Ajat muuttuu, minä en

Eilen sattui ilmestymään Karvinen miinus Karvinen, joka kuvaa hyvin alkuvuotta.


Ehkä joidenkin muiden kohdalla ajat muuttuvat mutta minun kohdalla sama meno jatkuu (työt perseestä, päivät toistaa yhtä ja samaa, jne).

Toissa kirjoituksessa hekumoin, että kohta saa taas nauttia hammaslääkärin lämpimästä kumikäsineen kosketuksesta. Ja paskan marjat. Kävin tarkistuttamassa hampaat, niin edelliseen kertaan verrattuna kosketukset jäivät hyvin vähäisiksi. Guuglailin tuota hoitanutta henkilöä, niin oli valmistunut ilmeisesti vasta viime vuonna. Huomasi kyllä selvästi, että kokemusta ei paljoakaan ollut, kun otteet olivat aikaisempiin hampaan roplaajiin verrattuna hivelommat.

Viime aikoina on tuntunut, että tekisi mieli heittää tälläkin blogilla vesilintua. Ei keksi mitään kirjoitettavaa, koska arki on harmaata perusmössöä, josta ei juuri aiheita revitä ja tikustakaan ei jaksa asiaa vääntää.

Idiootit ympärilläni

Viikolla jouduin asioimaan pienen kauppakeskuksen postissa, joka oli sellaisessa kaupunginosassa, jolla on ollut alkuaikoina tietynlainen maine, ei mitenkään kovin positiivinen. Kävellessäni parkkipaikan läpi postiin siinä ehti nähdä kaikenlaista kulkijaa: kaulaan asti tatuoitua apinaa, huiveja pitäviä rättipäitä, köyhän näköisiä opiskelijoita, pussihousuihin pukeutuneita ihmisiä, vanhoja mummeroisia ja papparaisia. Jotenkin tuli siinä sellainen olo, että eipä tee mieli käydä tuolla toiste. En tiedä onko se sitäkin, että kun on tottunut asioimaan siinä yhdessä automarketissa, jossa suurin osa asiakkaita on samanlaista harmaata massaa mitä minäkin, niin sitten tuollainen laitakaupungilla oleva "eksoottinen" pikku kauppakeskus on hieman luotaantyöntävämpi.

Viikolla tuli mieleen myös nämä pari kuvaa...



Kun kuulin mitä yksi tyyppi oli mennyt tekemään, niin ei voinut kuin taas ihmetellä ja hämmästellä sitä idiotismin määrää. Jos tämä henkilö olisi "onnistunut" siinä mitä oli ajatellut tekevänsä, niin häneltä olisi hyvin suurella todennäköisyydellä (tai pikemminkin varmasti) lähtenyt henki. Onneksi olosuhteet eivät olleet siihen suotuisat, muuten olisi ollut tiedossa vahva ehdokas Darwin-palkinnon saajaksi. Sellainen asia mitä minä (ja varmasti moni muukin terveellä järjellä varustettu henkilö) en missään nimessä menisi tekemään missään olosuhteissa, niin tämä valo(ton)pää yrittää sitä jostain käsittämättömästä hetken mielijohteesta. Kyllähän tuossa vuosien mittaan tuosta henkilöstä on tullut sellainen kuva, että ei ole ihan penaalin terävin kynä mutta tämä meni jo ihan uudelle tasolle. Edelleenkin tämä ihmisten idioottimaisuus jaksaa yllättää minut yhä uudelleen...

Tilinpäätös 2018

Viime vuodesta nyt ei kovin paljoa jäänyt käteen. Lueskelin vuoden aikana blogiin tehdyt merkinnät ja eipä niidenkään perusteella ihmeellisiä tapahtunut. Samaa mutinaa ja jupinaa töistä, arjesta ja sen sellaisesta sekalaisesta. Naisrintamalla ei nyt oikestaan tapahtunut yhtään mitään. Vähän aikaa vaihtelin sähköpostia harvakseltaan yhden kanssa, mutta kuten niin monesti aikaisemminkin on käynyt, niin tämäkin tyrehtyi lopulta. Oikeassa elämässä ei-sukua olevien naisten kanssa ei tullut juuri puhuttua ollenkaan. Työpaikalla oli vain vähän keskustelua mutta nekin olivat käytännössä vain työasioihin liittyviä.

Kosketuksen suhteen vuosi meni aiempien vuosien tapaan eli sitä ei ollut. Sen suhteen onkin tapahtumassa muutosta, sillä varasin vuoden alussa ajan hammashoitoon. Kun käy siellä, niin voipahan taas kaiholla muistella sitä lämpöistä kumikäsineen kosketusta.

Tulevalle vuodelle ei ole odotettavissa mitään maata mullistavaa. Töiden suhteen ehkä jotain muutosta voi olla tapahtumassa mutta tässä vaiheessa todennäköisyys tuon toteutumisesta on niin häviävän pieni, että eipä siitä kannata kertoa. Muuten mennään samalla tylsällä kaavalla kuten tähänkin asti.

Sattuipa tänään silmään uutisvirrasta oheinen juttu



Minun reaktio juttuun:

Se tunne

Se tunne, kun on perjantai-ilta, olet syönyt, olet lukenut uutiset, olet tarkistanut sähköpostit, olet surfannut ne tavalliset nettisivut läpi ja nyt huomaat istuvasi yksin tietokoneen ääressä ilman mitään tekemistä miettien, että helvettiäkö sitä tällä elämällään tekee.

Kulkusten kilinää

Kun tuo itsenäisyyspäivä sattui tänä vuonna olemaan torstaina, niin otin töistä perjantain vapaaksi. Käytin osan päivästä kaupoissa kiertelyyn, kun ajan kuluessa on kertynyt kaikkea tarvetta/ostettavaa, jota ei siitä tavallisesta arkiostospaikasta löydä.

Ensin kävin yhdessä kaupassa ja saaliina tyhjät kädet: yhtä tuotetta olisi ollut ja ihan tarjouksessa mutta oli hieman vääränlaista, joten hyllyyn jäi. Tämän kaupan vieressä oli toinen kauppa, jossa oli tarkoitus käydä (ohikulkumatkalla kun olin), mutta jäipä käymättä, kun kauppa oli vielä kiinni. Hieman omaa tyhmyyttä, kun ei tullut tarkistettua aukioloaikoja, mutta on se nyt kerpele, jos kauppa aukeaa arkena vasta yhdeksän jälkeen! Pitäkööt tunkkinsa, hankin tavaran muualta.

Tyhjin käsin menin tuon jälkeen sinne arkiostospaikkaan eli paikalliseen automarkettiin. Siinä normaalien arkiostosten rinnalla tuli katseltua muille hieman joululahjoja mutta katselun asteelle jäi sekin. Minulla oli tarkoituksena ostaa yhdelle perheenjäsenelle joululahjaksi paita. Ihan sellainen perusmallinen yksivärinen pitkähihainen, jossa ei ole mitään ylimääräisiä logoja tai sellaista, ja jota voi käyttää arkipaitana. Eli ei siis mitään kauluspaitaa tai mitään hienompaa.

Isolla vaateosastolla pyöriessä ja paitaa etsiessä tuli vain sellainen epäuskoinen olo. Yhtään tuollaista paitaa en löytänyt tai sitten olivat piilottaneet ne erittäin hyvin jonnekin piiloon. Paidat olivat joko kauluspaitoja tai sellaisia vähän hienompia/kalliimpia, joita ei nyt arkivaatteeksi ajattele, tai sitten oli yksittäisiä paitoja mutta nekin oli pilattu turaamalla paitaan joku kuvio. Jäipä siis ostamatta.

Katselin vaateosastoa myös vähän myös omia tarpeita ajatellen. Kauluspaidat olivat kaikki perseenvärisiä (kuka vähänkään järkevä MIES haluaa vaaleanpunaista paitaa, oli siellä myös muunkin, lähinnä ripulin värisiä), t-paidoissa typeriä tekstejä/kuvioita ja talvikäsineet olivat luokaa pierunkuori. Nykyiset talvisormikkaat alkavat olla jo vähän siinä iässä, että parin vuoden päästä joutuu ehkä ostamaan uudet. Mitä kokeilin yksiä nahkarukkasia, niin olivathan ne lämpimät mutta miten kauan ne olisi lämpimät. Täyte tuntui juuri sellaiselle, että se ehkä pysyy pörröisenä ja lämpimänä yhden talven mutta sen jälkeen fyllinki on niin lytyssä, että se ei eristä lämpöä ollenkaan. Jotenkin tuntuu, että tuokin kauppa on mennyt piloille jo aikaa sitten vaateosaston suhteen. Ei siellä myydä kuin jotain geneeristä muotipaskaa, joka ei sovellu oikein kenellekään ja jota tällainen tavallinen ihminen ei ainakaan osta. Tai sitten minulla on vain niin erilainen maku muuhun ostavaan joukkoon verrattuna, että minun on hankittava vaatteet ja pukineet jostain muualta. Tai sitten nykyajan muoti on vain yksinkertaisesti niin perseestä.

Kuten voi sanoa samaa myös nykyajan tuotemuotoilusta. Posti toi mukanaan mainosläpykän, jossa mainostettiin alla näkyvää mäenlaskuvälinettä.



Heti ensimmäiseksi piti ihan hieraista silmiään, että myydäänkö oikeasti tuollaista vekotinta. Luultavasti tuon tuotteen muotoilua on tehnyt nainen, sillä yksikään normaalilla talonpoikaisjärjellä varustettu mies ei tuollaista tekisi. Tai jos se on ollut mies, niin luultavasti kyseessä on ollut sadisti. Minä ainakaan en tuollaisella muovihilavitkuttimella lähtisi laskemaan yhtään mäkeä. Arvaako joku syyn? Jos tuolla laskee mäkeä ja tapahtuu äkkipysähdys, niin mitäpä luulette, mikä osuu ensimmäisenä tuohon keskellä tököttävään kahvaan? Kirjoituksen otsikko antaa vinkkiä...

Musta perjantai

Joka paikassa on taas hössötetty, kun kaupoissa pukkaa tarjouksia. Kaupathan nyt koittavat kusta asiakkaita silmään sen minkä ehtivät ja onpa nyt viime päivinä ollut jotain uutisia, että ensin nostetaan hintoja hiljaa ylös ja sitten huomenna voi elvistellä isolla alennusprosentilla. Tänään oli tullut sähköpostiin alla näkyvä mainos, jossa kusetus on viety ihan uusiin ulottuvuuksiin.



Tainnut tulla ehkä vain näppäilyvirhe... Mutta olipa alennuksia tai ei, niin minä jatkan samalla linjalla kuin ennenkin: ostan vain tarpeelliset ja muuta ei sitten osteta. Katsoin huvikseni kirjanpidosta mitä olen tänä vuonna ostellut, niin oikeastaan mitään tarpeentonta ei ole tullut ostettua. Tai no karkkiin oli mennyt alle kymppi ja harrastuksiin joku satanen mutta voiko noitakaan harrastuskulujakaan lukea tarpeettomiksi, kun siitä on kuitenkin sellaista arkihyötyä. Voisihan sitä lakata harrastamasta mutta ei taida tuo olla sellainen säästökohde, että siitä kannattaisi säästää.

Ja sitten sinällään mielenkiintoista knoppitietoa tuolta kirjanpidosta. Olen käyttänyt rahaa vaatteiden ostoon viimeksi vuonna 2014, jolloin piti ostaa housut juhlia varten. Vuonna 2017 ostin pari t-paitaa mutta en oikeastaan maksanut niistä mitään, kun sain maksettua ne alennuskupongilla. Jos saa vähän sukkia ja t-paitaa aina joululahjaksi, niin noilla on pärjännyt pitkälle. Noissa vaatteissa on kyllä joskus pieniä ärsyttävyyksiä. Joskus joku mukavalta tuntuva ja sopivan kokoinen vaate hajoaa nopeasti ja sellainen vähän kutistunut tai muuten ärsyttävä vaate sitten kestää ja kestää vaikka kuinka pitkään vaikka sen toivoisi hajoavan. Ei sellaista ehjää vaatetta oikein poiskaan huvittaisi heittää, niin se on vain sitten kulutettava sitä tehokkaamin päällään, jotta siitä pääsisi eroon.

Uutta lihaa

VAROITUS! SEURAAVA KIRJOITUS SISÄLTÄÄ HYVIN EPÄKORREKTIA TEKSTIÄ. JOS VEDÄT HERNEEN NENÄÄSI, SYYTÄ ITSEÄSI.

Työpaikalle on tullut tässä kuussa muutamia uusia työntekijöitä. Varsinaisesti he eivät tulleet töihin tuohon toimipisteeseen missä minä olen, vaan ovat lähinnä siellä tutustumassa yrityksen toimintatapoihin ja henkilöihin ja lähtevät sisäänajon jälkeen toiseen toimipisteeseen. Kaksi näistä henkilöistä oli naisia ja toisella on vielä sama koulutustausta mitä minulla. Melkeinpä voisi siis puhua yksisarvisesta, sillä olen nähnyt tällä kyseisellä alalla yhden naisen koulussa ja toisen edellisessä työpaikassa.

Sanottakoon toista henkilöä vaikka salikyykkäperseeksi. Tällä tapauksella hiusmuoti tuntui olevan joltain 80-luvulta (sellainen pitkä takatukka, lyhyet päältä/edestä) ja housuina oli sellaiset, en tiedä oliko ne nyt ihan salipöksyt mutta kuitenkin vähän sen tapaiset löysät löppöset. Perse oli sitten sen mallinen, että sitä kyykkyä oli luultavasti tehty vähän enemmänkin. Toinen tapaus, olkoot nimeltään nyt vaikka se yksisarvinen, on sellainen nykyajan nuori nainen (tai paremminkin fitness-horo): Kulkee joka paikkaan juomapullo kädessään vettä litkien ja jalassaan tämä pitää niin tyköistuvia farkkuja, että perseen mallista ja muodosta ei tarvitse jättää mitään arvailujen/mielikuvien varaan. Näin miehenä minulle tuo on hieman ristiriitainen tapaus. Kropaltaan ihan suht ok, mutta naama on sellainen, että sivusta katsottuna se on vielä siedettävä mutta jos panohommiin pitäisi ryhtyä, niin luultavasti pitäisi paperipussi vetää tälle päähän.

Onneksi en ole joutunut olemaan tekemisissä näiden uusien tyyppien kanssa, sillä luultavasti minulla olisi mennyt aika äkkiä hermot varsinkin näiden naisten kohdalla. Koska tuolla työpaikalla tilat on suurimmaksi osaksi (perseestä olevaa) avokonttoria, niin luonnollisesti kaikki keskustelut ja hälinä kuuluu minun korviin. Salikyykkäperseellä tuntui puhetta tulevan koko aika ja tällä oli sellaisia tiettyjä sanontoja. Esimerkiksi kun hän meni kysymään neuvoja yhdeltä henkilöltä, niin hän aloitti keskustelun JOKA IKINEN KERTA tietyllä lauseella. Tuota kun kuuntelet tarpeeksi monta kertaa, niin pikkuhiljaa sieltä sermien takaa tekisi mieli huutaa, että "perkele ainako sitä tuota samaa paskaa pitää ratkuttaa!".

No entäs tämä yksisarvinen sitten? Jatkuvaa kikatusta. Jos joku sanoo jotain, niin tämä yksi kikattaa kuin joku heikkopäinen. Ei se nyt mitenkään jatkuvaa käkätystä ollut mutta kuitenkin sellaista, että sitä kuunnellessa alkaa hermot mennä, kun itse ei pysty keskittymään töihinsä. Jos olisin nainen, niin nyt minua luultavasti voisi sanoa tämän kirjoituksen perusteella tiukkanutturaiseksi hiekkapilluksi, kun hermostun tuollaisesta. Mikä on muuten hiekkapillun vastine miespuoliselle? Voisiko se ehkä olla tervakyrpä? Kun mikään ei luista ja kaikki tökkii...

Pilvistä

Olisi tarvetta kyllä tuollaiselle mutta mistäpäs revit. Viimeiset puolitoista viikkoa on ollut taas sellainen ärripurri-olo, että melkein kaikki ärsyttää ja mikään ei kiinnosta.

Suosi suomalaista, syrji ulkomaista

Tänään ulkona ollessa tuli mietittyä, että mitä kaikkea marjoja sitä tulikaan syötyä luonnosta/suoraan puskista kesän aikana. Loppujen lopuksi niitä tuli yllättävän monta. Tässäpä listaa:

- mansikka
- metsämansikka
- mustikka
- vadelma
- puolukka
- punaherukka
- mustaherukka
- valkoherukka
- tyrni
- mesimarja
- karviainen (violetti ja vihreä lajike)
- karpalo

Puolet noista on ihan villejä luonnonmarjoja ja osa puutarhassa kasvatettuja. Mansikoita tuli kerättyä paikalliselta mansikkatilalta ja saattoipa "muutama" mansikka eksyä suoraan puskasta suuhunkin (hyshys... älkää kertoko mansikkatilan isännälle). Mesimarja oli ehkä harvinaisin tapaus. En ole tainnut ennen törmätä siihen luonnossa mutta kesällä metsässä kulkiessa semmoisia sattui löytymään. Tai olen ehkä saattanut joskus törmätä tuohon mutta luultavasti siitä on niin kauan aikaa, että ei enää muista. Maultaan se oli minun suussa hyvin mieto. Ei siitä oikein kunnolla tahtonut makua irrota, kun yksittäinen marja oli niin pieni. Tiedä sitten miltä maistuisi, jos saisi pistää kourallisen suuhunsa.

Tuoreenahan nuo kaikki marjat ovat hyviä. Makuina eniten tykkään ehkä makeasta mansikasta ja ehkä yllättävästi puolukasta. Puolukka ei ole mitenkään makea, joten sitä pystyy syömään paljonkin ilman, että tulee öklöttävä olo tai naama on irvistyksessä marjan happamuuden takia. Kesällä satuin kerran sellaiseen paikkaan missä puolukkaa oli runsaasti, niin sitähän tuli vedettyä napaansa useita kourallisia marjoja. Vadelmakin on makoisaltava maistuva marja mutta niitä on vain niin harmillisen hidasta kerätä. Jokaisen marjan saa nyplätä puskasta irti, niin näitä ei oikein raaski syödä kourakaupalla. Parempi on laittaa ne työllä ja vaivalle kerätyt marjat pakkaseen ja syödä niitä talven aikana pikkuhiljaa pois.

Yksi tuttu marja jäi pois tuolta listalta. Vanhemmat ovat yleensä käyneet keräämässä lakkoja (itse en ole innostunut siitä suolla rämpimisestä), niin niitä on aina saanut hieman syödä maistiaisina. Tämä kesä oli hieman poikkeuksellinen, sillä näillä lähiseuduilla ei lakkoja ollut juuri yhtään, joten eipä tullut sitten sellaisia syötyjä.

Elämme 2000-lukua, mutta siltikin vielä teemme samaa mitä metsästäjä-keräilijät (kymmeniä) tuhansia vuosia sitten eli kyykimme marjapuskassa perse pystyssä. Metsässä ollessa tuolta ajatukselta ei voinut välttyä ja olisi hauska tietää mitä tuon ajan ihmiset ovat ajatelleet syödessään luonnonantimia suoraan puskasta.

Lokakuun lyhyet

Viime viikolla Kauppalehdessä oli juttua Yhdysvaltojen ja Kiinan välisestä kauppasodasta ja sen vaikutuksista. Juttua varten oli haastateltu Etlan toimitusjohtajaa, joka kommentoi Trumpin tekemisiä näin:



Ottamatta mitenkään kantaa noihin Trumpetin töräytyksiin, niin hieman tuli eissaakeli-olo tuosta viimeisestä lauseesta. Onko tosiaan niin, että jos nykypäivänä joku tekee sen mitä lupaa, niin se on kiusallista? Toisaalta en kyllä yhtään ihmettele, minkä takia Trumpista tuli presidentti. Ehkä ihmiset olivat kyllästyneet niin paljon tavallisiin poliitikoihin (lue: paskanpuhujiin), että oli muutoksen aika. Minuakin on hieman alkanut jo ketuttamaan tämä nykymeno Suomessa, ja kun ensi keväänä on tulossa vielä nuo eduskuntavaalit, niin mielessä on käynyt, että voisi käydä vittuillessaan antamassa protestiäänen sellaiselle ehdokkaalle/puolueelle, joka aiheuttaa persekipua näissä nykypuolueissa. Aika kuitenkin näyttää, että teenkö tuota vai jääkö vain öyhötykseksi.

Viikonlopun Sunnuntaisuomalaisessa oli juttu "leipäprofessorista". Alla pätkelmä professorin sanoista:



Kun olen toisinaan lueskellut noita kaupoissa myytävien leipäpussien tuoteselosteita, niin hieman on samanlaisia tuntemuksia tullut. Yksi ainesosa, mikä noissa tuoteselosteissa on minua eniten ihmetyttänyt, on siirappi. Siis siirappi! Mitä hittoa se tekee leivässä? Ei ole nimittäin ollut yksi tai kaksi leipäpussia mistä siirappia on löytynyt. Minulle on jäänyt sellainen mielikuva, että helpoiten siirappia löytyy noista valkoisista höttöleivistä. Oma veikkaukseni on, että siirappia tungetaan siihen höttömöttöön sen takia, että ihmisille tulee leipää syödessä makeampi maku suuhun ja saadaan ostamaan lisää samaa paskaa. Kun on joskus maistanut sellaista leipää ja katsonut sen rakennetta, niin ei ole kovin kaukana pullasta. Vähän lisää sokeria ja ripaus kardemummaa, niin menisi aivan täysin pullasta. Ei tarvitse kovinkaan ihmetellä jos ihmiset lihovat, kun sokeria/siirappia tungetaan noinkin arkipäiväiseen elintarvikkeeseen kuin leipä.