Virtuaalihiplausta

Eilen kirjoittelin siitä, kun aurinkoa ei tainnut marraskuussa näkyä juuri lainkaan. Tänään mollukka killotti sitten osan päivää pilvettömältä taivaalta. Eipä siitäkään kovin suurta iloa ollut, kun auringonpaisteen aikana piti möllöttää neljän seinän sisällä ja tehdä töitä. Töistä pois lähtiessä oli jo aurinko sitten painunut taivaanrannan taa. Näkymä oli kuitenkin mukavan värikäs: ylhäällä näkyi sinistä taivasta, siitä alaspäin tuli punaisen punaista väriä (ilmeisesti alhaalla olleista pilvistä) ja taivaanrannan ja metsän rajassa oli vielä keltaista.

Huvitti eräs uutinen, kun näin sen otsikon.

Haptic holograms let you touch the void in VR

Kyseessä oli siis tekniikkaa, jolla ääniaaltojen avulla luodaan ilmaan "kosketeltavia" esineitä. Luultavasti ajatusmaailmani on hieman kaksimielisen kiero, sillä heti ensimmäisenä ajatuksena tuosta otsikosta nousi mieleen vain yksi sana: TISSIT!
(Tai sitten kertoo siitä, että olen ollut liian kauan ilman minkäänlaista fyysistä kontaktia)

Pienestä kiinni

Radiosta taisin kuulla, että mennyt marraskuu oli hyvin pilvinen ja auringonpaiste oli jäänyt vähiin. Siltä se kyllä vaikuttikin. En edes muista milloin viimeksi olisin aurinkoa nähnyt, sen verran siitä on aikaa. Kai se mollukka kuitenkin siellä jossain pilvien yläpuolella on vaikkei vähään aikaan sitä ole näkynytkään. Ei tämä loppuvuosikaan ole vielä kovin "talvelta" tuntunut. Kovia pakkasia ei ole juuri tainnut olla täällä perstakahikilässä. En ole vielä edes ottanut talvikenkiäkään esille ja paksu toppatakkikin odottelee vielä komerossa kylmempiä ilmoja. Tähän asti on pärjännyt vielä ihan hyvin kevyemmällä kerrospukeutumisella.

Viimeiset puoli viikkoa olen hakannut päätäni pöytään ohjelmoinnin suhteen. Välillä se osaa nyppiä kunnolla, kun omasta mielestään on tehnyt kaiken niin kuin pitikin, mutta ohjelman pätkä ei siitä huolimatta suostu toimimaan ja mitään selkeää virhettä ei kuitenkaan löydä. Juuri näin kävin nyttenkin ja kovin monta ärräpäätä kerkesi kuulua, kunnes tilanne selveni. Olin unohtanut laittaa yhteen kohtaan sulkeet ja yhden avainsanan, niin siihenpä se homma kosahti. Aivan raivostuttavimpia tämänkaltaiset töpellykset! Tuon kun sai korjattua, niin homma lähti taas pelittämään ja pääsin nysväämään asioita eteenpäin.

Väliaika - ei kahvia eikä pullaa

Kun tuossa alkusyksymmällä ei oikein nuo leuanvedot sujuneet, niin sen jälkeen aloin kuntoilla hieman enemmän ylävartaloa painottaen. Eksyin tänään taas juoksulenkillä leuanvetopaikalle ja päätin kokeilla, että onko ohjelman muutos tuottanut tulosta. Ensimmäiset kymmenen menivät niin helposti, että yllätyin siitä ihan itsekin. Toista sarjaa tehdessä sain hinattua itseni ylös vain seitsemän kertaa ja kolmannella veto hyytyi jo viiden kohdalla. Ei tuo nyt mikään huipputulos ole mutta on se huomattava parannus verrattuna siihen viimekertaiseen rimpuiluun.

Ehkä tässä kun vielä seuraavat kolme kuukautta jatkaa samalla tai hiukan tiukemmalla linjalla, niin sitten 3x10 sarja voisi mennäkin jo ilman kakistelua. Tosin välissä on joulu, niin se voi hieman laittaa takapakkia aikatauluun. Mutta sovin itseni kanssa, että helmikuun loppuun mennessä tuo 3x10 ON mentävä. Muuten tästä ei tule yhtään mitään, jos ei aseta itselleen tavoitetta. Pyykit kuitenkin joudun vielä pesemään pitkään pesukoneella, kun pyykkilautavatsan hankkimisessa on hieman isompi työ.

Koska huomenna on kissantai, niin ohessa perjantai-illan ratoksi internetin syövereistä pöllitty kuva, joka nauratti minua.



Auts... Voin melkein itse tuntea tuon tuskan...

Autokyydissä

Eilen piti matkustella työasioissa yhden kollegan kanssa toiselle paikkakunnalle asiakaspalaverin takia. Oltiin liikkeellä tämän kollegan autolla ja olipahan tuo autokyyti taas "elämys". Ei tämä nyt ihan pahimmasta päästä ollut mutta kuitenkin sellainen, että jos saisin valita matkustaisinko hänen kyydissään vai en, niin vastaus olisi kielteinen. Mitä nyt on tullut istuttua autoissa erilaisten kuljettajien ajamana, niin mielestäni kuljettajat voisi jakaa karkeasti suunnilleen kolmeen ryhmään ajotyylin perusteella.

Ensimmäinen ryhmän ajotyyli on jollain tapaa luottamusta herättävä. Siihen ajamiseen ei kiinnitä juuri ollenkaan huomiota, kun ajaminen on varmaa, sujuvaa ja jouhevaa, jolloin kyydissä istuminenkaan ei käy hermojen päälle. Toisen ryhmän ajotyyliin alkaa kiinnittää jo huomiota. Ajoneuvon ja ajotilanteiden hallinta on hieman töksähtelevää ja kun tämänkaltaisen kuskin kyydissä istuu, niin melko usein saa sivusilmällä seurata, että mitäköhän se kuski seuraavaksi tekee/keksii. Luonnollisesti tämän ryhmän kuljettajan kyydissä istuminen käy jo hieman hermoille ja se matkustaminen ei ole niin mukavaa. Kolmannen ryhmän ajotyyliä voisi lyhyesti kuvailla vaikkapa, että "painu nyt v*****n siitä ratin takaa ja minä ajan nyt, niin päästään ehkä ehjänäkin perille".

Itse olen ollut ykkös- ja kakkosryhmän kuljettajien kyydissä, kolmosryhmän kuljettajiin en ole vielä onneksi törmännyt. Tämä työkollega sijoittui ajotyylinsä perusteella kakkosryhmään. Ajotyyli oli sellainen hieman hätäinen. Vaihdekeppiä veivattiin ja kaasua käytettiin sellaisella tavalla, että huomasin hieman ihmetteleväni, että kumma kun ei ole vaihdelaatikko vielä hajonnut autosta. Toisekseen matkan ärsyttävyyskerrointa nosti myös se, että melkein jokaisessa risteyksessä, jossa piti kääntyä, kollega kysyi, että "tästäkös sitä pitää kääntyä". Ja tämä kyseinen henkilö on sentään ajanut tuota reittiä huomattavasti useammin mitä minä. Voihan se tietysti olla niin, että jos on tottunut siihen henkilökohtaisen navigaattorin (lue: vaimon) jatkuvalla syötöllä antamiin ajo-ohjeisiin ja nyt kun niitä ei ollut saatavilla, niin se voi hieman aiheuttaa haparointia suunnistuksessa. Ylitöiksi venyneen palaverin jälkeen kotimatkalla takaisin kypsyysastettani nostivat edellisten lisäksi myös jatkuvat pohdiskelut siitä, että mikä mahtaa olla seuraava paikkakunta.

Onneksi ei tarvitse matkustaa tämän ko. henkilön kanssa vähään aikaan. Mieleni nimittäin kaipaa hieman rauhoittumista noin rasittavan matkan jälkeen.

Valoa kansalle

Lueskelen yleensä sanomalehdistä yleisönosastopalstalla olevia lyhytnapinoita eli siis näitä, joita ihmiset voivat laittaa tekstiviestillä. Ne ovat siinä mielessä hauskoja, että niistä napinoista näkee aina sellaisia trendejä. Keväällä mussutetaan koiranpaskoista ja katupölystä, joskus sätitään/kehutaan toimittajan kirjoittamaa juttua, jne. Nyt pimeän vuodenajan tultua sanomista on riittänyt pyöräilijöiden valoista. Monet ovat valittaneet siitä, kun kaduilla viuhahtelee vastaan "pimeitä" eli valottomia pyöräilijöitä. Ymmärrän hyvin itsekin sen ja on minunkin tehnyt välillä mieli kirota pimeässä risteyksessä jollekin valottomalle idiootille, jonka olen huomannut vasta aivan kohdalla.

Yhtenä päivänä olin tikahtua pullaan (näin niin kuin sanallisesti), kun luin yhden "napinan". Joku nimittäin valitti siitä, että jollakin pyöräilijällä oli ollut pyörässä liian kirkas valo ja hän oli siitä häikäistynyt. Eihän pyörässä niin kirkkaita valoja saa olla, valon tulee olla vain sellainen, että muut tiellä liikkujat erottavat pyöräilijät, lisäsi kommentin lähettäjä.

SIIS VOI PYHÄ KILIN VITTU!

Jo on aikoihin eletty, kun joku vatipää valittaa siitä, että pyörässä on liian kirkkaat valot! Minulla ei ole pyörässä niin kirkasta valoa, että siitä vastaantulija häikäistyisi, mutta kuitenkin tavallista vitosen pyöränlamppua tehokkaampi, jotta siellä PIMEÄLLÄ TIELLÄ NÄKISI ETEENSÄ. Panisi pallinaama aurinkolasit silmiensä eteen, jos ei kestä valoa nähdä.

Välillä tuollaisten kommenttien laukojia tekisi mieli käydä läpsimässä pitkin poskia ja antamassa polvipotku munille. Ja vähän myös niitäkin, jotka mussuttavat ohi viuhahtelivista pyöräilijöistä. Milloin ajetaan liian kovasti ohi, milloin valoja ei ole ollenkaan, milloin valoa on liikaa, milloin ei rimputeta kelloa. Onpa tainnut joku itkeä sitäkin, että pyöräilijät pitäisi siirtää kokonaan pois kevyen liikenteen väyliltä. Painuisivat nämäkin saatanan idioottikävelijät pois tieltä hortoilemasta. Monesti nämä tampiot itse tukkivat tiet kulkemalla monta rinnakkain, kävelemällä laidasta laitaan, niin ettei tiedä kummalta puolelta ohittaisi ja näiden lisäksi vielä ne piskien kusettajat, jotka antavat sen elukan seilata pitkin poikin tietä sen perkelen narun päässä.

ÄRH!

Noniin... Tuli taas purettua paineita, jotta voi huomenna lähteä taas iloisella mielellä töihin, tietenkin pyörällä ajaen.

Känäkänäkänä

Jotenkin tässä on viime aikoina tuntunut sille, että olen viikonpäivissä ihan sekaisin. Viime viikolla luulin jatkuvasti olevani jo torstaissa/perjantaissa, kun tällä viikolla puolestaan on tuntunut sille, että olen juuttunut alkuviikkoon. Lieneekö sitten jotain syytä olevan sillä, että viime aikoina tämä elämä on jotenkin tuntunut polkevan paikallaan. Arkea/työtä ja viikonloppu, arkea/työtä ja viikonloppu, arkea/työtä ja viikonloppu, arkea/työtä ja viikonloppu... Tästä on tullut sellainen kierre, että mikään ei kiinnosta/innosta ja sitä kautta tylsyys alkaa tökkiä kepillä kylkeen. Ja kun on tarpeeksi tympiintynyt tylsyyteen, niin pinna alkaa kiristyä vähän joka asiassa hyvinkin vähästä.

Olenpahan huvikseni nauhoittanut muutamia viimeisimpiä puheluitani. Ihan vain siksi, että kuulisin minkälaiselta minun ääni kuulostaa. Ja kyllähän se melko perseeltä kuulostaa, näin niin kuin suoraan sanottuna. Tietysti kun sitä omaa ääntään ei kuule "oikeasti" kuten muut kuulevat, niin omaan korvaan se voi kuulostaa vieraalle ja omituiselle. Minulla on jotenkin ärsyttävän känättävä ääni, riippuen vähän tietysti millä tyylillä puhuu mutta äänessäni on joitakin sellaisia piirteitä, joista en tykkää ollenkaan.

Pitäisi nauhoitella enemmän puhumisiaan esim. työpaikalla, niin saisi enemmän ääninäytteitä äänestään. Sitä kautta voisi sitten hieman kartoittaa paremmin, että miten puhua vähemmän ärsyttävämmin ja miten käyttää ääntään "oikeammin" tai vakuuttavammin. Kun tässä kirjoittaessa kuuntelen musiikkia, niin tulipahan tässä vain mieleen, että mitenkäköhän muuten laulajat osaavat laulaa oikealla äänellä, kun eivät "kuule" omaa ääntänsä? Mutta joka tapauksessa, täytyisi opetella puhumaan ja käyttämään ääntään paremmin, niin ehkä siitä voisi olla joskus hyötyä.

Talviaikaan

Voisi oikeastaan sanoa, että kerrankin olin taas aikaani edellä. Perjantai-iltana katselin netistä, että milloinkas siihen talviaikaan siirryttiinkään, kun radiossa siitä puhuivat. Katsoin, että siirto tehdään kolmen neljän aikaan yöllä, joten ajattelin, että sama siirtää kelloa tunnilla taaksepäin jo nyt illalla. Siirtelin ranne- ja herätyskellon talviaikaan mutta ilmeisesti aivoissa tapahtuneen hyvin lyhytaikaisen oikosulun takia en huomannut, että siirto tehdään sunnuntain puolella. Noh, en jaksanut sitten siirrellä kelloja uudestaan takaisin, niin olin sitten lauantain tunnin virallista aikaa edellä (vai jäljessä, miten päin se nyt pitäisi sanoa?). Eipä tuossa mitään suurempaa vahinkoa tapahtunut, kun ei tarvinnut mennä minnekään eikä olla tekemisissä kenenkään kanssa.

Itse asiassa tuo lauantai oli taas sellainen päivä, jolloin en pukahtanut sanaakaan, joten vuoden ajalta puhumattomien päivien saldo nousi jo kolmeen. Sänkykin tuli myös siirrettyä talviaikaan. Piti vaihtaa paksumpi peitto tilalle, kun tuntui, että tuulisten kelien takia asunnosta tuli viileämpi. Nyt on sitten mukavampi nukkua lämpimämmän peiton alla.

Viikonlopun ajan olen myös lyönyt päätäni ohjelmoinnin mäntyyn. Olen tapellut niinkin mielenkiintoiselta kuulostavan aiheen kanssa kuin hierarkkisen rakenteen mallintaminen/tallentaminen. On muuten pirullista näiden vanhempi/lapsi-suhteiden kanssa toiminen, jos tietoa pitäisi hakea/muokata puurakenteessa alas- tai ylöspäin liikkuen. Onneksi kuitenkin löysin (pitkän etsimisen jälkeen) hakukoneen avustuksella aiheeseen liittyvän kysymyksen, joka johdatti minut yhteen toiseen paikkaan. Olin itse asiassa törmännyt tähän samaan menetelmään aiemminkin mutta hieman eri näkökulmasta katsottuna, niin en älynnyt/muistanut/tajunnut käyttää tätä hyväksi. En vielä kerennyt soveltaa tätä omaan ohjelmaani mutta ainakin näin mielessä etukäteen ajateltuna luulisin, että tämän menetelmän avulla ratkeaa kaikki ne ongelmat, joihin tuli törmättyä. Niin ja jos jotakin kiinnostaa, niin avainsanat ovat closure table (aiheesta selkeä esitys täällä).

Unta urakalla

Työpaikalla eilen yrpi taas niin vietävästi. Teki mieli hieman "paiskia töitä" Fingerporin tapaan. Siinä turhautuneena on tullut välillä mietittyä, että mitäköhän kollegat mahtaisivat sanoa, jos huoneestani lentäisi pari mappia käytävän seinään. Saattaisivat luultavasti yllättyä, kun muuten olen niin rauhallinen ja hiljainen. Noh, ehkäpä joku päivä päästän höyryjä ulos...

Töistä puheenollen, oli sähköpostiin tullut Oikotieltä joku viesti, jossa oli linkki uratestiin. Teinpähän huvikseni ja tällaista tuli ulos:

Uratestin pikatulokset: TOP 3 ammattiasi

Näiden kolmen ammattinimikkeen edustajissa on eniten sinun kaltaisiasi henkilöitä.

1. Koneenkäyttäjä
2. Taksinkuljettaja
3. Postinkantaja

Postinkantajan työ saattaisi minusta olla melko puuduttavaa. Taksinkuljettajana oloa luultavasti inhoaisin siksi, koska siinä joutuu olemaan tekemisissä muiden ihmisten kanssa. Sen sijaan koneenkäyttäjäksi minusta saattaisi olla. Tykkään, jos saan ajella erilaisilla pärpättimillä. Tosin ajokin pitää olla jollain tapaa työkonemainen. Esim. pelkkä tavallinen auto ei vielä oikein kovin suuria intohimoja minussa herätä, kun taas esim. traktoria saatan ajaa mielelläni. Kerran olen saanut kokeilla sellaista mini-/kukkapenkkikaivuria muutaman kuopaisun verran. Arvaapa kahdesti oliko suu muikeana sen jälkeen. 8)

Toissa yö/aamu oli hieman poikkeuksellinen. Näin peräti kolmea erilaista unta. Yhdessä unessa koira yritti hyökätä päälleni, toisessa unessa olin eräässä tietokonepelissä (sota- sellaisessa) sisällä ja yritin piileskellä puskassa ja samalla ammuskella sieltä vihollisia. Kolmannessa unessa puolestaan olin työhaastattelussa, joka sekin tuntui menevän heti kättelyssä aivan keturalleen. Erikoista tästä tekee sen, että näin nämä kaikki unet puolentoista tunnin sisällä. Heräsin aika aamulla vessatarpeille ja painun sen jälkeen takaisin sänkyyn. Nukahdin ja nukuin sen puolitoista tuntia ja sinä aikana näin kaikki nuo unet. Normaalisti hyvä, että muistan yhtään unistani mutta nyt niitä tuli urakalla putkeen ihan kolme kappaletta. Eikun hei... Näinhän minä vielä neljättäkin unta! Palloilin jonkin kaupungin (en tunnistanut paikkaa) jossain torilla ja yritin löytää jotakin kojua, jossa olisivat myyneet työtakkeja. Samalla kaupunkireissulla näin myös roskakorin, joka oli tungettu täyteen karkkipusseja. Otin muutaman pussin matkaani ja lähdin etsimään paikkaa minne olisin voinut maksaa ottamistani nameista...

Eli ööh... Tosi kummallisia nämä unet. Pitäisiköhän tässä olla hieman huolissaan omasta pääkopastaan...? 8|

Samalla kaavalla

Ei ole tullut kirjoiteltua mitään lähes kahteen viikkoon, kun ei ole tapahtunut mitään erikoista ja ei ole jaksanut vääntää tikustakaan asiaa. Päivät ovat menneet melko pitkälti seuraavalla kaavalla: Päivä töissä, kuntoilua tai lepoa, syönti, uutisten lukua, koodausta, sekalaisten videoiden katselemista juutuubista tai jonkun TV-sarjan jakson tapittamista, iltatoimet ja nukkumaan. Suurin ja maata järisyttävin poikkeama tässä parin viikon aikana on ollut se, että KALSARIkausi alkoi pakkasten tultua. Saa/pitää vetää taas aamulla jalkaansa ne kulahtaneet ja puhkipiereksityt pöksyt, Jipiii...

Katse taaksepäin

Tänään aamulla kuulin sivukorvalla, kun kollegat työpaikan keittokomerossa kahvia hakiessaan puhuivat säästä ja siitä miten nyt aamullakin alkaa olla masentavan pimeää. Nämä vässykät tulivat töihin siihen aikaan, kun on vielä kohtalaisen valoisaa. Minä olen töissä jo silloin, kun on vielä pimeää mutta ei tuo pimeys aamuisin vielä ole minua pahemmin häirinnyt. Pimeässä ajassa syntynyt, joten pimeydessä kuin kotonaan pimeine ajatuksineen...

Viime viikolla tapitin sarjaa nimeltä Masters of Sex. Yhden jakson loppupuolella kaksi naista keskustelee mieh(e|i)stä. Vanhempi nainen kertoo nuoremmalla, että miehet ja naiset ovat siinä suhteessa erilaisia, että naiset katsovat taaksepäin ja elävät pettymyksissä ja katumuksessa, kun taas miehet suuntaavat eteenpäin kohti mielihyvää.

Tuo jäi minulle vähän mieleen kummittelemaan ja kun sitä tarkemmin mietti, niin ainakin omalla kohdalla voin allekirjoittaa tuon ajatuksen. Saatan kyllä muistella jotakin mitä on tapahtunut mutta harvemmin jään märehtimään ja murehtimaan näitä aikoja sitten tapahtuneita. En edes itse asiassa lue juuri ollenkaan näitä vanhoja blogitekstejänikään. Joskus saatan etsiä tekstien seasta, että olenko mahdollisesti käsitellyt jotakin asiaa aikaisemmin mutta muuten niitä ei tule enää vilkaistua.

Tällä viikolla piti sitten kaivella vanhoja. Töissä tuli eteen sellainen asia, jota oli viimeksi käsitely opiskeluaikoina, joten piti kaivella hieman muistinvirkistystä esille vanhoista mapeista. Kun olin leväyttänyt lattialle näitä vanhoja muistiinpanoja, niin vilkaisinpahan siinä huvikseni sitten enemmänkin eri kursseilla käsiteltyjä asioita. Siinä omin pikku kätösin kirjoitettuja harakanvarpaita tavatessa mieleen palasi se, että miksi tuli valittua aikoinaan juuri tämä ala ja miten koulussa juuri nämä tietyt kurssit olivat olleet mielenkiintoisia. Samalla kuitenkin tuli hieman alakuloinen olo, kun ajatteli sitä, mihin on nyt työelämässään päätynyt. Poissaolollaan loistavat ne mukavat kouluaikaiset laskelmat ja muut perusasiat mitä käsiteltiin paljon ja tilalle on tullut kiire, sekavat projektit sekavine lähtötietoineen ja muine "mukavuuksineen".

Tarinan opetus: Välillä on hyvä tonkia vanhoja. Jos elämän suunta on hieman mennyt jonnekin ihan muualla kuin piti, niin vanhoja mieleen palauttaessa se suunta, jota kohti pyrkiä, voisi taas muistua mieleen.

Loppuun vielä jollakin kierolla tavalla aiheeseen sopivaa musiikkia. Yksinäiselle sää on aina HC-sää (kuten myös sää yleensäkin syksyisin) ja selkäkin venähti kuntoillessa...