokin meni kuitenkin "pieleen". Tiistaiaamuna olo oli aika normaali, mitä nyt vähän nenää sai niistellä auki. Kuumettakaan ei ollut ollenkaan ja töihin oli siis lähdettävä hammasta kiristellen. Päivä meni normisti, samoin ilta. Keskiviikkona sitten päätin lähteä juoksulenkille, kun olokaan ei ollut mikään huono ja muutenkin nuppi kaipasi hieman tuuletusta. Juoksin nyt sitten virallisesti aiemmin asetetun tavoitteen rikki. Jaksoin juosta tuon kyseisen lenkin koko pituudeltaan vaikka ei se nyt loppujen lopuksi kovin pitkä matka ollut.

Tänään kävin taas lenkillä ja jotenkin meno sujui paremmin. Alussa nilkat tuntuivat tönköiltä mutta eipä nuista enää niin ollut vaivaa, kun oli juossut jonkun matkaa. Nyt jaksoin juosta puolisen tuntia yhteen putkeen ja ehkä olisi voinut juosta pitempäänkin. Olin miettinyt tuon juoksureitin etukäteen, joten eipä sitä putkiaivo enää osannut kesken matkan muuksi muuttaa. Pitäisi hieman osata mitoittaa nuo matkat siten, että itsestään voisi piiskata enemmän irti. Se vain on hieman hankalaa, kun jaksaminen näyttää vaihtelevan päivittäin ja lenkille lähtiessään ei oikein tiedä varmaksi, että miten pitkään sitä jaksaa/pystyy etenemään. Ja hieman ihmetyttää, että mistä tuo tämänpäiväinen puhti tuli vaikka alkuviikosta tilanne ei näyttänyt hyvältä.