Eläimellistä menoa

Kesälomalla kun tuli hieman vierailtua sukulaisten luona, niin samalla tuli nähtyä jonkin verran kaikenlaisia eläimiä.

Kerran minulla oli tilaisuus käydä yhdessä navetassa kurkkaamassa siellä asuvia nelijalkaisia. Se oli hieman huvittavan oloista, kun ensin elikot söivät kaikessa rauhassa rehuaan ja kun sitten astuin ovesta peremmälle sisään, niin kaikki liike pysähtyi ja päät kääntyivät minua kohti. Siinä sitten parisenkymmentä isoa silmäparia töllisteli minua ja kerrankin voi sanoa joutuneensa ns. huomion keskipisteeseen. Kävin sitten haistattamassa kättä lähimmän lehmän luona ja kun tämä uteliaana tuli nuuskimaan ja alkoi lipomaan pitkällä kielellään kättä kohti, niin muut elikot alkoivat taas vähitellen jatkaa syömistään. Laittoi vain mietityttämään tuo, että onkohan se hieman sama homma ihmistenkin kanssa. Kun tapaa jonkun itselleen tuntemattoman joukon, niin ensin pitäisi varmaan käydä "hyväksyttämässä" itsensä jollakin henkilöllä, jolloin muidenkin hyväksyntä ja seura olisi helpompi saada.

Eräässä toisessa paikassa kohtasin puolestaan koiran, joka oli rodultaan labraduudeli tai jotain sinnepäin, niitä leppoisia koiria kuitenkin. Ensitapaamisella tietysti oli haukahdusta ja nuuskimista ilmassa mutta siitäpä se jatkui tavalliseen tapaan. Vähän myöhemmin seisoskelin pihassa, kun tämä koira tulee eteeni ja istuutuu siihen. Taputtelen sitä ja kohta koira heittää pitkälleen maahan ja haluaa mahan rapsutusta. Kyykistyn ja rapsuttelen aikani, kunnes lopetan. Siinä vaiheessa koira katsoo minua, työntää kuonoaan käteeni ja nostelee sitä vaatien jatkamaan mahan rapsutusta. Tuosta puolestaan minulle tuli sellainen mieleen, että voisikohan jotain vähän samanlaista taktiikkaa käyttää naisten kanssa. Jonkun sopivan henkilön kohdalla, sopivan tilaisuuden ollessa käsillä pyytäisi naista silittämään minun hiuksia tai jotain sellaista. Ja jos tämä lopettaisi, niin vaatisi hieman jatkamaan sitä. Toiveajattelua tietenkin tuollainen, että joutuisin joskus tuollaiseen tilanteeseen mutta höpisenpähän vain.

Muitakin eläinlajeja tuli nähtyä ja taputeltua mutta kaikille kuitenkin yhteistä oli se, että jokaisen kanssa tulin luontevasti toimeen vaikka kumpikaan osapuolista ei osannut toisen kieltä. Ja siitäkin huolimatta, en osaa tulla toimeen kunnolla oman lajini edustajien kanssa.

Viimeistä viedään

Viimeinen lomaviikko vetelee viimeisiään ja ensi viikolla taas työpaikalle. Saa nähdä taas miten v-käyrät alkavat kohota, kun sinne asti pääsee. Loma noin lomana on mennyt juuri kuten on pitänytkin eli työasiat eivät ole käyneet juuri lainkaan mielessä mitä nyt tietysti näin loman lopussa. Ihmettelin kyllä joskus alkuloman aikaan ollutta uutista, jonka mukaan hyvin monet tarkistavat työsähköpostejaan lomallakin. Prosentit olivat minusta yllättävänkin suuria. Minua ei huvittaisi edes avata sitä sähköpostiohjelmaa työajalla saati sitten lomalla kirjautua sinne. Tai no, pakko myöntää, että kirjauduin kerran sinne tämän kesäloman aikana. Syy siihen oli kuitenkin se, että lähdin työpaikalta karkuun lomalle niin kiireellä, että unohtui laittaa lomavastaaja päälle ja sen kävin sitten naksauttamassa päälle.

Kuntokin on päässyt vähän plörtsähtämään tässä loman aikana. Olin alkuloman muissa maisemissa ja tuolloin liikkumiset jäi huomattavasti vähemmälle, taisinko käydä peräti vain pari kertaa lenkillä. Ja tuon kuntoilemattomuuden kyllä huomaa heti vaa'alla seistessä. Lihoin jo näiden muutaman viikon aikana kilon tai kaksi. Tuo lihominen minun kohdalla on siinä mielessä petollista, että se ei oikein näy missään, kun olen sen verran isorakenteinen. Kilo tai pari voi tulla helposti ilman, että sitä huomaa mutta sen jälkeen se alkaa hiljalleen näkyä vatsan seudulla.

Toissapäivänä kävin jo juoksemassa ja ei oikein jaksanut sellaista lenkkiä kiertää mitä tuli ennen lomaa tehtyä. Tein ennen lenkkiä myös lihaskuntoliikkeitä ja tänään taas painoja kolistellessa huomasi, että paikat on vielä edelliseltä kerralta arat. Mutta tästäpä tuo paino/-kuntotilanne toivottavasti korjaantuu, kun pääsee taas takaisin tasaisen tylsään arkeensa ja voi iltaisin tekemisen puutteessa lenkkeillä.

Suhde loppui

Blogissa on ollut niin hiljaista, että tekisi mieli aivan kiljaista! On ollut kesä ja kaikenlaista muuta tekemistä, esim. lomalla oloa, nysväystä, ohjelmointia ja sen sellaista, niin ei ole pahemmin ollut asiaa tännekään blogiin. Korkeintaan jostain tikusta olisin voinut veistellä asiaa mutta laiska kun olen, niin tekemättä on jäänyt. Nyt kuitenkin hieman tuli jotain kirjoiteltavaa, niin luvassa taas sekavia ajatuksia.

Otsikossa mainitaankin jo tuosta käsiteltävästä aiheesta. Eli, lopetin n. reilu viikko sitten yhden suhteen. Sellaisen, joka oli kestänyt jo niin pitkään, että en edes tarkalleen muista milloin se alkoi. Olin varmaan vielä opiskelemassa, kun internetin ihmeellisessä maassa seikkaillessa eksyin yhteen blogiin. Tekstit olivat jollain tapaa hauskoja, ei kuitenkaan niin koukuttavia, että olisin jäänyt blogiin koukkuun heti ensi-istumalta. Kävin lueskelemassa blogia silloin tällöin, saattoi mennä kuukausiakin lukukertojen välillä. Jossain vaiheessa blogin seuraaminen muuttui aktiivisemmaksi ja lopulta otin sen lukuohjelmaani seurattavien mukaan.

Vuosia kului, seurattava blogi vaihtoi osoitettaan ja ulkoasukin vaihtoi muotoaan useampaankin kertaan. Tekstit olivat kuitenkin vielä sitä samaa luettavaa tasoa mutta niissäkin alkoi pikkuhiljaa näkyä muutosta. Kuitenkin viimeisen kuluneen vuoden aikana yhä useampi kirjoitus alkoi herättää minussa vain ärsyyntymistä, sillä teksteistä oli hävinnyt se alkuaikojen hauskuus ja muutenkin niihin oli tullut sellaisia piirteitä, jotka eivät oikein omaan arvomaailmaani käyneet. Lopulta muutama ala-arvoinen kirjoitus lisää ja vielä ulkoasun vaihto entistä huonompaan suuntaan, niin minun desikuppi täyttyi siinä. Delete-nappia kehiin ja eipä ole tarvinnut enää ärsyttävyydestä kärsiä sen jälkeen.

Laittoi vain sitten tuo mietityttämään, että noinkohan se menee oikeissakin ihmissuhteissa? Ensin ihastuu johonkin juttuun toisessa, sitten ollaan vuosia yhdessä mutta pikkuhiljaa siinä matkan varrella alkaa kertyä kaikenlaista kränää aiheuttavia asioita, kunnes jossain vaiheessa ollaan siinä pisteessä, että lusikat laitetaan jakoon. Tosin oikeassa elämässä toista ei voi heivata mäkeen yhtä helposti delete-nappia painamalla vaan asiat ovat varmaan hieman mutkikkaampia ja ottavat oman aikansa.

Pakostakin tuli tämän asian tiimoilta mieleen myös sähköpostitutut. Ennen kuin heivasin nämä sähköpostitutut mäkeen, niin silloin loppuaikoina he herättivät minussa lievää ärsyyntymistä. Ja heivauksen jälkeen tuli samanlainen olo kuin nytkin eli mieli rauhoittui kummasti. Yksi seikka mikä yhdistää myös näitä heivaamisia on myös niiden ajallinen kesto. Nämä asiat olivat aika pitkälti suunnilleen saman verran osana elämääni. En malta myöskään olla vetämättä tähän tuota työpaikka-asiaani. Luultavasti vähänkään enemmän blogiani seurannut tietää, että en ole ollut enää tyytyväinen työhöni ja työpaikkaan. Kertonee varmaan myös jotain se, että kirjoitukset, jotka sisältävät tunnisteita työ ja/työpaikka, ovat myös sisältäneet jonkin tunnisteista avautuminen, idiootit, jupina, vittuuntunut tai ärsyyntynyt. Myöskin työsuhteeni kesto lähentelee sähköpostituttujen ja seuratun blogin suhteen kestoa eli ehkä en enää kovin pitkään ole tuolla työpaikassa mikäli näiden asioiden välille voidaan vetää yhtäläisyysmerkkiä.

Loppuun kuitenkin se säännön vahvistava poikkeus. Blogimaailmasta löytyy myös sellainenkin blogi, jota olen seurannut vieläkin pitempään kuin tätä alussa mainittua. Tuskin kovin pahasti heittää, jos sanon, että se taitaa olla pisimpään seuraamani blogi. Tämä blogi on pysynyt niin ulkonäkönsä, sisältönsä ja tyylinsä suhteen melko samanlaisena kaikkien näiden vuosien ajan, jonka takia se on pysynyt lukuluettelossa näinkin pitkään.

Panee vain ajattelemaan tämän kaiken päämäärättömän höpinän jälkeen, että joskus olisi mukava saada tuollainen tasaisen tylsä mutta pitkä suhde jonkun ihan oikean ihmisen kanssa.

Ohjelmoinnin iloja

Ohjelmointipuuhastelut ovat tässä olleet telakalla hieman pitempään. Ollut kaikkea muuta tekemistä ja innostus hieman hiipui loppukevättalvesta. Nyt olen taas viimeisen kuukauden aikana aktivoitunut enemmän ohjelmoimaan. Opettelin hieman uutta ohjelmointikieltä ja olen sillä koittanut puuhastella jotakin. Tuohon uuden kielen opettelemiseen minut ajoi se seikka, että tässä aikaisemmin opettelemassani kielessä en saanut vietyä haluamiani juttuja niin pitkälle kuin olisin halunnut. Homma meni sellaiseksi säätämiseksi, kokeilemiseksi ja pilkun nussimiseksi, ja kun mistään ei löytynyt selkeitä ohjeita, niin lopulta heitin rukkaset nurkkaan ja luovutin.

Ja taas huomaan olevani tämän uuden kielen kanssa samassa kohdassa mitä edellisen kanssa, eli jumissa, kettuuntuneena ja pitkä kyrpä otsassa. Olen yrittänyt käyttää hyödykseni yhtä avoimen koodin projektia. Se olisi muuten aivan omiaan tarpeisiini mutta yksi pieni kohta on tökkinyt vastaan aivan tajuttomasti. Kun en ole pohjakoulutukseltani mikään koodari, niin joudun tukeutumaan aika paljon dokumentaatioon ja siltikään välillä en ymmärrä aina ihan kaikkea. Myöskin kaikenlaisia esimerkkejä tulee etsittyä hakukoneen kautta paljon. Olen huhomannut, että tällaisissa avoimen koodin projekteissa dokumentointi tahtoo olla yleensä vähän ala-arvoista. Joitakin erittäin hyvin esimerkitettyjä ja dokumentoituja projekteja on mutta yleensä nämä ovat vähemmistönä.

Nyt jäin siis jumiin yhteen kohtaan ja en pääse siitä yli mitenkään. Netistä löytyy kyllä esimerkkejä mutta melkein kaikki on tehty ja apinoitu projektin sivuilta löytyvän esimerkin mukaan. Projektin dokumentoinnista ei ole mitään apua ja en löydä mistään ratkaisua tähän ongelmaani. Olen tapellut tämän asian kanssa kohta tämän alkuviikon ajan ja mitä kauemmin olen sorkkinut ongelmaa löytämättä siihen ratkaisua, sitä kyrpiintyneemmäksi olen tullut. Ja kun yksi asia alkaa tökkiä, lopulta kaikki alkaa tökkiä ja naama on norsunvitulla. Tekisi niin mieli taas huutaa, heittää kone seinään ja raivota apinan lailla mutta ei jaksa näin väsyneenä.

Juna kääntyy

Huomasinpahan vain kalenteria katsoessani, että tänään ollaan vuoden taitekohdassa. Puoli vuotta vuoden alkuun ja puoli vuotta vuoden loppuun. Junan kääntymisen kunniaksi laitettakoon tähän väliin jännä fun fact viimeisimmästä puolesta vuodesta... *RUMPUJEN PÄRINÄÄ*

Alkuvuoden aikana olen kantanut tasan yhden (1) kappaleen muovipusseja kaupasta!



Tarkennettakoon, että tässä kohdin tarkoitan muovipussilla sellaista "oikeaa" muovipussia enkä mitään hedelmäpussia. Noita hedelmäpusseja on tullut sitten kannettua kaupasta ihan tarpeeksi. Josta päästäänkiin aasinsiltaa pitkin Niksi-Pirkkavinkkiin. Hedelmäpussit käyvät hyvin roskapussista. Yksinelävällä ja vähän roskaavalla tuollaiseen pieneen hedelmäpussiin menee suunnilleen kahden viikon aikana tuleva sekajäte. Tai menisi ehkä pitemmältäkin ajalta mutta hajuhaittojen takia pussintyhjennysväli on hyvä pitää tuossa kahdessa viikossa.

Eräs toinen pussintyhjennysväli onkin ollut sitten huomattavasti pitempi... *tirsk*

Aamiaisella

Olin juhannuksena käymässä vanhempien luona. Sattui yhtenä aamuna niin, että ruokapöydän ääressä söi minun lisäksi muitakin. Miten minä koin tuon aamiaistuokion...

*MAISKUTIMAISKUTIMÄSSYNMÄSSYN* *RRRYYYYSSST* *KILIKILIKILI* *SKRONTSSKRONTS* *MAISKUTIMAISKUTIMÄSSYNMÄSSYN* *SLURPSLURPSLURPS*

Noh, arvata saattaa, että minua hieman ärsytti kuunnella. Kun on tottunut syömään pitemmän aikaa yksinään, niin sitä huomioi sitten herkemmin tuollaiset asiat, joita ei omassa perusarjessa ole.

Kaikkea se yksinäisyys saakaan aikaan...

Toisinto, osa 3

Tänään tein korjaavan liikkeen sen mäen päälle kapuamisen suhteen. Edellisestä kerrasta viisastuneena otin nyt kameran matkaan ja kapusin taas hiki hatussa mäen päälle. Vaikka tänään aurinko on pysytellyt koko päivän pilvessä, niin se ei kuitenkaan näkyvyyttä haitannut mäen päällä. Maisemat näkyivät edelleen selkeästi ja napsin niistä kameralla kuvia. Siellä aikani maisemia töllisteltyä päätin lähteä kiertelmään kameran kanssa kaupungille. Mäen päällä nimittäin tuli mieleen, että vaikka olen jo asunut pitempään tässä tuppukylässä, niin minulla ei ole minkäänlaisia valokuvia otettuna tästä paikkakunnasta.

Kiertelin sitten aikani pyörällä pitkin maita ja mantuja ja kävin ottamassa lähinnä maisemakuvia minua kiinnostavista paikoista. Lopulta koko reissuun meni aikaa kaikkinensa kaksi ja puoli tuntia, joten tulipahan sitten samalla hoidettua päivän kuntoilutkin alta pois. Ja mikäs siinä oli kierrellessä, kun ei ollut kiire minnekään ja kelikin oli sopivan viileä. Jotenkin kuitenkin nuo maisemat on mukavampia katsella suoraan paikanpäällä. Kun katselin reissun jälkeen kuvia tietokoneen näytöltä, niin jotenkin ne näyttivät valjuilta. Kuvista ei saa oikein minkäänlaista syvyysvaikutelmaa ja myöskään korkeuseroja ei hahmota kunnolla. Onhan se tietysti erilaista, kun silmä näkee lähes puolipallon alan ja valokuva on vain kapea ja litistetty näkymä tästä silmän näkemästä alueesta. Tiedä sitten miten erilaiselta jollakin laajakuvalinssillä otetut kuvat näyttäisivät.

Loppuyhteenvetona kuitenkin voisi sanoa, että tuo pyöräretki oli erittäin mukava. Tuli katseltua paikkoja ihan uusilla silmillä ja näin myös yhden toisenkin paikan, jota on tehnyt mieli käydä katsomassa. Varmaan tulevaisuudessa tulen tekemään lisää tämänkaltaisia reissuja, sillä eräs puolisko tästä kaupungista on oikeastaan kokonaan näkemättä. Ei vain ole ollut yksinkertaisesti mitään asiaa sinne suuntaan, niin on jäänyt se alue ihan tuntemattomaksi.

Palaneen käryä

Töissä on (taas yllättäen) palanut käämit. Eilen aamulla projektiääliö tuli sössöttämään minulle, että yhdellä kollegalla on käynyt moka, joka nyt pitäisi korjata. Koska tämä kyseinen kollega on jo kesälomilla, niin paska laskeutui sitten minun pöydälle. Tehtävänantohan ei nyt ollut mikään kummallinen, sen pystyisi tiivistämään yhdellä lauseella seitsemään sanaan. Mutta voi #*¤#"¤!%!! miten "#%*?!!sti tuollainen pieneltä kuulostava asia voi teetättää töitä! Olen nyt pari päivää tehnyt muutoksia ja vieläkään en ole saanut sitä valmiiksi. Hyvällä tuurilla voin saada tuon valmiiksi ehkä huomenna mutta on todennäköisempää, että siihen menee vielä torstaikin.

Viimeviikkoinen karvas tappio ja tuollaiset yllämainitut paskansiivoamistehtävät ovat saaneet taas v-käyrän kohoamaan jyrkästi ja aggressiot kasvamaan aika paljon. Joskus tuolla työpaikalla vain tekisi mieli tarttua käsillä jotakin idioottia hartioista kiinni ja tintata polvella kulkusille niin paljon kuin jalasta vain lähtee. Ja tämän jälkeen sanoa "Ole hyvä, olet reilusti ansainnut tämän".

Ja vähän muutakin kuin työasioita... Kävin tänään taas juoksentelemassa pitkin katuja. Sattui olemaan sen verran viileä keli, niin ei tarvinnut hiota itseään läpimäräksi. On jäänyt nuo juoksut vähän vähemmälle näiden lämpimien kelien takia, viimeksi taisin käydä juoksulenkillä joskus toukokuun alkupuoliskolla. Olisin voinut kuvitella, että tuollaisen kuukauden mittaisen tauon jälkeen juokseminen olisi käynyt enemmänkin jalkoihin mutta tätä ei kuitenkaan onneksi tapahtunut. Parempi siis näin ja toivottavasti tällaisia viileitä päiviä olisi aina silloin tällöin, niin juoksukunto pysyisi paremmin yllä.

Toisinto, osa 2

Tällä kertaa toisinto ei tarkoita pyöräretkeä eikä mitään muutakaan positiivista. Tuttu kuva antaa varmasti vinkkiä asiasta...



Tällä kertaa toisinnolla viittaan maaliskuiseen kirjoitukseen. Tänään sähköpostiin kolahti sellainen "Valitettavasti valintamme ei kohdistunut sinuun" -tyyppinen viesti sieltä yrityksestä, jossa kävin työhaastattelussa. Vaikka odotukset eivät olleet kovin korkealla tuon työpaikan suhteen, niin aina tuo kieltävä vastaus on kuin bitch släp vasten kasvoja. Toisaalta harmitusta vähän pienentää se, että kun ajattelee, että valinnan ulkopuolelle jäi minun lisäksi kaksi muutakin haastatateltua (+ ne joita ei edes kutsuttu haastatteluun).

Ja pahinta ketutusta vähensi myös pyörälenkki erittäin mukavassa säässä tissireitillä. Tällä kertaa sentään liikkeellä oli ihan jotain tiirailtavaakin... 8)

Toisinto

Tämäkin viikonloppu oli vähän samankaltainen mitä viime viikonloppu, erityisesti tämä sunnuntaipäivä. Aamupäivä meni arkiaskareita tehdessä ja ne sain hoidettua puoleenpäivään mennessä. Sen jälkeen ei päiväohjelmassa ollut muuta kuin kuntoilua. Koska keli oli helteinen, niin päätin olla rehkimättä hullun lailla ja ajattelin tehdä hieman hupi- ja hyötykuntoilua. Vaikka olen asustellut tässä kaupungissa jo useamman vuoden, niin täällä on aika paljon sellaisia paikkoja, missä en ole liikkunut ollenkaan. Ajattelinkin nyt sitten ajella näitä tuntemattomammaksi jääneitä kaupunginosia, kun kerta kelikin oli helteisen suosiollinen.

Pakkasin pieneen laukkuun vedellä täytetyn juomapullon, otin opaskartan matkaan ja lähdin ajelemaan pyörällä kaupungille. Matkalla näin useammankin uimarannan ja kaikilla näistä oli paljon porukkaa. Mikä nyt on tietysti ihan ymmärrettävää tämmöisillä keleillä. Matkan varrella oli myös yksi korkea mäki, jonka juurella olin ajatellut käydä kääntymässä. Paikan päälle saavuttuani katselin paikkaa ja siinä alkoi mieli muuttua. Tuollaisissa korkeissa nyppylöissä on minua kohtaan joku ihme vetovoima, sillä mäen juurelle päästyä alkoi heti tehdä mieli lähteä kapuamaan mäkeä ylös. Koska ei ollut kiire minnekään ja mäen päälle johti hyvä tie/polku, niin päätin poiketa suunnitelmista. Pienempää vaihdetta silmään ja pyörällä mäkeä suoraan ylös. Pääsin polkemalla hyvin yli puoleen väliä mäkeä, kunnes rinne jyrkkeni entisestään ja sora polun pinnassa muuttui niin irtonaiseksi, ettei pyörässä enää pito riittänyt. Loppumatka pitikin taluttaa pyörää ylös ja olisi ollut aika vaikeaa ajaa ylös asti, sillä välillä meinasi kenkäkin lipsua.

Kapuaminen mäen päälle kannatti, sillä sieltä avautui mukavat näköalat kaupungin suuntaan. Näkymä oli sellainen, jossa oli paljon silmäkarkkia. Metsää, vesistöä, taloja läheltä, kaukaa ja siltä väliltä. Juuri sellaista näkymää mitä saattaisin tuijotella pitkäänkin. Katselin nytkin maisemia varmaan 5-10 minuuttia ja jos minulla olisi ollut kiikarit käytössä, niin luultavasti olisin nököttänyt siellä mäen päällä huomattavasti pitempään. Niin ja harmituksekseni huomasin, että olisi pitänyt ottaa kamera matkaan, niin olisi saanut näppäiltyä maisemakuvia aurinkoisessa kelissä. No, onpahan ainakin hyvä syy lähteä tuonne uudestaan joku toinen viikonloppu.

Loppumatkan asunnolle päätin ajella tissireittiä pitkin. Se on siis sellainen reitti, jossa liikkuu aina paljon väkeä ja varsinkin kuumalla ilmalla sieltä voi bongata joskus ihan mukavan muodokkaita tapauksia. Ajankohta vain taisi nyt olla hieman huono, kun reitin varrelta ei juuri bongauspisteitä herunut. Asunnolle päästyä tuli katsottua kelloa ja reissuun oli mennyt kaikkinensa pari tuntia eli ihan hyvä kuntoilulenkki. Kaiken kaikkiaan taas mukava sunnuntaipäivä, voisi tehdä samanlaisen kierroksen joku toinenkin viikonloppu.