Kivutonta joulua

En tiedä, että miten näistä teksteistäni on vuosien varrella välittynyt huumorintajuni. Sanottakoon nyt, että tykkään sellaisesta fingerporimaisen kaksimielisestä ja tylystä huumorista. Kuten ehkä seuraavasta kuvasta voi päätellä... Minua se huvitti kovasti.


(Kuva pöllitty täältä)

Näillä sanoilla itse kullekin stressitöntä ja kivutonta joulua.

Virtuaalideitit

Yhdessä blogissa naikkonen mutisi, kun (netti)deittailu ei oikein suju:

Viimeksi yritin jutella muun muassa seuraavista aiheista: Vapaa-ajan vietto, syöminen, ruoanlaitto, sää, musiikki, leffat, lempidrinkit, urheilu, katutyöt, lemmikkieläimet ja kirjat. Ehkä olisi pitänyt pysähtyä hieman pidemmäksi aikaa johonkin, mutta kun tuntui, ettei vastakaikua saa yhteenkään mihinkään.

Näin se olisi mennyt minun kanssa...

Vapaa-ajan vietto?
Kotona tietokoneen ääressä.

Syöminen?
Öh... haarukkaa ja veistä tai lusikkaa käyttäen.

Ruoanlaitto?
Ei ole minun bravuurilaji.

Sää?
Mitä todennäköisin.

Musiikki?
Lähinnä mitä radiosta tulee.

Leffat?
Eipä ole viime aikoina hyviä elokuvia tullut.

Lempidrinkit?
EVVK.

Urheilu?
Ei kiinnosta.

Katutyöt?
Ei ole näillä seuduilla pahemmin ollut.

Lemmikkieläimet?
Ei ole.

Kirjat?
En ole lukenut mitään kirjaa useampaan vuoteen.

Kovin olisi olleet lyhyet ja vaivautuneen hiljaisuuden täyttämät treffit...

Suhteideni pituudet

Tulipahan eilen illalla ykskaks mieleen sellainen asia, että kaikki suhteeni muihin ihmisiin (pl. sukulaiset ja työpaikka) ovat olleet ajallisesti lyhempikestoisia kuin suhteeni muutamiin huonekasveihini. Toisin sanoen: muutama kasvi on ollut minulla jo monia vuosia ja olen saanut pysymään ne hengissä (toisin kuin ne ihmissuhteet). Myönnettäköön, että vuosien varrella kaksi kasvia on heittänyt henkensä minun armoillani mutta puolustuksekseni pitää sanoa, että kuiva talvinen huoneilma ja vähän pitempi joululoma vanhempien luona ei välttämättä ole paras mahdollinen yhdistelmä kasveja ajatellen. Mutta muutenhan nuo ovat hymisseet ihan tyytyväisinä omissa oloissaan.

En tiedä mikä siinä on mutta huonekasvit ovat minulle jonkinlainen henkireikä. Niiden kanssa ei tarvitse hoppuilla minnekään ja niiden vihreä väri on mukavan rauhoittavaa katseltavaa. Ja sanoohan joku itämainen sananlaskukin seuraavaa:

"Jos haluat olla onnellinen päivän, juo itsesi humalaan.
Jos haluat olla onnellinen vuoden, mene naimisiin.
Jos haluat olla onnellinen koko elämän, aloita puutarhanhoito."

Että repikää siitä.

Heräämisiä

Iitukan blogissa oli kirjoitus koskien heräämistä. Kirjoituksen loppuun oli heitetty kysymys

Miten sinä heräät pimeässä?

Kysymykseen vastaten: Sitä vain herää. Ensin sitä on koomassa eli unessa, ja sitten sitä herää ja ajatukset lähtevät liikkelle. Se on itse asiassa loppujen lopuksi aika jännnää tuo nukkumisen ja heräämisen raja. Tai ennen kaikkea se, että mikä luetaan heräämiseksi. Ehkä se on se kohta, kun tajuaa heränneensä.

Jos kuitenkin puhutaan vain minun heräämistavoista, niin ne ovat hieman vaihdelleet iän mukaan. Peruskoulu- ja lukioiässä heräsin arkisin aina vain vanhempien herättämänä. Herätyskelloa minulla ei siis tuolloin ollut ja olin siinä onnellisessa asemassa, että sain aamuisin aina "pehmeän" herätyksen. Kun aloitin opiskelut ja muutin opiskelijakämppään, niin tuolloin sain herätyskellon ja se hoiti herätykset jonkin aikaa. Jossain vaiheessa aloin kuitenkin herätä aina vähän ennen kellon soittoa ja lopulta se meni siihen, että lähes aina naksautin herätyksen pois päältä ennen kuin kello ehti aloittaa piipityksensä.

Ja tästä kun taas tulin vanhemmaksi ja siirryin työelämään, niin herätyskellon herätys jäi lopulta virattomaksi. En edes muista milloin viimeksi olen herännyt kellon herättämänä. Ei sen puoleen, ei sitä herätystä ole tarvinnut enää laittaa päälle vuosiin. Toinen jännä asia myös minun heräämisessä on, että jos minun on täytynyt herätä tuntia paria tavallista aikaisemmin (esim. työmatkan takia) ja olen varuilta laittanut herätyksen päälle, niin olen kuitenkin aamulla herännyt ennen herätystä. Jotenkin minun sisäinen kello onnistuu herättämään tuossakin tapauksessa ennen kelloa. Vai lieneekö siinä sitten se, että tiedostan unissani, että minun pitää herätä aikaisemmin, niin en osaa sitten nukkua normaalisti, vaan nukun levotonta koiran unta.

Loppuun näistä minun heräämistottumuksista voisi varmaan todeta, että nykyään olen se tyyppi, joka käy antamassa aamuherätyksen sille aamulla kiekuvalle kukolle.

PIkkujoulut

Tänään on työpaikan pikkujoulut!

Mutta mitenkäs minä sitten tässä omiani tarinoin? Aivan, väliin jäivät pikkujoulut. Ei oikein nuokaan kissanristiäiset kiinnosta, kun minunkaltaiselle siellä ei ole mitään kiinnostavaa. Muiden toilailut pikku pierussa eivät kiinnosta pätkääkään ja muukin ohjelma oli jonninjoutavan oloista (joku teatteriesitys - kiveäkin kiinnostaa). Syöminkiähän siellä olisi ollut tarjolla mutta pelkkä ruoka ei vielä ole tarpeeksi painava syy.

Pitkään kuitenkin mietin ennen viimeistä ilmoittautumispäivää, että lähdenkö vaiko en. Kun on uusi työpaikka, niin tuolla oppisi tuntemaan henkilöitä. Ja toisaalta sama toisinpäin eli kun ei oikein tunne ketään, niin ei huvita lähteä sinne itsekseen pönöttämään. Ennen kuin tein päätöksen lähtemisestä, niin tuo asia pyöri mielessä ja vaivasi minua pitkään. Osaltaan myös sen takia jätin lähtemättä. Kun olin tehnyt päätöksen, että en lähde, kaikki tuo turha tuskailu asian tiimoilta jäi pois. Jos puolestaan olisin mennyt sinne, niin luultavasti olisin tuskaillut asian kanssa koko tämän välisen ajan. Joten miksi kiusata itseään tuollaisella turhanpäiväisellä asialla, parempi olla omissa oloissaan mieli rauhassa kuin kaukana epämukavuusalueella.

Ilotonta

Kerrankin pääsin pukille!

En tiedä edes miten oli mahdollista, että eteeni oli sattunut sellainen tummahipiäinen kaunotar. Enpä olisi uskonut, että aloitan jäätelön maistelun suoraan suklaasta ja jätän vaniljan väliin. Huvitti vain aika paljon, kun hän muistutti kovasti Halle Berryä. Pitkät tummat hiukset ja ruskeat silmät, niin eipä sellaisesta voi pitää silmiään erossa.

Kun hän tuli sohvalla istumaan kosketusetäisyydelle minusta, niin en malttanut pitää näppejäni irti vaan kellistin hänet lähes välittömästi alleni ja keskityin siihen rintavarustukseen. Aah ja vielä kerran OohAah mitkä rinnat sillä naisella oli. Hänellä oli päällään sellainen oikein runsaan avokaulainen vaalea paita. Paita oli kivan löysä ja antoi oikein sopivasti myöten, joten ne himoittavat kirsikkapullat pystyi kaivamaan esille sieltä paidanrakosesta ja varsinkin kun tällä perverssillä ei vielä ollut rintaliivejä päällään. Siinäpä niitä oli kiva nuoleskella ja puristella ja taisipa nainenkin olla tilanteesta kiihottuneena. Tai näin ainakin nännien asennosta päättelin.

Nopeasti housut lensivät molemmilta lattialle ja lopulta pääsin tekemään sitä mistä olen haaveillut jo aivan liian pitkään. Mutta sitten se klassinen mutta... Tunnen hänen lantionsa omaani vasten mutta en tunne ulokkeellani yhtään mitään. Tiedän, että se on hänen sisällään mutta en tunne mitään. En yhtään mitään! Liikuttelen typertyneenä itseäni nopeammin ja nainen näyttää vain nauttivan enemmän ja enemmän ilman, että tietää mitä minä koen sisälläni. Lopulta nainen saa Oon ja minä lysähdän hänen viereen pää pyörällä. Ei helvetin helvetti...

Katkerana heräten pimeään ja sateiseen aamuun. Ei onnistu oikeassa elämässä, niin miksi se sujuisi sitten unissakaan...

Sponsorointia

Muistuipa sellainen aihe mieleen, jota pyörittelin päässä jossain vaiheessa. Yksi tissieläinbloggaaja oli saanut kumitehtailijalta propagandasponsorointilahjana kumisia tiivisteitä (käytetään lihan piilotuksessa) sekä suklaata. Minä niin mieleni pahoitin tuosta suklaasta. Toiset ne vain saa namia tuosta vain ja muuta tilpehööriä siinä sivussa ja toiset on sitten kuivin suin. Hmph!

No joo, mietinpähän vain, että eipä taida tämä minun blogi olla mikään houkuttelevin vaihtoehto sponsoroijille. Lukijoita ehkä se muutama, harvakseltaan uusia kirjoituksia ja niidenkin sisältö napinaa, niin ei ole houkutteleva kohde. En edes keksi minkälaisten tuotteiden propagandaa minä voisin levittää. Rätit ja meikit on naisten heiniä, muusiikkia tai kirjallisuutta kuluu vähän ja nekin ovat melko kapelta alalta ja mitkään teknisten laitteiden arvostelut ei oikein nappaa. Ympäri nettiä kun löytyy pilvin pimein vekotinsivustoja, joissa on testaukset tehdään perinpohjaisesti. Ainut kategoria mikä tulee mieleen on ehkä jokin yksinäisyyteen liittyvä asia/juttu. Eikä sekään kuulosta mitenkään kiinnostavalta asialta, joten siihenpä jää tämäkin aihe.

Loppuun vielä vähän miettimisen aihetta. Yhtenä iltana katselin ulkosalla ollessa, kuinka matalalla olleet pilvet liikkuivat nopeasti. Maan pinnalla ei tuullut ollenkaan ja muutenkin oli hiljaista, niin laittoi vain miettimään, että miksi pilvistä ei lähde minkäänlaista ääntä, kun ne kulkevat taivaalla.

Unia ja ohjelmia

Tässä menneellä viikolla olen muutamana yönä nähnyt unia, jotka ovat jääneet mieleen vielä heräämisenkin jälkeen. En muista milloin viimeksi on näin käynyt, että useamman yön unet ovat muistuneet vielä aamulla, mutta pitkä aika siitä on.

Viime yönä näin unta, että minulla oli päällä joku valkoinen asu. Kovasti se muistutti M62:sta talviasentoon käännettynä. Lisäksi minulla oli vielä selässä sellainen musta keikkakassi. Näillä varusteilla varustettuna olin kuntoilulenkillä jossain lumisessa metsikössä. Ilmeisesti oli kevättalvi, kun lunta oli vähän ja aurinko paistoi siniseltä taivaalta.

Yhtenä yönä puolestaan näin unta, josta ei kovin hyvin jäänyt muistikuvia mutta kuitenkin sen verran muistan, että minulla oli jousipyssy, jolla ammuskelin nuolia muiden ihmisten perään. Kolmannessa unessa taas pyöri tämä kouluaikainen ihastus. Siinä hänellä oli miehenään joku kaljupäinen kaljamaha, joka oli minusta erittäin ärsyttävä juntti.

Tiedä sitten miksi tuollaisia unia on taas tullut nähtyä. Ehkä tuon nuolien ampumisen selittää se, että Arrowista alkoi uusi kausi, josta on tullut katsottua pari jaksoa. Tulipahan muuten mieleen tuosta äskeisestä yksi työpaikalla käyty keskustelu. Kuuntelin sivukorvalla, kun maatiaiskissa ja kihertäjä keskustelivat katsomistaan tv-sarjoista. Kihertäjä on minua huomattavasti vanhempi ja maatiaiskissakin ehkä sen viitisen vuotta mutta tuntui vain sille, että minun tv-sarjamakuni on ihan eri planeetalta verrattuna näihin kahteen.

Sitä ja tätä

Mikähän siinä on, että juuri maanantaiaamuisin kaikki töhöt tuntuvat lähtevän liikenteeseen. Piti eilen ajella autolla töiden takia ja jälleen sattui taas kohdalle se rampilta-körökörö-lörötellen-ja-moottoritiellä-kaasu-pohjassa -idiootti. Ja tällä kertaa oli vielä akka ratissa! Toisaalta, välillä sitä voi kokea liikenteessä myös sitä parasta iloa eli vahingoniloa. Kun olin palaamassa takaisin työpaikalle, niin minut ohitti joku Audi-peelo urku auki ajaen. Vähän matkan päässä tästä ohituspaikasta oli edessä peltipoliisi ja tämän mulkvistin kohdalla räpsähti keltainen salamavalo. Kyllä nauratti makeasti ja teki mieli taputtaa käsiä ja tuulettaa.

Blogillakin oli syntymäpäivä - kuukausi sitten. Muistin sen paria viikkoa ennen tuota päivää mutta eihän sitä enää kohdalla muistanut. Noh, eipä tuossa nyt kovin suurta vahinkoa tapahtunut, kuukausi sinne tai tänne. Viisi vuotta jo mutistu kaikenlaista ja edelleen samoja asioita kitistään. Eipä ole siis kovin kummoista kehitystä tapahtunut tänä aikana.

Pimeässä

Perjainta piti töiden jälkeen lähteä viettämään viikonloppua kotonakotona vanhempien luona, koska oli asioita hoidettavana. Olisihan se pitänyt suosiolla arvata, että kun edellisenä päivänä (to:na) varoiteltiin myräkästä, niin sähkökatkoja olisi luultavasti tiedossa. Ja kuinka ollakaan, kello puoli kuuden aikaan pimeys saapui. Tai ei oikea pimeys, kun ulkona oli vielä valoisaa, mutta sähkökynttilöistä sammui tuli. Ja pimeys kesti. Muutamaan kertaan yrittivät laittaa sähköjä päälle mutta eipä onnistunut. Otin sattumalta työpuhelimeni matkaan ja sillä tuli kurkittua sähköyhtiön häiriökartalta tilannetietoja (hei, jotain hyötyä siitä kalikasta!) ja eipä se kovin ilahduttavalta näyttänyt, kun kartalla oli joka paikassa punaisenaan sähköttömiä paikkoja. Ihan hetkeen ne sähköt tuskin tulisivat tuollaisessa tilanteessa, joten siinäpä se meni sitten loppuilta pimeässä möllöttäessä. Samapa tuo oli jo kömpiä ennen yhdeksään sänkyyn nukkummaan, kun ei ollut mitään tekemistä. Tai vaikka olisikin ollut, niin ei siinä otsalampun himmeässä valossa olisi kuitenkaan saanut mitään aikaan.

Siinä unen tuloa odotellessa sitä tuli ajateltua tätäkin tilannetta ja verrattua sitä entisaikaan. Ennen Wanhaan isovanhempien nuoruudessa se on ollut normaalia, että illat on eletty pimeässä päreen valossa puhdetöitä puuhastellen. Nykyaikana taas kun kaikki toimii sähköllä, niin eipä sitä oikein pysty mitään tekemään... Ellei nyt sitten halua vuolla puukolla intistä tuttuja leiridildoja kynttilän valossa. Juuei, lautapelejä olisi ollut kotona kaappi täynnä mutta eipä niitäkään ole itsekseen oikein innostavaa pelata.

Toisaalta tuollaisissa tilanteissa minulle tulee mieleen aina yksi asia mitä voisi tehdä, mutta eipä sekään ole minulle vaihtoehto. Jos olisi parisuhteessa, niin sähkökatkon aikaan voisi ihan hyvin keskittyä sängyllä pimeässä makoillessa toisen hiplaamiseen, kun mitään muita häiriötekijöitä ei olisi ympärillä. Ensin voisi näykkäistä kaulasta ja niskasta, sen jälkeen vaikka vähän rintojen vaivausta ja puristelua, nännien pyörittelemistä ja vääntämistä yms. asioita, joista allekirjoittanut voi vain haaveilla.

No mutta kuitenkin, seuraavan aamun valjetessa oli sentään sähköt jo tulleet takaisin, niin ei onneksi tarvinnut enää tunnelmoida kynttilän valossa aamupaskaa pönttöön. Mitään puita ei kaatunut tai muutakaan vahinkoa ollut tapahtunut vaikka illan aikana tuuli ajoittain kovastikin, joten melko vähäisillä ongelmilla tuostakin myrskystä selvittiin.