Eipäs juupas

Sai viikolla taas töissä pyöritellä päätään ja ihmetellä asiakkaan touhua. Aikaisemmin keväällä pidin pientä palaveria asiakkaan edustajan kanssa ja kysyin siinä, että voitaisiinko yhtä juttua tehdä hieman paremmin, kun se on hieman sekava ja vaikeaselkoinen. Tähän tuli vain kommenttia, että ei lähdetä uusimaan vaan mennään edelleen tällä vanhalla.

Välihuomautuksena sanottakoon, että en edes tiedä miten pitkään ovat tehneet tämän asian sillä omalla tyylillään. Sen voin kuitenkin sanoa, että se ei ole ollut mikään kaikkein selvin tyyli. Asiakokonaisuudesta ei ole ottanut kunnolla selkoa ja jos on pitänyt jonkin yksityiskohdan toimintaa tarkastella tarkemmin, niin eipä ole onnistunut ilman, että olisi pitänyt kaivella laitteiden asennus- ja käyttöohjeita esille.

Kun on ollut alalla riittävän pitkään, niin selkeistä ja toimivista asioista on tullut minulle selvä näkemys. Ja kun vuosien ajan on joutunut tuijottamaan suoraan sanottuna paskasti tehtyjä asioita, niin tuollaisia puoliveltolla kyrvällä kokoonhuidottuja asioita ei jaksa katsoa enää yhtään. Puhumattakaan siitä, että jos niistä tekeleistään pitäisi ottaa jonkinlaista vastuuta.

Pari päivää tuon tapaamisen jälkeen mietin, että vitut asiakkaan mielipiteestä ja teen kuten itse haluan. Puuhastelin aiheen parissa muutamia työpäiviä ja hommasta tuli huomattavasti selkeämpi. Tällä viikolla asiakas oli sitten saanut jostain kautta kätösiinsä minun tuotoksen ja oli kuulemma ollut hyvä suoritus. Oli kuulemma tämän asian selkeyttäminen ollut heillä pitkään asialistalla.

En tiedä keneltä tarkalleen tuo palaute oli tullut (oliko kyseinen asiakkaan edustaja, jonka kanssa pidin palaveria vai joku muu) mutta ei helvetti noista ota Erkkikään selkoa. Ensin ei pitäisi tehdä mutta sitten kuitenkin pitäisi. Kai tämän voi loppujen lopuksi ajatella niin, että vaikka en noudattanut asiakaan ohjetta ("hyihyi, uhmasit sanomisiani") mutta kuitenkin tuli positiivista palautetta ("olipas tämä selkeästi tehty"), niin ei mennyt hyvin eikä huonosti eli keskiarvon mukaan normaalisti.

Onneksi alkaa kesäloma, niin ei tarvitse kuukauteen koskea noihin työasioihin pitkällä tikullakaan.

Uneton, osa 2

Edellisten parin viikon yölliset tapahtumat voisi ottaa aivan suoraan copypastena aikaisemman kirjoituksen ensimmäisestä kappaleesta. Useana yönä on tullut siis kuunneltua itikoiden vinkumista. Kun se herääminen siihen vininään on tapahtunut yöllä joskus yhden ja kolmen välilä, ja tämä yhdistettynä siihen, että en saa heräämisen jälkeen uudestaan unta, niin kieltämättä naama on ollut aamuisin sillä norsun vitulla ja pinna on kiristynyt tavallista nopeammin.

Noina unettomina öinä tuli mieleen sellainenkin ajatus, että varmaan ruumisarkussakin olisi mukavamapi nukkua. Arkku olisi sopivan pieni kotrolloitu tila, josta inisijät olisi helppo häätää. Jonkinlainen hyttysverkolla suojattu ilmareikä vain arkun kylkeen, niin mikäpä siellä olisi köllötellessä. Vähän vielä äänieristystä ympärille ja lämpötilan säätö viileälle, niin nukkumisrauha olisi taattu. Joskus taisin lehdestä lukea, että Japanissa on vähän tämänkaltaisia nukkumishotelleja, joissa ihmiset nukkuvat omissa tuubeissaan. Pikaisella etsinnällä löytyikin aiheesta artikkeli Wikipediasta. Kapselihotelli oli siis tuo kyseinen hökötys.

Onneksi tuohon itikkaongelmaan löytyi kuitenkin pieni helpotus. Pitää makuuhuoneen oven kiinni koko ajan ja pitää ikkunan mahdollisimman pienellä, niin tällä tavoin huoneeseen pääsee mahdollisimman vähän ötököitä. Huonona puolena on vain se, että lämpimällä ilmalla lämpötila tahtoo nousta ja ilmakaan ei tahdo kunnolla vaihtua. Mutta se on pieni hinta kunnon yöunista verrattuna siihen pelipöksyjen revinnän määrään, jos ei tee noin.

Ilme muutaman hyvin nukutun yön jälkeen...

Vihreä toukokuu

Pari viikkoa sitten olin kummissani, kun piti shortseja laittaa jalkaan toukokuun alkupuoliskolla. Tänäkin viikonloppuna on saanut muistutella itseään, että nyt on vasta toukokuu. Luonnosta katsomalla sitä ei ihan kyllä heti arvaisi, pikemminkin voisi kuvitella, että on jo kesäkuu pitkällä. Puiden lehdet ovat jo täysikasvuiset, kukkapenkit kukkii, kuusien vuosikasvaimet ovat venähtäneet jo useamman sentin mittaisiksi ja omenapuutkin kukkivat. Tuskin on milloinkaan (minun muistin mukaan) omenapuut kukkineet kotona (näillä korkeuksilla) niin aikaisin mitä nyt.

Toukokuussa tilille tupsahti myös paljon ÄIJJJÄ!-pisteitä. Olen huoltanut veneen perämoottoria, tehnyt puutarhatuolista hajonneen laudan tilalle uuden (ei siis ollut pelkkä laudan sahaus katki, piti lisäksi tehdä sellainen upotusliitos) ja korjannut rikki menneen ruohonleikkurin runkoa. Leikkuria korjatessa sain nauttia myös painepesupornosta. Pesin vuosien saatossa paskaantuneen leikkurin rungon painepesurilla, niin jopa paljastui puhdasta ja iloisen väristä pintaa lian alta. Ooh ja Aah sitä nautinnon määrää...

Niin ja purinhan minä yhtenä viikonloppuna partakoneenkin palasiksi. Kone piti kummallista ääntä (ja oli muutenkin perusteellisen puhdistuksen tarpeessa), joten purin sen niin pieniin osiin kuin vain sain ja puhdistelin kaikki osaset. Pistin osaset kasaan ja kone rupesi surisemaan hieman paremman kuuloisella äänellä. Ei ihan sellainen täysin kunnossa olevan kuuloinen mutta parempi mitä aikaisemmin. Laskeskelin, että tuo kone on ollut minulla käytössä parikymmentä vuotta. Akkuja olen vaihtanut siihen muutamia kertoja mutta muuten on vekotin jaksanut suristella partakarvoja lyhyemmiksi. Eihän se enää aja naamaa yhtä vauvanpersesiloiseksi mitä se uutena ajoi mutta onhan tuo välttänyt. Ei sitä jaksa ostaa uutta partakonetta joka kahdenkymmenen vuodein välein.

Jos noiden yllämainittujen asioiden takia olisi käynyt kyselemässä huoltoliikkeistä, niin tässä olisi saanut ostaa uuden ruohonleikkurin, puutarhakalusteet, partakoneen ja perämoottorinkin huollosta olisi saanut maksaa pitkälti toistasataa euroa. Nyt sen sijaan luonto ja kukkaro kiittävät, kun itse korjailee ja huoltaa vekottimia ja ei tarvinnut kuluttaa luonnonvaroja uusien (paskasti tehtyjen) tuotteiden valmistamiseen.

Vittujen kevät

Viime aikoina pinna on kiristynyt työpaikalla vähän liiankin kanssa ja välillä tekisi mieli vittuilla suoraan päin näköä kaikille idiooteille. Viimeisen parin viikon aikana olen kypsynyt mm.
- kannettavaan, joka huudattaa tuuletintaan lähes joka päivä (WWWUUUUUUUUUUUUUUU!!!! t.tietokone)
- samaan kannettavaan, josta kovalevytila on aina lopussa, kun IT:n tekemien automaattisien päivityksien asennuspaketit jätetään tietokoneelle tukkeeksi
- tulostimiin, jotka lähes joka tulostuksella menevät solmuun tai tekevät jonkun paperitukoksen (jota ei tietenkään löydy vaikka aukoo kaikki luukut)
- mullisaukkoihin, jotka vievät loistavilla pysäköintitaidoillaan parkkipaikalla kahden auton paikan
- pallinaamoihin, jotka molottavat avokonttorissa kaikkea paskaa
- joidenkin kollegoiden aivan järkyttävän paskasti tekemiin dokumentteihin, joista asia tulee ymmärretyksi suunnilleen vasta sitten, kun on itse tehnyt dokumentin uudestaan
- aataminaikuisiin ohjelmistoihin/työkaluihin, joiden jälki tarkastetaan paperilla yliviivaustussilla (kyllä, luit aivan oikein: yliviivaustussilla!) mikäli haluaa, että dokumentissa on kaikki oikein

Lähetin IT-tuelle lievästi sanottuna kärjekästä palautetta tuosta tietokoneesta ja siitä, miten siihen on säädetty yhden ohjelmiston asetukset, joihin ei itse pysty vaikuttamaan mitenkään. Noh, IT-tuen vastaus asiasta ei tullut minulle vaan meni esimiehelle, kun tämä asiasta vastuullinen pelle oli vetänyt herneen nenääänsä tästä palautteesta. Onneksi esimies ei tästä kuitenkaan alkanut aukomaan päätään. Jos näin olisi käynyt, niin luultavasti minulla olisi mennyt kuppi lopullisesti nurin ja olisin sanonut painokelvottoman mielipiteeni firman laitteista, ohjelmista ja IT-tuesta.

Alkaa olla vitutus taas sitä luokkaa tuolla työpaikalla, että on parempi nostaa työnhakuantennit korkeammalle. Mitä opin edellisestä työpaikasta, niin on helpompi vaihtaa työpaikkaa kuin vääntää ratakiskosta asiat paremmaksi. Minulta on loppunut kärsivällisyys sitä kohtaan, että päin persettä oleviin asioihin ei panosteta ja tehdään vain kuten ennenkin ollaan tehty. Mielipiteelleni toi vahvistusta pari viikkoa sitten käyty keskustelu erään entisen kollegan kanssa. Tämä henkilö oli ollut tuossa työpaikassa suunnilleen kymmenisen vuotta ja kun kuunteli hänen kokemuksiaan ja ajatuksiaan ja vertasin niitä omiin havaintoihini, niin eipä ole tiettyihin asioihin tullut minkäänlaista parannusta.

Onneksi kuitenkin on kevät ja luonto alkaa vihertyä, niin vihreä hieman rauhoittaa mustaa mieltä. On näyttänyt sille, että vihreys on puskenut esille ihan näiden parin kolmen viimeisen päivän aikana. Eipä tuo ole ihmekään, kun lämpötilat on nousseet päivisin parinkymmenen asteen paikkeille. Tänään ylittyi jopa hellerajakin, niin piti laittaa shortsit jalkaan. Shortsit jalassa toukokuussa ja kuu ei ole edes vielä puolivälissä! Oli harvinaisen mukava viikonloppu, kun viikossa oli vain kolme työpäivää, oli sopivan lämmintä ja vapaapäivinä oli sopivasti puuhailemista, niin mikäpäs siinä ollessa.

Poliitikon ulinaa

On taas hieman huvittanut uutisia lukiessa. Ohessa pätkelmää Kalevan sivuilta:



Nyt ollaan niin tuohtuneita, niin tuohtuneita, kun yksi kansanedustaja otti ja loikkasi toiseen puolueeseen. Tässä tapauksessa varmaan kannattaa virkistää muistia ja muistella mitä tapahtui viime kesänä. Mitäs silloin oikein tapahtuikaan... Niin, taisi tapahtua sellainen suuremman luokan loikkaus missä eräs ryhmä perusti tämän HK:n ruokamakkara-puolueen, kun kaikki ei mennytkään oman pillin mukaan.

Tällaisen käytöksen on välttämätöntä muuttua tai politiikan ja koko eduskunnan arvovalta romahtaa kansalaisten silmissä

Ai romahtaa? Se on jo romahtanut aikapäiviä sitten minun silmissä. Sellaista länkytystä koko politiikka. Hallituksessa olevat puolueet ovat niin itseään täynnä ja oppositio räksyttää kaikesta. Jos osat vaalien jälkeen vaihtuvat, niin sama meno jatkuu. Mitään muuta kuin mäki täynnä hyvin palkattuja pellejä, jotka ajavat vain omia etujaan ja samalla kurjistavat kansalaisten asioita.

Kun vappu lähestyy sopivasti, niin tässäpä hieman miettimisen aihetta simapäissään oleville (en keksinyt itse, törmäsin tähän netissä):

Tämän lauseen jokaisen sanan viimeinen kirjain on n-kirjain.

Elämäsimulaattori

Tänä vuonna ensimmäinen kvartaali on mennyt blogin suhteen aika vaisusti. Ehkä kirjoitus tai pari kuukauteen ja nekin olleet lyhyitä tynkiä. Toisaalta se kyllä kertoo tästä minunkin elämästä jotain. Lyhyesti kuvailtuna se on ollut sellaista tasaisen harmaata ja tylsää päivien toistaessa tiettyä kaavaa viikosta toiseen. Juuri mitään ihmeellistä tai uutta ei ole tapahtunut, perusmössöä päivästä toiseen. Se on itse asiassa ollut niin kaavamaista, että päivärutiineista saisi koodattua helposti elämäsimulaattorin. Tuossa olisi jo runko hahmoteltu, ei tarvitsisi tehdä muuta kuin koodata nuo pikkufunktiot päivittäisistä eri rutiineista. Sen jälkeen tuo olisi valmis voisi antaa koodin hoidella arjen ja itse voisi koomata.



Mikäköhän siinä on, että tinderiä selaillessa jotkin kuvat jäävät paremmin mieleen kuin toiset? Se on hieman huvittavaa, kun yksi profiili tuli vastaan kolmesti mutta en muistanut nähneeni aiemmin tätä naamaa, joka tulee vastaan siinä ensimmäisessä kuvassa. Vasta kun tutkin profiilia tarkemmin ja katsoin kuvat läpi ja näin siellä yhden tietyn kuvan, niin silloin vasta muistui mieleen, että olenhan minä jo tämän aiemmin nähnyt.

Ilmeisesti se on niin, että jos kasvot eivät ole todella persoonalliset ja puoleensavetävät, niin ei ne jää yhtään mieleen. Kun on selannut satoja lärvien kuvia, niin aivojen kapasiteetti loppuu ja turhat tapaukset unohdetaan heti, kun ruksia on painettu. Ehkä tuosta voisi antaa sellaisen vinkin, että siihen ensimmäisenä näkyvään kuvaan kannattaa panostaa. Ei mikään liian läheltä kuvattu kuva, jossa näkyy karvat sieraimista mutta ei sellainenkaan, josta ei erota kasvoja. Ehkä sellainen puolivartalo jostain luonnollisesta tilanteesta jää paremmin mieleen kuin joku geneerinen peilin edessä otettu duckface perseposetus. Tuossa alla on muuten kuva siitä yhdestä profiilista, josta naamakuva ei jäänyt mutta tuo mönkijäkuva jäi mieleen.

Fingerpori-otsikot

Onkohan Ilta-Fingerin toimittaja siirtynyt Tiede-lehden toimitukseen...?

Kerro se kuvin

Olen taas ajankulukseni harrastanut tinderöintiä. Siinä sivussa on tullut laitettua kuvia talteen erilaisista "helmistä". Tässäpä helmenkalastuksen satoa...



Profiilitekstiin saa kirjoittaa 500 merkkiä ja sinä jaksoit laittaa vain 12 merkkiä (+ välilyönnit). Paikkakuntakin on pitänyt lyhentää, kun olisihan se nyt ollut aivan helvetinmoinen suoritus kirjoittaa siihen se Riihimäki. Huh huh! Miten jaksoitkin kirjoittaa noin paljon itsestäsi?



Mitähän tästäkin pitäisi arvailla noiden symbolien perusteella? Aurinko paistaa, siemenestä kasvaa auringonkukka, joka muuttuukin kuuseksi. Välillä kuunnellaan musiikkia, sitten käydään puukottamassa jotakin ja hyvin onnistuneen puukotuksen jälkeen on aika vetää lärvit oluella ja lopuksi hienostellaan viinillä. Kahdeksan symbolia? Kahdeksan vitun symbolia!



Jos ihan välttämättä haluat pitää itsepintaisesti kiinni keskiaikaisista periaatteista, niin hyvä on. Se tarkoittaa sitten sitä, että nainen hoitaa ruuanlaiton, siivoaa torpan, ruokkii kotieläimet, paikkaa puhkikuluneet vaatteet ja parsii sukat.



Ai sulla on kavereita ja pyörit kullikarusellissa? Mihin helvettiin sinä sitten miestä vielä tarvitset? Etsitkö ehkä jotain aisankannattajaa vai pelkkää rahakukkaroa?



Olisit jättänyt sen prinsessan sinne Espanjaan. Kukaan täysjärkinen mies ei ala kasvattamaan jonkun lipevän espanjalais-Horgen kakaraa.



Minun intohimo on ohjelmointi. JA AAH, kun sitä koodia väännetään intohimoissaan kahdeksan tuntia putkeen, niin siinä jää ämmät lehdelle soittelemaan! Kun ohjelman saa tekemään juuri ne asiat mitkä on halunnutkin, niin voi sitä ORGASMIN MÄÄRÄÄ!!! Ai ohjelmointi ei käynyt intohimosta? Pidä tunkkis...



Minustakin koira kuuluu pakettiin, nimittäin tähän tapaan:



Sitten vain paketti kiinni, rullallinen jeesusteippiä paketin ympärille ja paketti vinkuintiaan.



Laitoin kaksikymppiä tulemaan.



Nyt on muuten timanttiset tissit!

Autolla ajan

Menneellä viikolla jouduin käyttämään työajoihin vanhemmilta lainassa ollutta autoa erinäisten syiden takia. Tavallisesti käyttämäni auto on sellainen tavallinen rottelo, joka ei juuri kenessäkään intohimoja herätä. Korkeintaan joku kollega on saattanut joskus kysyä, että onko autossa ollut isompia vikoja. Lähinnä sillä tiedustelleet, kun ovat olleet hankkimassa jälkikasvulleen ensimmäistä autoa, jolla pääsisi eteenpäin mutta joka ei maksaisi maltaita. Vanhemmilta lainassa ollut auto oli ihan erityyppinen. Isompi ja rohjompi, sellainen nelivetoinen ÄIJJÄ-auto. Tai niin voisi jonkin mielestä kuvitella. Itse en tykkää tuolla kuitenkaan ajella, kun ajomukavuus ei ole siinä lähellekkään samaa tasoa rotteloon verrattuna.

Työpaikalla pysäköin aina tiettyyn ruutuun, joten ihmiset ovat oppineet tunnistamaan autoni. Joskus on joku saattanut kysyä, että olenko vaihtanut autoa, jos tuossa kyseisessä ruudussa on ollut joku toinen auto ja itse olen parkkeerannut johonkin toiselle paikalle. Tullessani rohjolla töihin, parkkeerasin sen taas tavalliseen paikkaani. Kipitin sisälle ja aloitin työt normaalisti. Vähän ajan päästä maatiaiskissa saapui työpaikalle ja siinä ohi mennessään hän pysähtyi kysymään, että olenko vaihtanut autoa. Vastasin miten asia oli ja hän kyseli vielä siitä autosta kaikenlaista: minkälainen ajaa, miten iso kone jne.

En edes muista milloin viimeksi olisin tuon maatiaiskissan kanssa keskustellut jotakin (edes työasioiden tiimoilta). Käytävällä tervehditään ohi kulkiessa mutta muuten ei olla juttusilla. Mutta tulepa rohjolla töihin, niin PAM! Heti tullaan kyselemään ja lirkuttelemaan kaikenlaista.

Sitä minä vain jäin vähän miettimään tuon jälkeen H. Moilasena, että otapa nyt näistä tissieläimistä selvää, että mikä asia saa kenetkin kehräämään. Joku kiinnostuu autosta, joku sekoaa moottorisahasta, kolmas kirkkaista ja kahisevista työukkovaatteista, neljäs huokailee toimiston jännistä tulostimista... Ei taas kolmijalkainen ymmärrä yhtään.

Tuntematon

Kävin katsomassa joku aika sitten elokuvissa tämän Tuntemattoman sotilaan uusimman version. Lähdin hieman etuajassa töistä ja kävin katsomassa iltapäivänäytöksen. Paikalla oli hieman vanhempaa väkeä mikä nyt ei sinällään ollut yllätys ajankohta huomioon ottaen. Eivät tosin kyllä olleet ihan mitään eläkepappa-osastoa ja teinitkin puuttuivat kokonaan.

Kokemuksena tuo elokuva oli vähän niin ja näin. En saanut ihan parhaita paikkoja salista ja olin hieman sivussa keskeltä ja penkkirivien puolivälissä. Paras paikka olisi ollut mahdollisimman takana ja keskellä salia. Nyt tuolta paikalta katsellessa tuntui, että kuva oli liian lähellä ja päätään sai käännellä. Äänissä nyt ei ollut mitään valittamista, räjähdyksissä oli tarpeeksi jytinää.

Toinen asia mikä hieman häiritsi, oli salissa olleiden pariskuntien naiset. Mikä hemmetti siinä on, että siitä elokuvasta pitää supattaa sen miehen korvaan. Miehet istuivat tyynesti hiljaa ja katsoivat kuvaa, kun nämä tissieläimet aina välillä kommentoivat elokuvan tapahtumia miehilleen (samalla kun rapistelivat karkkipussejaan). Tulevaisuudessa kyllä katson paljon mieluummin elokuvan omalta tietokoneelta kuin menen teatteriin. Vaikka näytön koko ja omat kaiuttimet eivät vedä vertoja teattereiden vehkeille, niin paljon paremmin siihen elokuvaan uppoutuu omassa rauhassa kotona ollessaan.

Itse elokuvasta nyt ei oikein osaa päättää oliko se hyvä vai huono. Asiaa hieman vaikeuttaa se, kun se Linnan versio on tullut nähtyä niin monesti, niin tätä uutta sitten tuli automaattisesti vertailtua siihen vanhaan versioon.

Se tietysti oli hyvää, että tämä versio oli värillinen. Jotenkin se toi tapahtumia lähemmäksi "nykyaikaa", jos sitä vertaa Linnan versioon. Mustavalkoista elokuvaa katsoessa tuntuu, että siitä sodasta on kulunut huomattavasti kauemmin aikaa. Toinen asia, jonka tuo värillisyys nosti esille, oli ympäristö. Jotenkin se värillisyys toi tapahtumat paljon lähemmäksi. Kun on itse kuljeskellut ihan samanlaisissa kuusikoissa mitä tuossakin elokuvassa näkyi, niin kieltämättä seuraavan kerran metsässä liikkuessa tuli mieleen, että mitenkähän siinä kävisi, jos pitäisi itse oikeasti juosta tutuissa kotimetsissä rynnäkkökiväärin kanssa vihollista jahdaten/paeten.

Näyttelijävalintojen kohdalla olisin toiminut hieman toisin. Jotenkin tuli vain itselle sellainen olo, että jos olisin ollut roolittajana, niin olisin valinnut kaikkiin osiin tuikituntemattomia nevöhöördejä, jotka eivät olisi olleet ainakaan suurelle yleisölle tuttuja. Ehkä tuolloin olisi pystynyt keskittymään paremmin siihen tarinaan. Nyt niitä tunnettuja näyttelijöitä jäi jotenkin tuijottamaan liikaa ajatellen mielessä, että "mitenkähän se tuokin osaa vetää tuon". Hirviniemi ei jotenkin istunut ollenkaan rooliinsa. Ja sitten oli pitänyt vielä tämä tissiposki-laulaja Robinkin ängetä sinne. Onneksi tämä Robinin esittämä roolihahmo tuli ammutuksi hyvin äkkiä, joten sitä ei joutunut katselemaan sen pitempään.

En nyt laske elokuvalla peukaloa alas mutta en nosta sitä ylöskään. Ehkä aika näyttää minne suuntaan se kääntyy, jos tuota useamman kerran tulevaisuudessa katsoo. Niin ja yksi juttu minua jäi ketuttamaan kyllä tuosta elokuvasta (kuten myös muissakin versioissa): Joka hemmetin kerta tulee turpaan. Tekisivät kerrankin sellaisen version missä jyrätään Uralille asti ja saadaan Suur-Suomi aikaiseksi!