Neitsyys meni

Ei ole taas joutanut kirjoittelemaan, kun on ollut vähän muut asiat mielessä. Nyt vuorossa hieman normaalista poikkeava tarina iltasatuna, mistähän laidalta kerronnan aloittaisi. Ehkäpä näin...

Ajatus oli muhinut päässä jo pitkään. Se oli saanut alkunsa ensin erään toisen henkilön päässä ja puolihuolimattomasti se ajautui minun mieleeni. Kun tuollainen ajatuksenpoikanen on kerran istutettu mieleen, niin se jää sinne kasvamaan ja pyörimään niin pitkäksi aikaa, kunnes siitä tulee pienoinen pakkomielle. Ajatus oli salakavala ja monesti netissä seikkaillessani huomasin päätyväni yhdelle tietylle sivulle. Sivulla oli vain lyhyehkö tekstinpätkä mutta joka kerta silmäilin sen läpi, sillä siinä oli vastaus tähän minun ajatukseen.

Jos tuollainen ajatus pääsee kasvamaan ja jos sille ei tee jotakin, niin hulluksihan sitä tulee. Ajatus oli pikkuhiljaa siis jo kasvanut mielessäni melko isoihin mittasuhteisiin. Jos en nyt toimisi, niin varmasti soimaisin siitä itseäni hyvin pitkään. Ensin piti tehdä hieman pientä sähköpostin vaihtoa, jotta ajatukset hieman selkeytyisivät. Kun ajatukset olivat siinä kuosissa, että tulen toteuttamaan tämän tekoni, niin sitten se oli lähdettävä vain yksinkertaisesti käymään kaupungilla.

Kaupungilla kaikki sujui yllättävän nopeasti. Erinäisiä asioita tuli sovittua ja H-hetki koittaisi parin päivän päästä tapaamisesta. Ja kuten tunnettua, odottavan aikahan on pitkä. Siinäpä oli sitten odottelemista. Illalla ajatukset seikkailivat malttamattomina tulevassa, päivällä sentään ajatukset eivät karkailleet minnekään vaan sain tehtyä valmiiksi rästissä olleita hommia.

Lopulta tuo odotettu hetki koitti. Minun piti ensin käydä hakemassa vastapuoli kaupungilta ja matka asunnolle sujui hymy korvissa (mistäköhän sekin johtui?). Rasittavan pitkän matkan (vaivaiset 3 km) jälkeen saavuimme asunnolleni ja ulkovaatteet lähtivät äkkiä päältä. Olin jo melko malttamaton ja oli jo pakko päästä hieman kuorimaan kerroksia. Vastapuolikaan ei laittanut hanttiin, joten siinäpä sitä sitten kohta silmieni edessä oli hyvin muodokas pari, jota en malttanut olla hipelöimättä. Itseäni tilanne meinasi hieman huvittaa. Olin aivan kuin Taru sormusten herran Klonkku, joka oli joutunut sormuksen lumoihin. Katselin edessäni olevaa näkymää ja melkein kuiskasin "My precious..." käsieni hyväillessä kaarevia muotoja.

Järjen valo tuli hieman takaisin ja eihän tämän homman nyt ihan näin pitänyt karata heti alkuunsa. Sain rauhoitettua mieltäni ja olihan tarkoituksena ollut ensin ruokailla ja vasta sitten hieman "hupia". Joten eipä muuta kuin ruokaa tekemään ja torjumaan nälkää, joka oli jo huomaamatta kerennyt kasvaa niin, että maha kurni. Siinä ruokaillessa silmäni eivät tahtoneet pysyä erossa uusista näkemistään asioista ja hieman jalkakin vipatti hermostuksissaan.

Rehellisesti sanottuna hieman hätäisen ruokailun jälkeen siirryimme makuuhuoneen puolelle ja laittelin asiat valmiiksi. Lopulta valmistelut oli ohi ja siinä se sitten oli: hetki, jota olin odottanut malttamattomana jo jonkin aikaa. Jäljellä oli päätettävänä enää vain yksi asia. Melko pieni juttu mutta jollain tapaa kuitenkin melko merkittävä. Olisiko se tämä, tuo toinen vai ehkäpä se kolmas. Siinä muodokasta paria silmäillessä ja hivellessä sain tehtyä päätöksen ja sillä oli mentävä, meni sitten syteen tai saveen.

Ja sitten... Voi sitä orgasmia minkä korvat saivat, kun uusista kaiuttimista pärähti soimaan ensimmäisenä kappaleena Sentencedin Cross My Heart And Hope To Die!* YEEAAAHHH!!! Silmistä melkein vierähti kyynel, kun valinta osui täysin nappiin ja kaiuttimista ulos tuleva ääni oli niin mahtava. Oivoivoivoivoivoivoioooohhh...



Tällä kappaleella uudet kaiuttimet astuttiin kunnon rock-pöntöiksi. Olisihan se ollut huutava vääryys soittaa jotakin anttihuiskua, jolloin näistä kaiuttimista tuskin olisi tullut kunnollisia. Mutta nyt, OOH ja AAH tätä äänenlaatua! :)

*) Juutuubi-versio tästä kappaleesta on hieman huonohko, oikeanlaatuisena ja ennen kaikkea kunnon kaiuttimilla kuunneltuna jotakin ihan muuta.

Kesäajatukset

Huomaa, että on taas kesä ja liikaa aikaa ajatella, kun olen lomalla. Kun työasiat eivät vaivaa mieltä niin paljon mitä ne ei-loma-aikana tekevät, niin mieleen tunkee sitten muita ajatuksia. Ja mitäpä ne sitten ovat näin kesäisin? No läheisyyteen, seksiin ja sellaiseen liittyviä tietenkin.

Monena aamuna peiton alla heräillessä on mielessä käynyt ajatus siinä, että minkälaista se olisi aloittaa aamu niin, että vierestä löytyisi typykkä, jota saisi hiljakseen hiplata peiton alla. Luonnollisestihan se sitten lyö "teltan pystyyn", kun tuollaisia vähänkään arvelluttavia ja henkisesti turmiollisia mietteitä ajattelee.

Onpahan nuokin s-fantasia-ajatukset hieman erikoisia. Monesti olen huomannut sellaisen asian, että kun elämä menee niitä tavallisia tylsiä raiteitaan eikä tapahdu mitään ihmeellistä, niin nuo fantasioinnitkin toistavat tylsää ja samaa kaavaa. Lopulta siinä käy niin, että tarpeeksi kauan mielessä pyörittyään niitä ei enää tule sitten ajateltua juuri lainkaan.

Toisaalta sitten jos sattuu tapaamaan vaikka jonkun hyvännäköisen misukan, niin heti mieleen alkaa tulla kaikenlaisia uusia pervoiluja. Esimerkkinä voisi mainita tämän työasioiden merkeissä tavatun - varatun ja perheellisen - naisen. Tietäisipä vain tuokin namiperse, miten perversseissä touhuissa hän mahtoi ollakaan minun ajatuksissa...

Sähköpostia tonkimassa

Kaikesta tuskailusta ja miettimisestä huolimatta päätin lähettää Päivänkakkaralle sähköpostin. Viestin sisällöksi en saanut loppujen lopuksi mitään kovin erikoista. Kunhan vain mainitsin, että hän oli jäänyt pyörimään mieleeni ja pari muuta lausetta sitomaan juttua. Jotenkin nyt on vain semmoinen kutina perseessä, että tuo posti ei koskaan saavuta häntä. Veikkaan, että vastaanottava postipalvelin tulkitsee sen roskapostiksi ja siirtää sen suoraan roskakoriin. Mutta kaikesta huolimatta, tehty mitä tehty.

Samalla kun laitoin tuota sähköpostia, niin tulin selanneeksi yhtä monista postilaatikoistani. Tuota laatikkoa olin käyttänyt viestitellessäni yhden sähköpostitutun kanssa ja nyt satuin vilkaisemaan yhtä vanhaa viestiä. Ohessa pieni katkelma viestin alusta.

Ajattelin pistää tulee postia sulle... Kun ei oo näkyny tyyppiä mesen puolella ja haluisin vähän vaihtaa kuulumisia tai jotain sen tapasta.
...
Jopa meni vaikeeks.. Kun ei oikein tuu mitää semmosta juttuu mitä kirjottais ja vähän aikaa sitten oli kauheesti asiaa mielessä mitä piti kirjotella.

Muistan edelleenkin minkälaisia tuntemuksia tuo pieni pätkä sai aikaan minussa, kun luin tuota viestiä saadessani sen. Minulle tuli tuosta sellainen tunne, että on tarvittu. Joku toinen on odottanut sitä, että olisi päässyt jakamaan ajatuksia minun kanssa. Tuo tunne on minulle aika kutkuttavan koukuttava ja se kai sai minut kirjoittelemaan/mesettelemään näiden sähköpostituttujen kanssa niin pitkään.

Nyt ei ole mitään sellaista asiaa elämässä, joka toisi tuollaista tuntemusta. Ei ole ollut hyvin pitkään aikaan ja se hieman masentaa. Tai ei ehkä masenna, pikemminkin saa olon alakuloiseksi. Jotain tarttis tehrä, jotta tuollaisen mieltä kutkuttavan tunteen saisi takaisin ja elämään tulisi edes jotain pikkukivaa tylsyyttä karkottamaan. Mutta miten, se taas on oma kysymysmerkkinsä.

Pohdintaa

Astioita tiskatessa mietiskelin hieman työpaikka-asiaa. Lähinnä mietin sitä, että pitäisikö perustaa joku ihan uusi anonyymi blogi, jossa avautuisin kaikesta paskasta mitä tuolla työpaikalla esiintyy.

Aiheita varmasti löytyisi, sillä tuntuu, että koko aika sieltä nousee eteen epäkohtia tai huonosti olevia asioita, joihin minä haluaisin muutosta. Huonoa tuollaisessa blogissa olisi kuitenkin se, että en pystyisi kuitenkaan kovin vapaasti sielläkään meuhkaamaan mikäli haluaisin pitää anonymiteettiä yllä ilman, että työkaverit tai asiakkaat minua teksteistä tunnistaisi. Tällä alalla on kuitenkin melko pienet piirit ja siinä varmaan ampuisi omaa uraansa jalkaan, jos henkilöllisyys paljastuisi. Ja kun niistä asioistakin pitäisi pystyä kirjoittamaan niiden oikeilla nimillä, muuten tekstien ymmärrettävyys voi jäädä hieman puolitiehen.

Toisaalta olisi hauska paljastaa kaikenlaisia epäkohtia tai ylipäätään miten perseellä tavalla asioita voidaan tehdä. Samalla voisi syntyä hieman mielipiteiden vaihtoa, mikäli tuonne blogiin eksyisi samalla alalla työskenteleviä. Sekin olisi siinä mielessä hyödyllistä, että pääsisi kuulemaan, että minkälaista touhu on mahdollisesti muissa yrityksissä. Nyt sellaiseen ei oikein ole minkäänlaista mahdollisuutta, kun sellaista tuttavapiiriä ei ole, jossa pystyisi puhumaan tuollaisista asioista. Olisi nimittäin mielenkiintoista nähdä, että onko touhu samanlaista muissakin firmoissa vai onko se vain tämä minun työpaikka, jossa mennään aina perse edellä puuhun projektista toiseen. Ihan vain siitäkin syystä olisi hyvä tietää, että jos muissa yrityksissä ollaan vähän viisaampia, niin voisi hakea töitä ilman, että tarvitsee vaihtaa toimialaa kokonaan toiseen.

Tuskinpa tulen kuitenkaan tuota toista blogia tekemään, sillä eihän tähän blogiin jäisi sitten mitään kirjoitettavaa, jos kaikki napinat menisivät toiseen blogiin. Joten se harvalukuinen lukijajoukko voi siis huokaista helpotuksesta, sillä tulen varmasti jatkossakin kirjoittamaan tänne katkeroitunutta tilitystä työpaikalta.

Epämääräistä höpinää, osa 2

Satuin lukemaan Himamirrin kirjoitusta, jossa hän kertoo saaneensa ihan perinteisen kirjeen juhannusheilalta. Tarina menee tiivistettynä näin: Mirri heilastelee juhannuksen aikaan miehen kanssa. Vähän myöhemmin Mirri dumppaa miehen mutta n. reilun viikon päästä heila lähettää kirjeen, jossa kertoo tuntemuksistaan naista kohtaan. Tarinassa oli myös muita käänteitä mutta en jauha niistä tässä.

Tuota kirjoitusta lukiessa ajatukseni pakostakin kääntyivät Operaatio Puujalassa tapaamaani naiseen, joka jäi ärsyttävästi pyörimään ajatuksiini. Kutsuttakoon selkeyden vuoksi jäljempänä tätä naista vaikka nimellä Päivänkakkara. Mieleeni tuli siis ajatus, että jos tuo juhannusheila oli lähettänyt kirjeen, niin miksen minä voisi lähettää sitten sähköpostiviestiä Päivänkakkaralle, jonka sähköpostiosoitteen olin löytänyt netistä.

Mieleni kehitteli heti muutamia tekosyitä, miksi en voisi lähettää sähköpostia. Sain syiksi mm. seuraavia asioita:
- onko sähköpostiosoite enää käytössä/voimassa
- tapaamisesta on kulunut jo useampi kuukausi, joten muistaako hän edes minua
- vaikuttaako se oudolta, että otan yhteyttä vasta näin pitkän ajan jälkeen (sitä varten pitäisi keksiä hyvä syy)
- en tiedä hänen parisuhdestatustaan
- en tiedä hänestä ylipäätään mitään muutakaan

Toisekseen minua mietityttää tuo sähköpostin käyttö. Jos näkisin hänet livenä, saattaisin mennä sanomaan hänelle sen asian, joka jäi kalvamaan mieltä, ja näkisin samantien hänen reaktionsa siihen. Mutta nyt jos teen sen sähköpostilla, reaktiot jää näkemättä ja tässä tapauksessa mielelläni näkisin sen. Niistä voisi nimittäin päätellä/nähdä, että miten asiassa voisi edetä vai jättääkö leikin sikseen.

Lisäksi tässä sähköpostiviestissä mietityttää se, miten viesti pitäisi oikein muotoilla. Pitäisikö viestiin sisällyttää joku kysymys tai sellainen viritelmä, että hänen pitäisi vastata siihen. Jos laitan viestiin vain sanottavani, niin epäilen, että vastaukseksi voi tulla vain "jep" (jos sitäkään)...

Tiedä häntä sitten mikä se tässä viisainta olisi. Kaikkein helpoin olisi tietysti olla tekemättä yhtään mitään, elämä jatkuisi sitä samaa ja tylsää rataa kuten ennenkin. Toisaalta sisälläni asuva pikkupiru käskee lähettämään sen viestin eräänlaisena rangaistuksena sekoittamaan Päivänkakkaran ajatuksia siitä hyvästä, että sekoitti itse olemassaolollaan minun ajatuksia. Ja vaikka lähettäisin tuon viestin, niin jatkuisihan se tuttu, turvallinen ja tylsä arki siitäkin huolimatta.

I'm Hot

Olen niin kuuma tapaus, että naiset lankeavat jalkoihini seurassani ja palovaroittimet alkavat huutaa, kun kuljen niiden ohi. Uskoo ken tahtoo... Puolet tuosta aloituslauseesta oli puppua ja puolet totta, tuskin lienee vaikea arvata mikä on faktaa.

On tuo palovaroitin aika vinkula. Jos kävelen saunan jälkeen varoittimen ali vain pyyhe ylläni (tai vaikka vain munasillaan rillutellen), niin laite saattaa aloittaa piippauksen. Tuskinpa se on patteristakaan kiinni sillä vaihdoin sen kuitenkin aikaisemmin sattuneen episodin jälkeen. Ilmeisesti vekotin on hieman yliherkkä kaikenlaisille käryille ja lämmölle alhaisesta huutamisherkkyydestä päätellen.

Mutta yksinäisenä varmaan pitäisi olla tyytyväinen, että saan huomiota edes jonkun ohi kulkiessa, olkoon se joku vaikka sitten palovaroitin.

Juhannuksen jälkeen

Juhannus meni niin, että en käyttänyt tietokonetta juuri ollenkaan, mitä nyt välillä tarkistelin netistä sääennustetta tai muuta sellaista pientä. Maanantaina avasin taas uutissyötteiden lukijan ja noina kolmen päivän aikana ilmestyneiden uutisotsikoiden yksipuolisuus tuli huomattua äkkiä. Suurimmassa osassa aiheina oli vain poliisia työllistäneet humalaisten toilailut, tulipalot, kolarit, väkivaltatapaukset, rattijuopot jne.

Sellaistako se juhannuksen vietto todellisuudessa sitten on? Jos pelkkien lehtien varassa olisi, niin luultavasti muusta ei tietäisikään ja kuva jäisi aika yksipuoliseksi. Kun luin sitten seuraamieni bloggaajien postauksia, niin kovin erilaisia oli kirjoitukset juhannuksen vietosta verrattuna lehtikirjoitteluun. Aiheet olivat ihmisläheisempiä ja arkisen mukavia verrattuna noihin juhannusseudun uutislinjaukseen. Ehkäpä siksi noita blogeja onkin mukava seurata, sillä ne ovat mukavaa vastapainoa usein niin tympeille uutisaiheille.

Ajanhaaskausta

Katsoin eilen illalla elokuvan Tinker Tailor Soldier Spy. Videovuokraamon sivuilla elokuvasta oli sanottu kirjoitusvirheineen päivineen mm. näin:

Otteessaan rautaisesti pitävä, tiivis fi lmatisointi John le Carrén klassikko romaanista on pakollista katsottavaa.

Yleensä nuo esittelytekstit on hieman pahasti yliampuvia mutta nyt se ei ollut kaikilta osin. Elokuva piti luvatusti rautaisessa otteessaan, nimittäin nukkumatti-sellaisessa. Elokuva oli yksinkertaisesti niin tylsä, pitkäveteinen ja yleiseltä olemukseltaan nahistuneen omenan oloinen, että hohhoi.

Jokin tuossa elokuvassa tökki pahemman kerran vastaan. Oliko se sitten näyttelijät, joista suurin osa oli vanhoja pieruja, 1970-luvun brittiympäristö, näyttelijöiden aneemiset ja flegmaattiset ilmeet vai ehkä nuo kaikki yhdistettynä, mutta joka tapauksessa. Minusta hyvän elokuvan pitäisi herättää edes jonkinlaisia tunteita (huvittuneisuutta, hauskuutta, surullisuutta, jännitystä tmv.) mutta tämä onnistui epäonnistumaan kaikilla osa-alueilla. Tuo elokuva herätti yhtä voimakkaita tunteita kuin etanoiden juoksukilpailu tai maalin kuivumisen katsominen. Tunnin katsomisen jälkeen alkoi olla sellainen fiilis, että mitenkähän kauan tätä jaaritusta ja paskaa oikein vielä kestää.

Elokuvan juonen "vauhdikkuudesta" ja unettavuudesta kertoo jotakin myös se, että viimeisen puolen tunnin ajan torkahtelin vähän väliä ja minun oli vaikea pysyä hereillä, vaikka minun normaali nukkumaanmenoaika ei ollut vielä edes käsillä. Elokuvassahan päähenkilö selvitti brittien tiedustelupalveluun soluttautunutta kaksoisagenttia. Miten tuo henkilö sitten lopulta paljastui, se ja yleensäkin koko loppupuoli jäi minulle hieman epäselväksi "hetkellisesti yllättäneiden pimennyskohtauksien" takia. Mutta eipä tuossa suurta vahinkoa päässyt tapahtumaan.

En muistakaan milloin olisi tullut katsottua yhtä surkeaa elokuvaa. Olen katsonut moniakin sellaisia elokuvia, joiden juoni on ollut aivan ö-luokkaa mutta harvemmin niiden seurassa on tullut nukahdettua. En suosittele katsomaan tuota kyseistä elokuvaa ollenkaan, paitsi ehkä siinä tapauksessa, jos kärsit nukahtamisvaikeuksista tai unettomuudesta, tai olet joku pahemman luokan masokisti, joka haluaa rankaista itseään.

Tilannekatsaus

Olen nyt enemmän tai vähemmän aktiivisesti kuntoillut kuukauden ajan suunnilleen joka toinen päivä aina tilanteen niin salliessa. Muutamia huomioita on asiaan liittyen tai asian vierestä tullut tehtyä.

Viimeisen viikon ajalta olen huomannut, että minulle tulee nälkä yleensä tuntia ennen normaalia syöntiaikaa ja tämä koskee kaikkia päivän aterioita. Jos muistelen taaksepäin, niin en edes muistakaan milloin viimeksi olisi ollut näin useasti nälän tunnetta. Hyvin harvoin sitä siis aikaisemmin oli. Kertoo kyllä toisaalta jotain tuokin nälän tunteen puuttuminen, että liikunnan ja ravinnon määrän suhde ei ole oikein ollut kohdallaan, turha siis ihmetellekkään sitä ainaista painon ylöspäin hilautumista. Mutta kumallista taas tässä on se, että vaikka tämäniltaisen pyörälenkin jälkeen söin pari palaa leipää, omenan, pari tomaattia ja keksin, niin siltikin vielä tuntuu, että olisi nälkä. Lieneekö sitten nyt jo pientä aliravitsemusta.

Unirytmikin tuntuu menneen sekaisin. Talvella nukuin hyvin yleensä 7,5 tuntia ja keväällä huomasin, että unimäärä tipahti puolella tunnilla. Nyt puolestaan vaikka olen mennyt tavalliseen aikaan nukkumaan siinä iltakymmenen aikoihin, niin monena aamuna olen saattanut vilkaista kelloa ensimmäisen kerran jo neljän jälkeen ja tuntuu, että nyt herään jo viimeistään ennen viittä. Eli hyvä, jos nyt nukun edes 6,5 tuntia yössä. Ei tuo kuitenkaan ole päivällä väsyttänyt sen kummemmin, illasta sitten on saattanut olla väsyneempi, jos on tullut aamulla herättyä aikaisin.

Niin ja kesän muotiväri taitaa olla vaaleanpunainen vai onko se nyt sitten pinkki. Sen verran paljon on tien päällä tullut vastaan tuohon väriin sonnustauneita naisia, että on ihan tullut pantua merkille. Ja näkyipä tänään sen värinen paita jonkun miehenkin päällä, oli kyllä vähän tiedätte-kyllä-minkä-näköinen...

Kesäloman lähestyessä, jälkikirjoitus

Tuskin tulee kenelläkään yllätyksenä (paitsi ehkä työpaikkani ihmisille), että alan olla kurkkua myöten täynnä työpaikkaani. Tuosta työpaikasta minulla on kokemusta jo useampi vuosi. Ja mitä pitempään olen siellä ollut, sitä enemmän pinnan alta on alkanut paljastua paskaa. Yleensäkin koko toimiala, jossa yritys toimii, on alkanut muuttua minun mielessä entistä vastenmielisemmäksi ja luotaantyöntävämmäksi. Asioita on sen verran monia, että taidan listata ne tähän ylös, ensimmäisenä toimialaan liittyvät.

1) Kaikki työt ovat riippuvaisia asiakkaista. Jos asiakkailla menevät investoinnit jäihin, ensimmäisenä on kärsimässä tämä toimiala, jossa työskentelen.

2) Verrattuna kaikkiin niihin muihin toimialoihin, joilla tällä koulutuksella voisi työskennellä, niin tällä alalla palkat ovat kaikkein pienimpiä. Siitä löytyy ihan oman työntekijäliiton tekemää pätevää tilastotietoa.

3) Ala on kilpailtu kuralle. Juuri sen takia ne palkatkin on pienet, kun töistä tappelevat monet yritykset (lue: hinnat poljettu alas) ja työnantajien tarjolla on turhan paljon työväkeä (vaikka samalla nämä työnantajat vinkuvat työntekijäpulaa, haistakoot paskan).

Ja muutama kohta liittyen omaan työpaikkaan...

Näiden aikaisemmin listattujen asioiden, jotka eivät ole muuttuneet miksikään, lisäksi on vielä nämä (ainakin mitä mieleen tuli):

4) Jotkut nimeltä mainitsemattomat henkilöt ovat käytökseltään kokovartalokyrpiä lisättynä sillä, että he ovat omasta mielestään hauskoja vaikka eivät edes ole (malliesimerkkinä projektiääliö).

5) Kiirekiirekiirekiirekiirekiirekiirekovakiirekovakiire. Aikataulut ovat perseestä, koska niitä ei yleensä ole. Jos asiakas ei sellaista anna, niin ei sitä projektiääliökään osaa tehdä. Ja vaikka asiakas sellaisen antaisikin, niin projektiääliö ei osaa sen perusteellakaan aikatauluttaa yhtään sisäisiä asioitakaan. Hommia vain lykitään eteenpäin miten satutaan, kunnes alkuviikosta huomataan, että loppuviikkoon mennessä pitäisi toimitta jotakin eteenpäin.

6) Jos ei ole kiirekiirekiirekiirekiirekiirekiirekovakiirekovakiire (eli projektit ovat loppuneet), niin seuraavaksi voi odotella kengän kuvaa perseeseen.

7) Monilla henkilöillä asenteet ovat jämähtäneet paikoilleen. "Kun on tehty tällä tavalla vuodesta miekka ja kilpi lähtien, niin tehdään sitten näin." Ja eritoten yksi suosikeistani: "Ei tuo X tapa taivu tähän."

Tuota viimeistä kohtaa voisi kommentoida pitemmänkin pätkän, sillä se on alkanut ärsyttää minua enemmän ja enemmän. Suurin osa porukasta on sellaisia, jotka tekevät tavoillaan/tyyleillään asioita. Jos heitä neuvoo/opettaa, voivat he ehkä muuttaa toimintatapojaan paremmiksi (paino sanalla voivat). Tämä johtuu yleensä siitä, että he eivät tiedä uusista tekniikoista/ohjelmista/tavoista, jolloin he jatkavat toimimista niillä eväillä mitä heille on annettu.

Seuraavaksi ovat tyypit, jotka haluavat kehittyä, parantaa asioita ja ottavat asioista selvää, jos eivät tiedä. Näitä on työpaikalla ehkä yhden käsin sormilla laskettava määrä.

Viimeisenä on sitten myös kourallinen ihmisiä eli vastarannankiisket. Vaikka heille esimerkiksi näyttäisi, että tällä ohjelmalla voisi tehdä nämä ja nämä jutut tehokkaammin kuin tuolla entisellä, niin he rupeavat juputtamaan jostakin mitättömästä asiasta, johon ohjelma ei taivu. Heidän mielestä ohjelman pitäisi olla sellainen, että sillä saisi tehtyä aivan kaiken ja jos se ei tee sitä yhtä pikkupikku asiaa, niin ei se uusi ole sitten yhtään parempi kuin mitä se vanha ohjelma. Valitettavasti juuri nämä viimeiseksi mainitut jästipääidiootit saavat sitten jarrutettua ja torpattua lähes kaiken.

Vielä joku aika sitten työpaikalla oli esimies, joka edes yritti viedä kehitysasioita eteenpäin. Hänkin kyllä lähti alkuvuodesta muualle töihin, jolloin nyt paikalla ei ole ketään sellaista, joka veisi asioita aktiivisesti eteenpäin ja jolla ennenkaikkea olisi valtaa päättää asioista. Nyt touhu on lähinnä sellaista, että kaikki möllöttävät paikoillaan ja mitään ei tapahdu (vaikka syytä olisi).

Jos tuo työpaikka on niin perseestä, niin miksi en ole vaihtanut työpaikkaa? Suurimpana syynä on ehkä se, että itse työn sisältö on ollut mielekästä. Jos se ei olisi, minulta olisi levinnyt pälli jo aikoja sitten tuolla ja olisin vaihtanut paikkaa. Yhteen lauseeseen tiivistettynä sen voisi laittaa vaikka näin, että itse työn sisällössä ei ole (suurimmaksi osaksi) valitettavaa mutta työskentely-ympäristö ja -tavat alkavat olla perseestä.

Mutta nyt tuokin mitta alkaa pikkuhiljaa olla täynnä. Vai mitä muutakaan voi päätellä siitä, että nykyään aamulla sähköpostiaan avaa aina pieni vitutus päällä ja toivoo, että ei olisi tullut yhden yhtäkään sähköpostia, puhelintaan pitää äänettömällä ja toivoo ettei kukaan soittaisi ja työpäivän aikana aamupäivällä odottaa vain ruokatuntia ja iltapäivällä sitä, että voi lähteä kotiin.

Ilmiselvästi jonkinlaista muutosta pitäisi saada nyt aikaiseksi. Tuota muutosta olen ajatellut alustaa kesälomalla päivittämällä CV:n ajantasalle ja kirjoitelemalla valmiiksi hakukirjeiden pohjia. Ja saatanpa ehkä lähettää yhden avoimen hakemuksen yhteen tiettyyn yritykseen. Mutta joka tapauksessa pitäisi listata vaikka paperille omat vahvuutensa, heikkoutensa ja taitonsa. Niiden perusteella voisi sitten tarkentaa hieman mille alalle voisi suunnata nokkansa. Tarkoitus olisi tehdä vain sellaisia harkittuja täsmähakuja ja koittaa sitä kautta löytää ehkä se mieluisampi työpaikka.