Sadetta

Tänään aamulla herätessäni taas joskus ennen sian pieraisua kuuntelin ulkoa tulevaa sateen ääntä. Aamupalaa syödessä mietin sitten, että minne kaikki metsäneläimet mahtavat mönkiä sateelta suojaan ja miten paljon niitä on mahtanut ketuttaa tänä kesänä, kun vettä tuli kesän aikana enemmän kuin tarpeeksi. Ihmiset saa asustelella melko kuivissa oloissa ympäri vuoden mutta kyllä se minua ainakin sapettaisi, jos jossain kuusen alla pitäisi yrittää selviytyä kuivana.

Kotivahtina

Olin viime viikonloppuna kotonakotona vanhempien luona vahtimassa heidän taloaan. Siellä itsekseen ollessa ehti taas ajatella hieman kaikenlaista. Päällimmäisenä kuitenkin jäi mieleen pohdinnat siitä, että mikä on minulle koti.

Näihin päiviin saakka olen ollut sitä mieltä, että minulla on ollut elämän aikana vain yksi varsinainen koti: tämä vanhempieni asuinpaikka. Se on ollut sellainen paikka, jonne on mielellään palannut. Kaikki muut asunnot, joissa olen asunut, ovat olleet kaikkea muuta kuin "koteja" minulle. Suurin osa on ollut vuokra-asuntoja, yksi opiskelija-asuntokin mahtuu mukaan, ja sitten vielä tämä perstakahikilän omistusasunto. Kaikkiin näihin asuinpaikkoihin olen jotenkin suhtautunut niin, että asun niissä vain väliaikaisesti ja niihin ei ole syntynyt mitään kiintymyksiä, ei edes tähän omistusasuntoonkaan vaikka asuinkin siinä monta vuotta.

Nyt kun olin kotonakotona tyhjässä talossa, niin asioita tuli katsottua hieman uusin silmin ja eipä tämäkään enää niin kodikkaalta/kodilta vaikuttanut. Talossa on asuttu jo aika pitkään, joten kaikenlaisia kulumisen merkkejä on näkyvillä ja pintaremontti niin sisältä kuin ulkoa alkaisi olla paikallaan. Lisäksi tässäkin paikassa on muutamia sellaisia pieniä ärsyttäviä asioita, jotka olisin tehnyt toisin, jos olisin isäntä talossa. Ja varmaankin aikakin on tehnyt tässä tapauksessa tepposensa. Kun on kasvanut isommaksi ja vanhentunut, sitä arvostaa ihan eri asioita mihin ei ole niinkään tullut nuorempana kiinnitettyä huomiota. Nyt ne, tai pikemminkin niiden puute, hieman ärsyttävät. Mutta luultavasti se kaikkein suurin asia, joka tästä paikasta on tehnyt kodin, on ollut vanhemmat. Nyt kun he olivat poissa, niin paikka vaikutti hieman tyhjältä. Kyllähän se edelleenkin tuttu paikka oli, mutta jokin sieltä tuntui puuttuvan.

Tässä kun on katsellut itselleen sitä vakituista asuinpaikkaa, niin tämä asia hieman laittoi mietityttämään. Vaikka nyt jostain sattuisinkin löytämään sen ostettavan paikan, joka tuntuu omalle, niin tuntuisiko se myös kodille. Tai ylipäätään... Tuleeko minulla koskaan olemaan "kotia" siinä mielessä kuin sen voisi käsittää, jos sitä joutuu asumaan yksinään ja sen kodin tunteen luo ne läheiset ihmiset. Noh, sentään tämä nykyinen paikkakunta tuntuu sellaiselta, että täällä viihtyy pitempään. Joten kai se on pidettävä tätä "henkisenä kotinaan" vaikka se on hieman laajempi koti kuin pelkkä asunnon/talon muodostama koti. Mutta joka tapauksessa, en nyt enää olekaan niin varma, että mitä voin pitää kotinani ja se hieman häiritsee.

Ärripurri

Tällä viikolla oli lievästi sanottuna eniten vituttaa kaikki -tyylinen olotila. Tai ei ehkä sentään koko viikkoa mutta ainakin puolet. Torstaina unohdin työmatkalle lähtiessä ottaa tavaroita mukaan. Ehdin jo matkata hyvän matkaa, kunnes päähän pälkähti, että jotain unohtui. Suunnaton vitutus iski sillä hetkellä kuin miljoona volttia ja eikun takaisin hakemaan tavaroita. Laskin, että töppäyksen hinnaksi tuli rahallisesti n. 24 (tai 6, miten nyt haluaa laskea) euroa ja ajallisesti n. kolme varttia eli ei mikään suuren suuri. Olotilani oli kuitenkin sellainen perseelleammuttukarhumainen, että jos joku vinoleuka olisi tullut irvailemaan sillä hetkellä asiasta, niin se leuka olisi saattanut jäädä pitemmäksikin aikaa vinoon. Sadattelin ja kiroilin varmaan puolisen tuntia kunnes kierrokset alkoivat hieman laantua.

Eilen puolestaan harrastuksen osalta tuli rahallista tappiota välinerikkojen takia ja silläkin hetkellä vintti tahtoi sumeta vitutuksen johdosta. Ihme kyllä, tämä suuttumus laantui paljon nopeammin mitä tuo aikaisempi vaikka tässä tapauksessa rahallinen vahinko oli suurempi. Mahtoiko sitten näin erilaiseen reaktioon olla syynä se, että ensimmäisessä syy oli vain ja ainoastaan täysin minussa mutta jälkimmäisessä asialle ei oikein voinut mitään, se vain tapahtui.

Tällä viikolla kolmanteen ja neljänteen minua nyppineeseen asiaan yhteisenä tekijänä on juokseminen. Jos juoksen yhtä reittiä pitkin, niin yhdessä kohtaa pitää kulkea pitempi pätkä hiekkatietä. Sitä mitä en ymmärrä autoilijoissa on se, että MIKSI VITUSSA sillä autolla pitää ajaa siinä tien pätkällä sellaista vauhtia aivan siitä jalankulkijan vierestä niin, että kivet lentää päälle, vaikka sitä tietä on leveydeltään perkele viisi metriä?! Näiden pallinaamaisten jästipäiden on vain yksinkertaisesti niin äärettömän vaikeaa kääntää sitä rattia edes hieman juoksijaa ohittaessaan. Mutta kyllähän sen ymmärtää, kun näillä tapauksilla ÄO sijoittuu johonkin kyrvän pituuden ja kengän kokonumeron välimaastoon.

No entäs se neljäs asia... Kun puolestaan juoksen yhtä toista reittiä, niin kuljen tällöin yhden omakotitalon ohi. Viimeisen kolmen juoksukerran aikana tämän talon pihasta on rynnännyt tielle pieni piski räksyttämään. Tähän mennessä piski on vielä lopettanut haukkumisen ja räksyttämisen, kun olen hiljentänyt juoksuni kävelyyn. Tästäkin tapauksesta taas näkee miten saatanan juntteja jotkin koiranomistajat voivat olla. Eivät yksinkertaisesti tajua yhtään, että pitäisivät sen "kiltin" pikku karvaperseensä kiinni. Odotan kyllä kuin kuuta nousevaa sitä päivää, kun tämä piski ei enää tyydy pelkkään räkyttämiseen vaan ampaisee minun kimppuuni. Silloin otan lain omiin käsiini ja jokainen voi arvailla, että mikä sullotaan tämän talon postilaatikkoon tai roskapönttöön.

Olisi ollut taas agressionpurkukeinoille käyttöä tällä viikolla. Tällaista taas tällä kertaa... ÄRH!entelemisiin

Tilastomatematiikkaa

Menneellä viikolla talouslehdessä oli juttua panimoista ja sateisen kesän alentamista myyntiluvuista. Jutun kuvatekstissä oli mainittu, että Suomessa oluen kokonaiskulutus henkeä kohti oli viime vuonna 84,4 litraa.

Koska en itse juo tuota kusenkeltaista nestettä, niin voidaan ajatella, että joku toinen juo minunkin edestä tuon määrän. Tällöin joku muu juo vuodessa olutta 168,8 litraa. Tämä on kaikkiaan reilu 511 kpl 0,33 l:n tölkkiä, joista tulee n. 21 kpl 24 tölkin laatikkoa. Eli vuoden jokaisena päivänä pitäisi vetää vähintään 1,4 tölkkiä, jotta tuo määrä täyttyisi. Myöskään vanhempani eivät ole mitään oluen ryystäjiä, joten jonkun muun on heidänkin edestä nestettä juotava. Tällöin lukemat ovat n. 338 litraa, 1023 tölkkiä, 42,6 laatikkoa ja 2,8 tölkkiä/päivä/vuosi.

Joten mikä on tästä kaikesta johtopäätös? Kyllä sitä kusta riittää, kun tuollaisen määrän olutta killittää vuoden aikana. Ehkä se ei ihan kuitenkaan noin yksioikoisesti kaikki mene yhden henkilön juotavaksi mutta kuitenkin. Laittaa miettimään, että minkälaisia kus... kaljankittaajia sitä maa päällään kantaa.

Loppuksi haluan sanoa kaikille päättäjille, yritysten toimitusjohtajille ja EK:n herroille, jotka ajavat työajanpidennyksiä ja/tai palkanalennuksia, että

HAISTAKAA PITKÄ PASKA JA PITÄKÄÄ VITUN TUNKKINNE!

On se nyt perkele, että työntekijöiden pitäisi koko ajan joustaa mutta itse nämä kokovartalokyrvät sikailevat sen mikä ehtivät!

Launtaisaunassa

Viikonloppuna piti istua muiden kanssa saunassa. Ja kuinka hermoja nyppivää se taas olikaan, kun löylykauhan varressa oli joku muu kuin minä. Ei tarvinnut pelätä, että selkänahka ja korvat olisivat kärventyneet, sen verran verkkaista oli löylyn heitto kiukaalle.

- Psih *ruikkaus vettä kiukaalle*
*odottelua pari minuuttia*
- Psih *ruikkaus vettä kiukaalle*
*odottelua pari minuuttia*

Ja tuota tahtia sitten useampaan kertaan jatkaen, niin kyllä siinä ainakin sisäinen lämpö nousi, kun olisi sitä löylyä voinut heittää vähän ENEMMÄN kerralla!

Kun sitä on tottunut itse kovempiin löylyihin, niin tuollainen leppeä ruikkailu ei oikein ole minun mieleen. Se tuntuu iholla niin hyvälle, kun se kiukaalta tuleva lämpö ympäröi koko kehon kerralla. Tavallaan siihen tunteeseen on jäänyt koukkuun ja sitä haluaa vain lisää ja lisää. Kai siinä on vähän taustalle se, että tuo tunne muistuttaa ehkä eniten kosketusta, jota ilman on tullut oltua liian pitkään...

Katselua/kuuntelua

Kun on ollut vaihteeksi taas tylsää eikä ole ollut mitään erikoista tekemistä, niin olen lueskellut netissä olevia foorumeja/keskustelupalstoja. Tai ehkä jos pakitetaan hieman takaisin, niin olisihan sitä kaikkea järkevämpääkin tekemistä ollut mutta eipä ole innostus riittänyt aina alkua pitemmälle. Jos joku on tökkinyt alussa, niin homma on flopsahtanut heti siihen paikkaan. Mutta siis takaisin näihin keskustelupalstojen seurailuun. Minun kohdalla se on vain jäänyt siihen lukemiseen. Vaikka joskus (hyvin harvoin) olisi aiheeseen ollut jotain kommentoitavaa, niin olen jättänyt vähäsanaisen arkkuni avaamatta.

Normaalisti homma kosahtaa siihen, että pitäisi rekisteröityä ja kirjautua sisälle. Nykyään ei voi mihinkään kirjoitella yhtään mitään ilman mitään perkeleen rekisteröitymistä. Loppuu kärsivällisyys hyvin äkkiä, kun joka paikkaan pitää keksiä nimimerkkisalasanakomboa. Jos puolestaan on jonnekin foorumille joskus erehdyksissään rekisteröitynyt, niin sekin kummasti latistaa kirjoitushaluja, kun pitäisi kirjautua sisälle. Siinä vaiheessa sitä miettii, että onko se asian kommentoiminen sittenkään niin tärkeää, että jaksaisi kirjautua sisään. Ehkä hieman laiskuudestakin on kyse mutta suurin syy lienee luultavasti se, että se oma kommentti tuntuu turhalle, jolla ei ole mitään väliä kenellekään. Tässä maailmassa kun sitä kaikkea turhaa länkytystä tuntuu riittävän ihan muidenkin toimesta, niin itse ei jaksa siihen enää osallistua.

Sama homma se on noidenkin työpaikan ja muiden vastaavien tilanteiden kahvipöytä- yms. keskustelujen kanssa. Niissä nyt ei ole mitään "sisäänkirjautumisia" hankaloittamassa elämää mutta sen tekee pitkät piuhat. Kun oman mielipiteen muodostamiseen menee aikaa hieman enemmän, niin normaalisti se keskustelu on jo kerennyt saada uusia uria, jolloin kommentin "heittäminen" ilmoille tuntuu turhalle. Ja näin kun käy tarpeeksi monta kertaa, niin sitä tuntee itsensä tuppisuuksi ja luultavasti myös muutkin ovat samaa mieltä minusta.

Hups hups

On hieman taas edellisestä postauksesta kulunut aikaa, näköjään kolme viikkoa sitten tullut viimeksi kirjoiteltua. Ei sen puoleen, eipä ole oikein ollut mitään raportoimisen aihettakaan. Elämä on mennä jolkottanut omalla painollaan eteenpäin ilman rypistelyjä.

Kelit eivät ole kovin kummoisia olleet mutta eipä tuolla niin väliä ole, kun koko kesä menee töissä. Kesälomat paloivat iloisesti työpaikan vaihdon yhteydessä ja ehkä liukumatunneilla saan otettua pari päivää vapaaksi. Vähän kahtalaisella mielellä nyt työpaikalla. Paikka on hiljentynyt melkein kokonaan, kun melkein kaikki henkilöstöstä on häipynyt lomille, joten sen puoleen ihan hyvä tehdä töitä, kun hälinää ei ole. Toisaalta taas tuo itsekseen työskentely uutena työntekijänä on hanurista, kun vähän väliä olisi jotain kysyttävää, mutta ei ole ketään jolta kysyä apua.

Kesäkuun puolella oli myös työpaikan saunailta, tavallaan sellainen kesän avajaistapahtuma ennen juhannusta ja lomia. Oikeastaan menin sinne sillä mielellä, että saan ruokaa (ei tarvitse itse vääntää töiden jälkeen) ja vähän näkee uusia naamoja toisilta osastoilta ja näyttää itsekin naamaansa, kun ei kovin paljon vielä ole ollut tekemisissä muiden kanssa. Melko pitkälti meni samalla kaavalla kuin joskus vuosia sitten ollut saunailta, nyt ei ehkä loppuillasta niin paljoa häirinnyt se oma hiljaisuus ja "ulkopuolelle jäänti". Kai siihen on vain jo tottunut, niin ei välitä enää koko asiasta, että jutteleeko kenenkään kanssa vai ei.

Sen työpuhelimen... korjaan... perkeleen taskutietokoneen kanssa on mennyt taas välillä käämit. Yhtenä päivänä puhelin ilmaisi, että päivityksiä saatavilla. Niitähän se sitten latasi ja asensi pari tuntia ja kun lopulta tämä oli ohi, niin saatanan päivitykset olivat tunkeneet takaisin niitä paskoja ohjelmia, joilla en tee yhtään mitään. Vitutuspäissä sitten taas niitä poistelemaan. Puhelin... eikun kelen taskukone kyseli tämän episodin jälkeen, että suosittelisitko tätä laitetta muille. No mitäs luulisit?! Purin raivoni vapaamuotoisessa tekstissä ja lähetin valmistajalle. Olisi ollut mielenkiintoista nähdä sen henkilön ilme, joka näitä palautteita lukee.

Asuinpaikka vieläkin hakusessa. Välittäjien kirjoittamia ilmoituksiakin lukee jo tietynlaisten "suodattimien" läpi. Tai en minä edes nykyään lue enää niitä tekstejä, koska niissäkin on niin paljon pajunköyttä. Lähinnä kiinnitän huomiota sijaintiin ja pohjapiirustukseen sekä katselen kuvat läpi ja ehkä vilkaisen kustannuspuolta. Kaikenlaisia "kukkasia" niissä esittelyteksteissä onkin. Ilmaus "reilun puolen tunnin päässä kaupungista" tarkoittaakin oikeasti lähemmäs tuntia (nähtävästi kiinteistönvälittäjillä on käytössään nopeammat autot). "Iso tontti" puolestaan tarkoittaa sellaista 50 x 50 m länttiä, joka minun mittapuulla on sen kaupungissa nähdyn pientalohelvetin peruskulmakivi. Joku koko ikänsä 30 neliön kerrostaloyksiössä asunut kaupunkilainen ituhippi voisi ehkä tuota isonakin pitää mutta minä en. "Tyylikkäästi remontoitu" puolestaan on ilmaisu paskanruskeanvärisille seinille ja niille ihme aakkosille ja sanoille, joita on pitänyt ripustella seinille. Kyllä sitä tietää istuvansa WC:ssä paskalla ilman, että siinä seinälle ne kirjaimet Wee ja Cee ovat. Tai miltäs kuulostaisi sellainen makuuhuone, jonka seinälle on maalattu (kyllä, siis MAALATTU!) asunnon omistajien etunimet. Ainahan sitä uutta maalia saa kaupasta, mutta mitä järkeä siinä olisi ostaa sellainen talo, joka on ihan vastikään remontoitu ja sisustettu, mutta jonka saisi taas pistää heti uudestaan remonttiin edellisten omistajien huonon sisustusmaun takia. Asuinpaikan etsintä siis jatkuu...

Myöhässä

Ei tässä voi taas muuta kuin ihmetellä. Ensin saa etsiä ja haeskella reilu pari vuotta uutta työpaikkaa eikä oikein mistään kuulu tai löydy mitään. Noh, nyt kun on sitten työpaikkaa vaihdettu, niin viimeisen kahden kuukauden aikana Linkedinin kautta on tiedusteltu kahteen eri paikkaan, että olisinko mahdollisesti kiinnostunut tällaisesta paikasta. Ja viime viikolla puolestaan joku rekrytointikonsultti oli kaivanut jostain työpuhelimeni numeron ja soitteli kysyäkseen kiinnostustani erästä tehtävää kohtaan. No ei sen puoleen, tuskin olisin ollut näistä paikoista kiinnostunut. Ammatillisessa mielessä ehkä, mutta muuten en, sillä työpaikat olisivat olleet Etelä-Suomessa. Paska kun tunnetusti valuu alaspäin, niin ei olisi huvittanut lähteä sinne suuntaan asumaan.

Mietitytti sitten, että mahtaisikohan naistenkin kanssa olla samanlaista. Että jos jollain ihmeen konstilla päätyisi parisuhteeseen, niin luultavasti sitten osakkeet nousisivat myös muitten tissieläinten silmissä ja piirakkaa ja kinkkua tunkisi tarjolle ovista ja ikkunoista. Pitäisi jostain löytää jonkinlainen escort-viritys, jolla ensin saisi huijattua ikään kuin olevansa parisuhteessa ja sen jälkeen, kun torttua alkaisi irrota, niin päästäisi escortin matkoihinsa... Että jooh, taas näitä hienoja toteuttamista vaille valmiita suunnitelmia...

Majapaikkaa etsimässä

Eipä ole oikein tämäkään uuden asuinpaikan etsintä liikahtanut yhtään mihinkään. Kerrostaloasuntoja en ole edes katsellutkaan sillä silmällä vaan olen keskittynyt enemmän omakotitaloihin. Sen verran olen saanut tarpeeksi tästä kerrostaloasumisesta, että jos jossain lähitulevaisuudessa on se muutto edessä, niin vaihdan suoraan omakotitaloon. Ei paljon huvita enää kuunnella kerrostalon ääniä ja omassa talossa olisi oma lupa, saisi tehdä asiat miten huvittaa tai olla tekemättä.

Olen katsellut netistä kaikki mahdolliset sopivan matkan päässä työpaikasta (ja vähän kauempaakin) olevat talot läpi mutta johonkin se aina vain tyssää. Yleensä ensimmäinen töksähdys on sijainti. Monessa paikassa tontti on ollut postimerkin kokoinen ja aivan vieressä on ollut naapuritalo(ja). Pitäisi sitä sen verran tontilla olla tilaa, että jos kauniina suvi-iltana sattuu pieraisemaan hieman äänekkäämmin, niin ei tarvitsisi odotella seuraavana päivänä naapurin ja ely-keskuksen lähettämää noottia ympäristöhaitoista.

Jos sijainti sattuu olemaan edes jollakin tavalla siedettävä, niin seuraava töksäys tulee normaalisti talon pohjapiirustusta tutkiessa. Aivan liian monesti on tullut törmättyä epäkäytännöllisiin pohjaratkaisuihin, jotka eivät ainakaan helpota arkea. Sen verran on tullut tiirattua pohjakuvia, että pohjaratkaisusta voi arvailla talon rakennusvuosikymmenen. Ehkä kaikkein järkevimpiä pohjaratkaisuja olen nähnyt 80-luvulla rakennetuissa taloissa. Tämän aikakauden talot eivät ole yleensä vielä liian suuria ja huoneet on sijoiteltu käytännölliseti toisiinsa nähden. Vanhemman aikakauden talot ovat puolestaan pienempiä ja se näkyy myös jonkinlaisena ahtautena tiloissa. Vastaavasti uudemmat talot alkavat olla sitten liian isoja ja monesti niissä näkee kaikenlaisia "arkkitehdin erikoisuuksia" ja muita idioottimaisia ratkaisuja, niin nekin voi suosiolla unohtaa.

Jos pohja ja sijainti miellyttää jotenkin, niin viimeistään se kolmas töksäys tulee sitten hinnassa ja siihen kaatuu sekin lopulta. Tähän mennessä on tullut vastaan ehkä pari taloa, joita olisi voinut käydä katsomassa mutta niissä oli liian paljon hintaa minun kukkarolle. Ja veikkaan, että jos noista pääsee ylitse ja käy ihan esittelyssä asti papereita ja paikkaa katsomassa, niin minun tuurilla viimeistään jostain kiinteistön rasitteista löytyy jokin haudattu piski, jonka takia homma kosahtaa. Joten voi olla, että tässä joutuu asumaan hieman pitempään väliaikaisessa asunnossa.

Olipahan muuten keliä taas viikonloppuna. Jos olisi ollut ulkona ilkosen alasti ja kääntänyt selkänsä vastatuuleen, niin olisi ollut siinä ja siinä etteivät pallit olisi läsähtäneet otsaan, sen verran puuskaista oli tuuli.

Harmaan eri sävyjä

Katselin viikonloppuna elokuvaa Fifty Shades Of Grey. En kyllä ihmettelekään miksi IMDB:ssä elokuvan arvosana pyörii jossain neljän paikkeilla. Heti alusta juoni ja kerronta tuntui niin tönkköiseltä, että mietin jo vähän aikaa, että lopetanko katsomisen heti alkuunsa ja teen jotakin muuta. Katsoin kuitenkin loppuun asti, kun oli tullut aloitettua. Vaikka elokuva muuten oli aika kökkö, niin sinkkumiehenä täytyy elokuvalle antaa plussaa tisseistä ja perseestä. Perse oli ihan ok (pyöreyttä olisi voinut enemmän olla) mutta tissit oli kyllä hieman liian pienet minun makuuni.

Siinä elokuvaa katsellessa tuli mieleen yksi aihe mistä olin aikonut kirjoittaa joskus tänne mutta on näköjään lahjaakkasti unohtunut sekin. Elokuva toi mieleeni sen, että elokuvan/tv-ohjelman toimivuus rippuu aika paljon näyttelijöistä. Tässä kuvassa tämä miespääosan esittäjä (Jamie Dornan) ei oikein istunut tähän rooliin, jokin siinä vain tökki vastaan. Kummallista kyllä, sarjassa The Fall tämä samainen näyttelijä istui rooliinsa kuin nyrkki silmään. Sivuhuomautuksena voi sanoa, että tuo sarja on katsomisen arvoinen.

Toinen vastaavanlainen tapaus, josta oli aikomus kirjoittaa jo kauemman aikaa sitten, oli sarjoissa 24 ja Battlestar Galactica näytellyt Katee Sackhoff. Näin ensimmäisenä noista tuon kakkosenelosen kahdeksannen kauden, jossa Kati Säkki esiintyi. Silloin tuli mieleen, että ei herranjestas tämä näyttelijä ei istu tähän rooliin ollenkaan. Teki mieli ärjyä jo silloin, että heittäkää pellolle tämä ämmä tästä sarjasta, niin ärsyttävältä se silloin tuntui. BSG:tä katselin puolestaan sen jälkeen, kun tuo 24 oli jo loppunut mutta tv:ssähän ne menivät juuri toisinpäin eli 24:n 8. kausi tuli vasta BSG:n loppumisen jälkeen. No mutta kuitenkin, BSG:ssä tämä naikkonen sopi rooliin kuin jalka paskaan. Hieman jopa huvitti katsoessa, että miten paljon eroa näyttelijällä voi olla kahdessa eri sarjassa.

Tv-sarjoista puheenollen, satuin näkemään töllöttimestä mainoksen (ja on tainnut netissäkin olla), että tulevana viikonloppuna Avalla alkaa sarja nimeltään The Affair. Minun mielestä sarja on hyvä ja odottelen innolla toista kautta. Sarjassa on jännästi kerrottu samaa tarinaa kahden eri henkilön näkökulmasta. Ehkä juuri siinä on tuon sarjan suola, että ihmiset voivat kokea samat asiat hieman eri tavoin. Kannattaa katsella, jos tuollainen "ihmissuhdehömppä" kiinnostaa.