Suosi suomalaista, syrji ulkomaista

Tänään ulkona ollessa tuli mietittyä, että mitä kaikkea marjoja sitä tulikaan syötyä luonnosta/suoraan puskista kesän aikana. Loppujen lopuksi niitä tuli yllättävän monta. Tässäpä listaa:

- mansikka
- metsämansikka
- mustikka
- vadelma
- puolukka
- punaherukka
- mustaherukka
- valkoherukka
- tyrni
- mesimarja
- karviainen (violetti ja vihreä lajike)
- karpalo

Puolet noista on ihan villejä luonnonmarjoja ja osa puutarhassa kasvatettuja. Mansikoita tuli kerättyä paikalliselta mansikkatilalta ja saattoipa "muutama" mansikka eksyä suoraan puskasta suuhunkin (hyshys... älkää kertoko mansikkatilan isännälle). Mesimarja oli ehkä harvinaisin tapaus. En ole tainnut ennen törmätä siihen luonnossa mutta kesällä metsässä kulkiessa semmoisia sattui löytymään. Tai olen ehkä saattanut joskus törmätä tuohon mutta luultavasti siitä on niin kauan aikaa, että ei enää muista. Maultaan se oli minun suussa hyvin mieto. Ei siitä oikein kunnolla tahtonut makua irrota, kun yksittäinen marja oli niin pieni. Tiedä sitten miltä maistuisi, jos saisi pistää kourallisen suuhunsa.

Tuoreenahan nuo kaikki marjat ovat hyviä. Makuina eniten tykkään ehkä makeasta mansikasta ja ehkä yllättävästi puolukasta. Puolukka ei ole mitenkään makea, joten sitä pystyy syömään paljonkin ilman, että tulee öklöttävä olo tai naama on irvistyksessä marjan happamuuden takia. Kesällä satuin kerran sellaiseen paikkaan missä puolukkaa oli runsaasti, niin sitähän tuli vedettyä napaansa useita kourallisia marjoja. Vadelmakin on makoisaltava maistuva marja mutta niitä on vain niin harmillisen hidasta kerätä. Jokaisen marjan saa nyplätä puskasta irti, niin näitä ei oikein raaski syödä kourakaupalla. Parempi on laittaa ne työllä ja vaivalle kerätyt marjat pakkaseen ja syödä niitä talven aikana pikkuhiljaa pois.

Yksi tuttu marja jäi pois tuolta listalta. Vanhemmat ovat yleensä käyneet keräämässä lakkoja (itse en ole innostunut siitä suolla rämpimisestä), niin niitä on aina saanut hieman syödä maistiaisina. Tämä kesä oli hieman poikkeuksellinen, sillä näillä lähiseuduilla ei lakkoja ollut juuri yhtään, joten eipä tullut sitten sellaisia syötyjä.

Elämme 2000-lukua, mutta siltikin vielä teemme samaa mitä metsästäjä-keräilijät (kymmeniä) tuhansia vuosia sitten eli kyykimme marjapuskassa perse pystyssä. Metsässä ollessa tuolta ajatukselta ei voinut välttyä ja olisi hauska tietää mitä tuon ajan ihmiset ovat ajatelleet syödessään luonnonantimia suoraan puskasta.

Lokakuun lyhyet

Viime viikolla Kauppalehdessä oli juttua Yhdysvaltojen ja Kiinan välisestä kauppasodasta ja sen vaikutuksista. Juttua varten oli haastateltu Etlan toimitusjohtajaa, joka kommentoi Trumpin tekemisiä näin:



Ottamatta mitenkään kantaa noihin Trumpetin töräytyksiin, niin hieman tuli eissaakeli-olo tuosta viimeisestä lauseesta. Onko tosiaan niin, että jos nykypäivänä joku tekee sen mitä lupaa, niin se on kiusallista? Toisaalta en kyllä yhtään ihmettele, minkä takia Trumpista tuli presidentti. Ehkä ihmiset olivat kyllästyneet niin paljon tavallisiin poliitikoihin (lue: paskanpuhujiin), että oli muutoksen aika. Minuakin on hieman alkanut jo ketuttamaan tämä nykymeno Suomessa, ja kun ensi keväänä on tulossa vielä nuo eduskuntavaalit, niin mielessä on käynyt, että voisi käydä vittuillessaan antamassa protestiäänen sellaiselle ehdokkaalle/puolueelle, joka aiheuttaa persekipua näissä nykypuolueissa. Aika kuitenkin näyttää, että teenkö tuota vai jääkö vain öyhötykseksi.

Viikonlopun Sunnuntaisuomalaisessa oli juttu "leipäprofessorista". Alla pätkelmä professorin sanoista:



Kun olen toisinaan lueskellut noita kaupoissa myytävien leipäpussien tuoteselosteita, niin hieman on samanlaisia tuntemuksia tullut. Yksi ainesosa, mikä noissa tuoteselosteissa on minua eniten ihmetyttänyt, on siirappi. Siis siirappi! Mitä hittoa se tekee leivässä? Ei ole nimittäin ollut yksi tai kaksi leipäpussia mistä siirappia on löytynyt. Minulle on jäänyt sellainen mielikuva, että helpoiten siirappia löytyy noista valkoisista höttöleivistä. Oma veikkaukseni on, että siirappia tungetaan siihen höttömöttöön sen takia, että ihmisille tulee leipää syödessä makeampi maku suuhun ja saadaan ostamaan lisää samaa paskaa. Kun on joskus maistanut sellaista leipää ja katsonut sen rakennetta, niin ei ole kovin kaukana pullasta. Vähän lisää sokeria ja ripaus kardemummaa, niin menisi aivan täysin pullasta. Ei tarvitse kovinkaan ihmetellä jos ihmiset lihovat, kun sokeria/siirappia tungetaan noinkin arkipäiväiseen elintarvikkeeseen kuin leipä.

Sijoitusvihjeet

Kauppalehdessä on palsta, jossa kolme sijoittajaa antavat sijoitusvihjeitä siitä, että kannattaako jotakin osaketta ostaa/myydä/tehdä jotakin muuta. Perjantain lehdessä oli taas ne tyyppilliset vinkit. Yksi antoi suositukseksi myy, toinen pidä ja kolmas osta. Eipä noista oikein kovin kunnolla kannata vinkkejä ottaa, vähän sellainen hupipalsta koko sijoitusvihjeet. Noista perjantain vinkeistä sitä hupiakin ihan oikeasti löytyi (ei ollut tuo osta/pidä/myy -juttu).



Oikeastaan tuosta löytyy se syy miksi en ole lähtenyt omakotitaloa rakentamaan, kun sellaista ostettavaa ei ole vieläkään löytynyt.

Syksy saapuu

Nämä pari viimeistä päivää ovat tuntuneet taas niin kovin merkityksettömiltä. Aamulla töihin, päivä töissä merkityksetöntä nysväystä, iltapäivällä kotiin ja ilta taas jotain nysväystä. Tänään erityisesti tuo tuonne jotenkin iski päin pläsiä, kun matkasin töistä kotiin nollat taulussa. Työmatka oli niin ihmeellisen hiljainen, kun normaalisti saa äristä muille. Siinä ehti sitten taas ajatella kaikenlaista, kun ei tarvinnut varoa muita liikenteessä kulkijoita.

Tuo tekemäni työkin on myös niin yksinäisen touhua. Vaikka toimistolla pyörii väkeä ympärillä ja pulisevat keskenään, niin minulle ei juuri puhuta/minä en puhu muille, jos ei ole mitään työasiaan liittyvää. Tällä viikolla olen puhunut päivittäin ehkä vain muutamia lauseita ja tervehtinyt ohikulkijaa. Jos merkkaisin kalenteriin, että olen käymässä asiakkaan luona, niin voisin yhtä hyvin pitää vaikka rokulipäivän. Jos asiakas ei ota yhteyttä, niin vielä vähemmän kukaan toimistolta soittelee perään tai lähettelee sähköpostia.

Syksykin näyttää saapuvan, kun puista lehdet alkavat kellastua ja tippua hiljalleen maahan. Törmäsin taas netissä ohjelmointiaiheiseen (pitkään) kuvaan...



Minun kohdalla tuo pitää monessakin kohdassa kutinsa. Mitä eroavaisuuksia tulee, niin en komentele Linuxia ja viisaudestakaan en nyt niin tiedä. Välillä sitä tuntee ohjelmoidessa itsensä niin tyhmäksi. En pysty antamaan helmiä tai rubiineja ja tuosta päästäänkiin aasinsiltaa pitkin tuohon eri kielien puhumiseen. Ymmärrän ainakin viittä tai kuutta kieltä, sujuvasti käytän ehkä kolmea. Leluilla kyllä en enää leiki.

Ohjelmoinnin iloja, osa 2

Oli mielessä jo, että pitäisi hieman taas kirjoitella ohjelmoinnin kiroista. Sattumalta tuli kuvasivustolla vastaan pari kuvaa, jotka kuvaavat hyvin tätä touhua.



Tälläkin hetkellä minulla olisi mielessä valmiina ajatuksia sellaisesta Kertalaaki™-luokan ohjelmasta, jota ei ole ennen nähty. Olen huomannut, että töihini liittyvällä alalla melko moni ohjelma on suoraan sanottuna paskaa, ja vielä hinnakasta sellaista. Niillä saa tehtyä vain yhden pienen osa-alueen ja senkin vain tietyn kaavan mukaan. Jos vastaan tulee hieman tästä kaavasta poikkeava malli, niin huhheijaa siinäpä sitä saa ihmetellä, että millähän taikatempuilla tämäkin pitäisi ratkaista. Monesti noita ohjelmia käyttäessä on tullut mieleen, että ohjelmaa on lähdetty tekemään siitä näkökulmasta, miten asioita on tehty ennen kynällä ja paperilla. Eli vähän siihen tyyliin, että kunhan saadaan samanlainen tulos ulos, niin muulla ei ole väliä. Monesti se tarkoittaa sitä, että samoja tietoja saa hakata eri paikkoihin ja kaikenlaiset älykkäät toiminnot loistavat poissaolollaan. Mitä tulee tuohon minun hahmottelemaan ohjelmaan, niin siinä asioita tehtäisiin hieman eri näkökulmasta katsottuna ja kaikki apinatason hommat olisi automatisoitu parin napin painalluksen taakse. Mutta kun ei niin ei. Kun taidot ovat ohjelmoinnin osalta tuollaista kuvan alemman osan kategoriaa, niin tuollaisen kaiken ratkaisevan hypersuperduper-ohjelmiston tekeminen on vain niitä haaveasioita.

Noh, kehitystä tapahtuu pikku hiljaa. Olen yrittänyt tehdä yhtä pientä ohjelmaa valmiiksi ja itse asiassa kesäloman aikana homma edistyi huomattavasti ja tänä viikonloppuna mentiin taas eteenpäin. Ohjelma on tähän mennessä tehty uusiksi parikin tai ehkä kolmekin kertaa. Ensimmäiseksi meni mönkään tietojen haku tietokannasta. Tai ei se nyt mönkään mennyt mutta hommasta olisi tullut hyvin äkkiä melko työlästä. Ihan näin vinkkinä: relaatiomaisten eli toisiinsa linkitettyjen tietojen haku järkevästi on yksinkertaisilla keinoilla melko puuduttavan työlästä. Onneksi tähän ovat viisammat koodanneet parempia työkaluja. Toisena kohtana piti koodata uusiksi se varsinainen ohjelman ydin, jolla käpistellään niitä tietokannasta haettuja tietoja. Ensimmäinen yritys oli sellainen sekava pökäle, jossa tietojen käsittely meinasi vähän levahtaa sinne ja tänne. Toisella iteraatiokierroksella keskitin tiedonkäsittelyn yhteen paikkaan, jolloin hommasta tuli hieman järkevämpi. Kolmannella kerralla piti sitten veivata parempaan uskoon käyttöliittymään liittyviä asioita. Olihan se toimiva ensimmäisellä kerrallakin mutta oli se sellainen purkkaviritys, että parempi oli vähän parannella sitäkin osa-aluetta.

Sen koodin toimivuuden voi melkein jo nähdä siitä koodin ulkoasusta. Jos puhutaan jostain metodista/funktiosta, joka tekee jonkun tietyn toiminnon, niin hyvä sellainen on tiivis ja alle yhdelle näytölliselle mahtuva pätkä. Välillä sitä tahtoo sortua ajattelemaan aina liikaa ja miettii kaikenlaisia viritelmiä ja kikotuksia. Hyvänä esimerkkinä oli ohjelman asetuksien tallennus. Mietin, että tämän asetuksen muuttuessa varmaan pitäisi lähettää joku eventti (tapahtuma), jonka toinen paikka tilaa ja tapahtuman sattuessa käsittelee sen ja tekee sitä ja tätä. Sitten yhtenä toisena päivänä tuli mieleen ajatus, että voikos sen tallentaa suoraan tästä tuonne ilman mitään kikkailuja. Ja kyllähän sen pystyi. Ooh ja Aah taas sitä tunnetta, kun hoksasi miten asian voi tehdä yksinkertaisemmin. Ei se KISS-periaate ole mikään tuulesta temmattu juttu tässäkään ohjelmoinnissa. Pitäisi osata vain pitää kaikki mahdollisimman yksinkertaisena eikä sortua monimutkaisiin näpertelyihin.

Lääh puuh

Lomalaisena on nyt passannut olla kelien puolesta. Viime kesänä loma meni lähinnä sateita pitäessä, nyt ätistään sitten helteessä.

Tänään tein jotain poikkeuksellista: kävin uimassa! Olihan tuo jo korkea aika heittää talviturkki, kun viime uintikerta on tainnut olla kesällä 2016. Pintavesi oli melko lämmintä, hieman syvemmällä oli jo viilempää mutta ei kuitenkaan kylmää. Lopulta tuo uiminen ei kyllä virkistänyt oloa oikein mitenkään. Kun uinnin jälkeen nousi vedestä ylös, kuivatteli ja laittoi vaatteet päälle, niin olo oli taas yhtä kuuma mitä ennen uintia. Vedessä lilluessa oli ihan sopiva olo mutta kun ei siellä jorpakossakaan voi oikein koko päiväänsä kykkiä.

Näiden lämpimien ilmojen aikana olen myös huomannut sen, että jos on vaikka puuhaillut aamupäivällä jotain ulkona ja tulee sitten sisälle ja erehtyy menemään pitkälleen, niin aika äkkiä huomaa olevansa unessa. Nytkin kävi näin tuon uintireissun jälkeen, kun nukahdin puoleksi tunniksi. Kymmenen minuutin mittaiset nokoset tuntuisivat sopivan minulle kaikkein parhaiten, sillä olo on sen jälkeen vähän virkistyneempi. Tuo puoli tuntia on jo hieman liikaa, koska sen jälkeen olo on hieman "naama norsunvitulla" -tuntuinen eli pöhnäinen ja vähän ärsyyntynytkin olo.

Ruokalassa

Seisoin keskellä ruokalaa ja ihmettelin, että mistähän täällä pitäisi lähteä liikkeelle. Kolmella seinällä oli ruokalinjastoja ja keskellä lattiaakin oli ruokavaunuja. Siinä pyöriessäni kuin sika vatukossa, paikalle alkoi lappaa paljon ruokailemaan tulevaa väkeä. Lopulta joka paikka oli täynnä ja minä jäin pottuuntuneena katselemaan, että mihinkähän väliin tästä itsensä lykkää.

Eipä ole ensimmäinen kerta, kun näen jonkinasteista painajaista ruokaloista. Oikeastaan tuollekin keksii aika äkkiä selityksen. Kun on tällainen järjestyksestä pitävä autisti, niin varsinkin sellaiset ruokalat, joissa en ole ennen käynyt tai jotka ovat juuri tuollaisia monilinjastohelvettejä, joissa joka tiskillä on jotakin, ovat minun inhokkeja. Tuntemattomassa paikassa pitäisi aina ensin kävellä koko paikka läpi ja ihmetellä ja kummastella vähän aikaa, että mitä löytyy mistäkin, mitä kannattaa ottaa missäkin järjestyksessä, selviääkö yhdellä vai pitääkö tehdä kaksi reissua tiskille, mistä suunnasta ihmiset kiertävät, mitä kuuluu mihinkäkin ateriakokonaisuukseen ja mitä ne maksavat jne.

Jotenkin en pidä myöskään pöytään tarjoilevista paikoista, joissa pitää tilata listalta. Joka kerta sitä ruokalistaa lukiessa siinä on aina se tuskailu, että mitähän tässä nyt osaisi valita. Kun sitä ruoka-annosta ei näe edessään valmiina ja siihen annoksen kokoon ei juuri pysty itse vaikuttamaan, niin se on vähän kuin ostaisi sian säkissä. Siksipä työpäivinä on ruokatauolla mukava mussuttaa niitä omia eväitä, kun ei tarvitse stressata turhasta.

Vierasta lihaa sängyssä

Rakas päiväkirja,

Tänään oli mahtava herätä aamulla, kun itse makaat sängyssä selällään ja rintakehän yli menee mukavan lämmin ja vieras käsi. Mitähän sitä on tullut tehtyä yön aikana...?



Hetkinen... Vieras käsi minun rintakehän yli? Unenrippeet häviävät silmistä aika äkkiä ja nostelen kättä. Oikea käsi on aivan totaalisen puutunut ja sitä pitää heilutella vasemmalla kädellä, jotta tunto palaa siihen takaisin. Käsi oli aivan totaalisen puuduksissa, varmaan heräsin juuri sen takia. Lieneekö milloinkaan ollut mikään paikka noin puutunut.

Noh, onhan se tämäkin ihan ok korvike toisen ihmisen kosketuksesta yksinäiselle. Kieltämättä kyllä jännä tunne, kun rinnan päällä lepää lämmin lihapötkylä mutta et tunne sitä omaksesi.

Eipäs juupas

Sai viikolla taas töissä pyöritellä päätään ja ihmetellä asiakkaan touhua. Aikaisemmin keväällä pidin pientä palaveria asiakkaan edustajan kanssa ja kysyin siinä, että voitaisiinko yhtä juttua tehdä hieman paremmin, kun se on hieman sekava ja vaikeaselkoinen. Tähän tuli vain kommenttia, että ei lähdetä uusimaan vaan mennään edelleen tällä vanhalla.

Välihuomautuksena sanottakoon, että en edes tiedä miten pitkään ovat tehneet tämän asian sillä omalla tyylillään. Sen voin kuitenkin sanoa, että se ei ole ollut mikään kaikkein selvin tyyli. Asiakokonaisuudesta ei ole ottanut kunnolla selkoa ja jos on pitänyt jonkin yksityiskohdan toimintaa tarkastella tarkemmin, niin eipä ole onnistunut ilman, että olisi pitänyt kaivella laitteiden asennus- ja käyttöohjeita esille.

Kun on ollut alalla riittävän pitkään, niin selkeistä ja toimivista asioista on tullut minulle selvä näkemys. Ja kun vuosien ajan on joutunut tuijottamaan suoraan sanottuna paskasti tehtyjä asioita, niin tuollaisia puoliveltolla kyrvällä kokoonhuidottuja asioita ei jaksa katsoa enää yhtään. Puhumattakaan siitä, että jos niistä tekeleistään pitäisi ottaa jonkinlaista vastuuta.

Pari päivää tuon tapaamisen jälkeen mietin, että vitut asiakkaan mielipiteestä ja teen kuten itse haluan. Puuhastelin aiheen parissa muutamia työpäiviä ja hommasta tuli huomattavasti selkeämpi. Tällä viikolla asiakas oli sitten saanut jostain kautta kätösiinsä minun tuotoksen ja oli kuulemma ollut hyvä suoritus. Oli kuulemma tämän asian selkeyttäminen ollut heillä pitkään asialistalla.

En tiedä keneltä tarkalleen tuo palaute oli tullut (oliko kyseinen asiakkaan edustaja, jonka kanssa pidin palaveria vai joku muu) mutta ei helvetti noista ota Erkkikään selkoa. Ensin ei pitäisi tehdä mutta sitten kuitenkin pitäisi. Kai tämän voi loppujen lopuksi ajatella niin, että vaikka en noudattanut asiakaan ohjetta ("hyihyi, uhmasit sanomisiani") mutta kuitenkin tuli positiivista palautetta ("olipas tämä selkeästi tehty"), niin ei mennyt hyvin eikä huonosti eli keskiarvon mukaan normaalisti.

Onneksi alkaa kesäloma, niin ei tarvitse kuukauteen koskea noihin työasioihin pitkällä tikullakaan.

Uneton, osa 2

Edellisten parin viikon yölliset tapahtumat voisi ottaa aivan suoraan copypastena aikaisemman kirjoituksen ensimmäisestä kappaleesta. Useana yönä on tullut siis kuunneltua itikoiden vinkumista. Kun se herääminen siihen vininään on tapahtunut yöllä joskus yhden ja kolmen välilä, ja tämä yhdistettynä siihen, että en saa heräämisen jälkeen uudestaan unta, niin kieltämättä naama on ollut aamuisin sillä norsun vitulla ja pinna on kiristynyt tavallista nopeammin.

Noina unettomina öinä tuli mieleen sellainenkin ajatus, että varmaan ruumisarkussakin olisi mukavamapi nukkua. Arkku olisi sopivan pieni kotrolloitu tila, josta inisijät olisi helppo häätää. Jonkinlainen hyttysverkolla suojattu ilmareikä vain arkun kylkeen, niin mikäpä siellä olisi köllötellessä. Vähän vielä äänieristystä ympärille ja lämpötilan säätö viileälle, niin nukkumisrauha olisi taattu. Joskus taisin lehdestä lukea, että Japanissa on vähän tämänkaltaisia nukkumishotelleja, joissa ihmiset nukkuvat omissa tuubeissaan. Pikaisella etsinnällä löytyikin aiheesta artikkeli Wikipediasta. Kapselihotelli oli siis tuo kyseinen hökötys.

Onneksi tuohon itikkaongelmaan löytyi kuitenkin pieni helpotus. Pitää makuuhuoneen oven kiinni koko ajan ja pitää ikkunan mahdollisimman pienellä, niin tällä tavoin huoneeseen pääsee mahdollisimman vähän ötököitä. Huonona puolena on vain se, että lämpimällä ilmalla lämpötila tahtoo nousta ja ilmakaan ei tahdo kunnolla vaihtua. Mutta se on pieni hinta kunnon yöunista verrattuna siihen pelipöksyjen revinnän määrään, jos ei tee noin.

Ilme muutaman hyvin nukutun yön jälkeen...