Viikko sekaisin

Onpahan ollut koko viikon taas nukkumisten kanssa vähän niin ja näin. Viikon alkupuolella heräilin muutamana yönä paita hiestä kosteana kesken unien. Yhtenä yönä puolestaan näin jotain painajaista (en muistanut enää herätessä, että mitä) ja tuosta herätessäni polla oli niin sekaisin, että en tiennyt oikein miten päin olin (suuntavaisto oli hieman hakusessa). Torstain ja perjantain välisenä yönä puolestaan nukuin vain sen reilut kolme tuntia. Ilmeisesti minua stressasi niin paljon seuraavana päivänä ollut asiakastapaaminen, että se vaikutti nukkumiseen. Jos perjantaina ei olisi ollut tuota asiakastapaamista, niin olisin lähtenyt töistä pois jo kesken päivän. Välillä minua paleli työpöydän ääressä niin, että tärisin kuin horkassa olisi ollut. Tuona iltana kuumetta oli lähemmäs 39 astetta mutta seuraavana päivänä kuumetta ei ollut sitten ollenkaan. Muuten koko viikonloppu on mennyt jotenkin kokonaan ärtyneessä mielentilassa ja vähän välillä päivätorkkuja ottaen. Onneksi sentään pakkanen lauhtui, niin ei tarvitse enää sen kanssa kärvistellä kaiken tämän lisäksi.

Yksin syön

Viimeksi kirjoituksessa tuli äristyä huonosta tienpidosta. Satuin maanantaina kuulemaan töissä radiosta uutisen, jossa kerrottiin maanteiden kunnosta annetusta palautteen määrästä. Netistä löytyi samaa juttua mm. iltakääkin sivuilta:



Näköjään muutkin tiellä liikkujat ovat huomanneet ne samat asiat mistä ärisin. Siinä sen taas näkee, että ELY-keskuksen pellet eivät osaa vaatia tarjouskilpailuissa ja sopimuksissa minkäänlaista laatua vaan ovat täysin urakoitsijoiden vietävissä olevia sätkyapinoita. Ei luulisi olevan kovin vaikeaa kirjoittaa niihin sopimuspapereihin ehtoa, että urakoita ei saa teettää aliurakoitsijoilla. Mutta minkäs teet, kun ovat sellaisia hampaattomia velliperseitä!

Viimeksi tuli kirjoiteltua myös syömisestä ja ruokailusta ja mainitsin, että en käy ulkona syömässä. Satuinpa sitten törmäämään erinäisten mutkien kautta jo vanhaan uutiseen mutta minulle kuitenkin "ajankohtaiseen"...



Kun ei ole tullut milloinkaan käytyä itsekseen syömässä ulkona, niin ei ole tullut edes ajateltua koko asiaa tuolta kantilta. Kieltämättä näyttäähän se yksin syövä hieman orvolta, jos muissa pöydissä on vähintään pari syöjää. Vai monestiko olette nähneet jonkun syövän yksin jossain ruokapaikassa?

Tai jos käy jossain itsekseen syömässä, niin pitäisikö suosia tämänkaltaisia paikkoja:

Virtuaalideitit, osa 2

Hieman jatkoa aikaisempaan kirjoitukseen... Jos toisen kanssa tulisi juttuun JA olisin puheliaalla päällä, niin keskustelu saattaisi mennä tähän tapaan:

Vapaa-ajan vietto?
Kotona tietokoneen ääressä. Varsinkin näin talviaikaan ja arki-iltaisin, kun töiden jälkeen ei huvita tehdä juuri mitään. Viikonloppuisin vapaa-ajan vietto on suurimmalta osin kotitalouden hoitamista (kaupassa käyntiä, pyykinpesua, ruoanlaittoa, siivoamista, leipomista). Eli melko lailla kotona nysväystä mutta mitä muutakaan introvertiltä voisi odottaa. Loma-aikaan, kun työt on haittaamassa vähemmän harrastuksia, niin silloin tulee tehtyä enemmän muutakin.

Syöminen?
Öh... haarukkaa ja veistä tai lusikkaa käyttäen. Jos pilkkua haluttaisiin nus... viilata, niin tuota kysymystä pitäisi tarkentaa. Mutta oletetaan, että sillä käsitetään, että missä ja mitä syön. Ulkona (siis ruokapaikoissa) en syö normaalisti ollenkaan. Vain jos muuta vaihtoehtoa ei yksinkertaisesti ole, niin ehkä sitten. Töissä mätystän omia eväitäni ja muuten syön aina kotona. Jotenkin minua ei vain nappaa se muualla syöminen. Ruokaa saa laitettua itse melko edullisesti ja silloin varmasti tietää, että miten se on tehty ja mitä aineita siihen on käytetty. Eli melko pitkälti tuo määrittää sen, että syömiset on itse tehtyä kotiruokaa.

Ruoanlaitto?
Ei ole minun bravuurilaji. Osaan kuitenkin tehdä sen verran eri ruokia, että ei tarvitse aina syödä pelkkää makaronilaatikkoa ja pysyn hengissä. Pöperöt teen ihan ruoka-aineista ja eines- ja valmisruokia (tai mitä nämä teolliset mössöt onkaan) en käytä ollenkaan. Samoin leipääkin tulee leivottua itse ja myöskin pullapuoli onnistuu niin, ettei kahvipöydän antimien kohdalla tarvitse turvautua kaupan antimiin. Kalan saan järvestä ylös ja käsiteltyä lautaselle asti mutta punaista lihaa ei ole tullut valmistettua alusta loppuun. Olisihan se joskus mielenkiintoista käsitellä itse pyydetty elukka lautaselle asti mutta eipä ole oikein sellaiseen mahdollisuutta. Muuten leipomisesta puheenollen: Siinä kun tarvitaan jauhoja, niin joskus olisi nekin jauhot hauska jauhaa itse jyvistä alkaen. Jotenkin minua kiinnostaisi vain tehdä kaikki mahdollisimman pitkälti itse ruoanlaitossa ja myös sellainen omavaraisuustalous kiinnostaisi.

Sää?
Mitä todennäköisin. En tykkää yhtään siitä mihin suuntaan tämä ilmasto on menossa. Ennen oli paljon parempi, kun oli selvät vuodenajat. Nyt kelit on mitä sattuu ja milloin sattuu (kesällä kylmää, syksyllä lämmintä, jne).

Musiikki?
Lähinnä mitä radiosta tulee. Töissä yleensä kuuntelen radiota lähinnä vain aamuohjelmien takia, mutta loppupäiväksi se menee kiinni. Kotona se on yleensä auki, kun puuhastelen keittiössä jotakin, muuten se pysyy kiinni. Nykyään on tuo musiikin kuuntelu jäänyt aika vähälle, ennen tuli kuunneltua enemmän. Loppujen lopuksi tuokin musiikkimaku on vaihtelevainen. Saatan tykätä jostain suomipopista tai rokista/metallista, ei tähän osaa sanoa mitään yksittäistä yhtyettä/laulajaa, joka olisi ehdoton suosikki.

Leffat?
Eipä ole viime aikoina hyviä elokuvia tullut. Tai no joku on ollut. Interstellar ja The Martian olivat sellaisia hyviä, kun liittyivät avaruuteen. Uusinta tähtien sotaa en ole nähnyt, joten siitä ei pysty vielä sanomaan mitään. Ja olihan se keväällä vai kesälläkö se yksi tekoälyyn liittyvä elokuva... Unohtunut se nimi nyt ihan täysin... Ex Machinahan se oli. Lajityypeistä menee toiminta, sota, scifi, komedia, seikkailu, fantasia ja sen sellaiset elokuvat.

Lempidrinkit?
EVVK. Sen olen huomannut, että kun ikää on tullut lisää, niin juomamaku on yksinkertaistunut. Nykyään kelpaa lähinnä vesi, ruokajuomana maito ja joskus saatan juoda mehua tai kaakaota. Mehunkin on parasta olla omatekoista eikä mitään kaupan ylisokeroitua esanssilitkua. Limpparit ja muut kuplavedet on liian hapokkaita ja alkoholijuomien perään en ole ollut milloinkaan. Kahvia ja teetäkin karsastan niiden maun vuoksi. Ja vaikka se ehkä vähän hölmöltä kuulostaa niin juuri mikään ei voita vettä, koska se ei maistu millekään (jos se ei siis ole mitään vesilaitoksen pintavedestä vääntämää vettä, johon ahvenet ovat kuseneet).

Urheilu?
Ei kiinnosta. Kyllähän sitä itse voi urheilla yksilölajeissa mutta ei se urheilun seuraaminen kiinnosta. Kuka täysjärkinen sitä jaksaa seurata jotain toisten hikistä pallon perässä juoksemista tai muuta vastaavaa.

Katutyöt?
Ei ole näillä seuduilla pahemmin ollut. Sen sijaan teiden huonosta kunnossapidosta olisi muutama painava sana sanottavana. Kotikoti kun sattuu olemaan siellä maaseudulla hiekkatien varressa, niin siellä tien kunto on mennyt huonompaan ja huonompaan suuntaan joka vuosi. Tietä ei edes hoideta kunnnolla. Näin talvella liukkaudentorjuntaa ei ole ollenkaan ja aurauskin on sellaista haistapaskan aurausta jollain saatanan traktorilla, jonka auran terä tuskin edes pyyhkäisee sitä tien pintaa. Puhumattakaan siitä, että sitä tietä edes aurattaisiin lumisateiden jälkeen. Vaikka lunta tulisi paljon (>10 cm), niin tie saatetaan aurata vasta seuraavana päivänä jos edes silloinkaan. Yleensä se menee niin, että autot tamppaa sen lumen paikoilleen ja tielle muodostuu raiteet ja niissähän yrität sitten ajella lopputalven. Ja kesällä, kun on tämä perkeleen ilmastonmuutos ja helvetin vesisadetta riittää joka viikolle, niin voitte arvata, että se tie on aivan helvetinmoisilla montuilla, kun sitä ei käydä lanaamassa. Saati sitten keväällä roudan sulaessa, kun auto yksinkertaisesti perkele UPPOAA siihen saatanan savivelliin.

Tässä vielä terveisiä päättäjille, jotka ette anna määrärahoja edes perustienpitoon: haistakaa pitkä paska ja vetäkää käteenne! Kaikkeen muuhun persereikään (esim. silloin aiemmin Kreikkaan) sitä rahaa tuntuu kyllä riittävän.

Lemmikkieläimet?
Ei ole. Eikä tule. Kotipuolessa oli eläimiä ja sain niistä niin tarpeekseni, että en tule hankkimaan mitään karvakasaa riesakseni. Kivojahan ne on rapsutella ja taputella mutta siihenpä se sitten jääkin.

Kirjat?
En ole lukenut mitään kirjaa useampaan vuoteen. Tuohonkin vaikuttaa aika paljon kirjaston etäisyys. Opiskeluaikaan kirjasto oli lyhyen kävelymatkan päässä, niin siellä tuli käytyä useammin. Nyt puolestaan kirjasto on sellaisella suunnalla, jossa ei tule käytyä, ja vähän pitemmän matkan takana, niin tehokkaasti se laskee käyntien määrää. Kirjoihinkin pätee melkein sama mitä elokuviinkiin eli kaikenlaista scifi-, toiminta- ja sotakirjaa on tullut joskus luettua


No, tässäpä sitä taas vähäksi aikaa. Taitaisi jäädä treffit yhteen kertaan, jos joissakin kohdissa esittäisi mielipiteitään noin painokkaasti... Parempi varmaan pysytellä siis niissä lyhyissä vastauksissa.

Kivutonta joulua

En tiedä, että miten näistä teksteistäni on vuosien varrella välittynyt huumorintajuni. Sanottakoon nyt, että tykkään sellaisesta fingerporimaisen kaksimielisestä ja tylystä huumorista. Kuten ehkä seuraavasta kuvasta voi päätellä... Minua se huvitti kovasti.


(Kuva pöllitty täältä)

Näillä sanoilla itse kullekin stressitöntä ja kivutonta joulua.

Virtuaalideitit

Yhdessä blogissa naikkonen mutisi, kun (netti)deittailu ei oikein suju:

Viimeksi yritin jutella muun muassa seuraavista aiheista: Vapaa-ajan vietto, syöminen, ruoanlaitto, sää, musiikki, leffat, lempidrinkit, urheilu, katutyöt, lemmikkieläimet ja kirjat. Ehkä olisi pitänyt pysähtyä hieman pidemmäksi aikaa johonkin, mutta kun tuntui, ettei vastakaikua saa yhteenkään mihinkään.

Näin se olisi mennyt minun kanssa...

Vapaa-ajan vietto?
Kotona tietokoneen ääressä.

Syöminen?
Öh... haarukkaa ja veistä tai lusikkaa käyttäen.

Ruoanlaitto?
Ei ole minun bravuurilaji.

Sää?
Mitä todennäköisin.

Musiikki?
Lähinnä mitä radiosta tulee.

Leffat?
Eipä ole viime aikoina hyviä elokuvia tullut.

Lempidrinkit?
EVVK.

Urheilu?
Ei kiinnosta.

Katutyöt?
Ei ole näillä seuduilla pahemmin ollut.

Lemmikkieläimet?
Ei ole.

Kirjat?
En ole lukenut mitään kirjaa useampaan vuoteen.

Kovin olisi olleet lyhyet ja vaivautuneen hiljaisuuden täyttämät treffit...

Suhteideni pituudet

Tulipahan eilen illalla ykskaks mieleen sellainen asia, että kaikki suhteeni muihin ihmisiin (pl. sukulaiset ja työpaikka) ovat olleet ajallisesti lyhempikestoisia kuin suhteeni muutamiin huonekasveihini. Toisin sanoen: muutama kasvi on ollut minulla jo monia vuosia ja olen saanut pysymään ne hengissä (toisin kuin ne ihmissuhteet). Myönnettäköön, että vuosien varrella kaksi kasvia on heittänyt henkensä minun armoillani mutta puolustuksekseni pitää sanoa, että kuiva talvinen huoneilma ja vähän pitempi joululoma vanhempien luona ei välttämättä ole paras mahdollinen yhdistelmä kasveja ajatellen. Mutta muutenhan nuo ovat hymisseet ihan tyytyväisinä omissa oloissaan.

En tiedä mikä siinä on mutta huonekasvit ovat minulle jonkinlainen henkireikä. Niiden kanssa ei tarvitse hoppuilla minnekään ja niiden vihreä väri on mukavan rauhoittavaa katseltavaa. Ja sanoohan joku itämainen sananlaskukin seuraavaa:

"Jos haluat olla onnellinen päivän, juo itsesi humalaan.
Jos haluat olla onnellinen vuoden, mene naimisiin.
Jos haluat olla onnellinen koko elämän, aloita puutarhanhoito."

Että repikää siitä.

Heräämisiä

Iitukan blogissa oli kirjoitus koskien heräämistä. Kirjoituksen loppuun oli heitetty kysymys

Miten sinä heräät pimeässä?

Kysymykseen vastaten: Sitä vain herää. Ensin sitä on koomassa eli unessa, ja sitten sitä herää ja ajatukset lähtevät liikkelle. Se on itse asiassa loppujen lopuksi aika jännnää tuo nukkumisen ja heräämisen raja. Tai ennen kaikkea se, että mikä luetaan heräämiseksi. Ehkä se on se kohta, kun tajuaa heränneensä.

Jos kuitenkin puhutaan vain minun heräämistavoista, niin ne ovat hieman vaihdelleet iän mukaan. Peruskoulu- ja lukioiässä heräsin arkisin aina vain vanhempien herättämänä. Herätyskelloa minulla ei siis tuolloin ollut ja olin siinä onnellisessa asemassa, että sain aamuisin aina "pehmeän" herätyksen. Kun aloitin opiskelut ja muutin opiskelijakämppään, niin tuolloin sain herätyskellon ja se hoiti herätykset jonkin aikaa. Jossain vaiheessa aloin kuitenkin herätä aina vähän ennen kellon soittoa ja lopulta se meni siihen, että lähes aina naksautin herätyksen pois päältä ennen kuin kello ehti aloittaa piipityksensä.

Ja tästä kun taas tulin vanhemmaksi ja siirryin työelämään, niin herätyskellon herätys jäi lopulta virattomaksi. En edes muista milloin viimeksi olen herännyt kellon herättämänä. Ei sen puoleen, ei sitä herätystä ole tarvinnut enää laittaa päälle vuosiin. Toinen jännä asia myös minun heräämisessä on, että jos minun on täytynyt herätä tuntia paria tavallista aikaisemmin (esim. työmatkan takia) ja olen varuilta laittanut herätyksen päälle, niin olen kuitenkin aamulla herännyt ennen herätystä. Jotenkin minun sisäinen kello onnistuu herättämään tuossakin tapauksessa ennen kelloa. Vai lieneekö siinä sitten se, että tiedostan unissani, että minun pitää herätä aikaisemmin, niin en osaa sitten nukkua normaalisti, vaan nukun levotonta koiran unta.

Loppuun näistä minun heräämistottumuksista voisi varmaan todeta, että nykyään olen se tyyppi, joka käy antamassa aamuherätyksen sille aamulla kiekuvalle kukolle.

PIkkujoulut

Tänään on työpaikan pikkujoulut!

Mutta mitenkäs minä sitten tässä omiani tarinoin? Aivan, väliin jäivät pikkujoulut. Ei oikein nuokaan kissanristiäiset kiinnosta, kun minunkaltaiselle siellä ei ole mitään kiinnostavaa. Muiden toilailut pikku pierussa eivät kiinnosta pätkääkään ja muukin ohjelma oli jonninjoutavan oloista (joku teatteriesitys - kiveäkin kiinnostaa). Syöminkiähän siellä olisi ollut tarjolla mutta pelkkä ruoka ei vielä ole tarpeeksi painava syy.

Pitkään kuitenkin mietin ennen viimeistä ilmoittautumispäivää, että lähdenkö vaiko en. Kun on uusi työpaikka, niin tuolla oppisi tuntemaan henkilöitä. Ja toisaalta sama toisinpäin eli kun ei oikein tunne ketään, niin ei huvita lähteä sinne itsekseen pönöttämään. Ennen kuin tein päätöksen lähtemisestä, niin tuo asia pyöri mielessä ja vaivasi minua pitkään. Osaltaan myös sen takia jätin lähtemättä. Kun olin tehnyt päätöksen, että en lähde, kaikki tuo turha tuskailu asian tiimoilta jäi pois. Jos puolestaan olisin mennyt sinne, niin luultavasti olisin tuskaillut asian kanssa koko tämän välisen ajan. Joten miksi kiusata itseään tuollaisella turhanpäiväisellä asialla, parempi olla omissa oloissaan mieli rauhassa kuin kaukana epämukavuusalueella.

Ilotonta

Kerrankin pääsin pukille!

En tiedä edes miten oli mahdollista, että eteeni oli sattunut sellainen tummahipiäinen kaunotar. Enpä olisi uskonut, että aloitan jäätelön maistelun suoraan suklaasta ja jätän vaniljan väliin. Huvitti vain aika paljon, kun hän muistutti kovasti Halle Berryä. Pitkät tummat hiukset ja ruskeat silmät, niin eipä sellaisesta voi pitää silmiään erossa.

Kun hän tuli sohvalla istumaan kosketusetäisyydelle minusta, niin en malttanut pitää näppejäni irti vaan kellistin hänet lähes välittömästi alleni ja keskityin siihen rintavarustukseen. Aah ja vielä kerran OohAah mitkä rinnat sillä naisella oli. Hänellä oli päällään sellainen oikein runsaan avokaulainen vaalea paita. Paita oli kivan löysä ja antoi oikein sopivasti myöten, joten ne himoittavat kirsikkapullat pystyi kaivamaan esille sieltä paidanrakosesta ja varsinkin kun tällä perverssillä ei vielä ollut rintaliivejä päällään. Siinäpä niitä oli kiva nuoleskella ja puristella ja taisipa nainenkin olla tilanteesta kiihottuneena. Tai näin ainakin nännien asennosta päättelin.

Nopeasti housut lensivät molemmilta lattialle ja lopulta pääsin tekemään sitä mistä olen haaveillut jo aivan liian pitkään. Mutta sitten se klassinen mutta... Tunnen hänen lantionsa omaani vasten mutta en tunne ulokkeellani yhtään mitään. Tiedän, että se on hänen sisällään mutta en tunne mitään. En yhtään mitään! Liikuttelen typertyneenä itseäni nopeammin ja nainen näyttää vain nauttivan enemmän ja enemmän ilman, että tietää mitä minä koen sisälläni. Lopulta nainen saa Oon ja minä lysähdän hänen viereen pää pyörällä. Ei helvetin helvetti...

Katkerana heräten pimeään ja sateiseen aamuun. Ei onnistu oikeassa elämässä, niin miksi se sujuisi sitten unissakaan...

Sponsorointia

Muistuipa sellainen aihe mieleen, jota pyörittelin päässä jossain vaiheessa. Yksi tissieläinbloggaaja oli saanut kumitehtailijalta propagandasponsorointilahjana kumisia tiivisteitä (käytetään lihan piilotuksessa) sekä suklaata. Minä niin mieleni pahoitin tuosta suklaasta. Toiset ne vain saa namia tuosta vain ja muuta tilpehööriä siinä sivussa ja toiset on sitten kuivin suin. Hmph!

No joo, mietinpähän vain, että eipä taida tämä minun blogi olla mikään houkuttelevin vaihtoehto sponsoroijille. Lukijoita ehkä se muutama, harvakseltaan uusia kirjoituksia ja niidenkin sisältö napinaa, niin ei ole houkutteleva kohde. En edes keksi minkälaisten tuotteiden propagandaa minä voisin levittää. Rätit ja meikit on naisten heiniä, muusiikkia tai kirjallisuutta kuluu vähän ja nekin ovat melko kapelta alalta ja mitkään teknisten laitteiden arvostelut ei oikein nappaa. Ympäri nettiä kun löytyy pilvin pimein vekotinsivustoja, joissa on testaukset tehdään perinpohjaisesti. Ainut kategoria mikä tulee mieleen on ehkä jokin yksinäisyyteen liittyvä asia/juttu. Eikä sekään kuulosta mitenkään kiinnostavalta asialta, joten siihenpä jää tämäkin aihe.

Loppuun vielä vähän miettimisen aihetta. Yhtenä iltana katselin ulkosalla ollessa, kuinka matalalla olleet pilvet liikkuivat nopeasti. Maan pinnalla ei tuullut ollenkaan ja muutenkin oli hiljaista, niin laittoi vain miettimään, että miksi pilvistä ei lähde minkäänlaista ääntä, kun ne kulkevat taivaalla.